regularflex
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät
Parin tunnin päästä se on. Nimittäin jouluaatto. Joulu on juhla, joka on minulle ollut aina lapsuudesta asti se vuoden rakkain juhla. Aika, jolloin olen saanut kokoontua yhteen lähimmäisteni kanssa ja hengähtää huolella pitkä vuoden päätteeksi, kerrata kiitollisena päättynyttä vuotta läpi sekä odottavaisena valmistautua tulevaan vuoteen. Koska olen nauttinut joulun ilosta sekä halunnut tuota riemua viedä myös muillekin, ei varmaan liene suuri yllätys, että olen teini-ikäisestä asti toiminut joulupukkina ja pyrkinyt tuomaan sitäkin kautta iloa ja valoa ihmisten elämään tänä hienona aikana. Koronavuosi tuo siihen perinteeseen nyt poikkeuksen, mutta jatketaan turvallisempina aikoina sitä perinnettä.
Koska joulu on minulle niin tärkeä, sydäntäni särkee etenkin näinä aikoina vähäosaisempien puolesta. Havahduin aikuisiän kynnyksellä siihen, että Suomessakin on varsin paljon niitä, joille joulu ei tuo mieleen yhtä lämpimiä muistoja kuin minulle. Sen jälkeen, olen joka joulu pyrkinyt antamaan omista vähistäni ainakin jotain niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Harvoin se oma annettava on kovin paljon, mutta toivottavasti se edes jollain tavalla on lämmittänyt.
Yhteisöissä on kuitenkin eri tavalla voimaa kuin mitä meissä kenessäkään olisi muuten yksin. Yhteisönä kykenemme oikeasti muuttamaan asioita. Olenkin äärettömän otettu siitä, miten tänä vaikeana vuonna näin moni on ottanut osaa tähän haasteeseen. Se lämmittää minua ja tiedän, että suurta osaa meistä kaikista. Summa, jonka olemme yhdessä keränneet on oikeasti jo merkittävä. Olemme saaneet myös kantaa kaikkien nettipatojen osalta oman kortemme kekoon. Kaikki keräykset yhteensä anonyymeiltä yksityishenkilöiltä pääasiassa eri keskustelufoorumien toimesta ovat kerryttäneet lähes sata tuhatta euroa hyväntekeväisyyteen. Se on uskomaton summa ja kertoo tästä yhteisöjen voimasta, joka meillä Suomessa on. Olen sanoinkuvaamattoman ylpeä meistä kaikista ja tahdon toivottaa oikein hyvää ja lämminhenkistä joulua itse kullekin.
ME OLEMME JATKOAIKA!