Tapparan valmennus on kyllä ylivoimaisesti SM-liigan taktisin. Mikään muu valmennustiimi ei pysty samanlaisiin suorituksiin kuin kirvesrintojen vaihtoaitio. Vielä taktisesti erikoisemmaksi asian tekee, että näitä suvereeneja oivalluksia nähdään vain Ilvestä vastaan pelatuissa peleissä.
Takavuosilta tulee mieleen mm. se kuinka yhden maalin tappiotilanteessa Tapparan valmennusjohto usutti pelikiellonkin uhalla parhaan puolustajansa hyökkäämään Ilves-pelaajan kimppuun. Tapparassa oli kalkuloitu uskomattoman tarkasti jokainen asia Ilves-pelaajan toimista lähtien kaukalon muiden pelaajien reagoinnin kautta tuomarin ratkaisuihin. Tilanteen jälkeen jäähyt saatiin jaettua juuri sillä tavalla, ettei toisiaan kumoavia rangaistuksia tullut, vaan jäälle syntyi lisää tilaa eikä Tappara joutunut edes alivoimalle. Aivan kuten Tapparan valmennus oli laskenutkin. Ja se tila hyödynnettiin.
Mainittakoon myös, että normaalisti lisätila jäällä on tietysti taitavamman, nopeamman ja paremman Ilveksen etu, mutta juuri sillä nimenomaisella hetkellä lisätila olikin Tapparan etu.
Sitten on tietysti kahvaaminen ja kiekottoman pelaajan estäminen, jota harrastavat vähän kaikki mutta vain Tappara järjestelmällisesti ja koko pelitaktiikkansa siihen perustaen. Taka-ajatuksena taas tuomarien manipulointi, koska yksikään tuomari ei uskalla viheltää niin montaa jäähyä kuin Tapparan pelityyli edellyttäisi, jolloin Tappara saa kahvaamisellaan selvän edun vastustajiinsa. (Tätä taktiikkaa on käytetty myös kaikkia muita liigajoukkueita vastaan.)
Nyt Suomen taktisin valmennus sitten lisäsi vielä huijausvaihdotkin ohjelmistoonsa. Loistavasti oli laskettu taas, ettei kukaan kolmesta tuomarista niitä kuitenkaan vihellä, joten heitetään vain pari ylimääräistä äijää askiin heidän vaihtomiestensä lorvaillessa vielä maalin takana. Taktisen toteutuksen huipentumana tämä osattiin myös tehdä nimenomaan silloin kun Ilves olisi muuten päässyt ylivoimahyökkäykseen. Hyvin harjoiteltuna kuvio toimi vielä niin, että ne jo jäällä olleet pelaajat tajusivat aina tulla vaihtoon (vaikkakin raa'asti myöhässä) valmennuksen jo heitettyä korvaajat etuajassa kehiin.
Kaikkein hämmästyttävämmäksi nämä ylivertaiset taktisuudet tekee se, että niihin innostuneet valmentajat ovat muutoin olleet pelkkiä vaihtoaitioiden puupölkkyjä, jotka eivät osaa peluuttaa eivätkä reagoida pelitilanteisiin mitenkään. Kunhan vaan mouhuavat ja potkivat pelin jälkeen juoma-automaatteja kahvaustreenien lomassa.
Tapparan voittomaali lähti muuten omalta alueelta Ilveksen laukauksen jälkitilanteesta. Mm. Ilves.comin otteluraportti kertoo asian näin: "Ilves sai ensin mukavannäköisen tilanteen hyökkäyspäässä, mutta rebound-kiekko pomppi pari senttiä Shayne Toporowskin lavan ohi. Tappara käänsi nopeasti pelin kohti toista päätyä ja sai 2-1 -ylivoimahyökkäyksen." Ja kun sekä tilanteen avaaja Varis, ja ylivoimahyökkäyksessä olleet Pyymäki ja Kontiola olivat kaikki samasta koko ajan jäällä olleesta ketjusta, niin Tappara on kyllä tehnyt väärän vaihtonsa todella taitavasti, kun kaikki seitsemän pelaajaa ovat pystyneet sitä käynnistämään ihan oikein tuomarikouluttaja-auktoriteetin huomaamalla tavalla.
Hassua että kaikki nämä Tapparan taktiset oivallukset ovat aina niin kovin epäurheilijamaisia. Ja tosiaan sattuvat aina Ilvestä vastaan. Melkein harmittaa (mutta ei ihan) ettei Tappara voita ja ennen kaikkea häviä yhtä legendaarisesti kuin esimerkiksi Ilves.