Jalkapallo – yleinen keskustelu

  • 1 181 784
  • 7 692

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Missä tämä pohjaton kassa näkyy? Lukujen valossa City on ollut tarkempi taloutensa kanssa kuin Liverpool. Enkä siis kyseenalaista sitä etteikö Cityn omistajilla olisi pohjaton kassa tai etteikö kyseessä olisi alkuperältään vähintäänkin epäilyttävää rahaa. Kuitenkin - lukujen perusteella - näiden kahden seuran toiminta siirtomarkkinoilla ei ole juurikaan eronnut toisistaan. Täältä kuitenkin saa sen kuvan, että pieni kyläseura Liverpool taistelee urheasti tuhoon tuomittua taistelua pohjattomalla kassalla operoivaa Citya vastaan.
Ymmärän pointin lyhyellä aikavälillä. Cityyn on upotettu rahaa sen jälkeen kun lottovoitto omistajien kanssa kävi viimeisen reilun 10v aikana. Newcastlelle tulee käymään Cityt ja sitä kenenkään on turhaa kieltää. Ihan naurettavaa on väittää jonkun muutaman vuoden nettokulutuksen olevan jotenkin harha Cityn osalta. Rahalla ne pelaajat houkutellaan ja sillä ne joukkueet rakennetaan varsinkin Englannissa. Castle saa ryssiä isosti asiansa jos eivät tappele seuraavan 2-4 vuoden aikana valjun mestaruudesta. Se naurettavan pieni summa vaikka 20-50 tai vaikka 100 milj. puntaa pelaajasta on pohjattomalle kassalle ihan yhdentekevää. Ja varsinkin jostain ffp:stä puhumattakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
@Daro Tottakai City tekee juuri tuota. Mutta ihan sitä samaa on tehnyt myös Liverpool, siitähän tässä oli kyse.
Noh omasta mielestäni City ja Pool ovat aivan eri asioita varsinkin ffp:n osalta. Ja en todellakaan symppaa scousereita sitten ollenkaan, mutta arvostan Poolin toimintaa satakertaa enemmän vrt. lottovoittajat. Pool on rakennettu pienellä rahalla vrt. lottovoittajat. City ilman lottovoittoa olisi tippunut jo divariin. Newcastlelle melkein kävi myös näin.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
@Daro Tottakai City tekee juuri tuota. Mutta ihan sitä samaa on tehnyt myös Liverpool, siitähän tässä oli kyse.
Olet nyt niin ulapalla, että en edes tiedä miten alkaa selittämään tilannetta.
Lyhyt versio: Cityn joukkueeseen oli käytetty miljardi puntaa Pepin tullessa manageriksi, eli pelaajamateriaali oli jo silloin maailman top3.
Sen jälkeen Pep on käyttänyt siirtoihin toisen miljardin omistajan taskusta.
Kloppin tullessa Liverpooliin pelaajisto oli sanalla sanoen perseestä.
Käytännössä ilman omistajien rahoitusta Klopp rakensi joukkueen, joka voitti kaikki mahdolliset pokaalit.
Samaan aikaan esimerkiksi joku ManU on tuhlannut lähtökohtaisesti selvästi parempaan joukkueeseen vähintään 500 miljoonaa enemmän voittamatta mitään.
Silti täällä Kloppia pilkataan ManU-fanien toimesta. Käsittämätöntä.
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Noh omasta mielestäni City ja Pool ovat aivan eri asioita varsinkin ffp:n osalta. Ja en todellakaan symppaa scousereita sitten ollenkaan, mutta arvostan Poolin toimintaa satakertaa enemmän vrt. lottovoittajat. Pool on rakennettu pienellä rahalla vrt. lottovoittajat. City ilman lottovoittoa olisi tippunut jo divariin. Newcastlelle melkein kävi myös näin.
Hieno viesti.
Man City ja Newcastle olivat molemmat ns. hissijoukkueita ennen likaista rahaa, eli liian huonoja Valioliigaan, mutta myöskin liian suuria divariin.
Nyt täällä kaikki kolme fania ovatkin jo Euroopan omistajia.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Silti täällä Kloppia pilkataan ManU-fanien toimesta. Käsittämätöntä.
Kaiva nyt edes yksi esimerkki tästä pilkasta tai mene vaikka vaihtoehtoisesti hakemaan ammattiapua tuohon sairaaseen 90-luvulta asti aivojasi selkeästi rappeuttavaan traumaan nimeltä Manchester United.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Man City ja Newcastle olivat molemmat ns. hissijoukkueita ennen likaista rahaa, eli liian huonoja Valioliigaan, mutta myöskin liian suuria divariin.
Newcastle nousi Valioliigaan kauden 92/93 jälkeen ja on sen jälkeen tippunut kaksi kertaa divariin josta noussut samantien. Aikamoinen hissijoukkue. Newcastle on myös kaikkien aikojen yhdeksänneksi menestynein englantilaisjoukkue ja oli vakiokävijä Euroopassa ennen Mike Ashleytä. Ja tähän vielä Newcastlen materiaali ennen Howen tuloa jne. Ei Newcastle seuraa Cityn polkua, koska se ei enää ole mahdollista, vaan Liverpoolin.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ja tähän vielä Newcastlen materiaali ennen Howen tuloa jne. Ei Newcastle seuraa Cityn polkua, koska se ei enää ole mahdollista, vaan Liverpoolin.
Yhtään ottamatta kantaa Toonin historiaan, koska kirjoittamasi on fakta, mutta miksei Toonille ole mahdollista Cityn polku, kun resurssit ovat isommat kuin siellä? Ei se Citykään ensimmäisessä sheikkien ikkunassa vielä tuonut mediaseksikkäitä nimiä vaan toisesta alkaen alkoi panokset nousta.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Yhtään ottamatta kantaa Toonin historiaan, koska kirjoittamasi on fakta, mutta miksei Toonille ole mahdollista Cityn polku, kun resurssit ovat isommat kuin siellä? Ei se Citykään ensimmäisessä sheikkien ikkunassa vielä tuonut mediaseksikkäitä nimiä vaan toisesta alkaen alkoi panokset nousta.
FFPn takia samankaltaista kulutusta on mahdoton harrastaa. Samoin nykyään on iso merkitys rahalla joka tulee sisäänpäin. Eli samalla vauhdilla ei voi alkaa rakentamaan joukkuetta kuin City (tai Chelsea) aikanaan vaan kuten Pool Kloppin aikana talous edellä pikkuhiljaa. Vuosien päästä tilanne voi tietysti olla eri ja todnäk onkin ja Newcastle voi olla (on) varallisuudessa siellä ihan kärjessä. Miettii esim. seuran kokoa niin Newcastle on isompi seura kuin City aikanaan ennen uusia omistajia.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Cityn ensimmäiset ostokset omistajanvaihdom jälkeen olivat mm. Robinho, Nigel De Jong, Craig Bellamy, Wayne Bridge, Rogue Santa Cruz, Gareth Barry ja Carlos Tevez.
 
Viimeksi muokattu:

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Menestystä oli lainausmerkeissä siksi, että näemmä näitä saavutuksia ei arvosteta Manchesterin huonommalla puolella.
Ei niitä arvosteta, koska Liverpoodle, mutta kyllä ne tunnustetaan. Mutta siitähän tässä ei ollut kyse, eikä varsinkaan sellaisesta että Unitedia post Ferguson yritettäisiin jotenkin viritellä Kloppon Poolin tasoiseksi.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ei niitä arvosteta, koska Liverpoodle, mutta kyllä ne tunnustetaan. Mutta siitähän tässä ei ollut kyse, eikä varsinkaan sellaisesta että Unitedia post Ferguson yritettäisiin jotenkin viritellä Kloppon Poolin tasoiseksi.

Minun mielestäni aika outoa edes olettaa, että ManU-kirjoittajien tehtävä olisi täällä tuoda esille Liverpoolin mahtavuutta. Jos sitä ei Liverpool-kirjoittajat pysty itse tekemään, niin todennäköisesti se jää kokonaan tekemättä.

Mitä itse Kloppiin tulee, niin mielestäni teki ihan hyvää työtä ja olen todella tyytyväinen, että valmentaa edelleen Liverpoolia, sillä nyt se on sarjataulukossa siellä missä kuuluu.

Muistaakseni Sir Alexin mahtijaksolla Liverpoolin leiristä täällä tuli lähinnä kitinää ja itkua siitä, että Sir Alexin menestys johtui tuomarien lahjomisesta jne.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Minun mielestäni aika outoa edes olettaa, että ManU-kirjoittajien tehtävä olisi täällä tuoda esille Liverpoolin mahtavuutta. Jos sitä ei Liverpool-kirjoittajat pysty itse tekemään, niin todennäköisesti se jää kokonaan tekemättä.

Mitä itse Kloppiin tulee, niin mielestäni teki ihan hyvää työtä ja olen todella tyytyväinen, että valmentaa edelleen Liverpoolia, sillä nyt se on sarjataulukossa siellä missä kuuluu.

Muistaakseni Sir Alexin mahtijaksolla Liverpoolin leiristä täällä tuli lähinnä kitinää ja itkua siitä, että Sir Alexin menestys johtui tuomarien lahjomisesta jne.
Ja Ferguson voitti Mestareiden liigan vain kaksi kertaa usean kymmenen vuoden aikana. Mikä on lopulta aika surkeasti. Bob Paisley voitti Poolin peräsimessä sentään kolme kertaa neljän vuoden sisällä. Samoin juuri Mestareiden liigan voittamattomuudesta kritisoitu Guardiola on voittanut CLn kaksi kertaa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Bob Paisley voitti Poolin peräsimessä sentään kolme kertaa neljän vuoden sisällä.
Kolmesti viiden kauden aikana. Oli siellä sentään pari välivuotta toisen ja kolmannen välissä.

Jatkakaa.
 
M

Maplehill

Jalkapallo keskustelusta on kyllä tullu melko suolasta ja nälvimistä. Vuorotellen odotellaan, että joku kirjoittaa vähän huonosti tai jotain jostai voidaan päästä piikittelee ja sitte samat vanhat aiheet nostetaan ylös kerta toisensa jälkeen.

Naulan kantaan.

Vähän jopa surettaa ja mietityttää, että onko täällä palstalla muutamat nimimerkit oikeasti täysi-ikäisiä, kun lukee näitä juttuja. Kai se tuottaa jollekin mielihyvää vittuillla muille anonyyminä keskustelupalstalla, harmi, koska monella samoista nimimerkeistä olisi oikeasti annettavaa rakentavaan keskusteluunkin.

Sama on havaittavissa tuolla jääkiekkopuolella. Vittuillaan ja nälvitään toisia. Siellä ainakin moni asiakirjoittaja näyttää poistuneen takavasemmalle.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Naulan kantaan.

Vähän jopa surettaa ja mietityttää, että onko täällä palstalla muutamat nimimerkit oikeasti täysi-ikäisiä, kun lukee näitä juttuja. Kai se tuottaa jollekin mielihyvää vittuillla muille anonyyminä keskustelupalstalla, harmi, koska monella samoista nimimerkeistä olisi oikeasti annettavaa rakentavaan keskusteluunkin.

Sama on havaittavissa tuolla jääkiekkopuolella. Vittuillaan ja nälvitään toisia. Siellä ainakin moni asiakirjoittaja näyttää poistuneen takavasemmalle.
Jep, olen vähentänyt ihan merkittävästi täällä futispuolella lukemisiani, kun tuntuu että täällä on yhtä vittumaista porukkaa ja argumentointia kuin mitä keskimäärin muutenkin jossain netin uutisten tai somen kommenttiosioissa.

Kai siellä asiaakin välissä on mutta ei sitä jaksa kaiken kinan ja vittuilun keskeltä oikein etsiä.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Ihan mielenkiintoinen listaus tämän kauden seurajoukkueista, jotka ovat käyttäneet eniten rahaa (avaus)kokoonpanonsa pelaajiin. Vasemman puolen sarakkeessa laskettu keskiarvosumma joukkueen pelaajista, ja listan oikeassa sarakkeessa myös sitten se max. summa, kun kaikki seuran kalleimmat siirrot olisivat avauksessa. Antaa jonkinmoista ihan hyvää osviittaa sekä pohdittavaa joukkueen kasauksista, urheilujohtamisesta, rahan käyttämisestä ja kuka näissä on kenties onnistunut ja kuka ei.

Edit. Ja kannataa tosiaan klikata tuosta twiitistä, niin pääsee Twitteriin, josta pystyy tuon koko kuvan aukaisemaan. Nyt tässä selainnäkymässä ei koko kuva ja kaikki joukkueet ole näkyvillä. Eli Liverpool ei ole kärki tässä tilastossa ja A.Villa ei viimeinen.


 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Äkkivilkaisulla Arsenal onnistunut sangen hyvin, sillä suurin osa rahakkaista hankinnoista on avauksessa.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Kannattaa muuten avata tuo proffan kuva. Näkyy kokonaan.
 

Liitteet

  • 543F5F80-4AE0-4290-A76F-693925D2F37A.jpeg
    543F5F80-4AE0-4290-A76F-693925D2F37A.jpeg
    767,5 KB · kertaa luettu: 152

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Olipa surkea takaa-ajo Romalta. Ei yhden yhtä maalipaikkaa.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Tuli tuossa illan ratoksi katseltua YouTubesta vanhoja Mark van Bommelin highlighteja ja haaveiltua sekä toivottua, että olispa Bayernin keskikentällä nykyäänkin joku van Bommelin reinkarnaatio dominoimassa ja sukittamassa vastustajan porukkaa saikulle :) On tullut myös seurattua van Bommelin valmentajauraa ihan kohtuu ahkeraan, jahka hän sen jokunen vuosi sitten aloitti PSV:ssä, ja nyt kaksien potkujen jälkeen (PSV ja Wolfsburg) valmentaa juuri nyt tällä kaudella Belgiassa Royal Antwerpissa.

Aikanaan PSV:ssä van Bommel onnistui ensimmäisellä kaudellaan (2018-19) luotsaamaan PSV:n Eredivisienin 2.sijalle 83 pisteellä ja joukkue pelasi myös varsin loisteliasta peliä. Van Bommelin toinenkin kausi PSV:n peräsimessä alkoi loistokkaasti, kunnes loka-joulukuu -ajanjaksolla tuli synkkä kausi, jolloin PSV:n rekordi oli: 12 ottelua, joista 6 oli tappioita, 4 tasuria ja ainoastaan 2 voittoa. Joukossa oli paljon syitä, miksi lumipallo lähti vierimään väärään suuntaan: oli karmeaa loukkaantumisumaa tähtipelaajien kohdalla ja tulsoten sekä henkisen puolen asioissa PSV ajautui karmeaan negatiiviseen kierteeseen, jota ei saatu poikki. Potkut tulivat van Bommelille lopulta 2019 joulukuun puolivälissä.

Pari vuotta van Bommeli vietti hieman taukoa, kunnes kesällä 2021 päätti tarttua Wolfsburgin haasteeseen. Wolfsburgissa van Bommelille kävi hieman sama, kuin Hollannissa ja PSV:ssä, tällä kertaa vain nopeammalal aikataululla: Van Bommelin aikakausi Wolfsburgin peräsimessä alkoi mukavasti, kun 5 ekasta ottelusta irtosi 4 voittoa ja 1 tasuri, mutta tämän jälkeen Wolfsburg pelasi 8 ottelua ilman voittoja, rekordilla; 5 tappiota ja 3 tasuria. Potkut seurasivat van Bommelia lokakuun lopussa eli vain n. 4 kk Wolfsburg-pestin alkamisen jälkeen. Van Bommelin itsensä mukaan potkut tulivat jonkinlaisena "yllätyksenä", koska oli varma, että pystyisivät kääntämään tämän vielä positiiviseksi. Wolfsburgissa kävi siis hieman sama homma, kuin PSV:ssä: Kausi alkoi todella hyvin, mutta joukkue ajautui - ihan kaikin puolin - kovaan negatiiviseen kierteeseen yhtäkkiä, eikä van Bommelilla ollut kykyjä ja työkalupakkia katkaista tätä kierretää ja kääntää kurssia, vaikka ei Wolfsburgissa osin ehkä kunnon mahdollisuutta saanutkaan, mihin itsekin viittasi.

Juuri nyt van Bommelin valmentaessa Royal Antwerpissa, nähtävillä on hieman samoja synkkiä askelmerkkejä ja tekijöitä, jotka aikanaan potkuihin, niin PSV:ssä, kuin Wolfsburgissakin, johtivat. Yhtäläisyyksiä on itse asiassa kohtalaisen paljon. Joka kausi Belgian Jupiler Pro leaguen suuriin kuuluvan Royal Antwerpin kausi van Bommelin johdolla alkoi loistavasti: ensimmäisen yhdeksän pelin saldo oli huima: 9 voittoa, 27 pistettä, maalierolla 21-6= +15. tuo mainittu yhdeksäs ottelukierros käytiin 16.syyskuuta. Tuon päivämäärän jälkeen tapahtunut ei liene enää yllätys: lumipallo on lähtenyt (jälleen kerran) vierimään alamäkeen, negatiivinen kierre on kasvanut ja huimasti kauden aloittaneen Antwerpin saldo viimeisestä seitsemästä ottelusta on: 2 voittoa, 1 tasapeli ja 4 tappiota, maalierolla 8-9= -1 ja Jupiler Leaguen kärki Genk on päässyt karkaamaan jo yhdeksän pisteen karkumatkalle tällä välin.

Kaksien potkujen jälkeen, olin itse rehellisesti sanottuna hieman yllättynyt, että sai vieläkin Euroopasta noinkin kovan pestin Belgiasta ja yhdestä kärkijoukkueista eli Royal Antwerpista, joka voisi vielä ihan kohtuu hyvänä ponnahduslautana ja näyteikkunana van Bommelille toimia, jos - ja kun - vielä isompii liigoihin ja seuroihin mielii valmentamaan. Mutta juuri nyt ei hyvältä näytä ja sama negatiivinen kierre näyttää vallanneen jälleen kerran van Bommelin valmentaman joukkueen hengen. PSV:ssä, eikä myöskään Wolfsburgissa, miehellä ollut riittävää kokemusta, henkistä resilienssiä, osaamista sekä työkalupakkia, että pystyy tällaisia heikkoja jaksoja ja hetkiä kääntämään eduksi, päinvastoin ne tuntuvat musertavan miehen totaalisesti.

Ei van Bommel siinä mielessä ole mielestäni huono valmentaja, koska aikanaan PSV:ssä sai joukkueen pelaamaan todella loistavaa palloa sekä myös Wolfsburgissa oli kauden alussa saanut joukkueen organisoitua suhteellisen hyvälle mallille, olkoonkin, että se van Bommelin isosti suosima 4-2-3-1/4-3-3 systeemi ja tapa jolla joukkue pelaa on ehkä vähän sellaista kankean ja suoraviivaisen puoleista ns. rautalankamallin pöytäfutispeliä eli varianssi sekä sellainen luovuus ja reagointi jää osin vähän liian vähälle ja mennään liian niille omille kaistoille jumittuneina, kuten pöytäfutispeleissä. Mutta kokemusta ei vain ole tarpeeksi vielä valmentajana, jotta tuollaiset lumipallon väärään päin pyörimiset pystyttäisiin estämään.

Nyt ollaan taas samassa tilanteessa Belgiassa ja nyt jos koskaan se van Bommelin työkalupakki testataan ja, että mitä sinne on aiemmilta kokemuksilta sekä heikoilta hetkiltä niin PSV:ssä kuin Wolfsburgissakin tarttunut matkaan. Ja nimenomaan nyt, tai viimeistään nyt, kun ei olla vielä ihan totaalisesti suistuttu kiskoilta ja heikko ajanjakso on "vain" 7 ottelua, jossa seassa kuitenkin myös kaksi kipeästi kaivattua voittoa. Korjaustoimenpiteitä vaaditaan aikalailla samantien nyt ja nyt se osaaminen sekä matkaan ja päähän tarttuntu oppi punnitaan. Samanlaisia synkkiä sekä masentavia merkkejä, kun on nyt ikäväkyllä ilmassa ja van Bommel on jälleen kerran murenemassa kovan paineen sekä negaiitivisen puristuksen alla. Van Bommel on hyvä, liki loistava valmentaja, kun saa valmentaa hyvähenkisessä ja hyvin pelaavassa sekä isossa positiivisessa kierteessä operoivassa joukkueessa, mutta totuuden nimissä ja kylmä fakta on se, että valmentaja kyvyt, rautainen pään kestävyys ja se todellinen osaaminen sekä taso, testataan juuri niissä vaikeissa ja todella tiukoissa paikoissa ja siellä altaan päädyssä operoimisesta ei van Bommelilla ole kovin vahvoja näyttöjä, vaan valitettavasti aika hapsua haperoa paperia on ollut kovissa paikoissa.

Jos tämä(kin) pesti menee totaalisen penkin alla ja negatiivinen kierre kasvaa lopulta niin suureksi, että van Bommelilla on edessään jälleen kerran potkut (olisivat kolmannet potkut kolmannen vuoden sisään), ei van Bommelin tarvitse varmaankaan, enää (mistään) Euroopan sarjasta itselleen tähyillä valmentajanpositiota, vaan eiköhän siinä vaiheessa uraa pidä lähteä rakentamaan uudelleen jostain akselilta; Lähi-Itä, Qatar, Saudi-Arabia yms. jos joskus vieklä Euroopassa haluaa valmentaa. Odotin jo nyt, että se seuraava pesti olisi tulltu tuolta akselilta noiden kaksien potkujen jälkeen, mutta Antwerp päätti vielä antaa miehelle tilaisuuden.

Vaikka tämäkin pesti potkuihin päättyisi, ei se toki tarkoita sitä, etteikö joskus van Bommel voisi vielä hyvä valmentaja olla ja valmentaa joskus vielä jotain huippuseuraa. Kukaanhan ei tiedä mitä 10-15 vuoden päästä tapahtuu ja missä silloin mennää. Jos oppia tarttuu matkaan ja van Bommel pystyy itseään sekä osaamistaan monipuolisesti kehittämään sekä raivaamaan tietä porras portaalta ja onnistumaan tulevaisuuden pesteissä (missä sitten lienevätkään, alkaako polun raivaaminen kohta jostain Saudeista?), niin ei sekään mahdottomuus ole, että joskus voi vielä huipulla valmentaa. Avainasia on vain puskea eteenpäin, eikä antaa näiden valmentajuran alkutaipaleiden vastoinkäymisten lannistaa sekä musertaa. Oppia näistä ja eteenpäin, kaikki ovat joskus sen oman lähtötasonsa kanssa aloittaneet jostain ja on siellä muillakin maailman huippuvalmentajilla (eri lajeissakin) ties mitä taustalla valmentajauran aluissaan sekä heikkoja suorituksia ja jopa monia potkuja, mutta määrätietoinen sekä sinnikäs eteepäin puskeminen on se mikä kannattaa. Tämä sen takia sanottuna, koska edelleen, van Bommel on saanut joukkueensa parhaimmillaan pelaamaan hyvää jalkapalloa sekä ylläpidettyä hyvää ilmapiiriiä, mistä on myös kehuja saanut pelaajilta, joten aihiota on mitä kehittää ja jalostaa

Äärettömän tiukassa paikassa ja ahtaassa raossa on van Bommel joukkueineen juuri nyt, jälleen kerran. Jäädään katsomaan, että onko oppia tarttunut matkaan sen verran, että tämän paskakierteen katkaisemiseen löytyy työkalupakista jo nyt vaadittuja työkaluja. Muutosta sekä ruoriin vahvasti tarttumista tarvitaan kuitenkin samantien, ei sitten, kun ollaan 10 pelin tappioputkessa ja potkut ovat enää ajankysymys, jota ne toki muutenkin kohta alkavat taas kerran olla...

Sellaista pohdintaa tähän sunnuntai-iltaan. Joka kaikki lähti siis about siitä, kun katselin van Bommelin highligteja Youtubesta, vaikka toki miehen valmentajauraa olenkin seurannut, niin silti mielenkiintoista, että se highligtien katselu johti tällaiseen avautumiseen ja pohdintaan :)

Laitetaan tähän loppuun siis vielä van Bommelin uran TOP-33 "henkeä salpaavimmat" maalit all-time, jotka jokainen voi vielä nautiskella ennen nukkumatin vierailua ja ehdottomasti kannattaakin, etenkin jos ei tätä tekstiä muuten jaksanut lukea ja itse asiassa varsinkin silloin jos jaksoi tämän kokonaan lukea :D

PS. yllättynyt olen, että Youtube ehdotti ekana highligtina van Bommelin kohdalla nimenomaan maalikohokohtia, vaikka löytyy sieltä toki vähän muita, toisenlaisiakin huippuvideoita :D


 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös