Mainos

Jääkiekko ja vanhemmat

  • 20 313
  • 85

Tekoäly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Eisbären Berlin
Mutta miksi pitää olla olemassa taitovalmentajia? Eikö näitä asioita voisi opettaa seurassa?

Taitovalmentajia pitää olla olemassa sen takia, että he ovat keksineet hyvän bisneksen rahastaa
junioreiden vanhemmilta, jotka ovat siinä uskossa että sitä kautta saa sen ”edun” muihin nähden,
että tie taalajäille on auki.

Kyllä näitä ”taitoja” opetetaan myös seuroissa. Kenelläkään ”taito” valmentajalla ei ole tarjolla salatiedettä. Lopulta tähdet syttyvät, jos ovat syttyäkseen.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Nyt tulee tekstiä yleisellä tasolla.

Homma on mennyt aika skitsoksi ja kaiken lisäksi monella ihan liian aikaisin.

On ”sinetöitiin”, lapset asetetaan erikoiseen asemaan kun peleistä ja treeneistä leikataan tietyt kohdat ja laitetaan lapsen ”omalle” sometilille. Saadaan aikaan tiukka 20 sekuntia pelistä. Esimerkkinä peli jossa oma muksu pelasi, vastustajan sometähti oli videon mukaan ihan kunkku mutta tosiasiassa aiheutti mm 7 paitsiota kun oli pakko hakea jotain kynää siniviivalla ja monessa pelissä joukkueelle on ollut yhtä hyödyllinen kuin kuin Vornanen eduskunnassa.

Sitten tulee esimerkiksi Joutsenlahdet, esimerkki nimellä koska mies on sillä tasolla että ilmoittaa 10-vuotiaalle ettet ole tarpeeksi hyvä, ei kannata enää tulla. Tuolla pahimmassa tapauksessa tappaa muksun kaiken itsetunnon, harvasta U11 voi vielä sanoa kuinka tähti siitä tulee.

Vanhemmat vie U9 lapsia ”logoseuroihin” kun toiminta ei ole tarpeeksi tavoitteellista. Kaikenlaista paskaa.

Ei ihme, että nykymuksuilla on ongelmia esimerkiksi käytöksen kanssa kun oma erinomaisuus tuodaan kotona tarjottimella nenän eteen.

Mitä tekee 10-vuotiaan käsitykselle itsestä kun äitin somestudio rakentaa lapsesta suoertähtikuvaa netissä? Ei ainakaan hyvää.

Granlund oli hyvä esimerkki. Vaikka poika oli ihan ylikylän junnu niin asiat hoidettiin, muksut kasvatettiin ja pelaajan lisäksi saatiin tervepäisiä kakaroita.

Kiekko on saatanan heikko kortti pelata all in. Tämän tajuaminen on jotenkin tullut monille vanhemmille ihan pirun vaikeaksi. Arvostin suuresti oman muksun valmentajan kommenttia ”jokaisen pitäisi pystyä ylpeänä tuomaan todistus näytille kauden lopuksi”. Kiekko on vain kiekkoa
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Jos lapsi kaukalossa kuvittelee olevansa Teemu Selänne, niin se on hyvä juttu. Jos isä kaukalon laidalla kuvittelee olevansa Teemu Selänteen isä, niin se on huono juttu.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Välillä sitä kuulee tarinoita joita ei koskaan toivoisi kuuluvansa. Tällä kertaa HPK on osoittanut arvomaailmaansa.

U16-joukkueen toiminnassa oli tapahtunut välikohtaus joka päätyi ihan tutkimuksiin asti. Joukkueen pelaaja oli kohdistanut väkivaltaa toiseen ja moni luulisi, että tällainen käsitellään järkevästi ja oikeudenmukaisesti.

Ja paskat. Koska tekijä sattui olemaan niitä tulevaisuuden toivoja niin vanhemmathan sieltä hyppää väliin ja soittelee ihan Liigan toimistoa myöden. Jos poika joutuu ongelmiin niin seuraahan voi aina vaihtaa.

Sieltähän sitten tuli huima kahden viikon sulku toiminnasta. Pahoinpitelystä. No sentään jotain, hyvä Kerho, meni edes sinne päin.

Paitsi vitut, kohteena olleen pelaajan vanhempi, joka pitkäaikainen seuratoimija sai enemmän kuraa niskaan kuin pelaaja, ilmeisesti olisi pitänyt olla hiljaa ja nyökytellä. Seura noudatti kaikkia arvojaan ja sulki tämän valmentajan pois toiminnasta ja lopulta purki myös valmentajasopimuksen. Joukkueen pelaajille kerrottiin valmentajan lähteneen omasta tahdostaan jota sitten sai korjata pelaajille ja heidän vanhemmilleen.

Hienoa, että kiekon maailmassa on päästy pisteeseen jossa kaikki paska hyväksytään jos talenttia löytyy. Mitä sitä nyt seuratoimijoita arvostamaan, pojasta saattaa saada siirtokorvauksia.

Miksi kirjoitin tämän tänne? Koska nopeasti on pääteltävissä, että taas kerran on saatu poika jonka erinomaisuutta on korostettu ja mikään muu ei ole ollut tärkeää kuin kiekko.

Ja ennen kuin joku tulee huutelemaan, että varmasti ollut syy väkivaltaan niin ei ole ollut. Joskus vaan menee yli. Mutta silloin pitäisi kärsiä seuraukset eikä vanhempien laukata paikalle kiristämään niin, että muut laitetaan uhrilampaiksi.

Ja HPK, ei vittu oikeasti. Lampaanperse teille.

Toivottavasti tätä vielä tullaan käsittelemään julkisesti ja elän hartaassa uskossa, että myös tullaan. Tähän nimittäin tarinan mukaan liittyy myös paljon asiaa jota sitten päästään kirjoittelemaan Pirkka Antila-ketjuun. Liitto kun on tässäkin osallisena.

HPK = Hämeen Paskinta Kasvatusta
 
Viimeksi muokattu:

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24

Huoh. Toivottavasti käy vielä niin, että pahoinpidelty late-boomerina änäriin ja tämä toinen sitten Puljujärvenä maitojunalla takaisin.
 
ikiroutanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Tämä valitettavasti hyvinkin osuvasti sanottu. Tää tuntuu olevan joku HPK:lainen tapa hyssytellä niitä epäkohtia kun on ”huippujunnu” tai muu korkea-asemainen henkilö kyseessä. Paljon lokaa touhusta kuullut ja toivottavasti nämä kantautuisi myös muiden tahojen korviin. Ei näin Kerho.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mulla on tapana kommentoida oman superjunnun(U9) peliä samalla tavalla vaimolle kuin oltaisiin katsomassa edustuksen peliä. Tämä on vähän omaa huumoria ja joskus tulee kommentoitua oman junnun tai jonkun toisen junnun peliä vähän turhan rajuilla sanakäänteillä ja näkee jonkun vihaisesti katsovan.

Tämä siis katsomossa ja niin että pelaajat eivät sitä itse kuule.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
En nyt tiedä mihin tämän laittaisi mutta laitetaan nyt johonkin. Italian maajoukkuepelaajan Gregorio Gioksen isä on vaikuttanut pelaajan loukkaantumiseen "suht" vahvasti.
Todettakoon, että onneksi ei sattunut pahemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös