Onkos joku jo lukenut tuota Dickinsonin elämäkertaa? Hitti vai huti? Kannattaako toivoa edes joululahjaksi?
Olen siis ollut Maiden-fani jo ihan skidistä asti, mutta hyvä elämäkerta on eri juttu kuin jonkun artistin fanitus. Hyvä esimerkki tästä on Nightwish: en ole koskaan erityisesti diggaillut bändiä, mutta Mape Ollilan Nightwish-historiikki on yksi parhaita rock-kirjoja, joita olen lukenut. Tai Janis Joplin, josta en artistina ihmeemmin diggaa, mutta tarina on erittäin mielenkiintoinen ja paljon on tullut tietoa Janisista ahmittua. Käänteinen esimerkki on vaikkapa Musesta kirjoitetut kirjat: diggaan bändiä kovasti, mutta eihän niille ole koskaan tapahtunut oikein mitään jännää.
Hyvät rokkikirjat ovat niitä, joissa vedetään paljon huumeita, mokaillaan, sekoillaan, riidellään, ja lopulta viikatemies tulee käymään. Kuningasluokkaan noustaan sillä, että kaikkeen tuohon saadaan mukaan vielä huumori. Siksi Mötley Crüesta kertova Törkytehdas on paras rokkikirja ikinä. Ozzystä kirjoitetut kirjat pääsevät kyllä lähelle. Myös Hanoi Rocksista kirjoitetut kirjat ovat olleet hyviä, mutta ei niissä huumori ole paljon kukkinut.
Pahoin pelkään, että Dickinsonin elämäkerta ei mene tuohon osastoon. Iron Maidenin tarina ei ole erityisen traaginen, eikä Bruce ole tyyppinä tarpeeksi typerä ollakseen viihdyttävä. Brucehan on pikemminkin monilahjakas kaveri, joka ei ole tunaroinut kovin paljon.