Hitsuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voittaja tekee enemmän maaleja.

Miksi näin kävi siitä voi olla erilaisia mielipiteitä. Tämä on se mielenkiitoinen osuus josta seuraa keskustelua.

Tilastot on yksi tapa lähestyä sitä kysymystä, miksi toinen voitti. Mielipide siitä mikä on todennäköisyys voitolle, perustuu tilastoihin ja subjektiiviseen näkemykseen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Ei voittaminen ole synonyymi paremmuudelle. Ei lotossa päävoiton voittanut ole parempi loton pelaaja kuin ne muut (ja en vertaa jääkiekkoa ja lottoa, mutta esimerkkien pitää yleensä olla kärjistettyjä). Ei esimerkiksi mm-kisoihin lähetä olemaan parhaita, sinne lähdetään voittamaan.

Kun puhutaan sarjoista ja liigoista niin silloin minun mielestä paras voittaa. Pelataan kuitenkin pitkiä runkosarjoja ja niiden päälle pitkiä playoffs sarjoja. Näissä sattumat on minimoitu ja oma tekeminen on ollut se syy voittoon tai tappioon. Toki game sevenin jatkoajalla voi tapahtua mitä vaan, mutta siinä on ollut kuitenkin 6 peliä aikaa ennen sitä ratkaista homma.

On päivän selvää että useimmiten voittaja on myös paras, mutta kyllä sattumalla on peleissä iso rooli. Siellä on muitakin tekijöitä kuin pelaajat. Jääkiekossa esimerkiksi tuomarit ja jäänkunto.

Lyhyissä turnauksissa, kuten mm-kisat tai olympialaiset, asia on taas eri. Lyhyet alkusarjat ja tulos tai ulos playoffsit antaa sattumalle paljon valtaa. Toki voittaja usein on paras, mutta win the right games antaa yllätyksille mahdollisuuden.
 
Hitsuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä lähempänä joukkueet ovat laadullisesti toisiaan, sitä suurempi merkitys sattumalla on lopputulokseen.
Tappara - Sport pelissä Tyler Morleyn loukkaantumisella (sattuma) ei ole samanlaista merkitystä kuin Tapparan ottelussa Kärppiä vastaan.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kaksi eri pelaajaa laukoo kiekkoa identtisissä tilanteissa. Molemmat tähtäävät täysin samaan kohtaan. Toinen laukoo juuri sinne minne tähtäsi, mutta maalivahti torjuu kiekon. Toinen laukoo reilusti ohi maalista, mutta laukaus kimpoaa vastustajasta maaliin. Kumman laukaus on parempi?

Viisi ottelua on pelattu ja molemmilla on ollut nyt näitä identtisiä tilanteita viisikappaletta. Tilanteet ovat meenneet edellisen kappaleen kuvailemalla tavalla ja toisella heistä on nolla maalia, kun taas toisella on viisi. Kumpi on parempi laukoja? Kumpi on parempi maalintekijä? Kummalle ennustat tulevaisuudessa enemmän maaleja?
 
Suosikkijoukkue
Jouel Awrmiia, Jukan haamu 3.0

Kirjoitan nyt hyvin epätieteellisesti, mutta kuulemani mukaan sattuman osuutta jääkiekko-ottelussa oli tutkittu Yhdysvalloissa. En nyt tiedä miten on määritelty ja tutkittu, mutta tuo merkitys lopputulokseen oli jopa 30 %. Odotusarvohan on luonnollisesti yhtä suuri molemmille osapuolille. Mutta tästä päästään siihen, että jos voiton odotusarvo on joukkueilla lähempänä toisiaan, niin silloin sattuman merkitys luonnollisesti kasvaa.
 
he’s like a lizard, the way a lizard takes his tongue and sticks it as far as it does and retrieves what it was trying to do - Paul Fenton, 2019

Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Mainz 05

Ohessa youtube-video, jossa käsitellään tuota sattuman merkitystä.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Kaksi eri pelaajaa laukoo kiekkoa identtisissä tilanteissa. Molemmat tähtäävät täysin samaan kohtaan. Toinen laukoo juuri sinne minne tähtäsi, mutta maalivahti torjuu kiekon. Toinen laukoo reilusti ohi maalista, mutta laukaus kimpoaa vastustajasta maaliin. Kumman laukaus on parempi?

Viisi ottelua on pelattu ja molemmilla on ollut nyt näitä identtisiä tilanteita viisikappaletta. Tilanteet ovat meenneet edellisen kappaleen kuvailemalla tavalla ja toisella heistä on nolla maalia, kun taas toisella on viisi. Kumpi on parempi laukoja? Kumpi on parempi maalintekijä? Kummalle ennustat tulevaisuudessa enemmän maaleja?
MIkä on sen laukaisun tarkoitus miksi se tehdään? Eli toisinsanoen, millä kriteereillä sitä arvostellaan. Jos sen tarkoitus ja pointti ja arvosteluperuste on se, että osuuko siihen mihin tähtää niin luonnollisesti se joka siihen osuu on parempi vaikkei saanut maalia.

Jos taas tarkoitus on tehdä maali ja kriteerinä/arvosteluperusteena se tuleeko maali vai ei, niin... niin pystynet päättelemäänkin.
Tästä on kyse nyt käytännössä näillä vallitsevilla säännöillä ja tätä puolustetaan.

Ja sellainen homma, kun vänkääjät nyt vänkää ja haluaa mennä yksittäisiin peleihin, jopa eriin. NIin aivan totta siinä olette ihan oikeassa kuten olen sanonut aiemminkin mutta sitä ei taida edes kukaan kiistää. Se pointti vaan on isossa kuvassa se, että voittaminen on tarkoitus, maalien tekeminen enemmän kuin vastustaja on tarkoitus ja keino siihen voittoon. Niin ollen kriteerinä/arvosteluperusteena on ne. Ja luonnollisesti voitto on parempi tulos kuin tappio.

1 sija on parempi kuin 14. 1 sijasta saa sen kannun ja kultamitalit, 14 sijasta saa osallistujan ilon. Toinen on parempaa kuin toinen, tulee ihan sieltä näistä se, että pelin voitti parempi ja pulinat pois, muu on selittelyä ja tuloksen sekä urheilun päälle kusemista. Siinä RDn heitossa on oikeasti hieno pointti taustalla, ole parempi paikalla olijoista. Pointti on saada maaleja enemmän kuin vastustaja ja voittaa peli. Jos näin teet niin olet parempi, olemassa olevin säännöin.
Nyt täällä saivarrellaan ja halutaan itse valita se milloin joku on parempi milloin ei. Katsotaan peli ja kun omasta mielestä toinen halliitsi ja vei ja vaikka hävisi niin oli parempi. Ja vaikkei edes pelkästään omasta mielestä mutta tilastojen myötä myös hallitsi jne. mutta hävisi. Mutta kun se silti ei muuta sitä faktaa et sillä perusteella ei tällä hetkellä näillä "pelisäännöillä" mennä.

Jos yhteiset pelisäännöt muutettaisiin, että pelin hallinta jne "paremmuus" olisi arvosteluperuste/kriteeri riippumatta tuloksesta niin sitten! Sitten tietenkin. Nyt ei.
 
Mikä ihmeen apukoulun kokoontumisajo tämä on? -palle fontän 13.10.2017

Tämä ei ole mikään vesisänky, jossa saa yhdellä työnnöllä kuusi vapaata. - Ville Nieminen 2.11.2019

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Tää nyt varmaan poikkeaa jonkun verran siitä, mitä tässä topikissa on pohdiskeltu, mutta yhtä kaikki minusta kuuluu tähän ihan oleellisesti.

Tällä kierroksella kaksi pelaajaa sairaalaan, montako näitä jo syksyn mittaan on tullut? isompia tai pienempiä aivoruhjeita, kuin myös muita vammoja? Totuus lie tänäisenä päivänä se, että pelaajien koko ja liikenopeus on kasvanut mittoihin, jossa good ol' hockey on toteuttamiseen mahdotonta.

Mitä pitäisi tehdä? sääntöjen rukkaukseen? Varmaa lie, ettei ole mahdollista hyväksyä millään verukkeella vammojen syntymistä pelaajille, jotka vaikuttavat koko heidän loppuelämänsä ajan. Tällä tahdilla vaan ne pysyvät pään vammat on vääjäämättömiä. Voi ajatella, että on kaksi mahdollista tietä, Valmennuksessa erityishuomio kiinnitetään taklaajan kykyyn arvioida tilanne ajaako vai ei, tai säännöt pitää muuttaa radikaalisti ja sanktioida myös seurat, jotta ihmisten turhasta vammariskistä päästään eroon. Kiekko siis tarvitsisi työsuojelua. Tässä asiassa heitän juttuidean jatkoajan toimitukselle: pelaajayhdistykselle, jos jollekin tämän asian pitäisi olla sivulla 1, joten mitäs jos hakisi haastattelua siltä suunnalta?

Minä olen ikäni hengittänyt jääkiekkoa, jopa joskus kurvaillut kaukalossa, vaikka siitä on jo vuosikymmeniä, en voi olla ymmärtämättä tosiasiaa, että nyt mennään lajin kannalta rajapinnassa, jossa joko kiekko hiipuu, tai se herää vastaamaan aikaansa.

Tässä pihviä mutusteltavaksi, tottakai tiedän, että näkemykseni ja ajatukseni on vain yhden kokijan, siksi, filosofiaa kehiin palstaveljet, asia on tärkeä.
 
Suosikkijoukkue
Jouel Awrmiia, Jukan haamu 3.0
Mitä pitäisi tehdä?
On selvää että
a) Peliä ei haluta hidastaa
b) Pelistä ei poisteta taklauksia

Mistä syntyvät päävammat?
i) Törmäys laitaan
ii) Törmäys jäähän
iii) Avojään taklaus/pääosuma taklauksessa

Meillä on jo joustokaukalot. Jäästä ei saada joustavaa. Joko (tai sekä) kehitetään kypärät, jotka suojaavat jääkolahduksilta ja/tai kielletään kaikki kolmannen miehen taklaukset. Nämä sääntömuutokset ovat siitä huonoja, että niihin sisältyy tulkinnanvara. Säännöt ovat kuitenkin molemmille samat, eikä näillä viisikon näkökulmasta "myöhästyneillä" (tai paikkaavilla/tuplaavilla) taklauksilla ole kovin suurta pelillistä merkitystä.

Tietenkään kaikkia päävammoja ei saada pois, mutta on syytä tarkastella keinoja, joilla niiden todennäköisyyksiä saadaan pienennettyä. Sikäli on mielenkiintoista, että nämä päävammat eivät ole lisääntyneet kontra 90-luku, vaikka vauhdit ovat kasvaneet ja "junnuissa ei enää opeteta pitään päätä ylhäällä".
 
he’s like a lizard, the way a lizard takes his tongue and sticks it as far as it does and retrieves what it was trying to do - Paul Fenton, 2019

hege

Jäsen
Alkuperäistä topic 1 joskus pohdiskellut niin, että oikeastaan hyvä joukkue voittaa huonollakin pelillä ja huono joukkue ei aina voita hyvälläkään pelillä eli parempaa peliä pelaava joukkue voi hävitä mutta siltikin se, että pelaa parempaa peliä ei merkitse että joukkue olisi hyvä. Jos hallitaan peliä, mutta hallinta on ihan näennäistä ja tilanteet kilpistyy siihen että se viimeinen syöttö puuttuu tai ajaudutaan paitsiotilanteisiin tms. niin ei se peli ehkä kuitenkaan kovin hyvää ole vaikka voi olla varsin näyttävää (kivoja syöttelyitä omalla alueella ja hauskaa pörräämistä malliin Dan Hacker kulmissa). Vastaavasti hyvää peliä pelaava joukkue voi, vaikka peli sinänsä olisi huonon näköistä, tunnistaa heti ne maalinteko mahdollisuudet ja käyttää ne hyväkseen .

Voisiko sanoa, että parhaimmillaan hyvä peli on myös näyttävää vai onko hyvän pelin edellytys se että se on näyttävää ja voittavaa? Yksittäisen pelin tapauksessa hyvän pelin ei ehkä tarvitse olla voittavaa, mutta itse en ole oikein koskaan tykännyt sanonnasta "paremmin pelannut hävisi" (mieluummin sanoisin, että näyttävämmin pelannut hävisi) koska jos sanotaan että pelattiin paremmin niin silloin väitetään että oltiin ainakin useimmilla pelin osa-alueilla parempia kuin vastustaja jolle hävittiin niin eihän se ole mahdollista (no sattumalla on tietenkin oma vaikutus). Totta on se, että vaikka hävittiin on voitu pelata erittäin hyvä peli ja parhaimmillaan vielä sellainen missä on opittu jotain uutta mikä kantaa tuleviin peleihin ja tekee joukkueesta ja sen pelistä paremman.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupa

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mietin itsekin että keskustelu päävammoista voisi tulla tänne, sillä lopunviimein tuossa ollaan hyvin perustavanlaatuisten asioiden äärellä lätkässä.

Tilanne on siis että vauhti on kasvanut ihan pirusti ja kiekkoa on kehitetty tietoisesti suosimaan nopeutta ja taitoa. Samalla taklaamista on vähennetty, mutta sitä ei ole haluttu karsia kokonaan. Eli vauhtia lisätty maksimaalisesti, mutta taklauksia ainoastaan osin. Tässä on päästy tilanteeseen että ne harvat töötit ovat turhan usein yllättäviä (ns. puun takaa, vaikka etuviistosta tulisi) ja vastaanotto näin ollen olematon, mistä seuraa sitten taklattavan retkahtelu räsynukkena ja väistämättä myös ruumiinvammoja. Jos edelleen pelattaisiin mentaliteetilla että kaikkea liikkuvaa ajetaan ja aina loppuun asti (mieluiten läpi), niin pelaajat varoisivat varmasti enemmän, mutta taidon merkitys (ja etenkin sen osoitukset) tippuisi kaukalossa aika minimiin. Olen kuitenkin käsityksessä että myös yleisö tykkää enemmän vauhdikkaasta taitopelistä, niin pelin evoluutio tulee todennäköisesti karsimaan ennemmin taklaukset, kuin vauhdin.

Päävammojen lukumäärä on pysynyt siedettävänä joustokaukaloihin siirtymisen ansiosta, aiemmin kun lenneltiin naama edellä staattiseen objektiin, oli jälki pienemmilläkin vauhdeilla karmeaa. Samanlainen teknologian tuova muutos pelaajan henkilökohtaisissa suojavarusteissa on kuitenkin käytännössä mahdoton, jos ei siirrytä pelaamaan sumopuvussa. Vauhdin tiputtamisesta teknisin keinoin on helppo puhua, mutta milläs toteutat ja valvot? Voisi verrata esim. Formuloihin joissa yleisen mielipiteen muutos pakotti hidastamaan autoja (kun kisan kohokohta ei enää ollutkaan suuren yleisön mielestä siinä että joku kuolee) mm. tehoja karsimalla, painoa lisäämällä ja grippiä vähentämällä, mutta äkkiseltään ei tule mieleen kuin pelaaminen suorilla terillä ja saa niilläkin halutessaan vauhtia kelattua, joskaan ei toki läheskään yhtä lyhyellä matkalla. Joka tapauksessa pelin hidastaminen ei tunnu olevan lajihenkilöiden, eikä yleisön toivetila ja toisin kuin vaikka niissä Formuloissa, ei rytinä ole mitenkään oletusarvoista kiekkoillessa, harva kuitenkaan onnistuu itseään kolaamaan.

Toki avojääntaklausten poistaminen pelkästään Liigasta (/suomikiekosta) on kestämätöntä jo sen takia että liigataustaisten olisi tällöin erittäin vaikeaa sopeutua muiden sarjojen pelitapaan (ja päinvastoin), mutta kuten jo tuolla ylempänä kirjoitin, uskon pelin evoluution vievän isommissakin sarjoissa kohti vähäkontaktista, erittäin vauhdikasta taitokiekkoa. Voisin melkein veikata että McDavid verilammikossa riittäisi perustavanlaatuiseen kulttuurinmuutokseen (tai muutoksen lähes päätyyn asti viemiseen) siellä isoimmassa sarjassa.
 
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ohessa youtube-video, jossa käsitellään tuota sattuman merkitystä.
Tämä video oli erittäin mielenkiintoinen. Kuitenkin videossa, kun puhutaan tuurista, niin se on mielestäni väärä termi ja ajaa ajatuksia väärälle uralle. Videossa siis käsitellään sattuman merkitystä tulosten ennustamiseen. Ajatus perustuu siihen, että parempi joukkue olisi aina parempi eikä joukkueiden tasot vaihtele ottelusta toiseen tai pelaajien taso suorituksesta toiseen.

Sattuman merkitys otteluiden lopputuloksissa on toki merkittävä, mutta suurin osa siitä koostuu itse pelaajien suorituksista. Jääkiekossa pelinopeus on niin valtava, että edes parhaat pelaajat eivät pysty suorittamaan samalla tasolla päivittäin ja kaikki pelaajat tekevät jatkuvasti virheitä. On etukäteen mahdotonta ennustaa että kuka onnistuu tänään missäkin suorituksessa. Siltikin peli koostuu suorituksista joissa pelaajat joko onnistuvat tai epäonnistuvat, jolloin myös lopputulos on onnistumisten summa. Jos hyvä hyökkääjä tekee yleensä joka neljännestä maalipaikasta maalin, mutta ottelussa hänelle tuli 10 maalipaikkaa eikä silti onnistunut tekemään maalia, niin onhan vastustajan pelaaja, joka sai 1 paikan ja teki maalin, silloin ollut ottelussa parempi.

Toisaalta täällä esitetyn laukausten kimpoamisen voin kyllä laskea sattuman joukkoon, jolloin huonompikin joukkue voisi voittaa tuurilla, mutta tällaista sattuu melko harvoin jääkiekossa.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Mietin tätä kohkausta tässä näin, mitä Rautakorpi sanoi mitä Kangasalusta sanoi mitä Pennanen on sanonut jne.

Niin tuli mieleen olisiko ensimmäisenä välittömästi heti nyt vaikka sellainen, että Liigalta ilmoitus et yksi kaksi kierrosta perutaan siirretään tms. ja otetaan vaikka yksi viikko, jolloin kaikki joukkueet ja pelaajat kasataan ja pidetään "seminaari" tms. jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi näitä juttuja. Katotaan videoita malleja ja puidaan mitä tehtiin väärin kukakin ja miten olisi pitänyt tehdä. Opetellaan ottamaan taklauksia vastaan ja antamaan taklauksia, opetetaan tunnistamaan tilanteita ja opetellaan sitä, että aina ei ole pakko vetää, vaan voi myös tehdä toisin.

Puhutaan vastustajan kunnioituksesta ja tolkutetaan mitä se merkitsee - se ei ole mikään itseltä pois asia ja muiden hyöty, vaan se on samalla tavalla kaikkien, oman itsensäkin hyöty sitten vastavuoroisesti.

Eli edes hätäapuna tälläinen, ennenkuin sääntömuutoksia jne. isompia muutoksia ehditään kunnolla miettiä tai muita toimia.
Tälläisellä saataisiin kaikki ns. samalla viivalle. Miten peli on muuttunut, mihin ollaan menossa. Mitä halutaan mitä ei haluta.
Kukaan tuskin haluaa näitä pahoja päävammoja ym. joten miten niitä voisi ehkäistä, aletaan pelaamaan toisin. Muutetaan omaa toimintaa, opetellaan uudelleen vaikkapa juuri taklaamista.

Älkää nyt ampuko ihan tähän paikkaan, tämä nyt vain tuli ajatuksena mieleen olisko tossa edes hyvä alku?

Ja nimenomaan kaikki mukaan, tuomarit, Liigan johto. Koko "jääkiekkoileva Suomi" junnupuoli ja muu.

Laji on aivan liian hieno ja iso siihen, että se tuottaa pahoja päävammoja ja elinikäisiä seurauksia. Kyllä, tietty "uhka / riski" se on mikä viehättää, joku vertasi ettei kaukalopallo kiinnosta kun ei siinä ole sitä "uhkaa" sitä OOH UUH faktoria kun joku vedetään isolla pommilla laitaan (huom. ei toki haluta nähdä sitä et joku loukkaantuu pahoin mutta se "vaaran viehätys")
Vaarahan se viehättää vähän kaikessa. MIksi muuten keikutaan milloin missäkin, kiipeillään, harrastetaan sitä sun tätä enemmän ja vähemmän vaarallista jne. Mutta, jos aletaan mennä jo vähän liian pitkälle niin eikö olisi ihan jees ottaa napsu pari pois ettei nyt sentään ihmiset halvaannu ja saa aivovammoja urheilun ja viihteen takia.

edit. typoja
 
Mikä ihmeen apukoulun kokoontumisajo tämä on? -palle fontän 13.10.2017

Tämä ei ole mikään vesisänky, jossa saa yhdellä työnnöllä kuusi vapaata. - Ville Nieminen 2.11.2019

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kun on että mitä kukakin sanoin, niin Holtari sanoi näköjään suht samoja juttuja mitä itse aamusella kirjoittelin:

Peli on jo muuttunut ja muuttuu edelleen ja nykyisin kiitetään pommittamatta jättämisestä siinä missä aiemmin kiiteltiin siitä että vastustajalta saatiin ilmat pihalle (ja kyllä niille täysin levyksi ajelluillekin hurrattiin).

Pelin evoluutio ja se VASTUSTAJAN KUNNIOITTAMINEN! Mieho saa toki kärkikarvaajana ajaa ja Puistolan loukkaantumisessa mukana huonoa tuuria ja sitä ettei havainnut/reagoinut taklaustilanteesen, mutta eipä olisi tarvinnut kaveria kiidättää sairaalaan jos Mieho olisi päättänyt olla pommittamatta sitä kiertoradalle.

edit. Tuolla taklausketjussa kun oltu myös ilmeisesti mieltä ettei ole Holea tai Kangasalustaa kiinnostaneet nämä jutut paitsi nyt ihan siitä ilosta että saisi mediapelattua Mieholle pitkän rankun (josta Jukurit ei toki taitaisi hyötyä, vaikkakaan en ottelukalenteria ole tarkastanut että milloin joukkueet ylipäätään kohtaavat seuraavan kerran), niin tässä juttu syyskuulta, jossa Peksi vaatii ihan samaan tyyliin sitä järjenkäyttöä ja kunnioitusta hokiin ja voi tuostakin lukea että muistuttaa pelin muuttuvan jatkuvasti ja nykyinen muutossuunta on nimenomaan taitavuutta ja nopeutta korostava ja näitä pommituksia (saati joidenkin kaipaamia lihapäitä) marginaaliin ajava:
 
Viimeksi muokattu:
Hoki on hieno laji, vielä kun tajuaisvat tuon liitossakin.

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MIkä on sen laukaisun tarkoitus miksi se tehdään? Eli toisinsanoen, millä kriteereillä sitä arvostellaan. Jos sen tarkoitus ja pointti ja arvosteluperuste on se, että osuuko siihen mihin tähtää niin luonnollisesti se joka siihen osuu on parempi vaikkei saanut maalia.

Jos taas tarkoitus on tehdä maali ja kriteerinä/arvosteluperusteena se tuleeko maali vai ei, niin... niin pystynet päättelemäänkin.
Tästä on kyse nyt käytännössä näillä vallitsevilla säännöillä ja tätä puolustetaan.

Ja sellainen homma, kun vänkääjät nyt vänkää ja haluaa mennä yksittäisiin peleihin, jopa eriin. NIin aivan totta siinä olette ihan oikeassa kuten olen sanonut aiemminkin mutta sitä ei taida edes kukaan kiistää. Se pointti vaan on isossa kuvassa se, että voittaminen on tarkoitus, maalien tekeminen enemmän kuin vastustaja on tarkoitus ja keino siihen voittoon. Niin ollen kriteerinä/arvosteluperusteena on ne. Ja luonnollisesti voitto on parempi tulos kuin tappio.

1 sija on parempi kuin 14. 1 sijasta saa sen kannun ja kultamitalit, 14 sijasta saa osallistujan ilon. Toinen on parempaa kuin toinen, tulee ihan sieltä näistä se, että pelin voitti parempi ja pulinat pois, muu on selittelyä ja tuloksen sekä urheilun päälle kusemista. Siinä RDn heitossa on oikeasti hieno pointti taustalla, ole parempi paikalla olijoista. Pointti on saada maaleja enemmän kuin vastustaja ja voittaa peli. Jos näin teet niin olet parempi, olemassa olevin säännöin.
Nyt täällä saivarrellaan ja halutaan itse valita se milloin joku on parempi milloin ei. Katsotaan peli ja kun omasta mielestä toinen halliitsi ja vei ja vaikka hävisi niin oli parempi. Ja vaikkei edes pelkästään omasta mielestä mutta tilastojen myötä myös hallitsi jne. mutta hävisi. Mutta kun se silti ei muuta sitä faktaa et sillä perusteella ei tällä hetkellä näillä "pelisäännöillä" mennä.

Jos yhteiset pelisäännöt muutettaisiin, että pelin hallinta jne "paremmuus" olisi arvosteluperuste/kriteeri riippumatta tuloksesta niin sitten! Sitten tietenkin. Nyt ei.
Näkemykset eroaa siis siinä, että minä pidän paremmuutena taitoa ja osaamista, kun taas sinulle merkitsee vain lopputulos. Minä pyrin paremmuutta arvioidessa erottamaan sattuman vaikutuksen ja sinä lasket sen mukaan. Logiikallasi myös puhtaasti sattumanvaraisissa peleissä, kuten kolikonheitossa tai ruletissa, joku on aina parempi. Logiikallasi kauden paras pelaaja on joko eniten maaleja tehnyt tai parhaan +/- tilaston omaava pelaaja. Pulinat pois. Paras maalivahti taas on vähiten maaleja päästänyt maalivahti. Jos näin ei sinusta ole, niin miksi pelaajat ovat poikkeus joukkueisiin nähden? Miksi sanan paremmuus merkitys muuttuu tässä tapauksessa?

Lisäksi huomauttaisin, että ainakin minä näen suuren eron sillä pelasiko joku paremmin vai sijoittuiko joku paremmin. Esimmäinen on aina parempi sijoitus kuin toinen, mutta onko ensimmäiseksi sijoittunut joukkue parempi joukkue kuin toiseksi sijoittunut joukkue on taas aivan eri asia.

PS. Mitkä yhteiset pelisäännöt?

E: Taisin mokata tuon parhaan pelaajan logiikan, koska tarkoitushan on voittaa. Voittaneen joukkueen kaikki pelaajat ovat siis parempia kuin hävinneen joukkueen. Pulinat pois.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
[/QUOTE]

Ei näkemykset minun mielestä siinä eroa? Kuten olen sanonut jo muutamaankin kertaan siinä olette sinänsä oikeassa ja siitä olen samaa mieltä. Taidossa ja osaamisessa jos toinen on parempi niin se on paremmuutta. Mutta kun...

En oikein tiedä miten tätä nyt vielä selittäisin, että tajuaisit mitä olen koittanut sanoa. Kun se ei ole tällä hetkellä se joka "merkitsee". Eli tällä hetkellä pelissä on tarkoitus tehdä maaleja enemmän ja voittaa peli. Jos olisi yleisesti "pelisääntöinä" se, että siitä tuloksesta nyt viis, se joka pelasi paremmin on parempi. Että ei arvoteta niitä maaleja ja sitä voittoa kuten sitä nyt tehdään. Että ei laitettaisi niiden mukaan numero/arvojärjestykseen, että ei palkittaisi niiden mukaan.

Ei se ole mikään minun logiikka kuten olen sanonut ettei tämä ole mielipideasia, vaan nyt vallassa oleva käytäntö. Ei voittajaa/numerojärjestystä valita sen mukaan kuka pelaa paremmin, vaan sen mukaan kuka tekee enemmän maaleja sitä kautta voittaa pelejä enemmän.
Noista esimerkeistäsi, niin kyllä. Jos kriteerit on kuka voittaa pelin tekee enemmän maaleja, niin silloin parempi on se joka voitti pelin teki enemmän maaleja.
Jos tavoite on voitto kolikonheitossa ja ruletissa ja kriteerinä pidetään sitä, niin silloin se joka voittaa "on parempi".
Jos parhaan pelaajan kriteerit on eniten maaleja tai paras +/- tilasto niin silloin se jolla ne on, on paras.
Jos kriteerinä parhaaksi maalivahdiksi on vähiten päästettyjä maaleja niin silloin vähiten päästänyt on paras.

Toistona, jos ja kun kriteerinä on enemmän maaleja = voittaja, niin silloin mielestäni se on suoraan parempi jolla enemmän niitä maaleja on ja voitti.

Niin ne onkin eri asioita olen samaa mieltä, mutta se on pelin ja urheilun ja tuloksen päälle kusemista ja selittelyä, huonoa häviämistä tappion jälkeen alkaa mussuttaa, että me olemme kyllä parempia vaikka hävittiin. No, ette olleet, toinen teki enemmän maaleja joka on se voiton kriteeri ja voitti pelin, ja koska se voitto on parempi/arvostettavampi kuin tappio niin silloin = parempi voitti. Ei voi keksiä "pelisääntöjä" lennosta sitä mukaa kun se itselle sopii, ja tuo on juuri sitä. Jos häviät, pulinat pois.
Tee ensi kerralla enemmän maaleja kun se on se kriteeri jolla tällä hetkellä mennään.

Sitten kun tulkinta muutetaan, että paremmin pelannut on voittaja ja parempi vaikka teki vähemmän maaleja, niin sitten tämä selvä. Sitä ennen ei kun nyt mennään tällä olemassa olevalla tulkinnalla.

Ymmärrätkö miten tuo menee ihan metsään jos tuolla tavalla voidaan ohi pelisääntöjen huudella mieleisiään ja tulkita jokainen miten haluaa perästä päin kun hävittiin. Kyllä samalta viivalta pitää lähteä ja olla ennakkoon lukitut parametrin joilla arvostellaan ja järjestetään paremmuusjärjestykseen.

Vertaus: pelaat kaverin kanssa ping pongia, häviät pelin. Toiset sanoo parempi voitti, teki pisteitä ensin enemmän aiemmin ennalta määrättyjen paremetrien mukaan jotka tarvitaan voittoon. Olet eri mieltä koska pelasithan paremmin ja olet parempi vaikka nyt hävisitkin. Pelaatte uuden erän, ja taas häviät koska tuuri. Koska tuuli vei yhden pallon kun olisit saanut pisteen. Jos lokki ei olisi sitä yhtä vienyt niin olisit taas saanut pisteen. Häviät taas, ja muut sanoo parempi voitti. Olet eri mieltä koska olethan parempi ja pelasit kyllä paremmin, mutta nyt vain sattui että tuurilla hävisit sen ja tämän takia.

Saat kolmanteen, neljänteen.. viidenteen erään puhuttua kaverin ja häviät ne kaikki, koska siksi, koska tämän takia, koska kaverilla kävi älytön munkki siinä ja tässä ja tuossa ja sinulla huono tuuri siksi ja tässä. Muut sanoo, parempi voitti, mutta olet eri mieltä kun sinähän olet parempi ja olet pelannut kyllä paremmin mutta olet vain nyt hävinnyt koska siksi ja siksi. Jos se ja tamä niin olisit voittanut kyllä.

Sitten kuudes erä ja voitatkin, ja lopetatte pelaamisen koska nythän sinunkin mielestä vihdoin parempi voitti. No eipäs, miksi nyt muka olisi parempi voittanut joku huutaa vierestä, kun eihän se aiemminkaan voittanut kuulemma? No miksi se toinen olisi enemmän oikeassa nyt, kuin sinä aiemmin, tai toisinpäin? Niin.. loputon suo ja huuutokilpailu on valmis.

Ei se vaan voi mennä näin.. pelisäännöt on etukäteen joilla mennään, ja niiden mukaan se menee, haluaa kuka sitten mielipiteenä miten haluaa. Mutta se on vain vänkäämistä ja huonoa häviämistä ja selittelyä. Pisteet ja voitto ratkaisee kuten on sovittu ennalta.

ps. vinkki; en puhu absoluuttisesta yksilöllisestä paremmuudesta. Kuten olen sanonut, siitä olen samaa mieltä. Puhun ihan eri asiasta.

Tästä on mielestäni meidän turha jatkaa tämän enempää kun ollaan selvästi niin perustavanlaatuisesti eri mieltä tuosta. Toki saat vastata ja kirjoitella en sitä tässä sano meinaan vaan et itse en jaksa enempää. Minä en taatusti tule muuttamaan tästä mielipidettäni sanoo kuka mitä tahansa, kriteerien mukaan jos voittaa, on mielestäni voittaja ja parempi koska täytti ne kriteerit.
 
Mikä ihmeen apukoulun kokoontumisajo tämä on? -palle fontän 13.10.2017

Tämä ei ole mikään vesisänky, jossa saa yhdellä työnnöllä kuusi vapaata. - Ville Nieminen 2.11.2019

Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei näkemykset minun mielestä siinä eroa? Kuten olen sanonut jo muutamaankin kertaan siinä olette sinänsä oikeassa ja siitä olen samaa mieltä. Taidossa ja osaamisessa jos toinen on parempi niin se on paremmuutta. Mutta kun...
Mutta kun väität silti jotain toista.

En oikein tiedä miten tätä nyt vielä selittäisin, että tajuaisit mitä olen koittanut sanoa. Kun se ei ole tällä hetkellä se joka "merkitsee". Eli tällä hetkellä pelissä on tarkoitus tehdä maaleja enemmän ja voittaa peli. Jos olisi yleisesti "pelisääntöinä" se, että siitä tuloksesta nyt viis, se joka pelasi paremmin on parempi. Että ei arvoteta niitä maaleja ja sitä voittoa kuten sitä nyt tehdään. Että ei laitettaisi niiden mukaan numero/arvojärjestykseen, että ei palkittaisi niiden mukaan.

Ei se ole mikään minun logiikka kuten olen sanonut ettei tämä ole mielipideasia, vaan nyt vallassa oleva käytäntö. Ei voittajaa/numerojärjestystä valita sen mukaan kuka pelaa paremmin, vaan sen mukaan kuka tekee enemmän maaleja sitä kautta voittaa pelejä enemmän.
Noista esimerkeistäsi, niin kyllä. Jos kriteerit on kuka voittaa pelin tekee enemmän maaleja, niin silloin parempi on se joka voitti pelin teki enemmän maaleja.
Jos tavoite on voitto kolikonheitossa ja ruletissa ja kriteerinä pidetään sitä, niin silloin se joka voittaa "on parempi".
Jos parhaan pelaajan kriteerit on eniten maaleja tai paras +/- tilasto niin silloin se jolla ne on, on paras.
Jos kriteerinä parhaaksi maalivahdiksi on vähiten päästettyjä maaleja niin silloin vähiten päästänyt on paras.

Toistona, jos ja kun kriteerinä on enemmän maaleja = voittaja, niin silloin mielestäni se on suoraan parempi jolla enemmän niitä maaleja on ja voitti.
Sinä lähdet kaikessa siitä, että voittaja ja parempi ovat synonyymeja mitä ne eivät ole. Voittaja on yksiselitteinen tuloksen kertoma asia, kun taas paremuus on vaikeasti selvitettävä abstrakti käsite.

Niin ne onkin eri asioita olen samaa mieltä, mutta se on pelin ja urheilun ja tuloksen päälle kusemista ja selittelyä, huonoa häviämistä tappion jälkeen alkaa mussuttaa, että me olemme kyllä parempia vaikka hävittiin. No, ette olleet, toinen teki enemmän maaleja joka on se voiton kriteeri ja voitti pelin, ja koska se voitto on parempi/arvostettavampi kuin tappio niin silloin = parempi voitti. Ei voi keksiä "pelisääntöjä" lennosta sitä mukaa kun se itselle sopii, ja tuo on juuri sitä. Jos häviät, pulinat pois.
Tee ensi kerralla enemmän maaleja kun se on se kriteeri jolla tällä hetkellä mennään.

Sitten kun tulkinta muutetaan, että paremmin pelannut on voittaja ja parempi vaikka teki vähemmän maaleja, niin sitten tämä selvä. Sitä ennen ei kun nyt mennään tällä olemassa olevalla tulkinnalla.

Ymmärrätkö miten tuo menee ihan metsään jos tuolla tavalla voidaan ohi pelisääntöjen huudella mieleisiään ja tulkita jokainen miten haluaa perästä päin kun hävittiin. Kyllä samalta viivalta pitää lähteä ja olla ennakkoon lukitut parametrin joilla arvostellaan ja järjestetään paremmuusjärjestykseen.
On eri asioita mutta silti voittaja=parempi. Koita nyt päättää, et voi väittää yhtä ja sitten taas toista jatkuvasti. Tämä on muutenkin aivan silkkaa kehäpäättelyä osaltasi. Tässä linkki wikipediaan. Nämä tulkinnat ja pelisäännöt ovat muuten sinun omiasi. Vierastan muutenkin ajatusta siitä, että jääkiekkoliitto tai vastaava voi määritellä suomen kielen sanojen merkityksen, ellei kyse ole tittelistä.

Sillä on suuri merkitys esimerkiksi joukkueelle ja valmentajalle tunnistaa olivatko he parempia vai eivät. Sillä ei ole mitään tekemistä huonon häviämisen kanssa, jos ei väitetä ettei vastustaja ansainnut voittaa. Nekin kun ovat eri asioita. Se ei ole tuloksen päälle kusemista, vaan todellisuuden tiedotamista. Jos voittanut ja selvästi huonompi joukkue ei tätä tiedosta ja lähtevät seuraavaan otteluun tekemättä muutoksia, niin mitä luulet kuinka siinä käy? Joo sanot varmaan tähän olevasi samaa mieltä, mutta väität kuitenkin jotain aivan muuta.

Miksi se menee metsään? Voittaja on kaikille selvillä ja se on se mikä merkitsee. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä siitä kumpi ottelussa oli parempi, mutta tottakai heiltä odotetaan mielipiteelleen perusteluita, aivan kuten kaikessa muussakin.

Vertaus: pelaat kaverin kanssa ping pongia, häviät pelin. Toiset sanoo parempi voitti, teki pisteitä ensin enemmän aiemmin ennalta määrättyjen paremetrien mukaan jotka tarvitaan voittoon. Olet eri mieltä koska pelasithan paremmin ja olet parempi vaikka nyt hävisitkin. Pelaatte uuden erän, ja taas häviät koska tuuri. Koska tuuli vei yhden pallon kun olisit saanut pisteen. Jos lokki ei olisi sitä yhtä vienyt niin olisit taas saanut pisteen. Häviät taas, ja muut sanoo parempi voitti. Olet eri mieltä koska olethan parempi ja pelasit kyllä paremmin, mutta nyt vain sattui että tuurilla hävisit sen ja tämän takia.

Saat kolmanteen, neljänteen.. viidenteen erään puhuttua kaverin ja häviät ne kaikki, koska siksi, koska tämän takia, koska kaverilla kävi älytön munkki siinä ja tässä ja tuossa ja sinulla huono tuuri siksi ja tässä. Muut sanoo, parempi voitti, mutta olet eri mieltä kun sinähän olet parempi ja olet pelannut kyllä paremmin mutta olet vain nyt hävinnyt koska siksi ja siksi. Jos se ja tamä niin olisit voittanut kyllä.

Sitten kuudes erä ja voitatkin, ja lopetatte pelaamisen koska nythän sinunkin mielestä vihdoin parempi voitti. No eipäs, miksi nyt muka olisi parempi voittanut joku huutaa vierestä, kun eihän se aiemminkaan voittanut kuulemma? No miksi se toinen olisi enemmän oikeassa nyt, kuin sinä aiemmin, tai toisinpäin? Niin.. loputon suo ja huuutokilpailu on valmis.

Ei se vaan voi mennä näin.. pelisäännöt on etukäteen joilla mennään, ja niiden mukaan se menee, haluaa kuka sitten mielipiteenä miten haluaa. Mutta se on vain vänkäämistä ja huonoa häviämistä ja selittelyä. Pisteet ja voitto ratkaisee kuten on sovittu ennalta.
Noinhan se juuri menee. Olen saattanut olla jokaisessa ottelussa parempi. Kaikki tuo huuto on sitten ihmisistä ja perusteluista kiinni.

Olet tehnyt siis päätöksesi, koska "se ei vaan voi mennä näin". Sillä ei ole minusta mitään tekemistä huonon huonon häviämisen tai selittelyn kanssa, jos pystyt oikeasti kertomaan syyt miksi olit parempi, etkä pyri viemään voittoa pois. Huonommin pelannut saattoi aivan hyvin ansaita voittonsa. Siitä tässä on minusta kyse.

ps. vinkki; en puhu absoluuttisesta yksilöllisestä paremmuudesta. Kuten olen sanonut, siitä olen samaa mieltä. Puhun ihan eri asiasta.
Aivan, puhut jonkun pelisäännön antamasta tittelistä, etkä suomen kielen adjektiivista.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Paljon asiaa
Kuten sanoin, en jaksa enempää vääntää asiasta josta ei selvästi päästä mihinkään, enkä selvästikään osaa selittää asiaa niin, että ymmärtäisit mitä tarkoitan joten olkoon. Minulla ei myöskään ole mitään tarvetta "kääntää" sinun päätä, halusin vain sanoa asiaan oman mielipiteeni ja se tulikin aika monta kertaa toistettua. Toivoisin kuitenkin ettet laittaisi sanoja suuhuni tuolla tavalla, tuossa oli paljon nyt sellaista jota en kyllä ole sanonut ja tarkoittanut. Mutta se tästä.

---

Tuohon taklauspuolen filosofiaan niin nyt näyttää kyllä siinä mielessä lupaavalta, että vähän sieltä ja täältä valmentajat ja joukkueiden taustoilta asiaa on kommentoitu ihan julkisestkin ja osa vaatinut suorastaan, että tälle ehkä pitäisi tehdä jotain. Toivottavasti tästä nyt lähtisi joku sellainen lumipallo pyörimään jossa edes tarkasteltaisiin nykysysteemiä. Kyllä tässä jotain ehkä olisi aiheellista tehdä toisin, liian pahasti mielestäni paukkuu nyt liian usein.. Ennemmin tai myöhemmin siellä tulee se aivan liian suuri hinta maksettavaksi taas..
 
Mikä ihmeen apukoulun kokoontumisajo tämä on? -palle fontän 13.10.2017

Tämä ei ole mikään vesisänky, jossa saa yhdellä työnnöllä kuusi vapaata. - Ville Nieminen 2.11.2019

Jupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen todella iloinen, että avasin tämän ketjun, jotta meillä on näitä ketjuja, jonne voimme siirtää keskustelua niistä aiheista, joista selkeästi tuntuu olevan turhaa jauhaa toisaalla pidemmästi.

Sen uskon, että tänne joku voisi perustaa uuden TOPICin: aiheesta "Taklaajan ja taklattavan vastuu". Kuka voisi tehdä pohjat tälle (mallina avaukseni) ? Taitaisi olla taas yksi näistä keskustelun ikiliikkujista...Toivoisin todella, että jos uusia TOPICeja avataan, malliani kunnioitettaisiin (tunteeton avaus aiheesta).

Jupa
 
Viimeksi muokattu:

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pitää muistaa mistä ollaan tulossa. Meidän pitää maksaa hintaa, jos halutaan voittaa. Lähdetään kolmanteen erään parantamaan liikettä. Otettiin turhia jäähyjä, joista kaveri sitten rankaisi. Välillä sai tehdä mitä tahansa, ja välillä sitten lähti hipaisusta boksiin. Tehtiin itse kaverin veskarista sankari. Jos et itse tee, kaveri tekee. Kiekko ei tänään vain pomppinut meille. Paikoista pitää laittaa kiekko maaliin. En yleensä valita tuomarilinjasta, mutta...
 
Nyt taisi tulla väärään ketjuun tämä.

Jupa
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Toivottavasti tästä nyt lähtisi joku sellainen lumipallo pyörimään jossa edes tarkasteltaisiin nykysysteemiä. Kyllä tässä jotain ehkä olisi aiheellista tehdä toisin, liian pahasti mielestäni paukkuu nyt liian usein.. Ennemmin tai myöhemmin siellä tulee se aivan liian suuri hinta maksettavaksi taas..
Lainasin hyvästä kirjoituksesta vain pätkän...

Olet ihan oikeassa. Vaikka ymmärränkin taklauspelin ihainnoijia, realiteetit ikävä kyllä ovat ison muutoksen kynnyksellä ja pakkokin olla. Tavallaan on surkuhupaisaa lueskella kliinisen tarkkoja selostuksia taklauksen eri vaiheista eri kirjoittajilta, kun kaikilla on fysiikan peruslait täysin hukassa. Jokaisen tulisi miettiä, mitä käytännössä tarkoittaa, jos entiseen aikaan avojäällä tai laidan lähellä törmäsi kaksi pelaajaa, joiden yhteispaino oli alle 150 kg ja vauhti alle 50 km/h ja nykyisin, kun pelaajat on isompia ja vauhdit paljon kovempia pannaan sinne keskiverrosti painoa 10 kg lisää ja vaikka vauhtia sen 10 km/h lisää törmäysmassa on helvetin paljon suurempi, kuin nuo pieneltä näyttävät lisäyslukemat joita vertaillaan. Ken ei usko, matematiikkaa kehiin ja aukeaa. lisäksi sitten realismia (faktaa) ihmisen rakenteen kestokyvystä, sillä isompi koko ja lihasmassa ei vahvista tukirankaa kestämään moisia iskuja yhtään paremmin kuin ennenkään. Pääkontaktista ei tarvitse edes puhua, kun jo vartalokontaktit on g voimiltaan sellaisia, ettei edes tukiranka moisia iskuja tahdo kestää.

Niinpä väistämätön on edessä, ei pelaajien terveydellä leikkiminen kestä tarkastelua, saati saa yleistä hyväksyntää nykymenon jatkuessa, vaan tulemia voi olla vain kaksi. Lajin hiipuminen tai sääntöjen muutokset, joilla karsitaan päätön törmäily muka peliä edistävänä toimintana. Täällä kovasti puhutaan taklattavan vastuusta ja se ikävä kyllä on mahdollisesti typerin teesi loukkaantumisten vähentämiseksi. Pitäisi sen sijaan puhua taklaajan vastuusta kyetä ymmärtämään voiko ja kannattaako ajaa, vai toimia muutoin joukkueensa eduksi. Ainoakaan tämän kauden ylilyönti ei ole ollut ainoa mahdollinen valinta oman joukkueen eduksi, vaikka kuinka jossittelisi. Pelaajan tottakai pitää osata ottaa taklaus vastaan ja inhimillisen puitteissa kaukalossa siihen olla valmiina, mutta kyllä taklaajan pitäisi myös osata nähdä ja ymmärtää onko mahdollista ajaa ja millä vauhdilla, kuin myös käsittää, että jokin muu vaihtoehto tilanteessa voi toimia joukkueen eduksi paremmin. Se on sitä pelisilmää ja se on myös asia, johon valmentajien olisi syytä panna isosti paukkuja uusia sukupolvia kiekkoon kasvattaessaan.

Sen huomion vielä tähän lisäisin, ettei tapetille todellakaan kannata nostaa vain pelkkiä aivovammoja, jotka tottakai sinne kuuluu, vaan lisääntyneen vauhdin ja massan ansiosta myös luun murtumat ja sisäelinvammat lisääntyvät.

Ihan omat kokemukset, vielä sieltä hitaasta ajasta, kun pelivuosista on jo rutosti aikaa, kyllä kertoo hinnasta minkä itsekin on lajille laittanut kropallaan ja samaa pohditaan, jos vanhojen pelikaverien kanssa törmätään juttusille, kenellä prakaa ties mikäkin paikka pysyvästi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy