Itsenäisen Suomen historia

[mjr]

UKK oli viimeistä perskarvaansa myöten ryssän mies ja niiden leivissä.

Ei.

 

[mjr]

Presidentti, marsalkka Mannerheim oli heti jatkosodan jälkeen valmis tekemään Neuvostoliiton kanssa puolustusliiton. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov kuitenkin tyrmäsi ajatuksen. Asiasta kerrotaan valtiotieteen tohtori, eversti Pekka Visurin uudessa kirjassa Paasikiven Suomi – Suurvaltojen puristuksessa 1944-1947

Täytyy sanoa, että historia on kyllä ehtymätön lähde asioiden uudelleenlämmittelyyn. On ikuiset ajat tiedetty Mannerheimin varhaisesta aktiivisuudesta asian suhteen. Nykyään kai ei voi olla markkinoimatta mitään lähihistoriaa käsittelevää teosta ilman jotain "kohupaljastusta"

 

[Jack of Spades]

Täytyy sanoa, että historia on kyllä ehtymätön lähde asioiden uudelleenlämmittelyyn. On ikuiset ajat tiedetty Mannerheimin varhaisesta aktiivisuudesta asian suhteen. Nykyään kai ei voi olla markkinoimatta mitään lähihistoriaa käsittelevää teosta ilman jotain "kohupaljastusta"

En tiedä "kohupaljastuksesta". Itse olen ollut tietoinen, että tälläisiä keskusteluja on silloin käyty. Olen kuitenkin ollut käsityksessä, että asian aktiivinen osapuoli ja ajaja olisi ollut CCCP:n johto eikä Marsalkka itse, kuten he painostivat asiaa myöhemmin Kekkosen aikaankin.

Noissa sodissa on monta muutakin kohtaa jolloin johtomme kävi kauppaa vastapuolen kanssa. Kuten jatkosodassa sopimus Stalinin kanssa siitä mille tasalle Suomi hyökkää. Opetusneuvos res. maj. E. Hautamäkihän toi mm. tämän esille kirjassaan Suomi myrskyn silmässä.

UKK:sta olen Sakon kanssa eri mieltä. Mm. Pohjanmaalla sodan käyneet veteraanit häntä kunnioittivat siinä missä ylipäällikköään Mannerheimiakin.

 

[sampio]

Nyt on kyllä pakko myöntää, että en ole kuullut ikuna tuosta Suomen ja Nl:n puolustusliitosta heti sodan jälkeen, vaikka aihepiiristä kohtalaisesti olen lukenut omaehtoisesti ja jonkin verran myös opintojen kautta. Hyvin olen onnistunut asian kiertämään.

 

[Zalmonella]

UKK oli viimeistä perskarvaansa myöten ryssän mies ja niiden leivissä.

Paskat ollut!!

 

[MustatKortit]

Kannattaa nyt katsoa aamutv:tä tai myöhemmin Areenasta. Studiossa VTT Jukka Seppinen, jonka uusi kirja presidentti Koivistosta maalaa Manusta kuvan KGB:n miehenä. Studiossa myös FT Lasse Lehtinen.

 

[Sako]

Paskat ollut!!

Tutustu vaikka siihen miten ryssä nimeltä UKK valittiin pressaksi 2 ensimmäisenä kertana. 1. käytettiin SDKLää älykkääseen operaatioon ja tokalla kerralla ammuttiin raskaalla tykistöllä suomalaiseen politiikkaan kymmeniksi vuosiksi lamauttava keskitys nootilla. Totta pirussa ne antoi nootin, koska UKK oli isänmaallinen...jo aikaisemmin tottelevaista koiraa oli palkittu mm Porkkalan palautuksella.

 

[Zalmonella]

Tutustu vaikka siihen miten ryssä nimeltä UKK valittiin pressaksi 2 ensimmäisenä kertana. 1. käytettiin SDKLää älykkääseen operaatioon ja tokalla kerralla ammuttiin raskaalla tykistöllä suomalaiseen politiikkaan kymmeniksi vuosiksi lamauttava keskitys nootilla. Totta pirussa ne antoi nootin, koska UKK oli isänmaallinen...jo aikaisemmin tottelevaista koiraa oli palkittu mm Porkkalan palautuksella.

Tuolloin muutenkin kyseltiin Venäjältä mitä mieltä ovat mistäkin Suomen sisällä tapahtuvista asioista. Ei se Kekkosesta tehnyt sen kummallisempaa ihmistä.

Tuohon maailman aikaan kommunnisteja vilisi nurkissa helvetisti ja heidät oli päästetty valtaan jo ennen Kekkosen kausia, aina sodan lopusta asti. Se, että Kekkonen halusi pitää välit Venäjään ei miellyttänyt Yhdysvaltoja mutta mitä sitten. Ainakin oli isnmaallinen valtiopäämies joka teki niin kuin parhaaksi katsoi eikä siten miten joku toinen valtio parhaaksi katsoi vaikka paljon Venäjältä kyseltiinkin.

 

[Sako]

Suorastaan lapsellista todistella urkkin hyödyllisyyttä sillä, että Suomi säilyi. Ei se paskaläjä kuitenkaan yksinvaltias ollut. Muut siellä jarrutti, kun UKK teki kuten käskettiin...esim ulkomaanmatkoilla UKK briifattiin tarkoin KGB:n toimesta. Kenedy jopa suuttui Kekkoselle, kun hän esitti VAIN Neuvostoliiton kantoja.

Ja veteraanit sen demokratian säilytti, UKK parhaansa mukaan tuhosi, esim poikkeuslaki 1973.

@Toejoen Veikko kirjuutti.
Sanoisin, että UKK oli kyvykäs yhdistämään Suomen edun ja oman vallassaolonsa jatkuvuuden.

Onneksi UKK:n valta olisi loppunut sovjetoimiseen, joten hän ei voinut siirtää Suomea -omasta mielestään- voittajien leiriin. Mutta hän teki lähes kaikista poliitikoista Tehtaankadulla juoksijoita ja sen jälkiseurauksista meidät pelasti NL:n kaatuminen.

 

[Zalmonella]

Suorastaan lapsellista todistella urkkin hyödyllisyyttä sillä, että Suomi säilyi. Ei se paskaläjä kuitenkaan yksinvaltias ollut. Muut siellä jarrutti, kun UKK teki kuten käskettiin...esim ulkomaanmatkoilla UKK briifattiin tarkoin KGB:n toimesta. Kenedy jopa suuttui Kekkoselle, kun hän esitti VAIN Neuvostoliiton kantoja.

Ja veteraanit sen demokratian säilytti, UKK parhaansa mukaan tuhosi, esim poikkeuslaki 1973.

Onneksi UKK:n valta olisi loppunut sovjetoimiseen, joten hän ei voinut siirtää Suomea -omasta mielestään- voittajien leiriin. Mutta hän teki lähes kaikista poliitikoista Tehtaankadulla juoksijoita ja sen jälkiseurauksista meidät pelasti NL:n kaatuminen.

Kekkonen oli kuitenkin Suomessa sen verran enenmmän presidentti, että kun ärähti jotain niin häntä kuunneltiin ja toimittin sen mukaan. Kai nyt tajuat, että Suomi eli Venäjän talutusnuorassa aina 80-luvulle asti. Eri muodossa tätä Venäjän toimesta tehtiin ja välillä tiukemmin ja välillä heikommin. Kekkonen kuitenkin oli arvostettu mies Venäjällä. Kekkonen esitti Venäjän kantoja koska Kekkonen ei pyllistellyt kenellekkän. Ei edes Yhdysvalloille kuten monet muut. Kekkonen eli ajassa jossa Suomessa oli kommunnismi ikävä kyllä vallioillaan. Luuletko, että Kekkonen olisi saanut SUomea pidettyä irti mahdollisesta sota-tilasta jos hän olisi uhannut kommunnistista Suomea mitä maa oli 60-70 luvuilla?! Kekkonen teki parhaansa tuolloin eikä muuta voinut jotta saatiin rauha pidettyä. Arvovalta-johtaja oli jota ei jälkeen ole ollut.

 

[Fordél]

No ei. 30-luvun äärioikeisto oli suht rajoittunut liike eikä sillä ollut mitään oiketa tukea kansan riveissä, sitä ei kannattanut edistyspuolue eikä maltilliset. Sanoisinko että varsin tuomioja-revinistiolainen näkemys

Vallankaappauksen uhka oli realismia noihin aikoihin.

Ja kannattaa muistaa, mihin tuo viesti oli vastine. Totesit, että "Jottei totuus unohtuisi niin Suomessa lahtaamisen aloitti vasemmisto kun demokratia ei miellyttänyt. Se on säälittävää että jotkut kirjoittajat tukevat vieläkin tätä äärimmäistä poliiittista väkivaltaa 100v sitten."

Oikeiston puolelta en siis historian valossa hirveästi huutelisi demokratian puolustamisen tai poliittisen väkivallan vastustamisen nimeen, mitä tulee äärilaitaan. Ja ihan sama koskee vasemmiston äärilaitaan. Suomen onni ovat olleet oikeistosta, keskustasta ja vasemmistosta löytyneet maltilliset, jotka ovat olleet enemmistössä, ottaneet aina tilanteiden kärjistyessä tarvittavan roolin ja taanneet demokraattisen oikeusvaltion kehittymisen. Iskuja sille on kuitenkin tullut joka puolelta.

No ei todellakaan näin, edes kärjistäen.

No kun näin hyvät perustelut esität niin pakkohan se on uskoa.

Vertauksesi on surkea about joka tasolla.

No kun näin hyvät perustelut esität niin pakkohan se on uskoa.

Fasismi-korttia heitetään nykyään todella usein ilman että edes tajutaan mistä siitä on kyse.

Näinkin ilman muuta, mutta myös perustellusti.

 

[Sako]

Suomen onni ovat olleet oikeistosta, keskustasta ja vasemmistosta löytyneet maltilliset, jotka ovat olleet enemmistössä, ottaneet aina tilanteiden kärjistyessä tarvittavan roolin ja taanneet demokraattisen oikeusvaltion kehittymisen.

Suomettuminen ja demokratian kehittyminen ei sovi samaan lauseeseen. Joten yllä oleva ei koske aikaväliä 1945-1991.

 

[Fordél]

Suomettuminen ja demokratian kehittyminen ei sovi samaan lauseeseen. Joten yllä oleva ei koske aikaväliä 1945-1991.

Ko. lainauksella tarkoitettiinkin lähinnä itsenäisyyden alkuajan, 1930-luvun tapahtumien sekä sota-aikojen tapahtumia, mutta myös heti sodanjälkeisiä ns. vaaran vuosia (loppuivat v. 1949). Suomettumisen on katsottu alkaneen vasta 1950-luvulla, joten ihan tuollaisia vuosilukuja en esittäisi.

 

[V-G-]

Ja ylipäätään suomettuminen ei varsinaisesti koskenut demokratian kehittymisen kokonaisuutta kuin välillisesti. Suomettumiskehityksen merkitystä on muutenkin liioiteltu eri tilaisuuksissa todella paljon. Kannattaa lukea aiheesta tehtyä tutkimusta hieman laajemmin. Suosittelen erityisesti Kimmo Rentolaa, Matti Hyväristä ja Veli-Pekka Leppästä. Ja jos joku haluaa kaivaa yliopiston arkistoja, niin tein itsekin aihetta käsittelevän tutkimuksen nimeltä Tuuli kävi Tehtaankadulta.

 

[Fordél]

Ja ylipäätään suomettuminen ei varsinaisesti koskenut demokratian kehittymisen kokonaisuutta kuin välillisesti. Suomettumiskehityksen merkitystä on muutenkin liioiteltu eri tilaisuuksissa todella paljon. Kannattaa lukea aiheesta tehtyä tutkimusta hieman laajemmin. Suosittelen erityisesti Kimmo Rentolaa, Matti Hyväristä ja Veli-Pekka Leppästä. Ja jos joku haluaa kaivaa yliopiston arkistoja, niin tein itsekin aihetta käsittelevän tutkimuksen nimeltä Tuuli kävi Tehtaankadulta.

En tiedä, mitä "välillisellä" tässä kohdin tarkoitetaan, mutta kun siihen, ketkä saavat olla vallassa ja mitä kukin saa sanoa, vaikutetaan maan ulkopuolelta, niin ei se nyt kovin pientä vaikuttamista ole. Ja siis juuri demokraattisen prosessin näkökulmasta. Jostain toisesta näkökulmasta asia voi toki näyttäytyä suotuisammalta.

 

[V-G-]

En tiedä, mitä "välillisellä" tässä kohdin tarkoitetaan

Yksinkertaistaen sitä, että suurin osa NKP-lähtöisestä vaikuttamisesta tapahtui SKP:n (tai SKDL:n) (elimien) kautta. SKP:llä oli puolestaan hyvin rajallisesti poliittista valtaa Suomessa. Toki voidaan aina puhua Kekkosesta, mutta todellisuudessa Suomen policyt saivat melko vähäisesti neuvostovaikutteita, vaikkakin kieli keskellä suuta silloin mentiinkin. Suosittelen Kimmo Rentolan kirjallisuutta, hän on johtava suomalainen tuon ajan poliittisen historian tuntija.

 

[Sako]

Ko. lainauksella tarkoitettiinkin lähinnä itsenäisyyden alkuajan, 1930-luvun tapahtumien sekä sota-aikojen tapahtumia, mutta myös heti sodanjälkeisiä ns. vaaran vuosia (loppuivat v. 1949). Suomettumisen on katsottu alkaneen vasta 1950-luvulla, joten ihan tuollaisia vuosilukuja en esittäisi.

Minähän rajasin sotaa edeltäneen ajan pois.

Suomettuminen alkoi jo sodan aikana Pekka Peitsen ja rauhanopposition toimesta ja SDP:n nöyrtyminen -66 teki siitä hallitsevan poliittisen elementin vuoteen -91 asti.

Yksinkertaistaen sitä, että suurin osa NKP-lähtöisestä vaikuttamisesta tapahtui SKP:n (tai SKDL:n) (elimien) kautta. SKP:llä oli puolestaan hyvin rajallisesti poliittista valtaa Suomessa. Toki voidaan aina puhua Kekkosesta, mutta todellisuudessa Suomen policyt saivat melko vähäisesti neuvostovaikutteita, vaikkakin kieli keskellä suuta silloin mentiinkin. Suosittelen Kimmo Rentolan kirjallisuutta, hän on johtava suomalainen tuon ajan poliittisen historian tuntija.

Kirjoitat aivan soopaa. Vahvin vaikutus oli presidentin kautta ja yöpakkasten jälkeen myös hallitus oli tärkeä vaikuttamisväline. Tietysti SKDL ja SKP pomppasi aina kun käsky kävi, mutta suomettumisen todellinen voima oli muiden puolueiden mädännäisyydessä. Kaikilla presidenteillä -45-91 oli Kremlin siunaus ja yöpakkasten jälkeen myös ministereiltä se vaadittiin.

SMP oli ainoa puolue, jo´nka paperit on edes jollain lailla puhtaat ja kokkareiden yritykset kavuta suomettumisen junan parhaille paikoille oli jotain koomista. Jokaisen suomalaisen poliitikon mielestä ministerisalkku oli maanpetoksen arvoinen tuona aikana. Maan tapa.

 

[V-G-]

Kirjoitat aivan soopaa. Vahvin vaikutus oli presidentin kautta ja yöpakkasten jälkeen myös hallitus oli tärkeä vaikuttamisväline. Tietysti SKDL ja SKP pomppasi aina kun käsky kävi, mutta suomettumisen todellinen voima oli muiden puolueiden mädännäisyydessä. Kaikilla presidenteillä -45-91 oli Kremlin siunaus ja yöpakkasten jälkeen myös ministereiltä se vaadittiin.

SMP oli ainoa puolue, jo´nka paperit on edes jollain lailla puhtaat ja kokkareiden yritykset kavuta suomettumisen junan parhaille paikoille oli jotain koomista. Jokaisen suomalaisen poliitikon mielestä ministerisalkku oli maanpetoksen arvoinen tuona aikana. Maan tapa.

Heh. En sanonut, ettei vaikuttamispyrkimyksiä ollut tai että niitä ei otettu Suomessa huomioon vaan sanoin että niitä on liioiteltu voimakkaasti. Tämä on tapahtunut osin siksi, että historiaa on kansanomaistettu ja osin historian politisoimisen varjolla. Jälkimmäisestä Jarkko Vesikansa on tehnyt hyvää tutkimusta.

En jaksa mobiililla lähteä purkamaan tällaisia iltasanomalööppi-tason historiayleistyksiä, #sorisiitä. Katsotaan jos ehdin illalla palata aiheeseen. Tutustu sillä välin Veli-Pekka Leppäsen väitöskirjaan Kivääri vai äänestyslippu ja Kimmo Rentolan uraa uurtavaan Itäsuhteiden kolmiodaama - Vasemmisto, Beljakov ja Kekkonen -teokseen. Saat taatusti uudenlaista perspektiiviä!

Edit. Huomautan että tämä on keskeisintä akateemista ydinosaamisaluettani. Palaan siis aiheeseen enemmän kuin mielelläni. Jos haluat lukea omia tutkimuksiani liittyen aiheeseen, laita yksityisviestiä.

Edit2. 6.2: Multa meni kahden keskeisen teoksen nimet sekaisin, eli Rentolan kirja on nimeltään Vallankumouksen aave - Vasemmisto, Beljakov ja Kekkonen kun taas tuo Itäsuhteiden kolmiodraama on Esa Seppäsen väikkäri.

 

[Fordél]

Minähän rajasin sotaa edeltäneen ajan pois.

Niin ja minä ottaisin demokrattisen oikeusvaltion kehittymisen kannalta olennaiseksi ajankohdaksi mukaan ehdottomasti myös mm. vaaran vuodet. Siksi alkuperäisessä viestissäsi "Suomettuminen ja demokratian kehittyminen ei sovi samaan lauseeseen. Joten yllä oleva ei koske aikaväliä 1945-1991", oli mielestäni väärä rajaus.

 

[Hauptmann]

Yrjö Leinosta luin jostain ja Yrjö Leinosta on ennenkin täällä varmaan keskusteltu. Tähän Wikipedian artikkeliin törmäsin: Leinon vangit – Wikipedia

Jotenkin oli järkyttävää lukea tuolta, että Yrjö Leino luovutti pitkään Suomessa asuneita henkilöitä Neuvostoliittoon. Yksi luovutetuista teloitettiin siellä ja muutamat muut kuolivat vankeudessa. Sodan aikana Yrjö Leino oli välillä vangittuna ja välillä piileskeli. Jos hän olisi jäänyt kiinni, niin kenties hän olisi saanut kuolemantuomion. Sodan jälkeen hän sitten pääsi valtaan ja luovutti ns. "Leinon vangit" Neuvostoliittoon. Niin ne osat vaihtuvat. Yrjö Leino vaikuttaa aika ikävältä ihmiseltä tällaisella lyhyellä tarkastelulla.

Tosin tuossa Wikipedian artikkelissa Leino selittää, että hän vain hyväksyi Neuvostoliiton haluamien ihmisten pidätyksen, ei luovutusta Neuvostoliittoon ja oli kuulemma "pakotettu" toimimaan kuten toimi. Vähän tuntuu kyllä selittelyltä. Mannerheim ja Paasikivikin "jakoivat käytännössä saman kannan" kuin Leino.

 

[Fordél]

Sain vihdoin päätökseen Erkki Vasaran kirjoittaman mainion elämäkerran Lauri Kristian Relanderista. Kirja monipuolistaa hyvin kuvaa maamme toisesta presidentistä. Relander on tunnettu heikkona presidenttinä, mitä hän eittämättä osin olikin. Tästä esimerkkinä käy kyvyttömyys vastustaa Lapuan Liikettä ja hänen epävarmuus päätöksenteossa sekä huono itsetunto.

Toisaalta Relander oli monissa sisäpoliittisissa asioissa hyvin aktiivinen, kuten hallitusten muodostamisessa, mutta etenkin ulkopolitiikassa, jossa hän käytännössä avasi viralliset suhteet länsinaapureihin ja loi yhdessä luottoulkoministerinsä Hjalmar Procopen kanssa Suomelle selkeää linjaa ulkopolitiikkaan. Relander oli omimmillaan edustamassa Suomea ulkomailla, minkä hänen edeltäjänsä Ståhlberg skippasi täysin. Relander korosti Puola-johtoisen reunavaltiopolitiikan sijaan mm. pohjoismaista suuntausta. Relanderilla olisi voinut olla mahdollisuudet jatkokaudellekin, mutta etenkin hänen Lapuan Liikettä myötäilevä politiikka koitui hänen kohtaloksi.

Kirja on valtavan pitkä (jopa liiankin pitkä ja seikkaperäinen), mutta suosittelen kirjaa kaikille Suomen historiasta kiinnostuneille. Vaikka kirja keskittyy sen päähenkilö-Relanderiin, kirjassa käydään paljon läpi etenkin 1920-luvun poliittista historiaa, mikä on ollut mulle aina vähän pimennossa. Enemmän on tullut perehdyttyä itsenäistymisen ajan tapahtumiin ja toisaalta 1930-luvun tapahtumiin, kuten oikeistoradikalismin nousuun ja talvisotaan. Mielenkiintoista oli lukea mm. sen ajan hallitusten synnyistä, mikä eroaa melkoisesti nykymenosta. Jos nykyisin lähes kaikilla puolueilla ja poliitikoilla on suuri hinku hallitukseen, tuolloin tilanne oli aikalailla eri ja hallitusvastuuseen ei ollut suurta tunkua.

Seuraavaksi täytyykin ottaa työn alle kirja Hjalmar Procopesta, jonka nimi nousee esille hyvin monessa yhteyksissä Suomen itsenäisyyden ajan alkupuolen historiassa.

 

[Ann Arbor]

Vaikka kirja keskittyy sen päähenkilö-Relanderiin, kirjassa käydään paljon läpi etenkin 1920-luvun poliittista historiaa, mikä on ollut mulle aina vähän pimennossa.

Etkä todellakaan ole ainoa tässä. "Suurelle yleisölle" Suomen historiahan hyppää miltei kokonaan maailmansodien välisen ajan ja sisällissodan päättymisen ja Mainilan laukausten väliltä rahvas muistaa lähinnä kieltolain ja Lapuan liikkeen (urheilusaavutusten lisäksi), vaikka itsenäisen Suomen ensimmäiset kaksi vuosikymmentä ovat erittäin mielenkintoinen aikakausi maamme historiassa.

Erinomainen kirja-arvostelu!

 

[Thusberg]

Sain vihdoin päätökseen Erkki Vasaran kirjoittaman mainion elämäkerran Lauri Kristian Relanderista. Kirja monipuolistaa hyvin kuvaa maamme toisesta presidentistä. Relander on tunnettu heikkona presidenttinä, mitä hän eittämättä osin olikin. Tästä esimerkkinä käy kyvyttömyys vastustaa Lapuan Liikettä ja hänen epävarmuus päätöksenteossa sekä huono itsetunto.

Toisaalta Relander oli monissa sisäpoliittisissa asioissa hyvin aktiivinen, kuten hallitusten muodostamisessa, mutta etenkin ulkopolitiikassa, jossa hän käytännössä avasi viralliset suhteet länsinaapureihin ja loi yhdessä luottoulkoministerinsä Hjalmar Procopen kanssa Suomelle selkeää linjaa ulkopolitiikkaan. Relander oli omimmillaan edustamassa Suomea ulkomailla, minkä hänen edeltäjänsä Ståhlberg skippasi täysin. Relander korosti Puola-johtoisen reunavaltiopolitiikan sijaan mm. pohjoismaista suuntausta. Relanderilla olisi voinut olla mahdollisuudet jatkokaudellekin, mutta etenkin hänen Lapuan Liikettä myötäilevä politiikka koitui hänen kohtaloksi.

Kirja on valtavan pitkä (jopa liiankin pitkä ja seikkaperäinen), mutta suosittelen kirjaa kaikille Suomen historiasta kiinnostuneille. Vaikka kirja keskittyy sen päähenkilö-Relanderiin, kirjassa käydään paljon läpi etenkin 1920-luvun poliittista historiaa, mikä on ollut mulle aina vähän pimennossa. Enemmän on tullut perehdyttyä itsenäistymisen ajan tapahtumiin ja toisaalta 1930-luvun tapahtumiin, kuten oikeistoradikalismin nousuun ja talvisotaan. Mielenkiintoista oli lukea mm. sen ajan hallitusten synnyistä, mikä eroaa melkoisesti nykymenosta. Jos nykyisin lähes kaikilla puolueilla ja poliitikoilla on suuri hinku hallitukseen, tuolloin tilanne oli aikalailla eri ja hallitusvastuuseen ei ollut suurta tunkua.

Seuraavaksi täytyykin ottaa työn alle kirja Hjalmar Procopesta, jonka nimi nousee esille hyvin monessa yhteyksissä Suomen itsenäisyyden ajan alkupuolen historiassa.

'Reissu-Lassiksi' Relanderia tosiaan kutsuttiin.

Rakentuvia hallituksia varten ei ollut niin paljon halukkaita kuin miten olisi voinut olla.

 

[Thusberg]

Yrjö Leinosta luin jostain ja Yrjö Leinosta on ennenkin täällä varmaan keskusteltu. Tähän Wikipedian artikkeliin törmäsin: Leinon vangit – Wikipedia

Jotenkin oli järkyttävää lukea tuolta, että Yrjö Leino luovutti pitkään Suomessa asuneita henkilöitä Neuvostoliittoon. Yksi luovutetuista teloitettiin siellä ja muutamat muut kuolivat vankeudessa. Sodan aikana Yrjö Leino oli välillä vangittuna ja välillä piileskeli. Jos hän olisi jäänyt kiinni, niin kenties hän olisi saanut kuolemantuomion. Sodan jälkeen hän sitten pääsi valtaan ja luovutti ns. "Leinon vangit" Neuvostoliittoon. Niin ne osat vaihtuvat. Yrjö Leino vaikuttaa aika ikävältä ihmiseltä tällaisella lyhyellä tarkastelulla.

Tosin tuossa Wikipedian artikkelissa Leino selittää, että hän vain hyväksyi Neuvostoliiton haluamien ihmisten pidätyksen, ei luovutusta Neuvostoliittoon ja oli kuulemma "pakotettu" toimimaan kuten toimi. Vähän tuntuu kyllä selittelyltä. Mannerheim ja Paasikivikin "jakoivat käytännössä saman kannan" kuin Leino.

Yrjö Leino tosiaan mahtavimmillaan oli kuin meidän vastine 'Bermanismille' eli Jakub Bermanin terrorille henkisesti tai teoinkin Puolassa.

 

[Fordél]

'Reissu-Lassiksi' Relanderia tosiaan kutsuttiin.

Jep, kaikki on toki suhteellista ja aikasidonnaista. Relander taisi tehdä kaudellaan neljä ulkomaanreissua, ja nekin parin ensimmäisen vuoden aikana. Nykyiset pressat tekevät vastaavan määrän reissuja varmaan muutamassa kuukaudessa. Toki Relander teki myös paljon kotimaan reissuja, joka toki on niin ikään nykyisin arkipäivää presidentille. Ehkä se syy lempinimelle olikin siinä, että kontrasti edeltäjään oli tältä osin iso.

Joka tapauksessa tämä reissu-Lasse on hyvä esimerkki siitä, kuinka huonosti hänen työnsä tunnetaan. Suuri yleisö muistaa lähinnä vain reissu-Lassena.