Mainos

Imatran Ketterä 2019–2020

  • 113 588
  • 497

The Rock

Jäsen
Maalikoosteen perusteella kotkalainen yleisö kuullostaa edelleen hieman kriittiselle tai sitten Ketterä on sikaillut huolella ja tuomarit oli paskoja. Taisi peli kuitenki olla melkoista vippailua.

Eniten kotiyleisö reagoi kahteen Ketterä-pelaajan taklaukseen, joista olisi kummastakin kuulunut rangaistus antaa, mutta tuomarit jostain syystä jättivät ne viheltämättä. Itse pelihän oli odotetusti Ketterän hallintaa ja täysin oikea joukkue paineli 5. lohkosta puolivälieriin.

Ketterälle voi kyllä povata jälleen hienoa kautta, sillä sen verran jalka- ja pelinopea miehistö on Imatralle rakennettu.
 

X-Stiff

Jäsen
Eniten kotiyleisö reagoi kahteen Ketterä-pelaajan taklaukseen, joista olisi kummastakin kuulunut rangaistus antaa, mutta tuomarit jostain syystä jättivät ne viheltämättä. Itse pelihän oli odotetusti Ketterän hallintaa ja täysin oikea joukkue paineli 5. lohkosta puolivälieriin.

Ketterälle voi kyllä povata jälleen hienoa kautta, sillä sen verran jalka- ja pelinopea miehistö on Imatralle rakennettu.
Ihan mielenkiinnosta kysyn kun en matsia nähnyt että satuitko näkemään kuka tai ketkä nämä taklaukset suoritti ja oliko ryntäyksiä, kohdistuiko päähän vai minkämoisia? Melko mikkihiiri kastin porukkahan Ketterä on monilta osin ja panostus näyttää kohdistuneen enemmänkin nopeuteen ja taitoon kuin voimaan. Ei toki kaikkien osalta mutta kyllä tuosta joukkueesta semmoinen viimekauden Mesikämmen puuttuu. Niemi ja Paalanen ehkä ne harvat taklaajat.
 

The Rock

Jäsen
Ihan mielenkiinnosta kysyn kun en matsia nähnyt että satuitko näkemään kuka tai ketkä nämä taklaukset suoritti ja oliko ryntäyksiä, kohdistuiko päähän vai minkämoisia? Melko mikkihiiri kastin porukkahan Ketterä on monilta osin ja panostus näyttää kohdistuneen enemmänkin nopeuteen ja taitoon kuin voimaan. Ei toki kaikkien osalta mutta kyllä tuosta joukkueesta semmoinen viimekauden Mesikämmen puuttuu. Niemi ja Paalanen ehkä ne harvat taklaajat.

Ensimmäisen töötin tarjoili hetkeä aiemmin titaanipelaajan puhtaasta taklauksesta päreensä polttanut Paalanen ja toisen taas ikävästi myöhässä Nybondas.

Niemi veti hienon avausvaihdon pelissä, kun kävi puhtaasti ajamassa seinille kummankin kaukalossa olleen titaanipuolustajan ja siihen päälle vielä yhden kotkalaishyökkääjän noin 20 sekunnin sisään. :)
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kakkos ketju voi tänään kyllä tehdä tuhoa..
Niinhän siinä sitten kävi, poijaat pisti kai aika hurlumleitä. Vois kai sanoo et kolmannen asteen yhteys on löytynyt.
Toivoa soppii et ykkös ja kolmos kejujen palaset löytyy ja tehojakin alkaa tulla. Eihän se hyvä olis jos yhden ketjun tehojen varassa joutuu elämään. Mut uskon et sieltä ne löytyy.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Puolivälierät starttailee tänään Peliittoja vastaan, Ketterä tänään seuraavilla:

Karjalainen-Kestilä-Hämäläinen
Koponen-Maarnela

Rämö-Mäkitalo-Lipiäinen
Tanhua-Olkkonen

Sjöholm-Lantta-Niemi
Lippojoki-Torikka

Haaparanta-Nybondas-Paalanen
13.h Hallikas

Tervo
Lipiäinen

Näillä mennään siis voitto tänään kaivamaan ja perjantaina jatketaan Imatralla. Muistelin jostain lukeneeni että Airolalla jotain pientä vammaa ja ei siksi ole pelannut, toivottavasti siellä ei mitään isompaa ole ja pääsisi kohta mukaan. Toinen mitä olen vähän ihmetellyt on ettei Forsblom ole saanut oikein kunnolla näyttää osaamistaan, eikä tämä päivä näköjään sitä muuta.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Toinen mitä olen vähän ihmetellyt on ettei Forsblom ole saanut oikein kunnolla näyttää osaamistaan, eikä tämä päivä näköjään sitä muuta.
Jep tuota ihmetellyt minäkin,luulis olevan vähän niinkuin joka pelis mis ei kierrätetä.
Samoin ihmettelen edelleen tuon Torikan hengailua rosterissa.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
No sellasta sitten... Oikein vielä lisää ketutusta että pitää tuota Torikkaa roikuttaa mukana, ei mitään käyttöä.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Noniin. Sepä olikin hyvä uutinen.
Pelaajan kannalta joo - on hyvä juttu, jos saa kunnollisen sauman näyttää ja reilusti minuutteja.. Mutta enpä ole kovinkaan vakuuttunut sen TV-kommentaattorivalmentajan kyvyistä ajatella asiaa noin.
 

X-Stiff

Jäsen
Airola loukkaantunee Saipan kyydissä melko varmasti. Maarnela edelleen sama turhake kuin viimekaudella ja nyt vielä Torikka säestää. Vielä kun saataisiin Luusuaniemi takaisin tänne ja vaikka Kestilä vaihdossa niin olisi kyllä taas hienoa. Tuo ei enää kestä top-4 pakkien ainoatakaan loukkaantumista. Samaa mieltä kuin joku edeltäjä tuossa. Airolan näkemistä odotin enemmän kuin kenenkään muun. Myös Forsblomille toivoisin rehellistä saumaa mutta ei kun pitää Maarnelaa peluuttaa 29 minuuttia pelissä. Harmittaa. Tämänhetkinen pakisto ei ihan vastaa viimevuoden vastaavaa. Nyt siellä on 4 varmaa suorittajaa. Sen verran oikaisen, että Olkkonen on kyllä iso plussa. Noh. Nyt niitä tasonnostoja odotellaan.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kyllähän tuo Airolan laina Saipaan ennakoi sitä ettei tule paljoakaan Ketterässä pelaamaan. Eikä nuo pakkilainat varmaan tähän pysähdy, seuraavana lähtee Olkkonen, kun tuo Saipan pakkikalusto on vaan niin paska. Eiköhän se Marlo ole ja listalla. Vittu eikä se vielä tähän lopu, pari hyökkääjääkin varmaan lähtee lainalle. Sit tänne työnnetään jotain saatanan turhakkeita.
Mut onneks Saipa purki Luusuaniemen sopparin niin sitä ei tarvii täällä katella. Eiköhä täst tuu sellane kuppaus kausi.
Valmiiks alkaa vituttaa kun rupee näitä skenaarioita pyörittelee pienessä mielessä.

Tää nyt oli vaan tällänen purkautuminen, mut ei saatana helpottanu yhtään.

Nii lisätään viel et se kommentaattori valmentaja saa joulun alla kenkää niin sit lainataan Maso Saipaan.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nii lisätään viel et se kommentaattori valmentaja saa joulun alla kenkää niin sit lainataan Maso Saipaan.

Ja varmaan saatana menette vielä voittamaan mestaruuden taaskin. Voi vittuperkele sentään, mitä kaikkea paskaa Ketterä-faneille onkaan luvassa.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Ei tullut voittoa Heinolasta vaan 4-3 takkiin. Vaikea tuosta tilasto seuraamisen perusteella mitään sanoa eli jätetään sanomatta. Huomenna jatketaan jokatapauksessa Imatralla, Ketterän voittaessa pelataan päälle vielä 20 min jatkoeräottelu.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Vaikea tuosta tilasto seuraamisen perusteella mitään sanoa eli jätetään sanomatta.
Vaikeehan tuosta verkkokalvoille kuvaa piirtää. Mut mieleen tuli et olikohan kakkos ketjulla liikaa sympatioita matkassa kun ei pinnan pinnaa. Toisaalta Peliitat on varmasti pelannut hyvän pelin. Näytti taas ettei ketään vastaan Mestiksessä voi lähtee huonolla asenteella tai muuten vaan löysästi. Onhan kaikilla joukkueilla kuitenkin sen verran hyvät rosterit. Joka ilta on lyötävä suht parasta pöytään jos meinaa menestyä.
 

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Tänään sitten taas kolisee. Kokoonpano Ketterän osalta julki.
Villekin* on kaukalossa taas, joten iltahan ei voi kuin onnistua :)
(*enkä tarkoita Paalasen Villeä)
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Panos on tänään ainakin kohdallaan, tappiolla ulos ja voitolla jatkoille. Jatkoilta voitto ja välieriin. 4 erää lätkää, siihen ainakin itse olen valmistautunut.


Villekin* on kaukalossa taas, joten iltahan ei voi kuin onnistua :)
(*enkä tarkoita Paalasen Villeä)
Ville ilmeisesti saanut kausarin Ketterän peleihin :)
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kun tuota kokoonpanoa katselee niin Forsblom noussut sentään ylimääräiseksi pakiksi, ei Haaparantaa ei Nousiaista. Kysympähän vaan miksei. Nuo Nousiaisen vähäiset näyttö ajat ainakin itseäni ihmetyttää. Mitähän taustalla loukkia vai jotain muuta (säästellään kevääseen) Hittojako tuo Torikka tuolla avauksessa pyörii katsomoon vaan viemässä omilta peliaikaa.

Annetaan Villelle mahdollisuus (ennen kuin lynkataan)
 

X-Stiff

Jäsen
Itseänikin harmittaa, että jos kerran Maarnelaa pitöä peluuttaa niin miksei sitten anneta Forsblomin pelata ja Torikan huilata? Saisi Forsblom pelejä alle ennen sarjapelejä. Torikan peluutus ei hyödytä Ketterää mitenkään. Jos ei sitten ole sanottu muualta että se muuten pelaa.
Edit: Mikä parasta Airola ei mahdu edes Saipan kokoonpanoon.
 
Viimeksi muokattu:

Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Edit: Mikä parasta Airola ei mahdu edes Saipan kokoonpanoon.

Tämä tuli huomattua myös.
Onko siellä oikeasti jotain klommoa taustalla, ei tuo muuten mene järkeen - ei millään. Tai sitten TV-kommentaattorikoutsi on vielä aurinkokuningastakin pahemmin kassalla.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Tämä tuli huomattua myös.
Onko siellä oikeasti jotain klommoa taustalla, ei tuo muuten mene järkeen - ei millään. Tai sitten TV-kommentaattorikoutsi on vielä aurinkokuningastakin pahemmin kassalla.
Ihan pakko olla jotain pikku loukkia taustalla, muuten tuo ei käy järkeen ollenkaa. Jos kaverii vaan pidetään harjotus vahvuudessa niin HALOO! Täällähän tulis kokoajan pelejä alle.

Mut voihan se todellakin olla niin et tuo kommentaattorikoutsi vetää sellases tähtisumussa et Woodstokissa oltii tuohon nähen sit ihan selvistäpäin.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ihan yhtä päätä koko peli, Ketterä hallitsi ja Peliitat vikisi. Ketterä täysin ansaitusti jatkoon. Luistin liikkui ihan eri tavalla kuin kaverilla. Kakkoskenttää on pakko edelleen hehkuttaa, huh mitä kiekkoa. Torikka sen sijaan oli todella huono, noilla näytöillä ei mitään käyttöä. Rosteri on kyllä jäätävän kova, kun pystyy Lanttaa peluuttamaan kolmossentterinä.

Forsblomista en oikeen vielä osaa sanoa, millainen kaveri? Miten on pelannut aikaisemmissa peleissä?
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Peliitat kävi kyllä semmosen pesukoneen tänään läpi että hyvä jos löytää takaisin kotiin, aivan Ketterän näytöstä kaikki 4 erää. Patrikainen piti kyllä numerot siedettävinä.

On muute hienoa että ”liiga-laina” on tuon kokoonpanon heikoin lenkki, aivan käsittämätöntä. Ei tietysti vielä paljoa Forsblomin peliä olla nähty, mutta itse ainakin sytyn tuolle pelityylille. Kentän pienin mies melkeinpä mutta asenne on ainakin kohdallaan, sytyn.

Seuraavaksi sitten KOOVEE, toinen pari SaPKo-Hermes. Saako vähän mehustella, Ketterä-SaPKo finaali, Hartwall Arena... Ai että.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Eipä ole lisättävää edellisten kirjoittajien tarinoihin. Ketterä oli neljä erää suorastaan ylivoimainen, vain Patrikaisen torjunnat pitivät numerot siedettävinä. Vastus kovenee huomattavasti välieriin, itse pidän KOOVEEta yhtenä tulevan kauden mustana hevosena ja varsin vakuuttavasti ovat esiintyneet harjoituskaudella. Siihen kuitenkin 100% luotto että 8.11 Ketterä pelaa Hjartwall Arenalla.
 

X-Stiff

Jäsen
Torikka sen sijaan oli todella huono, noilla näytöillä ei mitään käyttöä.

Forsblomista en oikeen vielä osaa sanoa, millainen kaveri? Miten on pelannut aikaisemmissa peleissä?
Senverta kuitenkin Forsblomia nähneenä sanoisin edelleen, että antakaa nyt herranjumala hänelle ennemmin jääaikaa kuin Torikalle. Yhdyn edellisiin kirjoituksiin Torikasta täysin. Pelottavan mollivoittonen on kaverin suoritustaso kun kuitenkin puhutaan melko lahjakkaasta pojasta. Miksihän kehitys polkee paikallaan? Kakkosketju on kyllä jäätävän kova ja tällä menolla takoo karmeaa tulosta kaudella. Olkkosen pelistä tykkään myös paljon. Peliitat oli maalivahtiaan lukuunottamatta todella kesy vastustaja. Siitä huolimatta hyvälle näyttää juuri nyt Ketterälasien takaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös