Jännä nämä isojen liigojen kakkosveskarit. Joskus siellä saattaa olla joku nouseva kyky lätkämäisesti kärkkymässä peliaikaa ja nousemassa jonain vuonna ykköseksi, mutta isoimmissa seuroissa tuppaa olee tasonsa näyttäneet ei-ihan-ykköskorin torjujat kakkosveskarina, jotka pelaa cuppimatsit, ainakin johonkin pisteeseen asti.
Tuolla olisi monia 35 vuotiaita huippuveskareita, jotka voisi pelata alemman tason joukkueen ykkösveskarina mutta siis ennenkaikkea saada pelata. Luulisi pelaamisen kuitenkin olevan nastempaa kuin kartutella eläkelompsaa ja keräillä treeneissä palloja. Enkä edes tiedä noista palkkaeroista jonkun hyvän ykkösliigan kakkosportteeron ja alemman tason ykkösportteeron välillä.
Järkevämpihän se on oikeastaan näin päin. "Pelaaminen kehittää", joten ne pelatkoon isossa vastuussa jotka sitä nousua tekee ja ne joiden urahuippu on ohitettu soittaa luotettavasti sitä kakkosviulua isossa seurassa. Isolle seuralle on tärkeää että maalille voidaan laittaa kokenut veska joka ei romahda ja johon joukkue edessä voi myös luottaa. Pienemmälle seuralle on järkevämpää, jos mahdollista, antaa mahdollisuudet tulevaisuuden kyvyille josta voidaan saada hyvä siirtokorvaus ja joka pelaa pienemmällä palkalla. Toki aina tapauskohtaista millaisia pelaajia eri ikäryhmistä on kenellekin tarjolla.
Pelaajan kannalta varmaan ihan kiva lennellä ison seuran kanssa yksityiskoneella peleihin ympäri eurooppaa, treenata huippuorganisaatiossa ja nostaa isoa palkkaa vs siihen että vedät ykkösveskarina joko divarissa tai ottamassa viikosta toiseen turpaan sarjataulukon alapäässä. Siis tilanteessa jossa olet jo sen ylemmän sarjatason ja laadukkaamman organisaation makuunkin päässyt ja kannuksesi ansainnut. Ihan tässä voin paljastaa sellaisen salaisuuden että monen pelaajan mielestä voittaminen on mukavampaa kuin häviäminen ja isot kilpailut mukavampia kuin alasarjat.
Ja kyllä sielä treeneissä riittää tekemistä useammalle kuin yhdelle veskarille, ihan maalin suulla.