Jalkapallon EM-kisat 2008

  • 114 933
  • 742

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Omilta suosikeilta vaisu päivä, Ranska nuhjasi tylsässä pelissä Romanian kanssa 0-0 tasurin ja sitten illalla Hollanti pisti pataan Italialle oikein selvästi. Se ensimmäinen Hollannin maali oli kylläkin minusta niin selkeä paitsio kuin olla ja voi, se Italian pelaaja ei todellakaan itse ajautunut ulos alueelta. Ja Italian puolustus teki onnistuneesti paitsioansaa mutta jostain käsittämättömästä syystä lippu ei noussut. Seuraavat kaksi Hollannin maalia sen sijaan oli täysin hyväksyttäviä, eipä ollut Italian puolustus sitä betonia mihin on totuttu kun ei ollut Cannaa siellä johtamassa puolustusta. Italia oli myös täysin surkea viimeistelyssä vaikka Van Der Sar hyvin torjuikin.

No edelleen on mahdollista että Italia ja Ranska itsensä selvittää lohkosta jatkoon mutta valitettavasti todennäköistä on että inhokki Hollanti sieltä jatkaa ja jompi kumpi Italia tai Ranska tippuu. Mahdollista toki on että molemmatkin tippuu.

Huono päivä jalkapalloilulle.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Ensimmäiset muistot futispelin sylkemisistä tulee itselläni vuoden 90 kisoista ja oranssipaitaisen jampan suorittamana. Taisi tehdä tempun jopa kahdesti?

Kolmesti. Völler ei tehnyt eikä sanonut tilanteessa yhtään mitään, mutta sai käsittämättömästi ulosajon siitä huolimatta. Rijkaard pyysi myöhemmin Völleriltä julkisesti anteeksi kertoen, että hän kärsi ennen MM-kisoja pahoista parisuhdeongelmista, mikä sitten aiheutti totaalisen tilttaamisen. Eipä sillä, että kukaan tuntuisi tämän asian faktisessa oikaisemisessa mitään kiirettä pitävän - monille ihan hyvä, että maailma muistaa tilanteen edelleen jollain lailla molemminpuolisena.


Aika saakutan irvokasta muuten, kun kaiken maailman reinit ja maliset kehtaavat suorassa lähetyksessä suorastaan arvostella RvN:ta siitä, että tämä ammattimiehenä ei sukeltanut. Kun kyseessä on esim. Reinin mukaan "koko Saksan joukkueen huonoille tavoille opettanut" Mario Gomez, on jostain syystä hiukan toinen ääni kellossa. Päättäisivät.



Ranger
 

Liverpooligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Huono päivä jalkapalloilulle.
Aika vahva eri tähän.

Minusta ainakin oli upeaa, että aktiivisella, iloisella ja hyökkäävällä otteella pelannut joukkue voitti puolustavaan, passiiviseen ja tarkkailevaan peliin orientoituneen joukkueen. Tällaista toivoisin lisää joukkeisiin katsomatta.

Suorastaan HIENO päivä jalkapalloilulle!
 

solamnic76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlos Tevez... siis punaistako pitää kumartaa?
Ei sillä, että tuo maali sinänsä mitään olisi ratkaissut, mutta olen kyllä ollut siinä käsityksessä, että tahallisesti ei puolustavan joukkueen pelaaja saa mennä päätyrajan yli. Jos pelaaja tyrmätään sinne, ja jää sinne kitumaan, niin eikö paitsiota ole sitten ollenkaan. Outo sääntö siinä tapauksessa.

Minusta yksiselitteisesti tuomarin pitää katkaista peli, jos näyttää siltä että tuska on todellinen, niinkuin nämä uudet sääntöpainotukset sanovatkin. Nythän italiaanoa ei oikeasti sattunut, aika nopeasti kampesi sieltä pystyyn kun hollanti juhli maaliaan. Koskaan ei tiedä milloin pelaaja ajautuu sinne oikeasti tuskissaan, ja milloin "oikeasti tuskissaan" jos näkee siinä taktikoinnin varaa.

Olisiko tilanne eri jos italiaano olisi maannut päätyrajalla, kentän puolella?

Mutta bottomline, peli oli käynnissä ja kyseessä ei ollut paitsio. Vaikka italiaano olisi mennyt katsomoon istumaan.
 

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En voi tajuta, kuinka joku voi kannattaa italialaista täysin korruptoitunutta jalkapallokulttuuria. Täytyy myöntää, että taitoa ja "pelikirjaosaamista" on aivan helvetisti.

Mutta minua ainakin italialainen pelaajatyyppi lähinnä kuvottaa. Samaan aikaan härskiä julmuutta että akkamaista raukkamaisuutta. Ensin voidaan vetää kyynärpäällä vastustajan ohimoon ja heti sen jälkeen kaatua pikku hipaisusta ja itkeä tuomareille, kuin kaltoin pientä Luigi Runccaria oikein kohdellaan.

Vittu mitä otuksia!
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Se ensimmäinen Hollannin maali oli kylläkin minusta niin selkeä paitsio kuin olla ja voi, se Italian pelaaja ei todellakaan itse ajautunut ulos alueelta. Ja Italian puolustus teki onnistuneesti paitsioansaa mutta jostain käsittämättömästä syystä lippu ei noussut.

Jep, jep. Italialainen paitsioansa: mennään tekemään kuolemaa päätyrajan ylitse. Ei tuollainen voi vain käytännössä toimia. Touhu menisi nykyistäkin naurettavammaksi, jos jengi hyppisi tai tönisi jokkuetovereitaan sätkimään ja vaikertamaan päätyrajan ylitse kun pallo lähestyisi omaa maalia.

Nykyisessäkin kiemurtelussa on kestämistä.

Lupaavalta näyttää hollantilaisten touhu. Positiivinen yllätys kertakaikkiaan. Etukäteen ei oikein tiennyt mitä odottaa.
 

Fordél

Jäsen
Olisiko tilanne eri jos italiaano olisi maannut päätyrajalla, kentän puolella?

Riippuu kaiketi siten taas Buffonin sijoittumisesta eli kumpi on ylempänä.

Mutta itse en ymmärrä miksi tästä maalista nuristaan. Sääntö on sääntö ja silla sipali. Italiano olisi varmasti kerinnyt nousemaan sieltä ja jättämään Ruudin paitsioon, mutta sen sijaan jäi makaamaan kentän ulkopuolelle. Ei varmasti ole tuomareiden vika, että pelaajat eivät pakosti tunne sääntöjä. Hyvä puoli tässä on se, että nyt varmasti tuntevat.

Ruudille muuten suuri peukku siitä, että ei kellahtanut Buffonin häneen osuessa. Kansalaisuuteen katsomatta niin varmasti 90% pelaajista olisi tuossa tilaneteessa kellahtanut ja saanut pilkun.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Van Bastenia on kritisoitu vanhan hollantilaisen totaalijalkapallon hylkäämisestä ja liian puolustusvoittoisesta pelistä. Hän on jopa naureskellut vanhojen muistelulle, mutta eilinen totaalijyräys makaroonien yli toi mieleen Cruyffin ja Neeskensin ajat, jolloin koko joukkue hyökkäsi ja puolusti. Aivan helvetin hieno suoritus, joka ei jättäny jossitteluille mitään sijaa. Van Hevosenpäällä oli paikkoja usempaan kuin yhteen maaliin, mutta van Nistelroy on ennenkin tuhlaillut näitä paikkoja. Kentän hahmo oli van Bronckhorst, joka oli eilen kuin totaalijalkapallon ruumiillistuma. Ensi hän pelasti maaliviivalta, lähti painamaan toiseen päähän ja antoi ratkaisevan syötön Wesley Sneijderin hienoon veskaan. Kolmannessa maalissa samalla tavalla täysillä luigien maalille toisesta päästä ja päällä sisään. 2-0 tilanteessa pelkäsin, että Oranjet alkavat pakittelemaan. Hieman peli hyytyikin välillä, mutta Hollanti olisi hyvinkin voinut tehdä pari maalia lisää. Spagettipojilla oli toki myös paikkansa, mutta vanha herra van der Sar hoiti hommansa kiitettävästi.

Odotin matsin lopussa hollantilaiskatsomon vetävän Brianin elämästä tutun biisin "Always look at the bright side of life". Vain kerran ne taisivat sen vetäistä ja ehkä sitä onkin parasta säästellä finaaliin.

Baskeripojat ja causecsulaiset konttasivat edellisessä matsissa, joten hieno päivä taitojalkapallolle kaiken kaikkiaan.
 

puumaila

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo, Sport liigaan kaudelle 14-15
Jep, jep. Italialainen paitsioansa: mennään tekemään kuolemaa päätyrajan ylitse. Ei tuollainen voi vain käytännössä toimia. Touhu menisi nykyistäkin naurettavammaksi, jos jengi hyppisi tai tönisi jokkuetovereitaan sätkimään ja vaikertamaan päätyrajan ylitse kun pallo lähestyisi omaa maalia.

Niin, näinhän tuo tilanne tietenkin meni, kun on kysymys Italiasta.

Mitä itse pelistä voi vielä sanoa, niin eipä kauheasti tuonnut uskoa Italian menestymismahdollisuuksiin. Puolustus oli luvalla sanoen tuuliajolla ja toivottavasti ainakin Materazzi pelasi eilen sen ainoan ottelunsa. Toni vaikuttaa aina näissä turnauksissa hitaalta ja kankealta, eikä viimeistelytaidoissakaan ole kehumista. Ilmeisesti Bundesliigassa hänellä on noin kymmenen paikkaa ottelua kohti, kun niitä onnistumisia kuitenkin niin paljon tulee.

Eipä auta kuin toivoa, että Italia saa tästä raivon päälle ja kaataa sekä Romanian, että Ranskan. Paljon pitää kyllä pelissä parantua.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Materazzi oli juuri niin huono, kun odotinkin. Ihmettelen kyllä miksei Ambrosinin paikalla pelannut De Rossi. Olisi kuitenkin parempi pelaamaan ylöspäinkin. Ehkä sitten AC Milan sidonnaisuus vei voiton. Italia käytti liian vähän laitoja, vaikka kaikki paikkansa melkeinpä loi nopeilla puolenvaihdoillaan. Zambrotta oli parempi, kuin koko kaudella Barcassa. VdV ja Sneijder pelasivat todella hyvin yhteen ja toiv. Robbenia ei jatkossakaan nähdä tukehduttamassa peliä. Tämä siis toiv. Hollannnin kannalta.

Tänäänhän sitten alkaa kisat todenteolla omaltakin osalta, fanituksen suhteen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Mutta itse en ymmärrä miksi tästä maalista nuristaan. Sääntö on sääntö ja silla sipali.

Lainaus IL:n sivuilta:
"Avausmaali 26. minuutilla oli sitten sellainen, josta puhetta riitti ja riittää jatkossakin. Rafael van der Vaartin vapaapotkun nyrkkeili maalin kulmalta maalivahti Gianluigi Buffon, ja samalla hän torppasi myös puolustaja Christian Panuccin päädystä ulos. Jatkossa Van Nistelrooy ohjasi Sneijderin kaukovedon sisään ollessaan yksin Buffonin edessä, italialaisten pystyessä vain nostelemaan käsiään paitsion merkiksi.

Se, miksi ottelun ruotsalaistuomaristo "selkeän paitsiomaalin" hyväksyi, ei heti auennut ainakaan italialaisfaneille stadionilla tai muuallakaan. Sääntöjen mukaan kuitenkin mentiin, sillä Panuccin katsottiin olevan pelissä, vaikka hän kentän ulkopuolella makasikin ihmettelemässä. Sääntö estää puolustajaa vain astumasta päätyrajan yli luodakseen paitsion."

No noinhan italian Panucci ei suinkaan edes yrittänyt menetellä, Buffon hyppäsi Panuccin päälle taistellessaan pallosta jotain puukenkää vastaan ja Panucci jäi törmäyksen jäljiltä makaamaan selälleen selkeästi kentän ulkopuolelle ja piteli tuskissaan tai "tuskissaan" päätään. Ja hetkeä myöhemmin hevosnaama iski maalin selkeästi paitsioasemasta kun Italia nosti puolustusta jättääkseen Nistelrooyn paitsioon. Turha väittää että tuo olisi ollut mikään sääntö mikä sääntö tilanne, hyvin epäselvä ja tulkinnanvarainen maalin hyväksyminen tuo oli. Ja toisekseen lippumies ei varmasti edes nähnyt kunnolla tilannetta jossa Panucci ajautui ulos kentältä.
 

Fordél

Jäsen
Turha väittää että tuo olisi ollut mikään sääntö mikä sääntö tilanne, hyvin epäselvä ja tulkinnanvarainen maalin hyväksyminen tuo oli. Ja toisekseen lippumies ei varmasti edes nähnyt kunnolla tilannetta jossa Panucci ajautui ulos kentältä.

Itse luotan enemmän YLE:n lähetyksessä asiasta lausunnon antaneeseen Vuorelaan, jonka mukaan tilanne meni nykyisten sääntöjen mukaan kuin Iltalehteen.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Itse luotan enemmän YLE:n lähetyksessä asiasta lausunnon antaneeseen Vuorelaan, jonka mukaan tilanne meni nykyisten sääntöjen mukaan kuin Iltalehteen.

Mä myös luotan Mikkoon kuin Vuorelaan.
Tässä tämä jalkapalloilun eräs hyvä puoli tulee taas kunnolla esiin. Tuomareiden on tehtävä päätökset nopeasti, eikä mitään turhia videotarkastuksia koskaan ole mahdollista tehdä. Terveisiä vaan ruotsalaiselle lätkätuomarille ja Koistisen Villelle.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Itse luotan enemmän YLE:n lähetyksessä asiasta lausunnon antaneeseen Vuorelaan, jonka mukaan tilanne meni nykyisten sääntöjen mukaan kuin Iltalehteen.

Itselle tuo tilanne menee hiukan samaan piikkiin kuin nämä tällä palstalla lätkäpuolella itkupotkuraivareita aiheuttaneet maalivahdin estämis-tapaukset, joissa oma pakki aiheuttaa hyökkääjäpelaajan törmäämisen maalivahtiin...

Mutta pelistä itsestään sen verran. notta uskoin Cannavaron poissaolon vaikuttavan negatiivisesti Italian puolustuksen pelaamiseen, mutta että noin paljon?? Ihaaan pihaaalla oli keskuspuolustus => Grosso ja Zambrotta pelasivat vikan 30min käytännössä laitahyökkääjinä Hollannin varmistellessa, joten ihan kunnollista kuvaa ei tuostakaan ryhmityksestä saanut seuraavia pelejä ajatellen...
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Itse luotan enemmän YLE:n lähetyksessä asiasta lausunnon antaneeseen Vuorelaan, jonka mukaan tilanne meni nykyisten sääntöjen mukaan kuin Iltalehteen.

Joista toinen oli sitä mieltä että sääntöjen mukaan mentiin ja toinen oli sitä mieltä että tilanne oli hyvin kyseenalainen, eikä Panuccin kentältä ulos ajautumista voitu katsoa itse aiheutetuksi.

Sehän ei tietenkään enää mihinkään muutu, maali on hyväksytty ja sääntöjä tulkittiin tällä kertaa näin.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Itse luotan enemmän YLE:n lähetyksessä asiasta lausunnon antaneeseen Vuorelaan, jonka mukaan tilanne meni nykyisten sääntöjen mukaan kuin Iltalehteen.

Eniten tässä on kohua herättänyt kai kisojen erotuomaritarkkailijan lausunto, jossa hän väitti Panuccin pelanneen pallon hevoselle. No tuomittu on jo.

Jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, Italia voittaa Romanian surkealla pelillä ja sumputtaa Ranskaa vastaan tarvittavasti. Muut pelaa ristiin ja Italia jatkossa. Siinä sitten täälläkin itketään taas maailman epäoikeudenmukaisuutta, nooh parhaillahan se "tuuri" on puolellaan yleensä. Kyllä paljon vaaditaan notta Italia vielä näistä kisoista jotain irti saa. Hollanti näytti kyllä hyvältä, ei vaan löydy luottoa puukenkäkansaan. Eiköhän nuo taas omiin riitelyihinsä kaadu.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Hupsista vaan

Jos vanhat ennusmerkit pitävät paikkansa, Italia voittaa Romanian surkealla pelillä ja sumputtaa Ranskaa vastaan tarvittavasti. Muut pelaa ristiin ja Italia jatkossa. Siinä sitten täälläkin itketään taas maailman epäoikeudenmukaisuutta

Espanjan MM kisoissa v. 1982 Italia selviytyi alkulohkostaan jatkoon yhdellä tehdyllä maalilla. Italian lopputarina sitten ko. MM kisoissa onkin historiankirjoista tuttua 'tuhkimotarinaa'. Paoloooo Roooossiiii!
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kyllä paljon vaaditaan notta Italia vielä näistä kisoista jotain irti saa. Hollanti näytti kyllä hyvältä, ei vaan löydy luottoa puukenkäkansaan. Eiköhän nuo taas omiin riitelyihinsä kaadu.
Eri mieltä näistä. Italian ei tarvitse saada “kuin” puolustuksensa pitämään vanhaan malliin. Materazzi tuskin enää tässä turnauksessa pelaa ja Panucci siirtynee keskelle ja Grosso laitaan. Reservissä on vielä Gamberini. Eihän näistä nyt mitään Nesta-Canna –parin tasoista toppariparia saada, mutta ihan riittävä joka tapauksessa.
Maaleja Italia tulee tekemään. Eilen oli jopa yllättävän paljon paikkoja turnauksen ekaksi peliksi: Toni yksin VdS:ää vastaan, se Di Natalen volley(?)veto, mikä meni pakin puikoista, Del Pieron pari vetoa, Grosson 10 metristä täysin vapaasta paikasta vedetty ja Pirlon vapari parhaina. Vastassa oli ehkä maailman paras maalivahti, eikä säkäkään ollut kohdillaan.

Ambrosini pelasi yllättävän hyvin, mutta De Rossia kaipailisin. Tärkeintä on kuitenkin saada Camoranesi pois Cassanon/Del Pieron tieltä. Romania nuijitaan vakuuttavasti 3-0 ja taas ollaan mestarisuosikki.

---
Hollannista taas sen verran, että heiltä puuttuu tällä kertaa pahimmat vittupäät tyyliin Davids/Seedorf, joten voisi kuvitella, että parempi henki on tällä hetkellä. Van Bastenilla luulisi myös olevan sen verran kunnioitusta pelaajien keskuudessa, että äijät pysyvät ruodussa.


Brewer kirjoitti:
Espanjan MM kisoissa v. 1982 Italia selviytyi alkulohkostaan jatkoon yhdellä tehdyllä maalilla. Italian lopputarina sitten ko. MM kisoissa onkin historiankirjoista tuttua 'tuhkimotarinaa'. Paoloooo Roooossiiii!
Samantyylinen tarina myös 94. Lohko oli vielä todella helppo (Irlanti, Mexico, Norja). Kaikki joukkueet päätyivät neljään pisteeseen ja maalierotkin olivat samat. Italia jäi kolmanneksi kahdella tehdyllä maalilla, Norja viimeiseksi yhdellä tehdyllä. Italia oli tippua myös heti lohkojen kolmosten pelissä Nigeriaa vastaan. Tasoitusmaali taisi tulla viimeisellä minuutilla. Siitä eteenpäin Baggio veikin Italian yksin finaaliin. Nyt Italialla on selvästi enemmän tulivoimaa ja maaleja tulee väkisin.
 
Viimeksi muokattu:

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Juu

Kyllä meikäkin haluaa Italiaan uskoa, tosiaan ainoa epäilys on se että syttyykö tämä "vanha kaarti" EM-kisoihin. Ei ole Italia häikäissyt EM-kisoissa hirveästi, 2000 poikkeuksena. Mutta tutultahan tää tosiaan vaikuttaa, alku haparoidaan, pakkovoitto "tuurilla", juuri ja juuri jatkoon, sitten aletaan pelaamaan.

Camoranesi tosiaan helvettiin sieltä, Ambrosinikin oli eilen todella näkymätön. Grosso, vaikka onkin suhtkoht limainen, olisi tosiaan käypä kaveri puolustukseen. Cassano on aina kyllä hiukan arveluttava vaihtoehto, kaippa pitäisi nykyään olla hiukan kypsyneempi jo. Del Piero on kyllä hurja kaveri, jaksaa aina vaan. Ei taideta oikein tajuta kuinka kova kaveri on oikeasti kyseessä.
 

Fordél

Jäsen
Joista toinen oli sitä mieltä että sääntöjen mukaan mentiin ja toinen oli sitä mieltä että tilanne oli hyvin kyseenalainen, eikä Panuccin kentältä ulos ajautumista voitu katsoa itse aiheutetuksi.

Joista toinen? Antoiko YLE:n lähetykseen kaksi Mikko Vuorelaa lausunnon asiasta ja toinen oli erimieltä vai mitä tarkoitat?
 

Kaivanto

Jäsen
tässä vaiheessa on hyvä kuitenkin muistaa millaisen tuomion seurauksena Italia voitti Australian MM-kisoissa.

Voitti täälläkin puhki ruoditun päivänselvän rankkarin seurauksena Neillin napattua Grosson kumoon kädellään, joskin asia nousee nykyään esiin enää anti-italojen italot filmaa -mytologiassa.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Hollanti pelasi kyllä hienon matsin ja itse ainakin iloitse että hyökkäävämpi futis voitti puolustavamman. Italian puolustus kyllä huusi Cannaa. Seuraavassa pelissä sitten ilman Matrixiä uskon linjanpitävän hivenen paremmin. Silti mitään kisojen parhaaksi puolustukseksi ei tosta ole. Kuten yleensä Italian kohdalla.

Hollannin kohdalla pieni ongelma tulee miten sijoitetaan tai ei sijoiteta nyt vaivojaan säästelleet ja parannelleet Robben ja van Persie. Kuyt teki kovasti töitä molempiinsuuntiin. Keskikentän keskustassa kaksi tasapainottavaa pelaajaa Engelaar ja De Jong tasapainoittivat hyvin ja tukivat puolustusta ja Engelaar jako ihan kelvollisesti sitä palloakin. Näin homma toimi molempiin suuntiin. Nyt jos kehiin heitetään niin Robben kuin Persiekin niin hyökkäämiseen tulee lisää variaatioita (tosin syövätkö toisiaan kun jokainen haluaisi sitä palloa ja olla jatkuvasti mukanana pelissä) mutta tällöin jouduttaisiin heittämään niin Kuyt kuin jompi kumpi keskikentän pohjalta penkille. Tällöin Hollannin omapää olisikin huomattavasti haavoittuvampi ja vastustajat (Ranska seuraavaksi) tekisivät tuhojaan varsinkin vastaiskuista (joita Hollanti esitti nyt). Näin ainakin uskon sillä silloin toinen (jos siis pelaavat 4-2-3-1 systemillään) pohjapelaaja olisi Van der Vaart tai Sneijder, joten ainakin itse pitäisin sapluunan tälläisenä ja jos luovutta kaivataan lisää niin sitten vaikkapa Kuyt pois ja Persie tai Robben sisään tai molemmat. Tässä tietenkin piilee se juttu miten nämä jonkinsortin kiukuttelijoina tunnetut kaverit istuisivat kiltisti siellä penkillä? Ei olisi ihan eka kerta Hollannille arvokisoissa että siellä penkillä tuskastutaan ;) No onneksi en itse ole sieltä penkiltä käskyjä jakamassa. Van Bastenilla on hienosta voitosta huolimatta pohdittavaa. Tosin helppoahan olisi perustella että voittavaa joukkuetta ja hyvin toiminutta sapluunaa ei vaihdettaisi, mikä mielestäni olisikin se parasratkaisu. Toisen heittämisen avaukseen hyvin raatanaan ja karvanneen Dirkin tilalle ymmärtäisin vielä (vaikken itse niin tekisikään) mutta jos Marco päätyy molempiin niin voi olla ongelmia luvassa. Tosin eipä olisi ensimmäinen kerta kun olisin väärässä.

Tänään sitten käynnistyy oman suosikkini eli ikuisen alisuorittaja Espanjan turnaus. Avausvastus Venäjä ei ole missään nimessä mikään ylijuoksu varsikaan kun penkinpäässä istuu itse suuresti arvostamani Guus Hiddink. Venäjä on ehdottomasti kehittyvä ja lahjakas nuori joukkue (jonka uskon olevan varsinkin ensi EM-kisoissa kova mikäli siis niihin selviytyvät), mutta jo nykyiselläänkin vaarallinen vaikkakin suurelleyleisölle hivenen nimetön kun nyt sattuvat Saenkoa lukuunottamatta pelaamaan omassa sarjassaan. Hyvä asia ainakin Espanjan kannalta on että ykköskärjistä Arshavin on pelikiellossa ja Pogrebnyak (kaiketi noin kirjoitetaan) loukkaantui ennen kisojen alkua, joten se hivenen siloittaa tietä.

Tärkeintä Espanjan kannalta on kuitenkin että oma pallokontrolliin perustuva peli saadaan kulkemaan, jolloin tulokset ovat monesti sen mukaisia. Toisen topparin metsästys on myös mielenkiintoista seurattavaa. Marchena (miksi on edes vaihtoehtona???) kämmäsi harjoitusmatsissa, joten toivottavasti hän ei ainakaan olisi avauksessa. Itse valitsisin Puyolin viereen Betisin Juaniton. Toinen mietinnänpaikka on iskeekö Aragones avaukseen kaksi kärkeä vai yhden (Villa) Itse laittaisin vain Villan ja rakentaisin sitten viiden keskikentän, mutta se nähdään sitten.

Kokonaisuutena ihan mielenkiintoinen ja toivottavasti viihdyttävä peli luvassa.
 

Kaivanto

Jäsen
Onpas jotenkin sydäntä lämmittävää nähdä Italia noin pahassa sillassa - joukkue on aina todella vastenmielinen ilmestys, sylki roiskuu

Jep, eiköhän se ollut jo mainitun jalkapallohistorian tunnetuimman räkijän Rijkaardin aiheuttama paha karma, joka putosi eilen hänen maanmiestensä niskaan.

Nessuteollisuuden harmiksi Donadoni päätti pudottaa Joe Colen joukkueestaan viime metreillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös