Voi olla, mutta eipä se tuohon pointtiin vaikuta. Kyllähän Sotonkin voitti Cityn pelaamalla aika pitkälti samalla tavalla kuin ovat tällä kaudella pelanneet surkein tuloksin. Toisin sanoen, voi se boosti tulla muustakin kuin valmentajan potkuista.Leedsin olisi pitänyt voittaa Arsenal syksyllä jo kotonaan. Arsenal selviytyi tuosta tuurilla. Hirveä energia jolla pystyivät laittamaan Arsenalin ihan kuseen. Ei siellä silloinkaan ollut mitään rakenteita puolustuksen osalta, mutta olisivat ansainneet vähintään tasurin tai jopa voiton.