Jalkapallon MM-kisat 2014

  • 142 325
  • 680

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Nimenomaan. Kyllä minunkin mieli oli musta, kun Bale syntyi Walesissa.

Mitä muuten tarkoitat tällä?

Tai ööh, toki ymmärrän suunnilleen, mitä tarkoitat, mutta kannatatko siis Englantia ja toivoisit Balen olevan englantilainen, vai miten?
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Missä utopiassa sä elät? Marginaalit on suhteelliset pienet ja jos menetät pari avainpelaajaa kesken kisojen niin kyllähän aika paljon annat eteen toisille.

Kyllä, kyllä en ole eri mieltä ja mähän totesin jo, että iso ja valitettava menetys brasseille.

Kunhan vaan vähän sillä spekuloin ja jatkoin nimimerkki Ikerin viestin inspiroimana tätä ajatusta, että taitaa brassien kollektiiviseen muistiin jäädä nämä kisat isona jossitteluna, mikäli mestaruutta ei tule: "oltaisiin voitettu, jos Neymar olisi ollut pelaamassa".

Tämä ei vaan taida olla ihan totta, vaikka ymmärrän tarpeen keksiä tekosyitä kovan kolauksen jälkeen..

Mutta onhan vielä ihan mahdollista, että brassit voittavatkin. Se vaatii vain sitä, että joukkueesta nousee esiin uusia vastuunkantajia. Näinkin on tapahtunut joukkueurheilussa, se on Ässä-fanina helppo muistaa kevään 2013 mestaruuden jälkimainingeissa.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Nämä kisat kyllä lässähtivät täydellisesti alkulohkovaiheen jälkeen, jos/kun Hollanti vielä kaataa Costa Rican. Sääli, koska minusta yllätykset ovat jalkapallon suola. Välierät tylsien suurmaiden kesken eivät oikein nappaa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku Muller on taidollisesti todella kaukana Neymarista ja on vielä Neymariakin suurempi filmaaja.

Müller on ennenkin ratkonut pelejä MM-tasoa myöden useammalla maalilla, Müller voittaa juoksuvoimassa ja staminassa, Müller myös hyvällä pelisilmällä syöttelee palloja ratkaisupaikoille ratkaisupeleissäkin ja on aivan vitun komea kaveri verrattuna La Ramblan ladyboyn habitukseen. Kyllä se näin on, saksalaiset syö Barcelonan puppeleita aamupalaksi. Ja yllätysten metsästäjät voivat seurata onnenpyörää, siitä saa hyviä rusheja.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... ja on aivan vitun komea kaveri verrattuna La Ramblan ladyboyn habitukseen...

Tästä aasinsiltana: jotenkin tuli surullinen olo eilen, kun kihlattu huomautti Jamesin näyttävän vielä varsin söpöltä pikkupojalta, eikä geeliäkään ollut liikaa hiuksissa, vielä.

Miltähän James näyttää siirryttyään aikanaan jonnekin Espanjaan tms.. tuleeko hänestäkin tällainen geeliliimaletti, joka esittelee latex-minishortsejaan jossain dailymailin sivuilla, rusketussuihkeiden pilaamalla iholla...ja tietty pari tatskaa olisi hyvä saada..

toivottavasti James pitää tyylinsä, Messin kunniaksi on sanottava, että tukkamuodistaan päätellen hän keskittyy enemmän futiksen pelaamiseen. Tukka oli tänäänkin puhdas ja siisti.
 

Morgoth

Jäsen
että taitaa brassien kollektiiviseen muistiin jäädä nämä kisat isona jossitteluna, mikäli mestaruutta ei tule: "oltaisiin voitettu, jos Neymar olisi ollut pelaamassa".

Totta kai ja tuo onhan varsin inhimillistä ja kukapa ei syyllistyisi tuollaiseen jossitteluun vastaavassa tilanteessa? Otetaanpa vaikka Saksalta Neur sekä Muller pois flunssan takia seuraavasta pelistä, niin väitätkö että tuota ei muisteltaisi lopputomiin mikäli tappio tulisi? Vastaavasti taas tuosta tulee sellainen sankaritarina mikäli mestaruus tulee.

Brasseille tuo Neymar voi jopa kääntyä lopulta eduksikin, mutta itse mietin enemmän Argentiinaa. Mikäli Di Maria sekä Aguero ovat lopputurnauksen sivussa niin mielestäni aika kohtuuton vaatimus, että joukkueen pitäisi pystyä kestämään kaksi tuollaista menetystä. Luokkaantumiset toki kuuluvat urheiluun eikä niille mitään voi. Joskin eilinen tuomarilinja jätti paljon jossiteltavaa myös.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Nämä kisat kyllä lässähtivät täydellisesti alkulohkovaiheen jälkeen, jos/kun Hollanti vielä kaataa Costa Rican. Sääli, koska minusta yllätykset ovat jalkapallon suola. Välierät tylsien suurmaiden kesken eivät oikein nappaa.

Ymmärrän toki pointin, mutta esimerkiksi Argentiina on ollut viimeksi välierissä vuonna 90, eikä Hollannillakaan nyt kovin lujaa ole pitkällä aikavälillä mennyt. Eli on tuolla välierissä vähintään kaksi sellaista, jotka eivät sinne asti aina yllä.
 

Andrew

Jäsen
Nyt kyllä haiskahtaa niin pahasti Saksan mestaruudelta nämä kisat, vaikka yksi puolivälierä ja mitalipelit on pelaamatta.

Brasilia joka pelaa ilman Neymaria ja Silvaa kohtaa vahvan Saksan ja suoraan sanottuna en usko, että Argentiina, Hollanti tai Costa Rica pystyy haastamaan Saksaa finaalissa.

Katsotaan kisat kuitenkin loppuun. Saksa on kyllä uskomaton arvokisa joukkue. Pakko nostaa hattua!
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Ymmärrän toki pointin, mutta esimerkiksi Argentiina on ollut viimeksi välierissä vuonna 90, eikä Hollannillakaan nyt kovin lujaa ole pitkällä aikavälillä mennyt. Eli on tuolla välierissä vähintään kaksi sellaista, jotka eivät sinne asti aina yllä.

Argentiina ei tosiaan viisissä viimeisissä MM-kisoissa ole ollut neljän joukossa, joten jonkinlaista yllätystä saadaan välieriin.

Hollannilla sentään oli todella hyvät turnaukset '98 ja '10, jolloin sillä oli erinomaiset saumat mestaruuteen. Vuosina '90 ja '94 Hollanti kaatui pudotuspeleissä tuleville maailmanmestareille.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Ymmärrän toki pointin, mutta esimerkiksi Argentiina on ollut viimeksi välierissä vuonna 90, eikä Hollannillakaan nyt kovin lujaa ole pitkällä aikavälillä mennyt. Eli on tuolla välierissä vähintään kaksi sellaista, jotka eivät sinne asti aina yllä.

Tämä on kieltämättä totta. Jos Argentiina ei etene finaaliin, on se minun elinikäni aikana menestynyt MM-kisoissa suunnilleen yhtä hyvin kuin Kroatia, Turkki, Uruguay ja Etelä-Korea.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nämä kisat kyllä lässähtivät täydellisesti alkulohkovaiheen jälkeen, jos/kun Hollanti vielä kaataa Costa Rican. Sääli, koska minusta yllätykset ovat jalkapallon suola. Välierät tylsien suurmaiden kesken eivät oikein nappaa.

Alkulohkovaiheessa yllätykset on aina paikallaan, mutta jotenkin tykkään ja tietty on tottunutkin siihen että loppupeleissä isot pojat ratkovat nämä. Saadaan kunnon finaali ainakn varmasti jollei muuta.
 

Andrew

Jäsen
Alkulohkovaiheessa yllätykset on aina paikallaan, mutta jotenkin tykkään ja tietty on tottunutkin siihen että loppupeleissä isot pojat ratkovat nämä. Saadaan kunnon finaali ainakn varmasti jollei muuta.

Olisi kyllä hienoa, jos saataisiin edes yksi yllätys. Jos esimerkiksi Costa Rica pystyisi voittamaan tänään Hollannin, jos ei muuta niin pronssiottelussa olisi ainakin tunnelmaa, kun yleinsä kumpikaan joukkue ei niitä pronsseja halua, kun siellä on kaksi kaiken voittanutta maata.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Alkulohkovaiheessa yllätykset on aina paikallaan, mutta jotenkin tykkään ja tietty on tottunutkin siihen että loppupeleissä isot pojat ratkovat nämä. Saadaan kunnon finaali ainakn varmasti jollei muuta.

Montako kertaa neljä suurta, eli Argentiina, Brasilia, Saksa tai Italia, ovat hävinneet näille "yllättäjille"? Ne ovat hävinneet lähinnä vain toisilleen.

Googlettamatta muistan kolme tapausta. Italia Korealle 2002, Argentiina Romanialle 1994 (Maradonan käryn jälkeen koko joukkueen peli sekosi täysin) ja Saksa Bulgarialle 1994.

Voi niitä muitakin olla. Mutta todelliset haastajat isoille ovat olleet vain Ranska, Hollanti ja viime aikoina Espanja.

Muistetaan vielä, että 2010 oli ensimmäinen finaali koskaan, missä Saksa, Argentiina, Brasilia tai Italia ei ollut vähintään toisena osapuolena. Todellisia yllättäjiä ei välierässäkään ole usein ollut. Nytkin palataan normaaliin päiväjärjestykseen, koska Saksa tai Brasilia on varmuudella loppuottelussa.

Jos Costa Rica voittaa tänään, pitäisin sitä koko MM-historian suurimpiin kuuluvina sensaatioina.
 

Ralph

Jäsen
No Italia nyt on viimesen neljän kisojen aikana päässyt vain kerran puolivälieriin asti, joten on enää vain kestoesiintyjä kisoissa, ilman menestyspaineita. Kahdesti jäänyt alkulohkoon putkeen.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Muistetaan vielä, että 2010 oli ensimmäinen finaali koskaan, missä Saksa, Argentiina, Brasilia tai Italia ei ollut vähintään toisena osapuolena. Todellisia yllättäjiä ei välierässäkään ole usein ollut...

Ymmärtääkseni tuostakin voi vielä ottaa pois Argentiinan, kolmikko Saksa, Italia, Brasilia, eli joku näistä kolmesta oli ollut jok'ikisessä finaalissa ennen vuoden 2010 finaalia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No Italia nyt on viimesen neljän kisojen aikana päässyt vain kerran alkulohkosta jatkoon, joten on enää vain kestoesiintyjä kisoissa, ilman menestyspaineita.

Älä nyt, Italian tyyliin kuuluu kaikki tai ei mitään, suuruuden merkki tämäkin!

Vitsi, kun nyt illalla olisi Italia-Hollanti, mutta kun ei niin ei..
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Saksa hävisi puolivälierissä Kroatialle vuonna 1998.

Todellisia yllättäjiä ei välierässäkään ole usein ollut.

1982: Puola
1986: Belgia
1990: -
1994: Bulgaria ja Ruotsi
1998: Kroatia
2002: Etelä-Korea ja Turkki
2006: -
2010: Uruguay

Paradoksaalisesti on nimenomaan yllättävää, jos välierissä ei ole yllättäjiä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
No eipä ole.

1930 finaali: Uruguay-Argentiina
1978 finaali: Argentiina-Hollanti

Sori, my bad, olin tulossa jo korjaamaan omaa viestiäni, mutta ehätit ennen.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Saksa hävisi puolivälierissä Kroatialle vuonna 1998.



1982: Puola
1986: Belgia
1990: -
1994: Bulgaria ja Ruotsi
1998: Kroatia
2002: Etelä-Korea ja Turkki
2006: -
2010: Uruguay

Paradoksaalisesti on nimenomaan yllättävää, jos välierissä ei ole yllättäjiä.

No joo... olet oikeassa... olisi pitänyt googlettaa. Tosin 1986 Belgia ei ollut mikään yllätys, vaan siihen aikaan kyseessä oli Euroopan top-3 joukkue. Ja vaikea tuota 2010 Uruguayn välieräpaikkaakaan yllätyksenä on pitää. Uruguay on raa'asti aliarvostettu niiden joukossa, jotka seuraavat vain MM-kisoja, joissa Uruguay on ollut jatkuva alisuorittaja.

Myös 80- ja 90-luvulla Uruguay oli kova joukkue, jossa pelasi mm. Enzo Fransecolin tapainen nero. MM-kisoissa menestystä ei vain tullut ja 1986 tippui Maradonan yhden miehen superjoukkueelle.

Copassa Uruguay on piessyt Argoja ja Brasiliaa säännöllisesti.

Mutta ehkä tuo tilastosi nyt sitten antaisi toivoa Costa Ricalle. Toivotaan näin.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Uskon, että Belgia oli 80-luvun puolivälissä kova jengi. Enzo Scifo ja Michel Preud'homme ovat minullekin niminä tuttuja.

Jos tarkemmin ajattelee, niin yllättäjän käsite on melko ongelmallinen. Portugali ei ole missään nimessä ollut arvokisoissa mikään kestomenestyjä, kaikkea muuta, mutta viime vuosikymmenen puolivälissä Portugali oli todella kova joukkue eikä sen välieräpaikkaa v. 2006 voi pitää varsinaisesti minään yllätyksenä, vaikka se oli ensimmäinen 40 vuoteen. Sama juttu näissä kisoissa Belgian ja Uruguayn kohdalla; tavallaan välieräpaikka olisi ollut yllätys, tavallaan ei.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Jos tarkemmin ajattelee, niin yllättäjän käsite on melko ongelmallinen. Portugali ei ole missään nimessä ollut arvokisoissa mikään kestomenestyjä, kaikkea muuta, mutta viime vuosikymmenen puolivälissä Portugali oli todella kova joukkue eikä sen välieräpaikkaa v. 2006 voi pitää varsinaisesti minään yllätyksenä, vaikka se oli ensimmäinen 40 vuoteen...

Portugalilla oli myös todellinen iskunpaikka vuoden 2012 em-kisoissa, eli vain kaksi vuotta sitten.

Välierissä tuli Espanja, mutta Portugalilla oli ehdottomasti paikat jopa voittaa tuo peli. Ottelu venyi aina rankuille asti.

Turnaus oli kokonaisuutena hyvä heiltä, kaikki varmaan arvaa keneltä olisi ehkä odotettu vähän isompaa panosta voiton tavoittelussa. Vaikka alkulohkon yhdessä pelissä kaksi maalia tekikin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tarkemmin ajattelee, niin yllättäjän käsite on melko ongelmallinen. Portugali ei ole missään nimessä ollut arvokisoissa mikään kestomenestyjä, kaikkea muuta, mutta viime vuosikymmenen puolivälissä Portugali oli todella kova joukkue eikä sen välieräpaikkaa v. 2006 voi pitää varsinaisesti minään yllätyksenä, vaikka se oli ensimmäinen 40 vuoteen.

Olihan Portugali jo kahta vuotta aiemmin lähellä jättipottia, kun se eteni kotikisoissaan finaaliin, mutta Kreikan järkyttävä antijalkapallo puudutti lusitaanien pelin täysin ja helleenit nappasivat Euroopan mestaruuden. Muistan vieläkin sen v*tutuksen, joka finaalitappiosta seurasi, vaikkei Portugali varsinainen suosikkini ollutkaan niissä kisoissa.

Se off topicista osaltani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös