Mainos

Ilves-Hockey Oy:n tulevaisuuden näkymät

  • 573 372
  • 1 599

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Tuo osakkeita saaneiden henkilöllisyys kieltämättä kiinnostaa. Onko Vincent Manngardin osuus Ilveksestä vaivihkaa noussut vai ovatko saataviaan muuttaneet osakkeiksi muut?

Jos Manngard jättää merkitsemättä, se tarkoittaa noin 50 000 osakkeen tuloa toisen vaiheen myyntiin. Eli vajaa kolmasosa kaikista osakkeista.

Tuo jälkimmäinen osakkeenomistaja pitäisi olla kai muodossa "uusilta osakkeenomistajilta" ja ensimmäinen "Vanhoilla osakkeenomistajilla..."

Ei minun tulkintani mukaan, vaan juuri noin. Tiedotteessahan sanotaan: "Lisäksi Ilves-Hockey Oy:n hallitus voi hyväksyä merkintöjä muilta tahoilta, mikäli osakkeita on enimmäismäärän rajoissa merkitsemättä osakkeenomistajien tekemien merkintöjen jälkeen."

Itse ainakin tulkitsen, että merkintöjen jälkeen on juuri sen lisäosakkeiden merkinnän jälkeen eikä jo omistusosuuden säilyttämiseen tähtäävän ensisijaisen merkinnän jälkeen.

Eli minun tulkinnan mukaan:

1) Etuoikeusmerkinnät.
2) Nykyisten omistajien lisäosakkeiden osto, jos kaikki eivät käytä merkintäoikeuttaan.
3) Neuvottelu uusien osakkaiden kanssa, jos osakkeita on jäljellä.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tuo osakkeita saaneiden henkilöllisyys kieltämättä kiinnostaa. Onko Vincent Manngardin osuus Ilveksestä vaivihkaa noussut vai ovatko saataviaan muuttaneet osakkeiksi muut?

Mitään tietoa ei ole, mutta jotenkin tuntuu että olisi Meskanen kyseessä. Hänen velkojensa kanssa oli jotain epäselvyyttä silloin kun mies lähti ovet paukkuen. Kenties jopa toivottavaa, että olisi Meskanen. Mies ei taida olla shortsi-poikia, joten olisi ainakin osakkeet pois siltä poppoolta.

Veikkaan kuitenkin, että tuttu porukka ostaa juuri tarvittavan määrän osakkeita ettei uusilla tulokkailla ole sanaa sanottavana mihinkään asiaan. Ja airilat jatkaa vanhaan malliin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eihän siitä mihinkään pääse, että Osakeantitiedote ja info ovat iso pettymys.

Osakeanti on järjestetty jotta saadaan kerättyä rahaa Ilveksen kassaan. Tärkeä tavoite, totta kai huonossa kassatilanteessa olevalle yritykselle, mutta se mitä tältä odotettiin (ainakin minä) oli Uusi Alku ja sitä ei näytettäsi saatavan.

Se, että vanhat omistajat merkitsevät ensin tarkoittaa vain sitä, että uusia ei ole puolessatoista vuodessa saatu houkuteltua. Syytä tähän taas lienevät yleisesti tiedossa, epäluottamus Vincentin ryhmittymää kohtaan. Ja mitään toimia siis ei näemmä tämän epäluottamuksen halventamiksesi ei ole tehty, vaan ns. ”vanha valta” merkitsee ensin. Ja vaikka eivät merkitsisi juuri mitään, se on signaali muille, sillä suunnattuun antiin oli oikeutus…

Oireellisinta tässä on Aamulehdelle annettu lausunto, jossa sanotaan ettei Jääkiekkoseurasta voi tuottoa odottaa, tämän on lähinnä tukemista.

Eihän tuollaisia lausuntoja anneta osakeannin yhteydessä! Tuo kuvastaa täydellistä kunnianhimon puutetta. Osakeannissa siis vedotaan jälleen ”Ilves henkisyyteen” ja halutaan rahaa tietoisen vastikkeettomasti Ilveksen kannattajaportaan rahamiehiltä. Tuo on lähtökohtaisesti täysin pielessä olevaa ajattelua.

Osakkeen ostajille tulee luvata tuottoa ja arvonnousua. Jos asenne on ”ei jääkiekosta Suomessa saa bisnestä” niin ei ikinä tule saamaankaan. Asettamalla tavoitteet korkealle ”kolmen vuoden sisään maksamme osinkoja ja yrityksen arvo on kaksinkertaistunut” voidaan saavuttaa jotain isoa.

Ja vaikka tuommosiin ei ihan päästäsikään. Jos tavoitteet on matalia, pysyvät tulokset matalina. Jos tavoitteet asettaa korkealle, tulee niiden kanssa julki (näyttää että Itse uskoo tavoitteisiin, laittaa oman arvovaltansa peliin) on mahdollista saavuttaa jotakin.

Ikävästi se henki joka Ilvestä on vuosikymmenen vaivannut, tyytyminen keskinkertaisuuteen, ”budjetin mukaisella sijotuksella ollaan, ja se on onnistuminen” mentaliteetti ei tule koskaan tuomaan menestystä.

Osakeannissa siis omistajuus ei tule todennäköisesi merkittävästi vaihtumaan, ja tämä on ikävä signaali. Se on ikävä signaali siksi, että Uusi Alku olisi mahdollista markkinoida laajasti ja se antaisi uskoa kuten MS:n mukaan tulo viimevuonna. Jos jösset ja airilat jatkaa lyijykynäharjoituksiaan, ei tilanne muutu oleellisesti mihinkään. Ilveksestä ei tule suurseuraa, jollaiseksi sillä olisi mahdollisuus tulla. Seuraksi jonka osakeanteihin jonotettaisiin, seuraksi jonka kanssa näkyminen olisi päivittäistä hyvyyttä jokaiselle yhteistyökumppaneille.

No toki on varmaan niin, että vanhat omistajat eivät juuri merkitse osakkeita ja jokin isompi potti menisi yhdelle taholle (henkilö tai ryhmittymä) joka varmistaa team Vinnien poistumisen avainpaikoilta vallasta.

Jos taas mitään luottamusta herättäviä toimia ei tapahdu ja osakejärjestelyissä Vinnien osakepotti vain kasvaa, niin kuka tai ketkä ovat valmiita sijoittamaan rahaa ilman varmuutta asiain tilan vaihtumisesta?

Ja ennen kaikkea, miten ei löydetty puolessatoistavuodessa sitä isoa merkitsijää, jonka kanssa olisi ollut luonnollista tulla ulos tämmösessä tilaisuudessa, vaan joudutaan odotamaan, joskos ellaisia ilmaantuisi.

MS oli hutilyönti (nykyomistajien mielestä), Laine tuupattiin sivuun… oliko kumpaankaan oikein varaa, sillä näiden esimerkkien pelossa voi olla vaikeaa saada merkittävää uutta omistajuutta kehiin… ja se kuitenkin olisi sen uskottavuuden kannalta, sen Uuden Alun kannalta, aivan oleellista.


Niin paljon kun sitä haluaisi olla optimistinen, niin vaikealta se taas kerran tuntuu . . .
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Toi on mielestäni huomionarvoinen asia, että tämän uusimmankin kauden tappio on luokkaa 400 000 euroa.

Kovasti on viimeisen parin vuoden aikana Ilveksen suunnalta hoettu, että hommia paiskotaan, mutta tappiot näyttävät pikemminkin kasvavan, kuin laskevan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Oireellisinta tässä on Aamulehdelle annettu lausunto, jossa sanotaan ettei Jääkiekkoseurasta voi tuottoa odottaa, tämän on lähinnä tukemista.

Samaa mieltä oikeastaan koko viestistä. Iltsanomissa Kainulainen sanoo näin:

"Puhelimet käyvät käsittääkseni tällä hetkellä kuumana. Tämä osakeanti on seuran tulevaisuuden kannalta todella tärkeä asia. Tässä muutetaan omistuspohjaa. Rehellisesti sanottuna Ilves tarvitsee uutta rahaa. Turha sitä on kierrellä."

Eli rahaa tarvitaan sisään, mutta missään ei ole vielä puhuttu siitä että rahan avulla toimintaa pyrittäisiin järkeistämään ja saamaan tuotolliseksi. Jos tässä kohtaa laitat rahaa sisään, niin menee 2-3 vuotta ja todennäköisesti ollaan taas koputtelemassa oveen ja pyytämässä lisää rahaa. Todellista muutosta omistuspohjassa en usko näkeväni.

Niin paljon kun sitä haluaisi olla optimistinen, niin vaikealta se taas kerran tuntuu . . .

Sama. Se juna taisi jo mennä.

Toi on mielestäni huomionarvoinen asia, että tämän uusimmankin kauden tappio on luokkaa 400 000 euroa.

Kovasti on viimeisen parin vuoden aikana Ilveksen suunnalta hoettu, että hommia paiskotaan, mutta tappiot näyttävät pikemminkin kasvavan, kuin laskevan.

Älä nyt, se viime kauden 270 000 tappiohan oli jonkun päättäjän mielestä positiivinen juttu. Parempaan mennään jne jne.
 

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Loppu tulee varmasti

Hei!

Nyt rupeaa olemaan sellainen tilanne, että jopa minä joudun tarttumaan näppäimistöön.
Montako vuotta putkeen Ilves on epäonnistunut sekä strategisissa, että operatiivisissa toimissa?
Kuka muistaa viimeisen onnistumisen organisaatiolta? 1998 hopean, joka maksoi aivan liikaa? Helmisen lopetuskauden, jolloin tajuttiin että ihmiset käy hallissa katsomassa legendaa vaikka joukkue on mitä on.

Miten "Legendaarinen" on muuttunut yleiseksi vitsiksi?

Kausi 2013-2014: Liigan ylivoimaisesti huonoimmalla kalustolla pystytään tekemään turskaa liki 400k?

Missä tahansa muussa yrityksessä tässä vaiheessa erotettaisiin TJ ja vaihdettaisiin hallitus. Ilveksessä ilmeisesti leveitten hartioitten takana on sen verran jaettu nallekarkkeja tasan, että vielä jaksaa koittaa osakeannin kautta yhtä kautta lisää tekohengittää. Sjöblomin sanoin: "Jos ei muutu, niin tämän kauden jälkeen valot sammuu" No vittu nyt ollaan siinä vaiheessa että jos osakkeet ei myy, niin ihan oikeasti valot sammuu.

En mennyt katsomaan yhtään ottelua tänä vuonna. Enkä mene ennenkuin omistus vaihtuu. Onneksi tänäpäivänä näkee TV:stä kaikki pelit.

Mää jatkan ryyppäämistä. Moi.
 

Paatelainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Samoihin seikkoihin kiinnitin julkilausumissa huomiota. Täydellistä luovuttamisen meininkiä lausunnoissa ja käsittämätöntä kunnianhimon puutetta. Vaatimustaso selänpesukerhossa ei päätä huimaa. Tappiolukemat vetävät kyllä hiljaiseksi.

Miten hallitus ja toimari voivat jatkaa touhujaan?
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tuolla Facebook-ryhmässä joku nosti varsin hyvän pointin esille, joka ainakin itseltäni meni ensimmäisellä lukukerralla ohi. Eli siellähän tosiaan lopussa seisoo näin: "Uusittu Liigan sarjajärjestelmä on Ilves-Hockey Oy:n kannalta mahdollisuus joustavaan talouden hallintaan."

Hienoa, onnea Takojankatu!(Vai missä ne uudet Ilves-henkisen edulliset tilat ovatkaan) Nyt voidaan panostaa huoletta kauteen ja myydä kaikki pois, jos paska osuu tuulettimeen. *Tämähän on toki päivänselvä asia, mutta harvemmin sitä huhtikuussa vielä ääneen julistetaan.

Sitähän tässä miettii, että mitä tapahtuu jos ensi kaudella tulisi sukellus ja Ilves olisi 14. liigassa? Siinä jäisi todennäköisesti tulot sen verran pienet, että tappiot olisi taas luokkaa 700 000€. Tai no, saahan niitä paikattua taas myymällä kolppaseet ja sandellit muualle.

E: Huomio lisätty.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Kausi 2013-2014: Liigan ylivoimaisesti huonoimmalla kalustolla pystytään tekemään turskaa liki 400k?

Luultavasti seuran ympärillä pyörivien loisten firmat veloittavat ulkoistetuista töistä/palveluista sellaiset taksat, ettei Ilveksellä olisi mahdollisuutta päästä 0-tulokseen edes mestistason rosterilla + 5000 katsojakeskiarvolla. Muuta syytä en ole tähän päivään mennessä keksinyt. MS tuosta epäsuorasti puhuikin syksyllä, kun kertoi eniten omaa etuaan Ilveksen kustannuksella ajavien nimet. Ne samat nimet löytyvät pitkälle myös näiden firmojen takaa.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitä palautetta olen kuullut, niin valitettavasti IH Oy epäonnistui kauden tärkeimmässä koitoksessa. Paikanpäällä olijat ovat käyttäneet hyvin yksimielisesti adjektiiveja fiasko ja rumempaa sanaa kusetus. Tästä ei vielä voi arvioida itse lopputulosta, mutta toivotun lopputuloksen saavuttaminen vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä.

Hallitus on valmistellut antia nyt enemmän ja vähemmän 18 kuukautta. Luulisi, että infoon olisi panostettu ja valmistauduttu huolellisesti. Osakkeenomistajia ihmetytti lyhyt varoitusaika infolle, ajankohta, epämääräisyys ja valmistautumattomuus.

Maanantaina tieto, että keskiviikkona tilaisuus. Kuinka moni kiireinen ehtii tuohon rytmiin? Vai oliko tarkoituskin, että paikalle tulee mahdollisimman vähän? Julkisuuteen annettiin lausunto, että sunnuntaina päätettiin keskiviikon tilaisuudesta. Miten pitkään valmisteltu asia viedään näin hätäisesti eteenpäin?

Oliko mietitty yhtään, että Tappara pelaa samaan aikaan välieräänsä? Tämän piti olla kyllä tiedossa sunnuntaina. Vai oliko tarkoituskin, että Tappara nappaa päähuomion sen illan ja seuraavan päivän mediassa.

Julkilausumat olivat oma lukunsa kuten edelliset nimimerkit kommentoivat. Voittajan asenne paistoi poissaolollaan. Kaikki kunnia Aamulehteen kommentoiville pienomistajille, mutta jos onnistumista oltaisiin haluttu ruokkia, niin kyllähän jonkun ison luotettavan tahon hehkutus olisi ollut tervetullutta. Eipä ollut kukaan vakuuttamassa, että nyt vihdoinkin IH on tosimielellä liikenteessä ja itse aion merkitä nykyisen osuuteni verran ja Vinnien merkitsemättömistä osakkeista ostan mahdollisimman paljon.

Itse ennakkoon kirjoitin, että avainasemassa tulee olemaan velkojen avaaminen. Ne pitää olla selkeästi eriteltynä ja niissä ei saa olla kysymysmerkkejä. Velat ja niiden korkojen laskentatavat ovat herättäneet suurta hämmästystä. Uskonkin, että Kainulainen viittaa tähän, kun mainostaa, että puhelinlinjat ovat käyneet kuumina. Ei tosin merkkauksista, vaan näistä epäselvyyksistä.

Vinniekin oli luonnollisesti paikalla, mutta tapojensa mukaan vain hetken ja luikki tavoilleen uskollisena pois alta, ettei tulisi hankalia kysymyksiä. Sama mies aikoinaan kuiskutteli Hannu Mattilalle, että menisitkö kertomaan Vovalle, että se on saanut potkut. Selän takaa piilosta, eikä selkä suorana kasvotusten. Tavaramerkki, joka tullut erittäin tutuksi. Vinniellä oli kiire. Lentää siis jenkeistä tänne ja ei ehdi olemaan Ilveksen tärkeimmässä tapahtumassa.

Hallitus on useampaan otteeseen painottanut 1,5 vuoden ajan, että heidän fokus on löytää Ilvekselle uudet omistajat. Miten hemmetissä tuollaisella valmistautumisajalle päädytään tiedotustilaisuuteen, jota kuulijat kuvaavat sanoilla fiasko ja kusetus? Ehkä he itse hehkuttavat, että tilaisuus oli napakymppi, mutta kohdeyleisö oli päinvastaista mieltä. Ensivaikutelma on aina tärkeä. Nyt siinä epäonnistuttiin.

Lopputulosta ei vielä tiedetä. Huonolla valmistautumiselle harvoin päästään mihinkään. Tarvitaan sattumaa, onnea ja ihmettä. Ellei sitten suunnitelmana ollut vetää pohjanoteeraus ...
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Maanantaina tieto, että keskiviikkona tilaisuus. Kuinka moni kiireinen ehtii tuohon rytmiin? Vai oliko tarkoituskin, että paikalle tulee mahdollisimman vähän? Julkisuuteen annettiin lausunto, että sunnuntaina päätettiin keskiviikon tilaisuudesta. Miten pitkään valmisteltu asia viedään näin hätäisesti eteenpäin?

Juuri tätä ihmetteli eräs tilaisuuteen kutsuttu osakkeenomistaja tiistaina, kun asiasta hänen kanssaan keskustelin. Kertoi vielä että palautetta on annettu niin että hieman hidaskin ymmärtää. Jätti menemättä, ja niin jätti moni muukin ketkä ymmärsivät, että taas on kusetusta kusetuksen perään
 

Iku-Turso

Jäsen
Suosikkijoukkue
NYR
Juha Pajuoja Kyselyitä tullut paljon ja kiinnostusta löytyy, hienoa! Nyt on mukava nähdä ne kaikkitietävät rahamiehet jotka ovat AINA sitä mieltä ettei tuosta mitään tule ja kyllä minä sitten tulen mukaan kun nämä ja nämä toteutuu... Tulee mieleen oma köyhä lapsuus kun mullakin oli mukamas mopo, mutta se oli aina mökillä jos joku kysyi.. Nyt näissä talkoissa pelastetaan Ilvestä ja yritetään saada pääomistajuus Pirkanmaalle tai vähintään Suomeen. Ilves kaipaa nyt oikeita Ilveksestä välittäviä ihmisiä avukseen, ei besserwissereitä. Nyt kun Vinin kynä on löytynyt, niin silloin löytyy varmasti myös muiltakin
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Juha Pajuoja Kyselyitä tullut paljon ja kiinnostusta löytyy, hienoa! Nyt on mukava nähdä ne kaikkitietävät rahamiehet jotka ovat AINA sitä mieltä ettei tuosta mitään tule ja kyllä minä sitten tulen mukaan kun nämä ja nämä toteutuu... Tulee mieleen oma köyhä lapsuus kun mullakin oli mukamas mopo, mutta se oli aina mökillä jos joku kysyi.. Nyt näissä talkoissa pelastetaan Ilvestä ja yritetään saada pääomistajuus Pirkanmaalle tai vähintään Suomeen. Ilves kaipaa nyt oikeita Ilveksestä välittäviä ihmisiä avukseen, ei besserwissereitä. Nyt kun Vinin kynä on löytynyt, niin silloin löytyy varmasti myös muiltakin

Toivottavasti nuo ei ole oikeasti Juupen suusta tai kynästä. Team Jösseltä tuollainen ylimielinen puhe on arkipäivää. Harmi, jos Juupe on oppinut ja laulaa samoja värssyjä. Luotan kuitenkin Juupeen, ettei nuo olisi hänen sanojaan. Ja toivottavasti tuo pitää paikkaansa, että kysyntää on nyt kovasti.

Vinnie ei ole maailman rikkain. Vinnien ympärillä pyörivät hyötyjät eivät ole Suomen rikkaimpia. Naapuriseuran ympärille pyöriikin näitä varakkaampia, jotka vielä pyrkivät samaan suuntaan.

Jos Vinnien kynä oikeasti toimi tällä kertaa, niin aika hassuja ehdotuksia piirteli. Maailman kovin Ilves-fani hakee itse töppäämänsä liiketoiminnan lainoja takaisin ja koroilla, joista moni sijoittaja haaveilee. Vähän kuin ostaisi kimppabussin, johon houkuttelisi kavereita ja pirkanmaalaisia hyväuskoisia mukaan. Kaveriporukalla sovitaan bussin käyttöehdoista ja valitaan missä käydään. Kuskiksi valitaan ajokortittomia kavereita, jotka sitten jysäyttelevät kolareita. Aluksi katsastustuksen läpäisemiseksi korjataan bussia pirkanmaalaisten kylkimainoksilla, mutta sitten lopussa, kun läpipääsy vaati lisää korjauksia, joudutaan ottamaan omasta lompakosta, jotta matka jatkuisi kaveriporukalla. Nyt bussia sitten kaupitellaan ja Vinnie haluaa sitten nämä korjaamoihinsa tuhlatut rahat isojen korkojen kera takaisin.

Jos Vinnie oikeasti hakisi Ilveksen parasta, niin hänellä on siihen keinot. Nopeatkin sellaiset.

Peukut pystyyn, että Juupen julkilausuma on totta tuon alun suhteen. Ja toivoen, että tuon lopun takana ei ole Juupe.
 

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Uskomattoman tökeröä toimintaa

Tuo toiminta tulee päättymään johonkin mutkaan, kun bussin ohjauspyörä on mennyt rattilukkoon.

Nyt viimeistään on ry:n aika aloittaa jääkiekkoliiton ja SM-liigan tuella uuden liigaseuran perustaminen.

Nyt Kummolan ja kumppanien on viimeistään vihellettävä tuo pelleily poikki.
 

Edustaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, CFC, Bayern, BVB
Nyt Kummolan ja kumppanien on viimeistään vihellettävä tuo pelleily poikki.

Tuskin edes tarvitsee, koska osakeanti on tuomittu epäonnistumaan täydellisesti. Eihän kukaan järjissään oleva voi laittaa rahojaan tuohon pyramidihuijaukseen.

Sitten mietitään seuraavaksi subventoiko Vinnie taas lisää fyrkkaa seuraan vai sammuuko hakametsässä sittenkin valot. Se, että osakeannilla yritetään kerätä 1,5 miljoonaa euroa toiminnan vakauttamiseksi ja jatkamiseksi tarkoittanee että Vinnien olisi kaivettava kuvettaan luultavasti ainakin miljoonan verran, jos anti epäonnistuu. Vaikea on uskoa, että kääkällä olisi kovinkaan suuria haluja tuohon.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Tilanne on ulkoa katsoen totaalisen lohduton.
Ilves laskee olevansa liigan arvokkain seura arvioimalla itsensä 2,4 miljoonan euron arvoiseksi.

Vincent Manngard ja tämän apumiehet, etunenässä Jouni Jääskeläinen ovat vailla mitään häpyä kituuttaneet seuraa vuositolkulla ja mitään toivoa paremmasta ei ole ilman onnistunutta omistuspohjan muutosta, jota nyt esillä olevien faktojen valossa ei ole näkyvissä.

Jatketaan siis hyväksi havaitulla linjalla, jossa todellakin "tekeminen ratkaisee kaiken".
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Arvoisa HN,

Olen nähnyt. Lukenut läpi monta kertaa. Sijoittajia olisi varmasti kiinnostanut myös välitilinpäätös. Ostoveloista ei saa mitään käsitystä. Velkojen syntyhetkiä ja korkoperusteita ei käsittääkseni avattu tilaisuudessakaan.

Vastakysymyksenä. Vaikuttiko tilaisuuden hätäinen aikataulu, ajankohta ja uutisointi sinusta viimeisen päälle ammattilaisten toiminnalla? 1,5 vuotta oli hallituksella ollut tähän aikaa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Toivottavasti ette oikeasti ajattele, että jatkuva heikkolahjaiselta vaikuttava sohlaaminen on jotenkin tahatonta ja osaamatonta. Tämähän on aivan tietoista toimintaa, jolla on tavoite. Tavoitteena on status quo, muutoksen vastustaminen ja vallan pitäminen nykyisissä kourissa. Uusien omistajakandien pelottelu on onnistunut erinomaisesti. Sitten vaan iltapukujen valitsemiseen seuraavaa Ilves-gaalaa varten, istumapaikat VM:n viereen, kiitos.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja realisti näkee, ettei siihen ole mitään mahdollisuuksia koska siihen ei ole vallan keskiössä aitoa halukkuutta. Vaikka kuinka puhutaan "leveistä hartioista", on tämä osakeanti feilatessaan ainakin todistanut sen(kin) pelkäksi paskanjauhannaksi: todellisuudessa hartiat ovat Manngardin levyiset, eivätkä siitä miksikään muutu, ellei äijä päästä firmaa konkurssiin.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos anti epäonnistuu, niin haluan pohtia vielä yhtä mahdollisuutta. Muistutuksena, että anti on vasta alkanut, mutta toistaiseksi kantautuneet viestit ovat sitä luokkaa, että pelkään, ettei lopputuloksesta muodostu pitkälle kantavaa. Toivon, että olen tulkinnut tilannetta väärin ja anti sittenkin onnistuisi. Mikä sen parempaa.

Ragulinin yllä ehdottama voi olla se, mihin joudutaan menemään. Ilves tulisi nousemaan jonakin päivänä takaisin liigaan siinä missä muutkin seurat muissa maissa. Koska kaikki kuitenkin haluavat Ilveksen menestyvän nopeallakin aikataululla ja toisaalta omat kasvatit tarjoavat jälleen oivan mahdollisuuden (kovia lupauksia tulossa ja vanhemmat parhaassa peli-iässä), niin ...

Seuraava kirjoitettu nopeasti pureksimatta ja varoituksena, että Vinnien&Jössen kannattajien ei kannata lukea tätä pidemmälle. Pohdin tätä itsekkäästi ja omasta mielestäni Tampereen Ilveksen näkökulmasta. Idea raaka ja liian nopeasti tuotu esille, mutta mielipidepalstalle voi kirjoittaa kaikkea paskaa, niin siltä pohjalta.

1. Manngardit luopuvat kaikista saatavistaan. VM on johtanut seuran tähän tilaan ja historian synkimpään 20 vuoden jaksoon.
2. Tämä yksi, annissa ilmoitettu, mystinen laina on selvitettävä perin pohjin. Jos jäljet johtavat sylttytehtaalle, niin sama käytäntö kuin kohdassa yksi.
3. Vinnie myy esim 26000 omistamaansa osaketta Ilves ry:n perustettavalle jääkiekkojaostolle symbolisella yhdellä eurolla, mikäli alla esitettävä skeenario toteutuisi. Vinnielle jää noin 10000 osaketta.
4. Manngardeille koroilla tarkoitetut osakkeet vapautetaan antiin.
5. Yllä mainitut ehdot toteutetaan, mikäli pirkanmaalaiset saavat kasaan vähintään miljoona euroa.
6. Perustetaan tili isommille sijoituksille (tälle löytyy varmaan oikea nimikin ja toimintaperiaatteet), minne kerätään rahat korvamerkein. Pyrkimyksenä löytää rahat 100 000 osakkeelle (1,5 m€). Mikäli "saadaan myytyä" osakkeita yli 1 m€, niin toteutetaan kohdat 1-4. Mikäli vaadittua summaa ei saada kootuksi, niin kohtia 1-4 ei toteuteta ja korvamerkityt rahat palautetaan sijoittajille.
7. Samalla ajatuksella voidaan toteuttaa Share Ilveksen puolelta piensijoituksia. Pirkanmaalta kerätään antia varten 50-1000€ osuuksia. Mikäli anti ei onnistu rahat palautetaan.
8. Vinnien hyvävelikerho purettaisiin Ilveksen ympäriltä.

Kuulostaa jääkiekkomaisesti yksinkertaiselta ajattelutavalta ja kaatunee jo siihen, että maailman kovimmaksi Ilves-faniksi itsensä ristinyt jääräpää ei lakeijoidensa kanssa tuohon suostu. Eikä mikään heitä siihen voi tietenkään pakottaa.

Mitä tällä voitaisiin saavuttaa? Meillä olisi yhtenä pääomistajana taho - Ilves ry jj - jota kiinnostaa olemassaolonsa ajan Tampereen Ilveksen toiminnan kehittäminen. Jokainen yksittäinen henkilö voi sairastua ja toimia Ilveksen etujen vastaisesti. Ilves ry jj ajattelee Ilvesläisen kiekkoilun parasta vielä vuonna 2141 ja sen jälkeen.

Omistajuus saataisiin Pirkanmaalle. On älytöntä, että Ilvestä johdetaan rapakon takaa tai hänen edunvalvojiensa kautta.

Kuka häviäisi? Vinnie? Kaiken? Ei. Vinnie omistaisi onnistuneen annin jälkeen 6-8%. Nyt hän omistaa 57% nollasta. Mitä, jos omistaisikin vain kymmenyksen nykyisestä, mutta jostakin, jolla on jotain mahdollisuutta toimia. Mutta rahaakin arvokkaampi saattaisi olla säilyttää arvokkuus ja ansaita rakastamansa seuran kannattajien ja pelaajien jonkinlainen arvostus. Poistua kaukaloista voittajana.

Älkää takertuko esimerkkilukuihin tai termeihin. Omasta mielestäni kehittelemisen arvoinen juttu, jos anti ei onnistu. Parempi kuin lähteä pari pykälää alempaa.

Kuten olen aikaisemmin todennut, niin Tappara tulee satsaamaan jatkossa vielä enemmän. He aikovat olla loppuottelussa ensi kaudellakin. Entäs me?
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Olen pidättäytynyt kommentoimasta Ilveksen asioita, mutta kai hyvästä kirjoituksesta voi tykätä. Kunton kirjoituksessa on paljon hyvää.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Kuulostaa jääkiekkomaisesti yksinkertaiselta ajattelutavalta ja kaatunee jo siihen, että maailman kovimmaksi Ilves-faniksi itsensä ristinyt jääräpää ei lakeijoidensa kanssa tuohon suostu. Eikä mikään heitä siihen voi tietenkään pakottaa.

Kaiken kaikkiaan hieno ajatus/kirjoitus, mutta tosiaan kaatunee ylläolevaan kuten kaikki muukin Ilveksen eduksi oleva.

Kaikki täälläolevat kirjoitukset viittaavat juuri siihen, että asiat tehdään tahallaan huonosti, jotta sitten annin lopuksi voi nykyiset pääpirut ostaa osakkeet pois ja huudella toreilla, että taas piti pelastaa Ilves kun muiden puheet ei muuttunut teoiksi.

Miksi me kannattat jaksamme kiusata itseämme tällä paskalla vuodesta toiseen? Mikään ei muutu. Facebook-ryhmässäkin on jotenkin irvokasta katsoa, kun ihmiset kritisoivat toimintaa niin airiloiden parhaat kaverit on samantien mustamaalaamassa näitä "huonoiksi faneiksi" sun muuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös