Mainos

Jari Kurri – uusi ruorimies ja omistaja

  • 228 729
  • 1 073

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin, onhan se mahdollista (ja ehkä jopa todennäköistä), että Kurri on sen verran yksinkertainen kaveri, että kuvitteli vain pyörittävänsä ihan tavallista jääkiekkojoukuetta. Nyt sitten ihmettelee miksi tuo koko kuvio aiheuttaa niin paljon kuvotusta muussa lätkäpiirissä.
Huomaahan sen myös Selänteen twiiteistä, että vaikka kiekkoa osaisi pelata, niin välttämättä esimerkiksi älykkyys ei ole kehittynyt samalle tasolle kuin kouluja käyneillä ja ilman päähän kohdistuneita taklauksia elämästä selvinneillä.
 
Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
"Kyllä se aika pahalta tuntuu, ja kovalta tuomiolta. Jälkeenpäin on helppo viisastella. Teimme paljon hyvää Suomi-kiekolle. Kaiken, mitä teimme, ajattelimme urheilu ja kiekko edellä, Kurri vannoo." Itkuiselta Jartsalta nyt vaan unohtui se että ilmaisia lounaita ei ole, varsinkaan putleristien kanssa. Haastattelija olisi voinut myös kysyä että miksi raha painoi myös lopussa enemmän kuin Jokereiden etu ja miltä se tuntui.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Kurri lähti mukaan rohkeaan projektiin kiistatta kovempaan Liigaan, mutta päätös lähtöön taisi olla kuitenkin yksin Harkimon. Silloin projekti ei näyttänyt vielä ihan yhtä pahalta kun miltä se näyttää tänään. Ekan kauden aikana itsekin seurailin pelejä, mutta kyllä se eka kevät jo näytti sen ettei länsimaalainen joukkue tule tässä sarjassa voittamaan ja motivaatio seuraamiseen päättyi ennen pleijareiden loppumista. Tässä vaiheessa olisi voinut todeta homman olleen virhe ja palata häntä koivissa pelailemaan vaikka Suomi-Sarjaa suomeen, mutta maailma ei ole näin mustavalkoinen.

Kurrin kohdalla kun on hommaan ryhtynyt, niin sieltä on aika vaikea nähdä koko kuvaa ja varsinkaan hypätä sieltä pois. Kaksi vuotta sitten tehtiin oikea päätös ja kaikki sumuverhot poistuivat. Kurri joutui tilanteeseen, missä kukaan ei olisi halunnut olla. Varmasti tuntuu pahalta ja en minä Kurrille mitään ikävää toivo. Teki virheitä ja vieläkään ei ole ottanut niistä täyttä vastuuta ja kertonut koko kuviota auki, mutta silti. Jälkeenpäin voi arvioidan kaikkia suomifirmoja, jotka ovat tehneet bisnestä idässä, mutta se on turhaa. Jokereiden ei olisi koskaan pitänyt lähteä itään, mutta sitä ei joko ymmärretty tai välitetty. Jälkimmäinen olisi paha jos tiesivät jo tuolloin kyseisen sarjan olevan täysin propaganda-liiga.

Mulle Kurri on lian tahrima legenda, mutta aiemmat ansiot kiekkoilijana ovat kiistattomat. Paita voi olla katossa vanhojen meriittien myötä ja turha miestä on enempää grillata virheistään. Virheet oli isot ja niiden hinta on kova. Ei käy kateeksi yhtään. Kansan palvoma legenda elää aina hyljeksittynä hylkiönä tämän idän reissun myötä. Tätä se elämä on Jari. Tulin, näin ja voitin kunnes romahdin.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Kiekoton Mies hyvä teksti ja isosta osasta samaa mieltä. Kuitenkin tuo ns.normi suomifirmohin vertaaminen ontuu aika lailla. Jokerit ei missään vaiheessa ollut millään tavalla normaalifirma vaan täysin poliittinen välinen. Ei mitään muuta suomifirmaa ole venakot subventoineet kymmenillä miljoonilla. Ei Jokerit mennyt Venäjälle tekemään liiketoiminnallista tulosta. Päinvastoin. Jo lähdössä oli selvää että turskaa tulee mutta balalaikka kuittaa.

Kurrin osalta surullisinta että mies ei itse joko tiedostaen tai tiedostamattaan vieläkään näe tai halua nähdä metsää puilta mistä koko touhussa oli kyse.
 
Viimeksi muokattu:

Joo tiedostan kyllä asian olevan erilainen kun toinen tekee liiketoimintaa ja toinen pyörittää urheiluseuraa. Lähinnä pointti oli itään meno ja idässä oleminen. Useat suomifirmat on hyötyneet vähintään epäsuorasti maan tavasta toimia bisneksen osalta. Kyllä siellä olisi melkoinen sylttytehdas, kun lähdettäisiin katsomaan mitä kaikkea siellä on touhuttu ja kuinka ne pullot onkaan jaettu. Idän kaupassa on aina ollut idän meininki ja jälkiviisaana voi näitäkin lähteä tuomitsemaan. Kaikki raha mikä on mennyt liiketoiminnasta kyseiselle valtiolle on nyt ammuttu tuonne Ukrainaan rakettien muodossa, joten kukaan ei ole puhtoinen. Se onkin taas toinen kysymys kannattaako näitä syntejä lähteä kaivelemaan sen enempää suomifirmojen tai Kurrinkaan osalta. Ei niitä tarvi ottaa mukaan omiin bisneksiin taikka Jokereihin, mut muutoin voi jättää virheet heidän kannettavaksi. Kurri on joko tietoinen asiasta ja harmittelee silti asian laitaa tai sitten on syyntakeeton ymmärtämään kokonaiskuvaa. Mutta Jutilan sanoin "nukuttiin ja mentiin eteenpäin". Tahra on ja pysyy, mutta kiakkoa osasi pelata aikanaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aika moni suomalainen pelaaja tai valmentaja on kerännyt omaisuutensa tai ainakin omaisuuttaan putinismin propagandakoneiston pelinappulana. Ei kunnioitettavaa kenenkään osalta.
Mut annetaan jo olla.
Toiset osaa katua ja ymmärtää mokansa, toiset ei tajua eikä kai tule koskaan tajuamaan.
Ei jaksais enää näihin tyyppeihin tuhlata energiaansa.
 
PetriVaris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ehkä tuossa eniten kaivelee se, että Jari ilmeisesti nettosi vielä hyvän siivun myynnistä Jollelle. Siitä olisi reilu mies kuitannut Pennasen ja muiden vastuut, jotka sitten lankesivat uudelle taustayhtiölle.

Paljon näille pennasille piti maksella?

Miksei Jari vaan istu hiljaa rahakirstunsa päällä vaan pitää vielä tulla "jatkuvalla syötöllä" mediaan esille ja niistää kyyneleensä tonnin (ruplan) seteliin?
 
säiliö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paljon näille pennasille piti maksella?
Merkittävä summa se Ilta-Sanomien tietojen mukaan oli, 125 000 euroa. Ja ehtona Mestis-paikalle.

Ja kuten Ossi Iltalehden jutussa myöhemmin mainitsee, niin onhan tämä hieman nurinkurista:

– Erikoisuus tulee siitä, kun meillä ei ole mitään linkkiä KHL-Jokereihin – meille ei ole, eikä meillä saa olla. Samaan aikaan meidän pitää vastata KHL-sopimuksesta. Säännöt ovat sääntöjä ja niiden kanssa toimitaan, Väänänen kommentoi.
 
Aika moni suomalainen pelaaja tai valmentaja on kerännyt omaisuutensa tai ainakin omaisuuttaan putinismin propagandakoneiston pelinappulana. Ei kunnioitettavaa kenenkään osalta.

Nämä ei ole kuitenkaan vissiin heittänyt jeesusvaihdetta silmään että rakkaudesta suomalaiseen kiekkoon tehtiin kaikki.
 
Yellow Jester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä, kun en ole nähnyt heiltä asiasta mitään kysyttävän.
Tätä kyllä tullut monesti jossain määrin ihmeteltyä. Puhtaasti rahan takiahan tuolla kaikki suomalaiset + ulkkarit pelasivat/pelaavat.

Kuitenkin kyllähän tuon sarjan tarkoitususperä on alusta asti ollut selvää, ihan jo sen perustajasta lähtien.

Miksi tuolla sitten oikeastaan missään vaiheessa on ollut ns. hyväksyttävää pelata ja miksi asiaa ei ennen 2022 paheksuttu / eikä paheksuta heitä ketkä sieltä pois tulivat helmikuun 2022 tapahtumien jälkeen?

Pelkästään julleissa pelaa nopeasti laskettuna 8 pelaajaa jotka kyseisessä sarjassa ovat (veri)ruplia vuolleet.
 
Flip#51

Tätä pelaajien täydellistä vapautta vastuusta en minäkään ole missään vaiheessa täysin ymmärtänyt. Jengi kiihkoilee jopa Jokereiden faneille, kun kehtasimme (osa pidempään kuin toiset) seurata rakastamaamme jengiä khl:ssä. Samaan aikaan siellä skulanneet pelaajat ovat avosylin tervetulleita omaan jengiin. No problem.

Oma suhtautuminen kumpaankaan - edes Kurrin alkuperäisiin motiiveihin (loppuvaiheen rahastukset vaikuttavat kusipäiseltä touhulta tietämättä asiasta enempää) - ei ole niin jyrkkä. Jälkiviisaana on helppo todeta, että yhdenkään seuran, pelaajan tai kannattajan ei olisi kannattanut edes katsoa Venäjälle päin, mutta maailma oli vähemmän mustavalkoinen ennen helmikuuta 2022.

Kurrista vielä, tosiaan vaikuttaa aika vilpittömältä ulostuloissaan, eikä oikeasti vaikuta ymmärtävän isoa kuvaa uhriutuessaan. Erikoista.
 
Moottorimuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tätä kyllä tullut monesti jossain määrin ihmeteltyä. Puhtaasti rahan takiahan tuolla kaikki suomalaiset + ulkkarit pelasivat/pelaavat.

Kuitenkin kyllähän tuon sarjan tarkoitususperä on alusta asti ollut selvää, ihan jo sen perustajasta lähtien.

Miksi tuolla sitten oikeastaan missään vaiheessa on ollut ns. hyväksyttävää pelata ja miksi asiaa ei ennen 2022 paheksuttu / eikä paheksuta heitä ketkä sieltä pois tulivat helmikuun 2022 tapahtumien jälkeen?

Pelkästään julleissa pelaa nopeasti laskettuna 8 pelaajaa jotka kyseisessä sarjassa ovat (veri)ruplia vuolleet.
Eka kappale täysin totta. Mm. Jagr meni NHL:sta Omskii, koska siellä maksettiin paremmin.
Huomaa sen myös Antti 'liiton broileri' Pennasestakin. -KHL-massit jäi tienaamatta ni kupataa ne sitte Mestis-seuralta. Ei tunnu missää nostaa kahta palkkaa samaa aikaa.

Kurrista: Uskon sen oikeesti ajatelleen asian vain jääkiekkona. Tyhmältä se nyt kumminki näyttää.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eka kappale täysin totta. Mm. Jagr meni NHL:sta Omskii, koska siellä maksettiin paremmin.
Huomaa sen myös Antti 'liiton broileri' Pennasestakin. -KHL-massit jäi tienaamatta ni kupataa ne sitte Mestis-seuralta. Ei tunnu missää nostaa kahta palkkaa samaa aikaa.

Kurrista: Uskon sen oikeesti ajatelleen asian vain jääkiekkona. Tyhmältä se nyt kumminki näyttää.
Pennasta nyt aivan typerä syyttää yhtään mistään. Mies kyllä olisi päässyt muuallekin kuin KoheloJokereihin. Mutta teki sopimuksen, sulki muut vaihtoehdot pois ja velvoitteet kuuluu silloin Jokereille. Ainoa mikä tässä meni perseelleen on se, että Pennasen palkka olisi pitänyt mennä Kurrin yhtiön taskusta. Ei nykyJokereiden.
 
Moottorimuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pennasta nyt aivan typerä syyttää yhtään mistään. Mies kyllä olisi päässyt muuallekin kuin KoheloJokereihin. Mutta teki sopimuksen, sulki muut vaihtoehdot pois ja velvoitteet kuuluu silloin Jokereille. Ainoa mikä tässä meni perseelleen on se, että Pennasen palkka olisi pitänyt mennä Kurrin yhtiön taskusta. Ei nykyJokereiden.
Ainoastaan alleviivatusta samaa mieltä. Antille olis hyvin riittäny pelkkä Ilveksen liksa ja olis voinu kieltäytyä Jokereiden velvotteesta. En sano että niin olisi pitänyt toimia, mutta se olis ollu mahollista, koska osakeyhtiökin on eri. Velvollisuudet kummiski pitää hoitaa.

Mutu on että Jokerit-soppari oli Pennaselle työharjottelupaikka Leijoniin. Liiton valkkuja siellä pelkästään oli penkin takana muutenkin.
 
Heh. Ei kait tässä ole kyse siitä mikä olisi kenellekin riittänyt. Vihervasemmisto jakaa yhtä sämpylää kaikkien kesken ja se riittää. Pennasella olisi varmasti ollut ottajia Ruotsissa tai Sveitsissä, mutta tarttui Jokereiden sopimukseen. Edelleen Pennaselle oli raha-asia kun mies sulki muut vaihtoehdot pois valitessaan Jokerit ja tekee aivan oikein pitäessään sopimuksesta kiinni.
 
Moottorimuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pennasta nyt aivan typerä syyttää yhtään mistään. Mies kyllä olisi päässyt muuallekin kuin KoheloJokereihin. Mutta teki sopimuksen, sulki muut vaihtoehdot pois ja velvoitteet kuuluu silloin Jokereille. Ainoa mikä tässä meni perseelleen on se, että Pennasen palkka olisi pitänyt mennä Kurrin yhtiön taskusta. Ei nykyJokereiden.
Eri asia, jos tekis töitä palkkasa etee.
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kurri meni hockey edellä se on fakta. Fakta on myös se KHL auttoi Suomi-kiekkoa. Mä seurasin joukkuetta ja lätkää mielenkiinnon hiipuessa lopetin viimeisinä vuosina kausareiden osatamisen ja kävin yhä satunaisemmin peleissä. En tuomitse Kurria mistään. Mulle Kurri on Suomi-kiekko legenda edelleenkin. Olihan siellä KHL aika monta veriraha pelajaakin, mutta kukaan ei syyllistä heitä, jos katsoo asiaa isommassa kontekstissa. Pulkkinen taitaa olla ainoa oikeasti aivoton. Myös meidän nykyinen presidenttimme teki tiivistä yhteistyötä Itä-naapureiden kanssa ja nyt on toinen ääni kellossa jne. esimerkkejä riittäisi enemmänkin.
 
julB

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokainen pelaaja, valmentaja tai omistajaa näyttelevä bulvaani, joka on 2014 Krimin varastamisen jälkeen raapustanut nimensä mihin tahansa KHL-aiheiseen sopimukseen, on halveksuttava seteliselkärankainen ja veriruplilla ostettu.
Tästä niin samaa mieltä ja onhan se uskomatonta, kuinka paljon pelkästään Jokereita ja Kurria on ammuttu KHL-asiayhteyteen liittyen

Liigassa skulaa tällä hetkellä monta johtavaa pelaajaa, jotka on verirahoilla pestyjä. Julleissa rupla haisee kaikista eniten. Tämäkö ei ketään haittaa? Siellä on päävalmentajaa myöden raavittu ruplaa idästä. Samalla Tobbari laukoo medialle vieläkin asiayhteyttä Jokereiden ja KHLän välillä.

Yksi huvittavimmista yksityiskohdista on ollut se, kun Jokereiden pelaajista tuli vapaata riistaa KHLästä irtautumisen jälkeen. Jos muistellaan sitä Liigaseurojen keskinäistä sopimusta liittyen Michael Keräsen Jokerit —> Ilves-siirtocaseen, oli nyt Liigajengit Tobbarin johdolla kuin karkkikaupassa hamuamassa jokeripelaajia.

Tässä oli vielä oma puheenvuoroni, kiitos. Asia voisi olla käsitelty ja Kurrin voisi jättää vihdoin rauhaan. Oksetti lukea iltapäivälehtien otsikkoja, Kurrin tultua haastattelun kautta takaisin julkisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös