Semmoinen yleinen jalkapalloasia mietityttää aina välillä, että mitä pelaajat luulevat saavansa aikaan sillä huitomisellaan? Aina kun hyökkäävän joukkueen pelaaja on edes lähellä paitsiotilannetta, nousee puolustuslinjassa puolenkymmentä kättä (silloin tällöin kannattaisi keskittyä pelaamaan tilanne loppuun ettei omissa soi...); kun pallo ylittää sivu- tai päätyrajan, huidotaan aina mihin suuntaan pitäisi jatkaa; jokainen vaparivihellys aiheuttaa huitomista ja purnausta.
Oma huitominen esimerkiksi pallon mennessä rajasta yli on sitä, että pyrin vaikuttamaan tuomarin päätökseen. Monesti hiemankin epäselvässä tilanteessa, missä tiedän, että se on tuomarilla / linjurilla 50-50 kummalle pallo annetaan, nostan käden pystyyn ja lähden hakemaan palloa vaikka tiedän, että minä olin se viimeinen, joka palloon koski ennen kuin pallo ylitti rajan. Monta kertaa tällä tavoin toimittuna on voitettu pallo omalle joukkueelle niin kulma-, maalipotkutilanteissa kuin rajaheitoissa.
Monta kertaa on paitsio vihelletty käden nostamisella, vaikka se ei olisi ollutkaan paitsio, moni seuraava vihellys on ollut omalle joukkueelle suosiollinen sen edellisen tilanteen huitomisen ja purnaamisen jälkeen vastaavanlaisessa tilanteessa. Omakohtaisella kokemuksella voin sanoa, että onhan sillä hyötyä, ainakin jos puhutaan Suomen 2.div ja alemmista divareista. Tuomaritasohan sen paljolti määrää, mutta uskon, että kyllä tuolla pro-tasollakin tuo toimii, mutta ei ehkä yhtä tehokkaasti.
Kantaa en ota onko se oikein ja fair playta. En vain ole tainnut nähdä yhtään ottelua, missä ei pyritä viilaamaan tuomareita silmään. Pelin henki sano.
Keskittyisivät pelaamaan vaan, kyllä ne vihellykset sieltä tulevat ja lippu nousee kun aihetta on.
Ja kyllä, on omissakin soinut, kun on jääty rehvakasti odottelemaan, että tuomari viheltää, kun on keskitytty enemmän siihen käden nostelemiseen ja tuomariin vaikkuttamiseen.
