Entinen työkaveri on jonkin verran kypsynyt Jari Sporttilaan
On toi Porttila vaan kova jätkä
Toiset uskoo Jumalaan, toiset Joulupukkiin, mutta minä uskon Martti
Vainioon
Jari Porttila - sielun veli
Urheiluosaston päällikkö Jari Porttila on kuulunut Mauno Saaren sielun
veljiin alusta lähtien. Porttila on myös toteuttanut opetuslapsena Mauno
Saaren ajatusta: Tärkeintä on oman sielun pelastus. Jari Porttila kuului
SPUS-projektin siittämisvaiheessa jo Saaren luottomiehiin.
Vuoden 1988 loppuun saakka urheiluosasto oli Uuden Suomen ja Iltalehden
yhteisomaisuutta. Siis kaksi työtä, yksi palkka -periaate. Kukaan ei
narissut, asialliset hommat hoituivat, muuten urheiluosastolla oltiin Ola
Timosen johdolla kuin Ellun kanat.
- Se oli hurjaa aikaa. Touhu muistutti lähinnä jakomielitautia.
Ensin kiireellä juttu Uuteen Suomeen, sitten herkulliset kohdat
Iltalehteen. Lisäksi kollegat luulivat meidän kuittaavan tuplapalkan,
vaikka emme merkinneet hurjasta työurakastamme minuuttiakaan ylitöitä,
muistelee 21v Uudessa Suomessa, josta 9 yhteisessä Uuden Suomen ja
Iltalehden urheiluosastossa palvellut Riitta Vihavainen.
- Kun Uuden Suomen viikkosanomalehti perustettiin, koko urheilu
periaatteessa lopetettiin; vain Porttila pelasti sielunsa. Oli todella
nöyryyttävää lukea toimituksen ovista tiedotteita, joissa Iltalehti
tarjosi meille mahdollisuuden freelance-suhteeseen. Siinä kiitos hurjasta
tuplatyöstä, sanoo Vihavainen.
SPUS:n myötä Uuden Suomen urheilukin itsenäistyi ja osastopäälliköksi tuli
- vastustuksista huolimatta - Jari Porttila. Hänen skuupinsa olivat
laajasti urheilutoimittajapiirien tiedossa. Porttila oli kuuluisa siitä,
että hän pisti omiin nimiinsä urheilijoiden haastatteluja, joita hän ei
ollut edes tavannut. Porttilan metodi oli seuraava: hän osti viikoittain
nipun ulkomaisia urheilulehtiä, käänsi niistä urheilijoiden haastatteluja
ja pisti hieman potkua juttuihinsa termeillä >myönsi< ja >paljasti<.
Jutuissa toistui myös >tunnusti silmiin katsoen ilmeenkään värähtämättä<.
Näin saatiin lukijat vakuuttuneeksi, että Porttila olisi todellakin
tavannut Borikset, Stefanit ja Iivana Julmat (Porttila käytti
pääsääntöisesti jutuissaan tuttavallisesti etunimiä) paikan päällä eikä
Vartiokylän kodissaan tavatessaan juttuja sanakirjan avulla. Los Angelesin
olympialaisissa vuonna 1984 Porttilan mielikuvitus oli huipussaan. Uuden
Suomen ja Iltalehden kisaryhmällä oli käytössään käsipuhelimet, joilla
stadionilla annettiin nopeita haastatteluja katsomossa istuvalle
toimittajalle, joka puolestaan oli yhteydessä puhelimitse Suomeen.
Porttila soitti tohkeissaan Uuden Suomen "pulpettiupuhelimeen" kertoen,
että hänellä on ainutlaatuinen eteläafrikkalaisen juoksijan Zola Buddin
haastattelu, jonka kanssa hän parhaillaan juttelee.
Skuuppi paljastui kuitenkin minuuttia myöhemmin täydeksi ankaksi. Eräs
suomalainen urheilutoimittaja kertoi katselleensa hämmästyneenä näytelmää,
kun Porttila paria stadionin kerrosta alempana puhui betoniseinälle
yksikseen puhelin kädessään.
Porttila sai aina ujutettua esimerkiksi jääkiekko-otteluiden
ykköspainoksen juttuihin valmentajan haastattelut, vaikka ottelu päättyi
samaan aikaan lehden kiinnimenon aikaan. Helppoahan valmentajan suuhun oli
pistää 0-5 tappion jälkeen viesti: "Peli oli todellakin tahmeaa, mikään ei
tänään kulkenut..." Aisapari Saari-Porttila toi urheiluun ns.
profiililajiajattelun. Painopiste oli golfissa, tenniksessä,
alppihiihdossa ja muissa eliittilajeissa. SPUS:n aikana niukkakin
urheiluosaston avustajakunta minimoitiin muutamiin vakioavustajiin. Tämä
johti siihen, että esimerkiksi palloilukierroksilla urheiluosasto oli
pääkaupungin ulkopuolisissa otteluissa täysin STT:n varassa. Tämä taas
johti siihen, että 1. painoksessa ei ollut useimmiten jääkiekko- eikä
jalkapallotuloksia lainkaan, koska painos meni kiinni klo 20.45 ja ottelut
päättyivät arkikierroksilla n. klo 21.00.
...
Porttilan alaisena urheiluosasto eli "kädestä suuhun" menetelmällä.
Suunnitelmia ei voitu tehdä, koska Porttila vietti suurimman osan aikaansa
kotona kirjoitellen juttuja kotiin asennetun tietokoneen ja
puhelinmodeemin avulla.
Tämä johti siihen, että urheilussa oli aika ajoin huutava työvoimapula.
Varsinainen osoitus valtakunnalliselta sanomalehdeltä oli sekin, että
useaan otteeseen Helsingissä pelatut SM-liigan jääkiekko-ottelut ja
jalkapallokierrokset hoidettiin Kaivokselassa Anssi Kukkosen Radio
Ykköseen tekemän selostuksen perusteella. Kun urheiluosasto kieltäytyi
tästä, kuittasi Porttila asian:
- kyllä se menee lukijoihin täydestä.
Vuoden 1990 alussa urheiluosasto sai henkisen orgasmin, kun Saari lähti
rakentamaan Porttilalle uraputkea. Porttila nimettiin kaikkien
ällistykseksi Brysselin kirjeenvaihtajaksi siirtyneen Reijo Kemppisen
tilalle kotimaan osastopäälliköksi. Urheilutoimituksen päälliköksi tuli
Tuomo Kiisseli.
- Tieto tuli minulle täytenä yllätyksenä. Mauno Saari soitti minulle
jyväskylän SM-hiihtoihin. Hän esitteli asian hänelle tyypillisellä
tavalla; siirto oli lyöty lukkoon, soitto oli vain muodollinen
ilmoitusluontoinen asia. Miksei minun kanssani voitu asiasta sopia
tarkemmin, kysyy Kiisseli.
Porttilan siirto kotimaan osastopäälliköksi epäilytti Saartakin, sillä hän
ilmoitti Kiisselille pestin olevan "alustavasti noin vuoden mittainen".
Kiisseli otti pestin vastaan. Urheiluosasto oli tyytyväinen, mutta
kotimaan osasto ei.
- Se oli ehdottomasti 30vuotisen Uudessa Suomessa oloaikani suurimpia
kärsimyksiä. Kymmenen kuukauden osastopäällikköaikanaan Porttila sai
piittaamattomuudellaan koko osaston täydelliseen kaaokseen, toteaa
toimitussihteeri Lidia Iranto.
Porttila myös söi urheiluosaston leipää. Elokuussa Porttila matkasi
yleisurheilun EM-kisoihin Jugoslavian Splitiin, vaikka oli kotimaan
osastopäällikkö.
Valheita ja korruptiota
Kotimaan uutistoiminnasta vastannut Saari katseli Porttilan toilauksia
läpi sormien; Saari oli ajatellut, että kotimaan osastopäällikkyys oli
Porttilalle vain välivaihe toimitus- tai uutispäällikkötiellä.
Lokakuussa 1990 Porttilan piittaamaton asenne kotimaan osastoa kohtaan
kolahti miehen omaan nilkkaan. Lokakuun 5. päivä oli vuoden
tapahtumarikkain päivä kotimaanosastolla: ensin aamuyöllä tavarajuna
paahtoi Helsingin rautatieaseman odotushalliin, myöhemmin päivällä
Aeroflotin kone kaapattiin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Uuden Suomen
kotimaanosastokin oli valppaana tilanteen tasalla odottaen lopullisia
tulikomentoja osastopäällikkö Porttilalta. Miestä ei kuitenkaan näkynyt
koko päivänä.
Iltapäivällä Porttila ilmoitti puhelimitse toimittaja Arto Hyvöselle
olevansa sairas ja menevänsä lääkäriin. Itse asiassa Porttila oli tilannut
itselleen ja vaimolleen ilmaisen matkan yhteistyökumppaninsa Tapani
Yli-Saunamäen (Nokia) sihteeriltä Saksan Essenissä pidettävään Nokian
järjestämään naisten tennisturnaukseen. Maanantaina Porttila saapui töihin
käsiään hieroen ja selittäen viikonvaihteen kuulumisiaan.
- Olipa rankka viikonloppu, kun aloin tehdä saunaremonttia kotona.
Vielä syksyllä Porttila kävi kotimaan osastopäällikkönä Stockholm Open
-tennisturnauksessa. Tämähän kuului ilman muuta kotimaan osastopäällikön
toimenkuvaan. Syksyllä vastaava päätoimittaja Ari Valjakka ymmärsi, ettei
Porttila ollut tehtäviensä tasalla. Siirto ei kuitenkaan ollut enää yksin
Saaren käsissä, sillä kotimaan osastolta kävi lähetystö pariinkin
otteeseen kertomassa päätoimittaja Valjakalle ja Saarelle Porttilan
piittaamattomasta asenteesta osastoaan kohtaan.
- Kaikki tapahtui taas vanhan kaavan mukaisesti: kaikki oli "Manelle"
itsestäänselvää; minun siirtoni pois urheilun osastopäällikön paikalta
sekä Porttilan paluu. Tämä oli yllättävää, sillä koin urheiluosastolla
hengen ja työmoraalin kohonneen vuoden aikana, sanoo Saaren
pelinappuloihin kuulunut Kiisseli.
Toisaalta Saari ei keksinyt Porttilalle muutakaan paikkaa. Urheiluosasto
ei tietenkään sulattanut siirtoa, vaan teki Saarelle vetoomuksen, että
Kiisseli saisi jatkaa. Vetoomus ei tuottanut tulosta.
Urheiluosasto vei kopion paperista joulukuun alussa uunituoreelle
vastaavalle päätoimittaja Jarmo Virmavirralle. Paperi ehti vanheta
Virmavirran luona puolisen tuntia, kun Saari tuli urheiluosastolle tuiman
näköisenä ottaen urheilutoimittaja Ari Hämäläisen puheilleen. Hän kysyi
mikä ihme Virmavirralle lähetetty paperi oikein oli. Hämäläinen vastasi
tiukkana poikana, että sama joka lähetettiin Saarelle 3 viikkoa
aikaisemmin.
Saari sai kuitenkin jälleen kerran tahtonsa läpi ja Porttilasta tuli taas
urheilun esimies.
Porttilan huitelu jatkui urheilun kustannuksella. Keväällä 1991
eduskuntavaaliviikonloppuna Porttila lähti toimituksen ainoalla autolla
viikonlopun viettoon Vimpeliin. Asiassa oli kuitenkin paljon
hämäräperäistä: ensinnäkin Porttila oli laittanut auton varauskirjaan
juttumatkan syyksi Kuortaneella pidettävän yleisurheiluleirin
(urheilutoimitus tarkisti asian; Kuortaneella ei tuona viikonloppuna ollut
mitään yu-leiriä).
Lisäksi urheilutoimittaja Ahti Pohjalainen oli varannut auton Kotkassa
pelattavaan KTP:n ja HoNsU:n väliseen koripalloilun loppuotteluun. Samoin
kotimaan toimitus olisi tarvinnut autoa eduskuntavaalien tuoksinassa. Kun
Pohjalainen meni tuohtuneena ilmoittamaan asiasta Saarelle, puolusti tämä
Porttilaa.
- Porttilaa täytyy ymmärtää. Hänellä on stressi. Mutta ota toi mun Bemari.
Siinä on handsfreepuhelin. Mittari on näyttänyt parhaimmillaan 180 kilsaa
tunnissa. Onhan sulla hyvä tie allasi Porvooseen asti. Siitä vaan,
kuittasi Saari.
Koomisin piirre tässä asiassa on se, ettei Porttilalla ole ajokorttia..."