Jääkiekko ja vanhemmat

[YesButNoBut]

Useita vuosia keskusteluita seuranneena ajattelin vihdoinkin ottaa osaa keskusteluihin ja luoda heti aluksi uuden ketjun meille vanhemmille, joiden lapsi/lapset ovat harrastaneet/harrastavat jääkiekkoa tai ottavat/ottivat kaiken irti jääkiekosta kilpapolulla. Voit keskustella nykyhetken tilanteesta tai menneestä. Mitkä polut johtivat ketä mihinkin, mitkä aikanaan tehdyt päätökset koet vaikuttaneen mahdolliseen peliuran loppumiseen tai sen jatkumiseen. Koetko, että oma toimintasi on auttanut tai jarruttanut lapsesi kehitystä. Tässä ketjussa saa ja mielestäni pitää ottaa kantaa asioihin, joka koet tärkeäksi isänä tai äitinä. Monessa keskustelussa meidän toimintaa arvostellaan, mutta silti saatamme omasta mielestämme olla oikeassa. Keskustellaan avoimesti tässä viestiketjussa kolikon molemmista puolista. Itselläni on kokemusta nuoresta kiekkoilijasta, joka päätti alkaa pelaamaan jääkiekkoa paikkakunnalla, jossa ei ole jäähallia, eikä käytännössä ulkojäitäkään, eikä vanhemmat ole harrastaneet jääkiekkoa, joten aikalailla nollista on lähdetty tämän elämäntavan kyytiin. Ja päivääkään en vaihtaisi pois (tai ehkä muutaman).

 

[Glove]

Kaikenlaisia lätkävanhempia on tullut nähtyä, perjantai-iltana kahden ja puolen promillen humalassa soittelevista paikkakuntaa poikansa jääkiekkoiluharrastuksen vuoksi vaihtaneeseen. Monenlaista tallaajaa mahtuu joukkoon.

 

[YesButNoBut]

Kaikenlaisia lätkävanhempia on tullut nähtyä, perjantai-iltana kahden ja puolen promillen humalassa soittelevista paikkakuntaa poikansa jääkiekkoiluharrastuksen vuoksi vaihtaneeseen. Monenlaista tallaajaa mahtuu joukkoon.

Hienoa, että ensimmäinen vastaus ketjuun tuli juuri sinulta @Glove , koska osittain tämän viestiketjun luomiseen on vaikuttanut myös avaamasi ketju juniorivalmentajista. Juniorivalmentajat ketjussa on ollut paljon hyvää keskustelua tärkeistä asioista ja näin vanhempana olen sitäkin tiiviisti seurannut.

Jäähalleissa olen päässyt seuraamaan valmentajien, pelaajien ja vanhempien välisiä tapahtumia. Joissain tapauksissa vanhempien hyvät suhteet valmentajiin ovat auttaneet pelaajaa junioripolulla ja yksittäistapauksissa huonot suhteet ovat vaikuttaneet osittain jopa pelaajan lopettamispäätökseen, meidän vanhempien vaikutus lasten kykyyn käsitellä asioita on kiistatonta.

Jokatapauksessa täytyy hattua nostaa kaikille juniorivalmentajille, jotka joutuvat tasapainoilemaan meidän vanhempien ja myös joukkueen toimihenkilöiden (jotka ovat yleensä juniorivaiheessa myös vanhempia) välisessä viidakossa.

 

[Väärävaihto]

Kaikenlaisia lätkävanhempia on tullut nähtyä, perjantai-iltana kahden ja puolen promillen humalassa soittelevista paikkakuntaa poikansa jääkiekkoiluharrastuksen vuoksi vaihtaneeseen. Monenlaista tallaajaa mahtuu joukkoon.

Onhan niitä vaikka millaisia vanhempia, mutta onneksi suurin osa on varustettu kuitenkin terveellä maalaisjärjellä ja osaa suhtautua asioihin oikealla tavalla oman jälkikasvunsa harrastusta ajatellen. Matkan varrella on tullut vastaan useita "kellokalleja" eli vanhempia, jotka kellottavat lastensa peliaikoja. Lisäksi on ollut vanhempia, jotka haukkuvat oman lapsen pelikavereita. Oman lapsen pitäisi saada pelata parempien pelaajien kanssa, kun muut pilaavat tämän pelin. Monesti siihen asti kaikki on hyvin, jos oma junnu saa pelata ykköskentässä ja jos syystä tai toisesta hänet pudotetaan alempiin kenttiin, niin vanhemmat alkavat mököttää ja valmentaja on paska. Joskus junnu jää välillä harjoituksista pois, mutta ei omasta tahdostaan, vaan vanhempien mielenosoituksen vuoksi. Pahimmillaan lapsia on tuotu lajin pariin, vaikka lapset eivät sitä itse haluaisikaan, vaan kiekkoura ja NHL on vanhemman tai vanhempien oma unelma. Näille vanhemmille lapsen mahdollinen ja todennäköinen harrastamisen lopettaminen on todella kova paikka ja siitä on vaikea päästä yli. No onneksi lapsi saa mielenrauhan ja kenties saa harrastaa jotain muuta mistä itse tykkää.

Sitten on jonkin verran näitä isiä ja äitejä, jotka seuraavat lastensa jokaikisen harjoituksen ja vahtivat muutenkin lapsiaan jäähallilla harkoissa ja pelien yhteydessä. Ei siinä mitään pelejä pitää tullakin katsomaan, mutta kyttääminen on jo eri juttu. Yksi tapaus jäi varsinkin mieleen, kun juniori huomasi harjoituksissa, että hänen isänsä olikin katsomossa eikä töissä, niin junnu sanoi, onko sen aina pakko olla täällä kyttäämässä. Isä kuulemma käy harkkojen jälkeen kotimatkalla kaikki harkat ja pelit läpi mitä pojan olisi pitänyt tehdä. Valmentajan antamat neuvot isä pisti aina uusiksi. Tästä pojasta ja monesta muustakin huomasi, että he olivat paljon vapaamtuneempia ja iloisempia aina silloin kun oma isä ei ollut katsomassa harjoituksia.

Oma lukunsa on sitten nämä vanhemmat, jotka soittelevat enemmän tai vähemmän päihtyneenä viikonloppuisin joukkueiden toimihenkilöille varsinkin valmentajille. Vaatii hyvää motivaatiota ja rakkautta lajiin, että jaksaa kuunnelle moista.

Silloin pitää ottaa asia esille, jos seuran tai valmentajan yms. toiminnassa on moitittavaa. Valitettavasti usein vanhemmat reagoivat turhan vahvasti oman lapsen kautta ja tulee paljon ylilyöntejä ja tästä aiheutuvia turhia selvityksiä. Se työllistää valtavasti seurojen työntekijöitä ja hallintoakin ja vie resursseja pois kaikkein tärkemmäistä.

No onneksi suurin osa vanhemmista on kuitenkin hyviä junnuvanhempia. Muistan kun oma poika pelasi, niin mukava oli touhuta yhdessä muiden joukkueen vanhempien kanssa.

 

[YesButNoBut]

Muutamia tapauksia on tullut vastaan, kun vanhemmat ovat lähes pakottaneet lapsensa harrastamaan jääkiekkoa. Siinä yhtälössä on todellakin kaikki olleet häviäjiä. Valmentajalle hankala tilanne, kun kaikesta huomaa, että lapsi ei haluaisi treenata ja ei näinollen yritä samalla tavalla treeneissä, oheisilla ja peleissä, kuin muut. Joukkuekaverit huomaavat tietysti tilanteen ja pelipäivinä useilla pelaajilla on motivaatio kateissa, kun kyseinen lapsi on joukkueen kokoonpanossa ja kaikki tietää mitä tulee pelillisesti tapahtumaan. Valmentaja kuitenkin haluaa peluuttaa kaikkia mahdollisimman tasapuolisesti (tässä tapauksessa kyse oli 10-12 v pelaajasta, joka yritti sanoa vanhemmilleen ja valmennukselle, ettei haluaisi pelata) ja se taas ei sovi kilpailuhenkisille vanhemmille ja tämä aiheuttaa yleensä ikävää selän takana puhumista. Tällainen varmasti korostuu pienemmissä seuroissa, joissa ei pystytä tekemään riittävästi tasojoukkueita.

Eli ihan oikeasti me vanhemmat: antakaa lapsen päättää haluaako osallistua tällaiseen harrastukseen vai ei. Nykyään löytyy paljon muitakin harrastuksia, jotka saattavat sopia huomattavasti paremmin hänelle. Ja meidän dinosaurustenkin pitäisi ymmärtää, että myös e-urheilu on jo nykyaikaa.

Mutta onneksi nykyään on myös easy hockey toimintaa, jossa pystyy harrastamaan ilman paineita.

 

[Ykkössentteri]

Just äskettäin juteltiin hetki koutsien kesken vanhemmista, kun he olivat muistaneet meitä lahjoilla näin joulun alla. Jo pitkään koutsanneena sanoisin, että ylivoimainen enemmistö vanhemmista hoitaa hommansa ainakin ulospäin erittäin hyvin, eli toteuttavat kkk-periaatetta (kuljeta, kustanna, kannusta). Toivoisin, että näin olisi myös sekä automatkalla hallilta kotiin että kotona, kun ympärillä ei ole ylimääräisiä korvia.

Huonon päivän kohdalla vanhemman tuki ja positiivisuus auttaa unohtamaan menneet nopeasti, joten omat tunteet kuriin ja eteenpäin! Negatiivisuus ja lapsen haukkuminen tässä kohtaa ainoastaan pahentaa tilannetta eli mikset tehnyt sitä ja tätä, ja mikset syöttänyt/laukonut tai oli sulla taas huonot ketjukaveritkin. Ei johda vuodatukset mihinkään hyvään! Ei auta ketään kehittymään eikä paranna lapsen sisäistä motivaatiota, jos hänelle tärkein henkilö myrkyttää mieltä purkaessaan usein vain omaa pahaa oloaan samalla kaikista muistakin asioista lapsen kuullen. Olen itsekin entinen isä-koutsi ja olen antanut aikanani rapaa jatkaessasi koutsaamista vielä kotimatkallakin autossa. Ei johtanut tosiaan mihinkään parempaan, kun tunne löi yli. Miten turhaa se olikaan.

Nyt ollut jo pidempään ulkopuolinen valmentaja ja tällä hetkellä koutsitiimissämme Jokereissa ei ole enää yhtään isää mukana. Nautin joka päivästä ja helpottaa hommaa kovasti, kun kaikki pojat on kaikille samalla viivalla ja voidaan puhua asioista täysin avoimesti. Ollaan pojille tiukkoja ja vaativia, mut myös aikuisia, joille voi tulla tarvittaessa puhumaan mistä vaan. Myös ei-jääkiekkoon liittyvää. Henkinen hyvinvointi on tärkeintä, jos yrität saada fyysisesti kehostasi parhaan irti käytännössä joka ikinen päivä. Todella vähän on tullut negaa vanhemmilta (ainakin toistaiseksi) vaikka kilpailu pelipaikoista, peliajasta ja joukkueessa pysymisestäkin on kovaa.

Vanhemmille tärkeää on mielestäni kkk-ajatus ja ohjata lasta tekemään sitä, johon hänellä on intohimoa, oli se sitten jääkiekko tai viulunsoitto. Fiilis on tärkein.

 

[Glove]

Taitaa näissä vanhempien aiheuttamissa ongelmissa päteä vanhan 20/80 kaava. 20 prosenttia vanhemmista aiheuttaa 80 prosenttia ongelmista. Äkkiseltään laskettuna minulla tuli kesällä 25 vuotta valmennushommia täyteen ja koskaan ei junioreiden kanssa ole ollut semmoisia ongelmia, ettei niitä olisi saatu selvitettyä. Vanhempien kanssa taas on. No, nämä tapaukset on kyllä ollut enimmäkseen semmoisia, ettei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu. Jotkut vaan ei yksinkertaisesti sovi urheilevan nuoren vanhemmiksi, mutta sehän ei ole sen nuoren syy kun ei se ole voinut vanhempiaan valita.

 

[läpy]

Oma kantani on, että vanhempien kannattaisi panostaa ulkopuoliseen valmennukseen heti f-junnuista lähtien. Maksaa kyllä, mutta ei välttämättä niin paljon kuin kuvitellaan. KKK-periaate tarkoittaa ennen kaikkea minulle, että vanhemmat eivät tunge itseään toimihenkilöiksi. Toisinaan huvittaa, kun f-e-junnuissa on puolen tusinaa "valmentajia" jäällä ja toinen mokoma "huoltajia" aitiossa omaa kersaa tillottamssa moittien samalla, kun joku äiti tai isä kyylää katsomossa.

 

[Glove]

Oma kantani on, että vanhempien kannattaisi panostaa ulkopuoliseen valmennukseen heti f-junnuista lähtien. Maksaa kyllä, mutta ei välttämättä niin paljon kuin kuvitellaan. KKK-periaate tarkoittaa ennen kaikkea minulle, että vanhemmat eivät tunge itseään toimihenkilöiksi. Toisinaan huvittaa, kun f-e-junnuissa on puolen tusinaa "valmentajia" jäällä ja toinen mokoma "huoltajia" aitiossa omaa kersaa tillottamssa moittien samalla, kun joku äiti tai isä kyylää katsomossa.

Riippuu tietenkin siitä, mitä tasoa joukkueen valmennus on. Ja toisekseen, tulee aika kalliiksi. Esim. Viima Hockey veloittaa kerrasta 39 €. Pari kertaa vikkossa tekisi vuodessa jo reilut 4000 €.

 

[läpy]

Tärkeää olisi pienessäkin päässä, että vanhemmat pysyvät katsomossa. Viiman kaltaista valmennusta tuskin tarvitaan pienessä päässä muuta kuin silloin tällöin inspiraatiota antamaan. Palkattu ulkopuolinen valmennus mahdollistaisi sen, että poikia kohdellaan tasapuolisesti. Tasapuolisesta kohtelusta kannattaa maksaa.

 

[Väärävaihto]

Tärkeää olisi pienessäkin päässä, että vanhemmat pysyvät katsomossa. Viiman kaltaista valmennusta tuskin tarvitaan pienessä päässä muuta kuin silloin tällöin inspiraatiota antamaan. Palkattu ulkopuolinen valmennus mahdollistaisi sen, että poikia kohdellaan tasapuolisesti. Tasapuolisesta kohtelusta kannattaa maksaa.

Missä seuroissa poikia ei kohdella tasapuolisesti? Seuroissa tehdään kuitenkin pääsääntöisesti hienoa ja arvokasta työtä lasten ja nuorten harrastuksen eteen. Jos joku valmentaja oikeasti ei kohtele poikia tasapuolisesti, niin se pesti on lyhyt.

Mitä tuohon ulkopuoliseen valmennukseen tulee, mitä itse olen nähnyt, niin seurat tai oikeastaan niiden yksittäiset joukkueet käyttää palveluita lähinnä fysiikka- ja oheistreeneissä sekä tietysti luisteluopetuksessa eri teemoilla. Seurat kouluttavat valmentajia ja omille päätoimisille valmentajille hankitaan sellainen koulutus, että nämä sitten pystyvät lisäkouluttamaan muita seuran valmentajia. Seuroissa on ollut 2-3 valmentajaa yleensä päätoimisija, joilla on edellytyksiä ja taitoa tähän muiden valmentajien kouluttamiseen ja näin opit saadaan laajasti käyttöön kentälle. On tärkeää, että seurasta löytyy omasta takaa osaamista eri osa-alueille. Tulee nimittäin todella kalliiksi, jos junnuseuran toiminta olisi pelkästään ulkopuolisen valmennuksen varassa.

Jos yksittäiset vanhemmat hankkivat omille nuorilleen ulkopuolista valmennusta seuravalmennuksen lisäksi, niin se on tietenkin jokaisen oma asia ja usein tätä näkeekin nykyisin. Se on kuitenkin kiinni juuri vanhempien lompakon paksuudesta ja se ei ainakaan tasa-arvoista tilannetta junioreiden välillä. Olen huomannut sivusta seuranneena, että samassa joukkueessa olevien junioreiden ja heidän vanhempien välillä tästä on käyty monenlaista keskustelua.

 

[Zer0u]

Tärkeää olisi pienessäkin päässä, että vanhemmat pysyvät katsomossa. Viiman kaltaista valmennusta tuskin tarvitaan pienessä päässä muuta kuin silloin tällöin inspiraatiota antamaan. Palkattu ulkopuolinen valmennus mahdollistaisi sen, että poikia kohdellaan tasapuolisesti. Tasapuolisesta kohtelusta kannattaa maksaa.

Sinulta on tullut melko paljon negatiivista kommenttia niin tässä ketjussa kuin Juniorivalmentajat-ketjussa. Osa asioista on varmasti juurikin näin, mutta isossa kuvassa en kyllä tunnista suurinta osaa näistä negatiivista asioista. En todellakaan tiedä, missä seurassa/seuroissa olet saanut näin huonoa kohtelua, mutta asiat ei todellakaan ole suurimmassa osassa seuroja näin huonosti, mitä sinun viesteistä saa kuvan.

Mikä asia takaa sen, että ulkopuolinen valmentaja kohtelee lapsia varmasti tasapuolisesti? Miksi joku isävalmentaja ei voisi kohdella lapsia tasapuolisesti? Jos olet yhtään kartalla nykypäivän seuratoiminnasta, niin tiedät vallan hyvin, että suurimmassa osassa seuroista päätoimiset (ulkopuoliset ihmiset) tekee päätökset pelaajien tasoista, tarkkailee myös että lapsia kohdellaan tasapuolisesti harjoituksissa jne. Peleissä nyt en todellakaan usko, että missään f-junnuissa yksikään seura peluuttaa. Jos näin on, niin kyllä asiat on huonosti.

Toinen varteenotettava kysymys on, että valmentajia kun riittää mistä valita, niin varmasti ymmärrät, että melko harva ulkopuolinen valmentaja lähtee valmentamaan F-junnuja, joten mistä ajattelit kaivaa kaikkiin G-F-E junnujengeihin ulkopuoliset vetäjät? Ja ei, raha ei ratkaise tätä asiaa.


Itse ketjun aiheeseen.

Hyviä näkökulmia taas keskustelijoilla. Omat kokemukset ovat tässä asiassa ihan positiivisia. Suurin osa vanhemmista käyttäytyy hyvin, osaavat antaa kritiikkiä oikealla tavalla ja ovat varmasti ihan tyytyväisiä moneen asiaan. Tottakai aina niitä erikoisia tarinoita ja ihmisiä tulee vastaa, jotka eivät pysty käyttäytymään, mutta varmasti sellainen asia, mistä ei ikinä päästä eroon. Toinen asia mistä on myös vaikea saada fakta tietoa on se, että mitä siellä autossa ja kotona tapahtuu, kun hallin ovi menee harjoitusten ja pelien jälkeen kiinni.

Vanhemmat näkevät aina vain oman lapsen asiat ja oman lapsen näkökulmasta asiat. Seurojen ja valmentajien pitää kuitenkin nähdä kokonaisuus, jonka takia yleensä ristiriitoja tulee.

 

[läpy]

Isät ja äidit katsomoon vain, se on oikea paikka kaikille vanhemmille.

 

[läpy]

Itse kun valmensin, niin pahimmat parkujavanhemmat olivat valmentajavanhemmat. Heidän poikaa ei saanut taklata, heidän poikaa ei saanut rangaista rikkeistä, heidän poikaa ei voinut laittaa aa-joukkueeseen, heidän poikien piti päästä pelaamaan parhaiden kanssa ja eniten jne. Muutamat jatkoivat kilpaikäluokkiin (omien poikien) valmentajiksi, älkää kysykö miksi.

 

[Pande30]

Isät ja äidit katsomoon vain, se on oikea paikka kaikille vanhemmille.

Sanottakoon ensin se että en ole valmentaja enkä toimihenkilö poikani joukkueessa, mutta olen tyytyväinen siihen mielestäni laadukkaaseen ja tasapuoliseen valmentamiseen mitä poikani joukkueessaan saa, vaikka joukkueessa on isävalmentajat.
Varmasti parasta olisi jos kaikissa joukkueissa olisi ulkopuoliset valmentajat, mutta mistä otat ne ulkopuoliset valmentajat jokaiseen joukkueeseen? Varmaan siihen seuraan jota sinä edustat löytyisi helposti ulkopuoliset valmentajat, mutta joukkueita on Suomessa paljon ja peliryhmiä tuhansia niin mistä niille kaikille löytyy hyvät ulkopuoliset valmentajat vaikka rahaa olisi kuinka paljon käytettävissä? Jostain olin lukeneeni että Suomessa löytyisi noin joka 12 joukkueeseen koulutettu valmentaja jos kaikki koulutetut valmentajat saataisiin rekrytoitua valmentajiksi. Mitä niille lopuille joukkueille pitäisi tehdä? Sanotaanko kaikille muille pojille että teidän joukkueen toiminta ja teidän pelaaminen loppuu nyt kun ulkopuolista valmentajaa ei ole saatavilla?

 

[YesButNoBut]

Kokemukseni mukaan, erityisesti pienissä seuroissa ei ole oikeastaan mahdollista saada järjestettyä valmennusta ja muita toimihenkilöitä, kuin pelaavien lasten vanhemmista. Melko varmasti jokainen seura yrittää päästä ulkopuoliseen valmennukseen viimeistään U16 vaiheessa?

Tässä omakohtainen näkemys lapseni kautta, sekä isävalmentajiin, että ulkopuolisiin valmentajiin, vanhemmuuden näkökulmasta:
Harrastuksen alkutaipaleella oli erittäin lämmin ja hyvä tunnelma, kun lastani ohjasi toisen pelaajan isä, kaikki toiminta oli mukavaa ja maanläheistä. Kyseiset isävalmentajat osasivat ottaa huomioon, niin uuden harrastajan, kuin heidän vanhempansa, sekä osasivat käsitellä lapsia myös vanhemman roolissa, ei vain valmentajan.
Tällä luotiin hyvä pohja sille, että myös meidän vanhempien mielestä kannattaa uhrata aikaa ja rahaa tähän harrastukseen, koska totuushan on, että tarvitaan riittävä harrastajien määrä alussa, että toiminta pystytään turvaamaan tuleville vuosille.

Kohdalle sattui useita isävalmentajia ja täytyy kyllä sanoa, että lähes kaikki olivat omia lapsiaan kohtaan huomattavasti kriittisempiä ja vaativampia. Mielestäni käsittelivät lapsiaan ehkä hieman enemmän kilpakiekko asenteella, kuin muita.

Siirryttäessä lähemmäksi kilpasarjoja, myös ulkopuoliset valmentajat tulivat kuvioihin ja tietysti kilpasarjoissa toiminta muuttui aivan toisenlaiseksi, kilpailu pelipaikoista ja -ajasta tuli mukaan kuvioihin ja näin se pitää ollakin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kilpailun kautta saadaan parempia tuloksia ja tässä vaiheessa auttaa myös juniorivuosien harrastus vaiheessa hankitut harrastajamäärät, että kaikille löytyy omantasoinen kilpailuympäristö, kun sen aika koittaa.

Mutta oma mielipiteeni on, että meitä vanhempia tarvitaan varsinkin alussa turvaamaan tämän lajin jatkuvuus niin valmennus, kuin toimihenkilöpuolella.

 

[Zer0u]

Ylempänä hyvin vastattu läpyn viestiin. Siitä tosiaan samaa mieltä, että varmasti olisi kaikkien etu, että isät ja äidit eivät olisi joukkueiden johtoryhmässä. Mutta tämä on asia, josta suomalainen seurakenttä elää. Ilman näitä vapaaehtoisia, ei olisi myöskään seuroja.

Varmasti on läpyn kaltaisia kokemuksia isä- taikka äiti valmentajista, mutta itse olen kyllä kokenut sen, että varsinkin pienessä päässä se saattaa olla jopa etu, että meillä on hyviä vanhempia valmentajina.

Ja nostan kyllä pointtina sen, että seurojen pitää olla vahvempia näissä asioissa. Varsinkin, kun päätoimisia ja ulkopuolisia työntekijöitä rupeaa löytymään. Oma kokemus tästä asiasta on se, että siinä vaiheessa kun pelaajia laitetaan tasoryhmiin ja joukkueella on isävalmentajia, niin eivät nämä isävalmentajat päätä tasoista. Tai ei näin saisi olla varsinkaan isommissa seuroissa. Varmasti heidän mielipiteitään kuunnellaan, mutta kyllähän se asettaa isävalmentajan erittäin pahaan tilanteeseen. Tästä syystä seuran pitää olla niin lähellä jokaista joukkuetta ja pelaajaa, että pystyvät tekemään nämä päätökset isä/äiti valmentajan puolesta. Ja kantavat myös vastuun niistä valinnoista ja muistakin asioista. Ja olen tosiaan ymmärtänyt, että näin tehdäänkin monessa paikkaa.

 

[Glove]

Kun nyt tuli isävalmentajista puhetta... Ristiriitainen tilanne kun puhutaan aina, että sinne pieneen päähään tarvittaisiin parhaat valmentajat. Ja sitten (kärjistäen) otetaan valmentajaksi ihan pystymetsästä jonkun pelaajan isä, joka ei osaa kieltäytyä.

Olen minä nähnyt hyviäkin isävalmentajia, mutta toisaalta myös hemmetin huonoja. On meitä ulkopuolisia valmentajiakin moneen lähtöön, ei se välttämättä ole onni ja autuus hommata sellainen. Mutta niille pikkujunnuille pitäisi tosiaan saada mahdollisimman hyvät valmentajat. Oli se sitten jonkun isä tai ei.

 

[läpy]

Jos isävalmentajia pitää olla, niin heillä pitäisi olla jämy esimies. Näin ei vain aina ole, varsinkin jos isävalmentaja on meritoitunut vanha pelaaja ja valmennuspäällikkö on ei niin meritoitunut vanha jääkiekkoilija. En ole valitettavasti nähnyt vielä yli-ihmistä isävalmentajana, joka pystyy pitämään tunteet kurissa oman lapsen läsnäolosta huolimatta. Jos on kova palo valmentamiseen, niin kuin usein olen kuullut, voi toki mennä valmentamaan muuta kuin oman pojan joukkuetta. Harva menee.

 

[YesButNoBut]

Taas paljon hyviä vastauksia edellisissä viesteissä.

Oman kokemuksen mukaan ajoittain valmentajia on ohjautunut rooliinsa oman lapsen harrastustoiminnan jatkumisen vuoksi. On ollut tilanteita, että joukkueen seuraavan kauden jatko on ollut vaarassa, koska vapaaehtoisia valmentajia ei ole löytynyt. Tällaisessa tilanteessa seuran johto on ollut lähes pakotettu ottamaan kokemattomiakin valmentajia ja sellaisten valmentajien objektiivisuus ei ole parhaalla tasolla, eikä takaa parasta mahdollista laatua harjoitus ja pelitapahtumiin. Valitettavaa mutta pakollista. Onneksi hyvin useasti edes vastuuvalmentajalla on enemmän kokemusta, vaikka siinäkin tapauksessa olisi kyse isävalmentajasta.

 

[YesButNoBut]

Jos isävalmentajia pitää olla, niin heillä pitäisi olla jämy esimies. Näin ei vain aina ole, varsinkin jos isävalmentaja on meritoitunut vanha pelaaja ja valmennuspäällikkö on ei niin meritoitunut vanha jääkiekkoilija. En ole valitettavasti nähnyt vielä yli-ihmistä isävalmentajana, joka pystyy pitämään tunteet kurissa oman lapsen läsnäolosta huolimatta. Jos on kova palo valmentamiseen, niin kuin usein olen kuullut, voi toki mennä valmentamaan muuta kuin oman pojan joukkuetta. Harva menee.

Täysin samaa mieltä, että pitää olla jämy esimies. Niitäkin on tullut nähtyä monenlaisia, osa heistä edennyt hienosti urallaan ja osa taasen mennyt aivan toiseen suuntaan ja parhaiten on menestyneet itsenäiset hyvin linjansa pitävät esimiehet. Ne, jotka eivät pysty pitämään omaa linjaansa, ovat muiden henkilöiden ohjattavissa.

Isävalmentajalle oman lapsen valmentaminen antaa myös yhteistä aikaa. Valmentajalla saattaa olla monta lasta ja kaikki eri ikäryhmissä/harrastuksissa ja jokaiselle pitäisi antaa aikaa. Jos intohimona on valmennus, niin onhan oppi jostain hankittava ja isävalmennus tarjoaa siihen tietynlaisen kompromissin myös ajankäytön suhteen. Sitten kun omat lapset ovat kasvaneet ja mahdollisesti lähteneet pesästä, niin on mahdollista helpommin siirtyä ulkopuoliseksi valmentajaksi. Ja tässä tarkoitan pyyteetöntä hyvää isävalmennusta juniorivuosien alussa, en sellaista, missä valmennukseen hakeudutaan oman lapsen kehityksen/uran suunnan turvaamiseksi.

Ja aivan varmasti, jos pärjäisimme ilman isävalmentajia, niin kilpailullinen lopputulos olisi parempi ja jäisi kaikki spekulaatiot pois tasapuolisuudesta.

 

[Zer0u]

Jos isävalmentajia pitää olla, niin heillä pitäisi olla jämy esimies. Näin ei vain aina ole, varsinkin jos isävalmentaja on meritoitunut vanha pelaaja ja valmennuspäällikkö on ei niin meritoitunut vanha jääkiekkoilija. En ole valitettavasti nähnyt vielä yli-ihmistä isävalmentajana, joka pystyy pitämään tunteet kurissa oman lapsen läsnäolosta huolimatta. Jos on kova palo valmentamiseen, niin kuin usein olen kuullut, voi toki mennä valmentamaan muuta kuin oman pojan joukkuetta. Harva menee.

Tästä kyllä täysin samaa mieltä, tosin kyllä niitä laadukkaita isävalmentajiakin on nähty. Toki, samaa mieltä myös siitä, että tunteiden pitäminen kurissa, kun oma lapsikin on mukana on haasteellista ja välillä varmasti mahdotonta.

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että ilman näitä isävalmentajia, meillä ei olisi tällä hetkellä junioripolkua. Tämä toki tarkoittaa myös sitä, että seurojen päätoimisen työntekijöiden ja itse seuran pitää olla vahvasti mukana arjessa ja linjata kaikki asiat. Tähän suuntaan olemme onneksi jo menossa monessa seurassa. Ymmärrän toki pienten seurojen mahdottomuuden yhdellä valmennuspäälliköllä tehdä toimenpiteitä, mutta isojen seurojen suuntaus on selkeästi tämä

Aikaisemmin kirjoitin jo, että ilman muuta optimitilanne olisi se, että kaikissa seuroissa kaikissa joukkueissa olisi ulkopuoliset koutsit. Toki se ulkopuolinen koutsit voi olla aivan yhtä kassalla koko hommasta, mutta tämä olisi varmasti se ihanne tilanne. Palaan edelleen samaan asiaan, että tämä vain on sula mahdottomuus, koska sen mitä itse olen nähnyt ja jopa joskus tehnytkin valmentajatekrytointia, niin suuri osa valmentajista (tai valmentajaksi haluavista) valitsee mielummin hieman pienemmän rahallisen korvauksen ja vanhemmat juniorit kuin enemmän korvausta ja nuoremmat juniorit. Joten niitä valmentajia tuppaa välillä olemaan vaikea löytää vanhempiin junnuihin, niin mistä niitä löytyisi nuorempiin?

Ilman muuta siellä aivan pienessä päässä tehdään erittäin arvokasta työtä jatkoa ajatellen, joten kyllähän siellä pitäisi olla laatua valmentajissa. Onneksi oma kokemus on kuitenkin se, että monessa paikassa on myös erittäin hyviä isävalmentajia ja vahvat linjaukset seuralta, vahva panos päätoimisen työntekijöiden kautta itse arkeen, jolloin olemme jo melko hyvässä tilanteessa.

 

[Glove]

Siellä 6-12 vuotiaissa pitäisi luoda pohjat sille, että pelaaja voi tavoitella maksimaalista tasoaan. Siellä se mahdollisuus voidaan myös pilata. Siksi hyvät valmentajat. Mutta itse voisin lähteä sinne pieneen päähän aivan hyvin jos elämäntilanne sen muuten sallisi. Mutta mukava näitä yksilöjuttujakin on tehdä, mitä viime vuosina olen tehnyt.

 

[Väärävaihto]

Tiedän monta hyvää isävalmentajaa, jotka ovat tulleet lajin pariin oman lapsen harrastuksen kautta ja he ovat jatkaneet valmentamista useita vuosia, vaikka oma junnu on lopettanutkin. Tiedän myös monta hyvää isävalmentajaa, jotka ovat valmentaneet eri ikäluokkaa, missä oma junnu pelaa. Olen nähnyt läheltä useita kertoja, että isävalmentajan oma junnu ei todellakaan pääse sen helpommalla kuin muut junnut. Olen tottunut seuroissa, missä olen toiminut, että isävalmentaja ei päätä tasoryhmää tai ikäluokkaa, missä oma junnu pelaa, vaan siitä päättävät seuran junnupäällikkö tai valmennuspäällikkö. Sama tosin koskee muitakin junnuja ja kohtelu on ollut tasapuolista valmensi isä tai ei. Suurimmalla osasta isävalmentajista tulee rajat vastaan jossain kohtaa ja yleensä viimeistään kilpaikäluokan kynnyksellä alkaa tulla ulkopuolisia valmentajia. Pääsääntöisesti muutenkin kilpaikäluokissa valmentaa joku muu kuin isävalmentaja, vaikka isävalmentaja pystyisi homman hoitamaan. Hän voi valmentaa vaihtoehtoisesti eri kilpaikäluokassa kuin, missä oma junnu pelaa. Nämä asiat ovat varmasti paljolti kiinni seurojen koosta ja resursseista, mutta vanhempia tarvitaan joukkueiden toiminnassa varsinkin alkuvaiheessa.

Jos valmennuspäälliköllä ei riitä aikuisten oikeasti jämäkkyyttä tai seurassa on muuten jokin hyvävelikerho, niin silloin jäsenistön pitää puuttua asiaan. Kaikki on korjattavissa kuten muistaakseni juniorivalmentajat ketjussa kerroin aikaisemmin. Täällä palstoilla tai hallin käytävillä ruikuttaminen ei auta, vaan pitää osallistua joukkueiden vanhempainiltoihin sekä seuran kevät- ja syyskokouksiin. Niissä viimeistään voi vaikuttaa asioihin, jos muu ei auta.

Vaikka kuinka kaivelin muistini sopukoita, niin vastaan on tullut yllättävän vähän isävalmentajia, jotka ovat koittaneet vaikuttaa oman junnun asioihin. Toki jokainen on liikaa, mutta heidän pestit jäivät lyhyeksi juuri seurojen jämäköiden urheilutoimesta vastaavien henkilöiden toimesta. Muistan myös joitain ulkopuolisia valmentajia, joilla on ollut aivan pirun kova CV mm. tutkintojen ja koulutuksien suhteen, mutta käytännössä he olivatkin pettymyksiä. Kiitos jämäköiden seuratoimijoiden nämäkin valmentajat menivät vaihtoon jopa kesken kauden.

Isävalmentajat, jotka suosivat omia junnujaan, niin heidät pitää saada kuriin ja toiminnasta pois. Eniten harmittaa ne isävalmentajat, jotka hoitavat hommansa hyvin, mutta silti joutuvat ajojahdin kohteeksi syyttä suotta. Heitä on muuten yllättävän paljon.

 

[Glove]

Tässä kun tarkemmin mietin niin vaikeimpia vanhempia ovat olleet äidit. Vaaleansiniset lasit päässä seurataan oman kersan toimintaa ja sitten avaudutaan kun koetaan jotain "vääryyttä" = väärät ketjukaverit, väärä pelipaikka, väärä vieruskaveri bussissa tms.

Toivottomin tapaus oli eräs naispuolinen joukkueenjohtaja. Harjoittelusta kun puhuttiin ja esiin nousi sana "puntti" niin eka reaktio oli, että "ei meidän Jussi ainakaan." Ja kaiken huipuksi seuraavan kauden sopimusneuvotteluissa oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt itse hommata sen verran sponsoreita, että voidaan maksaa jotain korvausta toisten lasten valmentamisesta. No, eihän siitä mitään sitten tullut. Valmensin minä sitä joukkuetta kuitenkin pari vuotta myöhemmin kun tämä äiti oli poistunut kuvioista.