Puliveivaamo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ässät, Flyers & Barca
Veikkaan että Sveitsi sopisi hyvin. Juustoa tarjolla, Alpit, paljon rahaa ja kevyttä treeniä
Loppukausi oli mitä oli. Mutta kyllä omiin muistikuviin nuori ruotsalaispakki jää positiivisena mieleen.
Kyllä noissa koppi ja muissakin videoissa on näkynyt Stenkun olevan ihan värikäs sekä positiivinen heppu joukkueessa ja luulen, että on ihan mainiosti viihtynyt täällä. Varmasti ottanut ihan liian isoa taakkaa harteilleen.Tuli vaan mieleen, että Stenkku voisi olla yksi niistä Atun mainitsemista liikaa välittäjistä, joiden pelaaminen meni sekaisin koska välitti liikaa?
Kuitenkin mies vietti kaksi kautta Ässissä ja kehittyi pelaajana, alkukaudesta puolustuspelaaminen vaikutti kehittyneen ja sijoittuminen ym. oli kohdillaan, kun loppukaudella ei taas onnistunut oikeastaan mikään.
En kyllä tuosta viimeisen pelin löysäilystä ala ristiinnaulita Stenkkua. Varmasti turhautui paskaan kevääseen ja ulospuhallus oli jo tapahtunut.
Ensimmäistä kertaa ulkomailla pelaamassa, parikymppinen ja 112ott 71p. Aika kovaa jälkeä. Isot saappaat jättää täytettäväksi seuraavalle hyökkäävälle pakille.
Onnea jatkoon, huikea kiekollinen virtuoosi!
Itse veikkaan että jää SHL:lään eikä sieltä lähdekkään hevillä.Mä en edes nää tuossa 1-3 maalissa suurta ongelmaa. Ei riittänyt potku ottamaan kaveria kiinni ja ainoa häirintä mitä olisi pystynyt tekemään olisi johtanut rankkariin. Pelitilanteessa läpiajosta maalinteko on vaikeampaa kuin rankkarista sanon ma.
Nuori mies ja aivan suvereenisti Ässien tärkein puolustaja kaksi kautta. Aivan poikkeuksellinen kyky pelata kiekolla ja nähdä asioita.
Kovemmassa sakissa tai edes paremmassa valmennuksessa olisi dominoinut ylivoimalla.
Nyt pelasi Ässissä viivamiehenä mikä on melkein yhtä väärä paikka kuin maskimiehen rooli.
Hyvää jatkoa, veikkaan jopa että tulevaisuudessa pelaa isoja liigoja isolla rahalla.
Juuri näin. Stenqvist pelasi voitollista kiekkoa tappiollisessa joukkueessa isolla vastuulla, mikä on erittäin hyvä suoritus.Stenqvist antoi Ässille mahdollisuuden menestyä. Kaveri oli jäällä joka toisessa tasakentällisin tehdyssä maalissa (55/110) ja varmaan vähintään 2/3 yv-maaleista, ja lähes joka toiseen ylivoimamaaliin sai tehopisteen (17/37). Ja kuitenkin yksi harvoista koko kauden pelanneista, ketkä olivat plussalla.
Ei tätä kautta Stenqvistiin hävitty ja vastaavia kiekollisia virtuoosia tarvitaan myös ensi kaudella. Tuohon yhdistäessä paremman puolustustaidon, ei sellasia pelaajia Liigassa nähdä, he pelaavat ihan muissa sarjoissa.
Stenkku saa liigasta "tuttuja" Rooba myös Severstaliin
EDIT: jaahas, Robin Press siirtyy myös samaan osoitteeseen, joten pakkiparien match made in heaven on näin ollen valmis?
Pajatso on auki... Kestner vielä tuonne?Kunnon ryöstökalastus Liigasta: Stenkku, Rooba, Press.... oliko vielä muita?
-
EDIT: jaahas, Robin Press siirtyy myös samaan osoitteeseen, joten pakkiparien match made in heaven on näin ollen valmis?