Mainos

Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 403 977
  • 2 235

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Miten mä muistan sen illan ja kuitin suht nolona tapauksena. Toki riippuu paljon mitä odotti.

Eihän siinä silloin tapahtunut käytännössä mitään kun Mäntylä sitoi itsensä Melarttiin kiinni, NHL:ssä se olisi ollut molemmille ainoastaan 2 min väkivaltaisuudesta. Hienoa kuitenkin oli, että silloin joukkue todella piti yhtä ja oli tiivis ryhmä, tällä kaudella tuota samaa mentaliteettia ei ole paljon näkynyt, mutta toivottavasti kevät on nousujohteinen.
 
Rutale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers.

Nimenomaan siihen mainokseen nähden se oli nolo kuitti.
Edit. Siis toteutus.
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Ei kannattais kusta Pikkaraisella ihan noin paljon olla päässä, kun sarjassa sijoitus on kuudes. Saahan sitä käskyttää pelaajan tahallisesti vaikka päättään Jokisen kauden. Toivottavasti mahdollisen sikailun tullessa myös sanktiot ovat sen mukaiset. Yleensä nämä tuppaa vaan tulemaan korkojen kera takaisin. Onneksi yleensä mestaruudet ja muut isot jutut ratkaistaan muuten kuin sillä, että valmentaja uhkailee tahallista vastustajan vahingoittamista.

Toki onhan teillä yksi Tyrväinen "vahingossa" yrittänyt poikittaisella vetää vastustajan jalan paskaksi. Miksipä ei Anttikin voisi yrittää samaa. Onhan Antilla historia näistä sikailusta. Åstenia nyt ei pelkää kukaan. Kovaa pelaajaa nähnytkään.
 
Viimeksi muokattu:

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kannattais kusta Pikkaraisella ihan noin paljon olla päässä, kun sarjassa sijoitus on kuudes. Saahan sitä käskyttää pelaajan tahallisesti vaikka päättään Jokisen kauden. Toivottavasti mahdollisen sikailun tullessa myös sanktiot ovat sen mukaiset.

Hyvissä ajoin on jo ilmeisesti korkki narahtanut.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Ei kannattais kusta Pikkaraisella ihan noin paljon olla päässä, kun sarjassa sijoitus on kuudes. Saahan sitä käskyttää pelaajan tahallisesti vaikka päättään Jokisen kauden. Toivottavasti mahdollisen sikailun tullessa myös sanktiot ovat sen mukaiset.

Ensinnäkin mitä sarjasijoitus tähän kuuluu ja toiseksi missä vaiheessa on käskyttänyt yhtään ketään?
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Ensinnäkin mitä sarjasijoitus tähän kuuluu ja toiseksi missä vaiheessa on käskyttänyt yhtään ketään?

Juurihan täällä kerrottiin, että Pikkarainen toivotti Jokisen tervetulleeksi ihuomiseen. No se nähdään huomenna pääseekö Antti irti. Tai heh..Åsten.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Uskon, että Piken on elänyt niin tunteella mukana, että sanoi tuossa haastattelussa mitä sylki suuhun toi. En siis usko, että huomenna mitään kummempaa nähdään, toki asetelmia on hyvä hakea jo kevättä silmällä pitäen ja taklaukset on hyvä viedä loppuun asti, mutta pisteistä kuitenkin pelataan ja niitä IFK tarvitsee tässä tilanteessa eniten.

@Päätykiekko n viesti nyt oli ihan täyttä sitä itseään, muistui kyllä kivasti taas se oululaisten ulina tuosta aikoinaan kuinka tuon poikkarin piti päättää Vesalaisen ura jne.
 
Viimeksi muokattu:

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Uskon, että Piken on elänyt niin tunteella mukana, että sanoi tuossa haastattelussa mitä sylki suuhun toi. En siis usko, että huomenna mitään kummempaa nähdään, toki asetelmia on hyvä hakea jo kevättä silmällä pitäen ja taklaukset on hyvä viedä loppuun asti, mutta pisteistä kuitenkin pelataan ja niitä IFK tarvitsii tässä tilanteessa eniten.

@Päätykiekko n viesti nyt oli ihan täyttä sitä itseään, muistui kyllä kivasti taas se oululaisten ulina tuosta aikoinaan kuinka tuon poikkarin piti päättää Vesalaisen ura jne.

En ole Oulusta tai myöskään Kärppien fani. Voisin heittää nimenomaan sinulle tuosta ulisemisesta kuittia takaisinkin, mutta en taida haluta ottaa pelikieltoa sinun takiasi. ,
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juurihan täällä kerrottiin, että Pikkarainen toivotti Jokisella kivuliasta iltaa huomiselle. No se nähdään huomenna pääseekö Antti irti. Tai heh..Åsten.

Tuossa on sinulle Twitter -linkki kyseisestä haastattelupätkästä niin voit käydä itse uudestaan ihan ajatuksella kuuntelemassa. Ei tarvitse täällä keskustelupalstoilla sitten horista ihan omiaan ja nolata itseään. Leikkaa vaikka meille klipistä meille se kohta missä käskytetään tai yllytetään väkivaltaisiin tekoihin.

Kova poika sä olet kyllä poskea aukomaan, mutta jotain tartuntapintaa pitäis kans olla. Eiksje?
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Tuossa on sinulle Twitter -linkki kyseisestä haastattelupätkästä niin voit käydä itse uudestaan ihan ajatuksella kuuntelemassa. Ei tarvitse täällä keskustelupalstoilla sitten horista ihan omiaan ja nolata itseään. Leikkaa vaikka meille klipistä meille se kohta missä käskytetään tai yllytetään väkivaltaisiin tekoihin.

Kova poika sä olet kyllä poskea aukomaan, mutta jotain tartuntapintaa pitäis kans olla. Eiksje?

Kuten sanottua, korjasin alkuperäisen viestini. Äläkä sinä pojittele siellä. Epäilen ettei sinulla siihen varaa ole.
 
Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuten sanottua, korjasin alkuperäisen viestini.

Täytyy kyllä arvostaa, että pystyy myöntämään virheensä ja korjaamaan asian. Moni valitsee eri reitin. Peukku siitä.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Seison korjattuna. Jokainen kuitenkin tietää mitä Pikkarainen tuolla tarkoitti. Korjasin myös alkuperäisen viestini. Pahoittelut.

Hyvät korjaukset. Mutta jokainen ei varmastikaan tietä, mitä Pikkarainen tuolla tarkoitti. Itse olen sitä mieltä, ettei Pikkarainen tarkoittanut tuolla esim. mitään sellaista, missä Jokista vahingoitettaisiin tahallaan tai kostettaisiin esim. lyömällä takaisin mailalla. Mutta jos Jokista muistetaan huomenna muutamalla lisätaklauksella, vaikka sillä riskillä että pelaa itsensä ulos tilanteesta, niin antaa mennä vaan.

Minun mielestäni on vaan helvetin hyvä, että meille rakkaassa lajissa säilyy edes pieni tunne ja hyvänlainen "viha" vastustajaa kohtaan. Olkoon se sitten valmentajien kommentteja, pelaajien kommentteja, pieniä ylilyöntejä peleissä jne. Nykypäivän kiekko on ihan liian usein sitä vauhdikasta, mutta täysin tunteetonta peliä vailla persoonia.
 
Viimeksi muokattu:

Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Hyvät korjaukset. Mutta jokainen ei varmastikaan tietä, mitä Pikkarainen tuolla tarkoitti. Itse olen sitä mieltä, ettei Pikkarainen tarkoittanut tuolla esim. mitään sellaista, missä Jokista vahingoitettaisiin tahallaan tai kostettaisiin esim. lyömällä takaisin mailalla. Mutta jos Jokista muistetaan huomenna muutamalla lisätaklauksella, vaikka sillä riskillä että pelaa itsensä ulos tilanteesta, niin antaa mennä vaan.

Minun mielestäni on vaan helvetin hyvä, että meille rakkaassa lajissa säilyy edes pieni tunne ja hyvänlainen "viha" vastustajaa kohtaan. Olkoon se sitten valmentajien kommentteja, pelaajien kommentteja, pieniä ylilyöntejä peleissä jne. Nykypäivän kiekko on ihan liian usein sitä vauhdikasta, mutta täysin tunteeton peliä vailla persoonia.

Ihan totta tuokin. Ja olen minäkin sitä mieltä että puhtailla ja kovilla taklauksilla pitääkin muistuttaa, jos siihen on tarvetta. Toki puhtaat ja kovat taklaukset kuuluu jääkiekkoon muutenkin. Ja on hyvä, että vastustajien välillä on "vihaa". Tuo tunnetta katsomoonkin ja oikeanlaista kipinää peliin.

Samaa mieltä olen myös tuosta, että tunnetta ja persoonia on aika vähän nykyään peleissä. Tai ainakin suurimmassa osassa peleissä. Mutta ei tosiaan ollut halua tai tarkoitusta tulla haastamaan riitaa tänne. Hyvää ja pitkää kevättä HIFK:n faneille. Teillä ainakin riittää keskustelua täällä aina ja myös tunnetta. Eteenpäin.

Sen verta vielä pitää lisätä, että onhan se Jokinen yhden äärettömän typerän taklauksen tällä kaudella Jyväskylässä esittänyt. Toivottavasti ei nyt sitten turhautuneena ole huitonut Ahoselta kättä paskaksi. Nuo käsille hakkaamiset on muutenkin oksettavaa touhua.
 
Viimeksi muokattu:

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Pikkarainen peluutti muutaman kerran erikoisketjua Åsten-Paajanen-Sallinen. Tänä ketju oli kentällä kun piti esim varmista ettei Kärpät tee maalia tokan erän lopulla.

Hyvää reagointia ja pelisuunitelmaa Pikeltä.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse ainakin luulen tuon Pikkaraisen heiton olleen lähinnä pyrkimys vaikuttaa mediaan sekä tuomareihin, jotta he kiinnittäisivät vielä enemmän huomiota Jokisen jatkuvaan rottailuun. En tiedä millainen maine Jokisella on tuomareiden keskuudessa, mutta ihan yhtä lailla häntäkin tulisi pitää erikoistarkkailussa, jos muitakin rottia tai agitaattoreita pidetään.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Niin kuin täälläkin on muutaman kerran todettu, on IFK tosiaan tällä kaudella pelannut selvästi paremmin kärkijoukkueita vastaan. Täytyy kuitenkin huomauttaa, että Kärpät on jo vuosia tuntunut sopivan IFK:lle. Ainakin Törmäsen aikaan, ja nyt taas Pikkaraisen kaudella.

Sen sijaan Tappara ja Lukko ovat vaikeita vuodesta toiseen. Tuohon kun saisi muutosta. Toki Tapparaa vastaan on vielä mahdollista tasata keskinäisten pisteet tällä kaudella.
 
Kendofutari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja Chicago Blackhawks
Itse ainakin luulen tuon Pikkaraisen heiton olleen lähinnä pyrkimys vaikuttaa mediaan sekä tuomareihin, jotta he kiinnittäisivät vielä enemmän huomiota Jokisen jatkuvaan rottailuun. En tiedä millainen maine Jokisella on tuomareiden keskuudessa, mutta ihan yhtä lailla häntäkin tulisi pitää erikoistarkkailussa, jos muitakin rottia tai agitaattoreita pidetään.
Tuon lisäksi Pikkarainen mielestäni tarkoitti sitä, että tuollainen rottailu ei tule nordiksella päättymään hyvin.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Katsoin ton Jokisen tilanteen vielä. Eihän toi millään tavalla kuulu jääkiekkoon. Vallin naureskelee jälkilähetyksessä, että ”tollaista sattuu”. VMP.

Jos siinä olis menny vaikka ranne poikki?

Tervetuloa stadiin huomenna Jussi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuon lisäksi Pikkarainen mielestäni tarkoitti sitä, että tuollainen rottailu ei tule nordiksella päättymään hyvin.

Juuri näin. Loppu on sitten pelaajista itsestään kiinni ja jos pelaajat itse ovat hereillä, koutsin ei todellakaan tarvitse käskyttää ketään. Toki pelaajienkin pitää aina miettiä kokonaistilannetta, jos mitään oikeasti törkeää ei ole tapahtunut.

Ehkä tuo heitto oli vain viesti, että mitään ei ole erikseen kielletty?
 
Viimeksi muokattu:

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
"huominen on huomenna" :D
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös