Jatkoaikaparlamentti – ehdokasasettelu

  • 25 732
  • 404

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Niin se aika kulkee, vielä alkuviikosta en uskaltanut ottaa tätä urakkaa hoidettavakseni, mutta nyt olen valmis vaalihommia varten.

Vaalit toteutetaan kaksiosaisesti. Tässä ykkösosassa ilmoittaudutaan jonkun puolueen ehdokkaaksi. Puolueen on oltava Oikeusministeriön ylläpitämässä puoluerekisterissä, koska näinhän tehdään myös virallisissa vaaleissa. Mahdollista on lähteä ehdolle myös puolueiden ulkopuolelta valitsijayhdistyksen ehdokkaana. Merkittävin poikkeus varsinaisiin vaaleihin on se, että d'Hondtia vertauslukuineen ei käytetä, koska ne tekisivät äänestyksestä sekavan tapahtuman.

Minä itse lähden vaalikamppailuun Suomen Keskustan ehdokkaana.

Jatkisparlamentin paikkamäärää en vielä uskalla lukita, mutta sen sanon, että yksikin ääni riittää läpipääsyyn eli ehdokkaan tilanne on siinä mielessä helppo.

Kun vaalit on pidetty, kunkin puolueen eniten ääniä saaneesta ehdokkaasta tulee puolueensa puheenjohtaja. Vaalit voittaneen(eli eniten edustajia saaneen) puolueen puheenjohtaja saa diktaattorimaisesti päättää Jatkoajan hallituksen puolueet.

Ilmoittautumisaikaa on viikon verran eli perjantaina 19.6 2015 klo. 17.00 ehdokaslistat on lyöty lukkoon.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Täällä eletään kyllä mielenkiintoisia aikoja, heh. En taida kuitenkaan itse asettua ehdolle, mutta allekirjoittaneen voi palkata thinktankiksi, toimittajaksi tai julkisuustulkiksi kohtuullista korvausta vastaan.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Kaikki halukkaat pääsevät siis läpi äänestämällä itseään?
Itseään ei saa äänestää. Äänestys nimittäin tehdään julkisesti. Ne äänet, joissa ehdokas on äänestänyt itseään tullaan armottomasti hylkäämään.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Nimi Ralph on pakko saada mukaan kaikkeen tällaiseen ja siksi asetunkin Perussuomalaisten listoille.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Vuokralainen lähtee myös ehdokkaaksi Jatkoajassa niin suositun Perussuomalaisten listoilta ja tavoitteenahan on läpipääsyn lisäksi ei enempää eikä vähempää kuin Asuntoministerin salkku.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Njaa, että ihan oikeita puolueita. Joku Jatkoajan nuorisokaarti -niminen puolue olisi ollut jännä, kun tästä epämääräisestä ja epävirallisesta nuorisokaartista on ollut täällä usein puhetta - kuulemma olen jäsen. Minulla ei ole puoluekantaa, joten ainakaan minkään puolueen aatteiden kannattajaksi en osaa tältä istumalta tunnustautua. Oikeastaan vieroksun politiikkaa. Siksi tuntuisikin hassulta olla ehdokas. Lähden ehdolle valitsijayhdistyksen ehdokkaana, mikäli mahdollinen läpipääsy ei velvoita mihinkään (näin luodaan positiivista julkikuvaa äänestäjille).

Mitä vaalien ja hallituksen muodostamisen jälkeen? Istutaan neljä vuotta ja odotetaan seuraavia vaaleja? Juhani Tammisen sanoin mikään ei muutu?
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En halua olla missään hallituksessa mukana, mutta jos nyt tähän tulen ehdolle. Ihan vaan siksi, koska eihän tässä ole yhtään mitään järkeä.

Tein vaaliohjelmaa, mutta en minä jaksakaan sitä väsätä. Tiivistän sen tähän, tämä sanotaan hannukarpomasella äänellä:

OIKEUDEN PUOLELLA - VÄÄRYYTTÄ VASTAAN!

LISÄYS: Ai niin, puolue. Mietin RKP:tä. Palaan asiaan puolen tunnin kuluessa.
LISÄYS 2. Pohdinnan jälkeen asetun Perussuomalaisten listoille. En kuitenkaan vastusta homoja enkä varsinkaan lesboja. Enkä varsinkaan vastusta ruotsalaisia, kun sitä paitsi melkein RKP:hen nyt liityin.
LISÄYS 3: Erityisesti puuseksuaalien sorrettu asema on lähellä sydäntäni!
 
Viimeksi muokattu:
The Original Jagsilla on tänne vapaalle puolelle kirjoituskielto, mutta edustan Puhtauden Ääni valitsijayhdistys ry:tä joka asettaa hänet ehdokkaakseen. Olemme huolestuneina seuranneet keskustelupalstan moderaatiolinjaa, jolla on poliittinen sävy. Kun demokraattista vaalimenestystä tulee, on näiden fasistien on pakko kunnioittaa sananvapautta ja vapauttaa poliittiset vankinsa.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
The Original Jagsilla on tänne vapaalle puolelle kirjoituskielto, mutta edustan Puhtauden Ääni valitsijayhdistys ry:tä joka asettaa hänet ehdokkaakseen. Olemme huolestuneina seuranneet keskustelupalstan moderaatiolinjaa, jolla on poliittinen sävy. Kun demokraattista vaalimenestystä tulee, on näiden fasistien on pakko kunnioittaa sananvapautta ja vapauttaa poliittiset vankinsa.

Eikö tässä vaalissa voi vain henkilö itse ilmoittautua ehdokkaaksi?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Eikö tässä vaalissa voi vain henkilö itse ilmoittautua ehdokkaaksi?
Tässä tapauksessa lupaan tehdä ainoan poikkeuksen. TOJ on niin legendaarinen palstalainen, että hänet on pakko saada ehdokkaaksi. Eli TOJ lähtee valitsijayhdistyksen riveistä ehdolle.

Kaikkien muiden kirjoittajien on itse ilmottauduttava, jos haluaa päästä ehdokkaaksi.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Taidettiin juuri nimetä tulevan hallituksen Pääministeri.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Jos hallituspaikka aukenisi, niin naisasiaministerin salkku kiinnostaisi. Kalsarikänniministerin paikkakin kelpaisi. Jos TOJ:sta tulisi pääministeri, niin en lähtisi hallitukseen mukaan. Tämä kansakunnalle tiedoksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ajattelin, että lähden vain tukemaan @Barnes vaalivoittajaksi mutta koska keskustan listat ovat vielä kohtuu tyhjät niin asettaudun itse keskustan listoille tavoitteena saada sille eniten ääniä myös täällä.

Heitetään sen verran mainospuhetta, että olen saanut keskustella itsensä Juha Sipilän kanssa politiikasta noin vuosi sitten ja opiskelen insinööriksi joten prosessikaaviot ovat jo kohtalaisen tuttuja.
 
Viimeksi muokattu:

Nick Neim

Jäsen
Mitäs demokratiaa se sellainen on, että kaikkia ehdokkaita ei saa äänestää? VÄÄRYYTTÄ!

Haiskahtaa Pohjois-Korean meiningiltä. Vaaleja ja moderaattoreita myöden.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Oikeassa elämässä en lähtisi ikinä ehdokkaaksi mihinkään, mutta tähän leikkiin täytyy ottaa osaa. Puolueeksi vähiten paskin ja ainoa mitä edes voi hieman kuvitella edustavansa, edes leikillä eli PS.
 

Ralph

Jäsen
Hyväsydämmisyys, sitkeys, uteliaisuus - nämä ova kaikki sanoja, joita Ralph ei ymmärrä. Mutta hänen ei tarvitse ymmärtää niitä, hän elää niitä joka päivä.
 

TomiP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Suomi
Oikeassa elämässä en lähtisi ikinä ehdokkaaksi mihinkään, mutta tähän leikkiin täytyy ottaa osaa. Puolueeksi vähiten paskin ja ainoa mitä edes voi hieman kuvitella edustavansa, edes leikillä eli PS.

Eli puolue, joka ei saanut oikeassa elämässä hallitusohjelmaan yhtään ajamaansa asiaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös