Jatkoajan Fantasy Pool NHL-edition 2022–2023

  • 14 109
  • 225

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Yleistunnelma

Pakkohan se on muiden innoittaessa itsekkin hiukan kommentoidan draftia sekä omaa joukkuetta. Draftia tuli lähestyttyä ajatuksella, että jotain spesiaali pitää päästä kokeilemaan. Pohdinta jäi tässä osittain vielä ajatuksen tasolle, kun töissä älysin maanantai aamuna, että perkule draftihan jo ilmeisesti alkanut. Näin ollen muutaman minuutin asiaa pohdittuani lähdin toteuttamaan ideaa puolustajat ensin (tulokas myös puolustajana) sitten maalivahti ja lopuksi vasta hyökkääjät. Muutama muukin idea oli pyörinyt mielessäni, mutta olen kyllä tyytyväinen tämän idean toteuttamiseen. Sopivasti antaa ainakin itselle pientä altavastaajan asemaa lähteä "taistelemaan" näitä tähtihyökkääjä loistoa omaavia joukkueita vastaan.

Draft

Katsaus draftiin. Kokonaisuudessaan olen ensinmäiseen draftiini tyytyväinen. Pieniä viilauksia olisi varmasti pystynyt tekemään. Power kierroksella kolme olisiko ollut vielä kierroksella viisi valittavana, niin olisi päässyt aikaisemmin maalivahdin valintaan. Maalivahteja meni mielesteni yllättävän hyvin alkukierroksilla ja tässä olisi ehkä olut paikka olla aikaisemmin liikkeellä. Tosiaan Power, Stasny ja Tatar tulivat osittain varattua intuitiolla ja sen vahvistamalla, että tiesin pelaajat entuudestaan. Muitakin vaihtoehtoja olisi ollut. Aika näyttää lähdinkö liian tunne pohjalta näihin. Haula tuli myös suomalaiskortilla joukkueeseen, joten tähänkin paikkaan olisi varmasti ollut otettavissa paperilla kovempi pelaaja.

Summa summarum puolustaja valinnoissa ei valittamista, Power haluttu valinta, mutta tuliko valittua liian aikaisin!? Gibson mielestäni viidenneltä kierrokselta ok haku. Hyökkääjissä kolme ensinmäistä hyviä hakuja vuoroihin nähden. Loppu puolella omien listojen tyhjentyminen aiheutti pientä draft väsymystä ja viimeiset kolme hyökkääjää tulivat enemmän tai vähemmeän oman tuntuman kuin minkään tilastojen perusteella valittua. Parannettavaa jäi myös draftin seurannan osalta, kun ensinmäinen ja viimeinen varaus meni pitkäksi ja viivytti turhaan tilaisuuden sujuvuutta. Hattu pois päästä ja pahoittelut kanssa managereille.

Joukkue ja tavoitteet

Edellä mainitun sepustuksen perusteella päätin antaa joukkueelle nimeksi Team D-fence. Itse en ole tarkemmin asettanut jokaiselle pelaajalle tarkkaa pisteodottamaa vaan mennään Suomalaisen pelikirjan mukaan joukkueena. Tähtäimessä joukkueena olisi 551 pisteen kausi minimissään. Tämä tarkoittaisi silloin, että yksittäisen pelaajan pistekeskiarvo olisi yli 50pts. Tähän suunnittelin myös kauden ajaksi seurattavat parit joiden olisi tarkoitus saada yhdessä joukkueen pottiin 100pts kasaan. Puolustuksesta Josi-Power, Theodore-Gostisbehere. Hyökkäyksestä Garland-Tatar, Olofsson-Haula ja Kerfoot-Stastny. Tähän päälle jos Gibson pystyisi tuomaan muutaman pisteen hyvää ehkä 60pts, mutta vähintään sen 50pts. Alla vielä joukkue ja varaus numeroineen. (Josin ja Tatarin varaukset tulivat oikeasti myöhemmin, mutta ainakin tähän asti olen kantanut heillä tuota alkuperistä draft numeroa, koska myöhästymisilläni ei tullut vaikutusta valintoihini.)

(206) Conor Garland
(215) Victor Olofsson
(276) Alex Kerfoot
(285) Paul Stastny
(345) Erik Haula
(354) Tomas Tatar

(5) Roman Josi
(66) Shea Theodore
(136) Shayne Gostisbehere

(145) John Gibson

(75) Owen Power

Sijoituis tavoitteista sen verran, että jos 15 joukossa ollaan niin kausi voidaan laskea todella onnistuneeksi. Jos tuolla aikasemmin laittamani viesti tulokkaista pitää kokonaisuudessaan paikkaansa niin meitä olis yhteensä 7kpl ja tässä joukossa oli tavoitteena olla vähintään kolmen parhaan joukossa. Paljon tässä tosiaan on kiinni omista sekä vastapuolen kilpakumppaneiden loukkaantumisista. Yksittäisiä pelaajia en ole heittämässä bussin alle, jollei nyt ihan vihkoon vedetä. Jokaisella pelaajalla kuitenkin pitäisi olla ihan ok mahdollisuus tuohon asettamaani 50 pisteen tavoitteeseen tai vähintään ainakin tuoda parinsa kanssa tuo 100pts.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kivasti heitetään bussin alle heti.

Kucherov siis LTIR:llä koko kauden, uutinen tulee piakkoin.

Sivuvetoja voin ottaa vastaan eli paremmista sijoituksista!

Haluaako joku muuten jeesata @F#21 että saadaan seuranta kasaan?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Innostuin @Mängimies tavoin laskemaan kaikki niput läpi oman mallin perusteella, ja tältä näyttää koko hoito (allekirjoittanut tietenkin ykkösenä, muuten olisin vetänyt mallini vastaisesti):

1. Uniquewn
2. Boogey
3. Teemu#8
4. Toby Dammit
5. Lico
6. Taison
7. Tombe76
8. Mängimies
9. Hockey Puck
10. Esgo
11. Noppa10
12. Naamavelli
13. Kuhta#9
14. LostHorizon
15. H.J.Simpson
16. Linjatuomari
17. Zigmund
18. Abdel
19. Dragunov
20. Filari
21. Thombson
22. Knap
23. Ralph
24. Helsing#65
25. HIFK89
26. TylerDG
27. RetroRenttu
28. Lösönen
29. eeMule
30. Salming
31. KaljaVeikko
32. limini
33. Zohan
34. FinDevil
35. Frolikov

Kausi sitten näyttää, kuinka pielessä on, mutta ennakkosuosikin viittaa voinee sovitella @Boogey harteille, kun Mängin ohella minunkin systeemeillä näyttää hyvältä?
Sivuvetoja voin ottaa vastaan eli paremmista sijoituksista!
No tokihan tällaiseen täytyy myöntävästi vastata.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Innostuin @Mängimies tavoin laskemaan kaikki niput läpi oman mallin perusteella, ja tältä näyttää koko hoito (allekirjoittanut tietenkin ykkösenä, muuten olisin vetänyt mallini vastaisesti):

1. Uniquewn
2. Boogey
3. Teemu#8
4. Toby Dammit
5. Lico
6. Taison
7. Tombe76
8. Mängimies
9. Hockey Puck
10. Esgo
11. Noppa10
12. Naamavelli
13. Kuhta#9
14. LostHorizon
15. H.J.Simpson
16. Linjatuomari
17. Zigmund
18. Abdel
19. Dragunov
20. Filari
21. Thombson
22. Knap
23. Ralph
24. Helsing#65
25. HIFK89
26. TylerDG
27. RetroRenttu
28. Lösönen
29. eeMule
30. Salming
31. KaljaVeikko
32. limini
33. Zohan
34. FinDevil
35. Frolikov

Kausi sitten näyttää, kuinka pielessä on, mutta ennakkosuosikin viittaa voinee sovitella @Boogey harteille, kun Mängin ohella minunkin systeemeillä näyttää hyvältä?

No tokihan tällaiseen täytyy myöntävästi vastata.
Mimmosella panoksella?
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sanoisin näin, että @Hockey Puck , @Tombe76 , @Lico , @LostHorizon ja @KaljaVeikko on tän kauden TOP5. Ei kuitenkaan missään 1-5 järjestyksessä.

Mustana hevosena @limini

Perustuu vahvasti perstuntumaan.

Ohhoh, heti hehkutellaan. Ei kai näitä koskaan Rookiet voita?

Sillä lähdettiin tähän draftiin. En rehellisesti sanottuna ole edes seurannut edellisvuosien kisoja tai millaisella jengillä on voitettu. Kuluva kesäkin on ollut aika hiljaisella NHL-seurannalla. Muutama "ai tää onkin nykyään tässä jengissä"-tilannekin tuli. No antaa hyvää tuntumaa tuleviin ESPN Fantasy-drafteihin, joista jatkoajan tulevana sunnuntaina.

7.vuorolla päästiin varaamaan ja heti tuli ongelmaksi se että "parempiakin" oli tarjolla. Otin kuitenkin Marnerin, koska vetää Matin rinnalla upean runkosarjan: 32+74=106.

Tämän jälkeen olikin aikaa odotella, löin taas nimiä paperiin, tai hyökkääjiä, koska taktiikkana oli ottaa 6 hyökkääjää heti alkuun. ESPN Fantasy appi pääapuna. Sieltä kattelin viime kauden pisteitä ja tulevan kauden arvioita... Ja sitten kun sai ehdokkaita paperille, rupesi kattelemaan mitä miehille kuuluu.

2.kierros: Oli siinä jotain kai ehdokkaina mutta valinta osui nälkäiseen Alex DeBrincatiin... Arvotaan uusissa ympäristössä 43+40 =83.

3.kierros lähes heti perään: Kevin Fiala haaviin. Tässä oli hyvä esimerkki kaverista, jossa ei ollut aivan kartalla. Taisin yhden kaverin kanssa jutella ko. kisasta ja Fialaa miettiessä sanoa että kai se Kaprizovin kanssa pisteitä painaa. No ei paina, mutta LA:ssa 26+42=66 kuitenkin.

4.kierros: Tossa välissä valinnat vähän kesti ja kun aamulla klo 2 lähdettiin ajamaan Luostolle niin vasta Rovaniemen Lidlissä muistin että onkohan jo oma vuoro... Ei ollut. Iltapäivällä sitten joukkueeseen löysi Tomas Hertl, vaikka San Jose lienee aika paska tällä kaudella. Ehlers ja O`Reilly napattiin juuri ennen omaa vuoroa omalta paperiltani, mutta eiköhön Tomaskin tee ihan ok 28+37=65

5.kierros, melko lailla perään taas ja kun Pyhälle rouvan ja koirien kanssa lähettiin käppäilemään niin siinä tuli muutaman kerran draftia seurattua. Paitsi Isokurun rappusissa 2 koiraa sylissä. Kahden Ryanin kanssa siinä mietin ja loppumetreillä Nugetti vaihtui Johanseniin. Lähinnä sen takia että Nashville tekee yv:llä Josin johdolla paljon pisteitä. Johansenille 18+42=60 (edit: kyl varmaan Oilersin yv:kin nakuttaa vanhaan tyyliin, mutta Nuge loukkaantuu joulukuun 14.)

6.kierros: Edelleen Lapissa ja 2 kärkinimeä Björkstrand ja Konecny paperilla ja muihin joukkueisiin... Siitä sitten arvottiin nopeasti Nelsonin Brock... Laitetaan 29+26=55

7.kierros: Lähettiin ajelemaan kotiinpäin ja 2 pakin listan annoin varattavaksi. Dumba ja Ekholm, ja tästä Dumba jengiin: 13+32=45

8.kierros: kotosalla pakkien scouttausta. Mike Mathesonin olisin ottanut, mutta meni just. Luotetaan Sanheimin kehitykseen: 10+26=36

9.kierros: no tässä ei hirveesti ollut enää pisteukkoja jäljellä. Justin Schultz kuitenkin löysi kokoonpanoon. Tässä toinen missä huomasin vasta viime hetkillä että kaveri vaihtanut itärannikolta länsirannikolle. 9+23=32

10. kierros: Kattelin että aika monta veskaa valittu joten sama kai vaikka ottaisi vasta vikalla kiekalla. Jack McBain joukkueeseen josta en ole ikinä ennen kuullutkaan vaikka vissiin pelasi Olympialaisissa. 8+27=35

11. Ja maalivahti. Mietin kovasti Vanecekin ja Vejmelkan välillä. Mutta kun Vanecek vietiin kalkkiviivoilla niin otin... Kähkösen.

Aattelin että jos Kaapo sais nyrkkeiltyä San Josessa 1.mv:n spotin niin sieltä vois tulla enemmän kuin Vejmelkan 14 voittoa 55 startissa. Eli lyödään Kaapolle 20 voittoa ja 2 0-peliä = 44pist.

Eli mitäs tosta tulee, yläkanttiin puolitosissaan heitettynä: 627pist.

Mun H2H-vastus @Esgo näytti laskeneen 600 paunaa joten tulee siinä ainakin tiukka skaba.
 
Kausi sitten näyttää, kuinka pielessä on, mutta ennakkosuosikin viittaa voinee sovitella @Boogey harteille, kun Mängin ohella minunkin systeemeillä näyttää hyvältä?

Nostan tähän kolme ennakkosuosikkia. Minun ja sinun projektioiden top vitosesta @Boogey sekä @Lico ja tottakai jokaiseen fantasy pooliin ennakkosuosikkina lähtevä @Salming

Jonkinlainen musta hevonen on @Knap jonka joukkueen keski-ikä on tosiaan noin 15, mutta potentiaalia aivan valtavasti. Ja vielä @LostHorizon jonka omat projektiot lupaavat pistemäärää, jolla tämä skaba kyllä voitetaan.

Omaan joukkueeseen olen tyytyväinen, sillä kuten kirjoitin, niin oma laskentakaava antaa joukkueelleni kaikkein korkeimman pistemäärän. Toki näin sanottuani Letang loukkaantuu jo toisella viikolla ja Suzukin pata menee jumiin Habsin paidan C rinnassa ja Pavelskista onkin tullut tämän kesän aikana vanha. Niin ja Matt Boldy kohtaa vuosikymmenen kovimman tokan kauden kirouksen ja Sean Durzi ei pääse edes pelaamaan.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Drafti meni iteltä vihkoon.

1. Ovechkin

Vanha ukko joka vaan seisoo paikallaan. 90 pinnaa viime kaudella, mut pudotus 30+20 yv-papaksi on täällä hetkenä minä hyvänsä. Vain hölmö Capitals-fani käyttää näin isoon riskiin 13th overallin. Ja vielä nhln tulevan kauden vihatuin pelaaja.

2. Kuemper

Kaikki ketä halusin meni just sopivasti ennen omaa vuoroa, niin ihan sama. Capseilla on kerrankin ykkösmolari ja tällä tontilla on usein annettu tasoitusta kun jätetty moken ottaminen vikoille kiekoille, niin menköön sit.. kun kerran Ovechkinin mukana joukkue joko elää tai kuolee niin vedetään kotiinpäin tässäkin. Ja 35 manageria niin mokkeja ei riitä kaikil… ai mitä? Toronton ykköskassari meni viiskyt kierrosta myöhemmin? Ok.

3. Rossi

Tässä oli suuret haaveet mutta kävi tasan kuten edelliselläkin kierroksella. Nenän alta vietiin kaikki haluamani nimet ja omalla vuorolla jäljellä oli tyhjä tuijotus. Pari rookieta oli jo mennyt ja aattelin että fuck it, haetaan sieltä tasoitusta sitten moneen muuhun jengiin. Virhe. Eihän Rossi nyt realistisesti tee paljoa yli 40 pinnaa edes nappikaudella, vaikka sitten calderista vääntäiskin. Se on aika pieni ero verrattuna vaikka 29p tekevään rookieen, jollaisia oli luultavasti tarjolla vielä useita kierroksia myöhemmin. Tässä kohtaa kun kerkesin perkaamaan valintojani niin totesin et me on hävitty tää peli.

4. Pietrangelo

Ykköspakin jättäminen neloskiekalle oli hölmö veto. 45-50 pinnan miehiä enää tarjolla ja ero pakkien pistepörssin kärkeen lienee selvästi isompi mitä Kuemperin tai Rossin ero omiin verrokkeihinsa useita kierroksia myöhemmin.

5. B Schenn

Paniikkivalinta. Otin ensin loukkaantuneen pelaajan mutta palstaveljien avustuksella sain ennalta määrittämättömän hetken vaihtaa vielä. Äkkiä joku ketä on viime kaudella tehnyt hyvää ppg-tulosta ennenku seuraava ehtii huutaa oman pikkinsä. Noh.. voihan Schenn sen 70 pinnaa nappikaudella tehdä, mutta pidemää rekordia tarkemmin tutkiessa jopa todennäköisempää on tippuminen sinne 45-50 p mieheksi. Eli kuilu syvenee edelleen.

6. D Strome

No tää oli itelle ihan kelpoinen valinta. Capseista kaveri, joka heikoissa tiimeissä on tehnyt semmosta 50 pinnaa tasaseen ja nyt jos kaikki menee nappiin niin tarjolla voi olla jopa paikka ykkös-yyveessä napsimassa kakkospasseja Ovien onetimeriin. Potentiaali ja upside on kovempi kuin floppipelko ja pohjapinnat.

7. Mantha

Lisää ”omia”. Nähnyt paljon Manthan pelejä ja potentiaalia todelliseen breikkiin on, vaikka epätasaisuus ajoittain painaa. Mut pari viime kautta rikkonaisia, joten nyt betsataan siihen että ehjä kesä ja ehjä kausi nostaa uran ennätyspisteille.

8. Schmidt

Pakit kävi jo tosi vähiin. Mietein potentiaalin ja varmemman kaverin kanssa ja päädyin sitten välimallin ratkasuun. Schmidt oli myös viime kaudella tiimissä ja vanha Caps-pelaaja joten hiukan mentiin siltäkin pohjalta. Melko varma 30-35p pakki, mutta on väläytellyt ajoittain että semmonen yks ”kaikki menee nappiin” pommikausikaan ei ole mahdoton.

9. J Toews

Oikeestaan mielestäni ihan hyvä valinta ysikiekalta. Paska viime kausi ja loukit sms ongelmat pelottaa taustalla, mutta toisaalta potentiaalia on tehdä isotkin pinnat. Soppari katkolla (näytönhaluja) ja Hawksin tahtotila kaupata Toews pois (optimoidaan vastine peluuttamalla Kanen vieressä ja ykkösyvssä) on ihan mielenkiintoinen ajatus. Voisko täältä löytyä se yllättäjä joka vähän kuroo takamatkaa keskikastiin kiinni, ettei ihan kellarijengiksi jäädä? No ei varmaan, kai se jatkaa viime kauden koomailuja.

10. Ristolanen

Ekan kerran oikeen ajatuksella katoin et otanko tähän kohtaan viimeisen pakin vai hyökkääjän, ja pakkimarkkinat olivat kuivumassa pahemmin. Eipä siel ollut mitään tarjolla, joten päätin nyt edes jonkun mielenkiintoisen seurattavan ottaa messiin. Rassen kammottavat viime kaudet on kaikkien tiedossa, mutta itse muistan edelleen ne hyvätkin hetket. Etenkin Capseja vastaan Sabresissa tuntui olevan melkein aina vastustajan veemäisimpiä pakkeja pelata vastaan, ja sen yhen Buffalon pelin kun livenä kattellut niin oli siinä pelissä ihan kuningas. Joten kyl sillä ominaisuuksia on ottaa roolia NHLssä, edelleen. Katotaan josko Tortorella puhkuisi Rasmukseen uutta elämää ja hän palaisi semmoseks 30-40p kakkosparin järkäleeksi. Jos ei, niin eiköhän se 20 pinnaa nyt tule kuitenkin jos ehjänä pysyy ja ei se sit korkea pudotus ole verrattuna siihen mitä muita pakkeja enää oli jäljellä.

11. Dadonov

Jäljellä oli vielä useita melko varmoja 35-40 pinnan ukkoja (Pageau, Sheary sms) ja riskihakuja joilla potentiaalia parempaankin (Kapanen jne). Kun tiimi kuitenkin heikkojen avauskierrosten valintojen jälkeen kaipaa jackpotteja viimeisiltä kierroksilta niin lähdettiin tässäkin kalastelemaan ”isompaa” haukea varmojen pinnojen sijaan. Dadonovin pari viime kautta on olleet pienemmässä roolissa tuota n 40 pinnan tuotantoa ja voi aatella että ura on laskusuunnassa, mut toisaalta se veti aika kovia tehoja Floridan huonommilla kausilla isommassa roolissa. Umpisurkeassa Montrealissa vois olla samaa roolia ja vapauksia tarjolla, niin toivotaan että taidot ja pää on vielä tallella ja tuleekin taas semmone 70 pinnan kausi. Vegasin kuvioiden jälkeen näytönhaluja ehkä ainakin vois vielä olla.

Summattuna joukkueen absoluuttinen upside on jossain 600-650 välissä jos kaikki (ihan kaikki) taivaankappaleet osuu kohdilleen. Realistinen määrä kuitenkin lienee 400-450 pinnan maastoon :D
 

HIFK89

Jäsen
Kun kerran menin huutelemaan itselleni sijaa 12 ja kun olen täysin varma etten taistele top3 rahasijoista niin olisi mukava saada silti lisäjännitystä kauteen ja tähän hienoon kilpailuun mihin moni nähnyt paljon vaivaa (myös itse). Eli laitan tähän top11 jengit kenen kanssa en halua ottaa H2H (he taistelevat oman näkemykseni mukaan kärkisijoista) kisaa ja muista kolme ensimmäistä jotka ilmoittaa halukkuudesta voin ottaa 30e panoksella H2H kisan.

Eli joukkuuet mitkä "bännissä" (lue: liian kovia):

Teemu8, Boogey, Lico, Abdels, Tombe76, LostHorizon, Filari, Thombson, Linjatuomari, Hockey Puck, Taison

Muut: saa ottaa haasteen vastaan. Eli 30e H2H ja maksu kauden lopuksi. (Kolme ensimmäistä/nopeinta haasteen vastaanottajaa).
 

RetroRenttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sarjasta riippuen
Muut: saa ottaa haasteen vastaan. Eli 30e H2H ja maksu kauden lopuksi. (Kolme ensimmäistä/nopeinta haasteen vastaanottajaa).

@HIFK89 kävin lukemassa kirjoittamasi kausiennakon ja aikalailla samoille pisteille sekä sijoituksille olemme omat joukkueemme arvioineet. Tasaista näyttäisi myös @Uniquewn listauksen perusteella tulevan, joskin hieman alempana taulukossa :D Samaista listaa selaillessa huomasin myös, että tavoitteeksi laittamani top3 sijoitus tulokkas sarjassa saattaa olla kiven alla. Tämän toteutumiseksi pitäisi ehdottamasti nämä tasaiset taistelut pystyä voittamaan.

Tässä vaiheessa kautta managerin täytyy kuitenkin seistä omien sanojensa takana, vaikka hieman aasin hommalta tämä minun puolelta haiskahtaa. Otetaan kuitenkin pienellä riskillä veto tästä kiinni. Laitetaanko kuitenkin joku limitti vaikka esim sadan ottelun erotukselle? Eli jos jommalle kummalle tulee kenttäpelaajille yli sata ottelua kaudella enemmän niin veto raukeaa?
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Omien projektioiden mukaan tehty top-5 (kun muutkin):
1. LostHorizon (outoa, jos ei itse olisi ensimmäisenä)
2. Noppa10 (vanha kilpakumppani, joka pääsi vielä varaamaan vierestä, mielenkiintoista seurata)
3. Abdel
3. Toby Dammit
5. Boogey
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Kun kerran menin huutelemaan itselleni sijaa 12 ja kun olen täysin varma etten taistele top3 rahasijoista niin olisi mukava saada silti lisäjännitystä kauteen ja tähän hienoon kilpailuun mihin moni nähnyt paljon vaivaa (myös itse). Eli laitan tähän top11 jengit kenen kanssa en halua ottaa H2H (he taistelevat oman näkemykseni mukaan kärkisijoista) kisaa ja muista kolme ensimmäistä jotka ilmoittaa halukkuudesta voin ottaa 30e panoksella H2H kisan.

Eli joukkuuet mitkä "bännissä" (lue: liian kovia):

Teemu8, Boogey, Lico, Abdels, Tombe76, LostHorizon, Filari, Thombson, Linjatuomari, Hockey Puck, Taison

Muut: saa ottaa haasteen vastaan. Eli 30e H2H ja maksu kauden lopuksi. (Kolme ensimmäistä/nopeinta haasteen vastaanottajaa).

Täällä bingo, otetaan veto vastaan.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Kun kerran menin huutelemaan itselleni sijaa 12 ja kun olen täysin varma etten taistele top3 rahasijoista niin olisi mukava saada silti lisäjännitystä kauteen ja tähän hienoon kilpailuun mihin moni nähnyt paljon vaivaa (myös itse). Eli laitan tähän top11 jengit kenen kanssa en halua ottaa H2H (he taistelevat oman näkemykseni mukaan kärkisijoista) kisaa ja muista kolme ensimmäistä jotka ilmoittaa halukkuudesta voin ottaa 30e panoksella H2H kisan.

Eli joukkuuet mitkä "bännissä" (lue: liian kovia):

Teemu8, Boogey, Lico, Abdels, Tombe76, LostHorizon, Filari, Thombson, Linjatuomari, Hockey Puck, Taison

Muut: saa ottaa haasteen vastaan. Eli 30e H2H ja maksu kauden lopuksi. (Kolme ensimmäistä/nopeinta haasteen vastaanottajaa).
No mä otan tän kiinni.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Kun kerran menin huutelemaan itselleni sijaa 12 ja kun olen täysin varma etten taistele top3 rahasijoista niin olisi mukava saada silti lisäjännitystä kauteen ja tähän hienoon kilpailuun mihin moni nähnyt paljon vaivaa (myös itse). Eli laitan tähän top11 jengit kenen kanssa en halua ottaa H2H (he taistelevat oman näkemykseni mukaan kärkisijoista) kisaa ja muista kolme ensimmäistä jotka ilmoittaa halukkuudesta voin ottaa 30e panoksella H2H kisan.

Eli joukkuuet mitkä "bännissä" (lue: liian kovia):

Teemu8, Boogey, Lico, Abdels, Tombe76, LostHorizon, Filari, Thombson, Linjatuomari, Hockey Puck, Taison

Muut: saa ottaa haasteen vastaan. Eli 30e H2H ja maksu kauden lopuksi. (Kolme ensimmäistä/nopeinta haasteen vastaanottajaa).
Mä voin ottaa haasteen myös vastaan
 

HIFK89

Jäsen
@HIFK89 kävin lukemassa kirjoittamasi kausiennakon ja aikalailla samoille pisteille sekä sijoituksille olemme omat joukkueemme arvioineet. Tasaista näyttäisi myös @Uniquewn listauksen perusteella tulevan, joskin hieman alempana taulukossa :D Samaista listaa selaillessa huomasin myös, että tavoitteeksi laittamani top3 sijoitus tulokkas sarjassa saattaa olla kiven alla. Tämän toteutumiseksi pitäisi ehdottamasti nämä tasaiset taistelut pystyä voittamaan.

Tässä vaiheessa kautta managerin täytyy kuitenkin seistä omien sanojensa takana, vaikka hieman aasin hommalta tämä minun puolelta haiskahtaa. Otetaan kuitenkin pienellä riskillä veto tästä kiinni. Laitetaanko kuitenkin joku limitti vaikka esim sadan ottelun erotukselle? Eli jos jommalle kummalle tulee kenttäpelaajille yli sata ottelua kaudella enemmän niin veto raukeaa?
Käy! Mennään tällä!
 

KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
No jaa, kahtena edellisenä kautena olen ollut koko paskan viimeinen niin eiköhän se mene siten ettei kahta ilman kolmatta.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Jaa että jonnekin ennakkosuosikkien listoille päässy muka, oho. :S Ei vaan, kiitos kunniasta. Katsotaan mihin ensikertalaisena potku riittää! :)

Raapustellaan nyt muutama sananen itsekin draftista.

Overall fiilis oli että aika paljon hakemista oli, hain pohjatiedoksi vähän ehkä liian hajanaisesti tietoa joka aiheutti sitten sivutuotteena sen että piti muutamasta ranking listasta vertailla. Ja kun ei ko. listojen varsinaisesta luotettavuudesta oikeastaan ollut suurta valistunutta arvausta, niin lopulta mentiin sopivan nimen kohdalle tultua intuitiolla, johon ehkä haettiin jonkinsortin realitycheck dailyfaceoffin pelipaikkaprojektioista. Joihin en kyllä niihinkään luota. Joten kokonaisuudessaan melko sekavalla mallilla mentiin.

Muutama bulletti:
  • Alussa tottakai piti poimia kärkihyökkääjä, mutta kun maalivahdit rupesivat menemään ajattelin että sitä junaa ei auta missata, tuli ehkä poimittua pykälää liian aikaisin. Ihan ok varmistelu ehkä kuitenkin vaikkei huippumolaria käteen tarttunutkaan.
  • Eklund rookieksi oli vähän ehkä reach suhteessa varausvuoroon. Mut sama siinäkin kuin yllä, ei halunnut jättää myöhäisemmäksi jotta sai haluamansa. Couturella vähän sit tuplattiin tätä riskikorttia, jos tästä potentiaalinen duo muodostuu niin hyvä niin. Jos pääsee vetelemään Sharksin ykköseen niin vielä parempi
  • Petry piti hakea ihan vaan ettei pakisto näyttäisi säälittävän huonolta. Jälkikäteen ois vaan voinu painaa hyökkääjät päätyyn koska puolustajia sai raavittua kasaan sieltä täältä
  • Fabbro ja Marino oli sellaisia varmasti peliaikaa mut toivotaan että upside realisoituu kompromisseja. Näihin ehdottoman tyytyväinen suhteessa varausvuoroon.
  • Yllättävän hankalaa oli vääntää oma mielikuva pelaajista joukkueelleen tärkeinä pelaajina -> miten paljon pelaajat tekevät pisteitä. Tuolla "keskikastin" loppupäässä kun on niitä mestaruuksia voittavia ja häviäiviä pelaajia, ja väitän että ne häviävät tekee enemmän pisteitä. :)
Ennakkosuosikkeja en lähde veikkaamaan mutta ESPN fantasyn ennuste + omavarainen tulkinta Jarryn nollapeleistä ja muutamista puuttuvista pisteistä = 606 pts. Tähän loukkaantumiskerroin 0,95 ja visiokerroin 1,03 ja lopullinen pistemäärä siis ~593pts. Tämä olisi odotuksiin nähden aivan liikaa mutta lähdetään siitä että kärkikymmenikköä tavoitellaan!

Mukavaa kautta ja seurantaa kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Mängin Miehet kaudelle 2022-23:

Nick Suzuki
Joe Pavelski
Matthew Boldy
Anders Lee
Alexander Barabanov
Dominik Kubalik

Kris Letang
Neal Pionk
Sean Durzi

Andrei Vasilevski
Dan Vladar (rookie)

Kirjoitin aiemmin, että oma ennustemalli tuottaa joukkueelleni koko liigan voiton 592 pisteellä. Tähän alle voisin viela avata tuon ennusteen mukaisen pisteodottaman jokaiselle pelaajalle.

Hyökkäys:
Nick Suzuki, 70 pistettä
Montrealin ykkössentteri on pysynyt hyvin kasassa toistaiseksi. Piskehitys on ollut varsin tasaista ja pistesaldo on kohentunut kausi kaudelta. Viime kaudella 61 pistettä, joten 70 on täysin realistinen arvio.

Joe Pavelski, 74 pistettä
Nestori ei osoita ikääntymisen merkkejä, vaan paranee kuin viini. Kaksi edellistä kautta lähes piste per peli -tahdissa vailla loukkaantumisia. 74 pistettä on jopa varovainen, mutta realistinen arvio.

Matt Boldy, 59 pistettä
Viime kaudella 39 pistettä (47 ottelua). Vain klassinen toisen kauden kirous voi romuttaa tämän arvion, mutta siihen en usko. Noin 60 pistettä on lopulta varsin maltillinen arvio, mitta luotetaan ennustemalliin tässäkin.

Anders Lee, 50 pistettä
Viime kaudella 46 pistettä alisuorittaneessa Islandersissa. Uskon joukkueen parantavan ja sitä myötä joukkueen maalimäärä nousee ja Lee rikkoo 50 pisteen rajan, kuten on täysillä kausilla tehnytkin aiemmin.

Alexander Barabanov, 43 pistettä
Viime kaudella ensimmäistä kertaa kunnon roolissa ja tuloksena 39 pistettä (70 ottelua). Vähintään samaa on luvassa nytkin ja jos missaa vähemmän pelejä kuin viime kaudella, niin tuo 43 pisteen arvio on ihan linjassa.

Dominik Kubalik, 42 pistettä
Viime kaudella heikossa Chicagossa vain 32 pistettä. Sitä aiemmat kaudet osoittivat potentiaalia parempaankin. Nyt siirto parempaan Detroitiin, joten tuo reilut 40 pistettä on helppo ennustaa ja toteuttaa.

Puolustus:
Kris Letang, 61 pistettä
Jos pysyy kasassa, niin 60 pistettä on ihan auringonvarma lopputulos. Viime kaudella 68 pistettä ja edelleen paikka ykkösylivoimassa on taattu.

Neal Pionk, 38 pistettä
Viime kaudella 34 pistettä, mutta sitä edeltävillä 32 (54 ottelua) ja 45 pistettä. Ennuste odottaa siis pelaajan palaavan edeltävien kausien tasolle viime kauden pienen dyykin jälkeen.

Sean Durzi, 32 pistettä
Hienoinen riskivaraus. Viime kaudella pääsi puskista yllättämään ja keräsi hyvän pistesaldon (27 pistettä 64 otteluun) Kingsin repaleisessa puolustuksessa. Nyt kilpailu minuuteista on kovempaa, mutta luotetaan arvioon.

Maalivahdit:
Andrei Vasilevski, 95 pistettä
Tässä arviossa on mielestäni hieman riskikerrointa. Parhaimmillaan sieltä tulee päälle 40 voittoa ja jokunen nollapeli. Toisaalta viime kaudella jäätiin 39 voittoon ja kahteen nollapeliin. Sanoisin, että arvio on lähempänä maksimia kuin todennäköisintä pistemäärää.

Dan Vladar (rookie), 28 pistettä
Viimeisellä kierroksella otin tulokasslottiin varman päälle ja valitsin Vladarin, joka Calgaryn kakkosmolarina saa takuumäärän startteja. Näin ollen pistemäärä on helppo ennustaa. Noin 12-13 voittoa ja 1-2 nollapeliä.

Yhteensä 592 pistettä.
 

Hockey Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Kimi Räikkönen
Noni, kai si määki ku muukki.

Unohdin koko draftin ennen Licon pingauksia 1-2pv ennen h-hetkeä. Kävi kunnon pulla varausvuoron kanssa, kun ykkösenä pääsi varaamaan. Aioin ykkösvalinnan jälkeen rauhassa miettiä listan kuntoon, mutta muu elämä vei edelle ja lähdin mentaliteetilla "paras pistemies vapaana" loppudraftiin. No, en edes noudattanu tätä, vaan poimin fiilispohjalta kaveria aika pitkälti. Oon just niitä tyyppejä, jotka varmaan ostais keskellä Tampereen toria soutuveneen airot Kummeli-tyyliin, koska "ihminen on heikko hyvän tavaran edessä". Sentään loukkitilanteen katsoin kaikille valinnoille (muistaakseni).

Valinnat:

Connor McDavid
- yllätti, että valui omalle vuorolle asti. Ei ihan yhtä hyvä kuin männä vuosien Justin Abdelkader, mutta laitetaan nyt silti 120p tilaukseen.

Dylan Larkin
- Kapteenilla vähän huojuntaa pisteissä kausien välillä, mutta uskotaan, että vahvistunut punasiipikone saa kapitaanin lentoon ja 85p.

Brady Tkachuk
- Riskinä on, että jämähtää tuonne 70p tienoille, mutta hypelasit päässä mietin pelkkää uspidea Bradyn kohdalla. Laitetaan nyt 75p suoritettavaksi voimaantuneessa senaattilaumassa.

Tyler Bertuzzi
- Takapiiska lyö tulta vastustajien vitutukseen ja Tylleröltä 75p kausi. Pelaa uransa pisterikkaimman kauden, juuri oikeaan aikaan :)

Anton Lundell
- Olis ollut kiva tietää, koska Anton oltaisiin napattu, mutta aika kurotus (suomen kieli kunniaan) oli tämä valinta. Pistekeertymä lienee 50 kappaletta tehopisteitä.

Phil Kessel
- Philille hodarit maittaa lähes vanhojen hyvien aikojen veroisesti ja rautamies pelaa sinappia pursuavan 60p kauden (arvio sisältää optimismia).

Jacob Trouba
- Tylsähkö valinta, vaikka oonkin aina Troubasta pitänyt. En osaa perustella valintaa muuten, kuin että oli paras pakki vapaana mielestäni varaushetkellä. 45p kiitos.

Oliver Kylington
- Toivottavasti nousu jatkuu, mutta uskon taantumukseen ja perusturvalliseen 35p hmv-kauteen.

Kevin Shattenkirk
- Tässä kohtaa oli moti mennyt ad hoc -listojen kasaukseen ja varasin Kevinin vailla sen kummempia perusteita. 30p.

Anton Forsberg
- Talbotti vienee pelit edestä, mutta uskon molempien joukkueiden Anttonien tason nostoo tällä kaudella. Ehkä ylläripylläri 50p on realismia.

Pyotr Kotcehtkov
- :D häpeän tätä valintaa, siellä oli ihan oikeitakin tulokkaita jäljellä, joista mulla ei ollu mitään hajua. Toi Bordeleau oli mielessä, mutta mulla on aina ollu joku fetissi tulokasmolareihin. Varsinkin tässä valinnassa näkyi silti täysi tietämättömyys tän vuoden tulokkaista. Laitetaan 0p tilaukseen :D


Ylipäätään vedin ihan liikaa fiilispohjalta joukkueen kasaan ja osa noista arvioista on tehty hyvän mielen hypelasit päässä. Oon joukkueeseen kuitenkin suht tyytyväinen ja tuollainen 625p sieltä olis tuloillaan. Tää on peliä vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös