Vielä ennen kuin MM-kisat pääsevät vauhtiin, niin päätetään vuoden 2016 EM-kisojen isäntä, nimittäin ensi viikon perjantaina.
Nuo kisathan ovat ensimmäiset, missä mukana on sitten 24 joukkuetta, joten Suomellakin on taas hieman paremmat mahdollisuudet, kun lohkoista varmaankin kaksi parasta menevät suoraan kisoihin ja kolmosten välillä käydään jatkokarsintoja jossain muodossa.
Tällä kertaa kisat eivät ole jaetut, sillä kandidaatteina ovat Ranska, Italia ja Turkki. Italia järjesti vuoden 1980 ja Ranska vuoden 1984 turnauksen, jolloin turnaus pelattiin vielä kahdeksalla maalla. Molemmat olivat myös kerran järjestämässä neljän maan lopputurnausta, Ranska kaikkein ensimmäistä 1960 ja Italia 1968. Turkki ei ole aikaisemmin ollut isäntänä.
Turkilla on suunnitelma rakentaa paljon uusia stadioneja, jos he kisat saavat. Finaali olisi todennäköisesti Istanbulin Atatürk-stadionilla, jossa pelattiin 2005 Mestareiden liigan finaali.
Ranskalla kahdeksan stadionia remontoitaisiin ja neljä uutta stadionia rakennettaisiin, merkittävin näistä Lyoniin. Finaali varmaankin Saint-Denisillä, missä oli vuoden 1998 MM-finaali sekä kaksi Mestareiden liigan loppuottelua (2000, 2006)
Italialla myös sama tilanne stadionien kanssa, eli neljä uutta stadionia olisi tulossa, Torinoon sellainen on jo rakenteilla. Finaalipaikkaa ei virallisesti ehdotettu, mutta kaksi selkeää vaihtoehtoahan siihen on, eli Rooman Stadio Olimpico tai Milanon San Siro/Stadio Giuseppe Meazza.