Jalkapallon MM-Kisat Saksassa 2006

  • 88 678
  • 800

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
"MM-jalkapallossa suomalaisverta"

Näin hehkuttaa YLE:n teksti-tv.

Kyseessä siis ruotsin kolmosmaalivahti Rami Shaaban, jonka äiti on Suomesta ja isä Egyptistä. Herra on 30-vuotias ja maajoukkuedebyytti vielä tekemättä, ehkä jääkin.

Sellainen Forssa-yhteyskin asiassa on, että seutu on Ramille tuttua. Näin muistan jostain parin vuoden takaisesta haastattelusta. Taisi mummo olla täältäpäin kotoisin. Pientä palloilijan alkua ihmetytti, kun kaupungissa jalkapallo ei kiinnostanut ketään ja yleisöä kävi moninkertaisesti korismatseissa. Jääkiekosta en muista haastattelussa olleen mitään mainintaa.
 

scholl

Jäsen
Eddie kirjoitti:
Davidsin ulosjäänti on nimenomaan esitysten perusteella.

Itse taas olen sitä mieltä, että aika vahvasti vaa'assa ovat painaneet muut asiat. Van Basten tietää menneisyyden ja tajuaa, että Davids on juuri sellainen pelaaja, joka saa aikaan eripuraa joukkueen sisällä. Itselläni on ainakin sellainen kuva, että nimenomaan Davids on se pelaaja, joka on näiden joukkueen sisäisten rasismihuhujen/-syytösten pääarkkitehti joka ikisessä turnauksessa. Oranssipaidat alisuorittavat, kun eivät pelaa yhtenäisenä joukkueena.

Van Basten - vuoden 1988 Euroopan Mestari ei sellaista touhua halua katsella.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
scholl kirjoitti:
Itse taas olen sitä mieltä, että aika vahvasti vaa'assa ovat painaneet muut asiat. Van Basten tietää menneisyyden ja tajuaa, että Davids on juuri sellainen pelaaja, joka saa aikaan eripuraa joukkueen sisällä. Itselläni on ainakin sellainen kuva, että nimenomaan Davids on se pelaaja, joka on näiden joukkueen sisäisten rasismihuhujen/-syytösten pääarkkitehti joka ikisessä turnauksessa. Oranssipaidat alisuorittavat, kun eivät pelaa yhtenäisenä joukkueena.

Van Basten - vuoden 1988 Euroopan Mestari ei sellaista touhua halua katsella.

Niin.. Kukas on muuten MM-kisoissa Davidsin stuntti? Onko se Maduro, Sneijder, Van der Vaart vai kuka? Mielestäni Hollannilla on Davidsin poisjäännistä huolimatta erittäin nuori ja nälkäinen ryhmä. Nimet De Jong, Heitinga, Sneijder, Van Der Vaart, Maduro, Robben ovat kovaa tavaraa. Ruud on myös eräs maalipörssin voittajaehdokkaista ja tekee varmasti 16 alueen sisällä paikoista maalit. Maalissa ilmeisesti Van Der Sar. Toisaalta ihmettelen myös ihmepoika Ron Vlaarin jättämistä kisoista. Toppari kun pelasi hienon kauden Feyernoordissa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lauriman kirjoitti:
Tässäpä video jolla moni Englannin joukkueen kannattaja alkaa pikkuhiljaa päästä sopivaan kisafiilikseen.

Kuvan laatu ei ole sitten kummoinen.

http://www.youtube.com/watch?v=CsRyEAbokEE&search=england misery

Saksassa tulee käymään myös samalla lailla. Sanokaa minun sanoneen.
Niin, tärkeintä on ilmeisesti sinulle, että Englanti tippuu varhaisessa vaiheessa. Saksan menestys tulee vasta toisena tärkeysjärjestyksessä? Enpä usko, että Saksakaan loppuun asti menee.
 

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Blackie kirjoitti:
Niin, tärkeintä on ilmeisesti sinulle, että Englanti tippuu varhaisessa vaiheessa. Saksan menestys tulee vasta toisena tärkeysjärjestyksessä? Enpä usko, että Saksakaan loppuun asti menee.

Eipä ihan noinkaan. En toivo erityisesti Englannin tippumista mutta kun niillä on ollut tapana tunaroida itsensä joka ikisissä kisoissa ulos liian aikaisessa vaiheessa. Ja Saksasta sen verran, että en minäkään niiden mestaruuteen oikein jaksa uskoa mutta eivätköhän he ainakin puolivälieriin pääse, ja hyvä niin. Futiksen MM-kisat kun ovat kuitenkin aika onnistuneet jos joukkue pääsee 8. parhaan joukkoon. (ellei kyseessä ole joku Brasilia)
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Blackie kirjoitti:
Niin, tärkeintä on ilmeisesti sinulle, että Englanti tippuu varhaisessa vaiheessa. Saksan menestys tulee vasta toisena tärkeysjärjestyksessä?


Itse kehuit aiemmin, että 19 peräkkäiset arvokisat ilman minkään väristä mitalia pelanneen maan VARMA mestaruus (=kirkkain mitali, nyt on vielä vuorossa se vaikeampi arvokisa) kaatui yhden hyökkääjän puolikuntoisuuteen ja sitten otat tuollaisesta nokkiisi?


Luulisi, että omasta kommentistasi olisi aihetta tulistua niiden lukemattomien maiden kannattajien jotka viimeisten 19 MM/EM-kisojen aikana ovat mitaleille selviytyneet.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mane kirjoitti:
Itse kehuit aiemmin, että 19 peräkkäiset arvokisat ilman minkään väristä mitalia pelanneen maan VARMA mestaruus (=kirkkain mitali, nyt on vielä vuorossa se vaikeampi arvokisa) kaatui yhden hyökkääjän puolikuntoisuuteen ja sitten otat tuollaisesta nokkiisi?
Jaa, otitko sinä tosissaan sen kommentin varmasta maailmanmestaruudesta? No, minä en tietenkään sille mitään voi. Kunhan nyt yritin saada säpinää vähän tähänkin ketjuun. Neljän joukkoon ei ole todennäköisesti mitään asiaa Englannilla näissä kisoissa. Toivon toki, että menisivät mahdollisimman pitkälle ja toisena tärkeysjärjestyksessä toivon Italialle mahdollisimman huonoa menestystä, vaikka Luca Tonista pelaajana pidänkin.

Katsoin kyllä tuon Laurimanin linkittämän klipin ja mieleen palautui, kuinka hyvä peli tuo Portugali-Englanti itse asiassa olikaan. Englanti olisi mennyt loppuun asti, mikäli Rooney ei olisi kyseisessä pelissä loukkaantunut :).
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Raakasti ottaa pannuun Rooneyn loukkaantuminen. Englannilla alkoi nyt olemaan raju jengi kasassa. Kova työ edessä ilman ainoaa kovan tason hyökkääjää. Gary Lineker? Missä pelaa?
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Yksi parhaista Italialaisista syljenerittäjistä on pääsyt takaisin pelikentille. Tietääkö mikä oli Tottin peliesitys cupfinaalissa? Onko vedossa?

Olisihan se kiva taas nähdä rään lentävän kesällä oikein kunnolla.
 

Toripolliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
solamnic76 kirjoitti:
Yksi parhaista Italialaisista syljenerittäjistä on pääsyt takaisin pelikentille. Tietääkö mikä oli Tottin peliesitys cupfinaalissa? Onko vedossa?
Oli tullut vaihdosta kentälle 53. minuutilla, joten koko ottelua mies ei pelannut.
Tilanne oli jo siinä vaiheessa 2-0 Interille.
 
Ihan kohtuulliset arviot Totti esiintymisestään sai. Ilmeisesti oli lähellä maalintekoakin, joten eiköhän miestä nähdä MM-areenoillakin. Toivottavasti tällä kertaa hermo pitää Pohjois-Eurooppalaisten nilkkaanpotkijoiden käsittelyssä.

Italian rintamalta kuuluu myös toisensuuntaisia loukkaantumisuutisia: kärkijyrä Bobo Vieri ja taitava keskikenttäpelaaja Aimo Diana ovat vammojensa vuoksi sivussa kisajoukkueesta. Vierin puuttuminen ei ole paha isku - Italiassa ei tarvitse porata yhden kärjen loukkaantumisesta - mutta Diana olisi ollut hyvä stuntti keskikentälle. Eiköhän Lippi nimeä Inzaghin ja Lucarellin piikkiin Tonin ja Gilardinon kavereiksi. Iaquinta ja Cassano lienevät ulkona. Näinköhän lähdettäisiin:



------------Toni----Gilardino---------

-----------------Totti------------------

-----Gattuso----Pirlo---De Rossi-----

Grosso--Cannavaro--Nesta--Zambrotta

-----------------Buffon-------------------
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Irlanti, miksi!

Nyt harmittaa pirusti ja harmitus vaan lis''ntyy, kun Irlanti ei kisoihin selvinnyt. Niin kuin kaikki varmasti muistavat, niin Irlanti esitti eritt'in pirte't'peli' vuoden 2002 mm/kisoissa. Se ei h'vinnyt yht''n ottelua varsinaisella peliajalla ja Espanjaakin vastaan vasta rankkareilla. Ja se teki jokaisessa ottelussa maalin, mik'on erittín kunniotettavaa. Olisin toivonut Roy Keanelle viel' yhden mahdollisuuden ja Robbie Keanelle revanssin viime kisoista. My;s Irlannin maalivahdin Shay Givenin kohdalla aika alkaa olla jo ohi. No voi prkl! Mit'mielt'te olette?
 
Viimeksi muokattu:

wilberto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hollannin MM-joukkue

Marco van Basten on julkaissut oman ryhmänsä Saksan MM-kisoihin. Suurin ihmettelyn aihe lienee Klaas-Jan Huntelaarin putoaminen pois jengistä, mutta van Bastenin mukaan neljä keskushyökkääjää on liikaa samassa joukkueessa.
- Hänellä on takana hieno kausi Ajaxissa ja Heerenveenissä. Harmittavaa kyllä, emme voi ottaa neljää keskushyökkääjää kisoihin, Van Basten selvitti Huntelaarin tilannetta.
- Hän teki hyvän vaikutuksen viime viikolla harjoitusleirillä. Hän on tasapainoinen poika, joka pääsee joukkueeseen tulevina vuosina, valmentaja jatkoi.


Hollannin joukkue MM-kisoihin:

Maalivahdit:
Edwin van der Sar (Manchester United)
Maarten Stekelenburg (Ajax Amsterdam)
Henk Timmer (AZ Alkmaar).

Puolustajat:
Kew Jaliens (AZ Alkmaar)
Jan Kromkamp (Liverpool)
Andre Ooijer (PSV Eindhoven)
John Heitinga (Ajax Amsterdam)
Khalid Boulahrouz (Hamburg SV)
Joris Mathijsen (AZ Alkmaar)
Giovanni van Bronckhorst (Barcelona)
Tim de Cler (AZ Alkmaar)

Keskikenttäpelaajat:
Mark van Bommel (Barcelona)
Philip Cocu (PSV Eindhoven)
Denny Landzaat (AZ Alkmaar)
Hedwiges Maduro (Ajax Amsterdam)
Wesley Sneijder (Ajax Amsterdam)
Rafael van der Vaart (Hamburg SV)

Hyökkääjät:
Dirk Kuijt (Feyenoord)
Ruud van Nistelrooy (Manchester United)
Jan Vennegoor of Hesselink (PSV Eindhoven)
Arjen Robben (Chelsea)
Robin van Persie (Arsenal)
Ryan Babel (Ajax Amsterdam)
 
wilberto kirjoitti:
Marco van Basten on julkaissut oman ryhmänsä Saksan MM-kisoihin. Suurin ihmettelyn aihe lienee Klaas-Jan Huntelaarin putoaminen pois jengistä, mutta van Bastenin mukaan neljä keskushyökkääjää on liikaa samassa joukkueessa.

Samaa mieltä. Kyllä Huntelaarin tähän joukkueeseen olisi pitänyt mahtua. Muutenkin van Bastenin puheet neljästä keskushyökkääjästä ihmetyttävät. Joko mies keksii tekosyitä tai sitten on muuten vain pihalla. Joukkueessa on kaksi keskushyökkääjää, van Nistelrooy ja Vennegoor of Hesselink. Kuijtin ominaisuudet sopivat keskushyökkääjälle ja sillä paikalla hänet on usein nähtykin seurajoukkueessa, mutta maajoukkueessa miehen paikka on ollut hyökkäyksen oikealla laidalla. Van Persie ja etenkin Robben viihtyvät laidalla. Ajaxissa Huntelaarin ja Rosenbergin varjoon jäänyt nuori Ryan Babel pelaa niinikään enemmän hyökkäyksessä vasemmassa laidassa, kuin keskellä.

Kaipa Marco tietää mitä on tekemässä. Onhan siellä hyökkäyksessä edelleen tulivoimaa ihan riittävästi. Huntelaarin lisäksi mm. Makaay jätettiin kylmästi rannalle.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Die Mannschaft

Maalivahdit:

Jens Lehmann (Arsenal), Oliver Kahn (Bayern Munich), Timo Hildebrand (VfB Stuttgart)


Puolustus:

Arne Friedrich (Hertha Berlin), Robert Huth (Chelsea), Marcell Jansen (Borussia Moenchengladbach), Philipp Lahm (Bayern Munich), Per Mertesacker (Hanover 96), Christoph Metzelder (Borussia Dortmund), Jens Nowotny (Bayer Leverkusen)


Keskikenttä:

Michael Ballack (Bayern Munich), Tim Borowski (Werder Bremen), Torsten Frings (Werder Bremen), Sebastian Kehl (Borussia Dortmund), Bernd Schneider (Bayer Leverkusen), Bastian Schweinsteiger (Bayern Munich), Thomas Hitzlsperger (VfB Stuttgart), David Odonkor (Borussia Dortmund)


Hyökkäys:

Gerald Asamoah (Schalke 04), Miroslav Klose (Werder Bremen), Oliver Neuville (Borussia Moenchengladbach), Lukas Podolski (Cologne), Mike Hanke (VfL Wolfsburg).


Varamiehet:

Maalivahti: Robert Enke (Hanover 96)

Puolustus: Manuel Friedrich (MSV Mainz), Patrick Owomoyela (Werder Bremen).

Keskikenttä: Fabian Ernst (Schalke 04), Paul Freier (Bayer Leverkusen).

Hyökkäys: Kevin Kuranyi (Schalke 04)



Ranger
 
Viimeksi muokattu:
Maailmanmestarit 2006

PORTIERI: Buffon (Juventus), Peruzzi (Lazio), Amelia (Livorno)

DIFENSORI: Zambrotta (Juventus), Nesta (Milan), Cannavaro (Juventus), Grosso (Palermo), Zaccardo (Palermo), Barzagli (Palermo), Materazzi (Inter), Oddo (Lazio)

CENTROCAMPISTI: Camoranesi (Juventus), Pirlo (Milan), Gattuso (Milan), De Rossi (Roma), Perrotta (Roma), Barone (Palermo)

ATTACCANTI: Totti (Roma), Toni (Fiorentina), Gilardino (Milan), Del Piero (Juventus), Inzaghi (Milan), Iaquinta (Udinese)

RISERVE: De Sanctis (Udinese), Bonera (Parma), Marchionni (Parma), Semioli (Chievo)

EDIT. Tuikitärkeät lihavoinnit.


Aika odotettu porukka. Iaquintan tilalle olisin kyllä ottanut Lucarellin tai Tavanon.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Annetaan poikain pelata, kaikki kuitenkin tietävät mikä joukkue kisat voittaa, taas.

Läski toipuu loukkaantumisestaan ja ehtinee vielä ottaa tuntumaa viimeisissä sarjapeleissä. Kisojen jälkeen kysytään, Gerd "kuka?" Müller.
Ronaldinho nyt vaan on..hmm jos Gerrard on Jumala niin, mikä Ronaldinho on?

Vanhat papat Cafu ja Ärsee yhä mukana, saa nähdä miten kulkee, Realissa Carloksen meno on ollut jo vähän hidastuvaa.
Maalissa taitaa aloittaa Dida.

Luultavasti 5 pelaajallakin mestaruus tulisi, mutta koska se olisi turhan ylivoimaista, brassitkin taitavat pistää kentälle normaalit 10 (11) pelaajaa, oli siellä Kakkaa, Robinhoa ja muita sellaisiakin, mutta mitäs niitä turhaan luettelemaan, löytyyhän ne teksti-tv:stä.
 

Xantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄU
Argentina

Niinhän siinä sitten kävi, että tämän hetken kovin u-18 pelaaja "el Kun" ei sittenkään mahtunut lopulliseen joukkueeseen. Kalkkiviivoilla kovasti taisteli vielä viimeisestä paikasta Interin Julio Cruzin kanssa joka sitten valittiin.
Yllätyksenä voidaan pitää Walter Samuelin ja Javier "el Tractor" Zanettin puuttumista. Myöskin jopa ykkösmaalivahdiksi jossain kaavailtu German Lux hävisi kamppailun loistavan kauden pelanneelle Oscar Ustarille.

Näillä kuuhun:


GOALKEEPERS
1 Roberto Abbondanzieri (Boca Juniors)
12 Leonardo Franco (Atlético Madrid)
23 Oscar Ustari (Independiente)

DEFENDERS
4 Fabricio Coloccini (Deportivo)
2 Roberto Ayala (Valencia)
6 Gabriel Heinze (Manchester United)
15 Gabriel Milito (Zaragoza)
21 Nicolás Burdisso (Inter Milan)
13 Lionel Scaloni (West Ham United)
17 Leandro Cufré (Roma)
3 Juan Pablo Sorín (Villarreal)

MIDFIELDERS
10 Juan Román Riquelme (Villarreal)
5 Esteban Cambiasso (Inter Milan)
8 Javier Mascherano (Corinthians)
18 Maximiliano Rodríguez (Atlético Madrid)
22 Luis 'Lucho' González (Porto)
16 Pablo Aimar (Valencia)

FORWARDS
19 Lionel Messi (Barcelona)
7 Javier Saviola (Sevilla)
9 Hernán Crespo (Chelsea)
11 Carlos Tevez (Corinthians)
14 Rodrigo Palacio (Boca Juniors)
20 Julio Cruz (Inter Milan)

(Soccerpulse, Xyrus)

Lisäsin numerot.
 
Viimeksi muokattu:

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Xantier kirjoitti:
Yllätyksenä voidaan pitää Walter Samuelin ja Javier "el Tractor" Zanettin puuttumista. Myöskin jopa ykkösmaalivahdiksi jossain kaavailtu German Lux hävisi kamppailun loistavan kauden pelanneelle Oscar Ustarille.

Samuelin ja Zanettin pois jättäminen on todella iso juttu ihmo. Pienikokoinen on kyllä tuo hyökkäysarsenaali, no ei se menoa haittaa. Pymit ry esittää:

Lionel Messi, 169cm
Javier Saviola, 168cm
Carlos Tevez, 171cm
Rodrigo Palacio, 175cm

No onhan siellä Crespo ja Cruz, mutta silti :).

Menisikö näin?
Koodi:
[CENTER]Abbondanzieri
Coloccini-Ayala-Heinze-Sorin
Mascherano
Gonzalez-Cambiasso
Riquelme
Crespo-Tevez[/CENTER]
 

Kuvernööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katastrofi, Zanetti on poissa!

Itse asettelisin kutakuinkin tähän tapaan:

--------Abbondanzieri--------
Cufre---Milito---Ayala---Heinze
----Mascherano----Sorin----
----------Riquelme--------------
---Messi-------------Tevez-----
-----------Crespo--------------

Edit: perkele kun näitä jalkapallon kuningasmaan pelejä ei näytetä täällä jumalan selän takana. Taas saa arvailla vailla parempaa tietoa ja täytyy tyytyä odottelemaan, miltä näyttää kun tosimiesten leikit alkaa. Löytyykö jatkoajasta ns. "silmiä" etelä-amerikasta?

PS. Ariel Ortegaa ei luojan kiitos löydy kokoonpanosta. Argentiinan jalkapallo on taas nousussa.
 
Viimeksi muokattu:

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Kuvernööri kirjoitti:
Katastrofi, Zanetti on poissa!

Itse asettelisin kutakuinkin tähän tapaan:

--------Abbondanzieri--------
Cufre---Milito---Ayala---Heinze
----Mascherano----Sorin----
----------Riquelme--------------
---Messi-------------Tevez-----
-----------Crespo--------------

Edit: perkele kun näitä jalkapallon kuningasmaan pelejä ei näytetä täällä jumalan selän takana. Taas saa arvailla vailla parempaa tietoa ja täytyy tyytyä odottelemaan, miltä näyttää kun tosimiesten leikit alkaa. Löytyykö jatkoajasta ns. "silmiä" etelä-amerikasta?

PS. Ariel Ortegaa ei luojan kiitos löydy kokoonpanosta. Argentiinan jalkapallo on taas nousussa.


Samaa mieltä, en voi käsittää miksi Zanetti on jätetty pois. En tiedä löytyykö maailmasta kovempaa kaveria oikean pakin paikalle.

Kokoonpanokin näyttää hyvännäköseltä. Itse vaihtaisin vain Tevezin piikkiin, Crespo penkille ja Aimar vasemmalle laidalle.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nännimäinen kirjoitti:
PORTIERI: Buffon (Juventus), Peruzzi (Lazio), Amelia (Livorno)

DIFENSORI: Zambrotta (Juventus), Nesta (Milan), Cannavaro (Juventus), Grosso (Palermo), Zaccardo (Palermo), Barzagli (Palermo), Materazzi (Inter), Oddo (Lazio)

CENTROCAMPISTI: Camoranesi (Juventus), Pirlo (Milan), Gattuso (Milan), De Rossi (Roma), Perrotta (Roma), Barone (Palermo)

ATTACCANTI: Totti (Roma), Toni (Fiorentina), Gilardino (Milan), Del Piero (Juventus), Inzaghi (Milan), Iaquinta (Udinese)

RISERVE: De Sanctis (Udinese), Bonera (Parma), Marchionni (Parma), Semioli (Chievo)

EDIT. Tuikitärkeät lihavoinnit.


Aika odotettu porukka. Iaquintan tilalle olisin kyllä ottanut Lucarellin tai Tavanon.
Mikäli saavat lahjottua tuomarit, niin mestaruus on täysin mahdollinen. Eiköhän mafia taustalla helpota kummasti tuomareiden päätöstä suostua lahjontaan. Juven äijiltä pitäisi kieltää pääsy kisoihin, varsinkin Buffonilta.
 

alapesa

Jäsen
Näinkö minä väärin vai hä? Tänne ei ole vielä laitettu tulevan maailmanmestarin joukkue-esittelyä. No korjataan tilanne:

Ranska

Gardiens de But
Fabien Barthez, Gregory Coupet, Mickael Landreau

Défenseurs
Eric Abidal, Jean-Alain Boumsong, Pascal Chimbonda, William Gallas, Gael Givet, Willy Sagnol, Mikael Silvestre, Lilian Thuram

Milieux de Terrain
Vikash Dhorasoo, Alou Diarra, Claude Makelele, Florent Malouda, Patrick Vieira, Zinedine Zidane

Attaquants
Djibril Cisse, Thierry Henry, Franck Ribery, Louis Saha, David Trezeguet, Sylvain Wiltord

Ja mitäs havaintoja. Ainakin se on mielenkiintoista, että joukkueesta löytyy 2 debytanttia. Eli Wiganissa hyvän kauden pelannut Chimbonda ja Marseillen nuori ja monipuolinen Ribery. Keskikenttä ja hyökkäys ovat edelleen timanttia, mutta puolustulinja ei oikein vakuuta. Lisäksi oman sydämen hyvinvoinnin puolesta toivoisin että Coupet ottaa kaljupäältä ykköskassarin paikan.

No ketäs puuttuu? Vaikka ketä! Itse olisin kyllä kelpuuttanut pari vikkelää pygmiä sahaamaan laitoja, eli Govou ja Giuly. Lisäksi Boumsongin voisi nakata hiuksista ja tilalle Mexes, mutta näillä mennään.

Näissä kisoissa tullaan näkemään, kuinka kova tykki Cisse on oikein roolitettuna ja maksa-altaan miehet saavat ihmetellä että miksei se sammakko tehnyt meillä maaleja liukuhihnalta. Ai niin ja Henry kruunataan maalikuninkaaksi.

ALKAISI JO KISAT!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös