Jääkiekon filosofia

[Hitsuli]

Miksi taklataan?

Minä lähtisin avaamaan tätä taklaamisesta tarkoituksen kautta. Itse hyväksyisin puhtaat taklaukset (ei päähän) kun tavoite on saada kiekonhallinta itselle. Tätä ehkä voisi rajoittaa avojään pommien osalta loukkaantumisriski takia.

Taklaaminen olisi kielletty, jos tavoitteena ei ole kiekonhallinnan saaminen.

 

[Jupa]

@Wiljami tyhjensi pajatsoa suorastaan erinomaisella tavalla, kolumni aiheesta suorastaan, kiitos!

Sormet jäätyvät tällaisia viestejä lukiessa ja alkaa puristaa mailaa, kiekko pomppii ja tolpat kolisevat.

Jupa

 

[Wiljami]

Miksi taklataan?

Minä lähtisin avaamaan tätä taklaamisesta tarkoituksen kautta. Itse hyväksyisin puhtaat taklaukset (ei päähän) kun tavoite on saada kiekonhallinta itselle. Tätä ehkä voisi rajoittaa avojään pommien osalta loukkaantumisriski takia.

Taklaaminen olisi kielletty, jos tavoitteena ei ole kiekonhallinnan saaminen.

Tuossa se suurin filosofinen ero on. Aiemmin tuntui että taklaaminen oli osin jopa itsetarkoituksellista ja kunnon pommituspaikkoja oikein haettiin. Mitä enemmän puun takaa sai kaverin ajettua kiertoradalle, sitä hienompaa sekä pelaajan, koutsin että katsomon mielestä. Toki tuo tarkoittaa väkisin että pelin viehätyksen rakentuessa fyysisen elementin ts. kaukalopainin/jääkendon varaan, jää taitoelementti ja sen edustajat väistämättä vähemmistöön. Taklauslähtöinen peli pakotti myös väistämättä vauhdit hitaiksi, koska kiekon/hyökkääjistön seuraamisen sijaan päähuomio oli (tai ainakin piti olla jos halusi omin jaloin kaukalosta poistua) potentiaalisten pommittajien seuraamisessa.

Nykyisin koko taklauspelin merkitys on muuttunut. Toki aiemminkin siinä oli se omaa peliä edistävä elementti kun aiemminkin ainoastaan kiekolliset pelurit ovat olleet laillisia kohteita, mutta jotenkin pääpaino oli kuitenkin nimenomaan vastustajan peliä estävänä elementtinä, joko fyysisesti, tai psyykkisesti (ts. pelottaa kaveri pelaamaan arasti ja varomaan koko ajan kentällä ollessaan). Nykyäänkin toki taklataan, mutta perimmäinen filosofia on muuttunut omaa peliä rakentavaksi ja tekeminen on aina kiekollisen pelin ehdoilla. Itsetarkoituksellisesta levyksi ajamisesta ei enää hurrauksia, saati valmentajan kiitoksia juuri saa.

 

[Henkka]

TOPIC 1: `Miten joukkueiden paremmuus mitataan jääkiekossa`

Näkemys 1: jääkiekko-ottelussa paremmuus mitataan tehtyjen maalien määrällä. Eniten maaleja tehnyt joukkue voittaa ottelun.

Näkemys 2: jääkiekko-ottelussa paremmin pelannut joukkue voi hävitä ottelun

Kyllähän aika pitkälle maaleilla mitataan. Toinen hallitsi kenttätapahtumia, ja voitti maalipaikat, mutta jos maalivahti ottaa paremmin kiinni kuin toisessa päässä, niin mitäs muuta se parempi maalivahtipeli on kuin paremmin pelaamista?

Säkäpomput on sitten se, jolla paremmin pelannut voi hävitä. Eli periaattessa kaikki mahdolliset tilanteet huomioiva taidollisesti irrelevantti tilanne, jossa kiekko sattumanvaraisesti menee maaliin ja ratkaisee pelin.

Jos nyt jossain on tutkittu, että jääkiekossa 30% on sattumaa, niin se on sitten sen verran.

 

[YksiKuppiTeetä]

TOPIC 4: 'Mitä yleisö saa huudella ja mitä ei'

Näkemys 1: Jukka Rautakorpi IS: "Maksava yleisö saa huutaa mitä haluaa."

Näkemys 2: Palautetta saa antaa, mutta se pitää tehdä harkiten. Henkilökohtaisuuksiin menevät loukkaukset on kiellettyä.

Ajatuksia?
Taustana on siis että Ässä-osiossa Tommi Taimen kokemat huutelut ovat olleet tapetilla kun Taimi kertoi eräässä haastattelussa: "Eivät ne kovin hienoja tilanteita ole, jos kuulen lapseni kysyvän vaimoltani, miksi isälle huudetaan tuollaisia."

 

[Taksari]

TOPIC 4: 'Mitä yleisö saa huudella ja mitä ei'

Näkemys 1: Jukka Rautakorpi IS: "Maksava yleisö saa huutaa mitä haluaa."

Näkemys 2: Palautetta saa antaa, mutta se pitää tehdä harkiten. Henkilökohtaisuuksiin menevät loukkaukset on kiellettyä.

Ajatuksia?
Taustana on siis että Ässä-osiossa Tommi Taimen kokemat huutelut ovat olleet tapetilla kun Taimi kertoi eräässä haastattelussa: "Eivät ne kovin hienoja tilanteita ole, jos kuulen lapseni kysyvän vaimoltani, miksi isälle huudetaan tuollaisia."

Minusta se huutelu ja mitä huutelee kertoo todella paljon huutajasta. Ala-astetasoinen huutelu kertoo siitä että huutelija on henkisesti ala-astelaisen tasolla tai ala-asteella.

Kritiikkiä saa ja pitää antaa mutta että miten, niin siinä lienee miettimistä.

 

[AaTee]

Minusta se huutelu ja mitä huutelee kertoo todella paljon huutajasta. Ala-astetasoinen huutelu kertoo siitä että huutelija on henkisesti ala-astelaisen tasolla tai ala-asteella.

Kritiikkiä saa ja pitää antaa mutta että miten, niin siinä lienee miettimistä.

Samaa mieltä. Mielestäni hyvää esimerkkiä hetki sitten Oulussa..

En toki itseäni nosta sen ylemmäs, olen huudellut kiekkopeleissä tuomareille nuijjaa, v****n puusilmää ynnä muuta yhtä järkevää.. Pelaajille tosin en muista koskaan huutaneeni mitään, taino tietysti kannatuksia toki muttei muuta.

 

[hege]

Taklaamisen osalta omiin silmiin tilanne on muuttunut (kuten jo viisaammat sanoneet) juuri nopeutumisen takia, eli haettaessa hienoa avojäänpommia mennään myös usein pelin ohi ja aiheutetaan omaan päähän vastustajalle ylivoimatilanne. Ehkä ne kovimmat taklaajat ovat myös niitä ”marginaali” pelaajia, joiden virheitä valmentajat eivät katso sormien läpi niin herkästi ja sen takia pelaaja yrittää välttää virheitä ja näin ollen mahdollisuudet taklaamiseen vähenevät. Valitettavasti en usko muutoksen tulleen ”vastustajan” kunnioittamisen kautta.

 

[MacRef]

Sopisikohan tähän ketjuun tämä pohdintani? En tiedä, mutta toistaiseksi paras valinta omasta mielestäni.

Tapparan Tuukka Mäntylä teki eilisessä pelissä HPK:ta vastaan maalin potkaisemalle. Kentällä olleilta tuomareilta potku meni ohi ja jostain syystä myöskään tilannehuone ei potkua kyennyt havaitsemaan ja maali lopulta hyväksyttiin. Itsekään en tuota ensikatsomalla eilen havainnut. En siis ensin nähnyt, että kiekkoa potkaistiin, mutta tänään asiaa tarkemmin katsottuani, tulin siihen lopputulokseen, että potkuhan tuossa selvästi oli, eikä maalia olisi pitänyt hyväksyä.

Tilannehuone-ketjussa parikin eri kirjoittajaa toteaa, että jo Mäntylän sekä muiden tapparalaisten reaktiot tilanteen jälkeen kertovat siitä, että tiesivät kyseessä olevan potkumaalin. Tokikaan tuomareiden ja tilannehuoneen ei pidä tehdä ratkaisujaan sen varassa, miten pelaajat maalia tuulettavat, enkä sitä ole tässä pohtimassakaan.

Huomionarvoista tilanteessa on Mäntylän ja muiden tapparoiden reaktiot tilanteen jälkeen, kukaan ei tuulettanut kun ymmärsivät että potkulla liikahti kiekko sisään.

Mäntylän reaktiosta päättelin heti Tuukan tienneen ettei osunut kuin jalkaan. Ei edes vaihtoaition ohi luistellessaan antanut perinteisiä maalintekijän kiviä

Usein puhutaan toisten pelaajien ja pelin kunnioittamisesta. Missä menee sen raja? Yritän pitää pohdintani pois henkilöstä, vaikkakin nyt eilisen jälkeen toki Mäntylä asiassa nousee ensin mieleen. Pelaaja tekee maalin sääntöjen vastaisella tavalla ja tietää sen itsekin, että maalia ei tulisi hyväksyä. Jostain syystä tuomarit eivät kykene rikettä havaitsemaan. Pitäisikö pelaajan pelin kunnioittamisen / urheiluhengen (jonkun muun, minkä) näkökulmasta käydä itse kertomassa, että nyt tuota maalia ei tule hyväksyä, koska tein sen potkaisemalla / löin sen kädellä sisään?

Onko pelaajalla / joukkueella jonkinlaista moraalista "velvollisuutta" kertoa tuomareille, jos joku asia menee väärin tuomareilla ja heillä olisi asiasta parempaa tietoa? Vai onko niin, että pelissä kaikki on sallittua, jos siitä ei jää kiinni ja on vain ja ainoastaan tuomareiden tehtävä huolehtia siitä, että esim. maalit syntyvät sääntöjen mukaisesti sallitulla tavalla? Onko sillä merkitystä, millä sarjatasolla pelataan ja kuinka merkityksellisestä pelistä on kyse? Runkosarjassa voisi jotain myöntääkin, mutta playoffeissa ei enää?

En halua takertua nyt mitenkään tulkintaerimielisyyksiin, vaan aivan selviin tapauksiin. Näistä esimerkkinä nyt mainittakoon esim. eilinen Mäntylän potkumaali ja vaikkapa vuoden 2003 välieristä Kärppien käsimaali, jonka avulla menivät finaaliin. Näitä on varmasti muitakin, mutta yksittäiset tapauksetkaan eivät siis ole nyt se juttu, vaan enempi tuo ajattelumalli.

Onko tämä muille ihan itsestään selvää, että pelin voittamiseksi tai pelissä pärjäämiseksi ei tarvitse "tunnustaa" vääriä keinoja tai temppuja, jos siitä ei jää kiinni? Vai ajatteleeko kukaan muu tämmöisiä ikinä? Onko urheilun reilu meininki vain sanahelinää esim. SM-Liigassa tai muissa sarjoissa, missä voitosta pelataan?

Pohdintani edellä osuu vielä vain maalitilanteisiin. Muutaman kauden takaa muistuu mieleeni (sittemmin virheelliseksi osoittautunut) keskustelu ja pohdinta finaalisarjasta, jossa Otso Rantakarin väitettiin kuittailleen Veini Vehviläiselle tämän isästä. Tätä pidettiin (jos siis olisi tapahtunut) yleisesti ottaen sellaisena vyön alle iskuna, jota ei mitenkään hyväksytty oikeastaan kenenkään toimesta. Yleisesti ottaen taas erilaista huutelua ja kuittailua pidetään hyväksyttynä, mutta jossain menee tältäkin osin ns. hyväksyttävän toiminnan raja? Onko maalintekoon liittyen jotain rajoja, mitä ei hyväksyttäisi toimintana, vaikka se tuomareilta tai tilannehuoneelta läpi menisikin?

 

[AaTee]

Kyllähän se sanahelinää on. Kaksinaismoralismia, silloin kun itsestä tuntuu hyvältä/kun itse hyötyy/ei ainakaan pahasti kärsi, niin silloin pitää tietenkin olla rehti ja reilu, toisinaan taas sitten ei. Ihmisyyttä se on ei sen kummempaa, moraalin eri tasoja. Oma napa paras napa.

Ja onhan moni sitä mieltä, että kentällä kaikki on sallittua voittamisen eteen, tosiaan kunhan ei jää kiinni. Mutta sitten taas kun se kerta tulee ettei se nyt ollutkaan ihan kaikki, kuten vaikkapa juuri Vehville oletetut huutelut. Ei vaan osata pitää linjaa, vaan muotoillaan "sääntöjä" matkalla sen mukaan miten itselle sopii.

Omaan makuun maistuu aika happamalta, pyrkimys onkin yleensä toimia samoin oli hyötyjänä tai kärsijänä. En toki väitä olevani mikään jeesus muiden yllä, ihan taatusti on sattunut omallekin kohdalle.

Mitä tulee tuollaiseen vaikkapa väärän maalin tunnustamiseen niin puolensa ja puolensa, mutta asiaa voisi ajatella niin (itse yritän aina käyttää tätä) et kääntää tilanteen toisinpäin.. olisiko kiva, että vastustaja voittaa ja itse häviät sen takia? Kyllä minulle silloin tulee oikeastaan aina mieleen se, että ei näin, koska joskus se sitten tulee myös omaan nilkkaan ja sitten v*******. Jos taas "samat säännöt" kaikille niin ehkäpä se joskus tulisi sama kohtelu myös itselle.
Mutta joo, on olemassa reilua meininkiä ja sitten ei niin reilua, sellaistahan se on.

 

[Torsti]

Toisaalta, eikös oikeuslaitoksessakin ole sallittua jättää kertomatta asioita, jotka ovat itselle haitaksi? Ja tokihan olisi ollut viime keväänä oikeutettua Larmin myöntää hakeneensa itse ne kontaktit kenttäpelaajaan.

Tuossa Mäntylän tilanteessa ei pyritty tahallaan rikkomaan sääntöjä tms., tuomio nyt sattui saadun faktan perusteella menemään todennäköisesti vituiksi.

 

[Wiljami]

Jaa'a. Jossain merkityksettömässä tilanteessa (peli jo ratkennut eikä pelaajalla ole välttämätöntä tarvetta maalimerkinnälle esim. maalipörssin voittamisen kannalta) tuommoisesta varmaankin saattaa joku ottaa reilupelipisteet kotiin, mutta tuskin yksikään pelaaja lähtisi nostamaan kättä virheen merkiksi jos se voi maksaa jotain merkitykselliseksi koettua.

Tuosta että mikä on sallittua voittamisen eteen, niin itsehän olen ihmetellyt että eipä ole tainnut ainakaan Liigassa mikään joukkue aloittaa välieräsarjaa telomalla vastustajan molemmat maalivahdit (Jukureille tuo tehtiin Kiekko-Vantaan toimesta viimeisellä mestiskaudella, alkulohkoon jääminen näytti melko varmalta ennen Heljangon tuloa pelastamaan tilanne), tuolla saavutettaisiin kuitenkin sellainen etu mihin verrattuna pari viisiminuuttista olisi naurettavan pieni hinta. Toki saattaisihan siitä jonkunlaista ekstrasanktiota tulla myös joukkueelle jos toiminta nähtäisiin suunnitelmallisena, mutta kai sitä sen verran uskottavasti osaa veskan ajaa että vahingon mahdollisuutta ei voi täysin varmasti sulkea laskuista.

 

[AaTee]

Taklauskeskusteluun lisää nuorten kisoista mielestäni hyvä esimerkki.

Eemil Erholtz;

"− Kiekko pomppasi jostain korkealta, hain sitä katseellani ylhäältä. Samantien jysähti selkään. Lensin vaihtoaition reunaan suu edellä. Muutama hammas on tuolla jossain, en tiedä missä, Erholtz kertaa tilannetta ja vilauttaa uuden hokihymynsä toimittajalle."

Ja tähän varmasti kaikki voimme yhdessä todeta, että pää ylös poju. Ei siellä pidä katsella mitään kiekkoa saati hakea sitä katseella vaan pitää olla koko aina valmis ja katsoa mistä ja kuka ajaa yli. Oma vika. Eikö?

No, ehkä ei ihan kaikkien mielestä näin, itse kuulun tähän ryhmään.

Ja ennenkuin joku ehtii sanomaan, että tämä olikin törkyjuttu, niin kaksiminuuttia sai tekijä jostain? syystä, eli eipä sitä kovin kummoiseksi katsottu?

 

[Itäpuu]

Mäntylän tilanne, viime vuoden finaalin "korkea maila", tahalliset läpsyt pohkeille ja suojaamattomiin paikkoihin, valmentajien reaktiot tuomioihin riippuen siitä kummalle joukkueelle ne tulevat, poikkarit maalin edessä jne. Nämä kertovat jääkiekkoyhteisön epäurheilijamaisuudesta. Pelaajalla ei oikeastaan ole oman yhteisön paineen alla mahdollisuutta tunnustaa, että "minun maila oli, ei jäähyä", tai "potkaisin, älä hyväksy".

Usein puhutaan toisten pelaajien ja pelin kunnioittamisesta. Missä menee sen raja?

Ikä ilmeisesti tekee tehtävänsä, mutta paljon on tullut tätä mietittyä. Minun täytyy ihmetellä, että minkälaisiä ihmisiä näillä jääkiekon parissa puuhastelijoilla katselee peilistä takaisin. Rajaa ei taida olla...

Urheilu on liikuntamuoto, jota harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi ja sääntöjen mukaisena kilpailuna

 

[Tukaton]

Hyvää pohdiskelua! Jääkiekossa on yleisesti vallalla "voitto (lähes) hinnalla millä hyvänsä". Muistan katselleeni englannin futista 70-luvulla ja silloin minusta oli hienoa kun kaverit nostivat itse käden pystyyn virheen merkiksi. Näkee sitä vieläkin, mutta panosten koventuminen ja mailman amerikkalaistumisen myötä tuokin on vähentynyt, jääkiekossa en ole montaa kertaa tätä nähnyt (ehkä kaverin kunnon tarkastaminen taklauksen jälkeen pääsee lähelle).

Kuulun itse siihen ikäpolveen ja tulen sellaisesta taustasta, että koko tuollainen voiton tärkeyttä korostava ajattelutapa on minulle vieras. Toisaalta ymmärrän sen täysin, se on seurausta ammattilaisurheilussa siitä, että aikuisille ihmisille maksetaan järjettömiä summia leikkimisestä. Pitäisikö sitten korostaa enemmän englantilaistyyppistä "parempi hyvä häviäjä kuin huono voittaja" -ajattelua? Vaikea sanoa, perimmiltään kaiketi on kyse siitä, uskotaanko urheilun pystyvän muuttamaan mailmaa, vai hyväksytäänkö urheilun muuttuvan muun mailman ohjaamana.

 

[SlamDunk71]

Hyvää pohdiskelua! Jääkiekossa on yleisesti vallalla "voitto (lähes) hinnalla millä hyvänsä". Muistan katselleeni englannin futista 70-luvulla ja silloin minusta oli hienoa kun kaverit nostivat itse käden pystyyn virheen merkiksi. Näkee sitä vieläkin, mutta panosten koventuminen ja mailman amerikkalaistumisen myötä tuokin on vähentynyt, jääkiekossa en ole montaa kertaa tätä nähnyt (ehkä kaverin kunnon tarkastaminen taklauksen jälkeen pääsee lähelle).

Kuulun itse siihen ikäpolveen ja tulen sellaisesta taustasta, että koko tuollainen voiton tärkeyttä korostava ajattelutapa on minulle vieras. Toisaalta ymmärrän sen täysin, se on seurausta ammattilaisurheilussa siitä, että aikuisille ihmisille maksetaan järjettömiä summia leikkimisestä. Pitäisikö sitten korostaa enemmän englantilaistyyppistä "parempi hyvä häviäjä kuin huono voittaja" -ajattelua? Vaikea sanoa, perimmiltään kaiketi on kyse siitä, uskotaanko urheilun pystyvän muuttamaan mailmaa, vai hyväksytäänkö urheilun muuttuvan muun mailman ohjaamana.

Olen kanssasi aavistuksen erimieltä. Omaan kiekkokuvaan kuuluu vahvasti rosoisuus ja kilpailun tärkeys. Ideaali kiekkomatsi on että kunnioitetaan vastustajaa, mutta mennään kovaa. Puhtaat kovat taklaukset, hienot yksilösuoritukset, maalinedusnahjailut, maalit, pelitilanteet ja sitten lopuksi rehdisti paiskataan kättä kaverin kanssa. Tämä 60min irtiotto yhteisillä säännöillä avaa mahdollisuuden myös kannattajalle purkaa painetta huutamalla vittusaatanaa tuomareille ja vastustajan pelaajille. Kuitenkin niin että se jää siihen.

Maailma on jo nyt muuttunut niin paljon kivemmaksi että sitä ei kannata muuttaa jokapaikassa. Koska fakta on myös se että pahanolon määrä on vakio ja se purkautuu aina johonkin.

Voiton tärkeyttä lajissa pienennetään mm. harrastesarjoilla ja pienten junioreiden sarjassa jossa hauskanpito on enemmän keskiössä. Pidetään kuitenkin kilpaurheilu kilpailuna.

 

[Tukaton]

Olen kanssasi aavistuksen erimieltä. Omaan kiekkokuvaan kuuluu vahvasti rosoisuus ja kilpailun tärkeys. Ideaali kiekkomatsi on että kunnioitetaan vastustajaa, mutta mennään kovaa. Puhtaat kovat taklaukset, hienot yksilösuoritukset, maalinedusnahjailut, maalit, pelitilanteet ja sitten lopuksi rehdisti paiskataan kättä kaverin kanssa. Tämä 60min irtiotto yhteisillä säännöillä avaa mahdollisuuden myös kannattajalle purkaa painetta huutamalla vittusaatanaa tuomareille ja vastustajan pelaajille. Kuitenkin niin että se jää siihen.

No en ole tästä eri mieltä, siis mitä jääkiekko hienoimmillaan on. Mutta väittäisin, että Pohjois-Amerikassa on (ja yhä enemmän myös meillä) voitto millä hinnalla hyvänsä- mentaliteettia. Olivatko esimerkiksi Bobby Clarken otteet Neuvostoliittoa vastaan 1972 vastustajan kunnioittamista (tämä esimerkki tuli siis mieleeni luettuani Pappa Lindströmin haastattelun Iltalehdestä)? Olen itseasiassa täsmälleen samaa mieltä, kun mennään sata lasissa SÄÄNTÖJEN MUKAAN, urheilu on hienoa, sekä harrastaa että seurata.

Maailma on jo nyt muuttunut niin paljon kivemmaksi että sitä ei kannata muuttaa jokapaikassa. Koska fakta on myös se että pahanolon määrä on vakio ja se purkautuu aina johonkin.

Voiton tärkeyttä lajissa pienennetään mm. harrastesarjoilla ja pienten junioreiden sarjassa jossa hauskanpito on enemmän keskiössä. Pidetään kuitenkin kilpaurheilu kilpailuna.

Itse väittäisin, että yhteiskunta ja mailma on muuttunut asenteiltaan kovemmaksi, ei kivemmaksi. Vastakkainasettelu ja empatian puute lisääntyy, ei vähene ja se näkyy myös urheilussa. Lähinnä halusinkin miettiä urheilun ja jääkiekon asemaa siinä. Jääkiekon parissa kuitenkin kasvaa aikamoinen prosentti suomalaisnuoria. Ei peliä tai sen vaatimuksia tarvitse pehmentää, mutta jospa keskiössä olisikin sääntojen TINKIMÄTÖN noudattaminen ja urheiluhenki. No valmista vastausta tähän ei ole, siksihän tämä ketju on olemassa.

 

[God #88]

Taklauskeskusteluun lisää nuorten kisoista mielestäni hyvä esimerkki.

Eemil Erholtz;

"− Kiekko pomppasi jostain korkealta, hain sitä katseellani ylhäältä. Samantien jysähti selkään. Lensin vaihtoaition reunaan suu edellä. Muutama hammas on tuolla jossain, en tiedä missä, Erholtz kertaa tilannetta ja vilauttaa uuden hokihymynsä toimittajalle."

Ja tähän varmasti kaikki voimme yhdessä todeta, että pää ylös poju. Ei siellä pidä katsella mitään kiekkoa saati hakea sitä katseella vaan pitää olla koko aina valmis ja katsoa mistä ja kuka ajaa yli. Oma vika. Eikö?

No, ehkä ei ihan kaikkien mielestä näin, itse kuulun tähän ryhmään.

Ja ennenkuin joku ehtii sanomaan, että tämä olikin törkyjuttu, niin kaksiminuuttia sai tekijä jostain? syystä, eli eipä sitä kovin kummoiseksi katsottu?

Mun mielestä tämä ei ole millään tavalla hyvä esimerkki, en usko että tämä kenenkään muun paitsi noiden tuomareiden mielestä oli vain 2min arvoinen rike. Lisäksi tuo pää ylös ja oma vika ei oikein toimi tilanteessa, jossa ajetaan selästä.