Jatkoajan akateemiset

[Euro71]

Kokeilin löytää keskusteluketjua yliopistosta, siellä opiskelusta, opettamisesta, tutkimuksesta ja yliopistomaailmasta ylipäätään. Jos sellainen kaikesta huolimatta oli, niin saa vinkata. Ketjuun saa ilmoittautua akateemiseksi, jos haluaa, mutta toki ketju on avoin kelle tahansa, jos jokin yliopistoon liittyvä aihe kaihertaa. Toki sellainen varoituksen sana, että ihmiset ovat harvoin asioista samaa mieltä, mutta erimielisyys suotakoot nimenomaan tässä yhteydessä.

Puhutaan ensin yliopiston hyvistä puolista. Kun menin opiskelemaan ja meillä oli tutustumiskierros, niin meille sanottiin, että yliopistosta tulee ihmiselle henkinen koti. Se on pitänyt paikkansa.

- - -

Aloitan kuitenkin ketjun kirjoittamalla akateemisen maailman ja yliopiston nurjista puolista. AA-tapaamisen tavoin tunnustan ensimmäiseksi, että "Olen Euro71 ja minullakin on nimi tieteellisissä artikkeleissa, joita häpeän ja toivon, ettei niitä olisi koskaan kirjoitettu, tai että ne olisi tarkastuksessa hylätty."(*)

Yllättäen nuo eivät olekaan oppialaltani tietojenkäsittelystä, vaan tietotekniikasta. Minulla ei ole minkäänlaisia tunnontuskia soimata omaa oppialaani sen puutteista (toki siellä on myös hyviä juttuja ja hyvää tutkimusta!), mutta aikanaan suhtauduin tietotekniikkaan vähän sillä tavalla, että vaikka meillä täällä on kaikenlaista häröilyä, niin onneksi sentään tietotekniikan puolella homma toimii. No, ei se niinkään ole.

(*) Jotta tarina ei olisi niin masentava, niin on minut kuitenkin palkittukin eräästä akateemisesta työstä, mutta siitä työstä olen edelleen ylpeä.

Puhun siis ensin replikaatiokriisistä ja tuossa yhteydessä siitä paineesta, joka tutkimusryhmillä on saada aikaan julkaisuja. Kritisoin noita artikkeleita jo lähtökohtaisesti ohjaavalle professorille. Hän kyllä sanoi, että kyllä, se on totta, mutta että rahoituksen takia on vain pakko saada jotain julkaistua, ja että nuo paperit ovat sen verran pitkällä, niiden varassa on sen verran monen ihmisen seuraavien kuukaisen toimeentulo, että ne on vain pakko tehdä.

Replikaatiokriisi on institutionaalinen ilmiö, joka tarkoittaa sitä, että tieteelliseen artikkeliin ei oikeasti voi luottaa vain sen takia, että se on julkaistu. Yliopisto instituutiona tuottaa sellaista materiaalia, jota julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa, ja se ei tarkoita sitä, että se olisi parasta mahdollista tiedettä tai edes totta. Ulkopuolelta katsottuna yliopisto tuntuu maailmalta, joka on omistautunut tiedon tuottamisesta ihmiskunnan tarpeisiin, mutta totuus on se, että sitä tietoa tuottavat ihmiset ja ihmisten tekemät organisaatiot. Mikään muuhun yhteiskuntaan kuuluva ilmiö ei ole vieras yliopistossakaan: valtapelit, raha, oman edun tavoittelu, politiikka ja niin edelleen. Koetan itse puolustaa avoimuutta, ja siksi minusta olisi hyvä puhua myös yliopiston ja tieteellisen tutkimuksen nurjista puolista.

Minusta yksi parhaita eteen tulleita juttuja replikaatiokriisistä on Long Playn "Niin totta kuin osaamme" (2021, Anu Silfverberg). Sen keskiössä on nimeltä mainittuna tohtoriopiskelija Kaisa Saurio, joka törmää väitöskirjaa tehdessään isoon kriisiin sen suhteen, mitä haluaa tehdä ja mitä pitäisi tehdä, sekä Toronton yliopiston psykologian professori Michael Inzlicht, joka veti koko uransa pöntöstä alas. Molempiin tarinoihin mun on tosi helppo samaistua, ja itse asiassa niitä lukiessa homma tuntuu ihan vatsanpohjia myöten. Inzlicht kuvaa sitä tunnetta, kun jalkojen alla ei olekaan enää kiinteää maata. Lainaus jutusta:

Koronapandemian alussa Inzlicht näki, että sosiaalipsykologiassa levisi tuttu itsevarmuus. ”Suututti katsella sitä hybristä, joka nousi pandemian myötä. Sellaista, että mitä sosiaalipsykologit voivat nyt tehdä”, hän sanoo ja on väristävinään ääntään paatoksellisesti. ”Ajattelin, että jospa käyttäisimme ihan vain mahdollisuuden pitää kerrankin turpamme kiinni.”

- - -

Toinen asia joka voi tulla joillekin yllätyksenä, on se, että oikeasti yliopisto on politisoitunut. Muistan vasta aloittaneena opiskelijana hämmästyneeni siitä, kuinka voimakkaasti Suomen poliittinen kenttä oli yliopistossa edustettuna erilaisten nuorisojärjestöjen kautta. Tästä oli MTV:llä uutinen tänään:

Sadoilta professoreilta vakava woke-ideologiaa vastustava vetoomus: "Pelko ja itsesensuuri värittävät akatemiaa, aktivismi korvaa tutkimuksen"

Sadat professorit Yhdysvalloissa vetoavat akateemisen vapauden palauttamiseksi. Heidän mukaansa akatemiassa vallitsee pelon ja sensuurin ilmapiiri äärivasemmistolaisen ideologian seurauksena. Vetoomuksen allekirjoittaneet sanovat akatemian rappion johtuvan woke-ideologiasta, joka ajaa...

www.mtvuutiset.fi

Minulla itselläni ei ole kovin voimakasta poliittista kantaa mihinkään suuntaan. Minä itse olen tutkimuksen vapauden puolella enkä pidä lainkaan tutkimuksen "aatteellistamisesta" - minusta tiede kuuluu kaikille sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta ja aatteesta riippumatta.

- - -

Joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten tuumasin jollekin, että yliopistossa on töissä kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka ovat omistautuneet tutkimukselle, ja niitä, jotka eivät pääse minnekään muualle. Olen sittemmin hieman pehmennyt tuon näkemyksen kanssa, mutta voin ihan rehellisesti sanoa sen, että akateemisen uran luominen vaatii omistautuneisuutta, vähintään siihen akateemisen uran luomiseen. Yliopisto ei ole työpaikkana mikään maailman helpoin tai reiluin.

Ja kaikesta tästä huolimatta itselläni on omanlaisensa rakkaussuhde yliopistoon. Sitä rakastaa vähän kuin hankalaa sisartaan tai veljeään, joka aiheuttaa koko ajan päänsärkyä, jonka kanssa voi olla vaikeuksia tulla toimeen kohdatessa, mutta sitä silti koko ajan kaipaa vierelleen. Sitä tulee haukuttua oman perheen parissa ja silti puolustettua ulkopuolisten kanssa keskustellessa. Ehkä vähän kuin se "alkkis-faija", johon HIFK-fanit vertaavat seuraansa tai jotain.

Lisäys: No, HIFK-fanien "alkkisfaija" sentään aina kesäisin tulee selvin päin kotiin ja lupaa parantaa tapansa, yliopisto perhetuttuna ei kyllä lupaa mitään vaan katsoo sinua vain nenänvarta pitkin :)

 

[Euro71]

Lisään pysyvän linkin "Niin totta kuin osaamme" -artikkelin vapaaseen versioon:

https://cdn.longplay.iamweb.co/public-files/LP104_Niin_totta_kuin_osaamme-v2.pdf

- - -

...tieteelliseen artikkeliin ei oikeasti voi luottaa vain sen takia, että se on julkaistu. Yliopisto instituutiona tuottaa sellaista materiaalia, jota julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa, ja se ei tarkoita sitä, että se olisi parasta mahdollista tiedettä tai edes totta.

Tässä nyt itse miettiessä nostan esille erään itse tutkimani asian. Sen sijaan, että etenen asiassa kronologisessa järjestyksessä, esittelen ensin teille hyvin arvostetussa julkaisussa hyvin arvostettujen tutkijoiden tekemän meta-analyysin Huhn et al (2014):

https://slatestarcodex.com/blog_images/forestplotpaper.pdf

Kyseinen artikkeli ottaa kantaa psykoterapian tehoon vertaamalla sitä lääkehoidon tehoon. Tulokset ovat loistavia. Ennen kuin alatte kommentoida asiaa, lukekaa artikkeli ja muodostakaa aiheesta oma mielipiteenne.
.
.
.
.
.
.
.
.
Koko artikkeli on täyttä sontaa. Sitä vain ei ole kovin helppo huomata itse artikkelista, vaan sen huomaamiseksi on kaivettava paljon, paljon syvemmältä. Säästän teidät isolta vaivalta kertomalla sen, miksi artikkeli vertaa omenoita appelsiineihin:

Kun puhutaan mielenterveyteen vaikuttavista lääkkeistä, kontrolloidut testit tehdään sillä tavalla, että koehenkilöt jaetaan kahteen ryhmään. Molemmat saavat pillereitä, toiset oikeita, toiset plaseboa, ja molemmille ryhmille kerrotaan, että he saavat oikeaa lääkettä, jotta selvitetään plasebon vaikutus.

Kun kontrolloiduilla testeillä tehdään kokeita terapian vaikuttavuudesta, toinen ryhmä saa terapiaa ja toinen ryhmä - niin mitä? Ei se saa plaseboterapiaa, vaan se jätetään tavalla tai toisella hoidon ulkopuolelle. Iso osa näistä kontrolloiduista kokeista on ensinnäkin huonosti järjestetty, ja toisekseen näissä kokeissa suosituimpia "vertailuryhmiä" on nk. "Waiting List" (WL), joka tarkoittaa sitä, että vertailuryhmälle kerrotaan, etteivät he saa ongelmaansa hoitoa nyt, mutta että heille tarjotaan sitä kokeen päättymisen jälkeen.

Tähän ongelmaan ovat puuttuneet monet, monet psykologian tutkijat. Driessen et al (2015) totesi, että iso osa kontrolloitujen kokeiden tuloksista jää julkaisematta siksi, että niiden tulokset ovat negatiivisia:

Does publication bias inflate the apparent efficacy of psychological treatment for major depressive disorder? A systematic review and meta-analysis of US National Institutes of Health-funded trials

E Driessen, SD Hollon, CLH Bockting, P Cuijpers, EH Turner, PloS one, 2015 - Cited by 286

scholar.google.com

Cuijpers on ottanut jo vuosia kantaa siihen, että psykologian kontrolloidut kokeet ovat biasoituneita. Otos on liian pieni päätelmien tekemiseen ja sen lisäksi itse tulosten mittaamisessa ei ole mitään standardia, vaan esimerkiksi tulokset päättelee kokeen suorittaja.

Cuijpers teki oman meta-analyysinsa karsimalla kaikista kokeista ne, joita pystyi pitämään sekä otoksen että menetelmien puolesta riittävän luotettavana, kattaen koko psykologian historian. Tulos: psykoterapian eri menetelmien välillä ei ole vaikuttavuudessa eroja. On ihan sama, mitä metodologiaa käytetään, uutta vai vanhaa, kontrolloidut kokeet osoittavat, ettei niiden vaikuttavuuden välillä ole eroja:

Cuijpers et al 2019: Was Eysenck right after all? A reassessment of the effects of psychotherapy for adult depression

Luin sekä Cuijpersin artikkeleita että niihin esitettyä kritiikkiä. Cuijpersin meta-analyysi on kuitenkin todella vakuuttava, ja uudemmat meta-analyysit pohjaavat hänen ja hänen ryhmänsä esittämäänsä kritiikkiin. Yhtä asiaa en kuitenkaan voinut selvittää: Cuijpers toteaa papereissaan suht vakuuttavasti, ettei psykoterapian menetelmien välillä ole vaikuttavuuseroja, mutta onko vaikuttavuus muuttunut ajan saatossa? Selvittääkseni tämän kysymyksen laitoin kysymyksen Cuijpersille itselleen ja sain vastauksen: ei ole.

100 vuotta psykoterapian kehitystä, malleja mallien perään ja metodeja metodien perään. Ei havaittua vaikutusta tehossa sen enempää mallien välillä kuin ajan saatossakaan. Voiko siitä vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin sen, että kaikki 100 vuoden kuluessa psykoterapiaan heitetty raha on laitettu huuhaaseen?

Asia ei ole tietenkään ihan näin yksinkertainen, mutta mielelläni annan ihmisten pureskella asiaa ensin tästä näkökulmasta, liittyen siihen, että paljonko uskotte sitä, mitä tieteellisissä artikkeleissa väitetään.

 

[Euro71]

Jatkan aiheesta vielä sen verran, että aivan liian monella tieteen alalla - mukaan lukien sekä oma oppiaineeni tietojenkäsittely että siihen liittyvä tietotekniikka - päätelmät tehdään teoreettisen viitekehyksen sisällä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asioista keskustellaan vain tuon viitekehyksen sisällä, ja se on hyvin ongelmallista. Faktat poimitaan mukaan tukemaan viitekehystä, kuten "Niin totta kuin osaamme" -jutussa sanotaan: ammutaan tähtäämättä ja käydään piirtämässä maalitaulu osumien ympärille.

Teoreettista viitekehystä on todella vaikea arvostella. Siinä päädytään lähes aina filosofisiin kysymyksiin, ja useimmat viitekehykset selviävät arvostelusta. Mutta vaikka malli on omassa viitekehyksessään koeteltu ja sisäisesti konsistenssiksi havaittu, niin se ei tarkoita sitä, että se on totta.

 

[Amerikanihme]

Puhun siis ensin replikaatiokriisistä ja tuossa yhteydessä siitä paineesta, joka tutkimusryhmillä on saada aikaan julkaisuja. Kritisoin noita artikkeleita jo lähtökohtaisesti ohjaavalle professorille. Hän kyllä sanoi, että kyllä, se on totta, mutta että rahoituksen takia on vain pakko saada jotain julkaistua, ja että nuo paperit ovat sen verran pitkällä, niiden varassa on sen verran monen ihmisen seuraavien kuukaisen toimeentulo, että ne on vain pakko tehdä.

Replikaatiokriisi on institutionaalinen ilmiö, joka tarkoittaa sitä, että tieteelliseen artikkeliin ei oikeasti voi luottaa vain sen takia, että se on julkaistu. Yliopisto instituutiona tuottaa sellaista materiaalia, jota julkaistaan tieteellisissä julkaisuissa, ja se ei tarkoita sitä, että se olisi parasta mahdollista tiedettä tai edes totta. Ulkopuolelta katsottuna yliopisto tuntuu maailmalta, joka on omistautunut tiedon tuottamisesta ihmiskunnan tarpeisiin, mutta totuus on se, että sitä tietoa tuottavat ihmiset ja ihmisten tekemät organisaatiot. Mikään muuhun yhteiskuntaan kuuluva ilmiö ei ole vieras yliopistossakaan: valtapelit, raha, oman edun tavoittelu, politiikka ja niin edelleen. Koetan itse puolustaa avoimuutta, ja siksi minusta olisi hyvä puhua myös yliopiston ja tieteellisen tutkimuksen nurjista puolista.

Kiitos hienoista avausviesteistä. Näistä asioista olisi kiva saada lisää keskustelua, sillä varmasti jatkoaikalaisten joukossa on monia akateemisella uralla oleviakin.

Allekirjoitan tuon "publish or perish" -vaatimuksen akateemisissa piireissä, tai ainakin niissä oman alani (tähtitiede) piireissä. Ei tunnu olevan väliä sillä, onko julkaisussa ollut mukana vain ohimennen kommentoimassa jotain paperin kohtaa, mutta jos nimi on julkaisun kirjoittajien joukossa, niin hyvä, hyvä. Omalta osaltani haluaisin painottaa enemmän noita julkaisuja, joissa se oma nimi on ensimmäisenä, mutta se ei tunnu juurikaan painavan kupissa, vaan kauhea määrä julkaisuja vuodessa pitäisi vaan olla, ei väliä missä kohtaa tekijäluettelossa se oma nimi on. Aika älytöntä mielestäni, mutta yritä nyt sitten yksin muuttaa koko akatemia-alan "sääntöjä".

Toinen asia joka voi tulla joillekin yllätyksenä, on se, että oikeasti yliopisto on politisoitunut. Muistan vasta aloittaneena opiskelijana hämmästyneeni siitä, kuinka voimakkaasti Suomen poliittinen kenttä oli yliopistossa edustettuna erilaisten nuorisojärjestöjen kautta. Tästä oli MTV:llä uutinen tänään:

Sadoilta professoreilta vakava woke-ideologiaa vastustava vetoomus: "Pelko ja itsesensuuri värittävät akatemiaa, aktivismi korvaa tutkimuksen"

Sadat professorit Yhdysvalloissa vetoavat akateemisen vapauden palauttamiseksi. Heidän mukaansa akatemiassa vallitsee pelon ja sensuurin ilmapiiri äärivasemmistolaisen ideologian seurauksena. Vetoomuksen allekirjoittaneet sanovat akatemian rappion johtuvan woke-ideologiasta, joka ajaa...

www.mtvuutiset.fi

Minulla itselläni ei ole kovin voimakasta poliittista kantaa mihinkään suuntaan. Minä itse olen tutkimuksen vapauden puolella enkä pidä lainkaan tutkimuksen "aatteellistamisesta" - minusta tiede kuuluu kaikille sukupuolesta, ihonväristä, uskonnosta ja aatteesta riippumatta.

Tuokin on valitettavasti täysin totta. Ja se, että alalla vallitsee kauhea kilpailu ja egojen ylpeily siitä, kuka saa mitäkin julkaistua ensin.

Olen samaa mieltä siitä, että minä ainakin teen tiedettä ihmiskunnan eteen, en omalle itselleni. Joten egoilun pitäisi tippua kokonaan pois. Näin juuri alallani jotain jota kutsutaan "Open Science" -nimellä, ja jossa omat datat laitetaan heti kaikkien saataville ja sitten yritetään niistä vapaasti kaikki yhdessä tehdä tutkimuksia. Kaikki tieteilijät tuntuivat olevan sitä mieltä, että "vau, tuohan on mahtava tapa tehdä tiedettä". Minä tunsin turhautuneisuutta, sillä tuolla tavalla olen aina halunnut tehdä tiedettä ja tuolla tavalla minun mielestäni tiedettä pitäisi tehdä (kaikkien).

Jatkan aiheesta vielä sen verran, että aivan liian monella tieteen alalla - mukaan lukien sekä oma oppiaineeni tietojenkäsittely että siihen liittyvä tietotekniikka - päätelmät tehdään teoreettisen viitekehyksen sisällä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että asioista keskustellaan vain tuon viitekehyksen sisällä, ja se on hyvin ongelmallista. Faktat poimitaan mukaan tukemaan viitekehystä, kuten "Niin totta kuin osaamme" -jutussa sanotaan: ammutaan tähtäämättä ja käydään piirtämässä maalitaulu osumien ympärille.

Teoreettista viitekehystä on todella vaikea arvostella. Siinä päädytään lähes aina filosofisiin kysymyksiin, ja useimmat viitekehykset selviävät arvostelusta. Mutta vaikka malli on omassa viitekehyksessään koeteltu ja sisäisesti konsistenssiksi havaittu, niin se ei tarkoita sitä, että se on totta.

Allekirjoitan taas. Hyviä pointteja. Omalla alallani vallitseva "oikeaksi" omaksuttu ymmärrys maailmankaikkeuden kehityksestä on Lambda-Cold-Dark-Matter teoria. Siihen yritetään kaikkien tulokset soveltaa, ja sitä sitten rukataan tarpeen vaatiessa aina vastaamaan uusiin havaintoihin. Ja tosiaan tämän teorian vallitsevuus ei tarkoita mitenkään välttämättä, että se on nyt se oikea teoria ja totuus.

Takaisin vielä tuohon yllä olevassa linkissä olevaan poliittiseen viitteeseen. Sitä alkaa akatemisella alalla näkyä kaikkialla. Mm. meillä Caltechissa nimetään rakennuksia uudestaan, koska vuosisata sitten eläneet sedät tykkäsivät jostain eugeniikan teorioista (Wikipedia: Eugeniikka eli rodunjalostusoppi on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä). Todennäköisesti tuohon aikaan se oli aika tavallista, eikä mitenkään paheksuttavaa akateemisissa piireissä. Mutta nyt täytyy olla niin poliittisesti korrektia, että...ja woke-ilmiöt nostavat päätään jatkuvasti esille.

Mutta on tosiaan joitain hyviäkin puolia akateemisessa urassa. Aika paljon on päässyt (tai ainakin pääsi aikoinaan ennen covidia jne.) matkustelemaan, ja tuttavasuhteita on syntynyt ympäri maailmaa. Työajat saa aika pitkälti asettaa mieleisekseen, mikä on ollut suuri apu, kun en ole mitään aamuihmisiä. Ja yleensä kun pysyvämmän työn akatemiasta saa, niin ei tarvitse pelätä potkuja koko ajan. Palkkakin on kohtuullinen, varsinkin rapakon tällä puolella. Pelottavaa vähän on se, että tässä saa työskennellä todellisten nerojen kanssa, mihin ryhmään en itse kuulu. Pelonsekaisin tuntein lähettelen sähköpostia maailman toiseksi korkeimman älykkyysosamäärän omaavalle kaverille...aina ei tule vastausta tällaiselle yksinkertaiselle suomalaiselle maalaispojalle. Mutta mielenkiintoista on ollut, ja noista negatiivisista puolista huolimatta en osaisi uneksiakaan haluavani joksikin yksityisen sektorin investointianalyytikoksi, jollaisiin hommiin väkeä näyttää meidän piireistämme oikein roppakaupalla siirtyvän (ehkä dollarinkuvat silmissä?).

 

[Euro71]

Mutta on tosiaan joitain hyviäkin puolia akateemisessa urassa. Aika paljon on päässyt (tai ainakin pääsi aikoinaan ennen covidia jne.) matkustelemaan, ja tuttavasuhteita on syntynyt ympäri maailmaa. Työajat saa aika pitkälti asettaa mieleisekseen, mikä on ollut suuri apu, kun en ole mitään aamuihmisiä. Ja yleensä kun pysyvämmän työn akatemiasta saa, niin ei tarvitse pelätä potkuja koko ajan. Palkkakin on kohtuullinen, varsinkin rapakon tällä puolella.

On se ihan totta, että vaikka akateemista maailmaa kovasti aina silloin tällöin kritisoinkin, niin ei siinä suoranaisesti vikaakaan ole. Olen taas yliopiston leivissä, joten ehkä se kertoo jotain :D Mutta totta kyllä, olen ajelehtinut teollisuuden ja yliopiston välissä koko elämäni ajan.

Pelottavaa vähän on se, että tässä saa työskennellä todellisten nerojen kanssa, mihin ryhmään en itse kuulu. Pelonsekaisin tuntein lähettelen sähköpostia maailman toiseksi korkeimman älykkyysosamäärän omaavalle kaverille...aina ei tule vastausta tällaiselle yksinkertaiselle suomalaiselle maalaispojalle.

Emmä tiedä. En ole oikeastaan koskaan törmännyt mihinkään säkenöivään älyyn kummallakaan puolella - teollisuus ja yliopisto - ja enemmän olen ehkä törmännyt sellaiseen, että molemmilla alueilla hommat on nykyään enemmän ryhmätyötä. Mulla on jopa tietynlainen vastenmielisyys sellaisiin "nurkassa murjottaviin nörtteihin", jotka kivenkovaan pitävät kiinni omasta älykkyyden illuusiostaan siiloamalla tietoa ja puhumalla vaikeasti.

Olen kyllä törmännyt todella älykkäisiin tyyppeihin elämäni aikana. Minusta heille tyypillistä on se, että he osaavat selittää asiansa niin, että se tuntuu ihan itsestäänselvyydeltä. Olen itse elämässä koettanut tähdätä siihen suuntaan, että siis ilman mitään muka-älyllistä krumeluuria pystyn selittämään jollekin ihmiselle asian todella yksinkertaisesti.

Meillä koodareilla on tällainen tasoluokitus: (1) aloitteleva koodari tekee yksinkertaisiin asioihin monimutkaisen ratkaisun, (2) kokeneempi koodari tekee monimutkaiseen ongelmaan monimutkaisen ratkaisun, (3) hyvä koodari tekee monimutkaiseen ongelmaan yksinkertaisen ratkaisun. En pidä sitä lainkaan älykkyysasiana, vaan sellaisena, että on ihmisiä, jotka käyttävät aivokapasiteettiaan ongelmien ratkaisuun, ja sitten on ihmisiä, jotka eivät sitä joko käytä, tai käyttävät sen egon boostaamiseen.

Mutta mielenkiintoista on ollut, ja noista negatiivisista puolista huolimatta en osaisi uneksiakaan haluavani joksikin yksityisen sektorin investointianalyytikoksi, jollaisiin hommiin väkeä näyttää meidän piireistämme oikein roppakaupalla siirtyvän (ehkä dollarinkuvat silmissä?).

Yksityisellä puolella on omat hyvät puolensa,

Allekirjoitan tuon "publish or perish" -vaatimuksen akateemisissa piireissä, tai ainakin niissä oman alani (tähtitiede) piireissä.

Meitä ehkä yhdistää se, että meillä molemmilla on vapaus kritisoida omaa oppialaamme. Tarkoitan tällä sitä, että mitä väliä oikeasti on sillä, että kritisoin tietotekniikan tapaa tehdä tutkimusta? Se kuitenkin johtaa yhteen jos toiseenkin ihan konkreettisesti todettavaan tulokseen. Luulen, että tähtitieteen alueella on vähän samanlainen tilanne. On helppo arvostella itseään, kun se oma ala kuitenkin porskuttaa menemään.

Ei tunnu olevan väliä sillä, onko julkaisussa ollut mukana vain ohimennen kommentoimassa jotain paperin kohtaa, mutta jos nimi on julkaisun kirjoittajien joukossa, niin hyvä, hyvä. Omalta osaltani haluaisin painottaa enemmän noita julkaisuja, joissa se oma nimi on ensimmäisenä, mutta se ei tunnu juurikaan painavan kupissa, vaan kauhea määrä julkaisuja vuodessa pitäisi vaan olla, ei väliä missä kohtaa tekijäluettelossa se oma nimi on. Aika älytöntä mielestäni, mutta yritä nyt sitten yksin muuttaa koko akatemia-alan "sääntöjä".

Yksittäinen ihminen ei voi muuttaa sen enempää laitoksen saatikka koko tutkimuskentän asioita.

Mutta toisaalta, ainakin tekniikan puolella, se iso nimilista on enimmälti seurausta siitä, että on vaikea tehdä tutkimusta yksin. Se ei ole ennenkuulumatonta tähtitieteen tai fysiikan saralla, eikö tässä vast'ikään (10-20 vuoden aikajänteellä) ollut se artikkeli CERN:in hiukkaskiihdyttimestä, jossa oli 1500 tutkijaa mukana?

Tuokin on valitettavasti täysin totta. Ja se, että alalla vallitsee kauhea kilpailu ja egojen ylpeily siitä, kuka saa mitäkin julkaistua ensin.

Tää on ihan totta.

Olen samaa mieltä siitä, että minä ainakin teen tiedettä ihmiskunnan eteen, en omalle itselleni. Joten egoilun pitäisi tippua kokonaan pois.

Olen ihan samaa mieltä.

Näin juuri alallani jotain jota kutsutaan "Open Science" -nimellä, ja jossa omat datat laitetaan heti kaikkien saataville ja sitten yritetään niistä vapaasti kaikki yhdessä tehdä tutkimuksia. Kaikki tieteilijät tuntuivat olevan sitä mieltä, että "vau, tuohan on mahtava tapa tehdä tiedettä". Minä tunsin turhautuneisuutta, sillä tuolla tavalla olen aina halunnut tehdä tiedettä ja tuolla tavalla minun mielestäni tiedettä pitäisi tehdä (kaikkien).

Olen ihan samaa mieltä!

Takaisin vielä tuohon yllä olevassa linkissä olevaan poliittiseen viitteeseen. Sitä alkaa akatemisella alalla näkyä kaikkialla. Mm. meillä Caltechissa nimetään rakennuksia uudestaan, koska vuosisata sitten eläneet sedät tykkäsivät jostain eugeniikan teorioista (Wikipedia: Eugeniikka eli rodunjalostusoppi on ihmisten jalostamista väestön parantamiseksi sukupolvien myötä). Todennäköisesti tuohon aikaan se oli aika tavallista, eikä mitenkään paheksuttavaa akateemisissa piireissä. Mutta nyt täytyy olla niin poliittisesti korrektia, että...ja woke-ilmiöt nostavat päätään jatkuvasti esille.

Jeps. Mun mielestä ihmisaivojen yksi parhaimpia puolia on sen verraton tapa yleistää. Se on tieteellisessä tutkimuksessa myös yksi sen suurimpia riippakiviä. Ihminen yleistää liian paljon, joka on pienessä mittakaavassa tosi hyödyllistä, mutta isossa mittakaavassa johtaa virhepäätelmiin.

Kun itse olen ollut tekemässä tutkimusta, niin mun käsitys tutkimuksesta on se, että ihmisiä ne on nekin, jotka artikkeleita kirjoittavat. Artikkelia lukiessa en voi välttyä ajattelemasta sitä, että missä kontekstissa tämäkin juttu on tehty. Se saa minut periaatteessa sekä luottamaan tutkimukseen, että myös kyseenalaistamaan sen.

 

[Amerikanihme]

Emmä tiedä. En ole oikeastaan koskaan törmännyt mihinkään säkenöivään älyyn kummallakaan puolella - teollisuus ja yliopisto - ja enemmän olen ehkä törmännyt sellaiseen, että molemmilla alueilla hommat on nykyään enemmän ryhmätyötä. Mulla on jopa tietynlainen vastenmielisyys sellaisiin "nurkassa murjottaviin nörtteihin", jotka kivenkovaan pitävät kiinni omasta älykkyyden illuusiostaan siiloamalla tietoa ja puhumalla vaikeasti.

Ryhmätyötä hyvinkin, mutta on tässä älykkyydelläkin osansa. Toiset vaan ovat luovempia ja joillakin on miljoonia ideoita. Toiset vain osaavat argumentoida asiansa niin, ettei heidän kanssaan voi oikein väitellä mistään, koska he ovat todistetusti aina oikeassa. Kyllähän sitä törmää usein kollegoihin, jotka osaavat yksinkertaistaa asiat ja antaa selvät kaavat jonkun tietyn asian laskemiseen...tuo on minulle ainakin selkeä signaali älykkyydestä, kuten myös sinä ehdotit.

Olen itse elämässä koettanut tähdätä siihen suuntaan, että siis ilman mitään muka-älyllistä krumeluuria pystyn selittämään jollekin ihmiselle asian todella yksinkertaisesti.

Näin juuri pitäisi tehdä. En sitten tiedä, kuinka hyvin olen tuossa onnistunut. Muuten, tämänkin palstan filosofisemmissa ketjuissa tulee tuota krumeluuria vastaan aika rankasti.

Meitä ehkä yhdistää se, että meillä molemmilla on vapaus kritisoida omaa oppialaamme. Tarkoitan tällä sitä, että mitä väliä oikeasti on sillä, että kritisoin tietotekniikan tapaa tehdä tutkimusta? Se kuitenkin johtaa yhteen jos toiseenkin ihan konkreettisesti todettavaan tulokseen. Luulen, että tähtitieteen alueella on vähän samanlainen tilanne. On helppo arvostella itseään, kun se oma ala kuitenkin porskuttaa menemään.

No ei sillä alan kannalta varmaan olekaan merkitystä, mutta yksilön kohdalla on. Meillä ainakin ylenemis ja palkankorotus jne. asiat riippuvat aika paljon siitä, miten paljon pystyy suoltamaan julkaisuja. Joten yksilölle tuo "perish" on paljon suurempi uhka kuin koko oppialalle.

Mutta toisaalta, ainakin tekniikan puolella, se iso nimilista on enimmälti seurausta siitä, että on vaikea tehdä tutkimusta yksin. Se ei ole ennenkuulumatonta tähtitieteen tai fysiikan saralla, eikö tässä vast'ikään (10-20 vuoden aikajänteellä) ollut se artikkeli CERN:in hiukkaskiihdyttimestä, jossa oli 1500 tutkijaa mukana?

Varmaankin näin. Mutta kuinka paljon siinä sitten oli kontribuutiota kultakin tutkijalta, vai oliko nimi mukana vain, koska oli joskus päässyt johonkin hakemukseen nimenä mukaan?

Jeps. Mun mielestä ihmisaivojen yksi parhaimpia puolia on sen verraton tapa yleistää. Se on tieteellisessä tutkimuksessa myös yksi sen suurimpia riippakiviä. Ihminen yleistää liian paljon, joka on pienessä mittakaavassa tosi hyödyllistä, mutta isossa mittakaavassa johtaa virhepäätelmiin.

Voi johtaa virhepäätelmiin. Varmaan usein johtaa ihan oikeisiinkin päätelmiin. Mutta kaipa tuo on luonnollista.
Miksi esim. elämää etsitään vain lähinnä maapallo 2:n ympäriltä (jos sellainen planeetta löytyy)? Elämä lienee mahdollista monissa eri muodoissa, mutta tunnemme nyt vain tämän oman hiileen perustuvan elämänmuotomme hapen ja typen kiertoineen. Vaan kaipa on hankala etsiä, jos ei tiedä mistään muusta, mutta ehkä voisi kuitenkin tuoda esille tutkimuskelpoisia ideoita vähän muunkin tyyppisestä elämästä. SciFi-kirjallisuuden puolella menee paljon paremmin tässä suhteessa.

Jaa-a, taisi jäädä tyngäksi tämäkin ketju. Eikö tosiaan ole enempää akateemisia Jatkoajan kirjoittajien joukossa? Vai eikö kukaan muu viitsi/suostu kirjoittamaan mitään tähän ketjuun? Olisi tosi mielenkiintoista lukea muiden akateemisten henkilöiden kokemuksista.

 

[olkikuukkeli]

Jaa-a, taisi jäädä tyngäksi tämäkin ketju. Eikö tosiaan ole enempää akateemisia Jatkoajan kirjoittajien joukossa? Vai eikö kukaan muu viitsi/suostu kirjoittamaan mitään tähän ketjuun? Olisi tosi mielenkiintoista lukea muiden akateemisten henkilöiden kokemuksista.

Onko näkökulma tässä vähän jäsentymätön? Eli onko tarkoitus puhua esim. akateemisella alalla työskentelyn todellisuudesta vai tieteellisen tiedon luotettavuudesta? Yliopistot kiinnostavat minua, mutta en ole vuosiin nostanut sieltä palkkaa. Apuraha väitöskirjaan kyllä myönnettiin aikoinaan, mutta yksi suomalaista akateemista maailmaa vaivaava piirre esti sen käyttämisen: tohtoriksi kouluttautuminen on harvoin taloudellisesti kannattavaa.

Sitten taas akateemisen sateenvarjon alla on tieteen periaatteessa yksinkertaisten metodien alla valtava määrä ehkä erilaisia metodeja ja käytäntöjä, joista voisi keskustella. Itselleni on tuttua lähinnä historian metodit.

 

[shaman]

Jaa-a, taisi jäädä tyngäksi tämäkin ketju. Eikö tosiaan ole enempää akateemisia Jatkoajan kirjoittajien joukossa? Vai eikö kukaan muu viitsi/suostu kirjoittamaan mitään tähän ketjuun? Olisi tosi mielenkiintoista lukea muiden akateemisten henkilöiden kokemuksista.

Kysymyksen olisi voinut muotoilla "akateemisia aktiivisten Jatkoajan kirjoittajien joukossa". Uskallan myöntää kuuluvani tähän joukkoon, pl. aktiivinen kirjoittaja. Tarkoitus on ollut heittää omia kokemuksia tähän ketjuun, mutta meinaa vaan tuo tutkimustyö viedä ajan ja mehut!

 

[Amerikanihme]

Onko näkökulma tässä vähän jäsentymätön? Eli onko tarkoitus puhua esim. akateemisella alalla työskentelyn todellisuudesta vai tieteellisen tiedon luotettavuudesta?

Kummasta vaan, kai kumpikin mahtuu tämän ketjun otsikon alle, käsittääkseni. Kumpikin näkökulma kiinnostaa minua ainakin.

Yliopistot kiinnostavat minua, mutta en ole vuosiin nostanut sieltä palkkaa. Apuraha väitöskirjaan kyllä myönnettiin aikoinaan, mutta yksi suomalaista akateemista maailmaa vaivaava piirre esti sen käyttämisen: tohtoriksi kouluttautuminen on harvoin taloudellisesti kannattavaa.

No tässäpä mielenkiintoinen pointti. Mikseivät suomalaiset yliopistotason opiskelijat ja tutkijat hakeudu ulkomaille opiskelemaan ja jopa töihin? Ja ainakin täällä Amerikoissa palkka on kohtuullisen hyvä. No yksityiseen sektoriin verrattuna ehkä heikko, mutta Suomen kollegoihin verrattuna varmaan puolitoistakertainen ainakin. Käsittääkseni Suomesta ei ole USA:han lähtenyt opiskelemaan tähtitieteen tohtorintutkintoa jälkeeni (1990-) kuin yksi tuntemani tapaus, ja hänkin taisi loppujen lopuksi harhaantua alalta muualle. Miten mahtaa olla muilla aloilla, ja miksi USA ei opiskelupaikkana ja tutkimusuran jne. tekopaikkana kiinnosta? Toki maassa epäkohtia riittää, mutta jos on tarkoitus pysyä siellä tutkijan kammiossa, niin kyllähän täällä ihan kohtuullisesti suomalainen varmaan pärjäilee.

Sitten taas akateemisen sateenvarjon alla on tieteen periaatteessa yksinkertaisten metodien alla valtava määrä ehkä erilaisia metodeja ja käytäntöjä, joista voisi keskustella. Itselleni on tuttua lähinnä historian metodit.

No näistäkin olisi kiva kuulla lisää. Ehkä saataisiin jotain keskustelua aikaan. Tosin metodit esim. historian tutkimuksessa ja tähtitieteessä voivat olla vähän erilaiset käytetyn materiaalin erilaisuuden johdosta, mutta tieteellisesti katsoen tähtitiedekin on pitkälti historian tutkimusta.

Kysymyksen olisi voinut muotoilla "akateemisia aktiivisten Jatkoajan kirjoittajien joukossa". Uskallan myöntää kuuluvani tähän joukkoon, pl. aktiivinen kirjoittaja. Tarkoitus on ollut heittää omia kokemuksia tähän ketjuun, mutta meinaa vaan tuo tutkimustyö viedä ajan ja mehut!

Tuota vähän pelkäsinkin. Kiirettä ja stressiä riittää. Mutta kiitos nyt ainakin ilmoittautumisesta tähän ketjuun! Kiinnostaisi tietää ihan vaikka vaan perusasioitakin, millä alalla toimit, missäpäin maailmaa, kuinka kauan olet ollut akateemisissa piireissä mukana.

 

[BigJay]

Hei olen BigJay ja tunnustan, että nimeni on useissa tieteellisissä artikkeleissa ja saksankielisessä maailmassa minua puhuteltaisiin herra tohtorina. Alani on kauppatieteet sen tarkemmin en suuntaumista täsmennä, palkkaa olen saanut yliopistosta vuoden 2009 alusta, joten jokunen vuosi on takana.

Jotain jakomielisestä suhtautumisestani alaan kertoo se, että pidän elämäni yhtenä suurimmista virheistä väitöskirjan tekemistä, jolla viimeistään saastutin itseni liike-elämän näkökulmasta, ja jotain se, että olen edelleenkin yliopistossa töissä.

Työni on erittäin opetuspainotteista ja tutkimukselle jää hyvin niukasti aikaa. Tämä yhdistettynä siihen, että tutkimus ei juurikaan nappaa muuten kuin pakon edessä julkaisujen määrät viime vuosina ovat olleet melko alhaiset. Suuret opiskelijamäärät yhdistettynä siihen, että pyöritämme pääainettamme varsin kapeilla resursseilla puolestaan armahtaa meitä huonompiakin tutkijoita, koska panoksemme opetus- ja ohjaustehtävissä on käytännössä korvaamaton.

Tällaiselle tyhmälle, laiskalle ja saamattomalle kaverille työn ehdoton paras puoli on vapaus päättää miten päivänsä käyttää ja ohjelmoi jos ei ole opetusta tms. aikataulutettua. Näin ollen toukokuusta eteenpäin löydän itseni hyvin usein golfkentältä arkiaamuisin, iltapäivästä voi sitten hoidella työhommia muutaman tunnin verran. Koska en todellakaan omaa mitään suurta paloa tieteen tekemiseen ja oikeastaan ajopuuna päätynyt tähänkin pisteeseen, niin työfilosofianani on panostaa sen verran, että vältän työttömyyden, mutta maksimoin tuntipalkan.

 

[red.machine]

Itse valmistuin viime keväänä ja kokonaisuutena pidin opinnoista paljon, ja etenkin maisterivaiheessa, kun sai pitkälti keskittyä niihin aiheisiin, jotka eniten kiinnostivat. Gradun arviossa tutkimusteknisestä osaamisesta tuli hyvää palautetta, ja kyllähän tohtorinopinnot jollain tasolla houkuttelisivat, mutta eivät ehkä kuitenkaan riittävästi. Toisen tutkinnon haluaisin kuitenkin käydä yliopistossa suorittamassa, sen verran kiinnostavia aineita tuolla riittää. Tästä tulikin mieleen, että löytyykö täältä montakin tuplamaisteria, ja millainen hyöty tuosta on ollut työelämässä?

 

[Amerikanihme]

Hei olen BigJay ja tunnustan, että nimeni on useissa tieteellisissä artikkeleissa ja saksankielisessä maailmassa minua puhuteltaisiin herra tohtorina. Alani on kauppatieteet sen tarkemmin en suuntaumista täsmennä, palkkaa olen saanut yliopistosta vuoden 2009 alusta, joten jokunen vuosi on takana.

Herr Doktor...tulee aina mieleen saksalainen tähtitieteilijäystäväni, jonka menetin syöpään neljäkymmentävuotiaana yli 13 vuotta sitten. Häntä kutsuin tuolla nimellä.

Jotain jakomielisestä suhtautumisestani alaan kertoo se, että pidän elämäni yhtenä suurimmista virheistä väitöskirjan tekemistä, jolla viimeistään saastutin itseni liike-elämän näkökulmasta, ja jotain se, että olen edelleenkin yliopistossa töissä.

Tuo minua on aina kiinnostanut. Business-hommista mitään tajuamattomana, miksi siellä ei arvosteta tohtorintutkintoa? Pidetäänkö tohtoreita jonkinlaisina nörtteinä, jotka osaavat ja tietävät vain teoreettiset kuviot, mutta eivät osaa käytännön bisneselämää ollenkaan?

Työni on erittäin opetuspainotteista ja tutkimukselle jää hyvin niukasti aikaa. Tämä yhdistettynä siihen, että tutkimus ei juurikaan nappaa muuten kuin pakon edessä julkaisujen määrät viime vuosina ovat olleet melko alhaiset. Suuret opiskelijamäärät yhdistettynä siihen, että pyöritämme pääainettamme varsin kapeilla resursseilla puolestaan armahtaa meitä huonompiakin tutkijoita, koska panoksemme opetus- ja ohjaustehtävissä on käytännössä korvaamaton.

Noinhan siinä monelle käy, varmaan kaikilla akateemisilla aloilla. Minua eivät opetushommat koskaan kiinnostaneet, ei ole sellaista luontaista auktoriteettia, että osaisin oppilaita ohjata ja pitää kurissa, ja kun hädin tuskin itsekään mistään mitään ymmärrän, niin mene siinä sitten opettamaan muita...onneksi löysin työpaikan, jossa, vaikka yliopistossa toiminkin, niin opetusvelvollisuutta ei ole, vaan saan tehdä tiedettä tukevia juttuja ja sitten omia tutkimuksia, kun aikaa jää.

 

[vdx mua zorbas]

Kun on tekoälypohjaisen ChatGpt:n keskusteluja katsellut, niin väistämättä tulee mieleen, mitä tämä tarkoittaa akateemisten opinnäytteiden ja artikkeleiden kirjoittamiselle.

Tuo chatti on jo nyt niin fiksu, että on helppo ennustaa seuraavaa: syötät tekoälylle 1000 aihetta koskevaa artikkelia ja se pompsauttaa sulle pätevän teoriaosuuden.

Keräät haastattelumateriaalia 50 tunnin verran, lataat sen tekoälylle ja sieltä pamahtaa muutamassa minuutissa henkäyksen tarkka diskurssianalyysi.

Sitten mietit kusi sukassa, että mitähän vittua nämä tulokset tarkoittavat laajemmassa perspektiivissä. Keksit kännipäissäsi kysyä tätä tekoälyltä, joka pärskäyttää parissa sekunnissa discussion ja conclusiot.

On päivänselvää, että tämä tulee mullistamaan tieteellisen työn täysin. Mitä jää immeiselle? Tutkimuskysymyksen asettelu? Ja jääkö loppujen lopuksi sitäkään: Tekoäly seuraa kaikkia mahdollisia tietokantoja ja kirjallisia aineistoja 24/7, josta aineistolähtöisesti nousee itseoppivasti relevantit tutkimuskysymykset ja saman tien vastaukset.

Jos yksi asia pitäisi ennustaa jo lähitulevaisuuteen, niin se on lukeneisuuden merkityksen pieneneminen. Lukeneisuus, niin kuin me sen ymmärrämme, katoaa, koska se ei ole tekoälyn maailmassa tehokas työskentelytapa. Lukeneisuutta voidaan harjoitella opiskeluaikana, koska se kehittää ajattelua, mutta sen jälkeen aikaansa ei enää kannata käyttää pitkäaikaiseen lukemiseen, koska vastauksen saa paremmin ja nopeammin tekoälyltä. Ja jo nyt esim. google yms. ovat pienentäneet lukeneisuuden merkitystä.

 

[Amerikanihme]

Joko tietokoneet (näinhän ystäväni Esko Valtaoja AI:ta kutsuu) osaavat ajatella luovasti ja mielikuvituksella? En ole moisesta vielä nähnyt näyttöjä. Jos se siihen rupeaa pystymään, niin sittenhän ei kai ihmisiä juuri tarvita näitä tutkimuksia tekemään. Mutta ehkä joskus ennemmin tai myöhemmin tietokoneet moiseen pystyvät, tiedä häntä...pitkään olemme kyllä jo kollegoiden kanssa vitsailleet, että kohta tulee ohjelma, jolle syötetään datat ja havainnot ja se kirjoittaa paperin ja submittoi sen johonkin journaliin ja laittaa nimemme siihen päälle!

 

[Euro71]

No ei sillä alan kannalta varmaan olekaan merkitystä, mutta yksilön kohdalla on. Meillä ainakin ylenemis ja palkankorotus jne. asiat riippuvat aika paljon siitä, miten paljon pystyy suoltamaan julkaisuja. Joten yksilölle tuo "perish" on paljon suurempi uhka kuin koko oppialalle.

Se on ihan totta, ja jollain tapaa ainakin oman oppiaineeni syöpä.

Cernin 1500 tutkijan artikkelista:

Varmaankin näin. Mutta kuinka paljon siinä sitten oli kontribuutiota kultakin tutkijalta, vai oliko nimi mukana vain, koska oli joskus päässyt johonkin hakemukseen nimenä mukaan?

Totta tuokin, mutta toisesta näkökulmasta ihan hyvä solidaarisuuden osoitus. Muistinvaraisesti tässä joku vuosi sitten jaettiin fysiikan Nobel kolmelle tutkijalle jostain aiheesta, ja siitä nousi kauhea poru, että kun palkitaan vain ryhmien johtajat, joilla ei välttämättä ole kovin isoa kontribuutiota itse aiheeseen. Hmmh, saattoi muuten nämä asiat liittyä toisiinsa eli Higgsin hiukkaseen.

Voi johtaa virhepäätelmiin. Varmaan usein johtaa ihan oikeisiinkin päätelmiin. Mutta kaipa tuo on luonnollista.
Miksi esim. elämää etsitään vain lähinnä maapallo 2:n ympäriltä (jos sellainen planeetta löytyy)? Elämä lienee mahdollista monissa eri muodoissa, mutta tunnemme nyt vain tämän oman hiileen perustuvan elämänmuotomme hapen ja typen kiertoineen. Vaan kaipa on hankala etsiä, jos ei tiedä mistään muusta, mutta ehkä voisi kuitenkin tuoda esille tutkimuskelpoisia ideoita vähän muunkin tyyppisestä elämästä. SciFi-kirjallisuuden puolella menee paljon paremmin tässä suhteessa.

Ja sitten taas toisaalta me varmaan etsitään mieluummin sellaista elämää, joka voi kommunikoida meidän kanssa. Tai toisesta näkökulmasta, me tiedetään olosuhteet, joissa ainakin paikallisesti esiintyy elämää, niin voidaan etsiä samanlaisia paikkoja muualta avaruudesta, kun ei me oikeasti tiedetä, mihin muualle voisi katsetta suunnata.

Onko näkökulma tässä vähän jäsentymätön? Eli onko tarkoitus puhua esim. akateemisella alalla työskentelyn todellisuudesta vai tieteellisen tiedon luotettavuudesta?

Ihan kaikki käy. Ketjua avatessa ajattelin, että ketjussa itse kukakin akateemisessa maailmassa työskennellyt ja tutkimustyötä tehneet voisivat avautua niin iloista kuin suruista.

Yliopistot kiinnostavat minua, mutta en ole vuosiin nostanut sieltä palkkaa. Apuraha väitöskirjaan kyllä myönnettiin aikoinaan, mutta yksi suomalaista akateemista maailmaa vaivaava piirre esti sen käyttämisen: tohtoriksi kouluttautuminen on harvoin taloudellisesti kannattavaa.

Se on todella totta.

Sitten taas akateemisen sateenvarjon alla on tieteen periaatteessa yksinkertaisten metodien alla valtava määrä ehkä erilaisia metodeja ja käytäntöjä, joista voisi keskustella. Itselleni on tuttua lähinnä historian metodit.

Metodeista on aina kiva keskustella. Mutta noin ylipäätään tykkäisin, että Jatkoajassa on yksi ketju, jossa voi keskustella akateemisesta maailmasta sellaisena kuin se on. Ei se ole pelkästään ruusutarhaa, ei se ole pelkästään älyn voittoa materiasta, vaan paljon muutakin.

Jotain jakomielisestä suhtautumisestani alaan kertoo se, että pidän elämäni yhtenä suurimmista virheistä väitöskirjan tekemistä, jolla viimeistään saastutin itseni liike-elämän näkökulmasta, ja jotain se, että olen edelleenkin yliopistossa töissä.

Myös itselläni on jakomielitautinen omaan oppialaani tietojenkäsittelyoppiin. Sellainen on-off -suhde yliopistoon, joka kohdalle voisi laittaa statuksen "vaikea selittää".

Työni on erittäin opetuspainotteista ja tutkimukselle jää hyvin niukasti aikaa. Tämä yhdistettynä siihen, että tutkimus ei juurikaan nappaa muuten kuin pakon edessä julkaisujen määrät viime vuosina ovat olleet melko alhaiset. Suuret opiskelijamäärät yhdistettynä siihen, että pyöritämme pääainettamme varsin kapeilla resursseilla puolestaan armahtaa meitä huonompiakin tutkijoita, koska panoksemme opetus- ja ohjaustehtävissä on käytännössä korvaamaton.

Ainakin Oulussa Taloustiede on yhdenlainen erikoisuus. Kerroin tuolla aiemmin, että Oulussa luonnontieteellinen, tekninen ja humanistinen tiedekunta ovat saman katon alla, ja on mahdoton välttää poikkitieteellistä kaveriporukkaa. No, paitsi jos olet taloustieteissä: sinne tulevat opiskelijat tuntuvat paahtavan perustutkinnon läpi alta aikayksikön ja yhteydet jäävät hennoiksi...

Koska en todellakaan omaa mitään suurta paloa tieteen tekemiseen ja oikeastaan ajopuuna päätynyt tähänkin pisteeseen, niin työfilosofianani on panostaa sen verran, että vältän työttömyyden, mutta maksimoin tuntipalkan.

Tavallaan olet sitten oikealla laitoksella :D Itseäni tutkimus- ja opetustyö kyllä motivoisi, tai voisi motivoida, mutta on muita tekijöitä, joita en tahdo pystyä sietämään.

Itse valmistuin viime keväänä ja kokonaisuutena pidin opinnoista paljon, ja etenkin maisterivaiheessa, kun sai pitkälti keskittyä niihin aiheisiin, jotka eniten kiinnostivat. Gradun arviossa tutkimusteknisestä osaamisesta tuli hyvää palautetta, ja kyllähän tohtorinopinnot jollain tasolla houkuttelisivat, mutta eivät ehkä kuitenkaan riittävästi.

Opiskelu maisterin / dippainssin tutkintoon on mun mielestä parasta antia yliopistossa! En tiedä milloin aloitit, mutta itse aloitin vuonna 90. Siihen aikaan opiskelijoiden harteille oli vielä sälytettynä koko yliopiston byrokratia. Sitten tulivat uudistukset, ja niistä opiskelijalle paras oli ehdottomasti se, että laitoksille annetaan rahaa valmistuneiden opiskelijoiden määrän mukaan. Kun aiemmin piti juosta opintokirja kourassa professoreiden ja lehtoreiden perässä (tai etsiä heitä kissojen ja koirien kanssa), että he laittaisivat siihen puumerkkinsä, niin uudistuksen jälkeen professorit ja lehtorit juoksivat sun perässä, että saisivatko laittaa puumerkin läpäistystä kurssista. Noin karrikoiden, toki :D

Toisen tutkinnon haluaisin kuitenkin käydä yliopistossa suorittamassa, sen verran kiinnostavia aineita tuolla riittää. Tästä tulikin mieleen, että löytyykö täältä montakin tuplamaisteria, ja millainen hyöty tuosta on ollut työelämässä?

Kun vaihdoin laitosta tehdäkseni väikkärin, niin puhuin parin ihmisen kanssa siitä, että kannattaisiko mun FM:n lisäksi tehdä DI-tutkinto, kun olen itse vähän sitä mieltä, että aikoinaan valitsin väärän laitoksen. Ihmisten mielipide oli kuitenkin se, että kahta samanarvoista tutkintoa ei ehdoin tahdoin kannata tehdä kuin poikkeustapauksessa. Heidän mielestään tietotekniikan DI:n tutkinto tietojenkäsittelyn FM:lle olisi täysin tarpeetonta.

Joko tietokoneet (näinhän ystäväni Esko Valtaoja AI:ta kutsuu) osaavat ajatella luovasti ja mielikuvituksella? En ole moisesta vielä nähnyt näyttöjä. Jos se siihen rupeaa pystymään, niin sittenhän ei kai ihmisiä juuri tarvita näitä tutkimuksia tekemään. Mutta ehkä joskus ennemmin tai myöhemmin tietokoneet moiseen pystyvät, tiedä häntä...pitkään olemme kyllä jo kollegoiden kanssa vitsailleet, että kohta tulee ohjelma, jolle syötetään datat ja havainnot ja se kirjoittaa paperin ja submittoi sen johonkin journaliin ja laittaa nimemme siihen päälle!

Näin tietokonepuolen ihmisenä, tekoälyäkin tutkineena sanoisin, että meillä ihmisillä on ongelma huomata sitä luovuutta, jota koneet tekevät. Ne eivät toimi samalla sisäisellä logiikalla, eli meidän käsitys luovuudesta ei ole koneen käsitys luovuudesta. Oma arvioni on se, että me rakennetaan oikeasti ajatteleva kone paljon aiemmin kuin käsitämme tehneemme sen: se vain elää niin eri maailmassa, niin eri periaatteilla, ettei me pidetä sitä luovana ja älykkäänä.

Koetan kaivaa vanhoista muistiinpanoista tähän pari paperia about vuosilta 2005-2015. Ne koskevat evolutiivisten algoritmien - "yritä ja erehdy" - käyttöä ongelmanratkaisuissa. Toinen paperi koskettelee sitä aihetta, kuinka evolutiivinen algoritmi kykenee luoviin ratkaisuihin, toinen listaa evolutiivisten algoritmien tuottamia tuloksia verrattuna ihmisten tekemiin tieteellisiin artikkeleihin samasta aiheesta. Molemmissa paino on sillä, että kone pystyy yllättävän luoviin ratkaisuihin, vaikkei sitä päällepäin heti huomaa, koska koneet toimivat niin eri ympäristössä.

Ensimmäinen vieras äly, jonka kohtaamme, on eläimet. Toinen vieras äly, jonka kohtaamme ovat meidän omat koneet. Ulkoavaruuden muukalaiset ovat vasta kolmas kohtaamamme vieras äly :)

 

[Euro71]

Metodeista on aina kiva keskustella.

Metodeista puheen ollen, tietojenkäsittelyssä tietyissä kohteissa hyvin yleinen tutkimusmenetelmä on nk. "case-tutkimus". Se on eräällä tavalla minusta verrannollinen varsinkin kulttuuriantropologien etnografiseen tutkimukseen. Case-tutkimukset rajataan jo heti aluksi koskemaan vain tiettyä kohdetta / aineistoa, vähän samaan malliin kuin biologiassa voitaisiin tehdä tutkimalla Huitsinnevadajärven ahventen populaatiota. Case-tutkimuksissa ei siis suoranaisesti pyritä yleistämään tuloksia: tulokset koskevat rajattua otosta ja sillä siisti.

Minusta iso osa case-tutkimuksista on sillä tavalla biasoituneita, että (a) niihin valitaan teoreettinen kehys aineiston perusteella, ei päin vastoin, ja että (b) negatiivisia löytöjä ei niistä yleensä julkaista. Case-tutkimuksia aivan liian helposti tehdään vain tukemaan alalla vallitsevaa konsensusta. Poikkeuksia toki löytyy, mutta ne ovat vähemmistössä.

Case-tutkimukset koskettelevat isoksi osaksi sellaisia alalle kuuluvia vaikeasti yleistettäviä aihealueita kuin ohjelmistotuotanto tai käyttöliittymät. Niitä on toki vaikea tutkia ihan yleisesti. Silti niiden varaan rakentuu kokonainen miljardiluokan teollisuudenala: kun kerran ohjelmistoista maksetaan miljardeja, ja kun niiden tekeminen maksaa miljardeja, niin kukapa ei olisi kiinnostunut sen tutkimuksesta?

 

[Amerikanihme]

Näin tietokonepuolen ihmisenä, tekoälyäkin tutkineena sanoisin, että meillä ihmisillä on ongelma huomata sitä luovuutta, jota koneet tekevät. Ne eivät toimi samalla sisäisellä logiikalla, eli meidän käsitys luovuudesta ei ole koneen käsitys luovuudesta. Oma arvioni on se, että me rakennetaan oikeasti ajatteleva kone paljon aiemmin kuin käsitämme tehneemme sen: se vain elää niin eri maailmassa, niin eri periaatteilla, ettei me pidetä sitä luovana ja älykkäänä.

Hmm...no mikä motivoisi konetta luovasti ajattelemaan yhä uusia ja mielenkiintoisia ongelmia? Ihmisellä tuntuu olevan tarve ymmärtää mistä hän on tullut, mistä maailmankaikkeus on tullut, mistä elämä on tullut, miksi jokin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy jne. Olisiko koneella motivaatiota tutkia tälläisiä puoleksi metafyysisiä kysymyksiä, jos sille sysättäisiin kaikki vastuu tutkimusten tekemisestä? Vai olisiko tuloksena kasa hmv projekteja ja tuloksia?

 

[Euro71]

Hmm...no mikä motivoisi konetta luovasti ajattelemaan yhä uusia ja mielenkiintoisia ongelmia? Ihmisellä tuntuu olevan tarve ymmärtää mistä hän on tullut, mistä maailmankaikkeus on tullut, mistä elämä on tullut, miksi jokin käyttäytyy niin kuin käyttäytyy jne. Olisiko koneella motivaatiota tutkia tälläisiä puoleksi metafyysisiä kysymyksiä, jos sille sysättäisiin kaikki vastuu tutkimusten tekemisestä?

Ei vielä. Otin lähinnä kantaa siihen, voivatko koneet ajatella luovasti. Se on monipiippuinen kysymys, kun ensin pitää määritellä, mitä luovuus on. Tähän on ihmisillä erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä luovuus ja luova ajattelu on kokonaisvaltaisempaa, toisten mielestä se voidaan käsittää rajallisemmassakin kontekstissa.

Itse en odota koneelta itsenäistä ajattelua pitääkseni sitä luovana ongelmanratkaisijana, eli seurailen esim. Kozan ajatuksia aiheesta. Kozan paperi (2010), jossa vertaillaan koneiden ja ihmisten aikaansaannoksia erilaisten ongelmien ratkaisussa:

Human-competitive results produced by genetic programming - Genetic Programming and Evolvable Machines

Genetic programming has now been used to produce at least 76 instances of results that are competitive with human-produced results. These human-competitive results come from a wide variety of fields, including quantum computing circuits, analog electrical circuits, antennas, mechanical systems...

link.springer.com

Kozan paperissa siis kysytään, pystyykö kone keksimään uutta eli luomaan jotain, joka on patentoitavissa tai julkaistavissa tieteellisenä tuloksena. Ja ajatus pohjalla on se, että patentoitavat tai julkaistavissa olevat tulokset ovat luovan ja älykkään työn tulosta.

Ihmisenkaltaisen tekoälyn kehitys on suht pieni sivujuonne koko kentässä. Se johtuu siitä, että meillä on saatavilla ihmisenkaltaista tekoälyä vajaa 10 miljardia kappaletta. Kehitys painottuu enemmän työkalujen kaltaisten tekoälyjen kehittämiseen, eli niitä sovelletaan aiheisiin, jotka ovat ihmiselle vaativia. Niillä ei tarvitse olla korkeampia tavoitteita tai ambitiota, sen puolen hoitaa vielä ihminen.

Vai olisiko tuloksena kasa hmv projekteja ja tuloksia?

Tekoälyalgoritmeja voidaan soveltaa yhä laajempaan ongelmien kenttään, ja työkaluiksi niitä tällä hetkellä kehitetäänkin.

 

[aquanqua]

Tuo minua on aina kiinnostanut. Business-hommista mitään tajuamattomana, miksi siellä ei arvosteta tohtorintutkintoa? Pidetäänkö tohtoreita jonkinlaisina nörtteinä, jotka osaavat ja tietävät vain teoreettiset kuviot, mutta eivät osaa käytännön bisneselämää ollenkaan?

Jos katsoo sattumanvaraisesti jonkun ison pörssiyhtiön, rahoitusalan lafkan tai asianajotoimistojen johto-osastoja, niin hyvin suurella todennäköisyydellä listoilta löytyy tohtoreita. Jos yliopistoissa ja muissa laitoksissa tehtävällä tutkimuksella ja tutkimustuloksilla ei olisi arvoa käytännön liike-elämässä, niin se olisi aika merkittävä yhteiskunnan ja talouden ongelma. Väikkärit taas muodostavat omalta osaltaan aina kyseisen alan tutkimuksen selkärangan ja "historiallisen kerronnan" ja esim. oikiksessa velvoiteoikeuden alaan kuuluvilla OTM-vaiheen valinnaiskursseilla ja graduprojekteissa matskut muodostuvat käytännössä vain väikkäreistä. KPMG:n soppariryhmää vetävä Julia Ahlfors väitteli juuri viime kuussa aiheena kaupallisten sopimusten irtisanominen ja Suomen varmaankin tunnetuin yhtiöoikeusjuristi Manne Airaksinen on parhaillaan tohtorikoulutettavana. Liikejuridiikan parissa työskentelevien väikkärit ovat usein aika käytännönläheisiä, mutta esim. Toni Malminen loi – ennen akateemiselle uralle siirtymistä viime(?) vuonna – uraa Espalla M&A:n ja kilpailuoikeuden parissa ja kirjoitti kuitenkin aatehistoriallisen väikkärin "oikeusrealismin intellektuaalisista juurista".

Ymmärrän, että yliopistolle voi jämähtää, jos ei koskaan muista mennnä oikeisiin töihin, mutta kyllähän tohtorintutkinto nauttii arvostusta käytännön liike-elämässä työskentelevien parissa. Kuitenkin jokaisen – ainakin Suomessa valmistuneen – kauppatieteitä, talous- ja oikeustiedettä opiskelleen käytännön erityisosaamisen pohjan muodostaa oman alan akateeminen yleistutkinto, ja jo siltä osin olisi aika hassu ajatus, jos alojen tohtoritason tutkijoita ei arvostettaisi. Se on totta, että tieteellisille asioille ei ole juuri sijaa esim. oikeudellisten avustajien käytännön arjen kommunikoinnissa yritysten suuntaan, koska ne eivät yritysten päättäjiä kiinnosta.

Miten mahtaa olla muilla aloilla, ja miksi USA ei opiskelupaikkana ja tutkimusuran jne. tekopaikkana kiinnosta? Toki maassa epäkohtia riittää, mutta jos on tarkoitus pysyä siellä tutkijan kammiossa, niin kyllähän täällä ihan kohtuullisesti suomalainen varmaan pärjäilee.

LLM-vuoden suorittaminen Yhdysvalloissa OTM:n päälle on haluttu ja suosittu juttu ainakin M&A -juristien parissa. Katselin juuri tyttöystäväni puolesta vähän noita rahoitusmahdollisuuksia ja törmäsin suomalaisopiskelijoille tarjolla olevaan 60 tuhannen dollarin stipendiin yhdelle LLM-lukuvuodelle. Vertailun vuoksi lukuvuosi Helsingissä kustantaa alle 50 euroa. Toinen 50 euroa päälle ja saa YTHS:n terveydenhuollon. Muistan, kun 1000 euroa maksaneella valmennuskurssilla osa porukasta nukkui ja osa ei loppuvaiheessa jaksanut käydä opetuskerroilla tai vaivautua pääsykokeeseen. Monilta puuttui täysin ymmärrys, kuinka arvokas mahdollisuus heillä oli käsissään, jos vain olisi muutaman hassun kuukauden viitsinyt uhrata lukemiselle.

 

[varjo]

Ei välttämättä kovinkaan moni tohtori ole em. kirjoittajan mainitsemissa positioissa akateemisen substanssiosaamisensa takia, mutta ei se toki uralla haitaksi ole ollut että osaa itsenäisesti tutkia. Itse myöhemmällä iällä ajattelin koulupolun karkeasti seuraavanlaiseksi:
1. Peruskoulussa opitaan perustaidot
2. Lukiossa opitaan opiskelemaan
3. Yliopistossa opitaan omaksumaan ja ilmaisemaan tehtyä tutkimusta
4. Tohtoriopinnoissa opitaan tekemään tutkimusta ja metodologiaa
5.-N. Postdoc ym. aikana opitaan luomaan tutkimusaiheita ym. En siis itse myöskään näe itseisarvona että väikkäriä väkerretään 10v kun on päätynyt tekemään jotain mitä kukaan ei ohjaa ja saa ihan itse "kehittää" tutkimusohjelman jne.

Ja kyllä tuo malli siis erityisesti yritysmaailman puolella korostui siinä että oliko ihmisen "loppusijoitus" enemmän toistaa asioita ja summata tuloksia vaiko luoda sitä varsinaista teoriaa ja sen validointiin tarvittavia menetelmiä. Luonnollisesti siis aina on välimallejakin, eli ei pidä ottaa luokittelua mustavalkoisesti.

Toki tohtoreita päätyy yritysmaailmaan myös vaiheen 5 jälkeen/aikana ja tällöin henkilöt saattavat ollakin korkeimmassa johdossa juuri asian substanssiosaamisen takia (mutta myös muiden avujen takia), mutta oman kokemukseni mukaan suurin osa tohtoreista tulee vaiheen 4 tuotoksena ja varsinainen tutkimusaihe voi olla varsin kaukana siitä mitä henkilö sitten vaikkapa 20v myöhemmin tekee. Mutta ne tietyt kognitiiviset kyvykkyydet ovat se pihvi, nykytyöelämässä on välillä etua kun pystyy omaksumaan hyvin nopeasti laajoja kokonaisuuksia ja tekemään analyysiä sen pohjalta. Se tosin mikä sitten erottaa tohtorin urapolun on kyky/halu tehdä päätöksiä analyysin pohjalta, kaikille se ei ole mieluista että analyysin tuloksien pohjalta pitää tehdä valintoja vaikka ne olisivatkin epävarmoja ja "further research needed".

Disclaimerina siis taustalla se exit akateemisesta maailmasta nelosvaiheen jälkeen 10+v sitten, eikä nykytekemisellä ole mitään tekemistä koulutuksen tai tutkimusaiheen kanssa.

 

[Euro71]

Tuo minua on aina kiinnostanut. Business-hommista mitään tajuamattomana, miksi siellä ei arvosteta tohtorintutkintoa? Pidetäänkö tohtoreita jonkinlaisina nörtteinä, jotka osaavat ja tietävät vain teoreettiset kuviot, mutta eivät osaa käytännön bisneselämää ollenkaan?

IT-alalla tilanne on sellainen, että akateemisessa maailmassa yksityisellä puolella hankittu kokemus ja asema ei paina mitään akateemisessa maailmassa, ja sama toisin päin. Ihan yhtä lailla kuin akateemisessa maailmassa voidaan arvostaa vaikkapa 20 vuoden työkokemusta joltain sektorilta, niin yksityisellä puolella arvostetaan maisterin tai tohtorin tutkintoa. Mutta se tärkein puuttuu: yksityisellä sektorilla se akateeminen tutkinto ei tuo yhtään enempää rahaa taloon sisään, eikä akateemisella puolella se yksityiseltä kerätty työkokemus.

IT-alalla joutuu siis rakentamaan akateemisen ja yksityisen puolen urapolun erikseen, ne eivät kauheasti tue toisiaan, lukuunottamatta sitä mitä @varjo myöhemmin sanoo.

Jos katsoo sattumanvaraisesti jonkun ison pörssiyhtiön, rahoitusalan lafkan tai asianajotoimistojen johto-osastoja, niin hyvin suurella todennäköisyydellä listoilta löytyy tohtoreita. Jos yliopistoissa ja muissa laitoksissa tehtävällä tutkimuksella ja tutkimustuloksilla ei olisi arvoa käytännön liike-elämässä, niin se olisi aika merkittävä yhteiskunnan ja talouden ongelma.

Ainakaan IT-alalla kyse ei niinkään ole tutkimustuloksista. Kyse on enemmän siitä, että (1) tutkimustulokset eivät tuo firmaan rahaa, ja (2) yksityisen puolen tutkimus on vähän toisenlaista kuin yliopiston puolella. Mutta heti kärkeen myönnän, että IT-alalla kuten muussakin teollisuudessa yliopiston ja yksityisen sektorin rinnakkaiselo on mutkikasta. Yksityinen sektori paitsi rahoittaa yliopistojen tekniikan laitosten tutkimuksia, se myös tekee sitä itse tuotekehityksen muodossa, ja rajat ovat ihan veteen piirretty viiva.

Silti esimerkiksi väitöskirjan teko yksityiselle sektorille (IT-alalla) voi olla työläs prosessi, siinä kun tutkimusta teettävältä firmalta tulee helposti omat rajansa sille, että mitä tuloksia saa julkaista. Itselläni on tuttuja kemistejä, jotka taiteilevat vähän samanlaisten ongelmien parissa kuin IT-alan ihmiset akateemisen ja yksityisen puolen välillä.

Se on totta, että tieteellisille asioille ei ole juuri sijaa esim. oikeudellisten avustajien käytännön arjen kommunikoinnissa yritysten suuntaan, koska ne eivät yritysten päättäjiä kiinnosta.

Näinpä juuri, toki alasta vähän riippuen.

Ja kyllä tuo malli siis erityisesti yritysmaailman puolella korostui siinä että oliko ihmisen "loppusijoitus" enemmän toistaa asioita ja summata tuloksia vaiko luoda sitä varsinaista teoriaa ja sen validointiin tarvittavia menetelmiä. Luonnollisesti siis aina on välimallejakin, eli ei pidä ottaa luokittelua mustavalkoisesti.

Ainakaan IT-alalla tuo raja ei ole mitenkään selkeä. IT-alalla yksityiselläkin puolella tehdään suht hyvää tutkimusta tuotekehityksen parissa, ja varsin moni firmoista kontribuuttaa myös alan yliopistojen tutkimukseen, nimim. kokemusta on.

Mutta ne tietyt kognitiiviset kyvykkyydet ovat se pihvi, nykytyöelämässä on välillä etua kun pystyy omaksumaan hyvin nopeasti laajoja kokonaisuuksia ja tekemään analyysiä sen pohjalta.

IT-alalla iso osa yksityisen puolen tohtorintutkinnon arvostuksesta nojaa nimenomaan tähän. Se on ihan virallisesti annettu "leima" kehityskelpoisuudesta :) Tämänkaltaiset jutut ovat aina ihan pätevää valuuttaa työmarkkinoilla, kun keskustellaan ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa.

 

[sporttipappa]

Taitaa nyt tästäkin keskustelusta unohtua se tosiasia, ettei se akateeminen maailma niin erityisen ihmeellinen ole kokonaisvaltaisesti ajatellen. Jos menen esimerkiksi omiin koulutusaloihin ja tiedekuntiini ja peilaan sitä omaan työuraani, niin aika käytännönläheistä ollut se suhtautuminen tieteeseen. Ja tämän viestiketjun alkupään kirjoittelu näyttäytyy aika pätemiseltä ja vieraantuneelta käytännönläheisen tieteen arkeen peilaten. Jokainen toki itse asettaa sen oman akateemisen rimansa jonnekin. Harmillisen elitistisen tuntuinen leima tällekin keskustelulle on muodostunut aloituspostausten myötä.

 

[Euro71]

Harmillisen elitistisen tuntuinen leima tällekin keskustelulle on muodostunut aloituspostausten myötä.

Anteeksi, se ei ollut tarkoitukseni. Minä en tietenkään voi enkä voinut tietää, miten ihmiset tällä palstalla suhtautuvat esimerkiksi tietojenkäsittelyn tai tietotekniikan tutkimukseen. Tarkoitukseni oli sanoa, ettei se sielläkään ole pelkkää iloa ja onnea, vaan siellä on länsä kaikki yhteiskuntaan liittyvät asiat, ja kaikki yhteiskuntaan liittyvät asiat ovat länsä myös yliopistossa.

Tiedettä tekevät ihmiset.

Ja tämän viestiketjun alkupään kirjoittelu näyttäytyy aika pätemiseltä ja vieraantuneelta käytännönläheisen tieteen arkeen peilaten. Jokainen toki itse asettaa sen oman akateemisen rimansa jonnekin.

Näinhän se on. Mutta kyllä minä sanoisin, että tietojenkäsittely ja tietotekniikka ovat aika lähellä käytännönläheistä tiedettä. Näillä aloilla linkit yksityiseen sektoriin ovat tosi kiinteitä. Se toisaalta tarjoaa yliopistolle rahoitusta, mutta toisaalta se taas "syö" tutkimusta. Kun esimerkiksi Suomessa 1995-2005 tietoliikenne oli kovasti nouseva trendi, niin alan tutkimus keskittyi yksityiselle sektorille (kokemusta on). Kun jostain asiasta voi tehdä bisnestä, niin yksityisen sektorin mahdollisuudet hankkia välineitä ja muita ovat toisessa kokoluokassa kuin yliopistoilla. Ei yliopiston määrärahoilla laiteta pystyyn sellaisia testilabroja kuin yksityisellä puolella, eikä sillä rahoituksella hommata varta vasten kehitettyjä prosessoreja ja ASIC-piirejä.

Kyllä minä voin sanoa, että omalla alallani yhdellä jos toisellakin "mopo keulii" niin aiheiden kuin päätelmien kanssa ihan pelkästään kovan kilpailutilanteen takia. Tietotekniikan kehitys on ollut ihan käsittämättömän hurjaa, ja jos siinä aikoo olla aallonharjalla, niin täytyy olla tiukassa etunojassa ja se altistaa kaikenlaisille virheille. Antaisin esimerkin, mutten voi sitä tehdä ilman anonymiteetin menettämistä.

Tästä syystä replikaatiokriisi on sydäntäni lähellä. Olen ollut osa sitä ja tiedän, miten se toimii ja miten se tapahtuu. Tästä syystä myös huomaan ilmiön oman tutkimusalani ulkopuolella hyvin selkeästi.

Taitaa nyt tästäkin keskustelusta unohtua se tosiasia, ettei se akateeminen maailma niin erityisen ihmeellinen ole kokonaisvaltaisesti ajatellen. Jos menen esimerkiksi omiin koulutusaloihin ja tiedekuntiini ja peilaan sitä omaan työuraani, niin aika käytännönläheistä ollut se suhtautuminen tieteeseen.

Aloitusviestissäni ensimmäinen tarkoitus olikin kertoa nimenomaan siitä, että ei se akateeminen maailma ole niin ihmeellinen, muusta maailmasta irrallaan oleva palanen. Siellä/täällä on omat hyvät puolensa ja omat nurjat puolensa.

Luulen, että ihmisten näkökulmaan vaikuttaa paljon ala ja sitten ihan vain yliopisto, laitos tai tutkimusryhmä. Ihan pelkästään sen oman tutkimusryhmän kautta voi tulla hyvin erilainen kuva tutkimukseen.

 

[Amerikanihme]

Tällainen artikkeli HS:ssä tänään. Eli nyt sitten kai jos kirjoittaa tiedeartikkelin, ja paljastaa, että olen hetero, valkoinen vanhempi mies, niin tuskin sitä julkaistuksi enää saa, koska pitää olla diversitya. Parempaan suuntaan mennään kovaa vauhtia, vai mitä Eskoseni?

 

[Euro71]

Tällainen artikkeli HS:ssä tänään. Eli nyt sitten kai jos kirjoittaa tiedeartikkelin, ja paljastaa, että olen hetero, valkoinen vanhempi mies, niin tuskin sitä julkaistuksi enää saa, koska pitää olla diversitya. Parempaan suuntaan mennään kovaa vauhtia, vai mitä Eskoseni?

Oli ihan mielenkiintoinen juttu. Itse olen kyllä tuossakin jutussa mainitun anonyymin vertaisarvion kannalla. Omasta mielestäni tutkimuksen pitäisi olla sen kaltaista, että keskiössä on asia eikä tekijä. Eihän niin saisi tapahtua, mutta tapahtuu kuitenkin, että tunnettu nimi paperissa vaikuttaa tutkimuksen arviointiin jompaan kumpaan suuntaan, arvioijasta riippuen.

Tuosta alusta kun luin, niin itselleni tuli vahvasti mieleen etnografinen tutkimus. Siinähän tutkijalla itsellään on roolia itse tuloksiin ja tällöin jonkinlainen itsereflektio voisi olla paikallaan.