Mainos

Ismo Lehkonen

  • 130 102
  • 466

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
”Ika, mitä Avs tarvitsee ennen ens kautta?”

”Karheutta alaketjuihin…”

Eisssaaatana, eikö sitä F*****N KAKKOSSENTTERIÄ nyt kannattaisi vaikka eka katsella, ja ehkä myös korvaajaa Nichuskinille ja Burakowskylle, ehkä myös Landylle?
 

Outzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL
Huvittavaa, miten näinkin paljon nähneellä ja kokeneella asiantuntijalla takki kääntyy ympäri aina uudestaan lähes joka pelin jälkeen. Onhan Ika sen itsekin myöntänyt, että näin käy, eikä siinä mitään. Ainakin sen avulla pystyy tuottamaan viihteellistä sisältöä.

Esimerkiksi ensiksi kehuu Carolinan maasta tavaisiin kahden pelin perusteella. Sitten Devils pelaa vahvan 3. pelin ja takki kääntyy sen perusteella täysin paholaisten kelkkaan. Ihan kuin Devils olisi tehnyt jonkun oivalluksen kolmanteen peliin, jonka jälkeen he ovat loppukauden voittamattomia. Maalivahti FRANK Andersenkin olisi kuulemma pitänyt tässä vaiheessa laittaa vaihtoon yhden heikomman pelin jälkeen. Vähän samaa vikaa esiintyi Oettingerin kanssa Dallasin hävittyä rumasti Seattlelle yksittäisessä pelissä. Koko kauden hyvät esitykset unohtui samantien yhden pelin perusteella.

Ehkä kaikista hauskin oli kuitenkin se näkemys, että Bruse Cassidy oli onnistunut myymään Jack Eichelille Oilersin supertähtien pimentäjän roolin. Jack oli tämän ostanut ja sen vuoksi mies tehtailikin 1+2 ja Edmontonin superkaksikon jäädessä kiikareille. Tämän oivalluksen myötä Vegas olikin yhtäkkiä selkeä suosikki Ikan papereissa. Ikään kuin tämä sama laulu jatkuisi nyt sitten loppusarjan taas muuttumattomana tilanteena.

Jälkiviisaushan on kaikkein helpointa, mutta joku realistisuus näissä höpinöissä olisi kiva olla. Ymmärrän kyllä, että on kiinnostavampaa kuunnella tällaisia hienoja tarinoita, eikä näitä pidä turhan vakavasti ottaa. Vähän vaan välillä pistää ihmetyttämään asioiden totaalinen mustavalkoisuus.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tämähän ei pidä paikkaansa.
Eli voidaan siis aukottomasti ja todistetusti sanoa, että Tappara ei pelaa tylsää kiekkoa, kun sen näin suorilta pystyt toisen kirjoittajan mielipiteestä linjaamaan?
 

Ihmiskuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jollei se kaikille ole ihan selvä niin Ismo ei osaa oikein mitään. Jäätävän turha äijä. Muistan hyvin kun ensimmäisellä Mokka-kaudelka sai tuotua itsensä mukana myös Hermanni Vidmanin
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Jollei se kaikille ole ihan selvä niin Ismo ei osaa oikein mitään. Jäätävän turha äijä. Muistan hyvin kun ensimmäisellä Mokka-kaudelka sai tuotua itsensä mukana myös Hermanni Vidmanin
Eräs saman joukkueen pelaaja kertoi joskus Vidmanin olleen ilmainen pelaaja. Hinta - laatusuhde ainakin oli erinomainen.
Epäilen kuitenkin tuosta turhuudest sen verran, et pitää 15-20 Suomen NHL-ukkoa (ja Liigaukkoa) kesäjäillä kunnossa ja ehjänä. Tuskinpa miljonäärit turhaa ukkoo kauaa kattelis.
 

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pakko taas ihmetellä Ikan värilaseja eilisessä Kalju Cornerissa. Hän on Barkovin ajoittaista tehottomuutta selitellyt pitkin kevättä sillä että vastustajat ovat tehneet suunnitelman Barkovin pimentämiseksi. Eikö muiden ykkössenttereitä sitten yritetä pimentää? Jostain hän sitten keksi että Eichelia pitää verrata McDavidiin, Crosbyyn ja MacKinnoniin ja jäljessä ollaan ja paljon. Miksei Barkovia sitten näihin verrata? Käsittääkseni hänkin on NHL:n ihan parhaita senttereitä.

Pidän Ikasta ja hänen tyylistä mutta tuntuu että värilasit sumentaa välillä aika pahasti.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Pidän Ikasta ja hänen tyylistä mutta tuntuu että värilasit sumentaa välillä aika pahasti.

Ikä on ehkä vähän "turhan lähellä" pääosaa kotimaisista NHL-tähdistä koska on käsittääkseni mukana näiden kesätreeneissä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Sihvosta ei maininnut nimeltä, mutta selvästi siihen suuntaan antoi Lehkonen aika railakasta palautetta tuossa tuoreimmassa kaljucornerissa. Eivät selvästi ole samaa mieltä monistakaan jääkiekkoon liittyvistä asioista.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sihvosta ei maininnut nimeltä, mutta selvästi siihen suuntaan antoi Lehkonen aika railakasta palautetta tuossa tuoreimmassa kaljucornerissa. Eivät selvästi ole samaa mieltä monistakaan jääkiekkoon liittyvistä asioista.

Joo, ainakin valmentajien pelityyleihin ja mediapaineeseen liittyen viestiä on tosiaan ollut jokusen kerran kuultavissa, nimiä toki erittelemättä.

Sihvonen taasen on viilettänyt kiukaassa omalla pelikirjallaan ja jakanut näkemyksiään, sillä erotuksella, että Lehkosen nimi on jokusen kerran nostettu studiotöistään esiinkin.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sihvonen taasen on viilettänyt kiukaassa omalla pelikirjallaan ja jakanut näkemyksiään, sillä erotuksella, että Lehkosen nimi on jokusen kerran nostettu studiotöistään esiinkin.
Sihvonen nimesi viimeisimmässä kiukaassa Ylen NHL-tiimin kaikkien aikojen huonoimmaksi suoritukseltaan.
 
Ismo on mielestäni sellaisessa asemassa nykyään suomalaisen jääkiekon kommentoijana, että hänen puheensa otetaan lähes varauksetta sokeasti faktana ja todesta. On niin monessa podcastissa mukana ja niin monella medialla samanaikaisesti kommentoimassa, että hän saattaa monesti puhua/ennakoida toisessa paikassa toista ja toisessa toista. Kiinnitin tähän huomiota enemmän varsinkin viime kaudella. Hän ei näin ollen voi olla koskaan väärässä, koska on puhellut eri paikkoihin eri skenaarioita joilla sitten voi tulla hyvällä omatunnolla ulos kun tietää jonkun skenaarion/mielipiteen osuneen. Näin ollen kupla ei koskaan puhkea ja häntä pidetään nerompana mitä hän onkaan, vaikka toki asioista myös tietääkin.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Sihvonen nimesi viimeisimmässä kiukaassa Ylen NHL-tiimin kaikkien aikojen huonoimmaksi suoritukseltaan.

Ollaan Sihvosen helppoheikkimäisen analyysin ytimessä. Sihvoselta suusta napsahtaa helppoakin helpommin sanat "Koskaan", "Kukaan", "Missään". Näkemättä, tiedolla vertailematta hän asettaa oman pikku näkemyksensä maailman navaksi. Kertoo toki enemmän Sihvosen empatiakyvyttömästä kognitiosta kuin analyytikonkyvyistä.
 

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Sihvonen nimesi viimeisimmässä kiukaassa Ylen NHL-tiimin kaikkien aikojen huonoimmaksi suoritukseltaan.
Eikös tota studiota vetänyt Jussi Saarinen, jonka ei pitäisi olla lätkän kanssa missään tekemisissä? Kuka muu siellä oli? Mun mielestä hyvän studiotiimin rakennus alkaa isännästä/emännästä ja hänen ammattitaidostaan.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös tota studiota vetänyt Jussi Saarinen, jonka ei pitäisi olla lätkän kanssa missään tekemisissä? Kuka muu siellä oli? Mun mielestä hyvän studiotiimin rakennus alkaa isännästä/emännästä ja hänen ammattitaidostaan.
Eihän tätä nykyistä YLEn NHL-studiota ole missään vaiheessa Saarisen Jussi juontanut tai vetänyt millään tavalla, korkeintaan tarjonnut jotain niitä tutun kaavansa erätaukojuttuja eli samankaltaisia haastattelupätkiä mitä jossain Urheiluruudussa ajetaan jos Saarinen on käynyt matkoillansa purkittamassa materiaalia.

Riku Salminen, Sami Laine tai tällainen ihan snadisti Jussia sujuvampi on muistaakseni olut aina studion ja lähetyksen puikoissa, vieraana sitten pöydän äärellä Lehkosen Ikaa, Kibe Kuhtaa, Karri Rämöä ja ketä niitä nyt onkaan ollut.
 
Lehkonen sanoi urheilucastissa että Kärpät on kakkonen joka perustui siihen, että Marjamäki osaa kyllä meidän pelin. Lehkonen ilmoitti tyyliin että luukut kiinni, ylivoima kuntoon ja antaa muiden piipittää pelin tylsyydestä.

Marjamäestä ja pelitavasta saa ja pitääkin olla mielipiteitä, mutta Lehkonen joka on kironnut monta vuotta passiivista trap- kiekkoa verkkaiseksi, steriiliksi tussutteluksi ja muniin puhaltelemiseksi sekä vaati koko viime kauden Kärpiltä käsijarrua pois onkin nyt yhtäkkiä sitä mieltä, että pitäisi palata siihen vanhaan kun Kärpät on aktivoinut peliään.
Lehkonen puhuu ja kommentoi niin moneen paikkaan erilaisia skenaarioita jopa samoista aiheista, että hän ei voi olla tätä kautta koskaan täysin väärässä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Lehkonen puhuu ja kommentoi niin moneen paikkaan erilaisia skenaarioita jopa samoista aiheista, että hän ei voi olla tätä kautta koskaan täysin väärässä.
Vielä on matkaa Tamiin. Tami kommentoi aina yhtä asiaa ja oli aina oikeassa, entisen leijonakapteenin ja maajoukkuevalmentajan ominaisuudessa. Piste.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Kieltämättä lausuntojen ja mielipiteiden ehdottomuudessa ja itsevarmuudessa on Lehkosella ja Tamilla paljon samaa.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sinänsä vähän hölmöä huomauttaa tästä, koska Ikalla on levy jäänyt päälle vähän joka asiassa. Montakohan kertaa on kuultu eri podeissa vaikkapa Tutolle luvattu seuraava vuoro kabinettinousussa.

Tiettyjä kestoteemoja löytyy jotka voi jossain vaiheessa puuduttaa. Mutta kestoteemoja enemmän saattas häiritä se mikäli eri viestimissä puhuu samasta asiasta hyvinkin voimakkaasti ristiin. Tästä useampien rattaiden ajelusta vastinparinsa eli jääkiekkoanalyytikko hieman piikittelikin taannoin. Tietysti jos vetää puolen tusinassa proggiksessa niin voihan sitä välillä unohtaa mitä on tullut painotettuakaan.

Ikan Perkuulauta on sinänsä ok kuunneltavaa, Seppänen handlaa lennonjohdon, mutta välillä kun host heittää, alustaa jonkun näkökulman ja narratiivin niin Ika vastaa hieman asian vierestä. Ei ihan osuu pointtiin.

Sitten taas pari Ikan huomiota tai väittämää joihin itselläni ei oo rahkeita sanoa suuntaan tai toiseen, joissa voi olla myös hieman mielikuvitustakin, mutta jotka kuulostaa käsittelyn arvosilta.

1. Liigaseurojen mandaattipaikat juniorisarjoissa johtuvat osin siitä, että saavat haravoitua teini-ikäiset lahjakkuudet itselleen pois pienemmistä seuroista ja sitten aikanaan kun pelaaja lähtee maailmalle tai solmii NHL-sopimuksen niin ne viimesen neljän kauden kasvattajarahat on Liigaseuran omaisuutta.

2. Osakeyhtiö on liikevoittoa tavoitteleva yritys ja ry. yleishyödyllinen yhdistys. Liigassa ja seurojen sisällä on ristivetoa sen suhteen miten tehdään intohimo-viihdebisnestä ja toisaalta, kuinka hoidetaan salonkikelpoisuus sekä arvopohjat. Viimeisin kimmoke keskusteluun oli tuo Tappara-TPS tappeluineen, päivineen ja anteeksipyytelyineen.

Itse ajattelen, että. Turha mussuttaa jostain väsyneistä kukkahatuista ja hamekankaista. Kysymys on vahvasta johtajuudesta tai sen puutteesta. Omaan makuun suomalainen kiekkoyhteisö tai ennemmin kiekkojohtajat, seurapomot, ei aina ole osannut myydä tuotetta avoimesti ja rehdisti, että tässä on lajin luonne, tämän verran sallimme. Ja sitten on reagoitu ulkoiseen paineeseen uskaltamatta seistä omien näkemysten ja linjanvetojen takana.
 

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays



Mikko anto ymmärtää ettei kauheesti pidä Ikan länkytystä minään, melkein tekis mieli tulkita et Ika valehtelee? :D

Draamaa suomi-NHL:ssä! Kumman puolelle fanit asettuu?

Rane viittaa tähän Seppälän opportunistiseen tekstiin:
– Voisiko olla, että Mikolla on tullut seinä hetkeksi vastaan. Hänellä ei kauhean hyvä kesä ollut. Paljon oli kissanristiäistä, Helsingissä piti olla ja muuta. Varmaan hän tietoisestikin ajoi raskaiden vuosien jälkeen konetta alas, mutta ehkä urheilua ei ihan samalla tavalla tullut tehtyä kuin aiemmin, Lehkonen toteaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös