Jari Sillanpää lentokentältä suoraan putkaan

  • 69 323
  • 422

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Puistattaa jo ajatuskin siitä, että iltapäivälehdissä kirjoitellaan jo nekrologeja ja kootaan valmiiksi Siltsu-extroja. Toivottavasti niille ei ole vielä pitkään aikaan käyttöä.

Jokaisella mediatalolla on nekrologit valmiina kaikista tarvittavista henkilöistä. Siihen ei vaikuta esimerkiksi ikä ja on täysin selvää, että vaikkapa Ylellä on kirjoitus olemassa esimerkiksi Patrik Laineesta. Eihän siitä juuri huudella, mutta niin se kuitenkin menee.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös Siltsu muuten jossain myöntänyt että on käyttäynyt jo kolme vuotta tuota kamaa? Noissa on aina lopputulemana se, että pitää saada koko ajan lisää ja lopulta mikään ei riitä ja —> överit.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Saattaahan Sillanpää olla myös korviaan myöten huumeveloissa ja oli pakotettu huumemuuliksi.

Melkein uskoisin, että tuossakin tilanteessa olisi velkojille parempi pitää mies pois noista hommista. Laulajana hän kuitenkin tienaa tasaisen hyvin, taitaa jonkin verran muuta omaisuutta (olikos tuolla useampi kämppä hyvillä kohteilla?) olla ja pelkkä naamakin on sellainen, että sen tunnistaa suuri osa suomalaisista. Taustaa taas on käryn jälkeen sen verran, että melkoisen täydellistä uutispimentoa vaatisi aiempien otsikoiden missaaminen. En vain näe järkevänä yhdistelmänä pistää noin tunnettua ihmistiä huumekäryn jälkeen muuliksi, jos muita tuloja tai rahaksi muutettavaa omaisuutta on tarpeeksi. Varsinkin, kun tuskin se kilokaupalla mitään toi, jolloin tuottokaan ei mikään aivan giganttinen olisi.

Miehen itsensä kannalta toivon, että Thaimaasta reseptillä ostettuja kamoja oli unohtunut taskun pohjalle. Tuossa maassa kun huumeista isketään niin kovia tuomioita, että joku 24k sakko ja naama iltapäivälehden kannessa on pieni juttu siihen verrattuna. Jos noiden jäätävän kovista tuomioista huolimatta ei doupista pysty pysymään erossa ja vielä Helsinkiin asti roudataan jotain ilman paikallista reseptiä, niin riskit ovat aika saatanan suuret: se kertoo jo niin suurista ongelmista, että ei tosikaan.
 

MegaForce

Jäsen
Jumankauta että kävi tuuri, ettei Thaimaassa jäänyt kiinni. Eikös se jokin suomalainen missi ole vieläkin vangittuna Filippiineillä?
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Jumankauta että kävi tuuri, ettei Thaimaassa jäänyt kiinni. Eikös se jokin suomalainen missi ole vieläkin vangittuna Filippiineillä?

Taitaa olla. Ja Thaimaassa sai suomalainen kundi jokunen vuosi takaperin vaatimattomasti 25 istuttavaa (tuomio 50v, puolitus tunnustuksen jälkeen) sellaisesta määrästä ekstaasia, että olisi Suomessa saattanut päästä ehdollisella ensikertalaisena. MTV:n uutisessa varsin hyvin on kerrottu se, mitä olisi Sillanpäälle saattanut tulla jos Thaimaassa poliisi olisi napannut kiinni ja tuomittu siellä paikallisten lakien mukaan. Kananjalkasoppaa tai kalanpääsoppaa olemattoman hygienian "hotellissa" voi olla aika raju pudotus elämäntyyliin, jos aiemmin on tienannut varttimillin vuodessa ja elänyt sen mukaisesti.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Saattaahan Sillanpää olla myös korviaan myöten huumeveloissa ja oli pakotettu huumemuuliksi.

Luulisi ettei Siltsun tarvitsisi hankkia huumeita velaksi. Mies on kyllä aivan saatanan idiootti, jos on ottanut roolia diilaamisessakin.

Jokaisella mediatalolla on nekrologit valmiina kaikista tarvittavista henkilöistä. Siihen ei vaikuta esimerkiksi ikä ja on täysin selvää, että vaikkapa Ylellä on kirjoitus olemassa esimerkiksi Patrik Laineesta. Eihän siitä juuri huudella, mutta niin se kuitenkin menee.

Tiedän, olen sattunut näitä kirjoituksia aika läheltä näkemäänkin. Siksi uskaltaisin väittää, että tämä varasto painottuu kuitenkin niihin, joiden väsähtäminen on keskimääräistä todennäköisempää. Kaikenlaista elämäkertamateriaalia on toki laajemmastakin joukosta, äkkiäkös siitä nekronkin muokkaa.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Jotenkin huvittaa nämä, että olisi jo Thaimaassa painanut meneen ja on Thaimaassa tehty sitä ja tätä ja lentokoneen ruuma ollut kuin kristalliklubin bileiden jäljiltä. Kamoon, se järki käyttöön jo.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Saattaahan Sillanpää olla myös korviaan myöten huumeveloissa ja oli pakotettu huumemuuliksi.

Aika kova kohtalo Jarilla.
En oikein jaksa uskoa mihinkään kummoisiin käytöstä johtuviin velkoihin. Sen sijaan olen siinä käsityksessä, että Siltsu oli aiemman kopituksen yhteydessä varsin yhteistyöhaluinen. Sellaisesta yhteistyöstä tuppaa kertymään velkoja joita ei rahalla maksella.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Jotenkin huvittaa nämä, että olisi jo Thaimaassa painanut meneen ja on Thaimaassa tehty sitä ja tätä ja lentokoneen ruuma ollut kuin kristalliklubin bileiden jäljiltä. Kamoon, se järki käyttöön jo.

Eihän Jari nyt sellaista tekisi. Totesihan hän itse aiemmin seuraavaa:

"Jari jatkaa vielä keikkailua täysillä tämän vuoden. Tammikuussa hän lähtee kolmen kuukauden lomalle Thaimaan aurinkoon."

– Elän lomallani terveellisesti ja kerään voimia sekä toivottavasti tiputan lisää kiloja, hän suunnitteli."
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Eihän Jari nyt sellaista tekisi. Totesihan hän itse aiemmin seuraavaa:

"Jari jatkaa vielä keikkailua täysillä tämän vuoden. Tammikuussa hän lähtee kolmen kuukauden lomalle Thaimaan aurinkoon."

– Elän lomallani terveellisesti ja kerään voimia sekä toivottavasti tiputan lisää kiloja, hän suunnitteli."

Pointti oli lähinnä, että mikä on mahdollista ja mikä ei. Ilmeisesti palstakirjoittajat tietävät kuinka turvallista ja mahdollista huumeidenkäyttö on Thaimaassa siten että sinne kamaa viedään ja sitä sieltä tuodaan. Mutta ei, ettehän te tällaista ajattele.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Pointti oli lähinnä, että mikä on mahdollista ja mikä ei. Ilmeisesti palstakirjoittajat tietävät kuinka turvallista ja mahdollista huumeidenkäyttö on Thaimaassa siten että sinne kamaa viedään ja sitä sieltä tuodaan. Mutta ei, ettehän te tällaista ajattele.

No eiköhän tuo ole mennyt siten, ettei Siltsu ole sinne mitään vienyt kun sieltä varmasti saa kaiken mitä tarvitseekin. Sitten taskunpohjalle on kenties jäänyt jotain mikä löytyi kun kaveri otettiin kiinni kun oli haku päällä.

Eli eihän Siltsua kaman takia pysäytetty vaan sen takia, että sillä oli haku päällä. Kama vaan sattui olemaan jäänyt "jonnekin" ja eittämättä epähuomiossa.

Oli niin tai näin, niin selvistelemässä olleella kaverilla ei ehkä pitäisi olla mömmöjä mukanaan kuitenkaan? Voihan se tietenkin ollut, että hän on niitä pitänyt mukanaan nostalgisista syistä eikä ole mitään vetänyt Thaikuissa.

Mutta eiköhän tästä(kin) tipu lisää informaatiota lähipäivien aikana.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
No eiköhän tuo ole mennyt siten, ettei Siltsu ole sinne mitään vienyt kun sieltä varmasti saa kaiken mitä tarvitseekin. Sitten taskunpohjalle on kenties jäänyt jotain mikä löytyi kun kaveri otettiin kiinni kun oli haku päällä.

Eli eihän Siltsua kaman takia pysäytetty vaan sen takia, että sillä oli haku päällä. Kama vaan sattui olemaan jäänyt "jonnekin" ja eittämättä epähuomiossa.

Mutta eiköhän tästä(kin) tipu lisää informaatiota lähipäivien aikana.

Miksi aina pitää olla kamaa messissä, jotta on haku päällä? Toki olet kyllä melkoinen teoreetikko, ettei sen päälle näiden faktoiksi naamioitujen oletusten suhteen.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Miksi aina pitää olla kamaa messissä, jotta on haku päällä? Toki olet kyllä melkoinen teoreetikko, ettei sen päälle näiden faktoiksi naamioitujen oletusten suhteen.

Huoh. Siksi kun hänellä oli haku päällä siihen edelliseen kuvioon liittyen. Hänellä ei ollut haku päällä kaman vuoksi, mutta sitä sattui löytymään kun rojut tutkittiin.

Capiche?
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan tämä tilanne iso harmi. Sillanpää on live-esiintyjänä ainutlaatuinen kotimaisissa yökerhoissa ja tanssipaikoilla. Kukaan muu ei ole lähelläkään noin hyvä yleisön tunnelman nostattaja.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Voisit joskus lukea niitä linkkejä mitä tänne on laitettu. No, löytyikö sitä? Kelpasiko?


  • IL:n tietojen mukaan Sillanpäältä löytyi huumetta kiinnioton yhteydessä.

Erhe on helppo myöntää, joten ei kummempaa kuin vaikuttaa vain tyhmältä ihmiseltä. Mikäli tieto pitää paikkansa, koska en näitä paskalehtiä lue.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Erhe on helppo myöntää, joten ei kummempaa kuin vaikuttaa vain tyhmältä ihmiseltä. Mikäli tieto pitää paikkansa, koska en näitä paskalehtiä lue.

No minä en valitettavasti tiedä mitä lehtiä sinä luet tai olet lukematta. Näin kuitenkin on tuolla kirjoitettu - tietenkin kaiken paikkansa pitävyyttä voi aina haastaa mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Tätä sinun ei nyt enää kuitenkaan tarvitse haastaa: "Sillanpään kiinniotto Helsinki-Vantaalla ja huumeiden hallussapito vahvistettiin Ilta-Sanomille maanantaina." Lähde nyt on toki paskalehti mitä et lue eli toivottavasti se kelpaa?

Sillanpää otettiin siis kiinni siksi, että häntä epäillään osalliseksi laajempaan huumerinkiin joka on ko. huumetta levittänyt. Tämä sitten täyttääkin törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkit - kuten aiemmin on jo mainittu.

Totean nyt kuitenkin vielä sen, että Sillanpää on ollut aivan järjettömän typerä kuljettaessaan mömmöjä mukanaan Thaimaasta. Välilasku Qatarissa vielä tuohon kylkeen ja kummassakaan näistä maista ei kovin rento huumelaki ole. Tuossa linkki paskalehdistöön: Käyttikö Jari Sillanpää Thaimaassa huumeita? Pienikin hallussapidetty määrä voi johtaa pitkään vankilatuomioon - Kotimaa - Ilta-Sanomat
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Viihdetaiteilijana en järin kiinnostunut ole ollut Sillanpäästä, vaikka hän on tietyllä tavalla maamme robbiewilliams.

Päivä päivältä näköjään yhä enemmän ja enemmän robbiewilliams.

Näin Sillanpään Wanaja-festareilla kesällä. Jouduin jo silloin kysymään paremmalta puoliskolta, että koska tuo taustakankaan hoikka poika tulee lavalle.
 

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
@119

No minä mietin vain sitä, että on tehnyt rikoksensa kotimaassa, jolloin hänet otetaan vasta siellä kiinni. Minulle kelpaa aivan hyvin selitykseksi myös se, että hän on ollut niin tyhmä, että on vaarantanut kaiken sekoilemalla muuallakin. Siitä saataneen tietoa tosiaan myöhemmin. Jos sinä taasen keskityt palstaurallasi vain väittelyiden voittamiseen ja muuhun tappelun hakemiseen, niin minä en ole tanssiparisi. En ole kiinnostunut suuremman luokan spekuloinnista.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
@godspeed

Vastasin kun totesit minun olettaneen asioita ja sitten osoittautuikin, että sinä olit olettanut minun olettaneen? Rohkenen olettaa, että minun on sallittua vastata moiseen oletukseen?

Eikä minulla ole tarvetta mitään väittelyitä "voittaa" - osaan poistua kun asia ei etene ja olen sanottavani sanonut. Sanon vain oman mielipiteeni , ja ymmärtääkseni tähän minulla on täysi oikeus kuten kaikilla muillakin palstalaisilla. Mikäli kaikki olisivat aina samaa mieltä asioista voisi tämäkin keskustelupalsta olla melko tylsä.

Asiaan sen verran, että Sillanpäästä oli toki haku päällä Suomessa jolloin hänet luonnollisesti otetaan kiinni maahan saapuessa. Se kristalli mikä hänellä oli mukana ei kuitenkaan ole maagisesti tipahtanut hänen taskuunsa Hki-Vantaalla - eikä varmaan Dohassakaan - joten se on ollut (mitä suurimmalla todennäköisyydellä - nyt oletetaan) hänellä mukana Thaimaasta lähdettäessä. Ja tämä tosiaan on aivan käsittämättömän typerää toimintaa.

[Spekulointi alkaa]

Edit: kovin omituiselta kuulostaisi se, että poliisi olisi ollut yhteydessä Thaimaan & Qatarin viranomaisiin ja ohjeistanut / pyytänyt heitä päästämään Sillanpään lähtemään maasta / päästämään transitista läpi Qatarissa. Normaaliolosuhteissa ei näet olisi ollut yhtäkään syytä etteikö Sillanpää olisi päässyt lähtemään Thaimaasta tai Qatarista?

Eihän poliisi voinut tietää, että Sillanpäällä on kristallia mukanaan?

[/Spekulointi loppuu]

Palataan asiaan kun lisää uutisia tipahtelee niin ei tarvitse oletella puolin eikä toisin.

Peace and love.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös