Jatkoajan bluesin ystävät

[bebeto]

Tulevana lauantaina 13.6 järjestetään Tampereen Viikinsaaressa uusi kotimaisen juurimusiikin tapahtuma SaariBlues. Esiintyjälistalta löytyvät ainakin seuraavat nimet: Masa Orpana Four, Lady Nana Duo, Ina Forsman & Helge Tallqvist Band sekä Dave Lindholm. Piletin hinta on 21 euroa sisältäen laivakyydit Laukontorin rannasta Viikinsaareen ja takaisin. Tänään ilmestyneessä kaupunkilehti Tamperelaisessa on juttua tapahtumasta sekä Ina Forsmanin haastattelu. Hän näyttää osallistuneen Idolsiin vuonna 2012 jossa veti Etta Jamesin kappaleen All I Could Do Was Cry. Huuliharpisti Tallqvist otti neitoon yhteyttä nähtyään tuon esityksen ja näin alkoi yhteistyö. Pikku näyte kokoonpanon musiikista:
Finland EBC 2014 Ina Forsman With Helge Tallqvist Band - YouTube

 

[bebeto]

Tässä pätkässä on jotain hyvin alkuvoimaista ja raakaa bluesenergiaa. Buddy Guy in 1969 with Jack Bruce and Buddy Miles - YouTube
Buddy Guy, Jack Bruce ja Buddy Miles lauteilla yhtaikaa, silkkaa nostalgiaa.

 

[bebeto]

Tämä se vasta onkin hauska pätkä jossa Buddy Guy versioi muita bluesmuusikoita. Buddy Guy playing Cream & Hendrix & Hooker - YouTube

 

[Pavlikovsky]

Tässä pätkässä on jotain hyvin alkuvoimaista ja raakaa bluesenergiaa. Buddy Guy in 1969 with Jack Bruce and Buddy Miles - YouTube
Buddy Guy, Jack Bruce ja Buddy Miles lauteilla yhtaikaa, silkkaa nostalgiaa.

Eittämättä legendaarisuusaste on korkealla videolla olevien "nuorten miesten" kohdalla. Buddy Guy on osannut aina revitellä kyllä varsin monipuolistakin bluesia yhdistäen musaan suuren määrän ystäviä musisoimaan, mutta toki Buddy on lähtenyt aina tiukat soundit yksinkin ja myös nykyään. Buddyn juttuihin on mahtunut aina myös vähän painavempaakin bluesia siinä missä kevyempiä "juoksutuksia", joten Guy on pystynyt tuomaan oman vahvan kortensa kekoon bluesin saralla hienosti. Toivottavasti pappa jaksaa vielä ahkeroida, viimeisimmät levyt ovat olleet vanhan koulukunnan bluesin aatelia ja ei Buddyn livekuntoakaan ole päästy haukkumaan. Hieno muusikko.

 

[bebeto]

Tuo samainen keikka taitaa olla meikäläisellä ihan cd:nä, tuli aikanaan ostettua. Hieno keikka kyllä, jossa ulkomuistista oli myös Slowhand Clapton ja veli Jimmie Vaughan soittelemassa myös. Ei ole vähään aikaan tullut levyä kuunneltua, mutta muistaakseni SRV:n perintöä kunnioitetaan hienoin biisivalikoimin ja tulkinnoin. Bonnie Raitt on kyllä naispuolisista blueskitaristeista aivan eliittiä, monenlaista poppia ja muuta radiobiisiä Bonnie on myös tehnyt varsinkin uran alkuvaiheilla, mutta kyllä raaka blues ja slidesoitto lähtee Raittilta upeasti. Jenkkien Erja Lyytinen "hieman" vanhempana.

Tässä hieman nostalgiaa vuosien takaa kun Bonnie Raitt versioi vanhaa hittiä Runaway:
Bonnie Raitt - Runaway (Live 1977) - YouTube Kyllä homma toimii hienosti.

 

[Pavlikovsky]

Onko Puistobluesiin suuntaajia tänä vuonna? Vanhiksen pääkonsertin kattauksesta vastaavat Lawrence Jones Band, Nick Moss Band sekä itse Robert Cray Band suurimpina niminä. Cray on tuttu vieras Järvenpäässä, sillä vuosina 1986, 1991 ja 2005 on georgialainen blues-jyrä käynyt Pääkonsertissa veivaamassa soulahtavaa bluesiaan. Craylla on tukku hienoja levyjä ja miehellä on kyllä viimeisen päälle hiottu oma tyyli. Fenderin kitarasoundi on kireähkö, miehen vokalisointi on paljon soinnukkaampaa ja pehmeämpää. Crayssa voi kuulla niin Buddy Guyta, Ray Charlesia kuin Bobby Blandia eli inspiraation lähteet eivät sittenkään ole kaukaa. 80-lukulaiset levyt ovat sitä parasta Crayn yhtyeen tuotosta, mutta taso on säilynyt melko hyvin ihan viime vuosiin saakka, kyllä ainakin viimeisin In My Soul kestää hyvin kuuntelua ja voi olla, että parhaat makupalat sieltä tarjoillaan lauantain pääkonsertissa tämän herran astuessa lauteille.

Voi olla etten itse ehdi Järvenpäähän viikonlopuksi, mutta toivottavasti säät suosivat blues-veljiä. Nyt ollaan ainakin lähempänä tapahtuman arvomaailmaa tietyllä tapaa kuin parina edellisenä vuonna, vaikka Status Quo ja John Fogertyn koulutus bluesissa onkin.

 

[kalkkifredi]

Jos joku pitää vähän raaemmasta blues-soundista ja haluaa uhrata reilun tunnin elämästään, niin You See Me Laughin' -dokkari löytyy kokonaisuudessaan youtubesta(linkki siis sinne). Dokkarissa käydään läpi Fat Possum -lafkan syntyä, sen artisteja - T-Model Ford, Junior Kimbrough, RL Burnside, Cedell Davis jne. - ja niiden nousua suosioon varttuneessa iässä, sekä yleisesti sitä soundia, josta tuli moderni Mississippi hill country blues.

 

[Joukka]

http://www.huuhkajavuoriblues.fi/
Onkos kukaan suuntaamassa kyseiseen tapahtumaan? Illan aloittaa perinteisesti järjestäjien oma Old Union Blues Band. Tästä iltaa jatkaa Eero Raittinen, Ina Forsman & Helge Tallqvist Band ja päättää Wentus Blues Band. Viime vuonna tuolla oli jo hieman tungosta, varsinkin Dumarin ja Silvennoinen & Maijanen Bandin esiintyessä. Viime kesän superkiinnitys oli mielestäni Micke Björklöf, läpimurto kovaan kaartiin oli juuri ilmestyneen levyn myötä tapahtunut ja niin vain saatiin Huuhkulla nauttia tuosta kitaroinnista. Tapahtuma on melko kodikas ja esiintyjät ovat käsittääkseni tykänneet käydä tuolla, homma toimii. Dave Lindholm ja Silvennoinen ovat esiintyneet tuolla parikin eri kertaa yhdessä ja erikseen. Tarkoitus olisi hipsiä paikalle kuuntelemaan tuota sulosointuista kaihoa.

 

[Pavlikovsky]

Ei ole tainnut ollakaan täällä juttua, että vanha Mountain-sotahevonen Leslie West on pyörähtänyt jälleen studiossa ja julkaisi hiljattain jälleen uuden pitkäsoitollisen uutta musiikkia, joka kulkee osuvasti nimellä Soundcheck. Parit kuuntelukerrat takana ja ihan linjassaan on Weinsteinin tämäkin levytys suhteessa aiempiin soololevyihin. Leslien Deanin kitara on jälleen viritetty tunnistettavan voimakkaaksi sekä teräväksi soundeiltaan ja toisjalkainen bluesin nimeen vannova ikämies jaksaa kurittaa keppiään niin, että taso säilyy koko levyn ajan ja homma on mukavan tuttua ja turvallista. Kuten aiemmillakin Leslien studiokeikoilla, niin ihan nimekkäitä kavereita on kutsuttu mukaan jameihin. Brian May, Peter Frampton ja Jack Bruce-vainaakin ehti soittaa hienolla Spoonful-bluesrockilla, joka on jätetty tarkoituksella varmasti ihan viimeiseksi anthemiksi. Vaikka sokeritauti on kohdellut miestä julmastikin, niin muusikko Leslie on edelleen sävellys- ja soittotaidoltaan lajinsa ehtaa aatelia ja siitä tämä kiekko on jälleen osoitus. Tämän menee kaikkien lukemattomien Mountainien ja Westin soolojen jatkumoksi, mutta ei huonossa mielessä vaan tässä vedetään todella rakkaudesta lajiin ja onnistuneesti.

Voi, kun Leslie voisi vielä laittaa vanhan Mountainin pystyyn ja lähteä vielä rundille ihan vaikka greatest hits- mielessä. Missäköhän Corky Laing mahtaa vaikuttaa? Tuskin Pappalardi haudassaan pyörisi. Tai voisihan Leslie ihan soolonakin heittää laajempaakin EU-kiertuetta, näitä raskaita riffejä olisi erittäin hienoa kuulla mestarin itse esittämänä jossain asianmukaisessa, ei liian kliinisessä, ympäristössä. Mountain oli todella läheinen sukulaisbändi Creamille musiikillisesti samalla tavalla polveilevalla bluesrock-jytällä ja se jos mikä oli yhtä juurirockin juhlaa se.

Muutamia makupaloja Soundcheckiltä youtubesta:

Spoonful: Leslie West - Spoonful (Soundcheck) - YouTube
Going Down: Leslie West - Going Down (Soundcheck) - YouTube
Give Me One Reason: Leslie West - Give Me One Reason (Soundcheck) - YouTube

 

[Pavlikovsky]

Nyt kiinnitti Järvenpään Puistoblues kovan alansa mestarin eli Sonny Landreth saapuu Jäken Puistobluesin pääkonserttiin vetämään keikan.

Linkki bluesien kotisivulle: Puistoblues - PÄÄKONSERTTI 2.7.2016

Alan tietäville Landreth ei esittelyjä kaipaa. Groovaava ja hyvin taitava slidemestari, joka on hankkinut kannuksensa pitkälti innovatiivisuutensa takia sekä myös seuraamalla suuria esikuviaan sekoittaen heidän tyyliään omaansa maltillisen hyvin. Claptonin, Trucksin ja muiden suuruuksien kanssa Landrehtilla on monia yhteisesiintymisiä ja Slowhand on kuvaillut Landrehtia hyvin aliarvostetuksi kitaristiksi ja sitä hän todella on.

Loistohaku Puistobluesilta tähän paikkaan. Robert Cray oli jo viime vuonna erinomainen ja Landreth jatkaa roots-linjaa, josta festivaali meinasi alkaa livetä jo hieman.

 

[Pavlikovsky]

Mainitaan nyt tännekin, että alallaan hyvinkin meritoitunut sähköisen bluesin muusikko Lonnie Mack kuoli torstaina. Sattumoisin Mackin poistuma jäi Prince-popparin jalkoihin täysin, mutta sopii toisaalta kuvioon. Harvemmin bluesmuusikot itsestään meteliä massoille tai palstoille pitävätkään muuta kuin kitaran kanssa, joten niin Lonniekin antoi vain musan puhua puolestaan. Mackin sooloura koostui pääosin southern-sävyisestäkin blues rock'n rollista. Mistä tahansa kaverista ei ollut kyse vaan niin Beck, SRV, Dickie Betts kuin Nugentin Tedikin ovat maininneet yhdeksi suurimmista kitaravelhoista, jolta ovat oppia ammentaneet. Ja toimipa Mack Stevielle myös tuottajan roolissa. Mack oli soittohommissa myös The Doorsin, Freddie Kingin ja Albert Collinsin kanssa, joten moneen ehti Mack ja diskografiasta löytyy varmasti aimo annos ehtaa itseään jokaiselle alan kuluttajalle.

 

[heavy]

Jostain Puistoblues arviosta huomasin kehuja festareilla esiintyneestä Simo yhtyeestä ja otin heidän toisen albuminsa Let Love Show the Wayn kuunteluun. Koskaan aikaisemmin en ole tästä triosta mitään kuullut mutta tämä albumi vakuutti jo ensikuuntelulla olevansa sähköisen bluesrockin eliittiä. Mikäli rakastaa sähkökitarajameja ja/tai sielukasta bluesia kenties Black Crowesin malliin niin tämä levy on pakkohankinta.

 

[heavy]

Toinen - voi olla että todellisille bluespuristeille ei niinkään kelpaava - uusi tuttavuus on ollut Joy niminen yhtye uudehkolla Ride Along! albumillaan. Tässäkin pääosaa esittää raskas kitarointi, mutta kyllä siellä blues selvästi taustalla potkii. Bändi lainaa vakuuttavasti ZZ Topin Certified Blues kappaleenkin ja tekee siitä modernin version särisevine kitaroineen. Suosittelen!

 

[Leon]

Toinen - voi olla että todellisille bluespuristeille ei niinkään kelpaava - uusi tuttavuus on ollut Joy niminen yhtye uudehkolla Ride Along! albumillaan. Tässäkin pääosaa esittää raskas kitarointi, mutta kyllä siellä blues selvästi taustalla potkii. Bändi lainaa vakuuttavasti ZZ Topin Certified Blues kappaleenkin ja tekee siitä modernin version särisevine kitaroineen. Suosittelen!

Tuohon pumppuun törmäsin joskus vahingossa spotifyn kautta ja tykästyin kovasti. Ilmeisesti siis kyseessä sama jengi, jolta tuli pari vuotta sitten ulos levy nimeltä Under the Spell of JOY. En onnistunut tuota vielä mistään levy- tahi nettikaupasta metsästämään, mutta työn alla on edelleen. Pitääkin tsekata tuo uutukainen.

 

[heavy]

Ilmeisesti siis kyseessä sama jengi, jolta tuli pari vuotta sitten ulos levy nimeltä Under the Spell of JOY.

Jep, sama bändi. Tilasin brittiamazonista (kiitos Brexit ja kurssiromahdus!) tuon uuden ja siellä näytti olevan tarjolla myös tuota edellistä albumia.

 

[Pavlikovsky]

Jostain Puistoblues arviosta huomasin kehuja festareilla esiintyneestä Simo yhtyeestä ja otin heidän toisen albuminsa Let Love Show the Wayn kuunteluun. Koskaan aikaisemmin en ole tästä triosta mitään kuullut mutta tämä albumi vakuutti jo ensikuuntelulla olevansa sähköisen bluesrockin eliittiä. Mikäli rakastaa sähkökitarajameja ja/tai sielukasta bluesia kenties Black Crowesin malliin niin tämä levy on pakkohankinta.

Simo on paljon kehuja kerännyt eikä suotta. Keikka oli Jäkessä kuulemma erityisen hyvä. Juuri tällaisia hakuja tuonne Järvenpäähänkin toivoisi jatkossakin ja tuollaiset festivaalivedot voivat nostaa entisestään yhtyeen osakkeita. Harmi, kun en Vanhikseen itse tänä vuonna ehtinyt, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Sonny Landreth oli myös vetänyt meriittiensä arvoisen keikan, todellinen sliden mestari blues-piirien armosta.

Tuo Joy pitää ottaa myös kuunteluun, Harvoin bluesin kenttään uudet pumput enään mitään uutta tuovat musiikillisesti, mutta tuoreutta ja raikkautta ne ennen kaikkea tuovat tähän jäärien skeneen. Certified Blues kaipasikin päivityksen.

Viime aikoina on tullut kuunneltua paljon Bonamassan liveä nimeltään Muddy Wolf At The Red Rocks, joka tekee kunniaa Muddy one and only Watersille sekä seuraavaksi kuuntelulistalla on myös Joen uusin Blues Of Desperation. Lisäksi Claptonin I Still Do odottelee vuoroaan, Slowhandin pitkä haastattelu on muuten uusimmassa Classic Rock Magazinessa. Tuo aviisi kannattaa hankkia käsiinsä, Erkki harvoin antaa noin laadukkaita ja pitkiä haastiksia enään näinä päivinä.

 

[Leon]

Törmäsin sitten puolivahingossa tuohon Simoon levykaupassa ja päätin ottaa samantien haltuun. Luotan teidän makuunne.

 

[Joukka]

Eilen Jazz-kadulla oli esiintymässä Eero Raittinen Knucklebone Blues Bandin kanssa, Eero oli hyvässä vedossa ja Oscar hoiti kitaroinnit kyllä tyylilleen ominaisesti. Olivat myös viime kesänä esiintymässä Huuhkajavuori-Bluesissa ja taisivat tykästyä tapahtumaan, koska Oscar tuo White Knuckles Trionsa tämän kesän kekkereihin. Huuhkajavuori Blues Itse diggaan tuosta Old Union Blues Bandistä, joka toimii houstina. Siinä on sitä kotikutoista bluesia mielestäni vaativampaankin makuun. Linkki tapahtuman sivuille.

 

[Leon]

Törmäsin sitten puolivahingossa tuohon Simoon levykaupassa ja päätin ottaa samantien haltuun. Luotan teidän makuunne.

Matkalta palattu ja levyt (UK:n levykaupoilla on minuun samankaltainen vaikutus kuin karkkikaupoilla pikkulapsiin: toi! ja toi! tuo myös!) kuunneltu. Simo ei ollut pettymys, mutta ei tosin räjäyttänyt tajuntaakaan. Joy jäi myös haaviin ja ihan kelpo levyltä vaikuttaa. Muistikuvat kyllä kertovat, että Under the Spell of... olisi aavistuksen pätevämpi. Jätetään nyt vielä takaportti ja kuunnellaan kunnolla kuulokkeilla. Kotona pääsee niin harvoin luukuttamaan genren vaatimalla tasolla.

 

[heavy]

Ymmärrän, itsellekin keskimäärin Lontoon reissulta kymmenkunta levyä tarttuu mukaan, vaikkei esim. HMV ole läheskään niin hyvä kuin taannoin.

Simo onkin jo tulossa Suomeen uudelleen, keikkapaikkana legendaarinen Tavastia ja päivä olisi 8. joulukuuta. Liput jo varattuna.

 

[Pavlikovsky]

Kääntäkääs näköradiot 22.30 YLE Teemalle. Sieltä tuutataan ulos Slowhand Claptonin 70-vuotis-juhlakeikka Roayl Albert Hallista vuosi sitten keväältä. Hieno palvelus taas Teemalta lähettää mestarin keikka. Kaikkien yhtään kitaransoitosta pitävien/kiinnostuneiden kannattaa raahautua taajuuksille, kun tämä nero on aikeissa soittaa.

 

[arvee]

Kääntäkääs näköradiot 22.30 YLE Teemalle. Sieltä tuutataan ulos Slowhand Claptonin 70-vuotis-juhlakeikka Roayl Albert Hallista vuosi sitten keväältä. Hieno palvelus taas Teemalta lähettää mestarin keikka. Kaikkien yhtään kitaransoitosta pitävien/kiinnostuneiden kannattaa raahautua taajuuksille, kun tämä nero on aikeissa soittaa.

Tallennan non-hd-digiboksille, pitänee hankkia dvd. Kläpä on ulkoistanut osan kitarasooloista kiippareilla, heitä on kaksin kappalein.
Taustalaulajattariin olen aina ollut herkistynyt, ja Claptonin naiset ovat taatusti olleet huippuluokkaa. Nannaa mahtuisi kyllä kolmaskin lady lavalle.

Hankalaa keksiä muuta kritiikin aihetta, eli mahtavaa menoa!

 

[heavy]

Simo onkin jo tulossa Suomeen uudelleen, keikkapaikkana legendaarinen Tavastia ja päivä olisi 8. joulukuuta. Liput jo varattuna.

Jenkkiyhtye Simo kävi siis kuluneella viikolla Tavastialla, ei ehkä ihan täysillä vastannut odotuksiani, mutta eipä siinä mitään suurempaa valittamista ole. Ehkä esityksessä näkyi ja kuului se että kyseessä oli bändin 212. keikka tänä vuonna (arvostan), mutta kyllähän sähköisen kitaroinnin ystävät varmasti keikasta nauttivat. Hyvälaatuista tallennettakin löytyy jo tuubista: SIMO - Long May You Sail - at Tavastia Helsinki, Finland Dec 9, 2016 - YouTube

 

[Pavlikovsky]

Hop! Henkan dokumentti teemalla muutaman minuutin kuluttua! Tiedoksi siis jos vanhan rockin ja bluesin ystävät liikkuvat linjoilla. Ja siis musan ystävät noin muutenkin toki ketään rajaamatta.

 

[Pavlikovsky]

Tänään Puistobluesin 'Niemessä hieno kattaus vuotuista bluesia. 15.30 aloittelee Mississippin oma boogie-polkukone North Mississippi Allstars ja illan päättää joillekin Sopranosistakin tuttu blues-pieru Little Steven. Hieno kattaus, vaikka harmittavasti Devon Allman jätti kekkerit väliin ikonisen blues-isänsä poismenon vuoksi. Vähän odottelin juhlavuoden kunniaksi Bonamassaa tai Leslie Westiä yms. mutta tuollakin rykmentillä itse asia tullee selväksi.