Pelillisesti Luton on ollut riittävän hyvä jo vaikka kuinka pitkään, ja itsekin uumoilen, että säilyvät. Ja itse asiassa se mikä tuon luultavasti sinetöi on Forestin jopa melko todennäköinen pistemenetys taloussotkujensa takia.Perseeni kutisee siihen malliin että Lutonissa juhlitaan kauden päätteeksi Valjussa säilymistä.
Se jos mikä olisi upea tuhkimotarina, sillä kukaan ei ennen kautta antanut tuolle poppoolle edes mahdollisuutta. En mäkään että ei sen puoleen.
Se kyllä totta vie olisi lopullinen sinetti. Mikään kun ei viittaa siihen, että ainakaan Burnley tai Sheffield U virittelisivät minkään sortin loppukiriä.Pelillisesti Luton on ollut riittävän hyvä jo vaikka kuinka pitkään, ja itsekin uumoilen, että säilyvät. Ja itse asiassa se mikä tuon luultavasti sinetöi on Forestin jopa melko todennäköinen pistemenetys taloussotkujensa takia.
Ei viittaakaan. Tosin Lutonillakin on se ongelma, että vaikka ovatkin pelillisesti riittävän hyviä, tuloksellisesti saattaa mennä metsään. Kuten nytkin nähdään; vartissa kolmen maalin johto suli lätäköksi. Mutta joo, jos tuosta Forestilta vaikka yksi voitto pyyhitään pois pisterankulla, niin tiukkaa tulee tekemään.Se kyllä totta vie olisi lopullinen sinetti. Mikään kun ei viittaa siihen, että ainakaan Burnley tai Sheffield U virittelisivät minkään sortin loppukiriä.
Perseeni kutisee siihen malliin että Lutonissa juhlitaan kauden päätteeksi Valjussa säilymistä.
Se jos mikä olisi upea tuhkimotarina, sillä kukaan ei ennen kautta antanut tuolle poppoolle edes mahdollisuutta. En mäkään että ei sen puoleen.
Nyt alkoi kummasti epäilyttämään että se saattoi olla pelkkä peräpukama joka kutisi.Loppuiko kutina jo?
Luton ainakin unohti tulla kentälle jalkojen kanssa toiselle puoliajalle.Pitää kyllä katsoa tuo Lutonin ja Bournemouthin peli huomenna. Melko varmaa on, että Iraola keksi tauolla jotain aika jännää.
PSV tuhlaili avopaikoissa enemmän kuin Tami sallii ja sitten perään pakki vetää Gerrard-rimpulat alimpana miehenä ja homma pakettiin. Dorre jatkaa.