Jarkko Ruutu – kova pelaaja vai rotta?

  • 689 149
  • 3 212
Viestin lähetti Vakio
Niin, ja mitä sitten vaikka näin olisikin ollut. Turpaan tuli joka tapauksessa enemmän kuin miesmuistiin. Mitä tuollaisesta Ruudun kukkoilusta on hyötyä kun vastustaja vain naureskelee ja tekee helppoja maaleja?

Sitä sitten, että vaikka pidänkin "kärppä-tyyliä" järkevänä (lue: yleensä katse alaspäin ja luistellaan vaihtoon) torikokouksien ratkaisuna, niin ei se mukavaa ole katsoa. Olin varsin tyytyväinen, kun se itkuraivari (hedström siis) ei tehnyt sitä, mitä tekee jokaisessa pelissä.. eli pullistellut pääsääntöisesti pienemmilleen. En sano, etteikö Ruutu itse toimi juuri samoin, mutta tässä tapauksessa näin päin. Itse en todellakaan ole Ruutu fani.. mutta silmät on päässä. On harmittanut Hedström niin monessa maaottelussa, että tuo oli minulle hyvä juttu :)

Lopputuloksesta ei ollut epäselvyyttä, niin paljon parempi ruotsi oli. Ja se olisi ollut aivan sama kuka nimenomaan Ruutun tilalla olisi pelannut.. siellä on kuitenkin koko joukkue kenen täytyy onnistua.

P.S. Rauhoitu hyvä mies.. ei tästä mitään väittelykilpailua tarvitse ottaa vaikka mielipiteitä sanotaankin.. nytpähän perustelin omani.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Pula-ajan Tretjak
P.S. Rauhoitu hyvä mies.. ei tästä mitään väittelykilpailua tarvitse ottaa vaikka mielipiteitä sanotaankin.. nytpähän perustelin omani.

Vaikutinko jotenkin kiihtyneeltä? Yritin vain esittää oman mielipiteeni lyhyesti ja ytimekkäästi. Sinänsä en edes väitä, etteikö Ruutu olisi ollut mies paikallaan joukkueessa. Odotuksiin nähden aivan ok. Tuo kukkoilu ja pään aukominen vaan ei nosta pisteitä minun silmissäni.
 
Jeps.. itsekään en ole noiden hotellikutsujen kannalla enkä Porkka on ämmä kirjoittelujen ystävä. Enkä kyseistä pelaajaa ihannoi. Laitoin vain huomion mm-kisoista ruotsipelistä, mihin oli viitattu aiemmin ja koska quotoit minun viestiäni vastaten "Niin, ja mitä sitten vaikka näin olisikin ollut. Turpaan tuli joka tapauksessa enemmän kuin miesmuistiin. Mitä tuollaisesta Ruudun kukkoilusta on hyötyä kun vastustaja vain naureskelee ja tekee helppoja maaleja?"

Joten oli vissiin eri asia kyseessä. Mutta mielipidettäni en muuta. En pidä Ruutusta pelaajana enkä kaukalon ulkopuolella mediassa. Mutta mielestäni hän on silti pelannut hyvin mm-kisoissa ja oli ruotsia vastaan hyvä, vaikkei mikään ihmeellinen.. ei ole muuten niiden homma paukuttaa maaleja. Vaan sen jo tiesitkin :D
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Pula-ajan Tretjak
Olin varsin tyytyväinen, kun se itkuraivari (hedström siis) ei tehnyt sitä, mitä tekee jokaisessa pelissä.. eli pullistellut pääsääntöisesti pienemmilleen. En sano, etteikö Ruutu itse toimi juuri samoin, mutta tässä tapauksessa näin päin.

Kysehän ei ole vastustajille kukkoilusta ja mistään pienempien haastamisesta vaan siitä että kannetaan vastuu teoista ja ollaan valmiita pudottamaan hanskat jos joku haastaa eikä luikita karkuun.

Rotta pelaa pikkusikaa ja luikkii karkuun kun haaste tulee, Ruutu vastaa aivan varmasti haasteeseen eikä katso keneltä se tulee.

Mutta hienoa että Ruutua vihataan ja pidetään huonona pelaajana. Jääkiekosta jotain ymmärtävät kuitenkin tietävät Ruudun arvon joukkueelle. Onneksi Ruudusta ei ole tullut koko kansan suosikkia aivan kuin Ville Niemisestä jossa on enemmän rottamaisuutta kuin Ruudussa.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti lintu
Rotta pelaa pikkusikaa ja luikkii karkuun kun haaste tulee, Ruutu vastaa aivan varmasti haasteeseen eikä katso keneltä se tulee.

Vituttaa jankata, mutta änärissä ei ole aina näin käynyt. Ainakin kaksi pätkää olen nähnyt, jossa Jarkko vetää oikein kunnon turtlet. Toisessa kunnon pommi kyynärpäällä päähän, ja kuitin tullessa "kaatuminen" jäähän...
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti sopuli
Vituttaa jankata, mutta änärissä ei ole aina näin käynyt.

Sshh... ei saa rikkoa HIFKiläisten myyttejä.
Joo, Jarkko Ruutu kelpaisi mun tiimiin kyllä.
Mutta aika puusilmäistä on väittää että hän aina huutoonsa vastaisi.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruutu lausuntoineen on parasta mitä suomalaiselle jääkiekkoilulle on pitkään aikaan tapahtunut. Piste. Ei hymiöitä. Tavallisen polvihousuissa viilettävän pölkkypään kommentti mediassa on tyyliin: " x:n vieressä on kyllä aivan mahtava pelata - siinä on pakko onnistua". Johon x:ä vastaa jollain tavalla ylivaatimattomasti ja kommentoi joukkueen pelaavan seuraavassa pelissä omaa peliään jne. ja ikuiset kliseet pyörivät noidankehää loputtomasti. Onneksi on hahmoja, jotka tuovat muitakin sävyjä mediaan. Kiitos Jarkko!
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko on myöntää ettei Jarkko AINA ole tapellut, mutta kyllä hän usein mukana nyrkkitalkoissa on. Äijä ei kuitenkaan luiki vaihtoaitioon karkuun jos tulee joukkotappelu tai luistele pikavauhtia tuomarin selän taakse alá Tuokko.
 

JanJ

Jäsen
Viestin lähetti lintu
Äijä ei kuitenkaan luiki vaihtoaitioon karkuun jos tulee joukkotappelu tai luistele pikavauhtia tuomarin selän taakse alá Tuokko.
Myös tuohon lauseeseen olisi sopinut se korostamasi sana AINA.
Muistissa on viime kaudeltakin eräs peli jossa Ruutua haettiin useamman kerran tanssiin mutta aina vaihtoaitio kutsui. Ei kuulemma valmentaja antanu... heh :)
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti JanJ
Ei kuulemma valmentaja antanu... heh :)
Tiedät todennäköisesti ihan hyvin kuuluuko tuo loppu tuohon vai ei. Tietty, onhan se oma huvinsa seurata ennalta-arvattavia reaktioita ja syöttiin tarttumista. Tiennet senkin, ettei Ruudulla juuri olisi viime kaudella SM-liigassa ollut ongelmia ilman hanskoja sen puolesta, että olisi saanut nenän kipeäksi. Shelley - juu. Helenius - todennäköisesti. Vopat - ehkä treeneissä. Oliko muita? Pari ennalta aika tasaväkistä, muutama joka olisi hyvänä päivänä pärjännyt ja loput suunnilleen samalla skaalalla kuin Shelley vs. Ruutu. Jos Kuun asento on oikea ja kaveri kompastuu luistimennauhaansa ja lyö päänsä jäähän jne niin - ehkä kerran kahdestakymmenestä. Olemmeko eri mieltä?

Tässä on se sama ilmiö, jolle itse naureskelet - HIFK fanit pitävät Ruutua jonain jollain perusteella. Hauskaa. Kuitenkin tässäkin ketjussa äänekkäästi esiintyneetkin joukkueen X fanit pitävät Nönnönnöötä jonain kun se on kerran katsonut vihaisesti toista pelaajaa ja nostaa X kiloa penkistä ja on muutenkin tosi kova jätkä.

Lienee aika selvää, ainakin minusta, että Ruudun (helvetin typerästi hankkimalla, olisi sitten tapellut niidenkin edestä) Raamatun mittaisella kymppitilillä ja oikein hyvällä maineella - ja näistä johtuneilla potentiaalisten tappelupelikieltojen pituuksilla oli suuri(n) merkitys siihen, että Ruutu luisteli vähän jokaisessa vieraspelissä jotain -anteeksi vain- pingispalloa "kusi sukassa karkuun" vaihtoaitioon. Oletko eri mieltä, ihan asiallisesti?

Muille voisi muistutta elämän karuudesta: Änärissä ei muuten ne ihan kaikkein kovimmatkaan tappele ihan joka kerta, tai edes joka toinen kerta, kun kutsu käy. Yleensä tappelijat eivät ole ykkösketjun miehiä. Nelosketjun ruuduilla ei ole millään muotoa varaa rokottaa joukkuettaan pitämällä itsekkäästi omaa rintaansa rottingilla. Spot picking on sääntö, ei poikkeus.

Ruutu lienee kuitenkin tapellut tarpeeksi, jotta voitaisiin sanoa, että hän vastaa tekemisistään hanskoitta. Joku voi tietysti olla eri mieltäkin, ja mikäs siinä. Epäilen aikaisemman vastaukseni tähän ketjuun sopivan siihen, joten mitäs tuota toistelemaan.
 

Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Shorty
Ruutu on Maajoukkueessa aivan turha pelaaja. Kuka tollasta puukättä siellä tarvii. Eikä mj-peleissä pahemmin tapella niin mitä Jarkko siellä tekee. Olisin mielummin nähnyt kisoissa sm-liigan parhaimmiston kuin tämän HIFK-fanien kehuman rotan. Mutta onhan Ruutu kova jätkä kun se aukoo Ruotsin mikkihiirille päätään.

Jep. Lisää näitä Jari "emmä uskalla mennä kulmaan, kun voi sattua" Viukoloita kentälle vaan pyörimään. Näkeehän sen nyt jo, ettei ne pärjää tiukoissa peleissä. Kovaa vastaan pitää pelata kovaa.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti Sonic Empire
Lisää näitä Jari "emmä uskalla mennä kulmaan, kun voi sattua" Viukoloita kentälle vaan pyörimään.
On se vaan hienoa, että meillä on ifk:n miehiä joukkueessa. Tulee nuo kentän kulmatkin miehitettyä kun kukaan muu ei sinne uskalla mennä.
Onkohan se ruudun rooli hiukan kadoksissa kun pitäisi kuumentaa vastustajia niin kuumennutaan kuitenkin itse ja itketään päivälehdissä kun joku ruottalainen ei uskalla ottaa haastetta vastaan.
Onko kukaan koskaan miettinyt miten vaikea tuo ruudun rooli on täyttää. Hölmöillä ympäri kenttää ja ärsyttää vastustajia tökkimällä, repimällä ja huitomalla. Uskon, että niinkin fiksu pelaaja kuin Vihkola on ei siihen pystyisi.
Tosin näyttää MM-kisoissa tuo ruudun homma olla vähän vaikeampaa kun ei ole tutut tuomarit katsomassa koiruuksia läpi sormien.
Toivonkin, että jatkossa kun kisoihin viedän roolipelaajia niin paino olisi sanalla pelaajia, mutta mihin me ärsyttäjiä tarvitaan Latviaa, Tanskaa ja Ukrainaa vastaan. Huippu maita vastaan olisi sitten jo käyttöä vaikka niillä maalintekiöilläkin.
Kuten tästäkin ketjusta näkee niin ruudulla on puolustajansa ja vastustajansa, mutta tuntuu siltä, että mies kyllä ärsyttää enemmän omia kuin vastustajia.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Näiltä Rudyn "vastustajilta" vois kysyä että onko Ruutu täyttänyt paikkansa odotuskiin nähden yhtä hyvin kuin vaikkapa Viuhkola,JJokinen tai Peltonen?
Vai onko hän jopa ollut parempi kuin nämä "todelliset tähtopelaajat"?
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti hull16

Kuten tästäkin ketjusta näkee niin ruudulla on puolustajansa ja vastustajansa, mutta tuntuu siltä, että mies kyllä ärsyttää enemmän omia kuin vastustajia.

Miten niin ärsyttää omia? Tarkoitatko nyt pelaajia vai kannattajia? Ei kai Sinusta pitäisikään tulla Ruutu-fania, kun mies pukee maajoukkueen paidan päälleen? Vai kuinka moni IFK-kannattaja on pitänyt Ruutua paskana meneillään olevissa karkeloissa? Aika moni suoraselkäinen vieraskannattaja on jopa tohtinut kirjoittaa tänne asti, että mies on täyttänyt paikkansa hyvin, vastoin kuin moni höyhensarjan "taitopelaaja", vai mitä?.

On se vain kovin vaikea monilla hatahataruutuilla hyväksyä Ruudusta puolikasta positiivista ajatusta. Noh, senkin takia hän on ihan Top3-kamaa, kun mietin omia suosikkipelaajiani IFKssa, joten yllättävyyttä ei ole.

edit: mixulla edellisellä minuutilla samansuuntaisia ajatuksia näemmä
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Viestin lähetti mixu
Näiltä Rudyn "vastustajilta" vois kysyä että onko Ruutu täyttänyt paikkansa odotuskiin nähden yhtä hyvin kuin vaikkapa Viuhkola,JJokinen tai Peltonen?

En missään tapauksessa ole Ruudun vastustaja, mutta mielestäni hän on odotuksiin nähden onnistunut ihan kohtuullisesti kentällä, sitäkin huonommin kentän ulkopuolella. Toisaalta en juurikaan häneltä muuta kuin taklauksia, ärsytystä ja jäähynkalastelua odottanutkaan.

Viuhkolalta ja Jokiselta en odottanut juuri mitään, joihin odotuksiin nähden Viuhkola on Ruudun tavoin onnistunut kohtalaisesti, J.Jokinen selkeästi yli odotusten.

Ville Peltoselta odotin suurempaa panosta, joten menee ehdottomasti pettymykseksi, pitkälti ilmeisesti loukkaantumisen johdosta, kuten ykkössentterinkin valahtaminen heikoimmaksi lenkiksi sentteriosastolla.
 

hull16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, ManUtd.
Viestin lähetti Senior
Miten niin ärsyttää omia?
Ärsyttää selvästi useita tänne kirjoittavia, mutta Itävallan kaukalossa herra aiheutta enemmän hymyilyä vastustajan leirissä jos nyt kukaan edes noteeraa.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti hull16
Ärsyttää selvästi useita tänne kirjoittavia, mutta Itävallan kaukalossa herra aiheutta enemmän hymyilyä vastustajan leirissä jos nyt kukaan edes noteeraa.

Ärsyttää ärsyttää, eihän se ole mikään uutinen. Silti vuodesta toiseen miehen kyvyt / rooli nähdään maajoukkuetasolla tarvittaviksi, halusimme tai emme.

Btw mulla meni kokonaan ohi tämä Ruudun jokin hotelli-episodi Itävallassa. Et tohtisi ilman isoa tunteenpaloa kertoa, mitä siellä oikein hässäköitiin? Ruutu haastanut jonkin naapurimaan pelaajan hippasille?
 
Viestin lähetti Senior
Ärsyttää ärsyttää, eihän se ole mikään uutinen. Silti vuodesta toiseen miehen kyvyt / rooli nähdään maajoukkuetasolla tarvittaviksi, halusimme tai emme.

Btw mulla meni kokonaan ohi tämä Ruudun jokin hotelli-episodi Itävallassa. Et tohtisi ilman isoa tunteenpaloa kertoa, mitä siellä oikein hässäköitiin? Ruutu haastanut jonkin naapurimaan pelaajan hippasille?


Ruutu oli turhautunut Ruotsi-tappion jälkeen ja avasi sanallisen arkkunsa toimittajalle.

Niin kuin moni jo todennut niin hyvä että on väriä saadaan tähän lajiin lisää, ei jaksa kuunnella ikivanhoja fraaseja.
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Senior
Btw mulla meni kokonaan ohi tämä Ruudun jokin hotelli-episodi Itävallassa. Et tohtisi ilman isoa tunteenpaloa kertoa, mitä siellä oikein hässäköitiin? Ruutu haastanut jonkin naapurimaan pelaajan hippasille?
Olisikohan tämä liittynyt siihen, että Jarkko Ruotsi-ottelussa lämpeni jollekin ruotsalaisista ja sitten ottelun jälkeen median välityksellä uhosi pieksevänsä tämän swedun. Jarkko haasteli mm. Suomen ja Ruotsin asuvan samassa hotellissa ja kertoi huoneensa numeron. Tätä ruotsalainen kommentoi sanomalla Jarkon olevan täysi pelle.

Näin muistan asian nettilehdistä lukeneeni ja jos se näin meni, täytyy kyllä olla samaa mieltä swedun kanssa. Jarkon tapaisen pelaajan pitää ymmärtää, että vaikka kaukalossa uhottaisiin, niin se homma loppuu pelin päätyttyä. Vain pelle jatkaa uhoaan matsin jälkeen.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Btw mulla meni kokonaan ohi tämä Ruudun jokin hotelli-episodi Itävallassa. Et tohtisi ilman isoa tunteenpaloa kertoa, mitä siellä oikein hässäköitiin? Ruutu haastanut jonkin naapurimaan pelaajan hippasille?
Hedström pelasi Suomea vastaan Ruudun mielestä rumasti ja on ennen kunnostautunut muidenkin mielestä samassa hommassa. Hedström myös tapaa pullistella kovinkin suurieleisesti näissä matseissa. Ruutu yritti turhaan haastaa Hedstömin useampaankin kertaan matsin aikana. Tähän asti ookoo.

Pelin jälkeen Hedström laukoi Ruotsin medialle suomalaisten pelaajien olevan parkoja. Ruotsalaiset sitten kysyivät Ruudulta, että mitäs mieltä moisesta ja Ruudulta meni kuppi nurin. Hän sanoi Hedströmin olevan paskahousu ja tappelevansa tämän kanssa "koska vaan ja milloin vaan" ja että "pelin aikana Hedström ei uskaltanut leikkiin lähteä". Ookoo tähänkin asti.

Sitten Ruutu lisäsi vielä, että suomalaiset asuvat Hedströmin kanssa samassa hotellissa, antoi huoneensa numeron ja sanoi oven olevan auki. Ei ihan niin ookoo. Hedström sitten naureskeli Ruudun lapsellisuudelle ja sille, että "kun ei osaa luistella niin pitää soittaa turpaansa."

Suomalaiset tietenkin uutisoivat jutun pääasiassa tuosta Ruudun avautumisesta lähtien ja siitäpäs sitten riemua on riittänyt.

Sinällään lapsellinen purkaus Ruudulta ja tuo hotellijuttu olisi saanut jäädä sanomatta. Mutta Hedström on silti se paskahousu tässä tarinassa. Jännittävästi ruotsalaisetkin olivat sitä mieltä jossain roskagallupissa.

Suomalaiset? No, onko tämä joku yllätys? Joku legendaarinen taitopelaaja haukkuu suomalaiset pelaajat paskahousuiksi - siis koko Suomen joukkueen. Ruudulla menee kuppi nurin ja tämä laittaa huonosti valituin sanoin faktat kyseisestä pelätystä pugilistista suunnilleen suoraan - joten suomalaisten mielestä Ruutu on pelle.

Parempi olisi ollut kun olisi sanonut, että "joo - mun joukkue on tosiaan täynnä kurahousuja - varsinkin tuo Peltosen Ville ja Jokisen Jussi, mutta ihan kaikki muutkin. Ja minä kans. Anteeksi kauheasti ja voisitko pyytää siltä Hedströmiltä nimikirjoituksen mulle ensi kerralla sitä haastatellessa. Itse en uskalla, eikä uskaltanut Nummelinin Petukaan kun pyysin sitä sellaista mennä pyytämään."
 

Shorty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Viestin lähetti Sonic Empire
Jep. Lisää näitä Jari "emmä uskalla mennä kulmaan, kun voi sattua" Viukoloita kentälle vaan pyörimään. Näkeehän sen nyt jo, ettei ne pärjää tiukoissa peleissä. Kovaa vastaan pitää pelata kovaa.
Joo, otetaanko Helenius ja Nielikäinen vielä mukaan maajoukkueeseen. Sanoisin kyllä että MM-kisoissa pärjää paremmin taidolla kuin kovuudella (esim. Jussi Jokinen). Jarkko Ruutu on nähty!!
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Viestin lähetti Shorty
Joo, otetaanko Helenius ja Nielikäinen vielä mukaan maajoukkueeseen. Sanoisin kyllä että MM-kisoissa pärjää paremmin taidolla kuin kovuudella (esim. Jussi Jokinen). Jarkko Ruutu on nähty!!
Juu tottakai, heitetään puolustuksesta vielä Jere ja Väänänen pihalle, ja otetaan tilalle J-P Laamanen ja Marko Kiprusoff. Lisää näitä kovia taitopelaajia joukkueeseen, niin aivan varmasti pärjätään Kanadalle ja Ruotsille.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Viestin lähetti Frankie
Juu tottakai, heitetään puolustuksesta vielä Jere ja Väänänen pihalle, ja otetaan tilalle J-P Laamanen ja Marko Kiprusoff.

Vähän offtopic, mutta kommentoin Frankielle. Marko Kiprusoff olisi kisoissa, jollei olisi loukkaantuneena. Ihan varmasti olisi. Ei Suomessa pudota maajoukkueesta, jos sinne on kerran päästy "saunomaan":)

Ketjun aiheeseen. Kova- ja arvostamani pelaaja, vaikka tekikin minuun huonon vaikutuksen IFK-Lukko sarjassa. Kerrankos homma menee överiksi.
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Shorty
Sanoisin kyllä että MM-kisoissa pärjää paremmin taidolla kuin kovuudella (esim. Jussi Jokinen). Jarkko Ruutu on nähty!!

Roolitus, jännä termi. Kannattaisi ehkä tutustua aiheeseen. Mitäs muuten Jokinen on saanut siellä kisoissa aikaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös