Jarkko Nieminen

  • 92 114
  • 1 071

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja Emman välierä vastustajaksi tuli Venäjän sijoittamaton Anna Tchkvetadze (ranking 71.), joka on pudottanut jatkosta jo kolme sijoitettua pelaajaa. (Domachowska,Krajicek ja Baker)

Keskinäiset kohtaamiset 1-1, molemmat viime vuonna. Emma voitti jälkimmäisen massalla niukasti 6/4 2/6 7/6 (7), Anna 1. kohtaamisen puhtaasti, kovalla alustalla 6/2 6/2

Kauden saldot:

Emma 34-10, Anna 27-6 eli melko tasan. Emman pieneksi eduksi täytyy katsoa se että vastustaja on 1. kertaa näin pitkällä Grade A tai Grade 1 tason kisoissa. Emmalla kerta on kuudes. Mutta turnausvoitto on toistaiseksi jäänyt saavuttamatta.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Nelonen saisi muutenkin aloittaa suorat lähetykset paljon aikaisemmassa vaiheessa turnausta ja ainakin klo 20:een asti näyttää suoraa lähetystä, eikä katkaista 18:sta niin kuin nykyään.

Sadetaukojen aikana voisi näyttää klassisia otteluita edellispäivän otteluiden sijaan.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
No saatiin sentään nähdä kokonaisuudessaan toinen välierä. Itsekin tuossa aiemmin luulin kellon olevan vallan tuntia enemmän kuin olikaan.

Federeriltä aika häikäisevä esitys. Todella mielenkiintoiselta näyttää loppuottelu etukäteen. Kummallakaan ei Grand Slam-voittoja ole ja molemmille on ikuisen luuserin viittaa jo ehditty sovittelemaan.

Itse en ole aiemmin pitänyt Federeristä (tosin Roddickista vielä vähemmän) vaan pitänyt häntä yliarvostettuna, (koska Grand Slameissa hän on aina epäonnistunut) mutta vaikka Philippoussis on kuulunut sympatiani saaviin pelaajiin jo pitkään en vielä tiedä kumman finaalivoittoa toivoisin, sen verran hienosti Federer pelasi, kun taas Scud pelasi tutulla tyylillään jossa pelin rytmi on varsin monotoninen. Grosjean oli lisäksi pettymys tänään, joskin, täytyy nyt muistaa, mehän saimme nauttia pikkutyttöjen pelailusta valtaosan välierää, joten ehkä on syytä jättää sen matsin analyysit ottelun nähneille.

Nyt täytyy vaan pitää kaikki peukut ja varpaat pystyssä, että tyttöjen sarjassa ei pelata finaalin aikaan jollain jämäkentällä.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Roger Federer esitti todella vakuuttavia otteita Wimbledonin välierässä Andy Roddickia vastaan. USA:n pojalle ei jäänyt oikein mitään mahdollisuuksia.

Finaalissa tulee sitten vastustajaksi Australian tykkisyöttäjä Mark Philippoussis. Mielenkiintoista nähdä kumpi voittaa, veikkaan Federeriä.
 

Noose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chargers, HPK, Oakland A's, Tampere Saints
Viestin lähetti Mane
Nelonen saisi muutenkin aloittaa suorat lähetykset paljon aikaisemmassa vaiheessa turnausta ja ainakin klo 20:een asti näyttää suoraa lähetystä, eikä katkaista 18:sta niin kuin nykyään.

Digiltähän sitä suoraa lähetystä tulee pidempään, että ei muuta kuin kipin kapin digittämään.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Pelaa Federer kyllä todella kaunista peliä. Federerin vahvuudeksi laskisin monipuolisuuden ja oikeastaan heikkouksia ei ole. Federer on kuin paranneltu versio Jarkosta... samaa ikäähän kaverit ovat ja kuulemma molempien idolikin on sama(=Sampras).
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Federer oli kyllä huikea. Eliminoi Roddickin syötön lähes täysin alikierrepalautuksillaan ja peruslyönnit olivat lähes virheettömät. Scud pelasi myös hyvin, mutta Federer on suosikki finaalissa. Hieno juttu kuitenkin, että monivuotinen suosikkini Philippoussis on nyt ensimmäistä kertaa Wimpelin finaalissa.

Kukahan nelosella oikein päättää että näytetään Laineen peli ennenmin kuin miesten ratkaisuhetkiä? Aivan varmasti enemmistö haluaisi nähdä kunnon tennistä junnupelien sijaan. Huomenna naisten finaali ei erityisemmin kiinnosta, mutta jos miesten finaalin pilaavat näyttämällä Laineen pelin, niin sitten menee kyllä hermot totaalisesti.
 

Seti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viestin lähetti Alex
Kukahan nelosella oikein päättää että näytetään Laineen peli ennenmin kuin miesten ratkaisuhetkiä? Aivan varmasti enemmistö haluaisi nähdä kunnon tennistä junnupelien sijaan.

No pysytänpäs nahoissa. Varmasti monet ´ei niin paljon tennistä seuraavat´ katselevat mieluusti kuinka suomityttö panee jenkkitytölle palaa ja luuta kurkkuun. No olisihan vaihtoehtona ollut Australialaisen ja Ranskalaisen huisin jännä koitos.

Ja digitaalinen pelastus on viimeinkin, myös nelosella, huomattu. Eli huomenna kansa saa nauttia Wimbledonin NAISTEN kaksinpelin filaalista. Tenniksen ystävät kuten esim. "Mane" saavat hätätapauksessa seurata TYTTÖJEN kaksinpelin välierää rinnakkaiskanavalta.

Vittuilut lopuksi. Seuraavan kerran kun Australia ja Ranska kohtaavat esim. olympiakiekossa ja ohjaaja päättääkin näyttää esim. kumparelaskua tai jotain, muistakaa pitää meteliä !

Ja tosiaan Fed-Ex piti sellaista showta yllä että ei ole ennen nähty. Parilla sanalla sanoen - lähes täydellinen. Jää nähtäväksi ovatko Rogerin taidot kasvaneet myös kaulan yläpuolella. Sunnuntaina on tosi kyseessä.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Nieminen uudelle kymmenluvulle

Jarkko Nieminen on noussut tenniksen miesten maailmanlistalla 29. sijalle, joka on maskulaisen uran toistaiseksi korkein sijoitus. Edelliseen listasijoitukseensa verrattuna Nieminen nousi kolme pykälää.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jarkko Nieminen vastasi kysymyksiin

Viestin lähetti eagle
K: Mitä pelin aikana tulee mietittyä? Miettiikö noin kova pelaaja tarkasti mitä aikoo seuraavaksi tehdä useinkin, vai pelaako enemmän intuitiolla?

V: Kyllä voi suunnitella ainakin yhden lyönnin etukäteen, mutta intuitioon joutuu usein turvautumaan, koska vastustaja ei läheskään aina lyö palloa sinne mihin itse on kuvitellut

K: Mihin Jarkko itse uskoo pääsevänsä vielä tenniksessä?

V: Nälkä kasvaa syödessä, totesi Jarkko, joten vaikka onkin sangen tyytyväinen jo saavutettuun menestykseen, on tähtäin yhä ylöspäin

K: Millainen kuntopohja Jarkolla on, onko hän esim. Cooperia juossut viimeaikoina tai muuten juoksumatkoja ajan kanssa?

V: Fyysinen harjoittelu tähtää sekä räjähtävän voiman että kestävyyden kehittämiseen, tasapuolisesti. Jarkko lenkkeilee säännöllisesti, arveli 3 tonnia menevän kyllä Cooperissa rikki.

K: Kuinka kova jännitys Jarkon mailassa on verrattuna muihin pelaajiin?

V: Verrattuna kilpapelaajiin yleensä, Jarkko arvioi mailansa jännityksen olevan aika lähellä keskiarvoa.

K: Mikä Grand Slameista olisi Jarkolle mieluisin/hienoin voittaa?

V: Kaikesta huolimatta, Wimbledon

K: Jos itseä ei saa nimetä niin ketä ~20vuotiaista kavereista Jarkko pitää parhaana pelaajana/kovimpana vastustajana? Eli kuka tuleeko joku hänen mielestään ottamaan pysyvämmin valtikan kun Agassi lopettaa?

V: Roger Federerin Jarkko tässä yhteydessä mainitsi

K: Kenen suomalaisen luulee seuraavaksi breikkaavan?

V: Janne Ojalan, jolla ikäänsä nähden potentiaalia.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Re: Jarkko Nieminen vastasi kysymyksiin

Viestin lähetti finnjewel
K: Kenen suomalaisen luulee seuraavaksi breikkaavan?

V: Janne Ojalan, jolla ikäänsä nähden potentiaalia.

Tarkoittaakohan tämä että Jarkon mielestä Timo Nieminen jo on breikannut? Neljä vuotta Ojalaa nuorempi ja ATP-sijoitus yli 200 sijaa parempi...muuten en oikein ymmärrä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Re: Re: Jarkko Nieminen vastasi kysymyksiin

Viestin lähetti Nikke
Tarkoittaakohan tämä että Jarkon mielestä Timo Nieminen jo on breikannut? Neljä vuotta Ojalaa nuorempi ja ATP-sijoitus yli 200 sijaa parempi...muuten en oikein ymmärrä.

Saattaa olla, että kysymys esitettiin siten, että Jarkko luuli sen koskevan tämänhetkisiä maajoukkuekavereitaan.
 

Aksu

Jäsen
Jarkko hoiti hommansa maajoukkueessa kuten keulakuvan kuuluu eli kunnialla. Voitto molemmista kaksinpeleistä sekä yhdessä Ketolan kanssa voitto nelinpelissä. Tänään Suomi meni tavoittamattomaan johtoon 3-0 Jarkon lyödessä Jan Frode Andersenin erin 3-0. Näinhän tämän piti mennäkin. Norjalainen tennis selvästi suomea heikompaa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kirjoitetaan nyt tännekin että ruotsalaisvalmentaja Rosengren tekee nyt sitten ainakin neljän viikon ajan yhteistyötä Jarkon kanssa. Eli kun Jarkko parin viikon päästä aloittaa urakan rapakon takana niin tämä Jonas Björkmanin ja Magnus Normanin ex-valmentaja on mukana. Todella hyvältä kuulostaa, Rosengrenin kaksi edellistä suojattia eli kaksi edellämainittua ovat ATP-listalla parhaimmillaan saavuttaneet sijat 4 ja 2.

Jarkkohan pääsi suoraan toiselle kierrokselle tuossa eilen alkaneessa Stuttgartin ATP-turnauksessa. Miehen urakka alkaa tänään nelinpelillä, parina Wimbledonin vastus Oliver Rochus. Kaksinpelissä vastaan tulee (huomenna?) Espanjan Alberto Martin. Herrat ovat kohdanneet kerran vuonna 2001 jolloin Jarkko oli massalla pelatussa ottelussa parempi erin 2-1.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jatketaan. Eli jatkon meni Jarkko 6-2 4-6 6-4. Olin kyllä suht varma että noutaja kolmannessa erässä tulisi mutta toisin kävi. 3 kierroksella vastaan tulee siis sama Gonzalez jolle Jarkko hävisi Ranskan avoimissa. Silloin Jarkko oli kyllä aseeton mutta toivotaan nyt eri meininkiä. Pelit alakavat klo 12, Jarkon peli kolmantena.
 

beerhunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Montreal,San Jose
Jarkko taistelee Gonzalezia vastaan....erät 1-1 6-7,7-6
 

Aksu

Jäsen
Pienen tauon jälkeen Jarkko on taas areenalla. Peli masters-sarjan turnauksessa Montrealissa Nalbandiania vastaan keskeytettiin sateen vuoksi toisessa erässä ja sitä jatketaan tänään about 21.00 alkaen. Eka erän Jarkko hävisi tie-breakissa lukemin 5-7 (erä tietysti 6-7). Toista hän on häviöllä keskeytyshetkellä lukemin 3-5. Ottelut pelattaneen paras kolmesta, joten Jarkolla on todella kova paikka tulla pelaamaan peli loppuun. Pari pistettä on tultava samantien.
 

Sarme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vielä hieman tarkennusta, peli on siis toisessa erässä 5-3 Nalbandianin syöttäessä. Omaa syöttöään hän on tappiolla 15-30, joten pieniä mahdollisuuksia murtoon on. Ja paras kolmesta erästä on kyseessä.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Sarme
Vielä hieman tarkennusta, peli on siis toisessa erässä 5-3 Nalbandianin syöttäessä. Omaa syöttöään hän on tappiolla 15-30, joten pieniä mahdollisuuksia murtoon on. Ja paras kolmesta erästä on kyseessä.

Kiitos tarkennuksesta. Paikka, josta tiedon katsoin, ei ilmoittanut tilannetta kuin erätilanteen osalta.
 

Herra47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tiukkaa oli koko peli mutta noutaja tuli sitten eka kiekalla.
Toivottavasti nelinpeli sujuu Thaimaan pojan kans paremmin.

Kaleva:

Nieminen hävisi Nalbandianille

Suomen tennisässän Jarkko Niemisen tie päättyi Montrealin ATP-kiertueen 2,45 miljoonan dollarin tennisturnauksessa. Argentiinan David Nalbandian voitti maskulaisen tiukan taistelun jälkeen luvuin 7-6 (7-5), 7-6 (7-5).

Nieminen jatkaa urakkaansa Kanadassa vielä tänä iltana paikallista aikaa, kun hän pelaa nelinpelissä Thaimaan Paradorn Srichaphanin parina.
 

Aksu

Jäsen
Jarkko tippui tuoreimmalla ATP-listalla 9 sijaa ja on nyt sijalla 36.

Tänään Nieminen pelaa nelinpeliä tutun Srichaphanin kanssa ATP-masters luokan turnauksessa Cincinnatissa. Vastaan asettuvat karsinnan kautta pääsarjaan päässeet argentiinalaiset Gaston Ellis ja Martin Rodriques.

Huomenna Jarkko aloitta kaksinpelit samaisessa turnauksessa kohtaamalla Ferdando Vicenten. Historiasta löytyy yksi aiempi kohtaaminen viime vuoden US openin avauskierrokselta. Kyseinen peli päättyi Jarkon tappioon neljässä erässä.

Nyt alkaa olemaan aika ottaa voittoja amerikan kiertueella. Viime vuonnakaan ko. kiertue ei mennyt kovin hyvin, joten listasijoituksen nostaminen on hyvinkin mahdollista.
 

Aksu

Jäsen
Jarkko voitti eilen nelinpelin erin 2-1 ja siis jatkaa. Tänään on vuorossa kaksinpelissä Vicente. Pelin alkamisajasta minulla ei ole aavistustakaan. Ilta/yöaikaan nämä pelit rapakon takana väännetään meikäläisittäin katsottuna.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viestin lähetti Aksu
Pelin alkamisajasta minulla ei ole aavistustakaan. Ilta/yöaikaan nämä pelit rapakon takana väännetään meikäläisittäin katsottuna.

Peli alkaa paikallista aikaa Cincinnatissa klo 11, neloskentän ensimmäinen ottelu. Eli kello 18 Suomen aikaa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Jarkolta hyvä voitto, varsinkin ensimmäisen erän nousu 2-5:stä 7-5:een oli loistava.

Tänään sitten Saksan Schüttler vastassa. Ottelu pelataan kolmantena kentällä jossa peli alkavat Suomen aikaa klo 20.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös