Mainos

Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 403 992
  • 2 235

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tässä taidetaan kaikki olla nyt aika kireenä.. saatana. :D

Ymmärrän hyvin tuskasi. Jotenkin vitutti jo niin paljon että kääntyi hassuttelun puolelle.

Aiheeseen liittyen jatkan vielä, etten olisi halunnut Seliniä kengittävän ainakaan siinä vaiheessa kun se tehtiin. Perusteluna oli se, että pelkäsin loppukauden fiaskoa ja sitä, että samalla pilataan jo tuleva kausi.

No, nythän Pikkaraisen kanssa alkoi mukavasti mutta tällä hetkellä punnitaan tarkemmin. Toki ensi kauden osalta toiveena on se, että joukkue olisi paremmin hänen työkaluksi sopiva. Saa nähdä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Malliesimerkki miksi me ei menestytä kuin kerran sukupolvessa.
Kerrotko montako vuotta pitää odottaa, että Pikkarainen saa peliin edes jonkinlaista ideaa? Siis jotain sellaista, että pudotuspelien ulkopuolelle jäävien Sportin ja KooKoon pelisysteemit eivät esimerkiksi näytä nerokkailta Pikkaraisen -systeemin rinnalla? Jos ja kun peli on ensi kaudellakin samaa mielikuvituksetonta paskaa niin pitääkö silti odottaa kauteen 20-21, koska silloinhan Pikkarainen on saanut vaikuttaa alusta asti jengin kokoamiseen?

Tämä on helvetin absurdia, että pitää IFKn resursseilla operoivassa organisaatiossa jännityksellä odottaa, että miten valmentaja mahdollisesti kasvaa ykkösvalmentajaksi seuraavien kausien aikana tai sitten ei? Kaiken kruunaa toinen kaveri harjoittelemassa urheilujohtamista! Enemmän pitäisin menestymättömyyden syynä sitä, että ei palkata parasta mahdollista vaan tällaisia toivotaan toivotaan hakuja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

FosaMasa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
PiTa, HIFK, Liverpool
Piksu vaihtoi Ruusun kolmanteen erään kolmen maalin tappioasemassa. Hienoa, ei pidä jäädä tuleen makaamaan.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäisen vaatimustaso ei riittänyt joten tarvittiin Selin, jonka tuoma uusi vaatimustaso riitti hetken, kunnes vaatimustaso oli jälleen riittämätön. Koskahan samaa laulua lauletaan Pikkaraisen seuraajasta kuinka tuo kovan vaatimustason ja tämä näkyy kaikessa tekemisessä etc. kun taas Pikkaraisen matala vaatimustaso oli syypää jengin ongelmiin?

Josko nyt kuitenkin rauhotuttaisiin valmentajaosastolla ja jätettäisiin hetkeksi huonosti perusteltujen potkujen jakelu väliin. Ylipäänsä päävalmentaja ei yleensä ole niin iso tekijä menestyksessä kuin fanit kuvittelevat. Fudiksen osalta tästä olikin taannoin hyvä juttu:

Managers in football matter much less than most fans think

Ihan pari poikkeusvalmentajaa (huom. jalkapallossa usein myös vastaavat hankinnoista/omaavat enemmän valtaa) on selvästi hyödyttänyt jengiään mutta suurin osa tasoa "ihan sama". Nämä poikkeusyksilötkin vaikutukseltaan kaukana pelaajien parhaimmiston vaikutuksesta.

IFK:n osalta voi todeta vain että jos jengillä on koko sarjan bottom-3 maalivahtiosasto, kertoo kuuden parhaan joukkoon pääsemisestä taisteleminen että muu jengi ei ole ihan niin surkea. Liiga on tasainen ja erot pieniä eikä "isoin budjetti" tarkoita että automaattisesti voitetaan maakuntien jengit vaikka puikoissa olisi kuka.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
”Vaatimustaso riittämätön”, oikeesti? Mistä hitosta me sitä tiedetään mitä siellä vaaditaan? Astuin vissiin miinaan mutta enemmän kertoo jostain edari-asenteesta kuin vaatimustasosta nää nykyiset kyykkäykset.
 
Stigu

Jäsen
Tämä on helvetin absurdia, että pitää IFKn resursseilla operoivassa organisaatiossa jännityksellä odottaa, että miten valmentaja mahdollisesti kasvaa ykkösvalmentajaksi seuraavien kausien aikana tai sitten ei? Kaiken kruunaa toinen kaveri harjoittelemassa urheilujohtamista! Enemmän pitäisin menestymättömyyden syynä sitä, että ei palkata parasta mahdollista vaan tällaisia toivotaan toivotaan hakuja.
Täysin samaa mieltä.

Siellä on nyt ensi kaudella kaksi harjoittelijaa kahdella kriittisimmällä pallilla. Ja taustaorganisaatio täynnä näitä flegmaattiisia, laiskanpulskeita tanskoja, kiva-harreja ja kautosia.

Kyllähän organisaatiosta näkyy pitkälle se, ettei menestystä tavoitella ihan tosissaan.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kyllä meidän koutsissa pitää olla napsun verran sekopäätä ja kontrollifriikkiä. Tarvitaan se vanha versio Pikkaraisesta.

En kyllä usko. Kyllä HIFK:n kalusto on sitä luokkaa, että sillä pärjää liigassa kelle vain, kunhan vain pelaajilla on pää selkeä ja pelitapa on voittava. Minä en itse kyllä mitään "tsemppivalmentajaa" haluaisi, se on kriisijoukkueen merkki. Sitä paitsi, aika monessa joukkueessa joudutaan odottamaan, että miten valmentaja mahdollisesti kasvaa ykkösvalmentajaksi siinä omassa jengissä. Ja sen lisäksi, ainakin tuon kannattamani ykkösjoukkueen osalta sisään roudattujen "tasonsa todistaneiden" "ykkösvalmentajien" saldo ei sekään ole kovin hyvä.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
”Vaatimustaso riittämätön”, oikeesti? Mistä hitosta me sitä tiedetään mitä siellä vaaditaan? Astuin vissiin miinaan mutta enemmän kertoo jostain edari-asenteesta kuin vaatimustasosta nää nykyiset kyykkäykset.

Minun osaltani kyseessä oli sarkasmi. Nämä jutut vaatimustasosta ovat olleet jonkinlaisia palstatotuuksia sitten Törmäsen ajan. Törmäsen vaatimustaso ei riittänyt ja kuulemma Selin palautti tekemisen meiningin. Siksi näen koomisena että myös Selinin potkuille tarjotaan selityksenä riittämätöntä vaatimustasoa. Melkoinen ikiliikkuja ja sen sijaan kokeilisin välillä jatkuvuutta. Itse en olisi antanut Selinille potkuja (toki tähän se varaus että esim. herran käytöksessä tai panostuksessa työhönsä oli sellaista valittamista josta ei ulospäin tietoa tihku) enkä antaisi niitä Pikkaraisellekaan. Ja kyllä, olisin antanut Törmäsen jatkaa enkä usko että tulos olisi huonompi kuin Stögön potkujen jälkeen.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän hyvin tuskasi. Jotenkin vitutti jo niin paljon että kääntyi hassuttelun puolelle.

Aiheeseen liittyen jatkan vielä, etten olisi halunnut Seliniä kengittävän ainakaan siinä vaiheessa kun se tehtiin. Perusteluna oli se, että pelkäsin loppukauden fiaskoa ja sitä, että samalla pilataan jo tuleva kausi.

No, nythän Pikkaraisen kanssa alkoi mukavasti mutta tällä hetkellä punnitaan tarkemmin. Toki ensi kauden osalta toiveena on se, että joukkue olisi paremmin hänen työkaluksi sopiva. Saa nähdä.
Mä en rehellisesti sanoen oikein tajua että millaisia valmentajia täällä koulutetaan, siis kun ja jos niille pitää aina olla jokin "omaksi työkaluksi" sopiva miehistö?!
Mää jotenkin näen amattivalmentajan sellaisena, joka osaa ja pystyy luomaan pelitavan sille miehistölle jonka käsiinsä saa, ja joka edelleen osaa ja pystyy huomioimaan kulloinkin valmentamansa joukkueen historiaa ja sen ns. "brändin", sekä edelleen istuttamaan pelitapansa palvelemaan aina parhaalla mahdollisella tavalla kumpaakin, eli yhdistämään brändin moderniin jääkiekkoon.
Esim IFK:lla nyt kaikesta huolimatta on -juu, vaikka se sentteri puuttuukin- koossa miehistö, josta moni liigavalmentaja saa haaveilla koko uransa ajan, mutta pelitavallista sisältöä -saatika jatkumoa- on aivan turhaa etsiä, sillä sitä nyt ei vaan ole. Pelkkä punanen naama, moottorisaha ja mölinä kun eivät oikein tänä päivänä enää ole riittävä pelikirja.
Nyt alkaa näkymään täydellisesti se, miten arrogantti IFK:n johto on menestyksen suhteen ollut, kun se kuvittelee sen tulevan tällaisella puolivaloilla hötkyilymisellä, ja kun eletään organisaatiossa sellaisessa saatanallisessa yksisarvismaailmassa, jossa kuvitellaan että vain koska olen IFK:ssa duunissa, niin mää tiedän ja osaan eniten koko maailmassa, koska IFK!
Jos joka saatanan maakuntaryhmä pyörittelee sitä IFK:ta ihan 6-0 pelitavallisesti, IFK:n voittojen levätessä vain täydellisesti onnistuneiden yksilösuoritusten valossa, niin saa kyllä kaikki perkeleen onnentähdet olla asennossaan, jos IFK tästä kaudesta mitalit nappaa.

Maalivahtipeli on ollut hyvin ailahtelevaista, ja juu, loukkaantumisia on ollut ja blaa blaa, mutta tosiasiassa esitykset kertovat juuri hyvin karua kieltä siitä, että kun mitään pelitavallista sisältöä ei ole olemassa, ja joukkue ei voi sellaiseen nojata, niin loukkaantumisten vaikutus esityksiin moninkertaistuu, ja samooin se vaikutta avarmastikin malaivahtipeliinkin. Kun pelitapa on kunnossa koko joukkueella ja rooli pelaajalle kunnolla selvä, niin loukkaantumiset eivät keikuata koko saakelin venettä nurin tahi aja sitä karille. IFK:ll atuntuu myös jatkuvan edelleenkin sama mystinen tauti, että yhtä tehtyä maalia kohti tarvitaan joku 500 paikkaa, kun vastustaja tarvii niitä noin 1,5 kun kolahtaa meidän päässä. Tällainen vaatii joka helvetin pelissä yksilöiden liki mielipuolista onnistumista, jotta IFK kävelee ottelusta ulos voittajana. Eihän perkele tällainen voi olla se pelillinen tapa jota tavoitellaan.

Nyt se vittumainen puoli itsessä löi päälle ja alan oikeasti toivomaan IFK:lle nopeaa kesälomaa, jos edes se olisi kimmoke pelkien puheiden ja korulauseiden sijaan alkaa tekemään jotakin tuolle pelillisille sisällölle.

Paskanhan kaikki saa pyytämättäkin. Hävettää taas tänään olla IFK-fani ja myöntää itselleen että kekskinkertaisuudesta on tullut hyve fanillekin!

ps. Mitä tulee paljon puhuttuun "turbulenssiin" niin ilmesestihän edes tiede ei ole onnistunut ratkaisemaan sen synnyttäneitä syitä, joten ei kai IFK:llakaan ollut paljon mahdollisuuksia turbulenssin lopettamiseksi kun eivät näemmä edes ymmärrä mistä se johtuu, joten kai se on tullut jäädäkseen tai sitten joku IFK:ssa saanee kohta nobelin! :-)
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Vaikka en ihan usko Tapparan menevän mestaruuteen, niin ovathan parempia taas kuin me. Meidän valmennuksen (Selin) -Pikkarainen ainoa idea tuntuu olevan pitkä ja perään tai sitten ne taitavimmat pelaajat (lue ykkösketju + Iikka) vievät yksin kiekon ylös. Juurikaan muuta siellä ei näy. Turha selittää, että Pikkaraisella on ollut vähän aikaa. Hän oli kakkosena pitkään, ei ole pakko olla hiljaa ja tuskin on niin tohveli ettei Selinille uskaltanut avata suutaan.
 
Täysin samaa mieltä kaikesta.

Meidän ykkönenhän on oikeasti Liigan TOP2-viisikko vaikka Ertsi on telakalla. Tuon viisikon ja ketjun peliä on ilo seurata.

Ykkösen jälkeen seuraakin sitten iso pudotus 2-3- ja 4-ketjujen osalta, mikä kielii siitä, että IFK:n pelisysteemi ei ole aivan tasavallan eliittiä. Nyt jos vertaa esim. Selinin ajan peliin, niin enpä oikeastaan näe hirveän isoa muutosta. IFK:han pelaa sitä omaa dieselmäistä pelityyliään matsin alusta loppuun, vieraissa ja kotipeleissä, ilman sanottavampia variaatioita.

Pikkaraisen parhaat avut lienevät psyykkauksessa, joten ensi kautta ajatellen hänen rinnalleen pitäisi saada joku kunnon pelikirjavalmentaja.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Sanoisin, että ykkösketju on A-luokaa, mutta ynnämuu-tason pakkien takia jää iso osa potentiaalia hyödyntämättä. Voiko joukkue, jossa ykkösparissa häärii Motin, Laakso, menestyä? No ei voi. Muutenkin on ihmetyttänyt Motinin koko kauden mittainen vakiopaikka supermiesten seurassa. Pikkarainen sentään taisi parissa pelissä peluuttaa Motinia muuallakin, mutta siellä se taas dominoi.
 
RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Sanoisin, että ykkösketju on A-luokaa, mutta ynnämuu-tason pakkien takia jää iso osa potentiaalia hyödyntämättä. Voiko joukkue, jossa ykkösparissa häärii Motin, Laakso, menestyä? No ei voi. Muutenkin on ihmetyttänyt Motinin koko kauden mittainen vakiopaikka supermiesten seurassa. Pikkarainen sentään taisi parissa pelissä peluuttaa Motinia muuallakin, mutta siellä se taas dominoi.

Motin on monella tapaa kyllä tämän joukkueen ilmentymä. Sellaista muka-tekemistä ja jatkuvasti saa pelätä että milloin tulee taas joku kardinaalimunaus. Ja tääkin jamppa jatkamassa ensi kaudella, voi huokaus. Sementoitu ykkösparin paikka johtuu varmaan pitkälti siitä että ei sinne ketään muutakaan ole laittaa kun jengissä on käytännössä yksi loistava puolustaja eli Eronen ja kolme ok-tason pakkia eli Lyytinen, Quincey ja Varakas. Muut sitten vahvaa b-kastia. Jos kätisyydet tukisi muunlaisia pareja niin ehkä kannattaisi kokeilla vaikka:

Eronen-Quincey
Varakas-Lyytinen
O´Connor-Motin
Laakso jne.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sanoisin, että ykkösketju on A-luokaa, mutta ynnämuu-tason pakkien takia jää iso osa potentiaalia hyödyntämättä. Voiko joukkue, jossa ykkösparissa häärii Motin, Laakso, menestyä? No ei voi. Muutenkin on ihmetyttänyt Motinin koko kauden mittainen vakiopaikka supermiesten seurassa. Pikkarainen sentään taisi parissa pelissä peluuttaa Motinia muuallakin, mutta siellä se taas dominoi.

Tähän on pakko heittää sellainen kommentti, että kuinka monella joukkueella on laittaa ykköspakkia tuuraamaan 7-8. pakin tontilta Laaksoa kovempi kaveri? Onko HIFK:lla joskus ollut 7-9 pakin tontilla kovempi kaveri? Jani Nikko taisi olla 97-98 tuurailemassa pakistossa ja Tommi Kovanen 2010-11. Olivatko he pelillisesti silloisella tasollaan kovempia. En usko. Muuten saattaa olla aika hiljaista. Kaski tietysti noilta positioilta vakiomieheksi nousi, mutta kokoonpanossa luuti silloin Teppoa, Salmelaa ja Salmea.

Tietysti voidaan keskustella, että olisiko tuota pakistoa pitänyt roolittaa toisella tavalla vetämällä kaikki pakkiparit atomeiksi, jolloin Laakso olisi pelannut tyyliin kolmosparissa. Olisiko se ollut järkevää? Ei mielestäni. On tässä joukkueessa puutteita materiaalissakin, mutta tämä keskustelu on siinä mielessä täällä yleisesti ottaen aika absurdia, että 1-2 pelaajan vaikutus olisi noin dramaattinen. Hyvä joukkue suorituu myös ei optimaalisessa tilanteessa. Kun joukkueen pelaaminen on balanssissa, niin sieltä voi ottaa 2-3 optimipalasta pois ja joukkueen pelitavan ja muuten vahvan materiaalin turvin he suoriutuvat tontistaan ainakin jonkun aikaa. Hirveästi tässä etsitään puutteita materiaalista. Onhan siellä alisuorittavia pelaajia erinäisistä syistä johtuen, mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

HIFK on taas kerran ajautunut tilanteeseen, jossa pelitapa ei ole koko kauden aikana lähtenyt rullaamaan, jonka seurauksena on päädytty vaihtamaan valmentajaa ja vaikka uusi valmentaja tuli vanhan valmennuksen alta, niin kyllä pelillinen prosessi on HIFK:ssa käynnissä. Ollaan takamatkalla muihin pelin toisteisuudessa ja tuskin saadaan sitä kurottua kiinni. Miksi taas ollaan tässä tilanteessa? Seurausta jo pitkään johtuneesta huonosta urheilujohtamisesta?

On materiaalissa puutteita osittain rakenteellisia, osittain loukkaantumisten seurauksena. Joku sanoi hyvin Valtasen ketjussa, että HIFK:ssa ollaan sokeita pelaajien tason suhteen. Hyvin agressiivisesti hyökätään niitä kohtaan, jotka uskaltavat arvostella jonkun pelaajan roolia joukkueessa. Ei HIFK kuitenkaan materiaalin takia tässä tilanteessa ole pelkästään. Kyllä tällä materiaalilla pitäis pelata paremmin. Ennestään muualla tasonsa näyttäneet pelaajat alisuorittavat. Myös sellaiset, joilla ei ole ollut pahoja loukkaantumisia. Monilla pienemmän budjetin joukkueilla on paljon enemmän puutteita rostereissaan. Niiden kanssa eläminen on arkipäivää ja siltijoukkueen pelaaminen näyttää siltä, että se on tasapainossa. Ei siellä ole varaa sellaiseen ajatteluun, että onkohan meidän 7-8 pakin taso nyt riittävä, jos ykköspakki loukkaantuu.

Kyllä siitä joukkueen pelaamisesta näkee, että onko se niin sanotusti balanssissa. HIFK:ssa se ei ole ja siksi moni pelaaja alisuorittaa. Osa alisuorittaa toki myös pelillisen tason laskun tai loukkaantumisten takia, mutta suurin osa pelillisen epäbalanssin takia. Suurin yksittäinen materiaalillinen puute on maalivahtipeli. Engrenin piikkiin ei voi laittaa läheskään kaikkea, mutta epävarma maalivahtipelaaminen aiheuttaa hermostuneisuutta. Onhan ero esimerkiski Lankiseen aivan valtava. Lankinen pystyi voittamaan eilisen kaltaisia pelejä tasaisin väliajoin. Engren ei oikeastaan koskaan.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei Laakso ongelma ole. Motin ollut järkyttävä pettymys varsinkin omassa päässä missä luulin hänen olevan parhaimmillaan. Pahoja virheitä avauspelissä mist' on syntynyt monta maalia omaan verkkoon. Varakas hieman samanlainen. Taklaa kyllä ja hyökkäyspäässä jotenkin menee mutta mies miestä vastaan aika lapanen. Eilenkin yksi maali hänen piikkiinsä. Liian paljon tehdään ihan junioritason virheitä jatkuvalla syötöllä. Sitten kaiken kruunaa Kanki jota Pikkarainen kuulemma halusi ensi kaudelle mutta nyt ei mahdu edes seiskapakiksi. Siinä taas yksi satatuhatta heitetään kankkulan kaivoon.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Motin oli eilenkin taas toiseksi vähiten pelannut puolustaja heti O'Connorin jälkeen. Ei siis varsinaisesti ykkösparin pakki. Mielestäni nimenomaan Motin on parantanut peliään kauden edetessä valtavasti.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ihan liikaa kuitenkin tulee lapsellisia virheitä pakeille. Tapparan avausmaali syntyi kun Motin ei saanut kiekkoa alueelta ja sitten ei pitänyt miestään maalin edessä. Meille syntyy aivan liikaa näitä helppoja maaleja.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Tähän on pakko heittää sellainen kommentti, että kuinka monella joukkueella on laittaa ykköspakkia tuuraamaan 7-8. pakin tontilta Laaksoa kovempi kaveri? Onko HIFK:lla joskus ollut 7-9 pakin tontilla kovempi kaveri? Jani Nikko taisi olla 97-98 tuurailemassa pakistossa ja Tommi Kovanen 2010-11. Olivatko he pelillisesti silloisella tasollaan kovempia. En usko. Muuten saattaa olla aika hiljaista. Kaski tietysti noilta positioilta vakiomieheksi nousi, mutta kokoonpanossa luuti silloin Teppoa, Salmelaa ja Salmea.

Tietysti voidaan keskustella, että olisiko tuota pakistoa pitänyt roolittaa toisella tavalla vetämällä kaikki pakkiparit atomeiksi, jolloin Laakso olisi pelannut tyyliin kolmosparissa. Olisiko se ollut järkevää? Ei mielestäni. On tässä joukkueessa puutteita materiaalissakin, mutta tämä keskustelu on siinä mielessä täällä yleisesti ottaen aika absurdia, että 1-2 pelaajan vaikutus olisi noin dramaattinen. Hyvä joukkue suorituu myös ei optimaalisessa tilanteessa. Kun joukkueen pelaaminen on balanssissa, niin sieltä voi ottaa 2-3 optimipalasta pois ja joukkueen pelitavan ja muuten vahvan materiaalin turvin he suoriutuvat tontistaan ainakin jonkun aikaa. Hirveästi tässä etsitään puutteita materiaalista. Onhan siellä alisuorittavia pelaajia erinäisistä syistä johtuen, mutta mikä on syy ja mikä seuraus?

...
...
.

Ei Kärpätkään ykköspakkiparin poissaolojansa paikkaa 7-9 pakeilla eikä niin pitäisi HIFK:nkaan tehdä. Quinceyta Lyytisen kanssa vaan ykkösen tueksi ja muut pelatkoon arvoisessaan kentällisessä alempana. Ei se mitään atomeiksi purkamista ole, on nuo pakkiparit muutenkin vaihdelleet kauden aikana.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helmi-maaliskuussa, IFK:n tilastot on seuraavanlaiset:
6 kotiottelua joista 4 suoraa voittoa ja 2 tappiota. Pisteet 12/18, 2/ottelu. Tappiot Pelicansille ja Kärpille.
7 vierasottelua joista 3 voittoa ja 4 tappiota. Pisteet 10/21, 1,4/ottelu.
Tehdyt maalit 3/ottelu, päästetyt 2,8/ ottelu.

Mitä pitää siis parantaa pudotuspeleihin? Puolustuspeli kuntoon vihdoin ja vieraspelaamiseen lisää terävyyttä.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei Kärpätkään ykköspakkiparin poissaolojansa paikkaa 7-9 pakeilla eikä niin pitäisi HIFK:nkaan tehdä.
Tähän sen verran, että Ohtamaa ykkösparista on ollut useammankin viikon kauden aikana pois, ja tällöin on meidän ylivoimaisesti huonoin puolustaja Ronkainen tuurannut häntä ykkösparissa Heshkan vierellä. Tämä ei kuitenkaan ole laivaa kaatanut, ja toisaalta onhan Heshka myöskin parempi kuin Motin, joten ihan yksi-yhteen ei vertaaminen onnistukaan.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
HUML71, totta tuokin. Itse muistelin niitä kertoja, jolloin Hakanpää nostettiin ykköseen Heshkan/Ohtamaan poissaollessa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
YouTubesta löytyy AlfaTVn Lämäri-makasiinissa esitetty lyhyt pätkä Jarno Pikkaraisesta:

LÄMÄRI: Jarno Pikkarainen

Hyvä haastattelu. Fiksuja ajatuksia ja voin hyvin kuvitella, että saa pelaajien luottamuksen ja sitä kautta sitoutuneen joukkueen olematta kuitenkaan mikään ”tunteista lässyttäjä”. Erityispropsit Pikelle siitä, ettei vaivaannu, kun kysytään Jukurit-episodista, vaan vastaa kerta toisensa jälkeen suoraselkäisesti esitettyihin kysymyksiin. On selkeästi sinut asian kanssa ja tiedostanee, että joutuu loppuikänsä palaamaan asiaan.

Odotan positiivisin mielin ensi kautta ja toivon, että Pike saa haluamansa pelaajat joukkueeseensa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös