Jatkoaika Music Awards 2010

  • 26 372
  • 155

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli aina levyn merkitys ei ole mitattavissa ostajien määrällä, vaan sen merkityksellä musiikkikenttään. Sen arviointi levyn julkaisuvuonna on hankalaa.
Totta puhut. Kaikkien levytysten arvo ja merkitys musiikkimaailmaan ei välttämättä ole selvää juuri silloin kun teos julkaistaan, vaan se tapahtuu toisinaan viiveellä. Tästä on takuulla esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Artistien ja bändien suhteen, joita nykyään pidetään suunnannäyttäjinä, mutta jotka eivät silloin aikanaan vielä saaneet niin huomiota, tai olivat pienten piirien juttu.

Ostava yleisö ja jäljittelijät ja ennen kaikkea vaikutteita ottavat toiset muusikot osin muokkaavat sen merkityksen ja artisti/bändi jälkikäteen nostetaan suurempaan arvoon tiennäyttäjänä/näyttäjinä.

Nykyään tuo kaikki on tietysti paljon vaikeampaa kuin ennen, populaarimusiikin kenttä on niin laajalle levinnyt, että ihan täysin uusia suuntauksia on hankalampi löytää.
 

Miguel

Jäsen
Tulos vastaa tietysti Jatkoajan musiikinkuuntelijoiden demografiaa, mutta ei pelkästään sitä. Omassa top5-listauksessani Viimeinen Atlantis oli ykkösenä eikä sen perässä metallinhäivääkään. Ei ole Stam1nan eikä jatkoaikalaisten vika, että Stam1na teki niin hyvän levyn.

Väittelyn jatkon höystämiseksi toistan aiemmin esittämäni idean, jos jollakulla on liikaa ylimääräistä aikaa ryhtyä puuhamieheksi:

olisiko paikallaan jossain vaiheessa ottaa äänestys vuosikymmenen parhaista? Rupesin tätä jonain mietteliäänä syysiltana pyörittelemään, kun väitetään ettei nykyään tehdä enää hyvää musiikkia - paskat, 10 vuoteen mahtuu käsittämätön määrä upeita levyjä ja biisejä. Mitkä niistä sitten ovat kaikkein arvostetuimmat? Jos olisi aikaa jostain itselleen taikonut, äänestyksen olisin voinut järjestää. Idea on vapaasti jonkun innokkaamman käytettävissä. Vaikkapa sama periaate kuin tässä, mutta aikajanan pituuden vuoksi 10 parasta. Kyseessä siis ns. nolkyt-luku eli 2000-09, kuluva vuosi (2010) on jo uutta vuosikymmentä.

Jotain aavistuksia menestyjistä mulla on, mutta aikajänne on riittävän pitkä siihen että mielipiteet hajoavat paljon ja tulee yllättäviä tuloksia. Eikä tule sitä ongelmaa kuten all time best -äänestyksissä, että ihmisten on yksinkertaisesti pakko rankata tunnustetuimmat pioneerit eli ledzeppelinit, elvikset ja beatlesit kärkipaikoille.


Vielä tämän vuoden äänestystuloksesta, mua ihmetyttää tuo Vuoden moka. Kuinkahan moni äänestäjistä on katsonut Putousta? Kyseessä on yksi viime vuosien kotimaisen tv-viihteen helmistä. Joku muotoilikin äänestysvalintansa osuvasti, että "Marjan Tyrnin laulaminen levylle", ei itse hahmo. Minä olen jälkiseuraukset onnistunut välttämään, koska katson tv:tä niin vähän ja radiota kuuntelen vielä vähemmän, joten Tyrnin levytykset on jääneet kuulematta. Onneksi. Ajatuskin niistä on puistattava.

Viime vuonna aika paljon ääniä taisi saada Pensseli-setä. Kummallista sekin sikäli, että alkuperäinen Niilin hanhet -video oli oikeasti hauska. Vai oliko se hauska vain siihen asti kun se tuli kaikkien tietoon? Pensseli-sedän raahaaminen Suomeen oli toki koomista, mitähän ihmiset odottivat niiltä keikoilta?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miguelin idea vuosikymmenen parhaista on ihan hyvä. Vaatii tosiaan organisointia ja ehkä tarkistamisiakin, mutta ajatus on tosiaan mainio.

Omaa äänestystä helpottaa kyllä se, että olen moisen listan (top100) tehnyt Rate Your Musiciin joskus viime vuoden puolella. Veikkaan kyllä, että oma top5 sisältää levyjä joilla ei ole mitään saumaa itse äänestyksessä, mutta sehän nyt siinä ei ole pointtina. Enemmänkin uteliaisuus lopputuloksia ja ihmisten mielipiteitä kohtaan.

Tuossa äänestyksessä jos missä toivoisi kyllä, että ihmiset jaksaisi perustella jotenkin valintojaan.

***

Tuohon Marja Tyrnin tapaukseen sen verran, että lähinnä sitä musiikillista "antia" äänestin. Putouksesta ja sen sisällöstä ei ole oikein hajuakaan, saattoi olla hauskakin. Olisi ehkä voinut tarkentaa vastausta. Toisaalta jälkikäteen mietittynä tuo Teoston temppuilu olisi kuulunut olla se moka, mutta unohdin vaihtaa.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Jahas, taas olisi vuosi lopuillaan. Jaksaako Ted vetää tänä vuonna ketjun pystyyn?
Tätä on kieltämättä jo odotettukin, mutta myönnetään samaan hengenvetoon, että oma aika ja viitseliäisyys ei riitä äänestyksen pystyttämiseen.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jahas, taas olisi vuosi lopuillaan. Jaksaako Ted vetää tänä vuonna ketjun pystyyn?
On pyörinyt mielessä, mutta mitenkään ei ole vaan ollut aikaa tässä. Vaikka sinänsä nyt aika copypastetyylillä itse ketjun saa aikaiseksi.

Jos nyt ei joku muu intoudu ja hoida hommaa ensin, niin ehkä viimeistään perjantaina voisin ajatella saavani ketjun pystyyn.

Totta vie on tämän vuoden levyistä äänestettävä, loistava musiikkivuosi kun on ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös