Jaajon Diili

  • 297 906
  • 1 519

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Itse näen top 4:n olevan Marko, Inka, Sointu ja Petri.

Jaajon asemassa kaipaisin jokaiselta näyttöjä oikeasti haastavissa tehtävissä. Näkisin jopa kaksi jaksoa kysyvän tehtävän jossa jouduttaisiin menemään monivaiheisemmin ja yksinkertaisesti heikoimmat lenkit näkyisivät rumasti. Ei pelkkää finaalinäytöstä.

On edelleen vitun käsittämätöntä että Petri ja Marko ottivat noin rumasti turpaan ja eivät tajunneet noinkaan helpon tehtävän kriittistä pointtia. En piiloutuisi sen taakse että toinen sai esiintyä toisena. Tuo logiikka on vaarallinen jos osataan luoda hyvä tuote, muttei satsata presentaatioon eikä tajuta kunnolla kohderyhmää. Nyt oli vapaamuotoinen tehtävä jonka palapeli piti tajuta kasata omin aivoin. Ja ei oltu ihan siellä syvässä päässä.

Vastaavasti Sointu on hyvä haaste ja testi siihen että miten tuollainen dominoiva persoona lopulta päihitetään. Luulisi että noin huonon tapauksen yli olisi ajettu kahta kaistaa takaperin. Inkalta oli myös melkoinen alisuoritus kun miettii että tuotteen on hyvä olla sisällöllinenkin. Ihmeellistä sisterhoodia Soinnun kanssa ja tuo on myös vaarallinen merkki.

Nyt siis on vaadittu sitä nextille levelille nousua ja se vaatii kunnon tehtäviä. Kyllä tuolla one trick ponyt pärjää jos vapaamatkustajille on tontit. Eli Jaajon ja tuotannonkin suuntaan kuittia. Nyt tämä totaalinen viihteily on nähty imo. Tiedetään millaisia tyyppejä pelikirjoineen tuolla on.
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
On edelleen vitun käsittämätöntä että Petri ja Marko ottivat noin rumasti turpaan ja eivät tajunneet noinkaan helpon tehtävän kriittistä pointtia. En piiloutuisi sen taakse että toinen sai esiintyä toisena. Tuo logiikka on vaarallinen jos osataan luoda hyvä tuote, muttei satsata presentaatioon eikä tajuta kunnolla kohderyhmää. Nyt oli vapaamuotoinen tehtävä jonka palapeli piti tajuta kasata omin aivoin. Ja ei oltu ihan siellä syvässä päässä.

En minusta toinen porukka ottanut turpaan rumasti, vaikka äänet meni miten meni. Ja kun vielä se, kelle duuniin ollaan menossa äänesti hävinnyttä, niin ei se mikään farssi ollut. Hävinnyt porukka ei toki tajunnut pukeutua hauskasti, mutta heillä oli valmiimpi pakkaus, ikärajat yms, jotka on tietty lapsille merkityksettömiä, mutta puuttui toiselta porukalta täysin. Ja tuon tehtävän voittoon olisi riittänyt pallo, sekä kilo karkkia. Propsit toki voittajille naamiaisasuista ja kohderyhmään vetoavasta esityksestä.

Vastaavasti Sointu on hyvä haaste ja testi siihen että miten tuollainen dominoiva persoona lopulta päihitetään. Luulisi että noin huonon tapauksen yli olisi ajettu kahta kaistaa takaperin. Inkalta oli myös melkoinen alisuoritus kun miettii että tuotteen on hyvä olla sisällöllinenkin. Ihmeellistä sisterhoodia Soinnun kanssa ja tuo on myös vaarallinen merkki.

Sointu on vaan sellainen persoona, ettei tuollaisen kanssa jaksa kukaan vääntää, ellei ole pakko. Petrillä on omat vinkeensä, mutta miehellä on myös kovaa osaamista. Sointun osaaminen on mulle edelleen vähän jäänyt hämärän peittoon. Kova on puhumaan, olemaan esillä ja pyörittelemään silmiä, mutta mikä on se todellinen osaaminen taso? Kovalla äänellä ja vahvalla persoonalla pärjää tiettyyn pisteeseen asti.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
@Knox Toki tuota tappiota saa halutessaan käännellä ja väännellä. Olen itsekin sanonut että heillä oli parempi tuote ja siksi on edelleen ala-arvoista ettei luovuudella leijuvat tyypit tajunneet esityksen merkitystä.

Ja kilo karkkia, rekkalasti suklaata tai pomppulinna on aika väsynyttä. Oli toisellakin tiimillä tuote kuitenkin. Ja en minä osaa väheksyä jos tajutaan kokonaisuus ja voitetaan selkeästi. Se oli johtoryhmän ja tuotannon ohjeistuksen mukaista ja tuo onkin sitten jo jauhettu.

Itse jakson perusteellahan Helena oli ykköspyssy ja voittaja kerätessään Jaajon palvonnan voitontahdosta. Luulen että aika moni täälläkin on eri mieltä tuosta.

Sointu on hyvä haaste tulevalle voittajalle ja ihmettelen jos häntä joku edes pohtii itse voittajaksi. Varmasti itse kuvittelee niin, mutta hän on lopulta haaste joka pitää vain kyykyttää tulevissa tehtävissä. Eli sen tason on noustava ettei yksikään lässytys ja uhoilu riitä johtoryhmän edessä. Tylyä ja tasokasta osaamista siis tilaukseen. Samalla lääkkeellä tuosta karsitaan Helenakin pois.
 
Viimeksi muokattu:

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
@Knox Toki tuota tappiota saa halutessaan käännellä ja väännellä. Olen itsekin sanonut että heillä oli parempi tuote ja siksi on edelleen ala-arvoista ettei luovuudella leijuvat tyypit tajunneet esityksen merkitystä.

Pitää muistaa, että aikarajat tehtäville on ihan naurettavat. Soinnun porukka osasi esittää pelin oikein kohderyhmälle, ja itse tuote oli toki myös kunnossa sisällöllisesti, mutta paketit yms taas ei. Hävinnyt jengi taas hoiti ns muut asiat kuntoon, mutta eivät ehtineet/tajunneet miettiä, että miten asia kohderyhmälle esitetään.

Se olit sinä, jonka mielestä toinen porukka sai rumasti turpaansa, minusta nuo suoritukset olivat tasaisia.

Itse jakson perusteellahan Helena oli ykköspyssy ja voittaja kerätessään Jaajon palvonnan voitontahdosta. Luulen että aika moni täälläkin on eri mieltä tuosta.

Sointu on hyvä haaste tulevalle voittajalle ja ihmettelen jos häntä joku edes pohtii itse voittajaksi. Varmasti itse kuvittelee niin, mutta hän on lopulta haaste joka pitää vain kyykyttää tulevissa tehtävissä. Eli sen tason on noustava ettei yksikään lässytys ja uhoilu riitä johtoryhmän edessä. Tylyä ja tasokasta osaamista siis tilaukseen. Samalla lääkkeellä tuosta karsitaan Helenakin pois.

Helena on mukana sen takia, että saadaan viihdettä. Normaalissa prosessissa Helena olisi heitetty hiuksista vittuun alta aikayksikön. Sointu ei ole yhtä paha, mutta tyypillinen pullistelija, jolla suu kyllä käy, mutta teot puuttuvat. Minä en pitäisi kumpaakaan uhkana, enkä jaksaisi kumpaankaan uhrata ylimääräistä ajatusta.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Pitää muistaa, että aikarajat tehtäville on ihan naurettavat. Soinnun porukka osasi esittää pelin oikein kohderyhmälle, ja itse tuote oli toki myös kunnossa sisällöllisesti, mutta paketit yms taas ei. Hävinnyt jengi taas hoiti ns muut asiat kuntoon, mutta eivät ehtineet/tajunneet miettiä, että miten asia kohderyhmälle esitetään.

Se olit sinä, jonka mielestä toinen porukka sai rumasti turpaansa, minusta nuo suoritukset olivat tasaisia.

No tässähän tuo pointtini kiteytyy. Väitin ja väitän edelleen että tappio oli ruma kun faktoja lasketeltiin pöytään. Jaajo olisi voinut halutessaan todeta että fuck it ja päättänyt voittajan itse. Ei tehnyt niin ja siksi jaksan ihmetellä että ylipäätään tuota tappiota pehmiteltiin.

Ja tehtävän taso, ohjeistus sekä muu on oma juttunsa. Kyllä tuolla häpeilemättä on omia verkostoja hyödynnetty tehtävien nimissä ja helpotettu asioita. Ei ole voittojen arvoa syönyt.
 
Viimeksi muokattu:

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Ens jaksossa kun mennään tän toisen apurin mehubaariin niin aika mainostusta kyseistä lafkaa kohti. En siis jaksoa ole nähny eikä tämä ole spoileri mutta mitä klipistä näin ja muistin kytköksen.

On ollu juttua että on tosi huono työnantaja tuo ollut irtisanomisien ja muutenkin työehtojen kanssa. Saas nähdä millainen kuva siitä tulee ens kerralla
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ens jaksossa kun mennään tän toisen apurin mehubaariin niin aika mainostusta kyseistä lafkaa kohti. En siis jaksoa ole nähny eikä tämä ole spoileri mutta mitä klipistä näin ja muistin kytköksen.

On ollu juttua että on tosi huono työnantaja tuo ollut irtisanomisien ja muutenkin työehtojen kanssa. Saas nähdä millainen kuva siitä tulee ens kerralla

Tuskinpa se nyt spoilailua on että Noora Fagerström on "mehukuningatar".

Eipä yllätä jos homma jatkuu tehtävien osalta samana. Ja Noora on muutenkin melko epäjohdonmukainen ollut johtoryhmässä, eli eipä yllätä tuokaan heijasteena omiin kuvioihinsa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
On ollu juttua että on tosi huono työnantaja tuo ollut irtisanomisien ja muutenkin työehtojen kanssa. Saas nähdä millainen kuva siitä tulee ens kerralla

Niin pitää aina muistaa, että työnantaja on huonossa tilassa puolustautumaan näihin julkisesti. Siinä missä työntekijä voi ryöpsyttää kaiken ulos, ei työnantaja voi esim todeta, että ko henkilö oli patalaiska, epäluotettava ja ei vaikka pessyt käsiään ohjeiden mukaan

Esim se yksi tapaus ko firmalta joka sai paljon mediahuomiota kuivui kasaan kun ei työntekijällä ollut mitään keissiå - mutta muistikuva jäi varmaan tuhansille negatiivisena. Lisäksi tässä on myös kyse työnantajasta, jolle tulee solkenaan ihmisiä jotka eivät ole koskaan ennen olleet missään töissä ja se valitettavasti näkyy aina valituksen määrässä, kun nykypoppoosta löytyy niitä, jotka esim kokevat huutavana vääryytenä sen, että eivät saa puhelinta räplätä tarpeen mukaan työpäivän aikana. Eipä sillä, uskon toki ettei varmasti ole mikään unelmien työnantaja, mutta pitää aina vähän mittasuhteellistaa asioita.

Yllämainitusta kärkinelikosta samaa mieltä. Ison osan olisi voinut heti poistaa parin jakson jälkeen. Mitä esim Ariel tuolla vielä tekee, kaikki tietää ettei voi voittaa ensihetkestä lähtien - olisi pitänyt vaan rohkeasti rock your day’ata Jannella viihdearvoa.
 
Tämä on täysin totta. Kun on tarpeeksi helppo työ kaikenlisäksi oppia jonka käytännössä oppii kuka vaan lyhyellä ohjeistuksella niin tämä on on aika yleistä. Sellainen työ minkä oppimiseen menee vuosi kaikkine hienouksineen (tuotantokoneen operaattori esim) niin mikäli osaat asias hyvin niin kyllä edellämainittuja kännykänräpläystapauksia katsotaan läpi sormien.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Yllämainitusta kärkinelikosta samaa mieltä. Ison osan olisi voinut heti poistaa parin jakson jälkeen. Mitä esim Ariel tuolla vielä tekee, kaikki tietää ettei voi voittaa ensihetkestä lähtien - olisi pitänyt vaan rohkeasti rock your day’ata Jannella viihdearvoa.

Itse asiassa Ariel olisi varmaan se, jonka itse palkkaisin, jos itselläni olisi jonkin kokoinen firma. Mies on ehkä eniten jalat maassa ja valmis oppimaan uutta. Tulee toimeen kaikkien kanssa ja saa aikaan, vaikkakin antaa tilaa muille. VIelä on nuori ja ehkä itsekin kaipaisin sen viisi vuotta lisäkokemusta. Väitän, että ehdottamasti empaattisin ihminen jäljelläolevista.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars

Ariel ja Martin on tyyppejä, joista on hankalaa olla pitämättä. Jos taas ajatellaan puhdasta taustalla vaikuttavaa kehitysjohtajaa, niin Arielilla ja Inkalla voisi pysyä realiteetit parhaiten hanskassa.

Mutta, jos Jaajo hakee sellaista tyyppiä, jolla itsellään voisi olla myös vetovoimaa niin vaihtoehdot ovat Petri, Martin ja Sointu. He ovat riittävän värikkäitä persoonia tuodakseen sillä jo lisäarvoa. Helena myöskin tietysti on värikäs, mutta ehkä kuitenkin hänen "suoruutensa" on välillä sen verran hämmentävää, ettei asiat etene sen vuoksi.

EDIT: on muuten suhteellisen kireän oloinen nainen tämä Fagerström :) Pitää tietysti olla, että hommat etenee. Inkassa ehkä jotain samaa. Osaa hymyillä aurinkoisesti ja kauniisti, mutta sisällä asuu kaiken edestään tuhoava peto.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse asiassa Ariel olisi varmaan se, jonka itse palkkaisin, jos itselläni olisi jonkin kokoinen firma.

Itse en tällaista nöhveröä palkkaisi kuin korkeintaan kengänkiillottajaksi. Kaveri ei saa suutaan auki kirveelläkään niin ei tule mitään. Ei jatkoon.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Minulla on yksi kaveri, joka on kuin Arielin kaksoisolento. Siis ulkonäöltään, puhetyyliltään ja luonteeltaan täysin sama mies.
Kerron tämän siksi, koska monella on Arielista ilmeisesti sama mielikuva kuin minulla eli vähän tuommoinen hiljainen seinäruusu. Niin sitä hän varmaan myös onkin, mutta todennäköisesti Ariel on helvetin hyvä myyjä, työkaveri ja esimies. Se minun kaveri on porukan hiljaisin ja rauhallisin, mutta kun aloitti kiinteistövälittäjän hommat 2005, niin hänestä tuli samantien koko firman paras myyjä ja paukutti jotain myyntiennätyksiä nimiinsä. Myöhemmin on vaihtanut kolmesti firmaa ja jokaisessa ollut joku kiinteistövälittäjien Wayne Gretzky.

Tämän takia itse katsoisin Ariel kortin niin pitkälle kuin mahdollista, koska hyvin saattaa olla, että Ariel seinäruusuluonteesta huolimatta voisi olla paras tekemään tulosta, kunhan työkalut ovat oikeat. Ariel olisi varmaan saanut tämän duunipaikan, jos olisi ollut perinteinen työhaastattelu, eikä tv-ohjelmaa missä pitää olla esillä ja suunnitella lapsille pihapelejä.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse en tällaista nöhveröä palkkaisi kuin korkeintaan kengänkiillottajaksi. Kaveri ei saa suutaan auki kirveelläkään niin ei tule mitään. Ei jatkoon.

Pitää muistaa että kyseessä on tv-ohjelma, ei oikea työelämä. Nopeatempoinen formaatti suosii äänekkäimpiä tyyppejä liikaakin.

En tiedä palkkaisinko itse Arielia ja hän on nähdäkseni se joka todennäköisimmin saa kenkää seuraavaksi. Mutta kuten moni muukin on kirjoittanut, vähäpuheisuus ei vielä tarkoita etteikö henkilö olisi pätevä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Uskaltaisin väittää että Jaajo tarvitsee aikaansaavan, aloitteellisen ja myös esillä olemisen kanssa vahvan henkilön. Kyllä Jaajo voi lässyttää että hakee jotain erilaista kuin itse on, mutta lopulta hänkin tajuaa henkilöbrändinsä ja mitä sen yhteydessä etulinjassa olo kysyy.

Arielia on todella vaikea nähdä voittajana kun hän ei ole tuonut pöytään mitään mikä osoittaisi hänen vahvuutensa. Vähäpuheisuus ei ole synonyymi epäpätevyydelle, mutta kuka ottaisi riskin että Arielista kuoriutuisikin pyhä myyntitykki ja kova johtaja.

Diili toki suosii persoonia, mutta on loistava väylä nähdä miten kestetään painetta kun epäpätevämpi voikin olla jossain kohdin parempi ja voit jopa tippua ellet tuo pelikirjaasi pöytään.

Miesten kohdalla eletään aikaa jolloin munattomuuden on loputtava. Tuolla on petrit ihan kusessa kun äänekäs nainen antaa löylyä. Nuo sosiaaliset tilanteet pitää voittaa eikä pelätä sanojaan. Petri esimerkiksi osaa kyllä sanoa asiansa, mutta monesti vaikeroi ja selvästi pelkää.

Luki esimerkiksi Tarun ja Helenan keissin upeasti ja erotti kaksikon toisistaan. Miksei tuo tehokas ja peliälykäs sekä oikeasti oikeat asiat sanova Petri näy enemmän?
 
Viimeksi muokattu:

Stigu

Jäsen
Uskaltaisin väittää että Jaajo tarvitsee aikaansaavan, aloitteellisen ja myös esillä olemisen kanssa vahvan henkilön. Kyllä Jaajo voi lässyttää että hakee jotain erilaista kuin itse on, mutta lopulta hänkin tajuaa henkilöbrändinsä ja mitä sen yhteydessä etulinjassa olo kysyy.
Samaa mieltä. Kyllä itsekin veikkaan että Jaajo hakee paitsi kompetenssia ja kokemusta, myös valovoimaisuutta. Näitä kriteereitä vasten näkisin Soinnun, Inkan ja Petrin kaikkein potentiaalisimpina ehdokkaina tuohon kehitysjohtajan tehtävään. Soinnulla on noista kolmesta kaikkein eniten luonnetta ja persoonaa, Petri taas taitaa olla kokeinen ja Inka sitten noiden kahden jonkinnäköinen keskiarvo.

Tuosta Arielista: siis voihan hän olla ihan OK tyyppi, mutta valovoima on nolla. Lisäksi jos tyyppi ei tajua (edellisen tehtävän) tuotteen lanseerausvaiheessa tehdä muuta kuin hymyillä taka-alalla, niin ei tuo pelisilmäkään ole kovin korkeata tasoa.

Helenan valovoima taas on negatiivinen ja muilla jäljellä olevilla kilpailijoilla se on hyvin lähellä nollaa.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Ariel tuskin voittaa, koska tämä on TV-ohjelma eikä työhaastattelu. Jaajon "bisnesimperiumin" tähti on kuitenkin Jaajo itse eikä se sinänsä kaipaa toista päätä esille. Ennemminkin haussa pitäisi olla tyyppi, jonka päivätyö on pitää hommat rullaamassa ja viedä Jaajon ideoita eteenpäin. En olisi ollenkaan varma sopisiko Jaajolle töihin kovin vahva persoona, joille omien virheiden myöntäminen on todella vaikeaa.
 
Itse en näe Sointua isomman kuvion liiderinä vaan enemmänkin liiderin apulaisena. Eli hänelle räätälöidään se oma tontti jossa saa toteuttaa sitten itseään. Tuollainen tyyppi on kuitenkin oikein valjastettuna tehokas ja määrätietoinen. Osaa luoda näkyvyyttä ja kyllähän tuo snadi kusipäisyys on oikein käytettynä voimavara.
 
julle-jr

Jäsen
Voihan silläkin olla merkitystä kenellä on Jaajon hankkeiden edistämiseksi paras verkosto. Esim. Inkan ja Mika Kallion kautta voi avautua uusia mahdollisuuksia, mitä Jaajo sitten ikinä suunnitteleekaan tulevaisuudessa tekevänsä.
 
JKyykka

Jäsen
Itse en tällaista nöhveröä palkkaisi kuin korkeintaan kengänkiillottajaksi. Kaveri ei saa suutaan auki kirveelläkään niin ei tule mitään. Ei jatkoon.
Toivottavasti sinä et ole palkkaamassa yhtään ketään yhtään minnekään. Suorastaan kuvottava asenne.

Ihmiset ovat erilaisia ja se, että on rauhallinen ja hiljainen tyyppi ei tarkoita, etteikö voisi olla ihan helvetin hyvä työntekijä. Ei tietenkään sovi kaikenlaisiin työtehtäviin, mutta eipä sovi nekään, jotka eivät pysty kahta sekuntia pidempään olemaan hiljaa.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Toivottavasti sinä et ole palkkaamassa yhtään ketään yhtään minnekään. Suorastaan kuvottava asenne.

Ihmiset ovat erilaisia ja se, että on rauhallinen ja hiljainen tyyppi ei tarkoita, etteikö voisi olla ihan helvetin hyvä työntekijä. Ei tietenkään sovi kaikenlaisiin työtehtäviin, mutta eipä sovi nekään, jotka eivät pysty kahta sekuntia pidempään olemaan hiljaa.

Eikö tässä nyt viitekehyksenä ole Jaajon Diili ja sieltä tulevat vaikutelmat persoonista, osaajista ja potentiaalista?

Eihän me nyt helvetti sentään täällä voidakaan tietää mitä ihminen kokonaisuudessaan on, mutta jokainen kilpailija on altistanut itsensä julkiseen kisaan vapaaehtoisesti ja heitä käsitellään siltä pohjalta.

Eli vähän ehkä pitkälle vietyä päätelmää imo. Toki sain pointistasi kiinni ja normaalitilanteessa moinen asenne olisi kyseenalaista.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ariel tuskin voittaa, koska tämä on TV-ohjelma eikä työhaastattelu. Jaajon "bisnesimperiumin" tähti on kuitenkin Jaajo itse eikä se sinänsä kaipaa toista päätä esille. Ennemminkin haussa pitäisi olla tyyppi, jonka päivätyö on pitää hommat rullaamassa ja viedä Jaajon ideoita eteenpäin. En olisi ollenkaan varma sopisiko Jaajolle töihin kovin vahva persoona, joille omien virheiden myöntäminen on todella vaikeaa.
Mä en oikein usko tähän teoriaan. Ei se palkattava sieltä Jaajon sädekehää pääse(jos haluaisikaan) sieltä kehitysjohtajan pallilta himmentämään. Tämä miesavustajakin on selvästi ammattitaitoinen ja arvonsa tunteva kaveri, mutta enmä ollut tuosta koskaan kuullutkaan.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Mä en oikein usko tähän teoriaan. Ei se palkattava sieltä Jaajon sädekehää pääse(jos haluaisikaan) sieltä kehitysjohtajan pallilta himmentämään. Tämä miesavustajakin on selvästi ammattitaitoinen ja arvonsa tunteva kaveri, mutta enmä ollut tuosta koskaan kuullutkaan.

Ei kai noista neuvonantajista kumpikaan ole Jaajolla töissä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei kai noista neuvonantajista kumpikaan ole Jaajolla töissä.
Puheista oon ymmärtäny, että olisi. Jaajo puhunut, kuinka tän laverin homma on viedä Jaajon säädöt maaliin asti. Voi kyllä olla yhteistyökuviokin, eikä palkkasuhde. Joka tapauksessa Jaajo on kyllä jo ihan brändi, eikä palkattava tyyppi todellakaan tuota horjuta.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Katsoin nyt tuon jungle juice jakson ja enempiä spoilaamatta totean yleisesti, että katsojille jää kyllä usein nuo tehtäväsäännöt aika pimentoon. Ehkä typerin tehtävä tähän mennessä, mutta tuntui, että tätä seuraava tehtävä (kirpputorin pitäminen) tulee tämänkin vielä ohittamaan...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös