...poliisi? Prinsessa? Pankinjohtaja? Sairaanhoitaja? Vaiko kenties oman elämäni sankari?
Joillekin henkilöille ammatinvalinta on helppo päätös, toiset taas tuskastelevat asian kanssa montakin vuotta. Tietoa eri koulutusmahdollisuuksista tulvii kuitenkin ovista ja ikkunoista, jos vain osaa osaa tutkia oikeista paikoista. On yliopistoa, avointa yliopistoa, oppisopimusta, ammattikorkeakoulua, kursseja, ammattikoulua, ulkomaille lähdön mahdollisuus... Enää pitäisi päättää, mihin itsensä laittaisi mukaan.
Miten jatkoaikalaiset ovat kokeneet ammatinvalinnan sitä aikanaan suorittaessaan? Oliko unelmaduuni selvillä jo hyvissä ajoin, ja onko se myös toteutuessaan vastannut odotuksia? Onko keskuudessamme henkilöitä, jotka tälläkin hetkellä pohtivat, tuliko sittenkin valittua väärin ja kaipaisivat toisenlaisiin kuvioihin? Riittääkö opiskelua kohtaan intoa ja motivaatiota, vaikka yksi tutkinto jo olisikin taskussa? Ja ehkäpä tärkeimpänä - miksi olet valinnut tai olet valitsemassa juuri sen jonkun tietyn ammatin? Painaako vaakakupissasi kunnianhimo, joka kannustaa esimerkiksi korkeakouluopintoihin, kuinka paljon palkkapussin paksuus vaikuttaa vai ovatko maalliset mammonat sivuseikka, jos työssä vain viihtyy hyvin?
Itselleni ammatinvalinta on tällä hetkellä hyvinkin ajankohtainen asia, sillä pähkäilen kovin, mihin kaikkialle alkaisin hakemuksia postittaa nyt keväällä. Ala ja suuntautuneisuus on melko tarkoin selvillä, mutta pieni hienosäätö uupuu vielä. Todennäköistä kuitenkin on, että yhden yliopiston psykologian laitoksen pääsykokeisiin ainakin matkaan, ellei sitten jotain vallan kummallista tapahdu. Toisena vaihtoehtona on ammattikorkeakoulu ja sosionomin tutkinto, mutta enpäs tiedä, kiehtooko tuo minua loppujen lopuksi niin kovin.
Itse koen, että pääkriteerinäni tulevalle ammatilleni on, että todellakin viihdyn siinä ja saan tekemästäni työstä tyydytystä. Joku ihminen voisi työskennellä helpostikin hieman vähemmänkin mieluisassa työpaikassa, jos liksa vain olisi korkea, mutta itse en uskoisi moiseen kykeneväni kuin hetkellisesti. Palkkauksella on toki merkitystä, tulevaisuudessa en halua kituuttaa alipalkattuna näkkileipäkuureilla, mutta siitäkin huolimatta ehdottomasti palkkapussia tärkeämpää on työn mielekkyys. Lisäksi on sanottava, että mietin kovin myös työllisyystilannetta, hienollakaan tutkinnolla ei kovin suuria tee, jos töitä ei yksinkertaisesti meinaa riittää. Tosin toki ammattitaito ratkaisee paljon etenkin kilpailutilanteessa, joten itsestä riippuu paljon.
Tässä kömpelöhkö aloitukseni, te saatte jatkaa!
Joillekin henkilöille ammatinvalinta on helppo päätös, toiset taas tuskastelevat asian kanssa montakin vuotta. Tietoa eri koulutusmahdollisuuksista tulvii kuitenkin ovista ja ikkunoista, jos vain osaa osaa tutkia oikeista paikoista. On yliopistoa, avointa yliopistoa, oppisopimusta, ammattikorkeakoulua, kursseja, ammattikoulua, ulkomaille lähdön mahdollisuus... Enää pitäisi päättää, mihin itsensä laittaisi mukaan.
Miten jatkoaikalaiset ovat kokeneet ammatinvalinnan sitä aikanaan suorittaessaan? Oliko unelmaduuni selvillä jo hyvissä ajoin, ja onko se myös toteutuessaan vastannut odotuksia? Onko keskuudessamme henkilöitä, jotka tälläkin hetkellä pohtivat, tuliko sittenkin valittua väärin ja kaipaisivat toisenlaisiin kuvioihin? Riittääkö opiskelua kohtaan intoa ja motivaatiota, vaikka yksi tutkinto jo olisikin taskussa? Ja ehkäpä tärkeimpänä - miksi olet valinnut tai olet valitsemassa juuri sen jonkun tietyn ammatin? Painaako vaakakupissasi kunnianhimo, joka kannustaa esimerkiksi korkeakouluopintoihin, kuinka paljon palkkapussin paksuus vaikuttaa vai ovatko maalliset mammonat sivuseikka, jos työssä vain viihtyy hyvin?
Itselleni ammatinvalinta on tällä hetkellä hyvinkin ajankohtainen asia, sillä pähkäilen kovin, mihin kaikkialle alkaisin hakemuksia postittaa nyt keväällä. Ala ja suuntautuneisuus on melko tarkoin selvillä, mutta pieni hienosäätö uupuu vielä. Todennäköistä kuitenkin on, että yhden yliopiston psykologian laitoksen pääsykokeisiin ainakin matkaan, ellei sitten jotain vallan kummallista tapahdu. Toisena vaihtoehtona on ammattikorkeakoulu ja sosionomin tutkinto, mutta enpäs tiedä, kiehtooko tuo minua loppujen lopuksi niin kovin.
Itse koen, että pääkriteerinäni tulevalle ammatilleni on, että todellakin viihdyn siinä ja saan tekemästäni työstä tyydytystä. Joku ihminen voisi työskennellä helpostikin hieman vähemmänkin mieluisassa työpaikassa, jos liksa vain olisi korkea, mutta itse en uskoisi moiseen kykeneväni kuin hetkellisesti. Palkkauksella on toki merkitystä, tulevaisuudessa en halua kituuttaa alipalkattuna näkkileipäkuureilla, mutta siitäkin huolimatta ehdottomasti palkkapussia tärkeämpää on työn mielekkyys. Lisäksi on sanottava, että mietin kovin myös työllisyystilannetta, hienollakaan tutkinnolla ei kovin suuria tee, jos töitä ei yksinkertaisesti meinaa riittää. Tosin toki ammattitaito ratkaisee paljon etenkin kilpailutilanteessa, joten itsestä riippuu paljon.
Tässä kömpelöhkö aloitukseni, te saatte jatkaa!
Viimeksi muokattu: