Itsenäisen Suomen historia

[Musta Nuoli]

Punaiset maksoivat takaisin työmaaterorilla 30-luvulla. Saattoi esim raksalla tippua tiili päähän, jos selvisi, että oli ollut lahtari.

Jatkosodassa Pärmin Musta Nuoli (EP22) koottiin vankiloista ja poliittisia oli joukossa, siis punaisia. Näistä osa loikkasi rintaman toiselle puolelle, kun mahdollisuus tuli.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikke_Pärmi

Nämä vankilassa olleet punaiset eivät olleet mitään perustyöläisiä tai punaisten rivimiehiä vaan sitä pahinta osastoa, tulipunaisia kommareita ja neuvostoagitaattoreita, joukossa muun muassa maanpetturien kärkikastiin kuulunut Yrjö Leino, joka oli jo 1930-luvulla istunut linnassa valtiopetoksen yrityksestä ja joka toimi sodan aikana maanalaisena kätyrinä. Leino ei edes ehtinyt rintamalle tai Mustan Nuolen joukkoihin vaan karkasi jo vankijunasta. Paha saa aina palkkansa, joten Leino pääsi sitten sodan jälkeen ministeriksi useaan otteeseen. Sisäministerinä hän muun muassa luovutti Suomen kansalaisia Neuvostoliittoon. Se vähän sentään lohduttaa, että myöhemmin Leinosta tuli hyljeksitty omiensakin parissa ja hän kuoli yksinäisenä, vainoharhaisena ja sairaana alkoholistina 1961.

Mustan Nuolen alkuvaiheissa riveistä karkasivat kommarit, mutta kun ruotuun jäivät tappajat, murhaajat, varkaat ja muut konnat, niin Mustasta Nuolesta tuli erinomainen pataljoona, joka ylsi maineikkaisiin tekoihin. Eikä ihme, sillä olihan Mustan Nuolen komentaja, legendaarinen eversti Nikke Pärmi myös itsekin alan miehiä - Pärmi istui nuoruudessaan taposta linnatuomion ennen kuin lähti vanhemmalla iällä suutarin hommista jääkäriksi ja yleni hiljalleen everstiluutnantiksi asti. Pärmi osallistui myös 1930-luvulla ns. Nivalan konikapinan selvittelyyn armeijan palveluksessa, joten Pärmin elämänkaari osui yhteen monen itsenäisen Suomen merkittävän tapahtuman kanssa.

 

[Pavlovin Koira]

Ei nyt nimenomaisesti punakaartilaisista koottu mutta kylläkin hyvin punainen oli ns. Ässärykmentti, josta wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ässärykmentti

Kyseinen rykmentti koottiin Helsingin pitkänsillan pohjoispuolen asevelvollisista. Ässärykmentissä taisteli mm. entinen punakaartilainen Arvid Janhunen joka sai ansioistaan Mannerheim-ristin, TUL:ilainen huippu-urheiljila Kaarlo Oksanen (kaatui jatkosodassa), tuleva SDP:n puheenjohtaja ja moninkertainen ministeri Väinö Leskinen sekä tuleva SKP:n puheenjohtaja ja ministeri Aarne Saarinen.

 

[Barnes]

Asiaa olisi perusteltua yrittää pohtia omalta kantilta. Miten olisi toiminut itse, jos olisi ollut sodassa ja kokenut tuttujen miesten kaatumisen ympäriltä, kuullut tarinoita vastapuolen tekemistä joukkomurhista ja ryöstöistä? Mielestäni vihan tuntemus on varsin ymmärrettävää.


Eiköhän punakaartilaisten motiivien suhteen ole tähän päivään mennessä saavutettu melko laaja ymmärrys?

En kiistänyt punaisten veritekoja jotka nekin ovat todella käsittämättömiä ja yliampuvia. Luultavasti olisin itsekin katkeroitunut entisiä punakaartilaisia kohtaan, mutta sama kävi varmasti toisinpäin. Vaikka minulta ei löydy minkäänlaisia siteitä(ainakaan tietääkseni) punaisiin ja pidän valkoisten voittoa huomattavasti parempana juttuna kuin punaisten voitto olisi ollut, pystyn ajattelemaan asiaa melkoisen neutraalilla tavalla. Myös valkoisten teoista kannattaa puhua, sillä tiedossa on heidän harrastamansa kostoiskut punaisia kohtaan.

Olisihan se minuakin vituttanut, jos parlamentti jota porukka johon minä "kuulun" hallitsee, mutta parlamentti hajotettaisiin ja tilalle tulisi parlamentti joka vain heikentäisi tilannettani. Toki porvarien kannattajana olisin ollut tyytyväinen tilanteeseen. Näissä asioissa on aina kaksi puolta ja koska minulla ei ole tiedossa mitään siteitä kumpaankaan puoleen, pyrin siis ajattelemaan neutraalisti. Mutta siitä lienemme samaa mieltä, että sekä punaiset että valkoiset sortuivat järkyttäviin ylilyönteihin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_lääninvankilan_joukkomurha (esimerkki punaisten käsittämättömästä teurastuksesta)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huruslahden_arpajaiset (esimerkki valkoisten sekoamisesta)

Näistä Varkauden tapaus oli verisempi, mutta jos valkoisia halutaan ymmärtää, olivat punaiset pistäneet kaupungin lähikuntineen ihan sekaisin houkuttelemalla hivenen yksinkertaisia kylänmiehiä ties millä lupauksilla. Lisäksi punaiset yrittivät esittää antautuvia taistelijoita joten ihan aiheesta valkoiset päättivät kouluttaa porukkaa, mutta mentiinkö liian pitkälle, se on tulkinnanvaraista.

 

[ms.qvist]

Nämä vankilassa olleet punaiset eivät olleet mitään perustyöläisiä tai punaisten rivimiehiä vaan sitä pahinta osastoa, tulipunaisia kommareita ja neuvostoagitaattoreita, joukossa muun muassa maanpetturien kärkikastiin kuulunut Yrjö Leino, joka oli jo 1930-luvulla istunut linnassa valtiopetoksen yrityksestä ja joka toimi sodan aikana maanalaisena kätyrinä.

Varmitukseksi - ilmeisesti oma viestisi on lähinnä kohdennettu tarkoittamaan 30-luvulla tuomiotaan istuneita punaisia kohtaan? Mainitaan vielä, että 1923 tuomittiin Tammisaareen maanpetturuudesta poliittisin syin käytännössä kaikki (tai lähes kaikki) Suomen Sosialistisen työväenpuolueen kansanedustajat ja tällöin ei pahemmin eroteltu sitä mikä rooli kansanedustajilla oli aiemmin sisällissodassa (kansalaissodassa) ollut. Tämän kohtalon koki juuri vaarini isä kansanedustajana - sisällissodan aikaan hän ei tarttunut aseeseen (eikä tietääkseni koskaan sitä ennen eikä sen jälkeen), toki ennen kansanedustajuutta hän oli ollut pidätettynä poliittisin syin - kuten kovin moni muukin aatetoveri (joista kaikki eivät kuitenkaan haaveilleet Suomen liittämistä Neuvosto-Venäjään vaan osa halusi aidosti parantaa työväestön ja köyhien maanviljelijöiden oloja). Ja tässä 1923 tuomittujen porukassa kaikki eivät välttämättä allekirjoittaneet Otto Wille Kuusisen kaikkia ajatuksia - hänhän oli kirjoittamassa puolueen periaateohjelmaa tjsp tuolloin.

Sivu mennen huomioiden, olisi kiehtovaa tietää tapasiko vaarini isä koskaan Otto Wille Kuusista - voidaan olettaa, että kansanedustajana on Helsingissä ollessaan tavannut. Vaarini isää pidettiin (tietämäni mukaan) erinomaisena puhujana ja aatteen miehenä, joka ei kuitenkaan aseelliseen väkivaltaan ymmärtääkseni halunnut turvautua vaan ajoi muun vaikuttamisen tietä.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Varmitukseksi - ilmeisesti oma viestisi on lähinnä kohdennettu tarkoittamaan 30-luvulla tuomiotaan istuneita punaisia kohtaan?

Ne henkilöt, jotka 1920-luvulla joutuivat vankilaan poliittisista syistä ovat mielestäni eri kastia eli heitä - kuten vaarisi isän tapaisia kansanedustajia - joutui mielestäni vankilaan varsin mielivaltaisinkin ja kyseenalaisin perustein. Eli tuolloin oli kyseessä nähdäkseni enemmänkin kostomentaliteetista hävinneen puolen poliittisia edustajia kohtaan.

Mustan Nuolen tapauksessa (siis erillispataljoonan tapauksessa, ei allekirjoittaneen tapauksessa) vankilassa/turvasäilössä olleet kommunisti/neukkuagitaattorit istuivat linnassa jatkosodan aikaisista syistä ja aiemman maanalaisen toimintansa johdosta, eivät missään nimessä enää sisällissodan aikaisista syistä.

Mitä Leinoon tulee, niin hänen kohdallaan kyse on myös 1930-luvun asioista. Leino oli saanut jo 1935 tuomion avustettuaan Toivo Antikaista, joka oli lähetetty tekemään myyräntyötä Neuvostoliitosta käsin ja joka sai myöhemmin elinkautisen tuomion murhastakin. Leinon tuomiona siis valtiopetoksen yritys. Talvisodan aikana Leino piilotteli ns. maan alla tehden kommunistista myyräntyötä ja päätyi sitten jatkosodan alkaessa turvasäilöön. Turvasäilöstä häntä sitten oltiin viemässä rintamalle, mutta hän karkasi vankijunasta.

En oikeastaan edes käyttäisi Talvi- ja jatkosodan aikaisista tapauksista nimitystä punaiset, sillä yhdistän punaiset-termin ennemmin sisällissotaan ja sen välittömiin lähivuosiin 1920-luvulla. Ei Yrjö Leino ollut siinäkään mielessä punainen, että hän olisi ollut sisällissodan aikana aktiivinen, eikä hänen toimintaansa voi selittää sisällissodan aikaisilla kaunoilla tai koettelemuksillakaan. Hänestä vain oli muuten vain mielekästä ajaa Suomea Neuvostoliiton ja kommunismin syliin keinolla millä hyvänsä, aina valtiopetoksista myöhempään omien kansalaisten pettämiseen jolloin hän lähetteli suomalaisia Neuvostoliittoon sodan jälkeen.

Leino ja hänen puolisonsa Hertta "Otto Willen tytär" Kuusinen ovat ainakin omissa silmissäni kenties halveksittavin poliittinen aviopari mitä itsenäisen Suomen historiasta löytyy. Ei olisi ollut yhtään vääryys, jos kummankin matkan päänä olisi ollut reissu saunan taakse teloitettavaksi ministerintontin sijasta. Samaan monttuun olisi joutanut myös Hella Wuolijoki, jonka kohdalla tämä olikin kiikun kaakun, kun äänestettiin, saako hän elinkautisen vaiko kuolemantuomion. Elinkautinen voitti, mutta sitten sodan jälkeen koitti vapaus ja Ylen pääjohtajankin paikka, vaikka Wuolijoki oli parhaansa mukaan vuotanut Neuvostoliittoon sodanaikaisten joukkojenkin sijoituksia ja hyysännyt desantteja ynnä muita.

 

[Barnes]

Kyllä entisten punakaartilaisten poikia taisteli talvisodassa siinä kuin valkoistenkin poikia. Tosin vähemmässä määrin upseereina, mutta etulinjassa kuitenkin.


Minulta löytyy vahvat punaiset siteet, kun kaikki isoisoisäni olivat mukana punakaartissa. Näen asian vahvasti siten, että he olivat sen ajan propagandan uhreja, jotka niillä tiedoilla ja taidoilla sekä sosiaalisen asemansa vuoksi valitsivat puolensa.

Mielestäni asioista keskustellaan nykyään pääosin neutraalisti. Pääosin keskustelua ja varsinkin nykyaikaista kaunokirjallisuutta hallitsee lähinnä vankileirien kurjuus ja valkoinen terrori. Kovin nopeasti tahdotaan ohittaa vallankumouksen aloittaminen sekä sodan ensimmäinen joukkomurha Suinulassa.

Totta täysin tämä kirjoittamasi. On selvää, että suurin osa punakaartilaisista joita täällä Itä-Suomessakin houkuteltiin "pyhään sotaan" eivät tienneet , että ainakin kaikista radikaalimpien punakaartin henkilöiden tavoite oli suoranainen vallankumous. Punapropaganda painotti sisällissodan olevan eräänlainen pyhä sota johon kaikista hörhöimmät lähtivät pyhävaattein.

Osin ääriryhmien takia Lenin hyväksyi Suomen itsenäisyyden, koska Vladimir Ilijevits uskoi Suomessa tapahtuvaan kommunistiseen vallankumoukseen jolloin Suomen kommunistit olisivat tuoneet Suomen Venäjän etupiiriin ja lopulta suomalaiset olisivat "heikon kansallisen identiteettinsä" takia liittyneet ilomielin osaksi Venäjää. Ihan niin ei onneksi käynyt.

 

[Pavlovin Koira]

Kyllä entisten punakaartilaisten poikia taisteli talvisodassa siinä kuin valkoistenkin poikia. Tosin vähemmässä määrin upseereina, mutta etulinjassa kuitenkin.

Tottakai, en toista väittänytkään. Minusta huomiosi - sinänsä ihan oikea - ei oikein liittynyt siihen mitä kirjoittelin Ässärykmentistä.

 

[Pavlovin Koira]

En toki noin yrittänytkään esittää.

Sikäli mielestäni liittyi, että ainakin talvisodan Ässärykmentin henkilöstöstä Aarne Saarinen oli punakaartilaisen poika. Ässärykmentti oli miehistötään isoksi osaksi työläisvaltaisilta alueilta (ja tuota kaiketi koitit esiintuoda). Rykmentin matkasta syntyi pienimuotoinen legenda, kun rykmentti lastattiin juniin Harjun ruumishuoneen vieressä ja pääteasema oli Kuolemajärvi.

Ok, en niin pitkälle ensin päätellyt.
Joo, ja melkoinen osa ässärykmenttiläisistä palasi kotiin puupalttoossa. Sen tappiot olivat erittäin suuret.

 

[bebeto]

En toki noin yrittänytkään esittää.

Sikäli mielestäni liittyi, että ainakin talvisodan Ässärykmentin henkilöstöstä Aarne Saarinen oli punakaartilaisen poika. Ässärykmentti oli miehistötään isoksi osaksi työläisvaltaisilta alueilta (ja tuota kaiketi koitit esiintuoda). Rykmentin matkasta syntyi pienimuotoinen legenda, kun rykmentti lastattiin juniin Harjun ruumishuoneen vieressä ja pääteasema oli Kuolemajärvi.

Isäni syntyi Kuolemajärvellä, niin absurdilta kuin tuo kuulostaakin.

 

[Barnes]

Leino ja hänen puolisonsa Hertta "Otto Willen tytär" Kuusinen ovat ainakin omissa silmissäni kenties halveksittavin poliittinen aviopari mitä itsenäisen Suomen historiasta löytyy. Ei olisi ollut yhtään vääryys, jos kummankin matkan päänä olisi ollut reissu saunan taakse teloitettavaksi ministerintontin sijasta. Samaan monttuun olisi joutanut myös Hella Wuolijoki, jonka kohdalla tämä olikin kiikun kaakun, kun äänestettiin, saako hän elinkautisen vaiko kuolemantuomion. Elinkautinen voitti, mutta sitten sodan jälkeen koitti vapaus ja Ylen pääjohtajankin paikka, vaikka Wuolijoki oli parhaansa mukaan vuotanut Neuvostoliittoon sodanaikaisten joukkojenkin sijoituksia ja hyysännyt desantteja ynnä muita.

Kuusisestahan yritettiin tehdä ulkoministeriäkin toisen maailmansodan jälkeen SKDL:n toimesta. Hertan ministeriys oli yksi SKDL:n asettamista kynnyskysymyksistä joihin ei onneksi suostuttu, koska jokainen tietää minkälainen olisi ollut Hertta Kuusisen johtama ulkopolitiikka. Leino taas luovutti Suomen kansalaisia ja muutamia pakolaisia Neuvostoliittoon ja vaikutti punaisessa Valpossa eli käytännössä täysin Andrei Zdanovin johtamassa tiedustelupalvelussa.

Niskavuori-kirjoja en ole koskaan lukenut, enkä katsonut Niskavuori-elokuvia johtuen ideologisista syistä eli Hella Wuolijoki -inhostani. Vaikka olen punaisia ymmärtänyt, niin nämä äärivasemmistolaiset eli kommarit jotka olivat niin Venäjään kallella, että huhheijaa, niin Wuolijoki oltaisiin voitu ihan hyvin tuomita kuolemaan. Lisäksi Hella pääsi kuoleman porteilta vielä YLE:n johtoon. Wuolijoen Yleisradion ohjelma oli oudon työläisvaikutteista. Ohjelmat olivat ihan puhdasta kommaripropagandaa höystettynä toimittajilla jotka olivat Wuolijoen hyviä kavereita.

 

[sekolust]

Vaikka olen punaisia ymmärtänyt, niin nämä äärivasemmistolaiset eli kommarit jotka olivat niin Venäjään kallella, että huhheijaa, niin Wuolijoki oltaisiin voitu ihan hyvin tuomita kuolemaan.

Toisaalta tässä on syytä muistaa myös tilanne. Suomi oli hävinnyt sodan, miehityksen uhka oli todellinen ja mahdollisen miehittäjän vauhti kohti Berliiniä oli huima. Muutama väärä telotus olisi saattanut provosoida Neuvostoliittoa lopulta miehittämään Suomen Saksan kaaduttua, Saksan kohtalo kun oli käytännössä selvä jatkosodan päättyessä. Samoin "kotimainen vaihtoehto" saattoi olla mielekkäämpi kuin Neuvostoliiton ihkaoma mies ajamassa kylmästi Moskovan etuja. Lisäksi Wuolijoen kohdalla on myös muistettava se, että hän oli erittäin lähellä saada kuolemantuomion 1944 ja elinkautinen käytännössä päättyi Neuvostoliiton tilanteen takia. Suomen 1944 valtiojohdon intresseissä olisi ollut joku toinen kohtalo tälle petturille, mutta tilanne itsessään vaati hieman toisia askelmerkkejä.

Mustan Nuolen kanssa olen samoilla linjoilla siitä, että voisi olla hyvä tehdä pesäero sisällissodan punaisten ja "tulevien punaisten" välillä. Siinä missä jälkimmäiset ajoivat varsin tietoisesti tiettyä linjaa, saattoi ensimmäisten kohdalla periaatteessa jo pelkkä huono tuuri johtaa puolien valintaan. On kuitenkin hieman eri asia ajaa Leinon tai Wuolijoen tavoin Neuvostoliiton etuja kuin valita puolensa vaihtoehtojen "kylän miesten mukana punaisiiin" ja "ruumisarkussa valkoisten riveihin" väliltä, tietoisuudesta nyt puhumattakaan. Myös ihan historiallisessa kontekstissa puhutaan hieman eri tekijöistä, sisällissodan hetkellä kun kommunistien valta oli maailmallakin hyvin alueellista (=ei laajempaa tunnustusta nauttivia hallintoja, tilanteiden jatkuva eläminen, jne.) ja tulevaisuus vielä täysin avoin. Tuolloin "aatteelliset punaisetkin" saattoivat suhtautua aatteeseen hieman toisin kuin neuvostovetoiseen bolshevismiin kallellaan olleet seuraavien sukupolvien edustajat. Mun on vaikea kuvitella esimerkiksi valtaosan radikaaleimmistakaan kuvitelleen tulevaisuuden sellaiseksi kuin se oli Stalinin terrorin, Maon aivoituisten, Neuvostoliiton puhdistusten tai vastaavien muodossa. Sen sijaan jo Leino ja Wuolijoki olivat nähneet Stalinin puhdistukset ja hyvän matkaa muista teoista ja tuleville sukupolville "hyviä" esimerkkejä tuli niin Kiinasta, Kamputseasta (miten tämä perkeleen Cambodia kirjoitetaan suomeksi?) ja ties mistä. Siinä missä punakaartissa taistellut talonpoika saattoi palkan ja/tai pakon edessä valita "sen kivemman kuuloisen puolen", nämä tulevat antoivat ainakin hiljaisen tukensa raaoille hallinnoille ja hallitsijoille.

 

[ms.qvist]

Mielenkiinnosta luin sukukronikkaa uudelleen ja vaarini isä kuului alkujaan kommunistiseen Työväen ja Pienviljelijäin puolueeseen, jonka riveistä hän oli noussut Kemin kunnanvaltuustoon, myöhemmin puolue sitten ilmeisesti liittyi (liitettiin) Suomen Sosialistisen työväenpuolueen ja sen riveistä hän sitten nousi eduskuntaan v. 1922 sillä seurauksella, että sitten aikanaan kaikki (tai lähes kaikki) puolueen kansanedustajat tuomittiin maanpetoksesta Tammisaareen v. 1923, jossa vaarini isäkin istui noin vuoden verran.

Juohtui muuten mieleeni, että luin noin vuosi sitten paksun nivaskan puhtaaksi kirjoitettuja puheita, joita vaarini isä oli eduskunnassa pitänyt ja kieltämättä melkoisen tulenpalavaa sanansäilää hän oli heiluttanut valkoista valtiovaltaa kohtaan, mutta enpä muista puheissa pahemmin kuitenkaan Neuvosto-Venäjästä puhutun. Ennemminkin suomalaisen työväestön ja pinviljelijäin huonosta asemasta ynnä valtiovallan rahankäytöstä.

vlad.

 

[Barnes]

Toisaalta tässä on syytä muistaa myös tilanne. Suomi oli hävinnyt sodan, miehityksen uhka oli todellinen ja mahdollisen miehittäjän vauhti kohti Berliiniä oli huima. Muutama väärä telotus olisi saattanut provosoida Neuvostoliittoa lopulta miehittämään Suomen Saksan kaaduttua, Saksan kohtalo kun oli käytännössä selvä jatkosodan päättyessä. Samoin "kotimainen vaihtoehto" saattoi olla mielekkäämpi kuin Neuvostoliiton ihkaoma mies ajamassa kylmästi Moskovan etuja. Lisäksi Wuolijoen kohdalla on myös muistettava se, että hän oli erittäin lähellä saada kuolemantuomion 1944 ja elinkautinen käytännössä päättyi Neuvostoliiton tilanteen takia. Suomen 1944 valtiojohdon intresseissä olisi ollut joku toinen kohtalo tälle petturille, mutta tilanne itsessään vaati hieman toisia askelmerkkejä.

Tietenkin Suomessa oltiin varovaisella linjalla, mutta Wuolijoki oli vangittu ja aiottiin jopa tuomita kuolemaansa kesken jatkosodan, mutta näin ei käynyt. Ehdottomasti oli järkevää ottaa varovainen linja, kun NL:n kanssa oltiin saatu runnottua rauha. Ei Wuolijokea nyt välttämättä olisi kuolemaan pitänyt tuomita, Yleisradion johtoon ei kuitenkaan naista olisi tarvinnut asettaa vai oliko Neuvostoliitto jotenkin tämän(kin) nimityksen taustalla? Itse en sitä näet tiedä.

Suomalaiskommareista sen verta, että onneksi SKDL ei päässyt haluamaansa asemaan. Puolueen äärilaidalla oli suunnitelmissa jatkosodan jälkeen vallankumous jota itse NKP olisi tukenut. SKDL oli saanut jopa käskyt "päämajasta" vuonna 1946, mutta SKDL tunaroi ja kunnolla. Vielä parin vuoden kuluttua oli kansandemokraateilla tavoite vallankumouksesta taas NL:n tukemana, mutta nyt Neuvostoliitto suhtautui asiaan vastahakoisesti tietäen SKDL:n hampaattomuuden eivätkä neuvostolaiset halunneet sekaantua Suomen sisäpolitiikkan niin radikaalisti.

SKDL on muuten satavarmasti Suomen kaikkien aikojen riitaisin puolue ellei SMP:n hurjimpia vuosia oteta huomioon. Riitaa kylvivät etenkin kommunistit joilla oli niin vahva asema, että puolueen maltillisempi porukka oli aina jyrän alla. Oikeastaan SKDL ei tainnut edes olla puolue vaan lähinnä kattojärjestö jota kommarit johtivat. Kaiken lisäksi SKP:stä joka siis johti kattojärjestöä, erotettiin kommunisteja eli ns.taistolaisia jotka olivat kaikista Neuvostoliitto-myönteisimpiä koko SKDL:n piirissä.

 

[arvee]

Yrittäessäni jäsennellä sekavaa kuvaani vuosista 1917-1918, törmäsin selkeyttävään wiki-artikkeliin Suomen Kansanvaltuuskunnasta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kansanvaltuuskunta

 

[Barnes]

Sisällissodassa oli mukana kaikenkaikkiaan neljän valtion joukkoja. suomalaiset nahistelivat keskenään, Saksa auttoi valkoisia ja Venäjä punaisia. Mutta länsinaapurimme Ruotsi unohdetaan todella usein sodasta puhuttaessa. Ruotsalaiset vapaaehtoisjoukot muodostivat ruotsalaisen prikaatin jonka tarkasta miesmäärästä ei koskaan olla saatu varmuutta. Joukkojen miesmääräksi epäillään 200-550 miestä. Nämä vapaaehtoiset olivat valkoisten puolella.

Ruotsi kuitenkin osoittautui varsin juonikkaaksi maaksi, sillä se lähetti Ahvenanmaalle laivasto-osaston "suojelemaan" apua tarvitsemia ahvenanmaalaisia. Kuten jokainen voi arvata, eivät ruotsalaiset tulleet mitään suojelemaan vaan miehittämään hamuamansa Ahvenanmaan. Vasta saksalaisjoukkojen väliintulo pysäytti ruotsalaiset, mutta sittemmin jääkiekostakin kovin tuttu Ruotsin peräänantamattomuus nähtiin Suomen sisällissodan jälkeen. Ruotsi oli valmis katkaisemaan naapurusten välit saadakseen "heille kuuluvan" saaren itselleen.

Ahvenanmaalaiset olisivat halunneet osaksi Ruotsin kuningaskuntaa, mikä oli omiaan vahvistamaan länsinaapurimme tavoitetta saada Ahvenanmaa heidän käsiinsä. Suomalaiset eivät kuitenkaan antaneet saartaan Ruotsille ja finskit veivätkin asian Kansainliittoon.

Suomalaisten onneksi Kansainliiton ryhmä joka saapui Ahvenanmaan tilannetta kartoittamaan, oli aika lailla hakusessa etenkin maantieteellisten seikkojen kanssa. Koska heidän maantieteellinen ymmärryksensä oli kovin heikkoa, päättivät Kansainliiton henkilöt perustaa päätöksensä historiallisiin ja kulttuurillisiin seikkoihin. Jostain syystä ison maailman herrat katsoivat Ahvenanmaan olevan noissa seikoissa niin sidonnaisia Suomeen, että Ahvenanmaa päätettiin jättää Suomelle.

Suomalaisten piti antaa Ahvenanmaalle "korvauksena" pettymyksestä autonomia ja demilitarisoida koko saari. Onko missään muuten tietoa ahvenanmaalaisten tahdosta saada alueensa demilitarisoiduksi?

 

[TosiFani]

...Suomalaisten onneksi Kansainliiton ryhmä joka saapui Ahvenanmaan tilannetta kartoittamaan, oli aika lailla hakusessa etenkin maantieteellisten seikkojen kanssa. Koska heidän maantieteellinen ymmärryksensä oli kovin heikkoa, päättivät Kansainliiton henkilöt perustaa päätöksensä historiallisiin ja kulttuurillisiin seikkoihin. Jostain syystä ison maailman herrat katsoivat Ahvenanmaan olevan noissa seikoissa niin sidonnaisia Suomeen, että Ahvenanmaa päätettiin jättää Suomelle...

Luin jostain (ei kai tästä ketjusta?) tarinan Kansainliiton ryhmää kuljettaneen laivan kapteenista. Kyseessä oli Turun saariston läpikotaisin tunteva merikarhu. Hän ajoi Turusta Ahvenanmaalle saariston halki, siten että maata oli jatkuvasti näkyvissä. Kun taas siirryttiin Ahvenanmaalta Tukholmaan, mentiin avomerellä, jotta Kansainliiton ryhmälle olisi muodostunut kuva Ahvenanmaasta osana Suomea. Tarinan totuuden perää en tiedä.

 

[Rommeli]

Luin jostain (ei kai tästä ketjusta?) tarinan Kansainliiton ryhmää kuljettaneen laivan kapteenista. Kyseessä oli Turun saariston läpikotaisin tunteva merikarhu. Hän ajoi Turusta Ahvenanmaalle saariston halki, siten että maata oli jatkuvasti näkyvissä. Kun taas siirryttiin Ahvenanmaalta Tukholmaan, mentiin avomerellä, jotta Kansainliiton ryhmälle olisi muodostunut kuva Ahvenanmaasta osana Suomea. Tarinan totuuden perää en tiedä.

Eipä tuo nyt kummoisia temppuja ole vaatinut, kun ihan karttaa katsomallakin voi päätyä samaan tulokseen. Onhan Ahvenanmaa nyt aivan selkeästi enemmän yhteydessä Suomeen saariston kautta kuin Ruotsiin vastaavalla tavalla, vaikka lähempänä Ruotsin mannerta onkin.

 

[MustatKortit]

Luin jostain (ei kai tästä ketjusta?) tarinan Kansainliiton ryhmää kuljettaneen laivan kapteenista. Kyseessä oli Turun saariston läpikotaisin tunteva merikarhu. Hän ajoi Turusta Ahvenanmaalle saariston halki, siten että maata oli jatkuvasti näkyvissä. Kun taas siirryttiin Ahvenanmaalta Tukholmaan, mentiin avomerellä, jotta Kansainliiton ryhmälle olisi muodostunut kuva Ahvenanmaasta osana Suomea. Tarinan totuuden perää en tiedä.

Eipä tuo nyt kummoisia temppuja ole vaatinut, kun ihan karttaa katsomallakin voi päätyä samaan tulokseen. Onhan Ahvenanmaa nyt aivan selkeästi enemmän yhteydessä Suomeen saariston kautta kuin Ruotsiin vastaavalla tavalla, vaikka lähempänä Ruotsin mannerta onkin.

Tässä totuutta on ainakin sen verran mukana, että Suomen etsiessä vaikutusvaltaisia tukijoita asiallaan Kansainliitossa, niin tätä Turun saariston maantiedettä ja karttoja hyväksikäyttäen suomalaiset onnistuivat vakuuttamaan japanilaiset.

Japanillahan oli oma lehmä ojassa tämän tyyppisen tulkinnan suhteen ja Japani oli samaten noussut jo merkittäväksi vallaksi kv.politiikassa. Japani sanoikin painavan sanan Ahvenanmaa-päätöstä tehtäessä.

Kansainvälisen diplomatian kurssilla suomalaisdiplomaattien toiminta ja etenkin Japanin houkutteleminen nostettiin professorin toimesta "casebook"-tapaukseksi onnistuneesta diplomatiasta.

 

[Musta Nuoli]

Kansainvälisen diplomatian kurssilla suomalaisdiplomaattien toiminta ja etenkin Japanin houkutteleminen nostettiin professorin toimesta "casebook"-tapaukseksi onnistuneesta diplomatiasta.

Leikkaus onnistui erinomaisesti - mutta potilas kuoli.

Suomi sai junailtua onnistuneesti Ahvenanmaan itselleen diplomaattisin keinoin, mutta lähinnä riesaa ja kulujahan moisesta luodosta on ollut, ja on edelleen. Ei Ahvenanmaasta ole manner-Suomelle oikein yhtään mitään iloa, ei ainakaan mitään sellaista mitä siitä ei saataisi jos se olisi joko osa Ruotsia tai vaikka itsenäinen veroparatiisisaari.

Demilitarisoituna siitä ei ole sodan aikanakaan strategista hyötyä ja vaikka paikalliset eivät pistä ns. tikkua ristiin osallistumalla maanpuolustukseen ja asevelvollisuuteen, niin mahdollisen kriisin aikana sinne kuitenkin kelpaisivat suomalaiset sotilaat, kuten kelpasi viimeksikin. Oma isoisänikin oli alkujaan sijoitettuna jatkosodan aikana Ahvenanmaalle ennen kuin hänet siirrettiin muiden mukana Pohjoisempaan Uhtuan ja Kiestingin suuntaan.

Suomea ei saisi Ahvenanmaalla puhua, mutta viulut pitäisi silti maksaa, taata erityisasema ja vielä puolustaa saarta sellaisten ihmisten verellä, jotka eivät kelpaa saarelle edes asumaan koska puhuvat "väärää" kieltä. Kuten sanottua, niin kalliiksi ja hankalaksi tuli tämä Pyrrhoksen voitto Kansainliitosta.

 

[KwutsNI]

Sellainen korjaus tai tarkennus, että Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu Krimin sodan päättäneestä Pariisin rauhasta 1856 lähtien, ei vasta Kansainliiton päätöksestä.

 

[MustatKortit]

...

Demilitarisoituna siitä ei ole sodan aikanakaan strategista hyötyä ja vaikka paikalliset eivät pistä ns. tikkua ristiin osallistumalla maanpuolustukseen ja asevelvollisuuteen, niin mahdollisen kriisin aikana sinne kuitenkin kelpaisivat suomalaiset sotilaat, kuten kelpasi viimeksikin. Oma isoisänikin oli alkujaan sijoitettuna jatkosodan aikana Ahvenanmaalle ennen kuin hänet siirrettiin muiden mukana Pohjoisempaan Uhtuan ja Kiestingin suuntaan...

No tietysti sodan aikana Ahvenanmaalle lähetettäisiin joukkoja, ainakin Vaasan Rannikkojääkäripataljoonasta, jossa olen itsekin palvellut. Tietysti on haittaa siitä, ettei alueella konkreettisesti voida harjoitella, mutta muualla suoritettu harjoittelu on tähdännyt nimenomaan Ahvenanmaalla (ja toki muualla Turun saaristossa) toimimiseen.

Isolle ja vahvalle laivastolle Ahvenanmaa olisi edelleen strategisesti oiva paikka hyvän maantieteellisen sijaintinsa takia. Toki Suomen kannalta paikasta ei suurta hyötyä ole, mitä nyt oma komppanianpäällikköni aikanaan vitsaili, että Ahvenanmaan tärkein suojeltava kohde on Taffelin sipsitehdas.

Sinälläänhän Ahvenanmaan demilitarisoidun aikakauden voi katsoa ottaneen ensiaskeleensa jo paljon aiemmin, kuin miten se 20-luvulla kirjoihin ja kansiin merkittiin, Bomarsundin linnoituksen joutuessa brittiläis-ranskalaisen laivasto-osaston jauhamaksi Krimin sodan aikana.

edit. KwustNI ehtikin jo aiemmin tuosta demilitarisoinnista

 

[Musta Nuoli]

Sellainen korjaus tai tarkennus, että Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu Krimin sodan päättäneestä Pariisin rauhasta 1856 lähtien, ei vasta Kansainliiton päätöksestä.

Näinhän asia on.

Sehän tässä sinänsä onkin kornia, että demilitarisointi perustuu senaikaisten kanuunoiden ja suurin piirtein purjelaivojen aikakauden päätöksiin ja strategisiin merkityksiin. Nykyisin maailma on muuttunut eikä sillä ole sotatilan/valloittajan kannalta merkitystä, rakennettaisiinko joku Oolannin sodassa tuhoutunut Bomarsundin kivilinnoitus uusiksi, joten demilitarisoinnin voisi purkaa, ahvenanmaalaiset laittaa asevelvollisuuden alaisiksi kuten mannersuomalaiset ja perustaa Ahvenanmaalle laivaston tukikohdan, josta käsin olisi mukavampi valvoa meriliikennettä ja vaikka ohiajavia sukellusveneitä.

Ei kai minkään päätöksen tarvitse ikuinen olla, ei edes demilitarisoinnin vaikka kyse on kuinka vastahakoisista semi-suomalaisista tahansa.

 

[Wiljami]

Ahvenanmaa on tosiaan demilitarisoitu Krimin sodan jälkimainingeissa, samoin kuin muuten Mustameri. Noita pykäliä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa kumottu, eli Suomi olisi voinut heti 1920-luvun alussa Venäjän (siinä vaiheessa jo 50-vuotisen) esimerkin oikeuttamana pykätä vaikka millaiset tykistöpatterit luodolle ja pistää paikalliset fennofoobit harmaisiin.

 

[MustatKortit]

Näinhän asia on.

Sehän tässä sinänsä onkin kornia, että demilitarisointi perustuu senaikaisten kanuunoiden ja suurin piirtein purjelaivojen aikakauden päätöksiin ja strategisiin merkityksiin. Nykyisin maailma on muuttunut eikä sillä ole sotatilan/valloittajan kannalta merkitystä, rakennettaisiinko joku Oolannin sodassa tuhoutunut Bomarsundin kivilinnoitus uusiksi, joten demilitarisoinnin voisi purkaa, ahvenanmaalaiset laittaa asevelvollisuuden alaisiksi kuten mannersuomalaiset ja perustaa Ahvenanmaalle laivaston tukikohdan, josta käsin olisi mukavampi valvoa meriliikennettä ja vaikka ohiajavia sukellusveneitä.

Ei kai minkään päätöksen tarvitse ikuinen olla, ei edes demilitarisoinnin vaikka kyse on kuinka vastahakoisista semi-suomalaisista tahansa.

Meille armeijassa perusteltiin kyllä aika hyvin sitä, miksi Ahvenanmaa on edelleen tärkeä Suomelle strategisesti. Siinä olet oikeassa, että mitään varsinaista hyötyä Suomelle ei Ahvenanmaasta ole, mutta uhkan se saattaa muodostaa.

Jos otetaan teoreettinen tilanne, että Suomi olisi sodassa Venäjää vastaan (ketä muutakaan), niin olisi Suomen kannalta keskeistä miehittää Turun saaristo ja Ahvenanmaa sellaisella voimalla, ettei vihollisen mahdollisuutta vahvan sillanpää-aseman luomiseen jää ilmaan leijumaan. MIKÄLI Ahvenanmaa jätettäisiin miehittämättä, olisi ikään kuin veteen piirretty viiva, että mihin pitäisi vetää se kohta ja raja Turun saaristossa, jossa alueita alettaisiin taas puolustamaan. Ahvenanmaa jos joutuisi venäläisten käsiin, niin on hyvin luultavaa, että alueelta suoritettaisiin erilaisia operaatioita sekä saaristoon, että Varsinais-Suomen rannikkoalueille, jotka heikentäisivät Suomen puolustuskykyä.

Onni onnettomuudessa Suomen kannalta on se, ettei saariston ja Ahvenanmaan miehittäminen vaadi PV:ltä suuria joukkojen uhrauksia, vaan hyvin pienellä mies- ja kalustomäärällä kynnys Ahvenanmaan miehittämisen yrittämiseen nousee korkeaksi (koska korkeat tappiot).

 

[Stolk-2]

Meille armeijassa perusteltiin kyllä aika hyvin sitä, miksi Ahvenanmaa on edelleen tärkeä Suomelle strategisesti. Siinä olet oikeassa, että mitään varsinaista hyötyä Suomelle ei Ahvenanmaasta ole, mutta uhkan se saattaa muodostaa.

Ahvenanmaa jos joutuisi venäläisten käsiin, niin on hyvin luultavaa, että alueelta suoritettaisiin erilaisia operaatioita sekä saaristoon, että Varsinais-Suomen rannikkoalueille, jotka heikentäisivät Suomen puolustuskykyä.

Ahvenanmaan miehittämällä hallitsee Pohjanlahteen johtavia meriteitä. Suomenlahdellekin pääsyä pystyisi sieltä hallitsemaan myös. Suomi olisi melkein käytännössä eristettynä muusta maailmasta. Turun saariston valtaus olisi saavutettavaan hyötyyn nähden melko kallista. Suomelle se olisi hyödyllistä, koska vihollinen joutuisi sitomaan isoja resursseja siihen ja taistelemaan saarista joilla ei pidemmän päälle suurta hyötyä isompiin kuvioihin verrattuna. Tarkoitan sitä, että Etelä Suomessa on kohteita joiden hallinta on tärkeää strategian ja taktiikan kannalta.