Jatkoajan joulupata 2021

  • 32 643
  • 310

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Noniin päivitystä seurantaan. Tällä viikolla potti kasvoikin oikein mukavasti kun Pittsburgh toi kassaan kolme euroa ja IFK kaksi euroa. Crosby puolestaan toi kassaan neljä euroa ja Tallberg kaksi euroa. Aiemmin kasassa olikin jo seitsemän euroa ja nyt siihen lisätään tämän viikon saldo 11 euroa eli nyt potti on jo 18 euron kokoinen! Hyvässä vireessä ovat joukkueet kapteeneineen ja hyvän asian puolesta.

Jälleen yhden päivityksen aika ja seuraava päivitys onkin sitten jouluaattona ja lähtee lopullinen summa lahjoitukseen. Ennen tätä viikkoa kasassa oli 18 euroa. Tällä viikolla IFK voitti yhden pelin, josta tuli yksi euro kassaan lisää. Tallberg teki tällä viikolla tehot 0+2, mikä tarkoittaa kahta euroa kassaan. Pittsburgh pelasi pari peliä tällä viikolla ja voitti molemmat, joten tuosta tulee kaksi euroa kassaan. Crosby teki näissä peleissä tehot 0+3, mikä tietää kolmea euroa kassaan. Yhteensä tältä viikolta kassaan kertyi kahdeksan euroa ja potti kasvoi nyt 26 euron kokoiseksi! IFK:lla ei enää pelejä ole ennen jouluaattoa, mutta Pittsburghilla puolestaan on pelejä jäljellä vielä kolme.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kiitos haasteesta @regularflex ja olisin osallistunut jos en olisi jo kerinnyt tähän osallistumaan.
 
gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kiitos haasteesta. Mukana "viikkorahalla". Ketään en haasta, koska RoKin pelaajat haastoivat kentällä itsensä.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hienoa nähdä, että joulupataketjussa on joulumielikin huipussaan.
Ainakin eräille on tehty hyvin selväksi, että kilttejä eivät ole olleet, joten turha odotella pukilta lahjoja.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kiitos haasteesta @regularflex , mukana ollaan tänäkin vuonna. :)
Samalla haastan kaikki Chelsea ketjuun kirjoittelevat palstakollegat, tehdään hyvää tänäkin vuonna.

Tai lisätään panoksia, lisäksi haastan kaikki jalkapallon liveseurantaan kuluneen vuoden aikana kirjoittaneet palstalaiset.
 
Viimeksi muokattu:

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kävin kerran jo lahjoittamassa, mutta pistetään nyt vielä toinenkin!
Kaksinverroin kiitoksia ja oikein hyvää jouluviikkoa!
Väsytystaktiikka toimi, sait puhuttua ympäri.
Ilo kuulla. Kiitos!
Pitihän se pienesti lähteä tekemään hyvää suurella sydämellä. Olen aikaisemminkin hauskuuttanut ja osaa ärsyttänyt mukahauskoilla riimityksillä, mutta nyt haastan kaikki mukaan tähän keräykseen, joidenka mielessä seuraava jouluvärssy saa aikaan edes hetkellistä mukavoitumista.
Kiitos värssystä ja osallistumisestasi. Yanne ja Yarikin arvostavat varmasti!
Mukana, ite haastan kaikki Mestis puolelle kirjoittavat, poimin tästä joka joukkueesta muistissa olevan merkin niin jatkakaa @Linnankundi , @ktmike @Sergei Fedorov @jmexel @Peluuri @J_L_ @Oadie @Arenberginmetsä @rasperi75 @swingwood @Knap @The Nikkari @Severi94 @Accompagnato
Kiitos lahjoituksesta ja haastosta!
Antaa tulla haastetta vaan. Koitan selviytyä parhaani mukaan...
Taisi lipsahtaa usempaan kertaan tämän padan aikana haastetta sinulle. Kiitos!
Minua ei oo kukaan haastanut, vaikka olen ollut jo yli 50 vuotta HIFK:n kannattajana.
Onneksi sieltä muut nimimerkit korjasivat virheeni. Kiitos osallistumisesta ja oikein hyvää joulua!
Kiitos haasteesta, mukana ollaan. Haastan muistamiani aktiivisia TUTO:n palstalaisia. @Simolainen , @penaz , @Flyingbird , @tosiasia , @Devon , @AasiIhaa , @Eesau_65 @Ilvessydän
Kiitos sekä lahjoituksesta että haastosta!
Osallistuin. Kiva kun haastoit.
Kiitos! Ja hyvää joulua!
Jälleen yhden päivityksen aika ja seuraava päivitys onkin sitten jouluaattona ja lähtee lopullinen summa lahjoitukseen. Ennen tätä viikkoa kasassa oli 18 euroa. Tällä viikolla IFK voitti yhden pelin, josta tuli yksi euro kassaan lisää. Tallberg teki tällä viikolla tehot 0+2, mikä tarkoittaa kahta euroa kassaan. Pittsburgh pelasi pari peliä tällä viikolla ja voitti molemmat, joten tuosta tulee kaksi euroa kassaan. Crosby teki näissä peleissä tehot 0+3, mikä tietää kolmea euroa kassaan. Yhteensä tältä viikolta kassaan kertyi kahdeksan euroa ja potti kasvoi nyt 26 euron kokoiseksi! IFK:lla ei enää pelejä ole ennen jouluaattoa, mutta Pittsburghilla puolestaan on pelejä jäljellä vielä kolme.
Jälleen kerran etukäteiskiitokset!
Kiitos haasteesta @regularflex ja olisin osallistunut jos en olisi jo kerinnyt tähän osallistumaan.
Kiitos jälkikäteenkin!
Kiitos haasteesta. Mukana "viikkorahalla". Ketään en haasta, koska RoKin pelaajat haastoivat kentällä itsensä.
Kiitos ja hyvää joulua!
Mukaan ängetty ja tiputettu jokunen roponen.

@madeOFspade & @Heimonjohtaja pistäkää teki jottai
Mukaan mahtui ja otettiin ilomielin. Hyvää joulua!
Osallistun ja haastan kaikki etäkannatajat, jotka löytävät tämän viestin.
Kiitos ja hyvää joulua!
Ilman muutahan tällaiseen osallistuu. Sinne meni roposet.
Ilo kuulla!
Kiitos haasteesta @regularflex , mukana ollaan tänäkin vuonna. :)
Samalla haastan kaikki Chelsea ketjuun kirjoittelevat palstakollegat, tehdään hyvää tänäkin vuonna.

Tai lisätään panoksia, lisäksi haastan kaikki jalkapallon liveseurantaan kirjoittaneet kirjoittajat.
Kiitos ja hyvää joulua.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viiden tonnin raha lähestyy. Nyt kasassa on 4728€ ja uusia lahjoituksia tuli 26 tässä edellisen parin päivän aikana. Tahti lähti siis lupaavasti uudelleen kiihtymään. On siis aika nostaa kierroksia myös haastojen osalta ja llajentaa haastettujen rinkiä. Jostain syystä Saipa on aina ollut poikkeuksellisen kiinnostava joukkue seurata. On siis aika haastaa Idän Ihmeen miehet ja naiset mukaan tähän perinteeseen.

@Barney @Bacon, @FASlapsi, @Ferris, @Herra Jaakko, @rattussovjeticus, @Jubomir, @Machulda, @anthax, @Individual, @redpecka, @juice71, @Zolomy, @Spac, @ahal, @Jugger77, @Spitfire, @Huppu, @Krepo, @Mctavish85, @DripL, @Logan, @Derrick, @Altec, @Reinhart, @emz1, @Mälkiä, @Don Sputnik, @Ted Raikas, @Denisovi, @Kukamuumuka, @kunnonjykit, @Läts ja @Tuen Vety oletteko valmiita haasteeseen?

Jos ette tiedä, mistä on kyse, käykää lukemassa ketjun avausviesti ja olkaa mukana jatkamassa tämän palsta "ikiaikaisia" hyväntekeväisyysperinteitä. Ja pahoittelut, jos joku nimimerkki on jo haastettu aiemmin.
 
regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Haastetaan nyt sitten samaan hyömyyn Pikkaraisen tulon myötä pelinsä kuntoon saaneen HPK:nkin kannattajat. Parantuneet otteet kaukalossa ovat tuoneet teille ennenaikaisen joulun, joten jaetaanhan joulumieltä yhdessä jatkoajan joulupadan välityksellä.

@Takanahka @clayman @BlackWolf @Purkan Jauhaja @OPEX @Jerry100 @puuha-pete @nakke-81 @Heitinga @TheRikza @Rinksu @TJ MACKEY @#76Sally @Rolf Paski @Vuokralainen @vastaantulija @Jakub @Benkku @Musta_Kyy @BitterX @Gagne @Ritarisydän @Anthero @Eversti Sandels @Jinsui @Santsu @Rontti @M10 @AIV30 @stunt cock @Ralph @Tattari @Kerhonpojjaat @Timbit @Old hockey @Äimänkäki @Lättfil @J.Petke @Kennedy @Valistaja @Hokkarit @Läskisalo @Kymppitonni @Squit @Gibraltar @Hamu @JasonMiller @Transsi @Aamuetana @Controller @luigitar @sportfan @Letangi @suklaasydän @HyttyOfficial @Rusty44 @Nas @lartama24 @Leon teidät on siis haastettu!

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Hyvä nosto ja omalta osalta tämä onkin kuitattu jo heti alkuun! Nyt vaan loput hoitamaan homma pois.

Hyvää joulua myös punamustien suuntaan!
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Haastetaan nyt sitten samaan hyömyyn Pikkaraisen tulon myötä pelinsä kuntoon saaneen HPK:nkin kannattajat. Parantuneet otteet kaukalossa ovat tuoneet teille ennenaikaisen joulun, joten jaetaanhan joulumieltä yhdessä jatkoajan joulupadan välityksellä.

Kiitos paljon haasteesta, @regularflex . Luonnollisesti annan oman panokseni tähän aivan upeaan kampanjaan!

Hyvää joulua!
 
OPEX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Haastetaan nyt sitten samaan hyömyyn Pikkaraisen tulon myötä pelinsä kuntoon saaneen HPK:nkin kannattajat. Parantuneet otteet kaukalossa ovat tuoneet teille ennenaikaisen joulun, joten jaetaanhan joulumieltä yhdessä jatkoajan joulupadan välityksellä.

@Takanahka @clayman @BlackWolf @Purkan Jauhaja @OPEX @Jerry100 @puuha-pete @nakke-81 @Heitinga @TheRikza @Rinksu @TJ MACKEY @#76Sally @Rolf Paski @Vuokralainen @vastaantulija @Jakub @Benkku @Musta_Kyy @BitterX @Gagne @Ritarisydän @Anthero @Eversti Sandels @Jinsui @Santsu @Rontti @M10 @AIV30 @stunt cock @Ralph @Tattari @Kerhonpojjaat @Timbit @Old hockey @Äimänkäki @Lättfil @J.Petke @Kennedy @Valistaja @Hokkarit @Läskisalo @Kymppitonni @Squit @Gibraltar @Hamu @JasonMiller @Transsi @Aamuetana @Controller @luigitar @sportfan @Letangi @suklaasydän @HyttyOfficial @Rusty44 @Nas @lartama24 @Leon teidät on siis haastettu!

Jos ette tiedä, mistä on kyse, käykää lukemassa ketjun avausviesti ja olkaa mukana jatkamassa tämän palsta "ikiaikaisia" hyväntekeväisyysperinteitä. Ja pahoittelut, jos joku nimimerkki on jo haastettu aiemmin.
Kiitos haasteesta! Mielellään osallistuttu.

Hyvää Joulua kaikille!
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viiden tonnin raha lähestyy. Nyt kasassa on 4728€ ja uusia lahjoituksia tuli 26 tässä edellisen parin päivän aikana. Tahti lähti siis lupaavasti uudelleen kiihtymään. On siis aika nostaa kierroksia myös haastojen osalta ja llajentaa haastettujen rinkiä. Jostain syystä Saipa on aina ollut poikkeuksellisen kiinnostava joukkue seurata. On siis aika haastaa Idän Ihmeen miehet ja naiset mukaan tähän perinteeseen.

@Barney @Bacon, @FASlapsi, @Ferris, @Herra Jaakko, @rattussovjeticus, @Jubomir, @Machulda, @anthax, @Individual, @redpecka, @juice71, @Zolomy, @Spac, @ahal, @Jugger77, @Spitfire, @Huppu, @Krepo, @Mctavish85, @DripL, @Logan, @Derrick, @Altec, @Reinhart, @emz1, @Mälkiä, @Don Sputnik, @Ted Raikas, @Denisovi, @Kukamuumuka, @kunnonjykit, @Läts ja @Tuen Vety oletteko valmiita haasteeseen?

Jos ette tiedä, mistä on kyse, käykää lukemassa ketjun avausviesti ja olkaa mukana jatkamassa tämän palsta "ikiaikaisia" hyväntekeväisyysperinteitä. Ja pahoittelut, jos joku nimimerkki on jo haastettu aiemmin.
Kiitos kovasti! Meinasi mennä kokonaan ohitse tänä vuonna.
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Lopulta ehdin kantaa korteni kekoon. Oikein Rauhallista Joulua ja entistä parempaa tulevaa vuotta 2022 kaikille JA:lle tasapuolisesti!
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jälleen yhden päivityksen aika ja seuraava päivitys onkin sitten jouluaattona ja lähtee lopullinen summa lahjoitukseen. Ennen tätä viikkoa kasassa oli 18 euroa. Tällä viikolla IFK voitti yhden pelin, josta tuli yksi euro kassaan lisää. Tallberg teki tällä viikolla tehot 0+2, mikä tarkoittaa kahta euroa kassaan. Pittsburgh pelasi pari peliä tällä viikolla ja voitti molemmat, joten tuosta tulee kaksi euroa kassaan. Crosby teki näissä peleissä tehot 0+3, mikä tietää kolmea euroa kassaan. Yhteensä tältä viikolta kassaan kertyi kahdeksan euroa ja potti kasvoi nyt 26 euron kokoiseksi! IFK:lla ei enää pelejä ole ennen jouluaattoa, mutta Pittsburghilla puolestaan on pelejä jäljellä vielä kolme.

Ikävä kyllä pelejä siirtyi nyt koronan myötä hamaan tulevaisuuteen eikä Pittsburgh pelannut kuin yhden pelin jäljellä olevista. Siitä kuitenkin kilahti kassaan vielä yksi euro lisää ja näin lopullinen lahjoitettava summa on 27 euroa. Varsin mukava potti kertyi siis, josta lapset saavat kiittää Crosbya, Tallbergia, Pittsburghia ja HIFK:ta.

Hyvää ja rauhallista joulun odotusta kaikille!
 
Viimeksi muokattu:

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Kolmasosa on nyt pelattu tästä asettamastani aikarajasta: Dallas on voittanut 3 peliä, joten siitä tulee pottiin 6 euroa. Jason Robertson on kerännyt viidessä ottelussa tehot 3+4, joten hänen kertymistään pisteistä pottiin kertyy 10 euroa. Yhteensä lahjoitussummani on tässä vaiheessa 16 euroa. Dallasilla on vielä tuohon määräaikaan mennessä 10 ottelua pelaamatta. Jos sama tahti jatkuu, niin lopullinen lahjoitussummani olisi 48 euroa.

Kaksi kolmasosaa on pelattu tästä asettamastani aikarajasta: Dallas on voittanut 5 peliä, joten siitä tulee pottiin 10 euroa. Jason Robertson on kerännyt 10 ottelussa tehot 5+7, joten hänen kertymistään pisteäistä pottiin kertyy 17 euroa. Yhteensä lahjoitussummani on tässä vaiheessa 27 euroa. Dallasilla on vielä 5 ottelua pelaamatta tuohon määräaikaan mennessä umpeen. Jos sama tahti jatkuu, niin lopullinen lahjoitussummani olisi 40,5 euroa (pyöristäen 41 euroa).

Edit. NHL meneekin joulutauolle ja näin ainakin kaksi Dallasin ottelua siirtyi myöhemmäksi. Eli Dallasilla onkin jäljellä 3 ottelua.
 
Viimeksi muokattu:

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viime vuonna lahjoitin 30€. Tänä vuonna lahjoitan Pittsburgh Penguinsin tekemät maalit (1€/maali) laskettuna tästä päivästä jouluun (10 peliä). Jos viimevuotinen 30€ ei ylity, niin lahjoitan vähintään sen.
Tämä jäi nyt vähän vajaaksi kun Penguinsin kaksi jäljellä olevaa ottelua siirrettiin. Kahdeksasta ottelusta saldona oli 28 maalia. Vähän jäi vajaaksi luvattu 30€, joten laitetaan maalien päälle Penguinsin tämän hetkisen voittoputken pituuden verran euroja, niin saadaan kiva jääkiekkomaalivahteja miellyttävä summa 35€.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös