Jes.
PISTESEURANTA:
Nyt on nimet mukana ja yhteensä 22 kappaletta saatiin. Laitanpa tähän viime kauden yhteenvedon ns. kymmenestä käskystä, joita noudatimme.
1. Palkintopotti kerätään ennen kauden alkua, otan kaikkiin yksityisviestein kiinni tänään 2.1. Mikäli et halua paljastaa henkilöllisyyttäsi juuri minulle, keksi kiero tapa lähettää raha minulle.
2. Osallistumismaksu on 20 euroa eli palkintopotti 440e jaetaan kolmelle parhaalle jaolla 70-20-10 (308e-88e-44e).
3. Varaustilaisuus aloitetaan heti eli 2.1.2021. Ks. kohta 4 aikataulu esimerkkinä, josta pidettiin kiinni.
4. Varaustilaisuus järjestetään enemmistön päätöksellä niin, että varauksia tehdään sitä mukaa kun palstalla käy ja varaus tulee tehdä 8 tunnin sisällä edellisestä varauksesta (23:00 - 07:00 on "vapaata", mutta varauksia saa kyseisellä aikavälillä myös tehdä). Mikäli varaus ei ole suoritettu 16:n tunnin (eli 8h + nukkumattiaika) sisällä, seuraava jonossa saa varata milloin vain haluaa ja välistä tippunut saa heittää varauksensa mihin väliin tahansa. Mikäli varauksen jättämättä jättäminen toistuu toisen kerran, velvoitan käyttäjää luovuttamaan ranking-listan joko minulle tai haluamalleen käyttäjälle, joka tekee varaukset hänen puolestaan, jolloin käyttäjä voi ns. ottaa lomaa eikä tarvitse varaustilaisuudesta stressata. Tämä siksi, että jokaisella on kyllä se hetki käydä palstalla tsekkailemassa tilannetta muutaman kerran päivässä vähintään. Kenelläkään ei pitäisi olla niin kiireinen elämä, jos tähän varaustilaisuuteen on jo sitoutunut. Lisään myös varausketjuun aikanaan varaussäännön, joka auttaa käyttäjiä tietämään milloin se oma vuoro on.
Annamme tälle käytännölle viikon aikaa ja katsomme sen jälkeen mikä tilanne. Jos varauksia on yli puolet tekemättä, aikaikkunaa lyhennetään ja sovimme päiviä, jolloin se varaus täytyy tehdä ja silloin listat täytyy luovuttaa, jos ei halua jälkijunassa varailla oman vuoron jälkeen. Varauksia myös saa tehdä tällöin sovittujen päivien ulkopuolellakin ihan järjestyksessä, logic.
5. Varataan kuusi hyökkääjää, kolme puolustajaa, maalivahti sekä tulokas, joka saa edustaa mitä tahansa pelipaikkaa. Eli yhteensä 11 pelaajaa. Pistelasku 1p per tehopiste jokaisella pelipaikalla, maalivahdille voitosta 2 pistettä ja nollapelistä 2 pistettä.
6. Tehkää listat etukäteen. Pliis.
7. Varausjärjestys on aina kierroksen viimeisen valinnan jälkeen käänteinen. Varausjärjestys löytyy kohta löytyvästä varausketjusta. Haluan uskoa, että jokainen on tähän valmistautunut sekä sitoutunut eli jos nyt tuntuu siltä, ettei aikaa ja kiinnostusta ole, ilmoita siitä nyt. Annan option luopua paikastaan, koska tässä tosiaan on aikaa 12 päivää.
8. Tämä ketju on Fantasy Poolin virallinen seurantaketju. Avaan varausketjun tänään 2.1. Varausketjussa vittuillaan varauksista ja tehdään ne varaukset, tässä ketjussa keskustellaan ja seuraillaan sekä jokainen kertoo oman rosterinsa kokonaisuudessaan. Jokainen on vastuussa myös omista pisteistään kauden ollessa käynnissä. @F#21 on todennäköisesti tekemässä meille käyttöömme seurantataulukon Exceliin, joka päivittyy itsestään. Jos ei, niin minä päivittelen pisteitä silloin tällöin.
9. Pidetään hauskaa, rehti peli.
10. Kymmenes käsky on se, että ylläpitäjänä sovittelen kiistatilanteet ja mun sana on laki!
Haluan keskustelua sekä mielipiteitä, mutta näillä spekseillä tämä varaustilaisuus eteni vuosi sitten oikein sutjakkaasti alun stressiä lukuunottamatta. Ihmiset olivat aktiivisia ja lopulta se stressi oli ihan turhaa.
Mukana:
@Lico
@Teemu#8
@FinDevil
@Dragunov
@Zigmund
@Taison
@TylerDG
@Toby Dammit
@Helsing#65
@Noppa10
@KaljaVeikko
@Filari
@Salming
@limini
@Mängimies
@LostHorizon
@eeMule
@Parker27
@Ralph
@Abdel
@Zohan
@Knap
PISTESEURANTA:
Google Sheets: Sign-in
Access Google Sheets with a personal Google account or Google Workspace account (for business use).
docs.google.com

Viimeksi muokattu: