Jääkiekon tila televisiossa

  • 8 787
  • 65

Aatos

Jäsen
Viestin lähetti CtrlAltDel
Minulla on hyvät muistot 90-luvun alun YLE:n jääkiekkolähetyksistä. Mertaranta naaman näin ensimmäisen kerran TV-ruudussa muistaakseni ottelussa Ilves-JYP, jota vierailijajoukkue vei. Toimikohan Mertaranta tuolloin haastattelijana? Oliko se Antero Viherkenttä, joka otteluita reilu 10 vuotta sitten selosti?

Kyllä se oli Antero Karapalo. Hän teki sopimukset Ylen suuntaan. On sinänsä uran uurtaja, että teki sen ensimmäisen sopparin ja aloitti jääkiekon televisioinnin, vaikka hanketta vastuttettiin sillä varjolla, että katsojamäärät hallissa romahtavat.
Toisin kävi.

No mieshän on jo museossa.


Jääkiekkomuseo
 
Viimeksi muokattu:

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Karapalon legendaarista nasaaliääntä on jo ikävä. Menee kylmät väreet, kun muistelee esimerkiksi Calgary '88 -pelejä. Vaikka yhdeksänkesäinen ei itse peleistä paljon muistakaan, niin Karvapallon ääni syöpyi mieleen.

Ettei ihan off-topiccaisi, niin mielestäni paras ratkaisu liigalta olisi antaa oikeudet mihin tahansa muualle, paitsi MTV3:lle!
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Lisää muisteloa.

Järvelän Ronon pelaaja-aitiossa tekemät maalintekijähaastattelut olivat kyllä luku sinänsä ja nykyään hauska muisto.

Rono: "Immonen antoi pystyavauksen Saarelalle oikeaan laitaan, Saarela jatkoi sinulle suoraan vauhtiin, pääsit yksin läpi ja harhautit moken vasemmalle ja pisti kiekon oikealle".

Maalintekijä: "Joo, noinhan se meni".

Rono: "Kiitos"

80-luvun lopussa YLE näytti muistaakseni keskiviikkoisin jälkilähetyksenä yhden sm-liigamatsin. Juha Jokinen selosti ja kaukalon laidan tuntumassa oli asiantuntijana Matti Väisänen. Väisä seisoskeli fläppitaulun vieressä ja piirteli sellaista sekasotkua maalitilanteista siihen, että homma oli kuin sketsiohjelmasta ;-)

Ja homman kauheutta lisäsi vielä, että Väisäsen ulosanti ei ollut silloin parhaasta päästä. Muistan yhden tilanteen jälkeen Väisän todenneen: "toivotaan, että vastaavia virheitä tulee lisää, niin päästään niitä piirtelemään".

Täytyy toki muistaa, että tuolloin televisiointikikat, kommentaattorien käyttö yms. olivat vielä lapsenkengissä tähän päivään verrattuna.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: Re: Re: Re: Re: Hyvänen aika sehän maksaa!

Viestin lähetti bosch
Globenissa ei todellakaan pyöri väkeä enemmän kuin Jaffalassa. Djurgårdenin pelissä Malmöa vastaan oli 4 052 katsojaa. Pienin luku viiteen vuoteen. On perkeleen orpoa katsomossa ollut. Vain 3 000 katsojaa alle budjetoidun. Jopa Djurgårdenin valmentaja narisi katsojien puutteesta - hänensa mukaan Tukholmassa on 400 000 Djurgårdenin kannattajaa ja jalkapallosta huolimatta pitäisi saada 10 000 joka jääkiekkomatsiin. Globen ja Tukholma eivät kuulu Kiekko-Ruotsiin tällä hetkellä.

Onkohan noita Elitserienin katsojatilastoja jossain verkossa tsekattavissa? Olisi ihan mielenkiintoista tutkia niitä. Samaten vertailla niitä suhteessa potkupallobuumin kehitykseen. Tukholmassahan futis on ainakin töllöstä nähtynä tuhdisti kaapin päällä mitä kansankodin yleisöattraktioihin tulee?
 

punsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Pasi Rautiainen!

Harmi kun Pasi on noita jalkapallo miehiä, olis loista kuunnella kun äijä vetäs yhen hokkey illan kommentit olis varmaan monipuolisempi kuin jutilan "läheltä ylös" kommentit ja muut ikuiset kliseet.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Hyvänen aika sehän maksaa!

Viestin lähetti Pressiboxi
Onkohan noita Elitserienin katsojatilastoja jossain verkossa tsekattavissa? Olisi ihan mielenkiintoista tutkia niitä. Samaten vertailla niitä suhteessa potkupallobuumin kehitykseen. Tukholmassahan futis on ainakin töllöstä nähtynä tuhdisti kaapin päällä mitä kansankodin yleisöattraktioihin tulee?
http://stats.swehockey.se/, sieltä "Divisions" -valikosta valitsee sarjatason, kauden ja divisioonan ja sitten klikkaa linkkiä "Attendance" ruudun alareunasta. Kaudesta 1999-2000 näyttävät olevan tilastot tuolla.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Re: Re: Re: Re: Re: Hyvänen aika sehän maksaa!

Viestin lähetti bosch
Globenissa ei todellakaan pyöri väkeä enemmän kuin Jaffalassa. Djurgårdenin pelissä Malmöa vastaan oli 4 052 katsojaa. Pienin luku viiteen vuoteen. On perkeleen orpoa katsomossa ollut. Vain 3 000 katsojaa alle budjetoidun. Jopa Djurgårdenin valmentaja narisi katsojien puutteesta - hänensa mukaan Tukholmassa on 400 000 Djurgårdenin kannattajaa ja jalkapallosta huolimatta pitäisi saada 10 000 joka jääkiekkomatsiin. Globen ja Tukholma eivät kuulu Kiekko-Ruotsiin tällä hetkellä.

Hockeykväll on hyvä ohjelma, vaikka vielä tökkii vähäsen. Siinä olisi kuitenkin Maikkarille ja SM-liigalle kopioitavaa. Sarjaohjelmakin on tehty sen mukaan, että maanantaina saa näytettyä kunnon koosteet illan peleistä.

Hockeykväll on hyvä todiste siitä, että täälläkin voidaan tehdä mielenkiintoinen jääkiekko-ohjelma, jossa oikeasti kerrotaan mitä tapahtui otteluissa ja miten. Ilman kliseitä ja huutamista. Miellyttävä kokemus, maanantain paras puolituntinen. Ohjelman oman kuvauksen sen "tehtävästä" voi lukea täältä. Kuvaus pitää paikkansa.

Anteeksi virheeni. Elitsereinin yleisömäärät on kuitenkin tällä hetkellä suuressa kasvussa.
 

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Hyvänen aika sehän maksaa!

Viestin lähetti Pressiboxi
Onkohan noita Elitserienin katsojatilastoja jossain verkossa tsekattavissa? Olisi ihan mielenkiintoista tutkia niitä. Samaten vertailla niitä suhteessa potkupallobuumin kehitykseen. Tukholmassahan futis on ainakin töllöstä nähtynä tuhdisti kaapin päällä mitä kansankodin yleisöattraktioihin tulee?
Jääkiekon tilastot tulivat jo. Tässä on linkki jalkapallon tämän kauden yleisökeskiarvoihin.

Huomioitavaa, että kaikilla kolmella tukholmalaisjoukkueella on potkupallossa yli 12 000 keskiarvo tänä vuonna. Jääkiekossa on vain yksi joukkue ylimmällä sarjatasolla ja tämä pienentää Djurgårdenin katsojalukuja, kun ei ole yhtään paikallisottelua.

Göteborgissa taas jalkapallo ja jääkiekko mahtuvat hyvin samaan kaupunkiin. Frölundan keskiarvo on yli 10 000 ja IFK Göteborgin yli 12 000. Göteborgin kakkosjoukkuekin potkupallossa vetää keskimäärin yli 8 000 katsojaa.

Ruotsissa jääkiekon katsojamäärät ovat kasvaneet viimeisten vuosien aikana, mutta potkupallon kasvuprosenttiin on pitkä matka. Puhumattakaan määristä, jalkapallossa on koko sarjan keskiarvo ollut kaksi viimeistä vuotta yli 10 000, tänä vuonna taitaa jäädä vähän alle.

Eli edelleenkin Ruotsissa on kiekkobuumi, paitsi Tukholmassa. Buumin syntymiseen vaikuttavat televisiota enemmän Foppa-show ja avoin liiga.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Re: Re: Re: Re: Re: Hyvänen aika sehän maksaa!

Viestin lähetti bosch
Hockeykväll on hyvä todiste siitä, että täälläkin voidaan tehdä mielenkiintoinen jääkiekko-ohjelma, jossa oikeasti kerrotaan mitä tapahtui otteluissa ja miten. Ilman kliseitä ja huutamista. Miellyttävä kokemus, maanantain paras puolituntinen. Ohjelman oman kuvauksen sen "tehtävästä" voi lukea täältä. Kuvaus pitää paikkansa.

Tämä ohjelma on kieltämättä onnistunut tuotos. Itseasiassa se oli yksi suuri osasyy, miksi halusin aloittaa ketjun aiheesta.

Kyllä oli säälittävää nähdä taas eilinen Hockey-yö. Eroaan riutuva, lihava ex-maajoukkuepakki toistelee kahden sanan lauseitaan puolijoukkueteltasta tehdyssä pikkutakissa ja vaaleatukkainen mikkihiiri inisee persoonattomalla ulosannillaan vieressä.

Joku roti tähänkin hommaan.
 
Siitä rahoitus asiasta vielä..

MTV aloitti toimintansa pohjalta mainostelevisio. Eli se sai valtiovallalta luvat toimittaa ihmisille ohjelmaa mainosrahoitteisesti. En tiedä miksi sitä piti nyttenkään muuttaa, mutta väitän seuraavaa. Ihmisten maksama digimaksu noista hn jutuista hukkuu kuin hyttysen paska mainostuloihin. Eli ei tuo ole mielestäni järkevää liiketoimintaa. Eli jos olisi katsojille ilmaista, olisi helppoa perustella mainostajille, että mainosta täällä. Jääkiekko on mainosajan myynnissä helppo. Valtaosa katsojista kuuluu tiettyyn kohdeyleisöön ja heille onkin suht helppo suunnata mainoksia.

Vähän 2-piippuinen juttu.. toisaalta miksei anna yhtiön yrittää tehdä rahaa haluamallaan tavalla. Toisaalta miksi riistoporvarille ei riitä mainosrahat vaan pitää nyhtää duunarin selkänahasta viimeisetkin rovot.

Itse olisin sitä mieltä, että jääkiekkoa kaikille ja maksukanavat pois. Ja ehdottomasti power week tyylinen makasiini ohjelma, jossa näytettäisiin myös menneen viikon hienot taklaukset.

P.S. Kaikilla paikkakunnilla on vähintään yksi kamera. Niinhän maikkari mainostaa... Kaikkien ottelujen kaikki maalit!
 

Peter Gabriel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jotain positiivista MTV3 ohjelmista, noinniinkuin vaihteeksi. Wilmaa oli jo viime kaudella mukava katsella ja tällä kaudellahan neitosta näkyy ruudussa jo enemmänkin. Myös Inka Korhonen nostaa lähetyksen tasoa jo pelkällä olemassaolollaan mutta myös taidoillaan. Toisaalta, sääliksi käy kun oikeasti hyvä toimittaja menee hukkaan muuten sekundatason ohjelmassa.

Alkaa jo ihan oikeasti epäilyttämään Jutilan ÄÖ. Siis kuinka on mahdollista että tyyppi latelee samoja latteuksia vuodesta toiseen? Voisi kuvitella että edes vahingossa tulisi joskus jotain muutakin kuin "Tolpat on molarin parhaat kaverit" "Vauhtia on kuin Monzassa" tai "Maalin edessä on vain makuupaikkoja" Myös ylenpalttinen hehkuttaminen alkaa mennä jo täysin mauttomaksi. Aina on "Hyvää hokia" ja totaalisestakin lumet-kiekonpäältä-sutaisustakin saadaan aikaiseksi "Hyvä maalipaikka"

Nelonen toteuttaa Champions Liiga konseptiaan noin kymmenen kertaa fiksummin kuin Maikkari HN:ää. Syynä ehkä tähän ettei Nelonen aliarvioi katsojiaan kuten HN tekee. Jotenkin tuntuu että koko ohjelma on suunnattu 14-vuotiaille. Ylipäätään Saukkonen primus motorina ei anna itsestään ihan "Kypsän aikuisen" kuvaa itsestään. Pahuksen wannabe -kiekkoilija. Ihan kuin Mennander.

Mutta pirun hienoja mainoksia kuitenkin tekevät. Varsinkin se Expertin juttu osuu niin ytimeen että pelkästään sen takia jaksaa töllöttää kolmosta sunnuntai-iltapäivisin.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
Eilen tuli taas pohdiskeltua asiaa ja ihmeteltyä, miksei muu media kyseenalaista Maikkarin tapaa ja kykyä esittää jääkiekkoa. Toki esimerkiksi Jonni Aho Veikkaajan takasivulla hieman availee sanaista arkkuaan asian suhteen, mutta veikkaanpa, että hänenkin huomionsa suomalaisen televisiolätkän alennustilaan on arvattavasti virinnyt lukiessa jatkoaika.comia.

Kunnon rumba päälle joka lehden ja radio-ohjelman toimesta ja lokaa niskaan. Johan alkaa tapahtua. Kurrikin on kohta työtön maajoukkuetehtävistä (ja kuntosalikin meni konkkaan), joten siinä meillä yksi kommentaattori, joskin uusvanha. Ja Korkeasaaren paviaaneille on löytynyt ainakin yksi koti Suomesta: Timo Jutila on sinkku ja kaipaa itseään älykkäämpää seuraa.
 

SjV

Jäsen
Viestin lähetti MC61
Eilen tuli taas pohdiskeltua asiaa ja ihmeteltyä, miksei muu media kyseenalaista Maikkarin tapaa ja kykyä esittää jääkiekkoa.
...
Kunnon rumba päälle joka lehden ja radio-ohjelman toimesta ja lokaa niskaan. Johan alkaa tapahtua.

TV:stä, lehdistä ja radioista kun otetaan Alma-media konserni pois, niin suurista lehdistä jäljelle Hesari ja Ilta-Ssanomat, TV:stä YLE ja Nelonen ja radioista YLE ja SBS-ketjut paikalliset.

Hesari, Ilta-Sanomat ja Nelonen ovat SanomaWSOY konsernia, niin loppujen lopuksi rummutus mahdollisuudet on aikas vähissä.

SBS:n paikalliset tuskin haluavat lähteä helposti mustamaalaamaan SM-liigaa, koska ovat itse muka paikallisradioiden kautta jääkiekossa mukana.

Eli siis isoksi mustamaalaus vaihtoehdoksi jää SanomaWSOY ja tuskin sieltäkään isoa vastarintaa on nousemassa, koska tämän kauden jälkeen liigan oikeudet ovat jaossa.

Loppulliseksi vaihdoehdoksi jääkin sitten, me, jääkiekkon seuraajat. Joten nyt olisi oikeasti äänestettävä jaloilla sunnuntaisin; menemällä hallille, ulos tai tekemällä jotain muutakuin avaamalla telkkaria HN aikaan ja toivoa lumipallo ilmiötä niiden suuntaan joiden mielestä kis-kis-Jutila on vielä hauska.
Kyllähän ympäri katsomoa riputellut _asialliset_ banderollit TV-matsissa voisi laittaa maikkarinkin jo miettimään.
 

MC61

Jäsen
Suosikkijoukkue
rystylätty
mistake. ymmärsit väärin.

Tarkoitin, että Hockey Night tulee loata, ei SM-liiga. Hockey Night on käsittämättömän huonosti toteutettu ohjelma, jonka tämän hetken positiiviset seikat ovat Wilma, sekä se fakta, että lätkää edes näkyy telkkarissa.
 

Shearer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Maikkarin kannattaisi hieman katsoa mallia Urheilukanavan Mestislähetyksistä. Ei nekään mitään täydellisiä ole mutta hakkaavat HN:n mennen tullen.

Selostaja Anssi Ritari todella tuntee pelaajat ja mielestäni kuulostaa aidosti innostuneelta selostaessaan. Hän tuntee lähes jokaisen Mestispelaajan jo olemuksesta ja luistelutavasta.

Erätauoilla tulee pelaajahaastatteluja. Lisäksi selostajan mukana on kommentaattori ja studiossa aina joku paikallinen jääkiekkohenkilö jonka kanssa erä/peli käydään läpi.

Toimiva kokonaisuus ilman parhaita paikkoja, Saarioisen junnuja yms. Peli ja pelaajat ovat pääosassa. Lisäksi lähetys alkaa jo puoli tuntia ennen ottelua. Molempien valmentajien haastattelut ennen ja jälkeen ottelun.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
HN-lähetyksissä vois käyttää ihan hyvin myös useampia kommentaattoreita. Juti on tosiaan toistanut itseään jo niin kauan, että vois laittaa äijän lomalle miettimään uusia fraaseja. Ja olihan se Kurrikin HN:ssa ollessaan melkoinen toteemipaalu, rohkeasti vaan uutta ukkoa kehiin. Varmasti lähinnä entisistä kiekkoilijoista löytyisi sanavalmiimpiakin kommentaattoreita. Esimerkiksi Tikkanen voisi Korean reissulta palattuaan olla mies paikallaan.
Hyvä idea voisi olla myös käyttää kahta kommentaattoria, jotka voisivat olla esim. pelaavien joukkueiden entisiä pelaajia tai muuten vaan faneja. Ja tietysti niin, että puolueellisuus sallittaisiin, niin saisi kommentointikin mukavasti lisäväriä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös