Kun katsotaan Heikki Mälkiää, niin hän sai aidosti paskan joukkueen. Pentin ekan. Vauhkonen ykkösketjussa, Tuominen ja Rajala pakkeina. Kukaan ei vakavissaan odottanut Mälliltä menestystä. Pentti knockasi ulos tämän vaihtoehdon jo ennen kautta. Mutta perkele! Mällin HIFK oli iso, ruma, haiseva ja vittumainen joukkue. Parhaimmillaan 8 jätkää jäähytilaston top kympissä. Kausihan loppui Mälliltä kesken ja tätä kirjottaessani olen siis avoimen jälkiviisas. Aikaperspektiivistä katsottuna Mälli teki sitä mitä tilattiin ja yritti edes viihdyttää sonnilaumoineen. Ei perkele paljon katseltu oman veskarin ajelemisia. Päinvastoin, Joonas Vihko (finaaleissa nyt...) ajeli Porissa Ässien veskan ja sytytti joukkomyllyn. Mitä tekivät Mälli ja Kaakku (jonka näytöt eivät kuulemma riitä paluuseen HIFK:hon) ? Lähettivät Nielikäisen ylimääräisenä pelaajana mukaan luvaten maksaa sakot. Rispekt! Kättä lippaan! Myöhemmin eräs Ässä-fani kirjoitti kuinka inhottavasti Nielikäinen tappeli painimaan halunnutta Pasi Peltosta vastaan "epäreiluin NHL-keinoin". Suomeksi sanottuna halusi nyrkkeillä, ei painia. Onko minulla juuri nyt eniten ikävä Mälkiää takaisin? Ei, olen seestynyt vuosien varrella ja ottaisin mielellään sen perkeleen kultamitalin vaikka Hanlonin kanssa 1-0 voitoilla pois alta. Ja siis kohta 1 on oma tavoitteeni, enkä kauheasti valittaisi esimerkiksi Sheddenin paluuta.
Mutta sittenkin: Heikki Mälkiä - lähes paita kattoon -miehiä, kun tarkemmin ajattelee. Unohdettu nero. Jäätävä persoona. Ei hymyä, ei iloa, eikä päästä pelaajiaan helpolla. Vaikka ei mitään pelikirjaa omaakaan. Lätkäjätkä.