Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 393 929
  • 2 227

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kyllä puhetta tänne maailmaan mahtuu, mutta nyt Pikkaraista mitataan tekojen osalta tämän kevään aikana. Tähän mennessä ne teot ja näytöt ovat yhtä playoff-sarjaa lukuunottamatta Pikkaraisella varsin surkeat.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuolematonta läppää joo, TV-haastatteluita myöten. Puheiden perusteella sentään tiedostaa että työtä on rutkasti edessä tuon pelin kanssa, ja epäsuorasti peräänkuulutti myös pelaajien vastuuta. ''Pitää saada taitoukot pelaamaan myös kiekottomana'' vai miten sanatarkasti sanoikaan. Onhan siellä ollut vähän holiday-moodia viime aikoina pelaajistossa, mutta ei tuo pelitapa revi tuosta rosterista ihan parhaalla tavalla vahvuuksia esiin. Tänään oli tosin parasta avauspeliä pitkään aikaan, mutta hyökkäysalueella oltiin vuorostaan huonoja. Suorahyökkäyksissä pelaajat oli kesyjä, eikä ollut hirveästi niitä kulmaralleja, paitsi tietenkin omassa päässä.

Aika tuurivoitto, mutta voitto kuin voitto. Huomenna 3p ja sitten loppuviikoksi sinne harjoituksiin tekemään niitä Pikkaraisen mainitsemia kuperkeikkoja. Tämän hetken tasolla saatetaan tuurilla voittaa näitä Ilveksiä. Pitkä matka paras 7:stä sarjan voittoihin. Onneksi on runkosarjaakin vielä reilusti jäljellä. Vielä ehtisi laittaa kaneja hattuun ja kortteja hihaan ennen kevättä, jos vaan penkin takaa löytyy osaamista. Ja kyllä, myös pelaajistolla on oma vastuunsa, mutta jos koko orkesteri on alavireinen, niin silloin yleensä ne katseet vaan tuppaa kääntymään sinne kapellimestariin. Tanska olkoot tässä metafoorassa vaikka nuottiteline.
 

Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Kyllä puhetta tänne maailmaan mahtuu, mutta nyt Pikkaraista mitataan tekojen osalta tämän kevään aikana. Tähän mennessä ne teot ja näytöt ovat yhtä playoff-sarjaa lukuunottamatta Pikkaraisella varsin surkeat.
Kahta playoff-sarjaa lukuunottamatta. Unohdit, että Jokipoikien mestaruuden lisäksi koutsasi myös jukuri-joukkueen Mikkelistä mestiksen mestariksi.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kahta playoff-sarjaa lukuunottamatta. Unohdit, että Jokipoikien mestaruuden lisäksi koutsasi myös jukuri-joukkueen Mikkelistä mestiksen mestariksi.
Kiitos korjauksesta! Juuri näihin kahteen Stanley Cup mestaruuteen viittasin.
 

Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Mitä jos tämän kaiken räpellyksen takana onkin vuosisadan masterplan? Tiputaan sääleihin ja sieltä jatkoon, jotta päästään ensin puolivälierissä kohtaamaan Kärpät ja sitten välierissä Tappara, joita vastaan ollaan pelattu tällä kaudella aina loistavalla tasolla? Pikelle patsas.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä jos tämän kaiken räpellyksen takana onkin vuosisadan masterplan? Tiputaan sääleihin ja sieltä jatkoon, jotta päästään ensin puolivälierissä kohtaamaan Kärpät ja sitten välierissä Tappara, joita vastaan ollaan pelattu tällä kaudella aina loistavalla tasolla? Pikelle patsas.

Todennäköisemmin ollaan viidensiä, joukkue käy ennen playoffeja tallinnan risteilyllä ja saa flunssan ja tippurin, ja tiputaan jotain JYP:iä vastaan 4-1 tosi tasaisten vaiheiden jälkeen. Toivotaan tuota sun skenaariota. Tai ei sittenkään, säälit ei meillä pääty ikinä hyvin.

Nyt pitää repiä väkisin kotietu,
mielellään 3.sija, koska keväällä kaikki on mahdollista. Kaikesta negasta huolimatta uskon että amistukan pelifilosofia sopii playoffeihin erinomaisesti, eikä tän kauden Kärpät ja Tappara ole todellakaan voittamattomia. Jos ei ryhdistäydytä, ei päästä keväällä edes kokeileen noita vastaan.

E: Eihän tuo 3.sija ole kuin parin voiton päässä. Pienellä ryhtiliikkeellä saataisiin selvästi paremmat asetelmat playoffeihin. Cama IFK.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Luulen myös. Vaikea tilanne. Salmelainen tuskin haluaa siihen iänikuiseen valmentajaralliin, koska takeita vaihdoksen onnistumisesta ei ole.

Sitten vasta olisi tyhmänoloinen UJ, kun vaihtaa viime keväänä hyväksi pleijarikoutsiksi osoittautuneen kundin johonkin joka floppaakin..

Mutta HIFK ei ole hyvin valmennettu joukkue tällä hetkellä.

Toki yhden kiekollisen pakinkin puuttuminen näkyy, mutta paljon järkevämpää peliä pitäisi pystyä esittämään.

Luulen, että tää kausi on nyt vaan kärsittävä ja ehkä se on hyvä. Niin iso riski on, että valmentajanvaihdos suistaa meidät vain alemmas.


Juuri näin. Olen ollut itse pitkään kärsivällinen Pikkaraisen suhteen ja kelannut että kyllä se sieltä vielä lähtee. Mutta siis oikeasti, nyt on 9. tammikuuta ja peli on edelleen TUOLLA ROSTERILLA tollaisessa kunnossa. Ihan sama onko loukkaantumisia vai ei, peli oli samannäköistä myös ennen Jääskän, Kousan, Lundellin ja Turusen loukkeja. Näiden taakse ei voi millään muotoa mennä, ja kaikilla/monella muulla jengeillä samat tilanteet.

Ja on jännä miten kaikki tällä palstalla, Lehkosen Ismo ja myös Pike itse tietävät missä ongelmat piilevät mutta mikään ei muutu. Eilen musta hyvä kun studiossa puhuttiin ja esimerkein näytettiin näitä IFK:n ongelmakohtia ja lopussa vielä saatiin Pikkarainen henk. koht. vahvistamaan nämä pointit, mutta silti mitään ei tapahdu. On kuin Pikkarainen olisi totaalisen jäätynyt; haastatteluissa kyllä auliisti myöntää ongelmat ja selittää että harjoitellaan ja koetetaan parantaa jne. jne. jne. mutta niin vaan vastustajasta riippumatta peli on ollut oikeastaan isossa kuvassa koko kauden yhtä tahmeaa. Jokaista peliä ennen sitä itse ajattelee että josko nyt jo, mutta ei sama sapluuna jatkuu ja samat selitykset ja analyysit about jokaisen matsin jälkeen.

ELI, eikö Pikkarainen siis ihan oikeasti vaan osaa tehdä asialle mitään? Hän on siis käytännössä kyvytön joukkueen päävalmentajana saamaan peliä oikeille uomille tai joukkuetta henkisesti sellaiseen tilaan jossa onnistumisia alkaa tulemaan. Siltähän tää vahvasti haiskahtaa, vai mitä mieltä? Jos mikä niin tämä on valmentajan tonttia, kuka ton asian muuten hoitaa? Odotetaan jumalallista väliintuloa ja toivotaan parasta? Avauspeli karmeaa, 5-5 peli on totaalisen mielikuvituksetonta ja vastustajan sinisen jälkeen ideat ja työnteko loppuu kokonaan. Jengi on käytännössä koko kauden elänyt Turusen pyörittämän YV:n varassa ja nyt ei ole sitäkään tässä kohtaa apuna.

OK, jengi ei ole 100% täydellisesti kasattu kuten kaikki tiedämme ja koko Suomi näkee mitkä ne puutokset on mutta silti tolla rosterilla pitäisi pystyä pyyhkimään kerran kahdessa viikossa lattiaa jollain häntäpään joukkueella, voittamaan useammin nää niukat pelit ja myös haastamaan Kärppä/Tappara-akseli (jossa toki ihan hyvin onnistuttukin ei siinä mutta keväällä tilanne muuttuu). Pelaajissa EI ole vika, ei kukaan noista ole voinut yhtäkkiä kadottaa taitoansa pelata jääkiekkoa joten katseet ja paineet kääntyvät yhä enemmän, enemmän ja enemmän Pikkaraista ja tiimiään kohtaa. Ja aivan takuulla Tobbella on pikku hiki nyt päällä että mitäs hittoa tässä tekis. Valmentajavaihdokseen ei ole millään tavalla varaa eikä sitä ikinä tule tapahtumaan, mutta jotain tarttis tapahtua. Joku valmentamaan meidän valmentajaa kenties?

Totaalisen friikki tilanne juuri nyt.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Todellakin on friikki tilanne @RedDawn

Samalla on joku hassu kutina, että kyllä tää vielä tästä lähtee. En osaa sanoa miksi, koska oma luotto karisee joka pelin jälkeen. Kuntopuntarissa ollaan ynnä muut sijoilla, joka kertoo aika paljon pelin tasosta tällä hetkellä. Turunen veke ja meidän kiekolliset pakit. Mutta ehkä se on just se juttu, joka avaa noita solmuja? Leskinen ottaa jengin reppuselkään?

Samalla jotenkin vain toivoisi pleijarien jo alkavan. Ne on niin oma maailmansa ja siellä voi sijalta 9. Bluesin kaltainen jengi ponnahtaa finaaleihin ajokoirakiekolla. Ja edelleen tää kausi voi päättyä ihan miten vain. Saatetaan olla finaaleissa tai tippua sääleissä..

Mutta Salmelainen pelaa nyt varmasti long gamea. Se nostaa noiden hankintojen tason korkeelle, niin ei ole pakko olla juuri tämä kausi se mestaruuskausi. Mutta varmasti miettii kuumeisesti Pikkaraisen jälkeistä aikaa. Onko se sitten Ahokas se seuraava pääkoutsi, joka olis kyllä mielenkiintoinen haku.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kysymys on hyvinkin pitkälti kevään mahdollisessa menestymisessä myös siitä, onko realistista näin epäorganisoidulla pelillä ja mm.heikolla av-pelillä voittaa Kärppiä välierissä 4 kertaa (jos välieriin päästään). Näillä sijoituksilla 4-6 sitä kohtaamisista ei todennäköisesti voine välttää.
 
Suosikkijoukkue
IFK
Liigan 5 paras alivoima kohtaisi 11 parhaan ylivoiman. Mielestäni mahdollisuudet noissa erikoistilanteissa olisi erinomaiset.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Muutamia juttu nyt kun saanut pulssin tasaantumaan.

Eli ihan tästä pelistä puhuttaessa niin tuliko valmennukselle jotenkin yllätyksenä se, että Rautakorven Tappara tulee peliin tiiviillä trapilla pelaten keskustan tukkoon. Välillä oikein aggressiivinen karvaus porrastetusti, ja välillä tosiaan viisikko hyvinkin alas eikä karvausta juuri ollenkaan. Pitäähän valmennuksella nyt olla jotain keinoja trapin purkamiseen ja muutakin kiekon ylöstuomisen vaihtoehtoja, kun jatkuvat päätykiekot.

Raskas ajatus se, että 4kk kautta vedetty, ja IFK:n peli näyttää tuolta. Taktisesti aika köyhää pelaamista, ja harhasyöttöjen määrä ihan tolkuton. Vähemmän yllättäen fanieja vituttaa ihan kympillä taas kerran, eikä tässä nyt kovin pitkä kevät taida tulla (oijjoi kun sitä oliskin väärässä). Mitä pitäisi valmennuksen kanssa tehdä. Vaikea sanoa, mutta ei se irtisanominenkaan olisi väärin tällä hetkellä.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Mulla alkaa kyllä kärsivällisyys pikkuhiljaa loppua valmennuksen suhteen, toi jengi on ihan SUPERjäässä ja mitään ei tapahdu. Siis EI MITÄÄN. Koko kausi samaa skeidaa ajoittaisia suonenvetoja lukuunottamatta. Väittäisin jopa että tässä Piken jengissä kukaan pelaajista ei ole ottanut steppejä eteenpäin urallaan/pelissään, lukuisia taantujia sensijaan löytyy. Turunen onneksi jatkanut tasaista tekemistään mutta ei yhdellä miehellä vielä mestaruutta kuitenkin voiteta ikävä kyllä.

Tämä on juuri se tilanne jota koko organisaatio on varmasti (toivottavasti) pelännyt; peli sakkaa ja fanit vaatii tekoja mutta mitä tehdä? Kenkiä valmentaja kun juuri korostettu jatkuvuuden ja työrauhan merkitystä eli laittaa koko touhu taas vaihteeksi totaalisen naurunalaiseksi vai pitää valmentajasta jääräpäisesti kiinni ja toivoa parasta menestyksen kustannuksella...?
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Eilen mua ihmetytti, että silloin puskettiin kun ei olis kannattanut ja sit taas rauhoiteltiin kun ei olis ollu tarvetta. Pelaajat ei tunnista tilanteita. Esim. Kun tuli paikka vaihtaa ja myös tappara vaihtoi, heitettiin vaan kiekko lahjoituksena tapparalle. Why Oh why.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mietin vähän sellaistakin tossa, että mihin se raja pitää/pitäisi vetää sitten kärsivällisyyden kanssa. En omaa tarkoita, vaan seuran kärsivällisyyttä valmennukseen ja joukkueen etenemiseen pelillisesti/pisteissä.

Mennäänkö tämä kausi mahdollisesti näin joka tapauksessa (kävi miten kävi), vai onkohan sielläkin mietitty jotain, jos tämä räpiköinti jatkuu. Vaikeaa on toimistollekin tämä nyt.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Musan Salama, Ulvilan Pesä-veikot, Arsenal
Mitä jos tämän kaiken räpellyksen takana onkin vuosisadan masterplan? Tiputaan sääleihin ja sieltä jatkoon, jotta päästään ensin puolivälierissä kohtaamaan Kärpät ja sitten välierissä Tappara, joita vastaan ollaan pelattu tällä kaudella aina loistavalla tasolla? Pikelle patsas.

Tässä kohtaa pian pitää alkaa tähän ihmeeseen alkaa jo uskomaan, muutama tappio vielä näille toisen korin joukkueille, niin ollaan siellä samassa sääliplayoffs-paikka taistelussa mukana.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Onko Pikkaraisella minkäänlaista reagointikykyä ottelun sisällä? Lähdetään otteluun taktiikalla, joka osoittautuu hyvin pian huonoksi. Päätetään kuitenkin jatkaa tismalleen samalla taktiikalla, ja kuin ihmeen kaupalla lopputulos ei muutu.
Alussa lähdettiin nopeilla pystyyn. Sitten haettiin rauhassa koko viisikolla vauhtia, josta siirryttiin kääntämään nopeasti keskialueella. En tiedä oliko kyse variaatioista vai reagoitiinko.
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä, EPS jalkapallo
Vittu mitä skeidaa! Tunkekaa hanuriinne mantrat ajan antamisesta ja uusista kuvioista. Fakta on se, että rosteri on top2 tasoa ja sijoitus on nyt 8. Uskottavuus ei kaadu siinä, että potkitaan ulos riittämätön valmentaja "eurooppalaiselle huippuseuralle" päinvastoin kertoo paljon syvemmistä ongelmista, eli suomeksi munasta tehdä ratkaisuja. Kausi olisi pelaatettavissa ja joku luomaan henkeä nyt tuohon ryhmään piku se ei ole! Nyt on aika tobbe toimi. Kiitos ja hei, next!
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vittu mitä skeidaa! Tunkekaa hanuriinne mantrat ajan antamisesta ja uusista kuvioista. Fakta on se, että rosteri on top2 tasoa ja sijoitus on nyt 8. Uskottavuus ei kaadu siinä, että potkitaan ulos riittämätön valmentaja "eurooppalaiselle huippuseuralle" päinvastoin kertoo paljon syvemmistä ongelmista, eli suomeksi munasta tehdä ratkaisuja. Kausi olisi pelaatettavissa ja joku luomaan henkeä nyt tuohon ryhmään piku se ei ole! Nyt on aika tobbe toimi. Kiitos ja hei, next!

Muuten samaa mieltä, mutten enää usko tämän kauden pelastumiseen. Liian sekaisin on paletti jälleen kerran ja pelillinen takamatka kärkijoukkueisiin nähden on liian suuri. Lisäksi ollaan myös pisteissä rutkasti perässä ja pudotuspeleihin tulee automaattisesti vaikeampi polku, kuin Kärpille ja Tapparalle. Omalta osaltani tämä kausi on jo paketissa. Ensi kaudella sitten kohti uusia pettymyksiä.

Pikkaraisesta haluaisin silti eroon heti, ettei vain käy niin, että kaveri saa jatkaa, kun taas kerran pudotaan kunniallisesti välierissä.
 
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ylihuomenna tulee tasan vuosi täyteen siitä kun Selin sai potkut ja Pikkarainen otti päävalmentajavastuun haltuunsa. Tämän jälkeen näkisin, että joukkue on onnistunut pelaamaan ainoastaan kourallisen oikeasti ehjiä ja tasapainoisia 60-minuuttisia.

Kuluva kausi:

- 25.10.2019 JYP - HIFK: 1-4
- 30.11.2019 Tappara - HIFK: 1-4
- 7.12.2019 Kärpät - HIFK: 1-4

Edeltävä kausi:

27.3.2019 HIFK-Pelicans: 3-1
8.4.2019 HIFK-Kärpät: 2-0

Otteluita on pelattu tänä aikana 69.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Täytyy kyllä pohtia, että ovatko nuo meidän apuvalmentajatkaan ajantasalla? Onko Pike saanut itse valita tuon ryhmänsä? Epäilen. Tanska on roikkunut ikuisuuden mukana ja eikö se joku kaveri tullut kesken kauden remmiin mukaan? Onhan se aina koutsille kuitenkin tärkeää, että se valmennusryhmä koostuu niistä ns. omista luottomiehistä.
 

Alanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång, alltid.

Iikka oli siis täysin poppareilla, ja Lennua meinattiin peluuttaa mutta peruuntui aamujäillä

Lainaus ketjukoostumusketjusta, jos onnistui.

"Pikkarainen nostaa myös toisen seikan esiin, jossa HIFK:n pitää parantaa.
− Kiekossa pysyminen hyökkäysalueella ja saisimme vielä pidempiä myllytyksiä, pitämään momentumia yllä ja väsyttämään vastustajaa."


Tämä oli hauska.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Vai voiko olla että Pikkarainen tavoittelee äärimmäisen dominoivaa pelitapaa jossa omalla alueella ei edes tarvitse puolustaa vaan kiekot karvataan meille takaisin viimeistään punaviivalla..? Tuota tukisi se että nyt jengi on sekaisin kun se ei toiminut ja nyt peli pitää opetella uudelleen. Viime keväänä se toimi ihan ok tasolla. Ehkä Pikkarainen haukkasi liian isoa palaa..
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Lainaus ketjukoostumusketjusta, jos onnistui.

"Pikkarainen nostaa myös toisen seikan esiin, jossa HIFK:n pitää parantaa.
− Kiekossa pysyminen hyökkäysalueella ja saisimme vielä pidempiä myllytyksiä, pitämään momentumia yllä ja väsyttämään vastustajaa."


Tämä oli hauska.
Pikkaraiselta unohtui mainita, että nämä myllytykset olisi hyvä saada päättymään maalia kohti nykyisen kulmissa pyöriskelyn sijaan. Pikkaraisen myllytys on karseimmillaan sen näköistä, että kaukalossa olisi 5 kappaletta Eero Somer...Pörrivuorta, jotka ilman kaukalon laitoja päätyisivät Länsiväylälle asti kulmarallissaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös