Jatkoajan multasormet – keskustelua kasvimaan ja puutarhan hoidosta

  • 22 441
  • 284

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko kenelläkään kokemuksia japaninruusukvittenistä? Meillä on pienehköllä pihallamme kaksi kukkapenkkiä, joihin olemme istuttaneet aina kesäisin kukan taimia, mutta ajattelin, että jos nuo korvaisikin joillain pienillä pensailla. Japaninruusukvitteni tuli mieleen, kun se on komean näköinen, ja lisäksi se tekee ihan syötäviä hedelmiä. Lapsuudenkodissa noita oli joskus, ja niistä tehty hillo oli ihan hauskan makuista. Toinen paikka on aurinkoinen, toinen puolivarjossa. Pensaiden välillä olisi etäisyyttä noin viisi metriä.

Toinen kysymys: meillä on luumupuun ja pensasaidan (norjanangervo) välissä sellainen varjoissa nurkka, johon tulee helposti pitkää ruohoa ja rikkaruohoja, mutta johon on pirun hankala mennä ruohonleilkurilla tai muuten vaan kitkemään. Ajattelin, että jos siihen laittaisi pienen kukkapenkin, johon laittaisi jotain maanpeittokasveja, niin sillä saisi homman hoidettua.

Mitä tuollaiseen kannattaisi laittaa? Vai kannattaako mitään? Kukkapenkistä tulisi todennäköisesti kaareva. Sisempi kaari olisi ehkä noin puoli metriä pitkä, ulompi metrin. Leveyttä ehkä puoli metriä. Ja pensasaita varjostaa todella tehokkaasti heti kun angervon lehdet tulevat. Pohdin itse jotain varjoon sopivia kuunliljoja tai sitten pikkutalviota.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei ole oikein lähtenyt tämä "multasormeilu" lentoon. Tuntuu että kaikki iti huonosti ja sekin mikä iti niin kuolee tai kituu. Ensin oli kylmää ja tuulista ja nyt on kuumaa ja paahtavaa. Tänään viimeistelin ensimmäisen kierroksen kitkemisiä kun kitkin kehäkukka- ja pinaattipenkin. No pinaatti on kyllä komeaa ja ensimmäiset jäävuorisalaatit ovat jo isoja ja vahvan näköisiä. Perunan vesiheinämyrkytys kyllä onnistui hyvin; peruna on terhakkaa ja vesäheinä kuollutta. Tästä en tietenkään voi ottaa kunniaa koska isä kävi myrkyttämässä sen. Varsin huonosti on onnistunut avomaankurkun kasvatus. En edes viitsisi puhua siitä. Kahdestatoista maahan päätyneestä taimesta on hengissä enää viisi ja nekin vaivoin. No viime vuonna onnistui homma niin hyvin että luulin että olisi helppoa kasvattaa omat säilökurkut mutta... jokin meni pahasti pieleen. Mutta loppujen lopuksi kaikki ei ole ihan perseestä. Lavoissa on komeaa salaattia, tuuheaa tilliä ja terhakasta persiljaa. Sipulit kasvaa mainiosti ja vaikuttavat jakautuvan hyvin (ovat jakosipuleita). Kasvatellaan nyt niitä mitkä kukoistaa eikä surra sitä mikä epäonnistui...
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eka kasvihuonekurkku syödään tänään illemmalla. Mulla on Blumatin automaattikastelusysteemi ja siinä 65 litran saavi 5m2 kasvihuoneessa. Tosi helppoa ja tehokasta, kattoluukulle on tietenkin automaattiavaaja. Viime vuonna hommasin tuon automaattikastelun ja tomaateista etenkin näki että kasvoivat tosi siististi repeilemättä.

Kasvihuoneessa on kurkkujen lisäksi myös yksi tomaatintaimi ja meloni Sugarbaby. Melonille taitaa olla maa liian ravintoheikkoa, ei ole vielä edes kukkinut tuo? Onko jollain melonia kasvatuksessa?
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kuusi viikkoa terassilla olleet mansikantaimet, 8 kpl á 1,95 €, ovat tähän mennessä tuottaneet viitisenkymmentä marjaa. Ainakin saman verran on vielä tulossa. Kilo- tai litrahinta jää kyllä varsin kovaksi, ja maku on kovin mieto...
Pakko kai on odottaa, että paikallinen kauppapuutarha saa satonsa myyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Juhannuksena uudet perunat omalta palstalta, samoin sipulit ja tilli. Pieniähän ne potut ja sipulit oli, vaan perunat pellosta kattilaan.. vaan ON. Riskinotto aikasesta kylvöstä kannatti.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juhannuksena uudet perunat omalta palstalta, samoin sipulit ja tilli. Pieniähän ne potut ja sipulit oli, vaan perunat pellosta kattilaan.. vaan ON. Riskinotto aikasesta kylvöstä kannatti.
Koskas laitoit pottuset maahan? Suojasitko jollain? Itse laitoin 11 hyvin itänyttä yksilöä tasan kuukausi sitten ihan avomaahan. Varret ovat ainakin komiat, mutta vielä en ole raaskinut käydä kurkkimassa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Koskas laitoit pottuset maahan? Suojasitko jollain? Itse laitoin 11 hyvin itänyttä yksilöä tasan kuukausi sitten ihan avomaahan. Varret ovat ainakin komiat, mutta vielä en ole raaskinut käydä kurkkimassa.
Toukokuun 9. laitoin perunat, 20. sipulit. Mun Tahmelan palsta on hyvin aurinkoinen, joten uskalsin. Se on liian aurinkoinen monelle, esim taas viidakkokurkut kuoli paahteeseen het kun lähtivät kiipeämään.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Juhannuksena uudet perunat omalta palstalta, samoin sipulit ja tilli. Pieniähän ne potut ja sipulit oli, vaan perunat pellosta kattilaan.. vaan ON. Riskinotto aikasesta kylvöstä kannatti.
Itse en ole vielä viitsinyt perunoita omalta pihalta ottaa, en edes noita, jotka laitoin 5 ämpäriin ja ovat kasvihuoneessa olleet. Olisihan siellä varmasti jo ruokaainekset. Sipulia ja viime syksynä jo lavaan laitettua valkosipulia tullut nautittua jo tovin, kuten toki yrttejäkin. Pinaattia puskee mahdottomasti ja lähes joka ruokaan tuota tuleekin laitettua. Uppoaa helposti lähes kaikkeen.

Muuten kaikki kasvikset kasvaa komeasti, kunhan viitsii kastella ja lannoittaa. Hetken päästä piha tuottaa yltäkylläisesti kyllä kaikkea.

Nyt positiivisena on, kun luumu, kirsikka, kuten myös omenapuutkin näyttävät vihdoin kunnolla satoa tekevän. Kohtuu hiljaista on aiemmat vuodet olleet.
 

Baldrick

Jäsen
Tarviiko Lucky bamboo olla ihan vain kirkkaassa vedessä puskeakseen juuria? Mulla on kahdessa vaasissa noita ja toisessa pohjalla koristekiviä, niin jälkimmäisessä alkaa noi vetään vähän hapoille. Näin koristekiviin istutusvideoita, mutta niillä tais siinä vaiheessa olla jo juuret.

Pitäis olla yks helpoimmista huonekasveista ja oon jo pari onnistunu tappamaan haha.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minua on huijattu. Väitettiin, että valkoherukka on sellainen, minkä linnut jättävät rauhaan. Siksi istutin sellaisen tänä keväänä. Pari päivää sitten totesin, että pienen pensaan vielä pienempi sato taitaa hiljalleen olla kypsä. Sitä olisi ollut ehkä puolikkaan kahvikupillisen (siis pienen sellaisen) verran. Ajattelin tänään poimia marjat ja nauttia ne jäätelön kera, mutta eipä sieltä löytynyt enää yhtäkään.

Syyllisiä ovat joko tässä lähellä pesivien harakan tai variksen poikaset, joita pihalla on pyörinyt. Tai sitten mustarastas.

No, ei voi mitään. Ajatellaan positiivisesti. Mustaherukassa ja karviaisessa on jo kohtuullinen sato. Ja keisarililjat alkavat hiljalleen saada väriä, eivätkä liljakukot ole invaasiostaan huolimatta saaneet niitä tapettua.

Ensi vuonna täytynee kyhätä joku metallihäkkyrä tuohon herukan ympärille.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Tänään laitoin pinaattia pakkaseen. Ensin revin kaikki pinaatit maasta ja otin niistä käytettävät lehdet. Ei niitä enää kannattanut mielestäni kasvattaa kun ne jo kaatuili ja kukki. Sitten huuhtelin lehdet, kuivasin niitä ja ryöppäsin. Sen jälkeen soseutin pinaatin jollain moulinex-koneella jolla äiti teki meille aikoinaan vauvanruokia. Nyt meillä on 11 amergrip mini-pussia pinaattia pakkasessa. Ja ekasta poiminnasta tuli viisi mini-pussia pinaattia pakkaseen.

Myös tilliä on laitettu pakkaseen. Kolme puolen litran amergrip-pussia tuli tillisilppua pakastettua. Siitä saa moneen ruokaan, kastikkeeseen ja graaviloheen. Ja vielä voi laittaa lisää jos viitsii toisesta kasvatuserästä. Samalla kun riivin tilliä kuuntelin Ylen 12 diktaaktoria-sarjan Brunein sulttaania käsitellyttä jaksoa. Ihan kokonaan en kerinnyt kuunnella.

Ja jääsalaatit on kasvanut hyvin. On lavat ihan täynnä keriä (ks. liite). Ei noita nyt ihan kaksin tai kolmin kerkiä syödä. No otetaan parhaat päältä ja nautitaan.
 

Liitteet

  • IMG_20220722_180123_HDR.jpg
    IMG_20220722_180123_HDR.jpg
    561 KB · kertaa luettu: 55

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Meidän pikkuruiselta pihan kaksi hortensiaa kuolivat viime talven rasituksiin. Ajateltiin niiden tilalle hankkia punainen viinimarjapensas. Samaan hintaan (50€) saisi 3 pienehköä tainta tai yhden ison. Vaatiiko liikaa multasormen kykyjä hoitaa kolme "pentua" aikuisiksi vai otetaanko "lentävä lähtö" yhden ison kanssa?
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Vaatiiko liikaa multasormen kykyjä hoitaa kolme "pentua" aikuisiksi vai otetaanko "lentävä lähtö" yhden ison kanssa?
Olen sitä mieltä punaherukka on sen verran sitkeä kasvi että sen voi hyvinkin kasvattaa pienestä isoksi. Tietenkin se "pentu" tuottaa satoa myöhemmin kuin isompi pensas. Mutta joskus on niin että pienemmät pensaat sopeutuu ja juurtuu paremmin kuin iso pensas. Että en ihan varmasti sano juuta enkä jaata mutta itse kokeilisin pienten pensaiden kanssa. Kunhan muistaa kunnon turvavälin. Meillä on ainakin (edelliset asukkaat) laittaneet punaiset pensaat ihan liian lähekkäin. Ja näillä neuvoilla ei ole takuuta eli turha tulla valittamaan jos pensaat kuolee... ;-)
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Meidän pikkuruiselta pihan kaksi hortensiaa kuolivat viime talven rasituksiin. Ajateltiin niiden tilalle hankkia punainen viinimarjapensas. Samaan hintaan (50€) saisi 3 pienehköä tainta tai yhden ison. Vaatiiko liikaa multasormen kykyjä hoitaa kolme "pentua" aikuisiksi vai otetaanko "lentävä lähtö" yhden ison kanssa?

Pieniä minäkin suosittelen. Ja jos ottaa eri lajikkeita, niin ne saattavat vähän parantaa toistensa satoa.

Minulla musta- ja valkoherukka sekä karviainen tekivät pienen sadon jo ensimmäisenä vuotenaan. Mustaherukka jopa yllätti positiivisesti. Toisena vuotena sato oli taas pieni, kun kasvi keskittyi kasvamiseen. Nyt kolmantena vuotena se on jo hyvän kokoinen ja satokin on kohtuullinen. Karviainen teki toisena vuotenaan jo hyvän sadon, eikä tämä kolmas vuosikaan sen huonommalta näytä. Valkoherukalla on ensimmäinen vuosi nyt, ja sen marjat päätyivät parempiin suihin, kuten tuolla ylempänä kirjoitin.

Punaherukka on vielä enemmän lintujen mieleen kuin valkoherukka, jonka pitäisi olla melkein immuuni niille... No täällä päin ei ollut.

Harkitse muuten valkoherukkaa yhdeksi pensaaksi. Punaherukkahan sekin pohjimmiltaan on, marjoista puuttuu vain se punainen väri. Ja ne ovat vähän makeampia.

Eli jos minä onnistuin aloittelijan pohjalta noiden kanssa, onnistut sinäkin.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eikös viherherukka ollut sellainen että ei mene linnuille?

Molemmat. Sekä valko- että viherherukka mainitaan sellaisiksi ainakin tuossa minun puutarhakirjassani. Perusteluna se, että Suomen luonnossa ei esiinny valkoisia tai vihreitä marjoja.

Viherherukka taitaa olla vieläkin 'linnunkestävämpi", kun se on mustaherukan muunnos. Ja mustaherukkakaan ei suuremmin ole lintujen mieleen. Valkoherukassa on taas riskinsä, koska se on punaherukan muunnos, ja punaherukka on lintujen suosiossa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Viherherukan syy johtuisi siitä että vaikuttaa aina raa´alta, eivätkä linnut sitä hoksaisi. Toki saattaa olla myös se että vihreitä marjoja ei esiinny luonnossa.
 

Krepo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Málaga CF
Viherherukan syy johtuisi siitä että vaikuttaa aina raa´alta, eivätkä linnut sitä hoksaisi. Toki saattaa olla myös se että vihreitä marjoja ei esiinny luonnossa.
Aika kirpeitä marjoja tarjoaa ainakin tuo meidän viherherukka.

Tuntuisi, että paras satokausi alkaa olla pikkuhiljaa käsillä. Perunaa, kesäkurpitsaa, herneitä ja papuja riittää syödä minkä jaksaa. Yrtit kukoistaa. Porkkanoita, juuripersiljoita saatikka palsternakkaa en ole vielä kehdannut nostella. Tomaatit vielä hieman odottaa punertamistaan, mutta hyvin on kokoa ja määrää. Ruusukaaleihin alkaa näemmä kehittymään mykeröitä pikkuhiljaa. Muutama spagettikurpitsakin näyttää ottavan kokoa. Nuo laitoin kasvamaan ihan kaupasta ostetuista siemenistä.

Lähes päivittäin tulee kierrettyä pihaa napsien herukoita, mansikoita, vadelmia, kirsikoita ja puutarha mustikoita. Omenoita ja luumuja ja karhunvatukoita joutuu vielä hetken odottelemaan. Uskomaton kasvi kyllä leviämään juurien kautta tuo karhunvatukka. Sieltä täältä puskee uutta versoa. Parin vuoden päästä hirmuinen pusikko meillä, mikäli ei ala torjumaan tuota lisääntymistä.

Kukkien tuuleentuneita siemeniä olen ottanut talteen ja joitakin laittanut jo maahankin. Montaa eriväristä Akileijaa esimerkiksi kasvaa penkeissä ja noita yritän levittää laajemmalti. Krassin siemeniä kerännyt jo pari suodatinpussillista. Internetistä luin, että noita voisi jo syksyllä laittaa maahan. Kellään kokemusta tästä? Meinasin tuota kuitenkin koittaa tänä syksynä, kun noita siemeniä tosiaan riittää.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Istutin viime vuoden keväällä luumupuun meidän pienehkölle rivitalon pihamaalle. Aiempien asukkaiden huonosti leikkaama ja sittemmin halkeamiseen kuollut talviomena sai väistyä sen tieltä. Yllätyin positiivisesti, kun luumu teki satoa jo tänä toisena kesänään (tosin vain kymmenkunta luumua, mutta alku oli hyvä). Lajikkeena on Kuokkalan luumu, mikä on hyötynyt hyvin naapureiden muista lajikkeista. Seinänaapurilla on Kuntalaa ja yhdellä naapurilla vähän etäämpänä ainakin Sinikkaa.

Mutta sitten se tiukempi kysymys: luumun leikkaus. Tuossa on pari toisiaan hankaavaa oksaa sekä jokunen hieman liian pitkäksi päässyt, joten minusta tuo huutaisi leikkausta - mutta maltilla.

Vaan se leikkauksen ajankohta? Monessa paikassa ohjeet sanovat, että sadonkorjuun jälkeen elokuussa on oikea ajankohta, koska myöhemmin tuo on altis sienitaudeille. Mutta kun tuo sato kypsyi vasta syyskuun puolivälissä, niin eihän tuota enää uskaltanut ruveta leikkelemään.

No, toisaalta myös aikaista kevättalvea suositellaan. Eli ennen silmujen puhkeamista. Muuten nestevirtaus saattaa aiheuttaa vuotoa, joka pahimmillaan tappaa puun. Vaan tästäkin on muutama koulukunta. Joku on sitä mieltä, että jo tammi- tai helmikuussa, toinen taas sitä mieltä, että juuri ennen silmujen puhkeamista - ja minä taas olen niin noviisi, että en minä noista ymmärrä.

Vai jätänkö suosiolla leikkaamatta? Joku väittää sen olevan hyvä ratkaisu, toinen taas väittää sen johtavan huonoon rakenteeseen ja sitä myöten kehnoon satoon.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En mikään expertti asiassa ole, mutta vanhoja hedelmäpuita olen leikannut kun olen jaksanut. Nuoria yleensä talvella, mieluiten kovimmilla pakkasilla. Eikä yksikään leikattu ole toistaiseksi kuollut.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Luumupuu leikataan nyt syksyllä tai kevättalvella. Keväälla on ongelmana se, että auringionpaisteessa voi mahlat lähteä liikelle ja puu kärsiä.

Hyvä linkki havainnekuvalla
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Luumupuu leikataan nyt syksyllä tai kevättalvella. Keväälla on ongelmana se, että auringionpaisteessa voi mahlat lähteä liikelle ja puu kärsiä.

Juu, tuon luin jo eilen. Ongelma on se, että meidän lajikkeella sadonkorjuu ei ole loppukesästä, vaan jo tukevasti syksyllä.

Ja se on taas on monen lähteen mukaan no-go, koska silloin sienitautien riski on suuri.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Juu, tuon luin jo eilen. Ongelma on se, että meidän lajikkeella sadonkorjuu ei ole loppukesästä, vaan jo tukevasti syksyllä.

Ja se on taas on monen lähteen mukaan no-go, koska silloin sienitautien riski on suuri.

... siis syksyllä kun kasuvkausi on ohi ja puu menee lepotilaan.. jos turvallisesti odottaa, niin talveen. Kuukausi sinänsä ole merkittävä vaan lajikkeen kasvukausi, jos myöhäinen sato, niin sadonkorjuun jälkeen kun odottelee tasaantumista niin sit on ok.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
... siis syksyllä kun kasuvkausi on ohi ja puu menee lepotilaan.. jos turvallisesti odottaa, niin talveen. Kuukausi sinänsä ole merkittävä vaan lajikkeen kasvukausi, jos myöhäinen sato, niin sadonkorjuun jälkeen kun odottelee tasaantumista niin sit on ok.

Lähinnä se, että näin syksyllä on sienten itiöitä ilmassa runsaasti arveluttaa. Niiden vuoksi en viitsisi ryhtyä leikkuuseen nyt. Siispä talvi lienee turvallisempi tuollakin mittarilla. Jos vaikka heti ensilumien jälkeen tekisi, niin olisi varmaan turvassa? Vai onko siinäkin jotain muuta riskiä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös