Mainos

Inttiin lähdössä?

  • 1 242 275
  • 3 632

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Riippuu komppaniasta eniten missä on. Tiedustelijat ei Säkylässä ainakaan saaneet vaikka eräskin juoksi aivan hirvittävän tuloksen. Tosin kun alkoi tulokset olla kaikilla kovat, hinkattiin cooperia ja kuntotestejä kuin hullut. Tuli siitä sitten joku ennätys kuulemma sinne, tiedä sitten. Olikohan ollut sitten keskiarvo yli 3000 tai siinä kiepillä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tammikuun 12. olisi lähtö gonalle eli Joensuun Kontiorantaan. Onko palstaveljillä kokemuksia paikasta?

Hiukanhan tuo vituttaa varsinkin sen takia, että kiekon seuraaminen siitä varmasti tulee kärsimään, eikä tuo aika nyt muutenkaan minään tarunhohtoisena paratiisina tulevaisuudessa loista. Armeijan jälkeen edessä onkin sitten muutto toiselle paikkakunnalle ja vieläpä naisihmisen kanssa, joten siinä mielessä odottelen armeijaakin innolla, sillä sen jälkeen sitten tulee kaikkea uutta ja ihmeellistä (?) elämään.
 

Viljuri

Jäsen
Tammikuun 12. olisi lähtö gonalle eli Joensuun Kontiorantaan. Onko palstaveljillä kokemuksia paikasta?

Hiukanhan tuo vituttaa varsinkin sen takia, että kiekon seuraaminen siitä varmasti tulee kärsimään, eikä tuo aika nyt muutenkaan minään tarunhohtoisena paratiisina tulevaisuudessa loista. Armeijan jälkeen edessä onkin sitten muutto toiselle paikkakunnalle ja vieläpä naisihmisen kanssa, joten siinä mielessä odottelen armeijaakin innolla, sillä sen jälkeen sitten tulee kaikkea uutta ja ihmeellistä (?) elämään.

Hyvä paikka, parempi henkisesti esimerkiksi kuin Vekara, vaatimustaso ei kuitenkaan ole täysin onneton varusmiehen omasta näkövinkkelistä, eli alokkaiden enemmistö osaa solmia kengännauhansa ja toisaalta huumeveikkoja ei ole yli kymmentä prosenttia, mikä on nykyaikana tärkeä asia ihan palvelusturvallisuuden takia. Joensuu on lähellä, vaikka eivät enää taidakaan antaa iltavapaita komppaniassa/varuskunnassa, mikä tässä tapauksessa on varmasti hyvä asia.

Junamatkat Helsinkiin valtion laskuun kestävät hetkisen, mutta ainahan voi hyödyntää ravintolavaunua. Linja-autoa en suosittele, se kestää jo yli sietorajan Helsinkiin (7-10(?) tuntia, riippuen vuorosta) vaikka ihan ensimmäinen ajatus olikin, että toivottavasti sinua ei vain sijoiteta joukkotuotannossa samaan jääkäripataljoonaan/komppaniaan reservin puolella.

"Toimittajillehan" yksi mahdollisuus sluibailuun on VMT-ura normaaliin kirjurintoimen lisäksi tai jopa Ruotuväkeen (lehti) hakeutuminen (palvelevat Kaartin pataljoonassa), mutta itse olisin sitä mieltä, että aika monelle nuorelle olisi parempi tehdä homma niin, ettei aikaa turhaan pohdiskeluun ja sen sellaiseen jäisi, mitä enemmän metsässä juostaan, sitä nopeammin se on myös suoritettu, siis tavalla josta jää jälkikäteen ajateltuna jää hyvä mieli ja antanee jopa jossakin määrin itseluottamusta loppuelämää ajatellen.

Riski parisuhteen päättymiseen on armeija-aikana kuitenkin melkoinen, ja tähän kannattaa tietyllä tavalla varautua.

Etukäteen ei voi kukaan sanoa, että pitääkö hommasta tai ei, monet "intoilijat" lähtevät maitojunalla, taas toisaalta jotkut "vastustelijat" innostuvat jopa armeijan palvelukseen päästyään hommasta hajulle.

Kontionrannan etuna on ihan kivat harjoitusmaastot Jaamankankaalla (siellä missä on ampumahiihtostadionkin), pienemmät ampumaleirit Sotinpurolla opettavat kylmyydestä jotakin, ja isommat harjoitukset saattavatkin olla sitten ihan missä tahansa, myös esimerkiksi Karjalan Prikaatin (Vekaran) harjoitusmaastoissa. Jos ei ole ennen nähnyt P-Karjalan/Savon välisiä maastoja, niin ne ovat mielestäni vieläkin enemmän aarniometsää kuin joku Ilomantsin kansallispuiston maisemat (sinne ette pääse, ellei nakki viuhu muistomerkkien korjailun merkeissä). Vartiossa kannattaa ajatella ja pelätä kohtaavansa susia ja karhuja, pysyy paremmin hereillä.
 

12961

Jäsen
Kyllähän AUKista varmaan pystyy kieltäytymään, mutta kyllä meillä ainakin pirun moni siellä vasten tahtoaan eli pakotettuna oli. Kaikilla ei välttämättä ole sellaista pokkaa, että pystyy tinkimättä pysymään kielteisen kantansa takana, kun yksikön päällikkö tiukka sotilasilme naamallaan sanoo "Teidät on määrätty aliupseerikouluun. Kysyttävää?"


Jos on kunnollinen, tai edes jonkinlainen syy puolen vuoden pestiin niin meillä sen ainakin sai. Toisaalta AUKkiin laitettiin sitten ihan täydellisiä töhöjä.

Alkoi meinaan yllättävän monella olemaan "perheyrityksen takia" tai "maatilanhoidon vaikeutuessa merkittävästi" -tyylisiä syitä kertoa patterin päällikölle kun kysyttiin että olisiko vuoden palvelusaika mahdoton asia.

Kyllä se allekirjoittaneeltakin kysyi, etä eikös ton kauppakorkeen käyneet oo melkeen kaikki ressuja? Riittävän jämäkällä esiintymisellä puoli vuotta irtosi kuitenkin helposti. Jotkut empivät, ja aukkinakki tuli.

Itsehän sain A-miehenä erinomaisilla p-kokeiden tuloksilla sekä jämäkällä esiintymisellä skappareille kirjurin paikan. Tämä oli loppujenlopuksi ehkä paras mahdollinen valinta inttiaikaa ajatellen.

En tiedä, oliko meillä valinta jotenkin erilainen kuin yleensä, mutta tulihan patteristostamme sitten paras raskas patteristo vuoden 1965 jälkeen, nenosen pisteillä mitattuna. Ts. suuri osa tykäreistä oli ihan fiksua jengiä.
 

ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jos on kunnollinen, tai edes jonkinlainen syy puolen vuoden pestiin niin meillä sen ainakin sai.
Näin se ei todellakaan joka prikaatissa mene. Siinä ei paljoa jämäkät esiintymiset tai perheyritykset paina, kun nimi vaan löytyy listasta...

Täällä mäkin tätä tekstiä sotilaskodissa oppilaan merkki hihassa kirjottelen, ja kiinnostus aukkia kohtaan oli kysyttäessä nolla.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Tammikuun 12. olisi lähtö gonalle eli Joensuun Kontiorantaan. Onko palstaveljillä kokemuksia paikasta?

Onhan niitä, tuoreitakin kokemuksia nimittäin kotiuduin Gonabeachilta heinäkuussa.
Mistäs alottaisin, tosiaan tuossa sanottiinkin niin siinä mielessä ihan normaali varuskunta kai, että tosiaan vaatimustaso on sellainen ihan varusmiestä suosiva. Varuskunta alueeseen tottuu pikku hiljaa ja kyllä paikka tulee nopeasti tutuksi. Sotku on erittäin hyvä, paljon on panostettu siihen, kun on ilmaista nettiäkin ja jukeboksia jne. Kuntosalitkin ja muut mukavuudet kyllä löytyy ja niitä kannattaa käyttää. P-kausi on kaikilla komppanioilla samanlainen pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta, mutta askel kerrallaan edetään ja yksi tst-leiri ja yksi Puolustus/hyökkäys-kovapanos-ammunta kuuluu p-kauteen Sotinpuron ampuma-alueella. Ei paha. Sitä ennen toki sotilaallista peruskoulutusta tervehtemisestä rynkyn purkuun ja kokoamiseen. Legendaarinen paikka tuo Sotinpuro, siitä kuulee hyviä tornareita ja osa niistä on jopa tottakin. Jaamankankaalle (Jamikselle) tuli hajoiltua, mutta on tosiaan haastava ja sissimäinen maasto, mikä tulee sitten todellakin tutuksi ajanmyöntä, kun siellä tetsataan/pidetään koulutuksia ja kauas tosiaan ei tarvitse mennä, kun se korpi alkaa siitä varuskunnan heti vierestä. Sanoisin, että varmasti hyvä varuskunta verrattuna muihin varuskuntiin Suomessa, vaikka paha sitä on suoraan vertailla, kun tuolla Gonalla itse ollut. Jotkut kasarmit tosin kärsivät pahoista homevaurioista, vaikka sitä ei suoraan myönnetä, mutta pientä flunssan tynkää voi ilmetä, minulle ainakin ilmeni sitten palveluksen loppupäässä.
Niin ja Joensuu on lähellä ja iltavapaita kyllä myönnetään. Komppania kohtaisesti, mutta tietyt komppaniat mm. saattavat päästää lähes joka ilta, jos sieltä ei tulla ihan naamareissa takaisin joka kerta. Lomia riittää myös alussa ja VMTK kulkee hyvin joka suuntaan, käytä ihmeessä sitä, nopein tapa suoraan asuinpaikkakunnallesi. Sitten kun tuo varusmiestoimikunnan bussi ei kulje niin junalla sitten vaan.
Eipä tässä muuta tule mieleen. Alussahan se vituttaa todella paljon ja hämmentää, kun on kaikkea lääkärintarkistuksesta vehkeiden hakuun, mutta tupakavereihin kannattaa tutustua hyvin sillä ne olivat ainakin minulle alussa se voima, jolla siellä jaksoi mukana mennä. Eipä mulla muuta. Perinteet velvoittaa sitä paikkaa, mutta kyllä siellä pystyy olemaan ilman, että seinähulluna tulee takaisin.
Kannattaa jo alussa miettiä haluaako siellä olla sen puoli vuotta vai vuoden, mutta se nyt sitten tietenkin muovautuu siinä eikä heti kannata tehdä radikaaleja päätöksiä, vaikka sinulla taisi tuo muutto siinä ollakkin messissä. Itse olin puoli vuotta.
 

Fordél

Jäsen
Helpoin tapa varmistaa puolen vuoden palvelusaika lienee se, että vetää alun testit (sekä fyysiset- että nuppitestit) päin persettä. Niillä kun ei ole mitään merkitystä muun elämän kanssa niin ne voi ihan hyvin vetää vähän huumorilla. Ei toki kannata ihan plörinäksi vetää, mutta sen verran kannattaa olla pelisilmää, etta esim. p-kokeissa vetää järjestelmällisesti kaikki johtajuuteen liittyvät kysymykset päin vittua ja parasta kuntoaan ei kannata cooperissa näyttää. Tärkeintä tässä on olla järjestelmällinen, sillä esim. tuossa p-testissä katalat kapiaiset koittavat kysyä samaa asiaa niin monella tapaa.

Itse tein näin sekä kutsunnoissa että palveluksen alussa ja missään vaiheessa ei yksikään skappari ehdottanut AUK:a. Suosittelen tätä, sillä AUK:lla ei tee yhtään mitään ja RUK:n tietää vain helkkaristi kertaamista. Siis mikäli valtiolla on kertausharjoituksiin varaa.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
AUK/RUK ovat hitonmoisia kokemuksia ja mukavia muistella noita hetkiä. Aina ei tarvitse mennä aidan alimmasta kohdasta, töille ja kaljalle on koko loppuelämä aikaa, ei siinä yksi puolivuotta lisää mitään mullista.

Mukavaa aika se oli varsinkin johtajien kesken ja kyllä ihmisenä kehittyy kun joutuu ottamaan vastuuta ja skapparit vahtivat tekemisiä.

Eikä niitä kertauksia pahemmin ole, itse en ole kertaakaan vielä kerrannut, vaikka kävin 2000-luvun alussa inttini.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse menin inttiin vuonna 2000. Yhdet pakolliset kertausharjoitukset on ollut ja viime keväänä kävin myös vapaaehtoisissa. Silloin ne sanoi, että tänä syksynä olisi kanssa kertausharjoitukset ja kyselivät jokaiselta erikseen halukkuutta sinne. Itse kerroin haluavani, mutta eipä ole kutsua kuulunut. Eipä sillä nyt niin väliäkään, mutta hieman vaan mietityttää että johtuuko tämä siitä, kun silloin keväällä mulla oli ryyppyputken jäljiltä aivan käsittämätön krapula, kädet tärisi enkä ruokaakaan pystynyt kerralla syömään kuin kolmasosan normaalista annoksesta, vaikka ne kertausharjoitukset alkoivat vasta mun kolmantena krapulapäivänä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viljuri kirjoitti:
Riski parisuhteen päättymiseen on armeija-aikana kuitenkin melkoinen, ja tähän kannattaa tietyllä tavalla varautua.

Niin vaikea sanoa, kun en ole vielä päivääkään intissä ollut, mutta voisin kuvitella, että jos suhteessa on kaikki kunnossa, niin suhde kestää myös intti-ajan. Eihän se ole kuitenkaan kuin niin lyhyt ajanjakso ihmisen elämässä.

Fordél kirjoitti:
Helpoin tapa varmistaa puolen vuoden palvelusaika lienee se, että vetää alun testit (sekä fyysiset- että nuppitestit) päin persettä.

Näinhän se varmasti on. Yksi kaveri kotiutui tuossa taannoin juuri kontiorannasta ja oli nämä testit vetänyt tahallaan ja tietoisesti alta lipan. No, eipä kukaan kysellyt AUKiin.

Tämä nyt ei ole itselläni mikään tavoite, mutta sanotaan näin, että eihän se nyt haittaisi, jos vaan puoli vuotta joutuisi olemaan.
 

Taskulamppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pällitestissähän varmaan sekin riittää että vastaa samoihin kysymyksiin eri tavalla. Meinaan sitä että meillä ainakin oli n. 4 sivuinen testi ja joka sivulla oli muutamia tiettyjä samoja kysymyksiä.
 

Afan

Jäsen
Pällitestissähän varmaan sekin riittää että vastaa samoihin kysymyksiin eri tavalla.
Omassa patterissa muutama sankari käytti tätä taktiikkaa. Pääsivät sitten tekemään koko testin uudestaan, kun ei ollut kiinnostanut vastailla tosissaan ensimmäisellä kerralla.

Kuvittelemalla itselleen uuden persoonallisuuden voi uskottavasti ja johdonmukaisesti esiintyä täysin onnettomana tapauksena. Jos haluaa, voi tietty feikata myös toisinpäin. Jos osaa.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Helpoin tapa varmistaa puolen vuoden palvelusaika lienee se, että vetää alun testit (sekä fyysiset- että nuppitestit) päin persettä.
[clip]
Ei toki kannata ihan plörinäksi vetää, mutta sen verran kannattaa olla pelisilmää, etta esim. p-kokeissa vetää järjestelmällisesti kaikki johtajuuteen liittyvät kysymykset päin vittua ja parasta kuntoaan ei kannata cooperissa näyttää.
[clip]
Itse tein näin sekä kutsunnoissa että palveluksen alussa ja missään vaiheessa ei yksikään skappari ehdottanut AUK:a.

Juuri näin! Itse tein aivan samalla tavalla, eikä kyllä kyselty kertaakaan AUK:iin. Puolella vuodella selvisin ja hyvä niin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ma 12.1

Maanantaina olisi sitten "Gonalle" lähtö edessäpäin. Onkos tuohon saapumiserään muita jatkoaikalaisia lähdössä?
 

Jone29

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, sympatiat KalPalle
Aamuja!!

Ps. TJ turvallisesti miinuksen puolella jo 5 aamun verran:)

Kannattaa pyrkii heitinkomppaniaan, ylivoimasesti rennoin komppania prikaatissa...

Aivan! Itse olin saapumiserää 107 ja Gonalla heitinmiehissä. Ja vielä kun pääsee tulijoukkueeseen eli raskaiden heittimien kanssa touhuamaan, niin varmasti on hommat helpoimmasta päästä b-miesten jälkeen.
 

12961

Jäsen
Kyllähän AUKista varmaan pystyy kieltäytymään, mutta kyllä meillä ainakin pirun moni siellä vasten tahtoaan eli pakotettuna oli. Kaikilla ei välttämättä ole sellaista pokkaa, että pystyy tinkimättä pysymään kielteisen kantansa takana, kun yksikön päällikkö tiukka sotilasilme naamallaan sanoo "Teidät on määrätty aliupseerikouluun. Kysyttävää?"


"Ei pysty, perheyritys tarvitsee mahd pian" menee läpi useamman tapauksen nähneenä. Itse ei tuota repliikkiä tarvinnut tuolloin edes valehdella, mutta mitään todistuksia asiasta ei tarvinnut ikinä viedä.

Kirjuriksi siis päädyin, ehkäpä juuri tuossa haastattelussa tapahtuneen jämäkän esiintymisen takia. Skapparit valitsi nakkikoneikseen ainakin meillä ne, joiden kanssa pystyvät tulemaan helpoiten toimeen.
 
Suosikkijoukkue
Sydämellä pelaavat
Miksi tässä oli viikko väliä ennen uusia. EIkö se ole ennemmin ollut, että perjantaina kotiuduttiin ja maanantaina uudet sisään? Vai siirretäänkö tässä palvelusaikaa viikolla?
 

12961

Jäsen
Näin se ei todellakaan joka prikaatissa mene. Siinä ei paljoa jämäkät esiintymiset tai perheyritykset paina, kun nimi vaan löytyy listasta...

Täällä mäkin tätä tekstiä sotilaskodissa oppilaan merkki hihassa kirjottelen, ja kiinnostus aukkia kohtaan oli kysyttäessä nolla.


No sitten tykistöprikaatissa homma oli hoidettu erityisen fiksusti myös reservielämää ajatellen.

Kyllä itselläkin oli toiseen haastatteluun mennessä nimi siinä aukkilistassa ja puhumalla siitä sen pois sai. Jotain ensin patterin päällikkö intti, että "eikös ekonomit ole kaikki ressuja" ja sitten vielä "teissä on selvää johtaja-ainesta", mutta kun sanoin että firman tililtä ei lähde ainuttakaan maksua ilman meikäläistä ja niitä on luokkaa 100 kpl per päivä niin ei tarvinnut tuplasti pidempään niinisalossa kärvistellä.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
"Ja pahimpia on aaaamuut, joiden päättymistä ei näy. Mä pelkään aina, että ne saaa mut ja niin lopulta käy..."

Huomenna klo. 9.28 lähtee juna jyskyttämään kohti Joensuuta. Sieltä sitten varuskunnan linjurilla Kontiorantaan. Ei oikein vielä osaa edes vituttaa, mutta eiköhän sekin asia "korjaudu" viimeistään huomenna.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täältä löytyy kohtalotoveri, huomenna lähtö edessä ja suuntana Upinniemi. Koko viime viikko tuli oltua räkätaudissa, joten siinä suhteessa ei ihan parhaat mahdolliset lähtökohdat. Mutta muuten ihan odottavin fiiliksin, kun tässä vaiheessa on vielä hiukan epätietoisena, että mitä siellä lopulta on luvassa. Eiköhän se siitä ala kuitenkin pikkuhiljaa selviämään...
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi tässä oli viikko väliä ennen uusia. EIkö se ole ennemmin ollut, että perjantaina kotiuduttiin ja maanantaina uudet sisään? Vai siirretäänkö tässä palvelusaikaa viikolla?

Parolassa palveleva serkkuni kertoi, että syy on loppiainen. Jostain kumman syystä sen on pakko olla kaikilla vapaa, joten maanantaina 5.1 palvelukseen astuvat uudet mortit olisivat lähteneet lomille samana päivänä.

Toivotan itseni ja sotilaspassini puolesta kylmiä pakkasia ja unettomia öitä tuleville alokkaille. Äkkiä se menee!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Joopa huomenna matka vie kohti Parolaa. Tällä hetkellä on ihan mukava ( hivenen yllättävänkin mukava) ja odottava fiilis päällä. Lähdetään siitä että se mikä ei tapa niin vahvistaa niin josko se siitä sitten.
 

smasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Djurgårdens IF, Eintracht Frankfurt
Joopa huomenna matka vie kohti Parolaa. Tällä hetkellä on ihan mukava ( hivenen yllättävänkin mukava) ja odottava fiilis päällä. Lähdetään siitä että se mikä ei tapa niin vahvistaa niin josko se siitä sitten.

Parola on ihan mesta paikka, itse palvelin siellä erässä II/07. Mihin yksikköön toivoit pääseväsi? Ja kyllä se siitä varmasti lähtee, toki pari ensimmäistä viikkoa on kolkkoja, mutta niiden jälkeen paikat ja toiminta alkaa olla tuttuja ja aika lähtee kulumaan nopeammin. Ja SMPV-päiväkin on jo heti viikon jälkeen, joten mahdollista omaa kultamussukkaakaan ei ehdi tulla kova ikävä. Ota homma tosissaan, mutta älä vakavasti.
 

Cougar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Detroit Red Wings
Helpoin tapa varmistaa puolen vuoden palvelusaika lienee se, että vetää alun testit (sekä fyysiset- että nuppitestit) päin persettä. Niillä kun ei ole mitään merkitystä muun elämän kanssa niin ne voi ihan hyvin vetää vähän huumorilla. Ei toki kannata ihan plörinäksi vetää, mutta sen verran kannattaa olla pelisilmää, etta esim. p-kokeissa vetää järjestelmällisesti kaikki johtajuuteen liittyvät kysymykset päin vittua ja parasta kuntoaan ei kannata cooperissa näyttää. Tärkeintä tässä on olla järjestelmällinen, sillä esim. tuossa p-testissä katalat kapiaiset koittavat kysyä samaa asiaa niin monella tapaa.

Itse tein näin sekä kutsunnoissa että palveluksen alussa ja missään vaiheessa ei yksikään skappari ehdottanut AUK:a. Suosittelen tätä, sillä AUK:lla ei tee yhtään mitään ja RUK:n tietää vain helkkaristi kertaamista. Siis mikäli valtiolla on kertausharjoituksiin varaa.
Itse olisin aikoinaan halunnut AUK:un. En vain ollut tarpeeksi terävä tuolloin. Nyt 20 vuotta myöhemmin ihmetyttää miten helvetissä olenkin voinut olla niinkin typerä. Vuonna 89 ei oltu kovinkaan järjestelmällisiä tai katalia. Nyt ei kaduta kuitenkaan. Ei ole kertaakaan kutsuttu kertauksiin. Olisin kyllä lähtenyt, sillä mielestäni velvollisuudet tulee hoitaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös