Jarmo Kekäläisestä Jokerien johtaja

  • 724 779
  • 2 043

peluri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On hyvä että valmennus ja tj ottaa homman tosissaan. Siitähän nämä ovat merkkejä! Sakko aivan posketon!

Pelin nähneenä voin todeta että tuomarit eivät olleet erittäin hyvätasoisen ottelun tasolla. Valitettavasti!
Linjatonta puhaltamista ottelun sisällä, ja viimeisen viidenkin minuutin aikana kovia otteita joista ei jäähyä, ja sitten kuitenkin ottelun ratkaisuksi muodostunut jäähy loppuminuuteilla. Tällaista ei varmasti kaivata!

On käsittämätöntä miten esim Lahtea saa häiritä kaikin keinoin, kun taas Ifk:n nuorta pelaaja rikkoessa helpohkosti tulee jäähy.
Näissä peleissä tuomareilta on oikeus vaatia tasapuolista, koko ottelun samaa linjaa noudattavaa viheltämistä! Maanantaina tätä ei nähty, siitä kahden herran hermostuminen. Helppo ymmärtää.
 

Saint

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei kyse ole mistään "kurinpitorangaistuksesta", vaan sopimukseen kirjatusta vahingonkorvauksesta sopimusrikkomuksen yhteydessä, eli sopimussakosta, kuten jo sanoin. Tässä ei ole mitään lainvastaista, salaista tai ihmeellistä, nämä ovat ihan arkipäivän asioita ja sopimusoikeuden sisältövapauden mukaisia.

Pysäköintivirhemaksu, jota ilmeisesti tarkoitat puhuessasi pysäköintirikemaksusta, ei toki ole sakko, mutta sopimusoikeuden mukaisen sopimussakon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Lukion oikeustiedontunnilla ei ihan kaikkea kerrota, kannattaa lukaista vaikka joku sopimusoikeuden kirja, jos kirjastosta löytyy.

Nopea yhteenveto: "Suomessa sopimussakko on luonteeltaan syntyneiden vahinkojen ennalta-arvio (liquidated damages) eikä rangaistus (penalty) kuten joissain maissa."

Jos nyt lähdetään pilkkua viilaamaan niin sopimussakko ei ole sakko, vaan vahingonkorvaus, kuten sinä totesit ja sakko on rangaistus, kuten minä totesin.

En aio valua henkilökohtaisuuksien tasolle, koska lukiokin on jäänyt käymättä. Tai eihän sitä tiedä, jos vaikka aikuislukioon joskus innostuisi. Äääh, maybe not. Taidan vain suorittaa tuon maisteritutkinnon alta pois, siinäkin tuntuu olevan ihan tarpeeksi tekemistä. Tsemppiä kuitenkin kirjoituksiin. Vai joko ne meni?

- Lex Wikipedia -
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nopea yhteenveto: "Suomessa sopimussakko on luonteeltaan syntyneiden vahinkojen ennalta-arvio (liquidated damages) eikä rangaistus (penalty) kuten joissain maissa."

Jos nyt lähdetään pilkkua viilaamaan niin sopimussakko ei ole sakko, vaan vahingonkorvaus, kuten sinä totesit ja sakko on rangaistus, kuten minä totesin.

En aio valua henkilökohtaisuuksien tasolle, koska lukiokin on jäänyt käymättä. Tai eihän sitä tiedä, jos vaikka aikuislukioon joskus innostuisi. Äääh, maybe not. Taidan vain suorittaa tuon maisteritutkinnon alta pois, siinäkin tuntuu olevan ihan tarpeeksi tekemistä. Tsemppiä kuitenkin kirjoituksiin. Vai joko ne meni?

- Lex Wikipedia -
Saintilla meni ilmeisesti ensi viikonkin yöunet heti kerralla kun joku erehtyi virheellisesti puhumaan kielellä jota kansa ymmärtää. Sillä ei ole paskankaan väliä puhutaanko tuosta sm-liigan langettamasta tuomiosta sakkona, vai vahingonkorvauksena vai millä tahansa lakitermillä jos jokainen ymmärtää suurin piirtein mitä sillä tarkoitetaan.

Ainakin minä ymmärrän tuon sm-liigan tuomion sopimussakkona enkä minään pysäköintirikemaksuna.
 

ilu

Jäsen
Nopea yhteenveto: "Suomessa sopimussakko on luonteeltaan syntyneiden vahinkojen ennalta-arvio (liquidated damages) eikä rangaistus (penalty) kuten joissain maissa."

Jos nyt lähdetään pilkkua viilaamaan niin sopimussakko ei ole sakko, vaan vahingonkorvaus, kuten sinä totesit ja sakko on rangaistus, kuten minä totesin.

- Lex Wikipedia -

Jokereille on määrätty 10 000 euron sopimussakko Jarmo Kekäläisen käytöksen johdosta, kuten SM-liigan sivuiltakin voit lukea.

Mistään "kurinpitorangaistuksesta", kuten tulkitsit, ei ole kysymys, vaan liigan ja joukkueiden välisen sopimuksen rikkomisesta. Lainvoimaa sopimussakko ei tarvitse, se perustuu kahden osapuolen väliseen sopimukseen ja siinä määriteltyihin ehtoihin. Se, että liigan ja joukkueiden väliset sopimukset ovat salaisia on osapuolten oma asia, eikä asiaa muuta miksikään.

Asiassa ei pitäisi olla mitään "lainvastaista", "ihmeellistä" tai "erikoista", joten kannattanee jättää keskustelu tähän. Laita vaikka privaa, jos jokin asiassa vielä askarruttaa.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
No eiköhän se ole ihan riittävä, jos jokaisen matsin jälkeen on ulisemassa tuomareiden toiminnasta ja nyt viimeisimpänä tämä kaljupää alkaa vielä ohjeistamaan, kuinka raitapaitojen pitäisi toimia kentällä.

Tapahtumien aikana noihin sanomisiin ei puututtu mitenkään liigan taholta. Tältä osin pidän niiden tuomista mukaan raskauttavina tekijöinä vääränä. Samoin liigan kurinpitopäätös ei viittaa sanallakaan mainitsemiisi asioihin, eli joko päätökseen vaikuttavia tapahtumia ei tuoda täysimääräisesti esiin (kuten on pelaajien kohdalla tehty) tai mutulla arvot noita koventavia tekijöitä.

Ei siinä, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Keklun esiintyminen ei aina ola ollut kovinkaan loistavaa. Sen sijaan rangaistuksessa sen ei pitäisi vaikuttaa sen perusteella, miten ne jätettiin rangaistuksetta sattuessaan ja kyseisiin tapauksiin ei viitata kurinpitopäätöksessä.

Toki liigan tuntien joku on vetänyt herneen nenää aiemmista lausunnoista, mutta aiemmin ei avautunut paikkaa kuitata.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Kekäläinen oli tänään Radio Rockin Korporaatiossa vieraana, ihan mielenkiintoista jutustelua ja vähän rennommalla otteella: Korporaatio tänään| Ruutu.fi

Linkki podcastiin tämän aamun lähetyksestä.

No näin. Tulee mieleen parikin kommenttia, mutta noon vähän sopimattomia edes puolijulkiselle palst... jep, ei mitään;).

Rennompaa (tai fiksumpaa) otetta kaivattaisiin tosiaan noihin meuhkaamisiinkin. Eihän moinen vierasta kiekkopiireissä ole, mutta tulee enemmän mieleen harrilintumäet ja hannu-sedät; vähän hölmöä elämöintiä muutakin kuin maakuntahallin nurkkia nähneeltä mieheltä. Toki kyse on myös jatkuvasta testaamisesta - nyt liigan suuntaan - siinä, kuka käskee ja kuinka pitkälle voi mennä (mikä ei liioin yllätä). Mutta mitäs, sakko maksuun ja Erkka Weelle käsiraudat, tai jotain:).
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siis mitä, eikös tuo 10 donaa ole viime vuosina ollut ihan normi rapsu liigalta kun se on jotain sakolla mätkäissyt? Ei tuo minusta mikään kauhea mälli ole. Seura ne pääsääntöisesti maksaa ja tuollainen 10000 euroa on Narrien budjetista jotain promillen luokkaa.

Tami sai aikanaan karsinnoissa 2500 euron sakot ja lisäksi Sport sai 10000 euron uhkasakon. Ja Sport on sentään Mestisseura ja operoi murto-osalla siitä mitä Narrit liigassa.
Täytyy heti alkuun myöntää, että minulla ei ole hajuakaan onko liigalla jokin käytäntö liittyen tällaisiin sakkoihin. Ekana tuli mieleen Ikan ja Kookoon saama 500 euroa ja toisaalta noista esimerkeistä tuo Sport ei kyllä liity tähän asiaan. Kysehän oli siinä uhkasakosta eli ei sitä ole tarkoitettukaan maksettavaksi.

10 000 euroa sanallisista aivopieruista tuntuu minusta hullulta. Noihin Saintin esille nostamiin sopimussakkoasioihin vetäisin heti stopin. Myönnän etten sm-liigan osakassopimusta ole nähnyt, mutta useamman yritysten välisten osakassopimusten teossa olen ollut mukana asiantuntijana. Ei näistä asioista varmaankaan ole osakassopimuksessa sanaakaan. Jos on, niin ihmettelen amatöörien puuhastelua.

Otetaan tämä case esimerkiksi, Erkalle lätkäistiin kielto harjoittaa ammattiaan. Tsekatkaa aluksi vaikka Suomen perustuslaki ja mitä se sanoo itsensä elättämisestä ja (laillisen) ammatin harjoittamisen vapaudesta. Jos nyt halutaan tästä juridinen case tehdä, niin Erkalta on kielletty oikeus (vähäksi aikaa) harjoittaa ammattiaan. Tämä kielto ei tule työnantajalta (Hjallis) vaan joku ulkopuolinen taho voi siis määrätä kuka saa ammattiaan harjoittaa ? Jos tämä menettely olisi (ei varmasti ole) liigan osakassopimuksessa, niin tuo sopimus menisi siis heittämällä perustuslain ym. yli ?

Ketun viikset. Tämä on joku sm-liigapomojen sopima juttu, jota sitten noudatetaan tai ei. Juridisesti sakko vielä menee, mutta työnteon kieltäminen on eri juttu. (Huom! pelaajien pelikiellot ovat säännöissä, jotka on sovittu, määritelty menettely ja jokainen liigapelaaja on sopimuksen tehdessään niihin sitoutunut. Mitään tällaista ei toimihenkilöille ole)
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Saattaa muuten Kekäläistä ainakin salaa vähän hymyilyttää Suomen MM:n lisäksi tällä hetkellä se, että hänen varauksensa valittiin MM-turnauksen parhaaksi puolustajaksi ja toinen tähdistökentälliseen hyökkääjäksi.
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Jos tämä herra Kekäläinen on oikeasti kiinnostunut hankkimaan JARKKO RUUDUN Jokereihin, niin ehkä jonkun pitäisi nopeasti lähettää faxi Kekäläisen toimistoon, jossa lukee niiden pelaajien nimet joita ei ikinä, koskaan saa hankkia Jokereihin ja mielellään tuo Ruudun vanhimman nimi isoilla kirjaimilla, että se menee saletisti perille tälle savolaiselle heinähatulle.

Ja vaikka Ruutu kannattikin junnuna Jokereita ja haave oli pelata Jokereissa urallaan, niin hän kuuluu ehdottomasti listalle joita ei todellakaan halua nähdä jokeripaidassa.
 

Ari Gold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos tämä herra Kekäläinen on oikeasti kiinnostunut hankkimaan JARKKO RUUDUN Jokereihin, niin ehkä jonkun pitäisi nopeasti lähettää faxi Kekäläisen toimistoon, jossa lukee niiden pelaajien nimet joita ei ikinä, koskaan saa hankkia Jokereihin ja mielellään tuo Ruudun vanhimman nimi isoilla kirjaimilla, että se menee saletisti perille tälle savolaiselle heinähatulle.

Ja vaikka Ruutu kannattikin junnuna Jokereita ja haave oli pelata Jokereissa urallaan, niin hän kuuluu ehdottomasti listalle joita ei todellakaan halua nähdä jokeripaidassa.

Jos Ruudulla on todella ollut tunteita Jokereiden suuntaan, niin totta helvetissä jengiin. Kyseessä on niin ainutlaatuinen pelaaja, että pieni etikettivirhe ei ainakaan minua haittaa. Tämä tosin merkitsisi Lahden poislähtöä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Jos Ruudulla on todella ollut tunteita Jokereiden suuntaan, niin totta helvetissä jengiin. Kyseessä on niin ainutlaatuinen pelaaja, että pieni etikettivirhe ei ainakaan minua haittaa. Tämä tosin merkitsisi Lahden poislähtöä.

Ei varmaan viisasta kommentoida tässä vaiheessa, kun en tiedä(eikä hirveästi kiinnosta) mistä Ruutu-huhu on lähtöisin, mutta kyllä Ruutu nykyjokereihin mahtuisi. Vaikka on jäähyherkkä, niin Westerlund osaa tunnetusti käyttää miestä oikein. Jortikan alaisuudessa olisi ollutkin typerä hankinta, vaikka Virmanen juuri silloin lakkokaudella taisi Rudia Jokereihin yrittää.

Mitä tulee Ruudun imagopuoleen Jokerit/IFK -akselilla. Niin ei ole kummankaan kasvatti, pelannut muutaman kauden naapurissa, nuoremmat broidit pelanneet hyvin Jokereissa ja kaikki Ruudut olleet joskus junnuina ilmeisesti jonkin sortin jokerifaneja. Joku Karalahti tai Kuhta -tyyppinen sainaus olisi jo eri juttu tässä mielessä.

Jarkko tänne vaan, vaikka nimim. maukan kiusaksi ;)
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Vaikka en hetkeäkään usko, että Jarkko meille siirtyisi en näkisi sitä nyt niin kauheana asiana. Naapurissa puolella jengistä on jonkinlaista Jokeritaustaa niin kai me voitaisiin sitten ottaa se yksi isokiho sieltä naapurin unelmajoukkueesta 1998. Toisaalta mielipiteeni ei ole täysin objektiivinenkaan, koska Ruutu on yksi suosikkipelaajiani.

Jarkko toisi mm. sitä rankkariosaamista, jota viime kauden joukkueesta ainakin puuttu. En muista ottelua viime kaudelta, jolloin oltaisiin viety rankut kotiin.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Jos tämä herra Kekäläinen on oikeasti kiinnostunut hankkimaan JARKKO RUUDUN Jokereihin, niin ehkä jonkun pitäisi nopeasti lähettää faxi Kekäläisen toimistoon, jossa lukee niiden pelaajien nimet joita ei ikinä, koskaan saa hankkia Jokereihin ja mielellään tuo Ruudun vanhimman nimi isoilla kirjaimilla, että se menee saletisti perille tälle savolaiselle heinähatulle.

Ja vaikka Ruutu kannattikin junnuna Jokereita ja haave oli pelata Jokereissa urallaan, niin hän kuuluu ehdottomasti listalle joita ei todellakaan halua nähdä jokeripaidassa.

En usko että tarvitsee huolestua. Ruutu on osaomistaja HIFK:ssa ja muutenkin välit melkoisen hyvät nykyiseen johtoon ja ennen kaikkea Nybondakseen. Tiedän että osaomistajuus ei pakota mihinkään tiettyyn seuraan, mutta nyt ei puhuta SaiPasta ja Markkasesta vaan HIFK:sta ja Jarkko Ruudusta.

Ulkomailla jatkanee.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
En tiennytkään Ruudusta että olisi meillä kosakaan pelannut, tai kannattanut, tämä lieventää kieltämättä suhtautumistani asiaan. Kuitenkin Renegaden esittämät seikat kääntävät Rudin lähes pomminvarmasti HIFK:n suuntaan jos hän Suomeen palaa.

Eikä Ruudulle olisi hirveästi pelillistä paikkaakaan meillä ellei Lahti lähde ja/tai tryoutit epäonnistu. Mieluummin jos vielä uusi ukko hankitaan niin olkoon se paljon mainostettu oman maalinedustan putsaukseen pystyvä pakki.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kekäläinen oli Ylen vieraana tässä muutama päivä sitten. Linkki vie Yle-Areenaan:

YLE Areena
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Vähän vajaa puolitoista vuotta on nyt Kekäläisen nimittämisestä tj:ksi kulunut ja voinee sanoa että aika täydellisesti on Kekäläinen onnistunut kääntämään Jokerilaivan suunnan näinkin lyhyessä ajassa. Miesten joukkue pelaa ehkä parasta kiekkoa mitä olen koskaan nähnyt Jokereilta ja A/B:kin keikkuvat kärkisijoilla omassa liigassaan. Muutamia huteja (Pihlman ja varauksin Klingberg) on sattunut, mutta muuten Kekäläinen on onnistunut kasaamaan meille erittäin laadukkaan ja monipuolisen joukkueen.
 

Raibe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit jälkeen KHL:n
Kunnia on katoavaista... Ihan hyvin Jampe on onnistunut, mutta on syytäkin, kun on messiaaksi hankittu. Kyllä Kekäläisen aikakaudella täytyy tulla vähintään 2 kultaa ja kolme finaalipaikkaa. Kaikki muu kuin edellä mainittu on alisuorittamista.

Se, että joukkue pelaisi parasta kiekkoa ikinä on aika paljon sanottu. Tai tietysti Deko peilaa siihen, mitä on itse on nähnyt, joten sinänsä ymmärrettävää. Minä olen alkanut seuraamaan ja fanittamaan 90-alkupuolella ja kyllä noiden kultakausien kiekko oli vielä parempaa ja viihdyttävämpää suhteessa, kun sitä verrataan nykytilanteeseen.

Kekäläisen on johdettava laiva tällä kaudella finaaleihin ja mielellään mestaruuteen, sen jälkeen saa synninpäästön. Tähän mennessä hän on kasannut kovalla rahalla kovan paketin, tulokset puhukoon maalis-huhtikuussa puolestaan.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Niin... Täytyy muistaa, että Kekäläinen ei tee maaleja kaukalossa. Jokerien joukkue on tällä hetkellä viittä vaille täydellisesti koottu omaan makuuni. Viittä vaille siksi, että 1-2 täsmähankintaa vielä huutaa. Sen jälkeen vastuu siirtyy täysin valmennuksen ja pelaajiston niskoille.

Jos katsotaan pitkällä tähtäimellä, niin Jokerien näkymät ovat paremmat kuin aikoihin. Organisaatiota hoidetaan nyt viimeisen päälle ammattimaisesti junioreista edareihin ja tuntuu, että sellainen virkamiesmäinen meininki alkaa hiljalleen siirtyä Jokereista taka-alalle. Nyt pelaajistoltakin vaaditaan, illasta toiseen, parasta panosta joukkueen eteen. Virmasen viimeisimpinä aikoina tuntui, että mentiin sieltä, mistä aita on matalin.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onhan tämä joukkue kasattu likimain niin täydellisesti kuin näillä rahoilla vain pystyy. Eroa on kuin yöllä ja päivällä, jos verrataan vaikkapa Virmasen kauden 2009-2010 (kovempaa joukkuetta ei Suomessa rahalla saa) sikermään. Roolitus on joukkueessa kohdillaan, omille kasvateille annetaan sopivasti vastuuta sopimustilanteet on hyviä, sekä valmentaja saanut pelitavan aivan erilaiseen formuun peilattauna muutamiin edellisiin kausiin.

Eli onhan Kekäläinen tehnyt jo paljon hyviä asioita, mutta mitä muutakaan piinkovalta ammattimieheltä voi odottaa.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
Mitä tulee Kekäläisen kohdalla Ruudun hankkimiseen, niin kun nyt näköjään pelaajabudjetti ylitettiin, niin olen vakaasti sitä mieltä, että Ruudun hankkiminen oli todella hyvä juttu Jokereihin, vaikka varmaan aika kallis olikin, niin on hienoa nähdä, ettei Ruutu tullut vetämään hommia läskiksi Jokereihin, vaan on ollut kaukalossa oma kettunsa, pelannut omaa sisukasta peliään ja tehnyt siinä sivussa tehopisteitäkin ja eilinen Kuopion hiljennys oli varsin tyylikkäästi tehty.

Ja kaikesta näkee ja aistii, että Ruutu on pidetty pelaaja joukkueen keskuudessa ja tuo sellaista ainutlaatuista kokemusta jo muutenkin kovaan nippuun ja onhan hän persoonanakin vahva, niin kyllä Jarmo tiesi mitä teki ja tämän voi sanoa nyt, kun on nähnyt Ruudun esityksien kentälläkin olleen hyvät.

---

Mitä Kekäläinen on tuonut Jokereihin? Selkäytimestä mulle tulee heti mieleen sana ammattimaisuus. Jokerit ei ole enää hiekkalaatikko, jossa lapset voivat tehdä omia asioitaan oman mielensä mukaan, vaan tekemisen meininkiä on tullut sekä joukkueeseen että organisaatioon. Erityisesti on kiva nähdä, kun peli kulkee, kuinka pelaajat nauttivat kaukalossa pelaamisesta. Tätä haluaisi nähdä lisää... nauttimisen ja rentouden kautta hyvät asiat tulee ja olen varma, että pelaajat tietävät tämän, kunhan muistavat jättää liiat unelmoinnit peleissä pois ja ymmärtää faktat.

Hienosti on Kekäläinen siis joukkueen kasannut, tämän kauden Jokereissa on todella tasapainoisen vahva materiaali. Muistakaa nyt kaikki turhanpäiväiset Kekäläisen arvostelijat, että ei se pelaajien hommaaminen ja joukkueen kasaaminen ole mitään "hiirellä klikataan ja nyt tää juttu on valmis" -tyylistä puuhaa, se on kovaa käytännön elämää ja tietotaidon ja ajoituksen on oltava viimeisen päälle kunnossa.

Loppuun vielä kiitokset Jarmo Kekäläiselle tämän kauden joukkueesta. Keku on duuninsa hoitanut, joten nyt on Erkan, valmennusjohdon ja pelaajien tehtävät se iso työ mestaruuden eteen, johon kaikki tähtäävät.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eipä Keklua voi kritisoida muusta kuin Pihlmanin rekryämisestä, mikä oli masailua parhaimmillaan. Klingberg oli halpa kokeilu, jossa ei varmasti menetetty paljoa.

Joukkuehan on erinomainen. Se ei välttämättä ole liigan paras, mutta selvästi yksi parhaista. Todella tasapainoinen kokonaisuus kokemusta, nuoruutta ja parhaassa peli-iässä olevia pelimanneja.
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Tule jo esiin messias, pelitapa olisi kiva saada vielä tällä kaudella. Tiedän, että luet tätä palstaa joka päivä.

Olisi hienoa nähdä jotain tekoja tältäkin, kun joukkue on kriisissä.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Olisiko syytä lopettaa se laakereilla lepäily kun joukkue konttaa kun sillä ei ole maalivahtia? Tai on mutta se on loukkaantuneena ja kakkoseksi kaavailtu junnu on sysipaska.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös