Itsenäisen Suomen historia

[Ollakseni]

Mietin vähän mihin tämä keskustelu menisi, kun hataria muistikuvia on pelkästään Suomettumiseen liittyvästä ketjusta, mutta ei äkkiseltään löytynyt. Laitetaan sitten tänne.

Suomettuminen | Parhaita timanttijuttuja: Kommunisti Taisto Sinisalo esitti 50 vuotta sitten eduskunnassa kysymyksen, joka johti maantiedon oppikirjan sensurointiin: "Miten tällaista törkyä voi hyväksyä?"

Tasan 50 vuotta sitten Suomessa sensuroitiin maantiedon oppikirja, koska siinä puhuttiin Neuvostoliitosta totta. Suomi oli syksyllä 1971 niin suomettunut, että kommunisti Taisto Sinisalo sai yhdellä eduskuntakysymyksellä koko järjestelmän polvilleen.

www.hs.fi

HS julkaisi mielestäni melko ansiokkaan jutun siitä, kuinka suomettunut Suomi oli 1970-luvun alussa. Eli Taisto Sinisalo teki Eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä kuinka lukiolaisten maantiedon kirjassa on virallisen ulkopolitiikan vastaisia näkemyksiä. Tämä johti siihen, että kirjan sisältöä muutettiin, kustantamo pyysi anteeksi ja opetusministeri totesi että koulukirjat pitää tarkastaa ettei niihin päädy virallisen ulkopolitiikan vastaista tietoa. Kuten se että Viro, Latvia ja Liettua menettivät itsenäisyytensä ja päätyivät Neuvostoliiton osavaltioiksi. Tai että Varsovan liiton maat olivat vahvasti Neuvostoliiton alaisia (kolme vuotta aiemmin NL:n tankit olivat käyneet jyräämässä opiskelijoita Prahassa ja Tsekkoslovakia oli virallisesti itsenäinen valtio tuolloin).

 

[finnjewel]

Mainio lainaus tuosta ylempänä linkatusta HS:n ansiokkaasta jutusta:

Teiniliiton kannanotto opetusmateriaalista (v. 1971):

"Opetuksen sisältö ei koskaan voi olla yhteiskunnallisesti puolueetonta, vaan kouluopetuksella muokataan kouluakäyvien asenteita, maailmankatsomusta ja yhteiskunnallisia tavoitteita. (---)
On lisäksi huomattava se, että myös asioista vaikeneminen on tärkeä osa muokkausta."

Toivottavasti tälle linjalle ei enää palata. Ei kouluopetuksessa eikä uutisvälityksessä.

 

[Kiekkokatsoja]

Mainio lainaus tuosta ylempänä linkatusta HS:n ansiokkaasta jutusta:

Teiniliiton kannanotto opetusmateriaalista (v. 1971):

"Opetuksen sisältö ei koskaan voi olla yhteiskunnallisesti puolueetonta, vaan kouluopetuksella muokataan kouluakäyvien asenteita, maailmankatsomusta ja yhteiskunnallisia tavoitteita. (---)
On lisäksi huomattava se, että myös asioista vaikeneminen on tärkeä osa muokkausta."

Toivottavasti tälle linjalle ei enää palata. Ei kouluopetuksessa eikä uutisvälityksessä.

Minusta puolestaan tuntuu, että juurikin näin tehdään. Jos ei aina, niin ainakin toisinaan. Asiat vaan ovat muuttuneet erilaiseksi.

 

[Radiopää]

Tämä on aiheelle oikein hyvä ketju. Tällainen juttu antaa vähän perspektiiviä sille, kun huomenna joku Twitterissä ”muistuttaa”, ettei mitään itsenäisyyttä ole ollut yli kahteen vuosikymmeneen, koska EU vei sen.

Toivottavasti tälle linjalle ei enää palata. Ei kouluoperuksessa eikä uutisvälityksessä.

Olisi mielenkiintoista kuulla palstan historianopettajien näkemyksiä nykyisen opetuksen epäkohdista. Mitä esimerkiksi Israelista opetetaan. Entä Suomen roolista jatkosodassa. Ainakin se tuntuu kovasti loukkaavan joitakin, kun historiasta kerrotaan eri tavalla, mihin omana kouluaikana opittiin tietämään.

Omana kouluaikana sisällissodasta ei juuri puhuttu ja Lapin sota mainittiin loppukaneettina ilman minkäänlaista merkitystä. Sotien syitä tärkeämpää oli tietää vuosilukuja. Presidenttienkin kohdalla oli linjoja ja tekoja tärkeämpää tietää kunkin vallassa olevien toimikausien vuosiluvut. Omalla kohdallani historianopetus alkoi vasta 4. tai 5. luokalla. Muistaakseni luulin ennen sitä, että isoisäni oli ollut sodassa vuonna 1917, koska itsenäisyyspäivänä puhuttiin niin paljon sodista, joissa isoisäni menetti osan nuoruuttaan.

Suuremmat epäkohdat taisivat kuitenkin koskea uskonnonopetusta, mutta se on toisen ketjun aihe.

 

[Everton]

Oli kieltämättä erittäin hyvä artikkeli ja tutkimustyötäkin oli tehty selvästi huolella.

Hyviä nostoja jutusta on se, että Teiniliiton silloinen puheenjohtaja Erkki Liikanen vaati, että "oppikirjojen hyväksymiseen pitäisi asettaa poliittisin perustein valittu asiantuntijaelin". Eli käytännössä antaa (valtaa pitävien) puolueiden määrätä mitä, ja miten on oikein opettaa.

Ja näin sitten kai jollain tavalla kävikin. Artikkelin loppukaneettinahan mainitaan, että kun kiistanalaisesta kirjasta otettiin seuraava painos vuonna 1972, niin se esiluetuttiin Suomi-Neuvostoliitto-seuran pääsihteeri Christina Porkkalalla.

 

[Everton]

Menee vähän off-topic, mutta aloin tässä yhtenä unettomana yönä miettimään Suomen pohjoisrajaa. Sehän on monessa mielessä aika outo. Rajajoki Norjan ja Suomen välillä on tietysti ihan looginen, mutta muuten vaikuttaa aika hatusta vedetyltä. Eikös siellä raja mene keskeltä muutamaa tunturiakin.

Ja miksi ihmeessä Ruotsi on suostunut siihen, että se on menettänyt pääsynsä Jäämerelle? Ja onko Norjakaan välttämättä yksin omaan iloinen siitä, että sillä on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa, vai olisiko sille sopinut paremmin, että väliin jää kaistale Suomea?

 

[Ollakseni]

Menee vähän off-topic, mutta aloin tässä yhtenä unettomana yönä miettimään Suomen pohjoisrajaa. Sehän on monessa mielessä aika outo. Rajajoki Norjan ja Suomen välillä on tietysti ihan looginen, mutta muuten vaikuttaa aika hatusta vedetyltä. Eikös siellä raja mene keskeltä muutamaa tunturiakin.

Ja miksi ihmeessä Ruotsi on suostunut siihen, että se on menettänyt pääsynsä Jäämerelle? Ja onko Norjakaan välttämättä yksin omaan iloinen siitä, että sillä on yhteistä maarajaa Venäjän kanssa, vai olisiko sille sopinut paremmin, että väliin jää kaistale Suomea?

Kuninkaat yms. tykkäävät piirrellä viivoja karttoihin ja se onko siinä tunturi, joki, järvi tai muuta edessä tuskin paljoa kiinnosti silloisia hallitsijoita. Ruotsihan menetti suoran yhteyden Jäämerelle kun Norja päätti irtautua valtioliitosta. Sinällään kun Suomen rajoja on ensimmäistä kertaa piirrelty kartalle joskus 1808-1809 niin ei tainnut Jäämerelle pääsyllä olla paljoa virkaa. Jäätä oli vähän enemmän ympäri vuoden ja eipä sitä kautta taidettu paljoa laivalla kulkea.

 

[Everton]

Kuninkaat yms. tykkäävät piirrellä viivoja karttoihin ja se onko siinä tunturi, joki, järvi tai muuta edessä tuskin paljoa kiinnosti silloisia hallitsijoita. Ruotsihan menetti suoran yhteyden Jäämerelle kun Norja päätti irtautua valtioliitosta. Sinällään kun Suomen rajoja on ensimmäistä kertaa piirrelty kartalle joskus 1808-1809 niin ei tainnut Jäämerelle pääsyllä olla paljoa virkaa. Jäätä oli vähän enemmän ympäri vuoden ja eipä sitä kautta taidettu paljoa laivalla kulkea.

Ihan totta. Ja jos vielä lähtee järkeilemään, niin taitaapi olla niin, että koko Lappi (siis Suomen, Norjan, Ruotsin ja varmaan nyky-Venäjänkin alueita) on ollut tuolloin ihan periferiaa ja merkityksetöntä aluetta. Saamelaiset siellä ovat hyvin pitkälti keskenään asustelleet, eikä heille mihinkään karttoihin piirretyillä rajoilla ole ollut mitään merkitystä.

 

[vetti]

Eikä Norjallakaan ole ollut maarajaa Venäjän/Neuvostoliiton kanssa ennen kuin tuo ”rakas” naapuri vei meiltä Petsamon.

 

[Kälvis]

Eikä Norjallakaan ole ollut maarajaa Venäjän/Neuvostoliiton kanssa ennen kuin tuo ”rakas” naapuri vei meiltä Petsamon.

Petsamokaan ei tosin kuulunut itsenäiseen Suomeen kuin vasta vuodesta 1920 vuoteen 1944 ja esimerkiksi Suomen suuriruhtinaskuntaan se ei koskaan kuulunut vaan oli osa Arkangelin kuvernementtia. Olisi kuitenkin väärin puhua Petsamosta vanhana venäläisenä alueena, sillä kolttasaamelaisiahan tuolla alueella taisi lähinnä asua. Muutenkin rajan takana Venäjän puolella taisi vielä 1900-luvun alussa asua lähinnä karjalaisia ja pohjoisempana saamelaisia, mutta neuvostoaikana molemmat kansat kokivat surkean kohtalon.

 

[heavy]

Eikä Norjallakaan ole ollut maarajaa Venäjän/Neuvostoliiton kanssa ennen kuin tuo ”rakas” naapuri vei meiltä Petsamon.

Norja itsenäistyi 1905 jolloin Suomi oli osa Venäjää. Eli oli maarajaa tuolloin.

 

[vetti]

Norja itsenäistyi 1905 jolloin Suomi oli osa Venäjää. Eli oli maarajaa tuolloin.

Tietenkin oli, tuota nyt ei varmaankaan tarvinne edes mainita.

 

[Fordél]

Olen tässä viimeisen vuoden aikana jatkanut Suomen itsenäistymisen ajan ja 1920-luvun historiaan perehtymistä. Täytyy sanoa, että jos sota-ajat ovat mielenkiintoisia niin ovat kyllä nämäkin aikakaudet. Oon tutustunut ajanjaksoon lähinnä elämäkertojen kautta. Viimeisimpinä teoksina oon tullut luettua Lauri Kristian Relanderin, Hjalmar Propcopen (monikertainen ulkoministeri) ja P.E. Svinhufvudin elämäkerrat. Parhaillaan on käynnissä Ståhlbergin ulkopolitiikkaa käsittelevä teos. Eipä ole olleet tylsiä kirjoja mikään.

Etenkin Svinhufvudin elämäkerta oli paikoin kuin olisi dekkaria lukenut. Värikkääseen elämään mahtuu mm. isän hukkuminen Kreikan saaristossa, isoisän itsemurha ja sukutilan menettäminen, karkoitusaika Siperiassa, punaisten pakoilu sisällissodan aikana Helsingissä sekä karkumatka valkoisten puolelle Euroopan kautta.

Svinhufvud on ollut mulle toki aiemminkin tuttu, mutta en ollut ihan ymmärtänyt hänen merkitystään Suomen historiassa. Heittämällä TOP5 poliitikko itsenäisen Suomen historiassa. CV on vakuuttavaa luettavaa:

- Eduskunnan 1. puhemies
- Suomen 1. oikeusasiamies (tosin vain pari viikkoa)
- Suomen 1. valtionhoitaja
- Suomen 1. pääministeri (Svinhufvudin itsenäisyyssenaatti)
- Suomen 18. pääministeri
- Tasavallan 3. presidentti

Huomionarvoista on se, että Svinhufvud oli 1900-luvun alkupuolella lähes aina se ykkösnimi tai varteenotettavimpia nimiä keskeisimpiin valtiollisiin pesteihin. Ansiolistalle mahtuu semmosia pikku juttuja kuin Venäjän sortokausien vastustaminen, Suomen itsenäistyminen, sisällisodan voitto ja Mäntsälän kapinan kukistaminen, joissa kaikissa Svinhufvudilla oli aivan keskeinen rooli. Siinä sitä on ollut hommaa yhdelle ihmiselle kerrakseen.

 

[Fordél]

Tuli luettua juuri Ohto Mannisen ja Kauko Rumpusen toimittama kirja Murhenäytelmän vuorosanat - Talvisodan hallituksen keskustelut (2003). Kirja perustuu Rytin sihteeri A. E. Tudeerin pitämiin keskustelupöytäkirjoihin hallituksen kokouksista. Mukana on myös hallitusten jäsenten pöytäkirjamerkintöjä.

Kirja on ihan mielenkiintoista luettavaa. Yksi huomio on se, kuinka etenkin hallituksen ensimmäisinä kuukausina se kävi kokouksissa paljon läpi hyvin tavanomaisia, arkisia ja vähäpätöisiä asioita läpi, kuten yksittäisille henkilöille maksettavien hyvinkin pienten korvausten maksamisia tai virhahenkilöiden ninittämisiä hyvinkin vähäpätöisiin pesteihin. Loppua kohden, ainakin päiväkirjojen mukaan keskityttiin hyvin pitkälti vain rauhan aikaansaamiseen.

Toinen havainto on, että ihan loppuun asti hallituksessa säilyi erimielisyys siitä, tuliko rauha tehdä Neuvostoliiton kanssa. Selkeä enemmistö kannatti rauhaa, vaikkakin ehdot olivat raskaat. Silti ainakin esim. puolustusministeri Niukkanen ja opetusministeri Hannula olivat loppuun asti sodan jatkamisen kannalla. Myös rauhansopimusta esitellyt virkamies Pakaslahtikin taisi jättää asiasta eriävän mielipiteen.

Rauhaan kuitenkin taivuttiin pitkälti hallituksen johtohahmojen eli pääminiteri Rytin, ulkoministeri Tannerin ja salkuttoman ministerin Paasikiven johdolla. Ratkaisevaa oli myös sotilasjohdon synkät raportit rintamalta juuri maaliskuun alkupuolella.

Hallitus joutui myös koko ajan pohtimaan, pyytääkö se länsivalloilta, Ranskalta ja Briteiltä julkisesti apua, jotta ne lähettäisivät Suomeen sotilasjoukkoja. Ranska ja Britithän suoranaisesti jopa painosti Suomea vastaanottanaan apua, mutta koko ajan oli epäselvää, että kuinka paljon apua olisi tulossa, antavatko Norja ja Ruotsi apujoukoille kauttakulkuoikeuden (olivat koko ajan kielteisellä kannalla) ja milloin joukot pääsisivät Suomeen. Lopulta enemmistö päätyi siihen, että vaikka apujoukkoja saataisiin, niillä ei olisi juurikaan merkitystä. Toki jos näin ulkopuolisena ja jälkikäteen asiaa katsoo, olisihan nöiden maiden joukkojen saapumisella ollut iso henkinen ja poliittinen merkitys Suomelle sekä toisaalta myös Neuvostoliitolle.

Summa summarum, Rytin I hallitus joutui kyllä toimimaan suuren paineen alla ja tekemään valtavia päätöksiä hyvin vailinaisin ja epävarmoin tiedoin. Hallituksessa oli paljon ministereitä, jotka eivät ottaneet merkittävällä tavalla kantaa rauhantekoon liittyviin kysymyksiin vaan olivat pääosin hiljaa ja kommentoivat vain oman srktirin asioita. Toki lopulta maaliskuussa lopullisen ratkaisun ollessa edessä jokainen avasi näkemyksiään. Hallituksessa olivat aktiivisia lähinnä Tanner, Niukkkanen, Paasikivi, Ryti ja Hannula. Myös tasavallan presidentti Kallio käytti jonkin verran puheenvuoroja.