Mistähän sitä aloittaisi?
Ristiriitaiset fiilikset oli leffan jälkeen. Nimimerkki
@Roger Moore sanoitti oman viestinsä leffasta hyvin ja ehkä sitä kautta sain paremmin kiinni myös omasta ajatuksesta. :D Eli nimenomaan toi tunnelataus ja tunnepuoli toimi elokuvassa erittäin hyvin - ja teki siitä myös voimakkaan kokemuksen. En itse osannut odottaa lasta tai Bondin kuolemaa - vaikka jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli tosiaan tietyllä tapaa aika odotettu, kun Spectressä nähtiin jo eläkkeellelähtö ja onnellinen loppu.
Näistä tunnepuolen jutuista tykkäsin paljon ja loppu tuntui oikealta tälle Craigin saagalle. Kuten täälläkin todettua, aiemmat elokuvat liittyivät tosi löyhästi toisiinsa kun taas Craigin rebootin jälkeen oli paljon enemmän jatko-osamaisia/sarjamaisia elementtejä mukana. Palaan sarjaan kokonaisuutena myöhemmin viestissä...
Leffakokemus oli siis vahva ja jäi positiivisen puolelle Bond-fanina, mutta silti oli monin osin myös pettynyt fiilis. Rami Malekin pahis tuntui tosi kliseiseltä. Alkukohtaus lupasi hyvää, mutta aika ontto kaveri lopulta. Esim. Inglourious Basterdsissa oli Waltzin hahmo ja tämän jälleennäkemiset juutalaistytön (Shosanna tjsp) vaikuttavampia ja vastenmielisempiä kuin tässä Madeleinen ja pahiksen uudelleennäkemiset.
True Detectiven 1. kausi on ehkä oma kaikkien aikojen suosikki tv-sarjoista, joten Fukunagan ohjauspestin takia odotin tästäkin 5/5 leffaa, mutta ei siihen kyllä mitenkään päästy.
Toimintakohtaukset ärsytti ja muistuttivat välillä jotain Fast n Furiousta. Tietoinen valintahan se selvästi oli, mutta oliko Bondilla pakko olla niin monta kohtausta jossa useampi äijä tulittaa aika hyvältä etäisyydeltä mutta kaikki luodit menevät ohi? Esim. alun kohtaus sillalla Italiassa...
Ehkä äskeisestä pääsee hyvällä aasinsillalla isoon kuvaan. Nautin tästä Craigin viiden elokuvan sarjasta suuresti ja pidin niin jokaisesta leffasta kuin kokonaisuudestakin, vaikka siitä tuli loppupeleissä aika repaleinen.
Casino Royalessa sarja tuotiin paljon realistisempaan maailmaan ja sen suora jatko-osa QoS jatkoi samaa tietä. Molempien pahiksetkin olivat suht uskottavia ilman maailman tuhoamisfantasioita. Sen jälkeen homma lähti aika laukalle ja vähän saippuaoopperamainen fiilis jäi välillä siitä miten kokonaisuutta jälkikäteen nivottiin yhteen. Eipä siinä, en mä siitä sinänsä pahoillani ole, koska tietty överiys on aina kuulunut Bondiin.
Etenkin Spectressä ja nyt No Time to Diessä oli myös useita upeita viittauksia vanhoihin Bondeihin, niistä isot pisteet. Jälkimmäisessä nyt lähinnä OHMSS-meininkejä musiikista lähtien .
Olipa sekavaa tajunnanvirtaa. Tekisi mieli nähdä jo uusiksi, että pystyisi jotenkin vielä paremmin arvioimaan elokuvaa...