Sopisikohan tähän ketjuun tämä pohdintani? En tiedä, mutta toistaiseksi paras valinta omasta mielestäni.
Tapparan Tuukka Mäntylä teki eilisessä pelissä HPK:ta vastaan maalin potkaisemalle. Kentällä olleilta tuomareilta potku meni ohi ja jostain syystä myöskään tilannehuone ei potkua kyennyt havaitsemaan ja maali lopulta hyväksyttiin. Itsekään en tuota ensikatsomalla eilen havainnut. En siis ensin nähnyt, että
kiekkoa potkaistiin, mutta tänään asiaa tarkemmin katsottuani, tulin siihen lopputulokseen, että potkuhan tuossa selvästi oli, eikä maalia olisi pitänyt hyväksyä.
Tilannehuone-ketjussa parikin eri kirjoittajaa toteaa, että jo Mäntylän sekä muiden tapparalaisten reaktiot tilanteen jälkeen kertovat siitä, että tiesivät kyseessä olevan potkumaalin. Tokikaan tuomareiden ja tilannehuoneen ei pidä tehdä ratkaisujaan sen varassa, miten pelaajat maalia tuulettavat, enkä sitä ole tässä pohtimassakaan.
Huomionarvoista tilanteessa on Mäntylän ja muiden tapparoiden reaktiot tilanteen jälkeen, kukaan ei tuulettanut kun ymmärsivät että potkulla liikahti kiekko sisään.
Mäntylän reaktiosta päättelin heti Tuukan tienneen ettei osunut kuin jalkaan. Ei edes vaihtoaition ohi luistellessaan antanut perinteisiä maalintekijän kiviä
Usein puhutaan toisten pelaajien ja pelin kunnioittamisesta. Missä menee sen raja? Yritän pitää pohdintani pois henkilöstä, vaikkakin nyt eilisen jälkeen toki Mäntylä asiassa nousee ensin mieleen. Pelaaja tekee maalin sääntöjen vastaisella tavalla ja tietää sen itsekin, että maalia ei tulisi hyväksyä. Jostain syystä tuomarit eivät kykene rikettä havaitsemaan. Pitäisikö pelaajan pelin kunnioittamisen / urheiluhengen (jonkun muun, minkä) näkökulmasta käydä itse kertomassa, että nyt tuota maalia ei tule hyväksyä, koska tein sen potkaisemalla / löin sen kädellä sisään?
Onko pelaajalla / joukkueella jonkinlaista moraalista "velvollisuutta" kertoa tuomareille, jos joku asia menee väärin tuomareilla ja heillä olisi asiasta parempaa tietoa? Vai onko niin, että pelissä kaikki on sallittua, jos siitä ei jää kiinni ja on vain ja ainoastaan tuomareiden tehtävä huolehtia siitä, että esim. maalit syntyvät sääntöjen mukaisesti sallitulla tavalla? Onko sillä merkitystä, millä sarjatasolla pelataan ja kuinka merkityksellisestä pelistä on kyse? Runkosarjassa voisi jotain myöntääkin, mutta playoffeissa ei enää?
En halua takertua nyt mitenkään tulkintaerimielisyyksiin, vaan aivan selviin tapauksiin. Näistä esimerkkinä nyt mainittakoon esim. eilinen Mäntylän potkumaali ja vaikkapa vuoden 2003 välieristä Kärppien käsimaali, jonka avulla menivät finaaliin. Näitä on varmasti muitakin, mutta yksittäiset tapauksetkaan eivät siis ole nyt se juttu, vaan enempi tuo ajattelumalli.
Onko tämä muille ihan itsestään selvää, että pelin voittamiseksi tai pelissä pärjäämiseksi ei tarvitse "tunnustaa" vääriä keinoja tai temppuja, jos siitä ei jää kiinni? Vai ajatteleeko kukaan muu tämmöisiä ikinä? Onko urheilun reilu meininki vain sanahelinää esim. SM-Liigassa tai muissa sarjoissa, missä voitosta pelataan?
Pohdintani edellä osuu vielä vain maalitilanteisiin. Muutaman kauden takaa muistuu mieleeni (sittemmin virheelliseksi osoittautunut) keskustelu ja pohdinta finaalisarjasta, jossa Otso Rantakarin väitettiin kuittailleen Veini Vehviläiselle tämän isästä. Tätä pidettiin (jos siis olisi tapahtunut) yleisesti ottaen sellaisena vyön alle iskuna, jota ei mitenkään hyväksytty oikeastaan kenenkään toimesta. Yleisesti ottaen taas erilaista huutelua ja kuittailua pidetään hyväksyttynä, mutta jossain menee tältäkin osin ns. hyväksyttävän toiminnan raja? Onko maalintekoon liittyen jotain rajoja, mitä ei hyväksyttäisi toimintana, vaikka se tuomareilta tai tilannehuoneelta läpi menisikin?
