Jarmo Kekäläisestä Jokerien johtaja

  • 724 777
  • 2 043

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vielä noin vuosi sitten Cobol oli sitä mieltä että pitkistä sopimuksista ja muista rasitteista johtuen kausi 2012-13 on se kausi jolloin menestystä voidaan jo odottaa/vaatia, ja siinä vaiheessa jengi tulee olemaan ns. Kekäläisen joukkue. Nyt on kuitenkin mieli selvästi muuttunut..

Kommentti vielä tähän:

mieli ei ole muuttunut. Jos luet tarkemmin huomaat mun kirjoittaneen:

kyllä saavutuksia voi peilata tavoitteisiin jonkin verran jo tässä vaiheessa.

Mistään muustahan en valita kuin siitä että Jokereissa ei edelleenkään ymmärretä maalivahdin ja hyvien (hyvässä kunnossa, annettavaa joukkueelle juuri nyt) ulkomaalaisten merkitystä. Menestyvillä joukkueilla alkaa jo olemaan hyvät maalivahdit kuten Ässissä ja Jypissä koska ne eivät pelaa riskillä. Lisäksi niissä on hyvät ulkomaalaiset. Ymmärrän kyllä että Jokerit satsasi kotimaisiin mutta todellisuudessa Eavesille maksetaan paljon ja hänet laitettiin ykköseen. Ulkkari yv-pakin puutekin ihmetyttää kun Dehner ei osaa laukoa. Mastosta en sano mitään.

Olen kyllä toiveikas mutta samalla pettynyt Kekäläisen toimintaan toistaiseksi. Arvosana on sellainen 6+ kun verrataan puheita ja tekoja yv-pakkiasiassa, ulkomaalaisissa ja maalivahdeissa.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ulkkari yv-pakin puutekin ihmetyttää kun Dehner ei osaa laukoa. Mastosta en sano mitään.

Miksi sen yv-pakin pitää olla ulkomainen?

Ja miksi nostat Dehnerin koko ajan esiin tässä yhteydessä. Dehner on hyvä ellei erinomainen hyökkäävä pakki, jolla on puutteita laukauksessaan. Muilta ominaisuuksilta sanoisin Dehnerin olevan hyökkäyssuuntaan liigan parhaimmistoon kuuluva. Eikä Dehner pienestä koosta huolimatta ole mitenkään erityisesti vaikeuksissa myöskään puolustusalueella, hyvä liikkuvuus ja pelisilmä pitää Dehnerin yleensä hyvin tilanteissa mukana eikä Dehner ole helppo ohitettava.

Minä olen ymmärtänyt että Kekäläinen hommasi nimenomaan Nordlundin meille yv-pakiksi, täyttämään sitä puuttuneen viivapelotteen roolia. Se että Nordlund ei ole onnistunut toivotusti, eikä maaliverkot ole soineet hurjasta laukausmäärästä huolimatta niin se tuskin oli Kekäläisen syytä. Minä ainakin oletin Nordlundin olevan iso apu ylivoimaan, mielestäni sille odotuksille oli myös perusteita.

Mua niin vituttaa päänsä pensaaseen työntävät myötäilijät, jotka olettavat että kritiikki on kiellettyä ja NHL:ään tähtäävä junnu hajoaa jos sanoo jonkun hiemankin negatiivisen asian pelaamisesta.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Aiempina kausina huipulla oli enemmän hyviä veskaritandemia kuin yhden torjujan ihmeitä.

Ihan kummalla tahansa tavalla voi mestaruuden voittaa, vaikka kieltämättä runkosarjassa näyttäisi olevan jonkin verran hyötyä siitä että on kaksi tasaisempaa kassaria.

Tavoitteita voi kyllä jo peilata saavutuksiin ja mun mielestä saavutukset ovat toistaiseksi olleet vähintäänkin kohtuullisia, keväällä pystyttiin pelaamaan kuusi huipputasaista ottelua lopulta mestaruuteen venynyttä jengiä vastaan erittäin rajallisella materiaalilla ja tälläkin hetkellä sijoitus on suunnilleen ennakkokaavailujen mukainen muutamasta tappiollisesta pelistä huolimatta ja pelikin on ollut parhaimmillaan suorastaan nautinnollista seurattavaa. Se että ulkkarit eivät ole niminä ehkä liigan kovinta kärkeä, on ihan naurettavaa semantiikkaa sen rinnalla, että Jokerijoukkue on kokonaisuutena parempi kuin vuosiin.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Menestyvillä joukkueilla alkaa jo olemaan hyvät maalivahdit kuten Ässissä ja Jypissä koska ne eivät pelaa riskillä.
Just. Jos Raanta-Järvenpää-kaksikko ei ole riskillä pelaamista, niin mikä helvetti sitten on. Mä en ole ihan vakuuttunut, että Myllykoski tai Heleniuskaan Jokereiden maalilla mitenkään loistavasti esiintyisi, mutta siitä sentään voitaisiin edes väitellä. Ässien nostaminen esiin tässä kontekstissa on melkoisen huono läppä.

Jokereissa ei ole veskaritandemia, koska meillä on ykkösenä huippuvahti, joka ei halua vastuutaan jakaa. Tällä hetkellä Eero on klesana, joten viisastelu on helppoa, mutta kyllä niitä pojoja taas alkaa ropisemaan kunhan Kilpeläinen palaa laariin.

Olen muuten kerrankin tasan samaa mieltä Dekon kanssa tuossa ylemmässä viestissä. Ehkä mäkin sitten vaan oon yltiöpositiivinen ihminen.
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Just. Jos Raanta-Järvenpää-kaksikko ei ole riskillä pelaamista, niin mikä helvetti sitten on.
Ihan näin, ja jottei jäisi pelkästään JA-kirjoittajien mielipiteeksi niin kaivetaan esiin Jääkiekko-lehden kausiennakon arvio Ässien maalivahtikaksikosta: 6-.

Jos tällä parivaljakolla olisi Jokerit lähtenyt kauteen, niin jopa olisi itkua riittänyt. Tällä hetkellä näyttää kavereiden peli hyvältä, mutta riskitöntä se ei ole missään tapauksessa.

Nämä loukkaantumiset nyt vaan ovat sellaisia juttuja, ettei niihin oikein voi kokonaan varautua. Jos nyt haluaa oikein jälkiviisas olla, niin Sulttaanin tilalle olisi voinut hakea jonkun Mika Norja-tyyppisen kaverin ja peluuttaa Tuohimaata enemmän Vantaalla. Mutta ei Kilpeläisen poissaolosta kolhuitta olisi selvitty missään tapauksessa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ihan näin, ja jottei jäisi pelkästään JA-kirjoittajien mielipiteeksi niin kaivetaan esiin Jääkiekko-lehden kausiennakon arvio Ässien maalivahtikaksikosta: 6-.

Tuo läpyskä ei kiekosta ymmärrä mitään. Liekö vielä koskaan tehnyt arviota tai ennustetta joka olisi osunut oikeaan?

Mutta ihan ei sullakaan asia auennut.

Ennen kauden alkua rankkasin (teen työkseni) SM-liigasta neljä joukkuetta jotka ovat kusessa jos 1-vahti loukkaantuu. Jokerit oli yksi niistä. Samoin ennen kauden alkua rankkasin joukkueet jotka ovat vähiten riippuvaisia 1-vahdin loukkaantumisesta. Mainitsemani Ässät ja JYP olivat mukana. En suinkaan väitä että R&J olisivat parempia kuin Kilpeläinen, mutta Ässätkin pelaa silti varman päälle vrt Jokerit. Ja JYP paljon enemmän.

Ässissä heistä toisen loukkaantuminen ei vaan vaikuta juurikaan joukkueen pelaamiseen ja sehän on se mitä Ässissä tavoitellaan. Samoin Jypissa. Pointti on siis yksinkertainen. Mitä enemmän joukkue on 1-vahdin varassa, sitä suurempi riski. Ihan matematiikkaa, ei muuta. Liike-eämässä puhutaan riskien hajauttamisesta ja hallitsemisesta. Isolla riskillä voidaan tehdä iso tulos mutta hävitä kaikki. Samasta asiasta on kyse kun operoidaan yhdellä nimivahvalla (Markkanen, Riksman, Kilpeläinen jne) maalivahdilla ilman kunnon 2-vahtia.

Arvioidaanpa vielä Kekäläisen toimintaa normaalin yritysarvioin (tuotto suhteessa riskiin jne). Aivan liian riskipitoista toimintaa. Miksi? Ei kannata satsata 3.75 miljoonaa euroa pelaajapalkkioihin jos ei ole varaa hankkia kunnon 2-vahtia. Kysymys on yksinkertaisesti ja vain riskien hallinnasta normaalin yritystoiminnan tapaan.

Eri syistä Jokereissa mv-riski on lauennut viime vuosina ainakin kolme kertaa. Eikä tarvitse mennä kuin Häkkisen ja sitä vähän edeltävään aikaan kun riski laukesi sitä ennen. Kun puhutaan johtamisesta voi sanoa, että rahaa on poltettu miljoonia ja miljoonia hyvin riskipitoisiin tuotteisiin. Ei ole väärin arvioida, että riskitasoa hieman pientämällä Jokerit olisi kuitannut ainakin yhden ellei kaksi mestaruutta enemmän 2000-luvulla.

Odotin Kekäläisen tekevän tässä muutoksen mutta olin väärässä.

Tämä nyt Crosbyn kunniaksi ja ottelua odotellessa :)
 
Viimeksi muokattu:

Esgo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit pre KHL
Mutta ihan ei sullakaan asia auennut.

Ennen kauden alkua rankkasin (teen työkseni) SM-liigasta neljä joukkuetta jotka ovat kusessa jos 1-vahti loukkaantuu. Jokerit oli yksi niistä. Samoin ennen kauden alkua rankkasin joukkueet jotka ovat vähiten riippuvaisia 1-vahdin loukkaantumisesta. Mainitsemani Ässät ja JYP olivat mukana. En suinkaan väitä että R&J olisivat parempia kuin Kilpeläinen, mutta Ässätkin pelaa silti varman päälle vrt Jokerit. Ja JYP paljon enemmän.

Ässissä heistä toisen loukkaantuminen ei vaan vaikuta juurikaan joukkueen pelaamiseen ja sehän on se mitä Ässissä tavoitellaan. Samoin Jypissa. Pointti on siis yksinkertainen. Mitä enemmän joukkue on 1-vahdin varassa, sitä suurempi riski. Ihan matematiikkaa, ei muuta. Liike-eämässä puhutaan riskien hajauttamisesta ja hallitsemisesta. Isolla riskillä voidaan tehdä iso tulos mutta hävitä kaikki. Samasta asiasta on kyse kun operoidaan yhdellä nimivahvalla (Markkanen, Riksman, Kilpeläinen jne) maalivahdilla ilman kunnon 2-vahtia.

Väännätkö tästä nyt vielä vaikka jonkunlaisen rautalankamallin, kun ei mitenkään tahdo ollenkaan avautua tämän tekstin pointti. Siis olisiko Jokereidenkin kannattanut lähteä vaikka Tuohimaa-Hetenyi kaksikolla kauteen, koska tällöin ykkösen floppaamiseen ja tason liiallinen lasku kakkosen pelatessa riski olisi ollut pienempi? Tai olisiko tilanne ollut ennakkoon ratkaisevasti parempi, jos 9 ottelun kokemuksella kauteen lähteänyt Järvenpää olisi ollut Kilpeläisen kakkosmiehenä? Jos vaikka vääntäisit ihan puhtaan matemaattisen kaavan tämän asian osoittamiseksi.
 

Acid

Jäsen
Nyt odotan Keklulta tekoja. Se saamarin pakki josta on jo jauhettu vaikka kuinka paljon on tultava. Lisäksi maalivahti, joko Eeron tilalle ykköseksi jos ei toivu tai sitten mestislaina antamaan Tuohimaalle lepoa. Myöskin monipuolinen hyökkääjä tarvitaan koska pelejä tulee Joulutauonkin aikana ja osa junnuista on nuorten maajoukkueen mukana. Kuorma on aivan liian kova tietyille pelaajille ja keväällä tulee äijiä olemaan lasaretti täynnä, jos näillä mennään. Tosin hyvä kun sääleihin päästään, jos ei Keklu nyt herää.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Väännätkö tästä nyt vielä vaikka jonkunlaisen rautalankamallin

Kekäläinen & Hjallis: Jokerit ensin Suomen huipulle, sitten Euroopan huipulle.

Minä: hyvä tavoite, kannatan.

Mutta kun on noin kova tavoite, hankkisin erinomaisen 1-vahdin (hankittu), hyvän 2-vahdin enkä laittaisi risaa Eavesia ykkösketjuun ja nälkäpalkkaista Dehneria ykköspakkipariin kuten oli kauden avauksessa. Kummaltakin siis odotettiin 1-luokan panosta kaudelta. Eavesin korvaisin terveellä ja Dehnerin vielä paremmmalla offensiivisella ulkomaalaisvahvistuksella.

Noilla muutoksilla Jokerit olisi yksinkertaisesti rosteriltaan parempi. Ja jos tavoite on noin kova, kyllä siihen pitää kuuluu hyvä 2-vahti. Jos taas puhe oli vain lämmintä kättä, se on eri asia.

Ei tää niin vaikeeta voi olla että joukkueen rakentaminen oikein ei aukene?
 

Jof

Jäsen
Kyllä nuo Cobolin esiin nostamat ongelmat ovat ihan järkeenkäypiä ja siinä suhteessa olen samaa mieltä, että kyllä jo tällä kaudella pitäisi tulla jonkinlaista tulosta ja näyttöä.

Turha luulla, että Suomen ja Euroopan huipulle hypätään yhtäkkiä (ainakaan pysyvästi), jos edellisellä kaudella ollaan oltu SM-liigassa jossain kuudennen sijan paikkeilla. Kohti pitkän tähtäyksen tavoitetta pitää siis kulkea selkein edistysaskelin kausi kerrallaan eli nyt pitää odottaa parannusta viime kaudesta. Tietysti kausi on vielä pahasti kesken, mutta kyllä jo tässä vaiheessa voi tehdä jonkinlaisia näyttöihin perustuvia väliarvioita suunnasta, mihin ollaan menossa. Tällä hetkellä suunta ei ole ihan kohdillaan ja syyt voivat olla moninaisia, kuten on esitetty.

Cobolin esittämä riskinäkökulma on itsellenikin tietyistä syistä läheisin ja siksi helppo ostaa. Naapurissahan on riski toteutunut maalivahdin osalta pahimman mukaan ja valmennuksessa siellä lienee lähes sama tilanne, ainakin mikäli seuraa HIFK-fanien kuhinaa. Siltä osin siis meillä on parempi tilanne, koska ykkösmaalivahti lienee pelikuntoinen kohtapuoliin ja valmennuspuolikin on kunnossa ainakin vielä tämän kauden osalta. En siis kuitenkaan näe tässä vaiheessa syytä suureen paniikkiin, mutta jotain korjausliikkeitä ja varmistuksia voisi tulla.
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä nuo Cobolin esiin nostamat ongelmat ovat ihan järkeenkäypiä ja siinä suhteessa olen samaa mieltä, että kyllä jo tällä kaudella pitäisi tulla jonkinlaista tulosta ja näyttöä.

Turha luulla, että Suomen ja Euroopan huipulle hypätään yhtäkkiä (ainakaan pysyvästi), jos edellisellä kaudella ollaan oltu SM-liigassa jossain kuudennen sijan paikkeilla.
Toki Cobolin kritiikillä sijansa on, ei siinä mitään. Yksityiskohtiin vain voisi kiinnittää vähän enemmän huomiota.

Ja mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeen, niin on suorastaan huvittavaa miten SM-liigassa on viime vuosina pompittu ylös ja alas. Katsotaan nyt vaikka kolme viimeistä mestaria: HIFK sijalta 6 -> 1, TPS 8 -> 1, JYP 12 -> 5 -> 1.

Mitään pysyvyyttähän noissa ei kyllä sitten näytä olleen. Kertonee jotain SM-liigan nykyisestä tilanteesta. Viimeinen todellinen dynastia oli Kärpät.
 

Jof

Jäsen
Ja mitä tulee tuohon viimeiseen lauseeen, niin on suorastaan huvittavaa miten SM-liigassa on viime vuosina pompittu ylös ja alas. Katsotaan nyt vaikka kolme viimeistä mestaria: HIFK sijalta 6 -> 1, TPS 8 -> 1, JYP 12 -> 5 -> 1.

Mitään pysyvyyttähän noissa ei kyllä sitten näytä olleen. Kertonee jotain SM-liigan nykyisestä tilanteesta. Viimeinen todellinen dynastia oli Kärpät.

Aivan niin, kyllä se hetkellinen pyrähdys on tietysti mahdollista, ehkä jopa Jokereille. Mutta tavoitteen ollessa uusi dynastia, olisi tasaisen tappava tahti kohti huippua varmaan joukkueen rakentamisen kannalta järkevämpi. Saa sitä tietysti mestaruuskin tulla vaikka tällä kaudella, mutta kun nuo mestaruuskrapulat näyttävät olleen viime vuosina aika kovia. Johtuneeko sitten äkillisestä mestaruudesta humaltumisesta?
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä nyt mielenkiintoinen tilanne päällä. Vaikka alla on neljä kirvelevää tappiota, olemme kuitenkin neljäntenä liigassa. Lisäksi yleisökeskiarvo on ollut todella hyvä ja peli on ollut parhaimmillaan erittäin hyvän näköistä ja mm. liigan kärjessä keikkuvat KalPa ja Pelicans on pystytty voittamaan. Kaikenkaikkiaan muiden kuin Jokerifanien mielestä on hyvin aikaista puhua kriisistä. Ainakin jos tilannetta vertaa jullien spedeilyyn.

Kuitenkin otteluita katsomalla karu totuus paljastuu. Joukkueen peli on ailahdellut aivan käsittämättömästi, jopa otteluiden sisällä. Liian usein on hyvä pyöritys päättynyt vastustajan maaliin yhden henkilökohtaisen virheen ansiosta. Tai jos Jokerit on onnistunut saamaan pyörityksestä vastustajalle jäähyn, laskee intensiteetti hurjasti. On lähes huvittavaa että tällä hetkellä miltei toivon että vastustaja ota jäähyjä, koska YV ei toimi ja peli "tasoittuu". Toisaalta nyt kun vastustajat ovat vähitellen saaneet organisoitua puolustuksensa, on Jokereiden hyökkäystehokkuus pudonnut kuin lehmän häntä. Kaikkein karmaisevin manifestaatio tämän hetken tuskasta nähtiin Oulussa lauantaina, kun kuriton joukkue keskittyi kaikkeen muuhun paitsi pelin voittamiseen.

Tähän saakka nähty suorittaminen riittänee playoffeihin, jossa tosiasiassa voi käydä ihan miten vain. Kiekon sopivasti pomppiessa ei mestaruuskaan ole mahdottomuus. Riski on vain hirmuinen, koska noutaja voi tulla myös heti kärkeen, joka olisi anteeksiantamatonta. On Kekäläisen tehtävä minimoida tätä riskiä täsmähankinnoilla ja jos aiheellista lennättää vaikka Amerikasta joku erikoistilanne ekspertti auttamaan Erkkaa, ellei AV ja YV pelaamista saada muuten kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Kekäläinen voisi tehdä jotain sen eteen, että joukkue saa harjoitella omassa kaukalossaan eikä jossain junnuhallissa. Joukkueen kovapalkkaisin pelaaja eli Filppula ei pidä nykyisestä tilanteesta.

– Tässä on aina jotain hämminkiä ylhäällä, ja me joudutaan sen takia treenaamaan tuolla alhaalla. Siellä on niin paljon pienempi kaukalo, että se on aika erilaista treenata siellä ylivoimaa kuin tässä ylhäällä. Se on sinällään inhottavaa, että ne kuviot siellä on ihan erilaisia kuin mitä tässä ylhäällä voi tehdä. -jatkoaika.com
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kekäläinen voisi tehdä jotain sen eteen, että joukkue saa harjoitella omassa kaukalossaan eikä jossain junnuhallissa. Joukkueen kovapalkkaisin pelaaja eli Filppula ei pidä nykyisestä tilanteesta.

– Tässä on aina jotain hämminkiä ylhäällä, ja me joudutaan sen takia treenaamaan tuolla alhaalla. Siellä on niin paljon pienempi kaukalo, että se on aika erilaista treenata siellä ylivoimaa kuin tässä ylhäällä. Se on sinällään inhottavaa, että ne kuviot siellä on ihan erilaisia kuin mitä tässä ylhäällä voi tehdä. -jatkoaika.com

Todellakin. Tai sitten vaihtoehtoisesti pienennetään yläkerran kaukalo vastaamaan alakertaa. Ymmärrän että Areenalla täytyy järjestää kissanristiäisiä joka lähtöön, mutta tällä hetkellä päätuote on se joka maksaa tuosta kovimman hinnan. Voisihan Keklu vuokrata pojille hallivuoron Nordikselta. Siellä on iso kaukalo :)
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Jokereissa ei ole veskaritandemia, koska meillä on ykkösenä huippuvahti, joka ei halua vastuutaan jakaa. Tällä hetkellä Eero on klesana, joten viisastelu on helppoa.

Näinhän se menee ja vaikka tämä on mutua, Kilpeläisen persoonan, iän ja menneisyyden huomioon ottaen peluutuslauseke saattaa löytyä jossain muodossa jopa sopimuspaperista.

Totta kai vain vahvaan ykköseen nojaaminen on liigan nykyisillä pelimäärillä helvetinmoinen riski, mutta jotkut (valmentajatkin) haluavat sen ottaa. Mistä aasinsillalla aiheiseen: molemmilla helsinkiläisjoukkueilla tuntuu olevan aina vain jokin ongelma sen kanssa, kuinka tärkeä kokonaisuus maalivahtipeli ja sen valmennus on. Todellisia onnistumisia ko. osastolla tulee vain silloin, kun lähinnä kompastutaan johonkin Tim Thomasin tyyppiseen jamppaan:).

Kärjistäen: ei scoutata veskareita kunnolla, ei mietitä torjuntatyylin ja -tapojen yhteensopivuutta puolustukseen (siltä se on monta kertaa ainakin näyttänyt), ei tehdä niitä cobolinkin mainitsemia varasuunnitelmia, kengitään mv-valmentajia ulos epämääräisillä perusteilla kesken kautta (kertokaa, jos jollain on tarkempaa tietoa taannoisesta tapaus Näckelistä) tai jopa luullaan, että hommaa voi hoitaa liigatasolla oman pelaamisen ohella.
Jos joku pelin osa-alue on sellainen, jossa tarvitaan yksilövalmennusta, niin tämä. Ja maalivahdit eivät kuulu Kekäläisen(kään) ydinosaamiseen, vaikka toki tj vastaa kokonaisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mistä aasinsillalla aiheiseen: molemmilla helsinkiläisjoukkueilla tuntuu olevan aina vain jokin ongelma sen kanssa, kuinka tärkeä kokonaisuus maalivahtipeli ja sen valmennus on. Todellisia onnistumisia ko. osastolla tulee vain silloin, kun lähinnä kompastutaan johonkin Tim Thomasin tyyppiseen jamppaan:).
Totta. Jos jätetään laskuista Sulander, Ketterer, Lehtonen, Nurminen, Thomas, Markkanen, Riksman ja Kilpeläinen, niin Jokereilla ei viimeisen 20 vuoden aikana juuri ole ollut onnistumisia maalivahtiosastolla. HIFK:n sekoilulle maalivahtiasiassa nyt nauravat variksetkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän topicin aiheen kanssa.

Kenen TJ:n ydinosaamiseen muuten kuuluu maalivahtipeli? Ja jos sellainen löytyy, niin onko ko. jamppa sitten aivan kädetön kenttäpelaajien hankkija?
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Totta. Jos jätetään laskuista Sulander, Ketterer, Lehtonen, Nurminen, Thomas, Markkanen, Riksman ja Kilpeläinen, niin Jokereilla ei viimeisen 20 vuoden aikana juuri ole ollut onnistumisia maalivahtiosastolla. HIFK:n sekoilulle maalivahtiasiassa nyt nauravat variksetkin, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän topicin aiheen kanssa.

Kenen TJ:n ydinosaamiseen muuten kuuluu maalivahtipeli?

Sarkasmin kaunis kukka:) no joo. Oli tarkoitus rääpiä lähinnä 2000-lukua, mutta se olisi tietty pitänyt kirjoittaa.
Jälkimmäiseen: ei varmaan kenenkään, mutta juuri siksi organisaatiossa ja lähellä sen johtoa pitäisi olla ihmisiä, jotka ovat mv-eksperttejä - ja heitä pitää myös kuunnella (jos on aihetta). Ok, nyt Jokereilla on Ketterer, mutta sitä ennen on tosiaan ollut aika hiljaista.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sarkasmin kaunis kukka:) no joo. Oli tarkoitus rääpiä lähinnä 2000-lukua, mutta se olisi tietty pitänyt kirjoittaa.
Jälkimmäiseen: ei varmaan kenenkään, mutta juuri siksi organisaatiossa ja lähellä sen johtoa pitäisi olla ihmisiä, jotka ovat mv-eksperttejä - ja heitä pitää myös kuunnella (jos on aihetta). Ok, nyt Jokereilla on Ketterer, mutta sitä ennen on tosiaan ollut aika hiljaista.
Thomas oli maalivahti-ihminen ja Virmasmasa kuunteli häntä saaden meille Goehringin.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Thomas oli maalivahti-ihminen ja Virmasmasa kuunteli häntä saaden meille Goehringin.

Ei ollut, vaan peliuraansa yhä erittäin aktiivisesti jatkava maalivahti (lue: laput silmillä ja omassa ufomaailmassaan muutenkin:), joka halusi kaverilleen töitä. Kts. kohta "jos on aihetta". Eikä osaava tj koskaan muutenkaan luota vain yhden tahon arvioon, varsinkaan pelaajaa näkem... ai niin, nyt puhuttiin Virmasen ajasta. Mutta tämä tästä OT:stä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei ollut, vaan peliuraansa yhä erittäin aktiivisesti jatkava maalivahti (lue: laput silmillä ja omassa ufomaailmassaan muutenkin:), joka halusi kaverilleen töitä. Kts. kohta "jos on aihetta". Eikä osaava tj koskaan muutenkaan luota vain yhden tahon arvioon, varsinkaan pelaajaa näkem... ai niin, nyt puhuttiin Virmasen ajasta. Mutta tämä tästä OT:stä.
Niin, viestin pointti oli juurikin tuo minkä itsekin toit esille. Yhden tahon arvioon ei pidä luottaa. Vaikka MV-henkilö meidän palkkalistalla onkin, ei hänen hankinnoistaan automaattisesti tule parempia. Itseäni kyllä kiinnostaa miten Jokereihin onnistuttiin rekryämään ulkkarimaalivahti kuka on liian paska pelaamaan minuuttiakaan liigassa.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Itseäni kyllä kiinnostaa miten Jokereihin onnistuttiin rekryämään ulkkarimaalivahti kuka on liian paska pelaamaan minuuttiakaan liigassa.
Sehän on tietty sitä IFK:n matkimista! Nehän toi viime kaudella sen kolmosen (Timo Lindström) juuri Unkarista. Eikä muistaakseni pelannut yhtään matsia. Tosin meikäläisen muisti ei ole niitä norsuimpia, joten voin olla väärässäkin. Suuri vitsi se Timppa kuitenkin oli IFK-osiossa. Toisin on meillä: Zoltan nostettiin legendaksi välittömästi sainauksen jälkeen...ja legendana taitaa pysyäkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Toki Cobolin kritiikillä sijansa on, ei siinä mitään. Yksityiskohtiin vain voisi kiinnittää vähän enemmän huomiota.

Luulenpa että yksityiskohdat on todellisuudessa ihan hyvin kohdillaan mukaan lukien kauden ennakkoarvioni Ässien maalivahdeista. Samaan arvioon ei Jääkiekkolehti päätynyt, mutta se on niiden asiantuntemattomuutta. Tänään ilmestyneessa Urheilulehdessä sivulla 47 Esko Seppänen kirjoittaa Ässien onnistumisesta: "SM-liigan tasapainoisin maalivahtikaksikko on kaiken perusta."

Otetaan toinen esimerkki. NHL:ssä Minnesota on kaikkien yllätykseksi koko liigan kärjessä. Dany Heatley totesi suoraan että mikäs on ollessa kun joukkueella on koko NHL:n paras maalivahtikaksikko. Joukkuehan ei ole mikään ylikylä, mutta hyvällä puolustamisella ja maalivahtipelillä onnistunut ainakin vielä. Toki tulee putoamaan alaspäin sarjan vanhetessa.

Kekäläisellä on paljon opittavaa Ässistä ja Minnesotasta. Ässät tuskin tähtää kuin playoffeihin ja mahdollisimman hyvään menestykseen siellä. Mutta kun Kekäläinen on julistanut tähtäimeksi Euroopan huipun, kannattaa näitä maalivahteja ja ulkomaalaisvahvistuksiakin rakennella sen mukaan. Silloin se mikä riittää Ässille, ei riitä Jokereille kun tasosta puhutaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös