Mainos

Janne Pesonen loppukauden diilillä HIFK:n

  • 203 893
  • 515

Siiklake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enpä usko,että hän nyt säikkyisi ja muuttuisi epävarmaksi, jos ei heti natsaa. Luin uusimmasta Jääkiekkolehdestä 99 kysymystä Pessillä ja kovin rento ja oikealla asenteella tuntui olevan. Hän on kuitenkin nähnyt jo yhtä sun toista, enkä usko kovin helpolla hötkyilevän.

Kyllä asenne on kohdillaan varmasti, mutta kyllä hänen tekeminen näyttää vielä tällä hetkellä siltä, että kaikki ei mene nappiin. Väläyttelee välillä huikeilla yksilösuorituksilla, joka kertoo siitä, että mahdollisuudet ovat vielä vaikka mihin. Toisinaan näkee kyllä Pessiltä myös kyllä kovin erikoisia ratkaisuja. Ässät pelissä sai esimerkiksi kiekon laidassa ja olisi voinut tehdä sillä ihmeitä, mutta katsoi parhaakseen lämätä laidassa kiinni olevaa kiekkoa kohti laitaa sillä seurauksella, että kiekko pomppasi 2 dekkiä ilmaan ja joku porilaisnevari (Zaborsky tai joku) nappasi sen ja Pessi katseli kuin hoomoilanen perään. Uskon siis, että hieman "hötkyilee", sillä todelliset onnistumiset ovat vielä olleet kortilla.

Ja mitä tuohon haastatteluun tulee, Pessi saattaa hyvinkin olla ns. supliikkimies, toisin kuin Joonas Jalvanti, joka saa itsensä kuulostamaan rennolta. Viime vuonna kehui rennon oloisesti Kazanin kalavesien hauki, ahven ja kuha kantaa, mutta liekö haaviin tarttunut kuitenkaan sen kummemmin vonkaleita, en tiedä, sillä ei ollut ehtinyt vielä kalaan, mutta rennolta kuitenkin kuulosti. Eli rentous siviilissä ei välttämäti päde pelisuorituksiin, vaikka väittäisi, että pätee. Ja mitä tällä hetkellä omiin havaintoihini tulee, niin ei myöskään päde, vaan pääkoppa näyttää olevan hieman jumissa. Emme voi kuitenkaan syyttää tästä yksin Pesosta, sillä PS:lle kuuluu tästä reippahasti yli puolet. Häntä siis kiittäkäämme.

Ja sori OT eli Joonas Jalvanti.
 
Luotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ainakin erkantoimittaja on vaihtunut. Ihme vitun vaseliinilapoja meno- ja tulopuolella. Tervaerkka takasin!
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en edelleenkään ole huolissani Pessistä. Asennepuoli on enemmän kuin kunnossa eikä selkä suoristu, vaikka itse kämmäisikin. Tämä on mielestäni hyvä merkki ja kertoo siitä, että omaan kokemukseensa pohjautuen kykenee elämään kentällä ns. tilanteen kerrallaan.

Ässät-peli oli Pessiltä huono ja parempaan pitää pystyä. Mutten edelleenkään näe yhtä huonoa peliä minään "painu vittuun IFK:sta juntti palkkasoturi"-tyyppisenä pysyväistilana. Systeemit IFK:ssa on nyt kentällä muutenkin päin persettä ja esim. Pessi on pelannut koko aikansa kentässä, missä ei pääse pelaamaan omilla vahvuuksillaan. Kyllä se näkyy. Ajoittain väläyttelee, mutta pääasiassa pelaa sellaisessa roolissa Miken kanssa, missä ei pääse hyödyntämään kaikkea osaamistaan ja sitä kautta saamaan onnistumisia.

Itsetunto ja -luottamus ovat varmasti periaatteessa kohdillaan, mutta fakta on se, että kyllä kiekkoilija tarvitsee onnistumisia kentällä ja nimenomaan maalin muodossa Pessin kaltaisen pelaajan kohdalla, jolta maaleja odotellaankin. Ja mitä pidemmälle kausi menee ja laariin sopisee pisteitä vain hiljakseen, sitä ongelmallisemmaksi hommat käy myös ns. isossa kuvassa. Joten valmennuksen pitäisi nyt ottaa Pesosen kanssakin erilaiset variaatiot käyttöön ja ihan ensimmäisenä erottaa parivaljakko Pesonen-Granlund.

Mä uskon ihan jokaiseen pelaajaan vielä. Valmennuksen kanssa tilanne on päinvastainen, mutta toivon, että jätkät itse uskovat koutsien pystyvän hoitamaan tilanteen kuntoon. Jos nimittäin eivät usko, olemme ns. kusessa ja pahasti.
 
Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en edelleenkään ole huolissani Pessistä. Asennepuoli on enemmän kuin kunnossa eikä selkä suoristu, vaikka itse kämmäisikin. Tämä on mielestäni hyvä merkki ja kertoo siitä, että omaan kokemukseensa pohjautuen kykenee elämään kentällä ns. tilanteen kerrallaan.

Samaa mieltä. Pesonen on luonteeltaan voittaja, joka on voittanut asioita hyvin useaan otteeseen. Asennepuoli tällä kaverilla on aina ollut kunnossa ja näkeehän sen sokea Reettakin tms., että tällä kaverilla on joku tulemisen projekti kesken, koska liike on parantunut ottelu ottelulta. Oli jännä huomata minkälaisen euroopplaisen kiekon tasolla huippuluokkaa olevan kiekollisen osaamisen tämä tyyppi hallitsee, kun Kerho-pelissä pelasi yhden yv:n eri kentässä kuin Mikke. Samantien otti kapelllimestarin roolin haltuun ja teki huippuluokan suorituksia useita kappaleita yhdessä vaihdossa. Vaikka alunperin näin tämän jannun paikan Miken vierellä, niin Pesosen erinomainen pelikäsitys pääsee kyllä paremmin oikeuksiinsa, jos pelaisi esim. Kiben ja PW:n kanssa. Nyt oikeastaan miehen erinomaista pelikäsitystä pantataan Miken ketjussa.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Pessi on ensimmäinen pelaaja pitkään aikaan, jonka pelaaminen ei toimi Miken rinnalla. Samalla voi sanoa, että on Mikenkin peli ollut aiempaa tehottomampaa sen jälkeen, kun sai ko. jannun ketjuunsa.
Tähän asti ARG-ketjusta alkaen kaikki ovat pikemminkin kukoistaneet MG:n ketjussa, että sikäli odottamatonta tämä uuden MM-kaverin sopeutumattomuus Miken rinnalla. Ehdottomasti Pesonen toiseen ketjuun jatkossa. Jos sittenkään ei ala toimimaan, niin Kuhta voi lahjoittaa yhden peilin mittavasta valikoimastaan.
 
Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katseltuani edelliset+nyt eka erä noista Karjala-peleistä, en voi olla toteamatta, että HIFK jäi voitolle kun Pesonen tuli sisään ja Joensuu ei.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Pessi on ensimmäinen pelaaja pitkään aikaan, jonka pelaaminen ei toimi Miken rinnalla. Samalla voi sanoa, että on Mikenkin peli ollut aiempaa tehottomampaa sen jälkeen, kun sai ko. jannun ketjuunsa.
Tähän asti ARG-ketjusta alkaen kaikki ovat pikemminkin kukoistaneet MG:n ketjussa, että sikäli odottamatonta tämä uuden MM-kaverin sopeutumattomuus Miken rinnalla. Ehdottomasti Pesonen toiseen ketjuun jatkossa. Jos sittenkään ei ala toimimaan, niin Kuhta voi lahjoittaa yhden peilin mittavasta valikoimastaan.

Sinänsä ei ole vastaan väittämistä, jos liigapelien perusteella arvioi. Mutta toisaalta maajoukkueessa kavereilla tuntuu synkkaavan, niin MM- kisoissa kuin nyt Karjala- turnauksessakin. Olisiko taustalla siis sittenkin jotain muuta kuin pelaajien sopivuus/sopimattomuus. Eihän Granlundkaan saa enää HIFK:ssa mitään aikaiseksi. No joo, hieman kärjistettyä, mutta viime pelien p/o ei juuri hänelläkään häikäise. En tuomitse kuitenkaan pelaajaa/pelaajia. Vaikea se on käyttää peliälyään, kun ei päästä hallitusti edes omista ylös.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katseltuani edelliset+nyt eka erä noista Karjala-peleistä, en voi olla toteamatta, että HIFK jäi voitolle kun Pesonen tuli sisään ja Joensuu ei.

No tämähän on vähän sama, kun alkaisi vertailemaan panssarivaunun ja Ferrarin ominaisuuksia. HIFK:lla olisi ollut ja on edelleen käyttöä fyysiselle hyvälle maalintekijälle, mutta kuten monesti on sanottu, niin ei Pesosen kaltaista kaveria voi olla signaamatta, jos mahdollisuus tulee. Mutta ihan eri pelaajatyypeistä tässä on kysymys.
 
Niin. Lähinnä tarkoitin, että näistä kahdesta 'valittiin' parempi vaihtoehto. Käsittääkseni missään vaiheessa ei ollut edes tarkoitus/saumat saada molempia.

Se, että toinen on tankki ja toinen on urheiluauto on totta. Pelaajatyypistä en hiiskunut :)
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä ei ole vastaan väittämistä, jos liigapelien perusteella arvioi. Mutta toisaalta maajoukkueessa kavereilla tuntuu synkkaavan, niin MM- kisoissa kuin nyt Karjala- turnauksessakin. Olisiko taustalla siis sittenkin jotain muuta kuin pelaajien sopivuus/sopimattomuus. Eihän Granlundkaan saa enää HIFK:ssa mitään aikaiseksi. No joo, hieman kärjistettyä, mutta viime pelien p/o ei juuri hänelläkään häikäise. En tuomitse kuitenkaan pelaajaa/pelaajia. Vaikea se on käyttää peliälyään, kun ei päästä hallitusti edes omista ylös.

Pitää muistaa ero liiga- ja mj-pelien välillä: ensimainituissa Mikke on Pesosen sentterinä, jälkimmäisissä Mikke ja Janne viilettävät Immosen laidoilla. En katsellut Karjalalippisturnauksen pelejä, mutta viime keväältä on jäänyt sellainen muistikuva, että MG:llä synkkasi ennen kaikkea Immosen kanssa ja tämä kaksikko oli aina-vaarallinen tutkapari. Ehkä siis Immonen on se ns. missing link, joka Miken ja Jannen ketjusta puuttuu, jotta herrojen yhteispeli kulkisi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tuossa MG-Immonen-Pesonen ketjussa pelintekijäna on MG, vaikka laidassa pelaakin ja Immonen laittaa lättyä sisään. Pesonen komppaa sitten taustalla ja hänen paikallaan voisi ihan hyvin pelata joku muukin. MG:llä ja Pesosella ei mun mielestä ole sen enempää linkkiä maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakaan. Tämän takia on hyvin outoa, että PS meni laittamaan äijät samaan ketjuun ja vielä piti tuon ketjun itsepäisesti kasassa, vaikka peli ei kulkenutkaan... Maajoukkue tauko tuskin muuttaa tätä asetelmaa, tekihän tuo ykkösketju lähes kaikki Suomen maaleista.
 
Itäpuu

Jäsen
MG:llä ja Pesosella ei mun mielestä ole sen enempää linkkiä maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakaan.

Itse olen havainnoinut samoin. Pesonen on ollut molemmissa itseasiassa yllättävän vaisu. Maajoukkueessa todennäköisesti Immonen - Granlund tutkaparista saisi vielä enemmän irti jos kolmas lenkki olisi joku fyysisempi hyökkääjä. Nyky Pesonen ei juuri maalille pääse, ainakaan luistimet jäässä...
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuossa MG-Immonen-Pesonen ketjussa pelintekijäna on MG, vaikka laidassa pelaakin ja Immonen laittaa lättyä sisään. Pesonen komppaa sitten taustalla ja hänen paikallaan voisi ihan hyvin pelata joku muukin. MG:llä ja Pesosella ei mun mielestä ole sen enempää linkkiä maajoukkueessa kuin seurajoukkueessakaan. Tämän takia on hyvin outoa, että PS meni laittamaan äijät samaan ketjuun ja vielä piti tuon ketjun itsepäisesti kasassa, vaikka peli ei kulkenutkaan... Maajoukkue tauko tuskin muuttaa tätä asetelmaa, tekihän tuo ykkösketju lähes kaikki Suomen maaleista.

Juuri näin, Pesonen ei ole mielestäni näyttänyt sarja- eikä EHT-peleissä mitään sellaista, jonka mukaan paikka pitäisi olla sementoitu MG:n rinnalla, varsinkin kun kaikki kokemukset puoltaisivat Villen ja Miken laittamista samaan ketjuun, niin kuin palstalla on monta kertaa todettu. Kolmas pyörä pitäisi olla ns. tilaa tekevä laituri.
Toivottavasti maajoukkuepelit avaisivat Petun silmät ja hän kokisi valaistuksen asiassa. Huomenna olisi ensimmäinen paikka näyttää...
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kun taas huomisesta eteenpäin yritetään herätellä Granlund-Pesonen akselia niin itse lähtisin kokeilemaan Mikkeä laidassa äMäM-joukkueen tavoin. Keskelle Wirtanen tai jopa Hirso. Toisi myös toisen laadukkaan aloittajan kentälliseen.
Tai no unohdetaan se Hirso, PW toisi kenttään tarvittavaa työvoimaa, maalineduspelaamista ja molempiin suuntiin pelaamista. Voisi olla kokeilemisen arvoista.
Mun mielestäni PW:ltä odotetaan Villen ketjussa pelin ja maalipaikkojen rakentamista liiaksikin missä ei ole lähelläkään tutkaparinsa tasolla. Miken kentässä voisi toimia kuten äMäM-joukkueessa, Mikke rakentaa ja PW pelaa rouhien molempiin suuntiin.
Kun vielä kahteen ensimmäiseen hyökkäyskenttään lisätään MarkusG ja Kuhta niin tuntuu liki mahdottomalta ettei verkot heilu illasta toiseen.

_
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Kun vielä kahteen ensimmäiseen hyökkäyskenttään lisätään MarkusG ja Kuhta niin tuntuu liki mahdottomalta ettei verkot heilu illasta toiseen.

_

Niin tai esim. Somervuoren Eero, joka sattuu olemaan myös paras maalintekijämme. Voi vaan pyöritellä päätä, että on se nyt kumma jos ei noilla äijillä saa enempää maaleja tehdyksi.
 
Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Mikael Granlundista voisi joo saada enemmän irti laidassa, mutta Mikke on sentteri, ja Mikke harjoittelee sentteripelaamista Suomessa. Mikkeä on aivan turha laittaa laitaan, kun mies jäi Suomeen harjoittelemaan lisää, että sitten pärjäisi NHL:ssä paremmin sentterinä. Tälläisten prospektien kohdalla, on ajateltava ennenkaikkea itse Mikkeä, eikä vain seuran parasta, kukaan ei kiistä, etteikö Mikke olisi nykyistäkin parempi laidassa, mutta tarkoituksena on kehittää Miken sentteri pelaamista, mikä on hänelle se ominaisin paikka, ja siksi on täyttä tyhmyyttä kaikkien kannalta alkaa peluuttaa häntä laidassa.

Mutta se siitä, ei kuulu Pesosen ketjuun tämä viesti mutta tulipahan vastattua.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Janne Pesosella on neljän ottelun pisteputki, repikää siitä, onko muilla HIFK-pelaajilla samanlaista pisteputkea päällä? No se on ainakin varmaa, että tämänpäiväinen ottelu katkaisi pisteputket 24 muulta pelaajalta, jotka ovat pelaavassa kokoonpanossa pyörineet, jos sellaisia on sattunut olemaan? Mutta ykköskenttä oli muiden ketjujen ohella surkea, maalista huolimatta. Peltonen ei saa sisään mistään, iso apina siellä selässä.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Oisko kellään uusinta veikkaajaa ja jaksais referoida ne Pessin asiat tänne? Kuulemma on soppariin kirjattu vakiopaikka MiG:n viereltä. Ihmettelee konttauksesta saatua palautetta vissiin kans. Thänks.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
No tuo juttuhan oli vain Veikkaajan spekulointia asialla, ei heilläkään mitään tietoa ole asiasta. Eikä Pesosta ollut edes mitään oma juttua lehdessä, sivuutettiin vain jossain ohimennen. Et jäänyt mistään paitsi.
 
Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Oisko kellään uusinta veikkaajaa ja jaksais referoida ne Pessin asiat tänne? Kuulemma on soppariin kirjattu vakiopaikka MiG:n viereltä. Ihmettelee konttauksesta saatua palautetta vissiin kans. Thänks.

Täyttä roskaa. Toki voihan joku pitää Veikkaajaa hyvänä lähteenä =)
 
ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei kait ihmiset tosissaan usko, että sopimuksiin kirjataan pykäliä ketjukavereista!?! Valot päälle =)
 
Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kait ihmiset tosissaan usko, että sopimuksiin kirjataan pykäliä ketjukavereista!?! Valot päälle =)

Ei välttämättä ketjukavereista, mutta pelipaikasta kyllä. Ykkösketjun laitahyökkääjä=MG:n rinnalla.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei kait ihmiset tosissaan usko, että sopimuksiin kirjataan pykäliä ketjukavereista!?! Valot päälle =)

No kun yksi alkaa spekuloimaan tuollaisella huuhaalla, niin äkkiäkös siitä saadaan aikaiseksi jo puolitotuus tällä palstalla. Toinen asia, mikä vahvistaa porukan epäilyksiä tästä asiasta, on tuo Petun harrastama peluuttaminen. Kokolailla täyttä skeidaa tuo pykälä höpinä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös