Mainos

Janne Juvonen vahvistamaan maalivahtosastoa

  • 21 537
  • 125

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän sinänsä ristiriitaista, kun tänne toivotaan kavereita jotka ovat breikkaamisen kynnyksellä ja sitten kun sellainen saadaan, niin ranteet auki. Björnisen kohdalla ei toki samaa efektiä ollut, koska Lahdessa oltaisiin jo valmiita rakentamaan hänelle patsas. Juvosesta taas kukaan ei ole oikein ikinä sanonut mitään missään. Vaikuttaa siis heti todella tylsältä ja torjuntaprosenttikin alle 92%, kunnon seula.

Eli juu, annetaan kaverin näyttää mitä osaa.
No joo, nyt kun tässä on vähän makustellut Juvosen hankintaa, niin onhan tuossa jonkunlainen potentiaali kuitenkin. Tilastot tosin ei ole mitenkään mairittelevia koko uralta, mutta niin se taisi olla muuan Olkinuoran kohdallakin. Annetaan näyttää.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Juvoselta riittää kun koppi tarttuu sen verran riittävästi, että voi pelata ne 15-20 neftehimik-ottelua. Työnjako ja rooli lienee lähtökohtaisesti hänellekin selvä, mutta eiköhän pysty hoitamaan hommansa vähintään ok jos siihen on Mestis-veskarikin pystynyt, eikä mikään ikäloppukaan ole.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Eka fiilis oli sellainen "meh, ihan sama". Ei hyppinyt tasajalkaa ilosta tai raivosta, tää oli niitä kavereista joista omat muistikuvat rajoittuvat tasoon "eiks se ollu Pelsuissa ja sit jossain ulkomailla". Hyvin onnistunut lentämään tutkan alla mulla.

Vähän kun tuota on tutkaillut, niin vieläkin vaikuttaa olevan vähän samat fiilikset. Tilastoista on sinänsä vaikea nähdä kaikkea, erityisesti nuo veskarien "perustilastot" ovat niin rajoittuneita mitä molareihin tulee. Ura sinänsä näyttäisi olevassa pienessä nosteessa, SHL:ssä ykköstorjujan tontin ottaminen pleijareihin yltävässä jengissä ei ihan joka jätkältä onnistu. Tuon ja iän perusteella vaikuttaisi olevan mahdollisuus ottaa taas uusi steppi uralla. Toisaalta kysymysmerkkejä on kyllä ilmassa myöskin.

Lähtökohtaisesti lähdin veskarien osalta viime kauteen levollisemmin mielin. Ei tässä silti oli samanlaista pelkoa takaraivossa kuin oli Antti Niemeä ykköstorjujaksi istutettaessa. Todellakin toivon miehen menestyvän, mutta nyt on ensimmäinen sellainen oletettavasti (Jukuri ei tätä ollut, oletusarvon sijasta tuossa painoi pakko) pelaamaan pääsevä molari KHL-aikana, josta en edes uskalla arvata mitään. Näkeekö joulun Ilmalassa? Suattaapi olla sanoisi savolainen. Haastaako Lindbäckin? No emmä ny tiärä.
 

Hokileidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dynamo Moskova, NHL, Jokerit 2014-2022
Ja sekin vielä, että tänne on toivottu halpaa kakkosmolaria. Sekin saatiin, ja ranteet auki.
Minä en ainakaan toivonut halpaa kakkosmaalivahtia. Maalivahtiosasto on kaiken a ja o, sen pitää olla kunnossa.

Entä jos Lindbäck loukkaantuu pidemmäksi aikaa? Kausi ohi kilpailullisessa mielessä koko joukkueelta?

Eikö tosiaan löytynyt tilastoiltaan parempaa maalivahtia? Jos esim. Ilves pystyi hankkimaan Langhamerin (joka ei ollut ihan KHL:n parhaita edes tsekkiveskareista, mutta kelpo maalivahti kuitenkin), niin oudolta tuntuu Juvosen hankinta Jokereiden kakkosmaalivahdiksi.

Toivotaan Juvoselle urheilullisesti menestyksekästä kautta. Hänen pitää kyllä parantaa aikaisempaan verrattuna, jotta olisi oikeasti hyödyllinen joukkueelle. Viimeisimpien kausien tilastot näyttävät heikoilta, erityisesti pudotuspeleissä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Minä en ainakaan toivonut halpaa kakkosmaalivahtia. Maalivahtiosasto on kaiken a ja o, sen pitää olla kunnossa.

Entä jos Lindbäck loukkaantuu pidemmäksi aikaa? Kausi ohi kilpailullisessa mielessä koko joukkueelta?

Eikö tosiaan löytynyt tilastoiltaan parempaa maalivahtia? Jos esim. Ilves pystyi hankkimaan Langhamerin (joka ei ollut ihan KHL:n parhaita edes tsekkiveskareista, mutta kelpo maalivahti kuitenkin), niin oudolta tuntuu Juvosen hankinta Jokereiden kakkosmaalivahdiksi.

Toivotaan Juvoselle urheilullisesti menestyksekästä kautta. Hänen pitää kyllä parantaa aikaisempaan verrattuna, jotta olisi oikeasti hyödyllinen joukkueelle. Viimeisimpien kausien tilastot näyttävät heikoilta, erityisesti pudotuspeleissä.

Veskarin tilastot on tosi paljon sidoksissa myös siihen, minkälaisen joukkueen edessä pelaa ja mikä on joukkueen pelitapa.

Luotan esim. mainitun Kettererin maalivahtien scouttaustaitoon enemmän, kuin valta-osaan tämän osion tilastoscouttaajista. Täältäkin toki löytyy muutama tietäjä, jotka vois kirjoitella enemmänkin.

Onko esim @Beezer # 34 mitään näkemystä Juvosen tyylistä ja meiningistä?
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, SJK, Jussittaret
Tuli eilen oltua aika tyly Juvoselle. Huono päivä ja jne, mutta annetaan toki sama mahdollisuus hänelle niin kuin kaikille muille. Pelithän ne näyttää totuuden.

Itse en SHL:ää juuri ehtinyt seurata koko kaudella. Olin aika varma että Leksands on pohjamudissa. Mitä vielä. Runkosarjan kolmonen. Vähän huolettaa nuo poffit. Suoraa pihalle voittamatta peliäkään. Kaksi kertaa rumat lukemat ja Juvonen aloittavana. Toisessa vaihdettiin pois. No katsotaan mitä tulee.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Mun mielestä oikein hyvä hankinta kakkosveskaksi. Ei sido liikaa pääomaa, helppo potkia pois jouluna jos koppi ei tartu ja uusi ukko sisään. Ja on kuitenkiin luokaltaan sellainen veskari et ne riikasochiamur pelit pelaa pois alta.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä on nyt huudettu muutamasta suusta, että ei sido liikaa pääomaa kun Juvosesta puhutaan. Onko tästä ihan faktaa vai pelkkää heittelyä? Täälläkin jo hehkutettu, että EHT:lle noussut, eteenpäin menevä, MM-leirityksessä mukana oleva veskari. Jos kaverilla on hyvä agentti niin mitään varmuutta ei ole, että tässä jotain suuremmin säästettiin vs Kalnins.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Mun mielestä oikein hyvä hankinta kakkosveskaksi. Ei sido liikaa pääomaa, helppo potkia pois jouluna jos koppi ei tartu ja uusi ukko sisään.

Mihin tämä siis perustuu? Kaverillehan nimenomaan tehtiin 2 vuoden sopimus, joten ei sitä sopparia nyt ihan helposti ensimmäisen puolikkaan kauden jälkeen olla purkamassa.

Tuli muuten katsottua nyt jälkikäteen tuo eilisen lähetyksen alku (yllättäin oli itselläkin se joulukuun tapahtuman linkki sähköpostissa) missä Juvosen haastattelu oli. Oli tosiaan suht masentavan oloinen kaveri suoraan synkästä Pohjois-Karjalasta. Ainakin täysi vastakohta saatiin nyt kuin aina hymy naamalle oleva Kalnins. No kunhan koppi tarttuisi mikäs siinä.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On se Jalonenkin tyhmä, kun valitsi näin huonoilla tilastoilla pelaavan maalivahdin ohi monen muun Euroopassa pelaavan huippuvahdin MM-leiritykseen
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Täällä on nyt huudettu muutamasta suusta, että ei sido liikaa pääomaa kun Juvosesta puhutaan. Onko tästä ihan faktaa vai pelkkää heittelyä? Täälläkin jo hehkutettu, että EHT:lle noussut, eteenpäin menevä, MM-leirityksessä mukana oleva veskari. Jos kaverilla on hyvä agentti niin mitään varmuutta ei ole, että tässä jotain suuremmin säästettiin vs Kalnins.
Janis taisi olla vii.eisellä sopparilla yli 300k ukko. Juvonen ei missään nimessä voi olla kuin 200k. Jos on niin kaikille kenkää.
 

Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melko neutraalit fiilikset itsellä tästä vielä. Ei herätä hurraa-huutoja, mutta ei nyt varsinaisesti negaatioita. Toivottavasti saa reilun mahdollisuuden, että pääsee tai on pääsemättä peliin sisään kunnolla. Tarvitaan kuitenkin hyvä tandem, koska jos peluutusta ei tasapäistetä, on riski suuri siihen, että ykkösmaalivahti rikotaan taas sillä ja sitten on tilanne, että tilalle on joko kylmä (sisäänpääsemätön) tai pahimmillaan riittämätön tuuraaja. Toivottavasti onnistuu ja dumataan sitten, jos sille aihetta on. Siitä toki samaa mieltä, että nuo tilastot ei vielä luottoa herätä, mutta katsellaan miltä se kentällä näyttää.
 

Knatterton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Colorado Avalanche
On se Jalonenkin tyhmä, kun valitsi näin huonoilla tilastoilla pelaavan maalivahdin ohi monen muun Euroopassa pelaavan huippuvahdin MM-leiritykseen

Pahoittelen, mutten valitettavasti tälle kovin suurta arvoa osaa antaa. Leiriryhmän selkeä 3. molari. Ennemmin näen tuon Jalosen antamana palkintona hyvin pelatusta EHT-pelistä. Olishan sieltä toki voinut Sami Rajaniemi mennä edelle, mutta kyllä Juvonen Rajaniemeä potentiaalisempi kaveri on.

Vaikka edellä olevasta vastauksesta voisi päätellä toisin, olen ihan tyytyväinen Juvosen hankintaan 2. molariksi ja nimenomaan kahden vuoden sopimuksella. Ura on tosiaan noususuuntainen. Menneellä kaudella pystynyt olemaan SHL-jengin kiistaton ja voittava 1.mv. Torjuntaprosenttikin liigan 6.. Pelimäärä hulppea 50, eikä taso ole selvästikään ratkaisevasti heitellyt ja mies on pysynyt kunnossa.

Ikää on maalivahdiksi vasta 26v. (syksyllä 27v). Kehittymisvaraa siis todennäköisesti on. Parhaimmillaan puhkeaa kukkaan ja Lindyn lähdettyä nappaa 1mv:n paikan. Odotusarvoisesti vähintään hoitaa sen 15-20 peliä antaen Lindylle lepoa.

Tervetuloa!
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hankintana pidän yhdentekevänä. Pelaa sen 15-20 peliä runkosarjassa. Pudotuspeleissä Jokerit tarvitsee joka tapauksessa sen 1-veskarin jos halutaan mennä jatkoon r2 tai jopa r1. Kuten viime kaudella nähtiin Jokerit voittaa näitä neftesocheja myös Jukurilla, jos joukkuetta vain kiinnostaa pelata. Pudotuspeleissä, painepelissä, kakkosveskareista ei Jokereissa ole suurta iloa ollut. Niin Jänis Dynamoa vastaan kuin Zapo Tsskaa vastaan molemmat olleet reikäjuustoa katkopelissä. Tervetuloa jne, mutta Jokerit nousee tai kaatuu Lindbäckin mukana.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
En muista ja enkä jaksa selailla minkälaisen vastaanoton Janis Kalnins sai tällä palstalla kolmisen vuotta sitten tullessaan Jokereihin. Toivon kuitenkin että paremman kuin heti ekana päivänään suht vahvasti alas ammutun Janne Juvosen.
Olihan Jäniksellä tuolloin takanaan muutama jo noin 30 pelin runkosarjakausi ihan ok prosenteilla (92,5%) Riiassa, mutta eipä sitten juuri muuta.
Lähtökohtaisesti kakkosveskariksi hommattu Jänishän hoiteli näin jälkikäteen "ruutunsa" paremmin kuin hyvin kaikki kolme kautta jotka Jokereissa pelasi, joten eikös sama temppu voisi onnistua Juvoseltakin?

Mielestäni noi Juvosen runkosarja prosentit on ihan ookoot, kun ottaa huomioon joukkueet joissa on näitä pääsarjoja (Sm-liiga ja SHL) pelannut .
Kausilla 14-18 Pelicans sijoitukset kahdestoista, yhdeksäs, kuudes ja kymmenes. Mora (18-19) ja Leksand (19-20) sitten molemmat sijoilla kolmetoista ja viime kaudella Leksand sitten monien yllätykseksi runkosarjassa peräti kolmas.
Nämä kaikki seitsemän kautta kun laitetaan läjään, niin Juvosen torjuntaprosentiksi saadaan sellaset 91%, mielestäni ihan normiluvut alakastin jengin maalivahdille.

Mitä sitten tulee noihin Juvosen pleijari-prosentteihin, niin ovathan ne alhaiset, sen toki auliisti minäkin myönnän.
Tuoreinpana tämä Leksandin lähtö lauluun tylyin 0-4-lukemin. Oliko syy sitten Juvosen? Sitä en tiedä, mutta arvelen että ei kai nyt sentään Leksand pelkkään veskariinsa pleijareissa kaatunut.
Mutta kun on tullut katsottua näitä SHL:n välieriä ja parasta aikaa menossa olevia finaaleita sekä niiden yhteydessä olevia laadukkaan oloisia ennakkostudioita, niin ainakin näiden studioiden vieraat ovat rankanneet Janne Juvosen poikkeuksetta kolmen parhaan maalivahdin joukkoon tämän kauden SHL:ssä.
Ja näiden studioitten vieraat eivät todellakaan ole luokkaa Janne Pesonen..

Lommoposki, tissiposki, pullaposki? Kaikki käy, kunhan kiekko tarttuu!
Pohjois-Karjalasta lähtöisiä kovia pelimiehiä ja jopa veljesparejakin on muuten Jokereissa nähty vuosien saatossa useampiakin. Jonnethan ei niitä muista, mutta niiden faijathan saattavat jo muistaakkin.

Itse en keksi mitään syytä, miksei siis Janne Juvonen voisi onnistua Jokereissa.
Eli annetaan Susirajan kundille aito sauma näyttää mitä osaa ja kuinka musta pysähtyy. Jos homma sattuisi kaikista näistä ennakkoepäilyistäkin huolimatta sittenkin toimimaan, niin ei muuta kuin hattua ilmaan ja fanipaita ostoksille.
Ja jos ei sitten toimi, niin ammutaan äijä alas. Ai niin, sehän on jo ammuttu..

Eli tervetuloa Jokereihin Janne Juvonen!
 
Viimeksi muokattu:

Beezer # 34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators (Suomalaiset maalivahdit)
Veskarin tilastot on tosi paljon sidoksissa myös siihen, minkälaisen joukkueen edessä pelaa ja mikä on joukkueen pelitapa.

Luotan esim. mainitun Kettererin maalivahtien scouttaustaitoon enemmän, kuin valta-osaan tämän osion tilastoscouttaajista. Täältäkin toki löytyy muutama tietäjä, jotka vois kirjoitella enemmänkin.

Onko esim @Beezer # 34 mitään näkemystä Juvosen tyylistä ja meiningistä?
Muistan Juvosen Pelicans ajoilta ja katselin silloin, että pätevän oloinen kaveri, mutta ei ole hänen Suomesta lähdön jälkeen miestä tullut kyllä yhtään seurattua.
Kyllä minäkin luotan Kettererin ja noiden scouttaus taitoon.
En lähde kyllä lyttäämään näkemättä.
Annetaan miehelle mahdollisuus ja kyllä hän varmasti tietää millaiseen paikkaan on tulossa.
Jäädään mielenkiinnolla odottamaan.
Vaikea sanoa tällä hetkellä oikein mitään akselista Kalnins versus Juvonen.
Lähtökohtaisesti Lindback lasketaan varmaankin ykköseksi joten toivotaan, että Tandemina Juvonen olisi luotettava kirittäjä tähän kaksikkoon.
 

Adonis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oma perhe
Sanotaanko näin, että jos Juvosen Jannen onnistumisesta jää jotain riippumaan, niin jotain on mennyt taas kauden aikana pieleen. Sopivasti "helppoja" pelejä kauden aikana ja kokeeksi muutama tiukempi, niin eiköhän leiviskänsä hoida. Nykyisen olemattoman rotaation aikana näiden kakkosmaalivahtien yllä roikkuu damokleen miekka Marjamäen hahmossa. Jos saa enemmän pelejä vasta sitten kun Lindbäck on peluutettu ensin klesaksi, niin ei helppo lähtökohta. Heitän palloa ja lujaa myös valmennusjohdon suuntaan siitä, kuinka Juvonen ajetaan sisään.

Kaikkea hyvää ja tervetuloa!
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Janis taisi olla vii.eisellä sopparilla yli 300k ukko. Juvonen ei missään nimessä voi olla kuin 200k. Jos on niin kaikille kenkää.

Mä en kyllä lähtisi lyömään vetoa siitä, että liksa alkaisi kakkosella.

Veskari hyvässä iässä, alla voitollinen kausi läntisen Euroopan kovimmassa sarjassa ja maajoukkueringissä mukana. Huonommillakin statseilla on vedetty kakkosella alkavia pahveja isommassa roolissa. Alustavasti kakkosen rooli (=vähemmän paikkoja näyttää ja saada se elämän soppari) ja kiekkomaailman brutaalein sarja mitä matkustamiseen tulee, niin aika vähän tuossa on palkkaa karsivia seikkoja. Itse näen tuon niin, että Juvosen tilanteessa liksan pitäisi alkaa kolmosella tai jopa nelosella, jos itse pistäisin nimen Jokerien paperiin tässä tilanteessa. Kelvollisen liksan saa muualtakin huomattavasti helpommin ja pienemmällä riskillä istua yli puolet kaudesta penkin päässä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Janis olisi jatkanut, jos nivuset ei ois prakannut useana vuonna peräkkäin. Uskallan väittää näin.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin olin itse hieman skeptinen Juvosen hankitaan niin juttelin Tukholmassa asuvan tutun kanssa joka kertoi että SHL.ssä olisi ollut Juvoselle ottajia. Kehui miehen vahvoja jalkoja sekä reaktioita ja sivuliikettä. Habitus ei aina näytä veskarilta mutta näyttikö Pasi Nurminen? ei... joten voi olla ihan jees haku ja jos ei ole niin haukun Vuorisen :)
 
Niin olin itse hieman skeptinen Juvosen hankitaan niin juttelin Tukholmassa asuvan tutun kanssa joka kertoi että SHL.ssä olisi ollut Juvoselle ottajia. Kehui miehen vahvoja jalkoja sekä reaktioita ja sivuliikettä. Habitus ei aina näytä veskarilta mutta näyttikö Pasi Nurminen? ei... joten voi olla ihan jees haku ja jos ei ole niin haukun Vuorisen :)

Mun mielestä Juvonen on yksinkertaisesti ollut aina huono maalivahti, kun olen hänet jäällä nähnyt pelaamassa. Mulle toki se ja sama. Lindbäck pelaa ja tämä kirittää. Toivottavasti ottaa steppejä urheilijana ja maalivahtina.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miltä näytti? Nollapeli aina hyvä, mutta oliko edes hommia?

Aika rauhassa sai maalilla olla, mutta jätti ainakin allekirjoittaneelle rauhallisen ja varman kuvan itsestään. Ei näistä peleistä toki vielä mitään johtopäätöksiä voi ruveta vetelemään. Positiivinen startti kuitenkin. Kyllä tuota Kohelossa uskaltaa peluuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös